19. elokuuta 2015

Aho


 

 

Monikulttuurinen Juhani Aho (kuvassa) pysyy arvoituksena. Lähes kaikissa kirjoissaan hän kuvasi kulttuurien yhteentörmäystä ja hukutti itse monikulttuurisuutensa Viitasaaren Huopanankoskeen kehitettyään perhokalastuksensa mystiikaksi. Pelokkaan varjoisasti hän kuvasi omienkin ihanteittensa hajoamisen huligaanien valtaan talven 1918 Helsingissä ja sitten vieläkin pahempien huligaanien noustua valtaan keväällä ja kesällä 1918. Hän oli hyvin lähellä saada kirjallisuuden Nobelin, elleivät valitsijat olisi olleet mielessään ja muistioissakin sillä kannalla, ettei suomalainen pysty kirjoittamaan maailmankirjallisuutta.

 
Monien suppeiden ja laajojen kuvausten jälkeen Panu Rajala julkaisi 2011 elämäkerran ”Naisten mies ja aatteiden”. Teoksen yksi ansio on, että eräät ihmettelyn aiheet ovat nyt paperilla.

 Savolainen papinpoika nousi kerralla maineeseen ja oli aikansa nuorten suomenmielisten ärhäkkä nimimies. Isommalla iällä hän oli Päivälehden piirin henkisiä johtajia. Vanhana hän oli ehkä ainoa K.J. Ståhlbergin läheinen ystävä ja poliittinen kannattaja eli vakaumuksellinen liberaali. Hän oli kansallinen kosmopoliitti, sotaisa pasifisti ja askeettinen mielihyvän metsästäjä.

 
Juhani Aho julkaisi kolme Suomen huonointa kirjaa, ”Panun”, ”Juhan” ja romaanintapaisen ”Kevät ja takatalvi”. Niiden huono esimerkki näkyy edelleen, joka syksy. Tyylilaji on melodraama. Loistelias kieli sotii typerien tarinoiden kanssa. Onneksi Aho viisastui ja alkoi jättää tarinan kokonaan pois (lastut).

 
Hänellä oli hyvin läheinen suhde Elisabeth Järnefeltiin, jonka lapsista tuli eri alojen huippuja. Elisabeth oli venäläinen aatelinen. Hänen miehensä oli sangen suomalainen kenraali ja kuvernööri. Kansallisbiografian artikkelissa sanotaan kerrankin suoraan, että kaikki Järnefeltien lapset kärsivät mielenterveyden ongelmista ja tarvitsivat ajoittain hoitoa. Sama koski kyllä myös äitiä ja isää.

 
Vaikka Panu Rajala on profiloitunut tutkijaksi, joka ei hätkähdä eikä häpeä, hän jättää sanomatta, että sama koski Juhani Ahoa ja hänen perhettään.

 
Ehkä Ahon ja Elisabethin suhde ei ollut avoimen seksuaalinen; Rajala arvioi näin. Juuri sitä Aho kuitenkin kovasti kärtti. Kerran Jussi ja Täti tavattiin Vanhankirkon puiston pensaista yöllä kello 2. Asia on kertomisen arvoinen, koska Elisabethin pojat olivat saman ikäisiä kuin Aho, Arvid täsmälleen (syntyivät 1861, Elisabeth taas 1839).  Harvemmin kuullaan vieläkään opiskelijapojasta, joka pyrkii kavereittensa äidin hameen alle.

 
Ahon omaa äitiä on kuvattu etäiseksi; hän oli vahvasti kiinni Savon herännäisyydessä ja piti esimerkiksi kirjojen kirjoittamista syntinä. Joitakin juttuja on ystävysten Minna Canthin ja Juhani Ahon ajoittain tavattoman läheisistä väleistä. Minna lienee ollut arveluissaan sukupuolielämästä jokseenkin naiivi. Canthin Kuopion lankapuodin juoksutyttönä ollutta Maria Jotunia Aho ei kai ehtinyt tuntea ennen kuin Helsingissä, jossa osakunnassa juhlivat Ahon voiman päivinä Manninen, Lehtonen ja Jotuni. Jotunista tuli sitten avioliittohelvetin kanoninen kuvaaja (Huojuva talo).

 
Se on mainittu kauan hakuteoksissakin, että Aho sai lapsen myös vaimonsa Venny Soldanin nuoremman sisaren Tillyn kanssa. Sekä Tilly että lapsi Björn (Nisse) olivat kuvassa mukana kaiket ajat. Puolisot olivat silti toisilleen tärkeitä ja läheisiä, mutta ajautuivat Ahon viimeisinä vuosina asumuseroon. Yhdeksi syyksi tähän mainitaan suhtautuminen kansalaissotaan. Selitys jää auki. Venny ei ollut punainen, mutta erikoinen kyllä. Jo hänen isänsä, josta Aho laati elämäkerran, oli originelli kasvatusajattelun uranuurtaja ja rahapajan johtaja. Pitäisi ehkä lukea se ja myös Vennyn elämäkerta.

 
Ahon vanhin poika Heikki liittyi 1918 punaisiin ja päätyi Viipurissa vankileirille, josta isä onnistui pelastamaan hänet Mannerheimin avulla. Tästä asiasta ei ole mainintaa Ahon suunnattomassa tuotannossa - ei myöskään kirjeissä eikä päiväkirjoissa. Rajala jättää tämän asian vähälle. Sen verran käy ilmi, ettei kysymyksessä ollut mielijohde eikä nuoruuden huimapäisyys. Ahon Antti-pojan kirjoittamassa isänsä laajassa elämäkerrassa (1951) perheen mystikkojen erimielisyyksistä mainitaan. Luin tuon laajan teoksen vuosikymmeniä sitten, koska olen kiinnostunut kirjoista ja kustannussopimuksista; Aho oli suunnattoman tarkka sopimuksistaan ja palkkioistaan. Oudosti hän toisaalta jätti hankkimatta omaisuutta ja joutuikin kadulle vanhan Eiran patriisiasunnostaan, jota hän ei ollut periaatteellisista syistä ostanut omakseen. Sekin on poikkeuksellinen piirre, ettei Aho ollut viinaan menevä. Kaikki kaverit olivat, myös Järnefeltien tyttären omahyväinen aviomies Sibelius, joka kyräili Ahoa epäillen, että tämä metsästää Ainoa, vaikka tähtäimessä oli Ainon äiti.

 Jos joku on kiinnostunut henkisen kyvykkyyden periytymisestä, tässä olisi hyvää aineistoa. Ahon poikien työ elokuvan ja valokuvan uranuurtajina on ymmärretty kunnolla vasta hiljan. Veli Kaarlo Brofeldt päätyi liikemieheksi, ja hänen kauttaan Kymi-Kymmene ja Thomesto kuuluivat sukuun niin että eräässä vaiheessa usean suurliikkeen ja yhden pankin merkittävinä omistajina oli Brofeldteja, jotka liittyivät avioliiton kautta Juvan ihmesukuun.

 

14 kommenttia:

  1. Minna Canth ei varmaan ollut sukupuolielämää koskevissa arveluissaan hirveän naiivi. Väittäisin, että asia oli päinvastoin: hänellä oli liikaakin kokemusta. Canthilla oli seitsemän lasta, kaikki aviossa syntyneitä.

    Canth kannatti kyllä naiivin puhdasta absoluuttista sukupuolimoraalia, joka ei hyväksynyt sen paremmin naisten kuin miestenkään hairahduksia. Tämä oli kuitenkin todennäköisesti seurausta elämänkokemuksesta, ei teoreettisista pohdinnoista.

    Vapaa rakkaus ei sovi yhteiskuntaan, jossa ei ole luotettavaa ehkäisyä, turvallista tai laillista aborttia eikä geneettisiä isyystestejä. Sellaisessa yhteiskunnassa jokainen vapaa suhde jättää naisen täydellisesti miehen armoille. Jos tulee lapsi, kuten ennen pitkää terveille ihmisille väistämättä tulee, on aivan miehestä kiinni, jääkö äiti yksikseen lapsen kanssa.

    Canth tunsi sukupuolielämän henkilökohtaisesti, ja oli sekä kasvuympäristössään Tampereen työläiskortteleissa että myöhemmin muutoinkin nähnyt varmasti tarpeeksi naisia, joiden elämän sukupuolinen lankeemus oli tuhonnut. Jos joku oli naiivi, niin Aho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajalan kertoma tapaus koski prostituutiota - Aho kehui käyvänsä kuten muutkin opiskelijat, Se oli Aholta aika röyhkeä tunnustus. Siis kysymys oli siitä, mitä Minnan "puhtaina" pitämät pojat todella tekivät.

      "Yksin" -romaanin jouluyö huorissa on minun lukemanani kirjallinen fantasia. Mistä nuori matkailija olisi löytänyt niin hyvän huoran? Tietämäni samankaltaiset tarinat kertovat yleensä maksullisen suhteen raakuudesta - molemmille osapuolille.

      Poista
    2. Eihän sitä enää voi tietää, kuka oli mitäkin, ja mitenkin naiivi.
      Myös isoisäni äiti oli Minnan kaupassa töissä, ja noin monessa menossa mukana.
      Kyllä se Minnalle oli ollut järkky, kuinka pinnallisia Ahon tolstoilaiset ihanteet lopulta olivat, ja se ettei tämä mies ollutkaan ihan niin vapaiden markkinoiden riistaa, mitä Minna oli kuvitellut.
      1890-luvun alussa Elli ja J.Aho pohjustivat jonkinlaisen tolstoilais-uskonnollisen kääntymyksen, johon kuului mm. täysraittius.
      Canth ylisti uudenlaisen tyylin ja moraalin ilmentymää. Sen sijaan kuten Kuvain kumartajasta, 1895, voi jo päätellä, Aho ei ollut kritiikitön, ei lie missään vaiheessa - suurien aatteiden puhaltaessa..
      Ahosta kerrottiin että hän oli vapaa ihminen; viinan hän toki torppasi, mutta naiset. tavallaan hän vain kunnioitti libidoaan jonka tukahduttaminen, kun se vahva kerran oli, olisi ollut ”vastoin luontoa”. Pohti lemmenleikeistä, laskeeko Suuri kirjuri nyrkkiinototkin?

      Poista
  2. Jos Juha on huono tarina, miten siitä on onnistuttu tekemään hyviä elokuvia ja oopperoita? Eikös kyseessä ole klassinen kolmiodraama?

    Olen kuullut että Aho ja Elisabet tavattiin puistosta. Mistä löytyy tieto pensaista?

    Mitä ihmeellistä siinä nyt on, jos nuori mies rakastuu nelikymppiseen naiseen, jonka kokee ensi kerran elämässään ymmärtävän häntä? Jos ikäero olisi toisinpäin, kukaan ei ihmettelisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina olisi ollut parempi ilman monikulttuurisuutta.

      Mielestäni tarina ei ole vain klassinen kolmio, vaan vielä klassisempi Oidipus-tarina (oikeastaan Elektra). Marja oli Juhan pienestä kasvattama.

      Juhan tarinan muuan versio on Papin rouva - yksi kirjallisuutemme hienompia saavutuksia. Siinä nainen säikähtää ja palaa karjamajalta.

      Poista
    2. Kas, muinainen vienankarjalaisuuskin on sitten monikulttuuria. Luulin tähän asti, että savolaisten mollaaminen monikulttuurin varjolla on vain huonoa huumoria.

      Poista
  3. Osaatko selittää, miksi Järnefeltin pojat (esikoinen Kasperia lukuun ottamatta) menestyivät mutta tyttäret eivät? Se lienee tavallista, että kaksi kuoli lapsena ja ehkä vielä sekin, että yksi kuoli morsiamena mutta yksi teki itsemurhan. Vain Aino eli vanhaksi eikä hänkään valinnut omaa uraa tai miehen tukemisen.

    Kiinnittikö Elisabet huomiota vain poikiin? Vai oliko kyseessä enemmänkin "ajan henki"?

    Miksi Venny Soldan-Brofelt oli poikkeus, naistaitelija joka meni naimiisiin ja sai lapsia?

    VastaaPoista
  4. Ei Aho ihan nuori mies ollut Pariisissa ollessaan, yhtä ja toista kokenut kolmekymppinen, jota rukkaset antanut Aino Järnefelt kutsui "sedäksi". Oli monia kihlauksiakin takana. Fantasiaapa tietenkin se jouluyö tai ainakin paranneltua totta, eihän kirjallisuus yksi yhteen todellisuutta kuvaa. "Yksin" käännettiin vielä ranskaksi pari vuotta sitten, joten elävää kirjallisuutta.

    Aho tuntuu vedonneen monenlaisiin naisiin. Elisabet Järnefelt oli tärkeä Ahon kehitykselle kirjailijanakin uran alussa. Hänen tyyliään hiottiin perheessä yhteisvoimin. Aluksi ehkä vähän äitihahmo, sitten enemmänkin. Ja minkähän lainen aviomies oli Järnefelt? Ja Aho itse? Ainakin antoi Vennyn antautua taiteelleen taloudenhoidosta paljon huolehtimatta toisin kuin yleensä sen ajan aviomiehet. Ehkä saadakseen pitää Tillyn, ja olihan hän rauhaa rakastava mies ja luultavasti "lupsakka", niin kuin Savossa sanotaan. On siinä silti ollut neuvottelemista! Joka tapauksessa mielenkiintoinen ihminen ja mielenkiintoinen elämä. Kirjoissa nautin hänen savolaispoljentoisesta kielestään ja luonnon kuvauksista. Ja yleensä ajankuvista.

    Joel Lehtosellahan oli myös vanhempi ystävätär ja sittemmin rakastettu, Sylvia Avellan, tosin vain 11 vuotta vanhempi (EJ 22 vuotta). Kirjeiden mukaan Lehtonen kohteli häntä huonosti, kutsui "vanhaksi muijaksi" ja vaati monenlaista apua kirjallisissa töissään. Ihmeellisiä ovat rakkauden ilmentymät oikeassa elämässäkin, ei vain kirjoissa, ja monenlaiseen ihmiset suostuvat. EG

    VastaaPoista
  5. Anteeksi, että lähestyn näin. Mutta tämä asia vaatisi tuomarointia:
    http://alastonkriitikko.blogspot.fi/2015/08/tyhja-lakipykala.html

    terveisin tk

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista, että edellisissä keskusteluissa monikulttuurisuuden kriitikot ovat edustaneet järkeä ja suosijat tunnetta. Kriitikot ovat esittäneet kantansa viileästi perustellen, kun taas suosijat ovat leimanneet eri mieltä olevat erilaisin alamittaisin herjoin.

    Edes älyllisistä analyyseistään tunnettu blogi-isäntäkään ei keksi kantansa tueksi yhtään pitävää perustetta, vaan toistaa kuluneita, tyhjiä kliseitä, huippuna "hurmaava mahdollisuus".

    Hänellä ei tule mieleen, että tuloksena voi olla myös "karmea todellisuus", esim. naisten ja tyttöjen sortamisen, uskonnollisen kiihkomielisyyden ja erimielisten vainon yleistymiset? Näistähän on jo runsaasti esimerkkejä, joita mediamme toki parhaansa mukaan vähättelee.

    Eikö ole aika lapsellista kuvitella, että voisimme poimia monikulttuurisuuden pullasta vain rusinat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kriitikoiden" "perustelut" ovat pääosin valheita. Heidän tavoitteensa on nimen omaan että heidän vihansa kohteena olevia alettaisiin syrjiä ryhmänä. Tämä on juuri sitä rasismia. Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu että ihmisiä kohdellaan yksilöinä. Vaikka johonkin ryhmään kuuluvista olisi 99,9% rikollisia, on sillä yhdellä tuhannesta oikeus olla tulematta syrjityksi taustansa vuoksi.

      Poista
    2. Saakos niitä 999:äätä muuta syrjiä taustansa vuoksi?

      Poista
    3. Kun yks Immonen kirjoitti facebookissa, että hän "taistelee" monikulttuurisuutta vastaan, kaikki mediat, julkkikset, poliitikot ja linssiluteet riensivät tuomitsemaan hänet, ja nimittelivät natsiksi, fasistiksi ja joukkomurhaajan tukijaksi, ja vaativat Soinia tuomitsemaan Immosen.

      Kun facebookin perustettiin ryhmä "Tappakaa Alexander Stubb", - ja pari kahelia ryhtyi tuumasta toimeen - kaikki yllämainitut ovat hiiren hiljaa, vain Soini tuomitsi kyseisen iljettävän ryhmän.

      Tämä todistaa kriitikkojen mediakritiikin oikeaksi. Mot.

      Poista
  7. "Saakos niitä 999:äätä muuta syrjiä taustansa vuoksi?"
    No ei, mutta niitä saa rangaista jos kerta tekevät rikoksia.

    VastaaPoista