7. lokakuuta 2014

Köli II



Jokiveneiden vanavedessä ovat joet.

Maantiedettä opitaan esimerkiksi seinäkartasta tuijottamalla vuoristoja. Olisi parempi katsoa jokia. Vuori erottaa, joki yhdistää. Vuori on pystysuora pohjoinen, Katsokaa kasveja, kysykää eläimiltä. Varhaista historiaa kuvaillaan nykyisin usein osuvasti nimikkeellä ”jokilaaksojen kulttuurit” – Niili, Eufrat, Tigris, Indus, Jangtse – yllättäen yhä useammin Tonava, ja tietysti Sambesi.

Joessa on se erikoinen piirre, että jokivesi on poikkeuksitta suolatonta. Sitä voi luultavasti juoda. Sitä voi käyttää kasteluun.

Käsillä ei ole eikä silmiin ole sattunut hyvää historiallista fysikaalista kartastoa. The Times Atlas of World History sisältää muutaman mielenkiintoisen kartan. Mutta tässä on tyydyttävä epämääräiseen väitteeseen, että Amazonas, Mississippi, Kongo ja Veiksel ovat ainakin olleet käytännössä läpitunkemattomia aivan uusimpiin aikoihin asti. Ne eivät ole kiinnostaneet edes rosvoja.

Oikeastaan koko Pohjois-Saksa ja Puola Gdanskista Hampuriin oli valtavaa rämettä 1800-luvun alkuun asti. Sitten siellä toteutettiin valtavat kuivatustyöt, joiden tuloksena oli vaurautta, ja lopulta myös petollinen ja villi Rein rakennettiin kokonaisuudessaan purjehduskelpoiseksi. Siinä ei nykyisin ole monta ruoppaamatonta tai putkittamatonta kohtaa.

Millainen oli 1600-luvun talouselämän ja ehkä tieteen ja taiteen keskus Hollanti keskiajalla? Tuon kolmen suuren joen suistoalueen tarinassa ei ole paljon kehumista. Amsterdamkin vasta perustettiin. Kirjoissa kerrotaan laajasti maan valtaamisesta mereltä. Kuivatuksesta ja turpeennostosta ei kerrota yhtä paljon.

Saksan mainostama tunkeutuminen itään, jota se yritti kahdessa maailmansodassa, on siitä outo ajatus, että siinä on välissä yhdessä suunnassa Karpaatit ja toisaalla Euroopan suurin ja liikkumisen kannalta hankalin alue, Pripetin suot.

Ruotsissa Götajoki on se, jonka suulla on Trollhättän ja verotuksesta tuttu Älvsborgin linnoitus. Siitä pääsee mahdottoman suurelle sisämaan järvelle ja kanavia edelleen Tukholmaan asti. Väitetään että kanavamatka on viehättävä. Laiskat voivat lukea Sjöwallin-Wahlöön dekkarista vaikuttavan kuvauksen (Roseanna).

Pohjanmaan ja Ruotsin Länsipohjan joet muodostavat liikenteellisen kokonaisuuden, jonka huippu on Torniojoki. Viikinkien näkökulmasta katsellen on syytä nähdä kartan syvä vihreä. Pääsäännön mukaan mannerjään pahasti hieromat maat nykyisestä runsaan kahdensadan metrin korkeudessa ovat aika huonoja viljellä. Alempana on savea ja muuta kerrostumaa. Ruotsin ja Suomen maakuntien rajat ja Suomen valtionraja noudattaa nöyrästi vedenjakajia, vaikka merkityksettömänä pidetty Perä-Lappi kuuluisi luontevammin Norjaan tai Venäjään kuin Suomeen. Saariselkä (kansallispuisto) on nimenomaan vedenjakaja. Olen itsekin saanut vetää kenkään lammikosta, josta virtaa vettä sekä Jäämereen että Pohjanlahteen.

Oikeastaan koko Pohjois-Saksa ja Puola Gdanskista Hampuriin oli valtavaa rämettä 1700-luvun loppuun asti. Siellä toteutettiin valtavat kuivaustyöt, joiden tuloksena oli vauras Preussi, ja sitten myös Rein muuttui kokonaisuudessaan purjehduskelpoiseksi. Siinä ei nykyisin ole monta ruoppaamatonta tai putkittamatonta kohtaa. Jokien filosofiaan kuuluvat myös suistot. Särkkien ja liikkuvien hietikoiden takia ne ovat vaarallisia muille kuin viikinkilaivoille.

Suomi oli muuten erikoisasemassa. Meidän etelärannikkomme pienistä joista ei ollut vaaraa. Paras syväsatama oli Pikkala Porkkalan niemen kyljessä. Aina kun esivalta tunsi halua lähteä hirttämään Suomen herroja tai hoitamaan muita mieluisia asioita, isot alukset ankkuroivat sinne. Helsinki keksittiin myöhään. Alun perinkin ihmiset piti pakottaa asumaan sinne.

Kokemäen- ja Kyrönjoet olivat suosittuja. Mahdollisesti niiden varressa asui näiden viikinkien esi-isiä.

Joen keskeinen historiallinen tehtävä on vielä mainitsematta. Vain painavan tavaran kuljettamiseen soveltuva joki teki mahdolliseksi riittävän raa’an verotuksen, sellaisen jolla valtakuntaa pidetään pystyssä.


Suomalaiset olivat harmittavan hyviä koukkaamaan metsän kautta jo keskiajalla, ja kun meillä on nämä järvetkin.

9 kommenttia:

  1. Olen etsiskellyt sitä listaa juomakelpoisen veden määrästä per capita maittain mutta se ei olekaan helppo löydettävä. Muistan että jokin Etelä-Amerikan maa johti ja sitten jossain järjestyksessä seurasivat Norja, Islanti, Suomi ja mitkä muut nyt sitten mutta Suomi oli sijalla neljä - kuusi, jotenkin näin.

    Nyt on välttämättä suppilovahveroiden aika. Otsalamppu on aseena yliveto kun ryöstöretki tehdään lähitienoon mestoilla. Täys- eli ylikermaa ja hyttysen repullinen suolaa, annetaan hymyillä pitkään ja villi tuoksu aivopesee pään. Kivikautisen hyvää.

    Päähän tulee olla häijyn punainen rosvopipo, vähintään. Huomioväriset liivit ovat uudenaikaisen iloiset ja heijastimelliset brassailua, arvokkuus ennenkaikkea. Laulettavaksi ehdotan välttämättä oopperasta Kardemumman kaupunki kohtausta jossa Kasper ja Jesper ja Joonatan sosialisoivat kyläyhteisön reservejä ilman sosiaalialan perustutkintoa.

    I. H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin illalla sängyssä kirjaa, Maailman tila 2013. Kun pohdit tuota juomakelpoisen veden määrää, katsoin mihin kohtaan lukemisen lopetinkaan. Luku 5 sivu 68, miehen nimi on Arjen Hoekstra, hän ehkä tietäisi vastauksen.

      Poista
  2. Mainiota pohdintaa! Ja kun paljon pohtii ja kovasti kirjoittaa saattaa syntyä sama kappale kahteen kertaan. 1700-luvun loppu ja 1800- luvun alku ovat toki sama asia. "Petollinen ja villi" (mainio määritelmä!) on pudonnut pois Reinin kohdalta ja häntää toistoon on tullut hiukkasen lisää. Nooh, kertaus on meidän opintojemme alku ja pakko myöntää, etten aiemmin ole jokia noin aatellut, vaikka Paimjojoen varrella olen syntynyt ja poikasena kalastellut.
    Riuskin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  3. Etelärannikon jokemme ovat toki pieniä mutta lohta niissä on uinut. Eestissä pyöräillessäni olen ottanut tavakseni yöpyä mukavassa Padisen kartanossa Keilasta jonkin matkaa kohti Haapsalua. Kartanon pihalla on suuri kivinen sisterssiläisluostarin raunio, jolla on mielenkiintoinen historia myös Suomen etelärannikon kannalta. Luostarin hallussa oli 1400- ja 1500-luvuilla ainakin Vantaanjoen suun merkittävät kalastusoikeudet. Ilmeisesti kalastus- ja maaomistuksia oli enemmänkin Espoon suunnalla sekä Porvoossa ja Sipoossa. Padisella on myös selitetty Espoon ja Hgin munkki- alkuisia paikannimiä. Padise myi Suomen maaomistuksensa 1500-luvulla.

    Perinteisen mallin mukaisia jokiveneitä tehdään muuten edelleen käsityönä Vienan runokylissä. Siellä venekyyti kylästä toiseen on vielä tänä päivänäkin monesti parempi vaihtoehto kuin kuoppainen tie.

    VastaaPoista
  4. Suomen joet ja purot olivat riittävän hyviä väyliä puutavaran uittoon. Ilman näitä uittoväyliä ei Suomi olisi teollistunut, se olisi jäänyt lähinnä kehitysmaaksi.

    VastaaPoista
  5. Tuli taas kyllä heti miestä Polttava halu, Soutaen eikä Huovaten, hyllyjen huomaan Haavikkoa Haavikolta ahmimaan, jo nyt ties monennettako kertaa, Kahtakymmentä ja yhtä, elikkä Kiitosta, Kumarrusta.

    VastaaPoista
  6. "Ken ei tahdo padota, sen täytyy maaltansa kadota."

    Pohjoisaksalainen sananlasku. Jäänyt mieleen kirjasta "Miljoona vuotta, viis sekuntia".

    Markku af Heurlin

    VastaaPoista
  7. "Olen itsekin saanut vetää kenkään lammikosta, josta virtaa vettä sekä Jäämereen että Pohjanlahteen." Tarkoittaisitteko kuitenkin "vettä kenkään" tahi "vetää kenkää" jos pilkkuja huviksensa tässä viilattaisiin?

    Voihan siihen kenkään tietysti vetäistäkin käden sijaan...

    VastaaPoista
  8. Kartat ja historia ovat kiinnostavia erikseenkin, mutta vastustamattomia yhdessä. iPadiin saa mm TimeMaps.

    VastaaPoista