Lahjakas herra

Teollisten ja poliittisten piirien tapa toistella ”innovaatioita” ei ole oikein innovatiivinen. Siitä alkaen kun aloin sietää tekijänoikeuslaissa esiintyvää käsitettä ”luovuus” (verbinä – ”joka on luonut… teoksen”) olen purrut hammasta innovaation edessä, myös omilla luennoillani ja pitämissäni puheissa.

Uudistus, jota innovaatio tarkoittaa, ei kelvannut tietotekniikalle, josta tuli yleiseen käyttöön termi ”päivitys”, update. Se on siis jotain ajan tasalle saattamista. Moni vihaa etenkin Applen laitteissa ehtimiseen pyörivää ilmoitusta, että nyt haetaan päivityksiä. Samalla tavalla kuin tulostimen mustejauho loppuu kuin noiduttuna liikkeiden sulkemisaikaan perjantaina, vehkeet rupeavat päivittämään itseään juuri silloin kun pitäisi välttämättä soittaa, kirjoittaa tai kuunnella.

Tälläkin alalla on taantumukselliset ja vanhoilliset.

Innovaatiota lähellä on amerikankielinen nimitys ”novelty”, joka näyttäisi tarkoittavat uutuustuotetta. Usein se on halventava. Usein siihen on syytä. Ellei sekin sana olisi unohtumassa, sopivat suomennos voisi olla ”rihkama”. Tuokin termi käy minun voimilleni, kun olen työskennellyt koko urani niiden patenttien kanssa, ja sillä alalla ”uutuus” on välttämätön edellytys, jonka sisällöstä on jatkuvasti riitaa sekä yksittäisissä jutuissa että laajemmin teoriassa. Patenttioikeuden uutuus-käsite on läpikotaisin valheellinen, koska liian moni luulee sen todella tarkoittavan jotain, mitä ei ole ennen nähty eikä kuultu. Kuten lainopissa laajasti kysymyksessä on kuitenkin tuomareiden ja tutkimien ohjailema kielenkäytön tapa.

Todellinen uutuus on lapsi.

Ihminen ei ole uusi keksintö. Lapsesta en osaa olla ihastumatta ja myönnän täten, että on hienoa elää vanhaksi, kun voi ihastella pieniä lapsia joutumatta valvomaan heidän kanssaan yökausia. Olen muistavinani, että lasten ensimmäiset vuodet ovat vanhemmille vaivalloisia. Sikäli kuin olen kysellyt asiasta, nykyiset vanhemmat ovat kallistuneet samalle kannalla.

Sain Eliakselta uuden virkanimikkeen. Henki salpaantui hetkeksi. Lapsi ei opi kieltä, vaan luo kieltä. Olen nyt Isäiso. Aikuisten tyrkyttämä versio ”isoisä” onkin kovin mitäänsanomaton.

Luultavasti lähde on tuo verraton Kevätpörriäinen; varma en ole. Joku isoisä kysyi pikkulapselta kuultuaan olevansa vanha, että entä lapsi itse – oletko sinä vanha.

”Ei. Minä olen uusi”, vastasi lahjakas herra.

Milloin luonnonsuojelusta tuli ympäristön suojelua, sitä en ole tullut panneeksi merkille. En halua hukkua pohdintoihin sanojen alkuperästä. Ehkä riittää, kun ”luonto” tuntuu olevan samaa sanaryhmää kuin ”luoda”. Monissa kielissä ”nature” pohjautuu synnyttämiseen (nascere).

Pieni lapsi on siis luomakunnan ihme, kirjaimellisesti.

Huomaan kirjoittaneeni nyt usein musiikista ja muusta taiteesta, esityksistä jotka ovat olleet suistaa minut raiteiltani.

Se mikä niissä käy niin luonnolle ei ole taituruus, vaikka sekin herättää ihailua. Kyllä minä haluaisin edelleen, edes joskus, puhua luovuudesta, vaikka sellaisella voi saada naurut niskaansa.

Edes Vanhan testamentin kanssa ei tule tässä ongelmia, koska tuon kirjan päähenkilö, Jumala, ei hänkään luonut maailmaa kertaheitolla. Viikko siihen vierähti, ja ilmeisesti otti koville, koska sitten Jumala lepäsi.

Luovuus vihjaa, että maailma ei ole valmis. Sitä on saatava lisää.

Joku jo huomautti järkevästi ääri-ilmiöistä, että ihmiset kyllä kuolevat tappamattakin eli aivan omia aikojaan.

Tämän huomioon ottaen toteaisin oman revisionistisen ajatukseni, joka on myös sen syy, etten ole mieltynyt myöskään vihreiden puoluetoimintaan. Ihmistensuojelu ei edellytä pyhien ajatusten uudelleen kirjoittamista.

Pieniä lapsia tarkkaillessani tunnen sen nykyisin aina. Ihminen on uusiutuva luonnonvara. Että ihminen on ehtymättömän tuntuinen energian lähde, sitä ei tarvitse korostaa erikseen, ainakaan pikkulapsiperheissä.