12. syyskuuta 2015

Stalinin grammari


Stalinia en ihaile enkä edes kannata. Kun lukee esimerkiksi Robertsin uutta kirjaa Stalinin sodista, jää hiukan kahden vaiheille. Sotapäällikkö hän ei ollut, mutta sodanjohtaja kyllä. Hyvä syy sodan vastustamiseen on sekin, että Stalin tuhosi tietoisesti melkein yhtä paljon omiaan kuin saksalaisia. Se asia ei taida olla vakuuttavasti laskettavissa, miten Neuvostoliiton olisi käynyt ilman länsiliittoutuneiden monipuolista apua.

Omin voimin he pysäyttivät Saksan Moskovaan ja siitä eteenpäin laskelmat viittaavat vahvasti siihen, että Saksan rahojen ja ”elävän materiaalin” eli ihmisten loppuminen oli näköpiirissä. Hitler joka ajoittaisista suurstrategian alan oivalluksistaan huolimatta oli valtionjohtajana huono, oli pannut kaiken yhden kortin varaan eli lähtenyt tietoisesti lyömään Neuvostoliiton polvilleen, ja se ei sitten onnistunut. Hän yritti välttää ensimmäisen maailmansodan näännytyssodan kaltaisen tilanteen, ja sen hän sai.

Saksalaiset ovat kantaneet seurauksia viime viikkoon asti. On vaikea olla ajattelematta, että ilman muuta taloudelliseen laskelmointiin perustuva pakolaispolitiikka on ajateltu myös propagandaksi eli pyyhkimän viimeisetkin muistot natsiajasta. Se ei onnistu ennen kuin minun kaltaiseni ja yleisesti 40-luvulla syntyneet on kannettu kepin nokassa kaatopaikalle, mihin ei kyllä kauan menekään. Olemme oppineet puhumaankin tuhotun Saksan ja nousevan Neuvostoliiton varjossa maailmassa, jossa Amerikka oli lähinnä Aku Ankan kotimaa, minulle myös Villin lännen aito ja ainoa koti.

Se oli niin kaukana se Amerikka, mutta kun meillä ja alakerrassa, äidinisäni puolella, käytettiin vielä 50-luvun lopulla pitkiä alushousuja, joissa oli armeijan leima. Olivat ne niin hyvää kangasta.

Ja kun itse matkailin peukalokyytiläisenä Saksassa ja Ranskassa 1961, kaikki saksalaiset kysyivät, mitä meillä päin ajatellaan saksalaisista, ja kaikki ranskalaiset kertoivat kysymättä, mitä mieltä he ovat saksalaisista. Marseillessa tuttavaksi tulleen perheen isä oli britti, joka kertoi kahtena tai kolmena iltana, millaista on ensin polttaa ja sitten kastella housunsa Välimeressä. Vielä 60-luvun lopulla olimme saada turpaamme Lontoossa Matti Turusen kanssa, kun pubin asiakkaat luulivat meitä saksalaisiksi eivätkä kuultuaan suomalaisuudestamme tienneet, oliko suomalaisuus jokin saksalaisuuden erikoisen viheliäinen muoto. Muistaakseni kiirehdin sanomaan, että isäni on ampunut saksalaisia lentokoneen tykillä. Sitä en sanonut, että tykki ja lentokone (Junkers) olivat Saksassa valmistettuja.

Mielenkiintoinen inhimillinen piirre Stalinissa on Mozart. Kun häntä kerran ei sitten näkynyt ja paikalle tulleet havaitsivat, että hän oli onneksi kuollut aivoverenvuotoon, Kremlin makuukammarissa oli grammarissa Mozartin pianokonsertto, muistaakseni C-duuri numero 21 K.467. Niitä konserttoja hän kuunteli, ja poltti piippua. Olisi kiinnostavaa tietä, mitä tupakkaa. Koska hänen kerrotaan täyttäneen usein piippuaan, arvaisin shag-tyyppistä, sellaista kuin Prince Albert, tai mahdollisesti ready-rubbed, siis tyyppiä Half and Half, mutta nimenomaan ei flakea, jota itse suosin (University Flake tai Navy Flake, ennen Capstan).

Se ei kuulu tähän tarinaan, että jälkeen jääneet surijat päättivät välittömästi ensimmäisestä kriisitoimenpiteestä: ammutaan Berija. Näin tehtiin.

 
Sveitsiläinen teologi Karl Barth oli aikansa kuuluisin omalla alallaan.Enpitänyt hänen dogmatiikan kirjastaan. Pidin Tillichin systemaattisesta teologiasta paljon enemmän. Toisaalta Barth olikin reformoidun kirkon miehiä.

Tuomo Mannermaa-vainaja neuvoi ja lainasi minulle Barthin pienen kirjasen, jossa hän esitti sellaisen kannan, että yksi Mozartin pianokonsertto päivässä tekee sielulle hyvää. Olisin kunnioittavasti samaa mieltä ja vielä samoin perustein. Lähes kaikessa Mozartin musiikissa on läsnä nöyryys, joka ei läheskään aina ole neron näkyvä luonteenpiirre. Mozart ei ollut suuri ajattelija. Se on helppo todeta hänen kirjoituksistaan, jotka on kaikki julkaistu. Beethoven harrasti ajattelemista, vaikka ei se häntä vaatettanut. Beethoven oli syvästi tietoinen omasta neroudestaan ja esitteli sitä mielellään sävellyksissään.
 

Eilen varustauduin huolella konserttikauden avajaisiin. Vähät minä liikkuvasta kuvasta. Kun tarjolla oli Murray Perahian yhdessä RSO;n kanssa esittämä Mozartin c-molli-pianokonsertto, asetuin silittämään paitojani ja kuuntelemaan esitystä isoilla stereoilla. Musiikkitalossa ei saa silittää paitojaan ainakaan konsertin aikana. Se haittaa pahasti musiikista nauttimista.
 

Webernin ja Schönbergin pienten orkesterikappaleiden lisäksi esitettiin Beethovenin konsertto, nelonen. Näin vanhana en niistä konsertoista sykähdy – toisin kuin pianosonaateista. Eilinenkin oli kuin olisi mattoja pudistellut. Siistiä tuli, ei siinä mitään.
 

Perahia on kärsinyt oikean käden ongelmista. Tulehduksia, luuvikoja, leikkauksia. Hän on parantunut niistä kaikista. Mozartin konserttojen kokonaislevytyksen ostin heti kun se oli ilmestynyt, jotain 1980. LP:t ovat edelleen tallella. Tässä välissä hänen Bach-levynsä ovat olleet johdonmukaisen ilahduttavia, vaikka pidänkin vielä hiukan enemmän Barenboimin levyistä.

Mielenkiintoisesti Perahia – amerikkalainen, Bronxissa syntynyt Thessalonikin sefardim-juutalainen suurimpien mestareiden oppilas ja ystävä, jopa vanhan Horowitzin, teki eilen senkin, mitä juuri kukaan muu ei uskalla. Hän meni hyvin lähelle ennen sotia vallinnutta posliini-Mozart-tulkintaa. Ei mitään revittelyä, laulavuutta ja kirkkautta vain, ja aina välillä jalokivikaupan ovi aukesi.

Ei siitä musiikki enää parane. RSO oli hyvä, etenkin puupuhaltimet. – Kunpa Perahia olisi oikeassa. Hän uskoo, että klassinen musiikki on maailman vahvin demokraattinen ja demokratiaa rakentava voima.

 

30 kommenttia:

  1. Kaksi kertaa sadassa vuodessa Saksa on vetänyt maanosamme kaaokseen. Nytkö on kolmas kerta?

    Ensimmäisellä kerralla Suomella kävi moukantuuri. Toisella kerralla peli oli pelattava niillä korteilla, jotka isossa jaossa käteen jäivät, vähän huijatenkin, tulos oli hyvä, mutta joidenkin mielestä väärin pelattu.

    Toivottavasti johtajiemme pokarinaama pitää tälläkin kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee mieleen tsitaati joka on omistettu Churchillille, että "fascists of the future call themselves antifascists". Tähän asti on näyttänyt siltä, että venäläiset ottaisivat sen roolin. Olisiko niin, että kuitenkin TAAS saksalaiset?
      Ja jos Saulukset ovat nyyt Pauluksia ja jos kysytään 1900 luvun Sauluksen pääuhreilta juutalaisilta, että mitä ne tekisivät tässä tilanteessa, niin olen aika varma, että arabien Eurooppaan tuominen ei näyttäisi heille Pauluksen tekona ollenkaan. Mitä siellä Pariisissa tapahtuikaan hiljattain? Eikö tapettu juutalaisia? Ja eikö tappajat olleet /rasistinen vihapuhe/?

      Poista
  2. Tutkin tätä piippu asiaa vähän venäjänkielisillä sivuilla. Löysin version, että hänellä oli kokoelma piippuja ja yksi käytetyin olisi ollut Dunhill White Spot. Tupakka oli amerikkalainen, esimerkiksi "Edgeworth Sliced" jonka hänelle lahjoitti 1936 Georgi Dimitrov.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen myös lukeneeni Stalin panneen kurkkuviiluja tupakkamassiinsa tupakan pitämiseksi riittävän kosteana.

      Poista
  3. "klassinen musiikki on maailman vahvin demokraattinen ja demokratiaa rakentava voima"
    Hmm. Romanttinen musiikki sitten ehkä ei ole? Olen ilolla seurannut televisiosta Andrew Graham-Dixonin Gotiikan jäljillä-sarjaa, ja eräs googlehaku taas paljasti että kirjailija joka kirjoitti sen kirjan joka alkoi kuuluisilla "It was a dark and stormy night..."-sanoilla kirjoitti myös romaanin Rienzi, josta taas joku muokkasi libreton tiedät-kyllä-kenen lempioopperaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edward Bulwer-Lyttonin Rienzin (tai Rienzi, The Last of the Tribunes) muokkasi libretoksi tietysti säveltäjä Wagner itse. Hitler oli toivonut käsikirjoituksen itselleen lahjaksi ja se oli kai hänellä valtakunnan kanslian bunkkerissakin. Mutta onko asianmukaista sanoa sitä eikä Tristania (tai muuta) Hitlerin lempioopperaksi on hataralla pohjalla ks esimerkiksi http://www.therestisnoise.com/2012/02/hitlers-favorites.html

      Poista
  4. En ole koskaan ymmärtänyt miten taideteoksen x yhdistäminen vaikuttaja y:hyn kertoisi teoksesta, sen tekijästä tai vaikuttajasta, yleensä diktaattorista tai ylipäätään mistään yhtään mitään yleispätevää. Kuka diktaattori kuunteli ketäkin jne. Kyllä ne mieltymykset tulevat muualta, todennäköisesti omien henkilökohtaisten sattumanvaraisuuksien kautta. Tässä mielessä Wagneria vaan vaan levylautaselle, Godardia ruudulle, Houellebecqia kirjahyllyyn, hyvä taide on poliittisesti vapaata riistaa silloinkin kun se yrittää olla poliittisesti jotain. Oma maku on omaa makua, ei mikään statement. Mitä tahansahan voi tulkita miten tahansa. En siis hylkäisi mitään teosta sen perusteella että siitä on pitänyt esim. Hitler tai Castro.
    Itse en ole kommunisti enkä ateisti, en lähelläkään, kaukana niistä, mutta eräs portugalilainen sellainen, kirjailija, on suurimpia sankareitani. Eikä haittaa mitään.
    jkr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma siitä, etteikö yleisö tahraisi joissain tilaisuuksissa tekijää tai persoona teosta. Helsingin Juhlaviikkojen kiinalainen baletti pisti miettimään, että entäpä jos elokuvafestivaalilla esitettäisiin Tahdon riemuvoittoa?

      Poista
    2. Hyvä pointti ensimmäisellä anonyymillä. Ovatko alppimaisemat tai kasvisruoat Hitlerin kulutuksen demonisoimia - eivät tietenkään. Toki Wagnerin ajattelussa oli kammottavia puolia ja ne epäilemättä soivat yhteen nyöhemmän natsismin ajatteluun, ei sovi kieltää sitäkään. Mutta ei se taidetta tahraa.

      Poista
    3. Esitimme tammikuussa Orionissa Tahdon riemuvoiton Elokuvan historia -sarjassa. Uskomaton ja kammottava teos, joka kannattaa kerran elämässään katsoa.

      Poista
    4. Kannattaa muistaa, että elokuva on tehty jo 1934 ja nähdä se ilman jälkiviisauden imelää sivumakua. Siihenkin aikaan oli jo leirejä, mutta kaukana Siperiassa.

      Poista
    5. Oli niitä leirejä lähempänäkin. Vienanmeren Solovetskin saaressa oli jo 20-luvulla maineikas pakkotyöleiri, jonka sloganista Hitler myöhemmin kehitti omansa: Arbeit macht frei.

      Sitä paitsi samaan aikaan Tahdon riemuvoiton kanssa valmistui lähinaapurissamme Työn riemuvoitto - Stalinin kanava! Se syntyi yli sadan tuhannen pakkotyövangin voimalla ja vaati yli kymmenen tuhannen hengen. Eiköhän siitäkin tehty Venäjällä elokuvakin, milloinkohan sitä pääsee ihailemaan retrohengessä?

      Poista
    6. Kirjuhin, nimenomaan Tahdon riemuvoitto kannattaa nähdä ilman jälkiviisauden sivumakua. Se ei tullut Suomessa koskaan julkiseen levitykseen, mutta se esitettiin Alvar Aallon elokuvakerho Projektiossa. Uskon, että se toimi Suomessa natsismia vastaan. Suomalaisia inhotti nähdä ihmisjoukkojen muuttuminen eläimelliseksi massaksi, joka hypnotisoitui Hitlerin rääkymisestä.

      Poista
  5. Perk.. äh ! Sanoisin että neuvostoliiton tappioa esti amerikka. Mutta unohtaa ei sovi perussuomalaisia jes !

    VastaaPoista
  6. Hitler ei rotuopeistaan johtuen välittänyt noudattaa "hajoita ja hallitse" politiikkaa. Vasallivaltion perustaminen Ukrainaan olisi ollut tuntuva voimavara.
    On lukuisia viitteitä ,että Stalin viime aikoinaan suunnitteli suurta puhdistusaaltoa valtion johtokerroksiin. Valitettavasti hän ehti kuolla. Molotov, Malenkov, Kaganovic, Berija ym. muut konnat olisi hyvin joutanut ampua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin spekuloidaan ehtikö omia aikojaan vai ehtikö joku (Berija?) ensin.

      Poista
  7. Mozartin 23.konsertto ja Judinan soittamana. Kts D Shostakovitsin muistelmat s. 228-230. Ei Beethovenin konsertossa mitään vikaa ollut. Hitaassa osassa käydään manalassa saakka. Perahia on persoonana hieno, ei alleviivaa itseään. Mozartin musiikki on lohduttavaa psykologisuutensa vuoksi, ainakin itse koen sen niin. Parhaiten se aukeaa soittamalla itse.

    VastaaPoista
  8. Mahtaako Solomon Volkovin toimittamat Shostakovitshin muistelmat olla sittenkin väärässä?

    Siinä väitetään, että diktaattorin grammasissa oisi ollut Maria Judinan tulkitsemana Veikko-Anteron pianokonsertto 23, joka onkin aivan ihana.

    Ehdottomasti olen sitä mieltä, että Mozartin konsertto päivässä tekee hyvää. Olin vuonna 2001, täyttäessäni 40 vuotta, käymässä Jyväskylän Anttilassa. Silloin ostin 99 markalla Daniel Barenboimin kokonaislevytyksen Mozartin pianokonsertoista.

    Siitä laatikosta oli iloa viimeksi tänään.

    VastaaPoista
  9. Suomen Kuvalehti:"
    Ratkaisu Syyrian kriisiin oli käsillä jo 2012.
    ”Venäjän YK-suurlähettiläs Vitaly Churkin sanoi minulle tuolloin selvin sanoin, että jos länsi ei aseista oppositiota, myös Assad voidaan siirtää elegantisti syrjään”, Ahtisaari kertoo.´"
    Se ei Aku Ankan kotimaalle kelvannut, vaan Irakin ja Libyan menestystarinat haluttiin toistaa Syyriassa. Venäjä on maa, jonka kanssa Yhdysvaltain ei tarvitse neuvotella, se sanelee - kaikille.
    Yhdysvaltain laivastotukikohta Sevastopoliin taisi olla yksi motiivi länsimielisen hallituksen nostamiselle valtaan Ukrainassa. Ei Venäjältä tarvitse kysyä asiasta mielipidettä. Me sanelemme.
    https://www.fbo.gov/index?s=opportunity&mode=form&id=2bb691b61c59be3a68180bd8c614a0cb&tab=core&_cview=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pietarin trollikeskuksesta kajahti.

      Poista
    2. Niin kajahtikin. Usko tai älä, mutta KGB-n trollien kommentit ovat muodoltaan täsmällen samat Virossa. Aku Ankan sijasta on meillä Miki Hiiri. Olen aivan varma, että jos ne, jotka kirjoitavat Viron ja Suomen sivuilla ei istu samassa huoneessa , niin vähintään koulutus on niillä ihan sama. On jopa mahdollista, että käytetään automaattista bot-trollia, esimerkiksi tässä, tai pelkkää kopipeistiä. Se mitä ne tekevät ei vaati muuta kuin p.skiaisen moraalia

      Poista
    3. Toisaalta ei siitä pääse mihinkään, että venäläisen kenraalin - tai amiraalin - silmissä Sevastopolin tukikohdan taustan joutuminen vihamielisen valtion haltuun ei ole suotavaa. Siksi Krimin tapahtumat ovat sotilaallisesti ymmärrettäviä, joskaan eivät oikeudellis-moraalisesti hyväksyttäviä. Itä-Ukraina onkin sitten kokonaan toinen juttu.

      Poista
    4. "Stalinia en ihaile ... Sotapäällikkö hän ei ollut, mutta sodanjohtaja kyllä."

      Kyllä Stalinia voi (vastentahtoisesti) ihailla sodanjohtajana. Hän voitti USA:n ohella II maailmansodan ja sai imperiumin, joka kesti aina 1991 saakka. Sitten tapahtui se, mitä hänen vastustajansa 1930-40-luivuilla olivat uumoilleet eli Neuvostoliitto ja kommunismi romahtivat omaan mahdottomuuteensa.

      Poista
  10. Jep, KV 488, ja väitetään vielä, että Yudina herätettiin ja orkesteri koottiin kasaan levytykseen keskellä yötä, koska Isä Aurinkoinen halusi kuulla konserton heti eikä viidestoista päivä.

    VastaaPoista
  11. Minäkin kävin tällä viikolla Tampereella, lauantaina, ja päivä oli melkein epäuskottavan täydellinen, kuin matkailumainos. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta syksyn viimeisenä kesäisenä viikonloppuna. Olen asunut Tampereella kahteen otteeseen, 1960-luvun alussa ja 1970-luvulla. Milloinkaan ennen en muista nähneeni kaupunkia näin upeana: vanhoja rakennuksia viimeisen päälle restauroituina, ei suurta remonttia matkan varrella, ja uutta piristävää kaupunkimaisemointia sesonkiin sopivasti. Tietysti julkisivun takana Tampereellakin muhii, kuten kaikki tiedämme.

    Tampereen Akateeminen Kirjakauppa sortui pääkadun paraatipaikaltaan Stockmannin peränurkkaan joitakin vuosia sitten, mutta nyt sijoitus ja esillepano on kohentunut. Tosin kauppa on piilotettu vieläkin peremmälle Stockmannilla, ja tietä pitää kysyä muutaman kerran, ennen kuin sen löytää. Juutalaisten tavoin suomalaisetkin ovat kirjan kansaa. Huonosti käy, jos peruskalliota horjutetaan. Veispuukkilat tulevat ja menevät. Kirja pysyy.

    Minäkin kuuntelin RSO / Perahia -konsertin radiosta. Riemua ja oivallusta sekä Mozart-raikkaudessa että Beethoven-myllerryksessä, musiikin hengessä ennen ja jälkeen vallankumouksen. Sunnuntain lehdistä on kiinnostavaa lukea konsertista aivan erilaiset arvostelut Hesarista (Sirén) ja Hbl:stä (muistaakseni Qvist).

    VastaaPoista
  12. Nimesikö Beethoven itse Pianokonsertto Viitosensa aluksi Napoleon-konsertoksi, mutta kyrsiinnyttyään kolkkahattuiseen sankariinsa hylkäsi idean?

    Eikö Keisarikonsertto-nimityskään ole B:n omaa keksintöä?

    Wikipedia mainitsee konserton olevan omistettu keisari Frans Joosef I:n ainoalle, itsemurhaan päätyneelle pojalle, arkkiherttua Rudolfille. Mutta hän syntyi vasta 1858 riistääkseen henkensä sangen nuorena ehtimättä keisaroimaan.

    Kuka nyt tässä tapauksessa omisti mitä, kelle ja miksi?

    VastaaPoista
  13. Tuossa kuvassa on Tampereen vanha kirkko ja oikealla näkyy palanen Tampereen teatteria. Vanhankirkon takana on vanha kirjasto, jossa tuo edellisessä postauksessa mainittu Mäkelän piiri toimi. Tampere on melkein keskellä Suomea ja sympaattinen kaupunki. Ei edes meteliä niin paljon kuin Helsingissä vaikka kaupunki sijaitsee kannaksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsa, Ripsa... on tainnut kartan katselusta kulua vähän aikaa? Tampere on yhtä keskellä Suomea kuin Äkäslompolo.

      Poista
  14. "kaikki ranskalaiset kertoivat kysymättä, mitä mieltä he ovat saksalaisista."

    Mielenkiintoista on se, että vielä 1990-luvulla hollantiset myös keroivat mielipiteensä eikä se ollut mairitteleva.

    Toisaalta miksi saksalaisten pitäisi kantaa ikuista syyllisyyttä natseista? Eivät mongolialaisetkaan kanna Tsingis-kaanista, joka hävitti kokonaisia kaupunkeja ja tappoi satoja tunhansia, ellei miljoonia ihmisiä.

    VastaaPoista
  15. "Musiikkitalossa ei saa silittää paitojaan ainakaan konsertin aikana."

    Eikä lukea hyvää kirjaa, mikä sekin häiritsee nautintoa. Eläköön siis CD-levyt.

    VastaaPoista