28. syyskuuta 2014

Isänmaalle






”Isänmaallisuus on roiston viimeinen veruke”, sanoi tohtori Samuel Johnson. Ei ettei tämä tulisi nykyisin joskus mieleen. Isänmaallisuus näyttää olevan käypä perustelu etenkin katteettomalle omahyväisyydelle ja tolkuttomalle itsekkyydelle.

Nyrjähtänyt kansallistunne on selvästi eräiden väkivaltaisten fasismien lähtökohta. Siltä vaikutelmalta ei välty, etteikö juuri sitä edistettäisi tällä hetkellä Venäjällä. Vaikutelma on aika ilkeä, kun tuota tunnetta nostatetaan Neuvostoliiton ja Stalinin muistoilla.

En arvele, että Suomi olisi ainutlaatuisen hieno maa. Silti olen aika pehmeä kohde hyvin monille kansalliseen galleriaan kuuluville propagandavälineille. Joku kommentoija – viikon tyhmin – mainitsi jotain lapinhulluudesta. Minua vaivaa sellainenkin hulluus, että olen tavattoman kiintynyt Suomen maisemiin. Tätä nykyä olen innostunein Keski-Suomen suurista järvistä. Housunlahkeet lepattavat, kun niitä katselen. Ei tarvita erikoisuuksia. Istun rannassa pää kallellaan katsomassa valoa vedellä ja koetan olla kuolaamatta.

Lajitoverit uskottelevat, että vain lakeudella voi tuntea korkeita tunteita. Laitani on toinen. Silti lakeus vaikuttaa syvästi, vaikka kaipailenkin nyt kadonneita satoja harmaita latoja.

Koskenniemi kirjoitti lakeudesta jo nuorena poikana. Laaja lakeus kuin jättiläinen / uinuu jälkeen päivän arkitöiden. / Yksin tuuliviiri yksinäinen / valvoo iäisesti ikävöiden…

Hitusen yllättävää, ettei oikeistopopulismi ole keksinyt nostaa Koskenniemeä ikonikseen. Hänhän kirjoitti psykoosin rajoilla hoippuvaa isänmaa-runoutta (Siniristilippumme! / Sulle käsin vannomme sydämin… ja Nuijamiesten marssi).

Edesmennyt akateemikko voisi olla erikoisen ajankohtainen siksi, että hän oli kiivas pakkoruotsin vastustaja. Se ei ole aivan odotettua kaksikielisen kodin pojalta. Olematta aitosuomalainen ja sitoutumatta Akateemiseen Karjala-Seuraan tai edes laajemmin heimoaatteeseen Koskenniemi edusti etenkin yliopistolla sellaista kantaa, että suomalainen kulttuuri olisi rakennettava pelkästään suomen kielellä. Hän hankki itselleen suuren joukon vihamiehiä väittämällä suoraan, että suomenruotsalaisemme laiminlyövät isänmaalliset velvollisuutensa suuntautumalla röyhkeästi Ruotsiin ja ruotsalaiseen kulttuuriin.

Jopa turkulaiset ruotsinkieliset sanomalehdet nimittivät häntä mieheksi, joka vihaa kaikkea ruotsalaista.

Se oli huono luonnehdinta henkilöstä, joka ihaili loputtomasta Runebergin ohella Frödingiä, Karlfeldtiä – itse asiassa sangen monia ruotsalaisia. Mutta henkilökohtaiset suhteet Ruotsinmaalle jäivät hänellä vähiin, ja Uppsalassakin hän taisi käydä ensi kerran vasta sotien jälkeen.

Luulen etten ole ainoa, jolle Turun yliopiston suomenkielisyys on aina ollut pikku kummallisuus. Tiedän aika tarkkaankin, että tuota yksityisin varoin perustettua yliopistoa ajettiin juuri suomenkielisyydellä, ja olen kohtalaisen hyvin selvillä Helsingin yliopiston kaksikielisyydestä ja sen seurauksista. Tiedän hyvin, että muiden muassa U. Kekkonen vastusti kaikkea ruotsinkielisyyttä yliopistolla ja lisäksi katukylteissä, joita hän kuuluu käyneen opiskelija-aikoineen tervaamassa.

Mutta aitosuomalaisuus kaatui talvisodassa tai viimeistään jatkosodassa. Mielestäni oli suomalaisilta anteeksi antamatonta voimien tuhlausta riidellä keskenään, kun olisi pitänyt keskittyä takomaan auroja miekoiksi.

Todellisuudessa olen tyytyväinen, etteivät populistit ole huomanneet Koskenniemeä. Sanon nyt kerrankin vakavissani, että ennen kaikkea arvosteluillaan ja esseillään, mutta kieltämättä myös omilla runoillaan tämä minulle henkilökohtaisesti ihmistyypiltään vieraaksi jäävä herra kehitti suomalaisten kirjallisia ja kielellisiä valmiuksia toimia Suomessa ehkä enemmän kuin kukaan toinen. Kaikkein suurimpien kirjailijoiden – Homeros, Shakespeare, Goethe, Rabelais, Tolstoi, Dostojevski, jopa Camus (Sivullinen) – vetäminen suomalaisten suomenkielisten omaksi omaisuudeksi oli suurmiehen elämäntyö.

Tätä nykyä epäillään, että englannin ylivalta yliopistoissa ei ole pelkästään onnellinen asia. En pysty vapautumaan epäilystä, ettei pelkoon olisi hiukan aihettakin. Juuri kirjallisuudesta, etenkin runoudesta, tiedän ettei hyvä englannin taito ole tarpeeksi hyvä. Äidinkielellä on kuitenkin oma omituinen merkityksensä. 

Ehkä Koskenniemen tuotanto on eräänlainen kielten ja kulttuurien matkustajakoti. Mutta kyllä majamiehiä tarvitaan. Ja kuinka moni muuten nykyisin kertoo ja kirjoittaa käsitettävästi siitä, mitä merkittävämpää muukalaisten keskuudessa tapahtuu?

42 kommenttia:

  1. V. A. Koskenniemen ja modernismin vastakohtaa on korostettu, samoin toisaalta Koskenniemen ja vasemmiston.

    Mutta eikös Koskenniemi ollut Marcel Proustin ensimmäisiä ymmärtäjiä Suomessa, osaten verrata Volter Kilpeä tähän.

    Monet Koskenniemen runot ja laulut kuuluivat rakastetuimpiin myös työväenliikkeen piirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Proust pitää paikkansa. Katson kunhan saan ne Kootut teokset - mielestäni V.A.K. huomasi hänet käytännössä ensimmäisenä Suomessa, siis 20-luvulla. Eksistentialisteja hän luki tuoreeltaan 40-luvulla - "Sivullisen" suuruuden oivaltamisen mainitsin. Sartresta hän kirjoitti sekä romasaneista että näytelmistä. Itse olen erikoisen utelias näkemään, reagoiko hän saksan kielen alueelta Rilkeen ja Musiliin. Zweigia suomennettiin kai hänen aloitteestaan, Spengleriä samoin.

      Tuo kustantajan WSOY:n lektorin rooli on tärkeä ja vaikea tutkia.

      A propos - Otavan Maigret lienee keksitty Simenonia suosineen Koskenniemen - Rolf Nevanlinnan seutuvilla; Roilfin vaimo Sinikka Kallio suomensi.

      Poista
    2. Haluamatta liikaa Koskenniemeä hehkuttaa, niin hän on luonut ikirunoja, jotka lapsikin ymmärsi, kuten "Koulutie". Ei tietenkään haitannut, että Sibelius sävelsi.

      Tänään aamukävelyn upeissa ruskanäyissä tuli mieleen "syysaamu kirkkaana koittaa yli heräävän kaupungin".

      "Olen unessa useasti" taas tuo mieleen diametrisen vastakohdan, kulttuurimodernistin ja kulttuuriradikaalin Peter von Baghin, myös Oulun koulun kävijän. Hänen muutettuaan Ouluun ei tosin enää pitänyt paikkaansa, että "sen rannalla koski soittaa tutun sävelen ilmoihin". Koski oli kahlittu.

      Poista
    3. Piti sanoa: "syysaamu kirpeä koittaa".

      "Ah enkö ma hautahan asti myös koululainen lie" pitää nykyisen tietovallankumouksen aikana paikkaansa enemmän kuin silloin osattiin arvata.

      Poista
    4. Olisi muuten erittäin mielenkiintoista lukea arvoisan blogistin mietteitä Musilista ja hänen teoksistaan/teoksestaan.

      Poista
  2. Niin... Suomalainen "oikeistopopulismi" kumpuaa jostakin demareiden ja kepun välimaastosta. Toki nykykokoomus tästä aika paljon vasemmalle onkin.

    Jotenkin tuntuu kyllä kovin luontevalta ja ymmärrettävältä, että Koskenniemi & co ei tätä "oikeistoa" puhuttele.

    VastaaPoista
  3. Aitosuomalaisuutta ei pitkään kestänyt. Työkansa katsoi internationalistisen säätytasauksen eli luokattomuuden perään. Omituisen paljon tapahtui. Maakansan parissa myös. Sitten tuli 1918 verilöyly.

    20-luvun alussa yritettiin taas kansallista kokoomusta ja hyvinvoinnin jakoyhteiskuntaa jahka kone lähtisi käyntiin. Lähtihän se. Englanti oli ostanut lautaa mitä täällä kaadetuksi,uitetuksi ja sahatuksi saatiin -ja ostaisi taas kunhan olisitte keskenänne ihmisiksi, tämän viestin toi Jacob Julin vanhempi käytyään ripitettävänä. Ostaisivat selluakin ja myös sanomalehtipaperiksi valssattuna.

    Siihen loppui vihanpito myös suhteessa yläluokkaan, josta kai läpiä päähänsä paraikaa radiossa puhuu Kalle Haataselle Laura Kolbe. Kuuntelen myöhemmin -sanon ensin ettei sanomatta jäisi. Suomalainen apartheid oli ollut kova ja leppymätön.

    Viro pääsi nykyaikaan vähemmällä väestönsiirtojen vuoksi. Saksalaiset pantiin pois. Suomessa on ylimysjohdannais-saksoja tänä päivänäkin lukuisammin kuin koko Baltiassa. Niin tepsivästi siellä ensimmäisessä itsenäistymisessä alustalaiset jakoivat kartanot itselleen.

    Raha-aikahan siitä seurasi ja näinkin Tamsaaren kotitilalla vakuutusyhtiöteatteria. Alustalainen sai oman pellon. Kyläsolidaarisuus mm.tulipalojen osalta unohdettiin vanhanaikaisena. Palo kävi, mutta vakuutusrahat jäivät saamatta pikkutekstiehtojen vuoksi. No,kartanon jämä rakensi tuvan ehdolla että ent.maanomistaja rupeaa sitä liisaamaan.

    Kartanon tase oli taas eheä, mitä Matti Vanhanen perää perheyritysten liiton reettorina ja näkyy Matti Alahuhtakin olevan aikeissa pelastaa vähällä omalla, mutta rutkalla eläkeyhtiörahalla olemassa olevia yhtiöitä pitkä- ja soreampisormisille. Matin&pojat uusinimiselle DevColle. Sanoisin typerimmän vastaanväittämisen osalta että Kiina valitsi Koneen kun se ymmärsi -myös saamattomuuttaan- roikkua siellä 50-luvulta ja Tiananmenin jälkeen.

    Hyvä kun valitsi. Alahuhta nostaa yrittäjyyttä aidonkin oivalluksen pohjalta. "Hänen omalle sukupolvelleen yrittäjyys oli nuoruudessa kaukainen asia". Kai se pitää uudelleen lukea sitten Aalto-yliopistossa. Siellä alkukodissa innopolissa on nyt sähinää. Selvää on että Alahuhta ja Baldaufkin ovat arvokkaita tuntiessaan oikeat ovenrivat. He eivät kaiva sudenkuoppaa omalla hypetyksellä nuorten langeta kuten nämä tekesit, akatemiaprojektit ja muut Tihut.

    Menestystä hankkeelle jossa poisoppisesta on aloitettava. Siitä olisi keisiä Wärtsilästä 2014. Kun demarien pankkilait olivat Ruotsinkin alistaa, niin ne kierrettiin Investorin kautta Wallenbergeillä ja Affarsvärdenin kautta Handelsbankissa. Nyt Investor pitää Wärtsilää Suomessa. Ei ole EQT:n tulemista (SEBin private equity kaappaaja ,jonka finassikapitalismikäänteen Peter W. vain pitkinhampain nieli -jäisi muutoin toisten jalkoihin,pakko soittaa tätäkin pirunviulua, suomeksi enkeliyhtiö!) Investor tehtiin (hegdefund sorttia aikain takaa,säädöskiertäjä) ,jotta kansankoti saataisiin keskenämme kruunuja vaihtamalla ja niitä lupaamalla paitsi perustetuksi demokratian kivijalalta myös tehtaina kohotetuksi.

    Suomessa meni syystäkin vähän toisin. Nyt pitäisi funtsia tarkoin mitä Suomi oli. Historiamme voi lukea anglo-amerikkaisesta ja ruotsalaisesta kirjasyksystä 2014 ja lehdistä.Pitämällä niitä ylösalaisin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Puoluekartasta vielä:

    Vihreiden ryssäviha lähentelee jo AKS:n ja IKL:n tasoa. Äkkiä ja ja yllättäen synnyt armeijamyönteisyys ja Nato-into mukaan lukien. Hupaisaa hyppelehtimistä laidasta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai viisastumista !

      Poista
    2. Vai onko kyseessä sateenkaari-ihmisten hätä omasta turvallisuudesta? Tein jo keväällä saman huomion.

      Poista
    3. Voit Matias olla oikeassakin - mutta hetkisen minä kuitenkin miettisin ennen voimalan tilaamista naapurista: juuri säätivät lain, jossa vaaditaan, että mediayhtiöissä saa olla max 20% ulkomaista omistusta. Meidän ministeri vaatii, että hakuvaiheessa kotimaista omistusta pitäisi olla 60% - ja tarkoittaa meikäläisellä EU/ETA-alueen omistusta. Vissiin ollaan varmoja, että esim. Venäjä ei EU-alueella omista/määrää yhtäkään firmaa?

      On tämä kumma, että suoraselkäinen oikeistolainen ja vapaan markkinatalouden Vapaavuori tekee mitä tahansa saadakseen sitoutua Neuv... Venäjän johtoon ja ydinas... ydinvoimateollisuuteen ainakin kuudeksikymmeneksi vuodeksi.

      Touko Mettinen
      Vissiin mä Venäjää pelkään

      Poista
    4. Kaksipiippuinen juttu. Ei Fennovoiman miilu ole Suomen koko sähköntuotanto. Se on vain pieni osa, joka on tarvittaessa korvattavissa tuonnilla muualta tai vaikka sitten säännöstelyllä, jos ei muuten. Ts. Fennovoimalla Suomea ei polvilleen saa. Uraania saa muualtakin ja parin vuoden tarve on normaalisti jo varastossa voimalassa.

      Toisaalta tulemme aina olemaan ja elämään Venäjän naapurissa, oli se Venäjä sitten minkä muotoinen milloinkin. Venäjällä on meille suuri kauppapotentiaali ja se tarjoaa meille erittäin suuria mahdollisuuksia - vastaavia ei muista suunnista taida kovin paljon löytyä?

      Mietin siis vain, mikä on fiksua. Sekö, että suuressa tunteen palossa päätämme kerta kaikkiaan ja kertalinttuulla opettaa ryssille, mikä on oikein ja mistä se kana pissii, perhana? Suomi rules. Vai se, että yritämme mahdollisimman pragmaattisesti hoitaa kauppaa ja omaa talouttamme ja rakentaa yhteisiä pohjaa ja yhteisiä etuja - ts. viedä Venäjä-suhdettamme eteenpäin molemminpuolisen hyödyn kautta.

      Ja jätämme tuon sinänsä hyvin tarpeellisen mutta erittäin haastavan Venäjän kansan kansansivistystyön ja asennemaailman muuttamisen omamme näköiseksi vähän vähemmälle nyt alkuun. Siihen homman löytyy kiivasta ja kärkästä väkeä hieman kauempaa Venäjän rajasta.

      Sven Tuuvan rooli ei oikein puhuttele, vaikka siinä oma komeutensa siinäkin tietysti on.

      Poista
    5. Uskokoon ken tahto; minä uskon vaaliliikkuun, jonka jälkeen vihreät palaavat kipin kapin vasemmiston syliin ja pasifismiin.

      Poista
    6. "On tämä kumma, että suoraselkäinen oikeistolainen ja vapaan markkinatalouden Vapaavuori tekee mitä tahansa saadakseen sitoutua Neuv... Venäjän johtoon"

      Lenin: porvari myy vaikka köyden, johon hänet myöhemmin hirtetään.

      Poista
  5. Eikös monen mielestä Koskenniemi ollut suorastaan natsi. Intomielinen sodan tekijä joka olisi pitänyt laittaa saksalaisten mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisin Koskenniemi, Symphonia Europaea A. D. 1931. 1931.

      "Monen mielestä" oli alkujaan SKDL:n Raul Palmgrenin, myöhemmin monen muun poliittisesti eri kannoilla olleen mielipide. Ja mielipide toki painoi enemmän kuin tosiasiat. Sotaonnen vaihteluista taas on yksityiskohtaista tietoa alkaen loppuvuodesta 1943. Vanhin frendi Linkomies oli silloin pääministerinä.

      Poista
    2. On syytä muistaa, että kanssakirjailijan osalta kyse voi olla kateus ja kilpailu, semminkin kuin meillä kilpailijasta ei voinut tehdä ilmiantoa turvallisuuspoliisille.

      Poista
  6. Pirjo Lyytikäisen mukaan Kilpi löysi Proustin jo oman teoksensa (ja sarjansa) kirjoitusvaiheessa. Tälle muistikuvalle löysin tähän hätään tämän vahvistuksen, minulla ei ole Lyytikäisen tutkimusta.
    http://www.hs.fi/m/kulttuuri/a1353054823756

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskenniemi ja Kilpi olivat samaa porukkaa, myös kun V.A.K. oli rehtorina ja Kilpi saman Turun yliopiston ylikirjastonhoitajana. Koskenniemi ei ollut elämäkerran mukaan yksiselitteisen ihastunut sen enempää Proustista kuin Alastalon salistakaan.

      Poista
    2. V. A. K.:n Proust-arvio "Ranskalaisen romaanin uusin klassikko" on mm. arvostelukokoelmassa Kasvoja ja naamioita (Kirjoja ja kirjailijoita 5, 1931). Ihailu ei ollut yksiselitteistä. Suuruuden tunnisti.

      Poista
  7. Kuvassa lienee kappale Pohjanmaata, ei Isänmaata.

    VastaaPoista
  8. Minun varma mielipideni on, että suomalaisille on tärkeätä viron kieli. Siis ei niin paljon kulttuuri vaan just kieli. Tajuan sitä suomea lukiessa. Koska en asu Suomessa ja minua ei uhka viron kieleni suomalaistuminen kuten esimerkiksi veljeäni, joka puhuu laajalti jo suomea vironkielisilla sanoilla, suomen kieli (kuten myös liiviläinen kieli, jota olen viime kuukaudet vähän tutkinut) suoranaisesti vain rikastaa minua. Kun luen sitä tai kuulen TV-stä aivoissani käy jatkuva vertailuprosessi kielien välillä jonka tulos on uudet merkitykset ja murteen taaslöytäminen. Näen kuinka sama sana on saanut näennäisesti täysin eri merkitykset eri kansoille ja siitä näen läpi vuosisatojen sumun sitä yhteistä lähdettä. Se on kaunis. Tiesittekö että geneettisesti ovat virolaiset, latvialaiset ja jopa liettualaiset melkein sama kansa, kaukana muusta Euroopasta. Yksi suomalainen tieteilijä kirjoitti, että latvialaiset eteenkin ovat todennäköisesti kieltä vaihtanut suomensukuinen kansa. Minä uskon tätä heti kun katson latvialaistyttöjen kauniisiin taivaansinisiin silmiin. Sanojen painotus on latvialaisilla ensimmäisellä tavulla, mikä on erittäin ei-indoeurooppalainen ja samalla täysin suomalainen piirre

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Wikipedian tietoja on uskominen, niin meidän suomalaisten lähimpiä geneettisiä sukulaisia ovat virolaiset, ruotsalaiset, puolalaiset, unkarilaiset, bulgarialaiset,.. Onhan väitetty myös hollantilaisten ja belgialaisten flaamien olevan "lähisukua". Tutkimustyö varmaan jatkuu.

      Poista
  9. Lakeus.

    Väinö Kirstinä kokoelmassa Lakeus (1961):

    "Saat nähdä kauas / näkemättä mitään."

    Anssi Sinnemäki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin se lakeus edelleen korventaa.

      Poista
  10. Sama havainto vihreistä kun yllä, väkän huvittaa vaikk asia vakava ja ajat ankarat. Heidi h kuin tiukka versio hilja riipisestä, pieni vihreä mies v Niinistö kuin helsnen. Kari piirtäisi näille sem Kokoomuksen kypärän päähän

    VastaaPoista
  11. Ryssän pelko/viha on kaiken viisauden alku!

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: Koskenniemen väitettyä hitleriläistyyttä ehkä kuvaa hänen luonnehdintansa: ranskalaiset veivät tuntemattoman sotilaan Riemukaaren alle, saksalaiset valtakunnankansleriksi...

    Omituista miten vaikea on selittää hitlermielisyyden ja saksalaismielisyyden eroa. - Yksi säpsähdyttävässä märin uskonnottoman Koskenniemen erikoisuuksista oli Lutherin alituinen maintiseminen Goethen rinnalla sen edustajana, mikä saksalaisuudessa on suurta. Sitä en tiedä, oliko hän selvillä Lutherin kammottavista kirjoituksista talonpoikaiskapinoista ja juutalaisuudesta. Ja kannattihan Luther eräässä vaiheessa myös moniavioisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lutherista vielä sellainen banaali seikka, että kerrotaan hänen aamuisin syöneen lusikallisen omaa ulostettaan.
      Vahvisti sillä immuunipuolustustaan.

      Poista
    2. Sellainen olet mitä syöt, eikös sitä niin sanota.

      Poista
    3. Luther oli oman aikansa ihminen. Hänellä oli monia meitä järkyttäviä hirvittäviä mielipiteitä ja tapoja. 1500-luku oli erilainen aika kuin meidän aikamme, toinen maailma. Sairaudet, sodat, kuoleman jatkuva läsnäolo kodissakin, avuttomuus sairauksien hoitamisessa, elämän järkyttävä lyhyys (paitsi joillain harvoilla sen ajan tervaskannoilla). Joku kirjoitti, että keskiajan ihminen ei olisi kestänyt elämän kovuutta ilman jatkuvaa olutpöperössä olemista. Ajattelu oli varmaankin kirkasta vain muutaman tunnin aamulla. Ajattelevat ihmiset tajusivat noiden kauhujen keskellä, että vanhan uskonnon eli katolisuuden rituaalit ja silloinen tila eivät pystyneet luomaan syvää turvallisuudentunnetta. Siinä oli Lutherin suuruus, että hän näki selvästi ja uskalsi myös sanoa ääneen, että lohduttaa voi vain kunkin yksilön henkilökohtainen jumalasuhde. Se taas antoi itsenäisyyttä ja rohkeuttaa maailman tutkimiseen entistä laajemmin. Sen ajan suurmiehet ja -naiset olivat muutamin harvoin poikkeuksin hyvin hurskaita, mikä tulee esille heidän kirjeenvaihdostaan (esim Micheangelo & Vittoria Colonna). Lutherin vaikutuksesta katolinen kirkkokin uudistui. Ilman uskonnon vaikutusta ei voi ymmärtää 1500-lukua eikä renessanssiakaan. Valtavat vastakohdat niin Luthrisa kuin muissakin sen ajan ihmisissä.

      Poista
    4. "Lutherin alituinen maintiseminen Goethen rinnalla sen edustajana, mikä saksalaisuudessa on suurta."

      Kyllä Lutherissa oli suuruutta ensinäkin saksankielen edestämisessä toiseksi uskonpuhdistuksessa vapauttaessaan meidän paavilaisuuden ikeestä. Kuitenkin ihmisen suuruuteen liittyy aina pimeä puoli: kokonaisuutena arvostellen kirjoitukset talonpoikaiskapinasta ja juutalaisuudesta eivät riitä mitätöimään em. ansioita. Moniavioisuutta Luther ei opillisesti milloinkaan kannattanut, suostuipahan vain "heikkona hetkenä" harkitsemaan erään ruhtinaan vihkimistä toiseen aviopuolisoon, kun tuolla ruhtinaalla ei ollut mahdollista noudattaa Henrik VIII:n (sarjallista) yksiavioisuutta.

      Lutherin työn kauneimpia hedelmiä on Bach.

      Poista
  13. Saarijärven Pyhäjärvi teki minuun ja veljeeni teini-ikäisinä valtavan vaikutuksen: pääsimme silloin, 60-luvun puolivälissä käymään setäni mökillä, joka oli Pyhäjärven saaressa. Aika kului veneilyillä uskomattoman kirkasvetisellä järvellä. Seurailimme jopa 5-6 metrin syvyydessä uivia ahvenia ja ongimme niitä nuotiolla paistettaviksi. Joillakin saarilla luonto tuntui täysin koskemattomalta. Lähistöllä onkin nykyään Pyhä-Häkin kansallispuisto, joka on keskisuomalaista luontoa alkuperäisimmillään.

    VastaaPoista
  14. . . . täytyy nykyään olla aika valikoiva katse sillä, joka vielä on erityisen ihastunut suomalaisiin maisemiin, koska kansamme on tehnyt parhaansa tuhotakseen ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 60-luvulla asiat olivat luonnon ja maisemien suhteen vielä paljon paremmin.

      Poista
  15. Minä puhuin eilen "lapin hulluudesta". Se oli vitsi mutta voi hitsi jos mut leimattiin sen perusteella "viikon tyhmimmäksi". Koska haluan olla vähintäin kuukauden tyhmin. Tai saman tein koko vuoden tyhmin.

    Ps. Kun Jouko Turkka sanoi Veikko Sinisaloa "Suomen tyhmimmäksi näyttelijäksi" niin Veikko totesi siihen että "hyvä että jossain oon edes paras".

    VastaaPoista
  16. Huono parodia, tai satiiri, on tosiaan huonoa parodiaa. Tai satiiria. (Tästä olen samaa mieltä kanssasi.)

    VastaaPoista
  17. JK: Kaikkein suurimpien kirjailijoiden – Homeros, Shakespeare, Goethe, Rabelais, Tolstoi, Dostojevski, jopa Camus (Sivullinen) – vetäminen suomalaisten suomenkielisten omaksi omaisuudeksi oli suurmiehen elämäntyö.

    Oliko Koskenniemellä nyt niin suurta merkitystä mainittujen kirjailijoiden tuomisessa "suomenkielisten omaksi omaisuudeksi"? No, Uuden Suomen ahkerana alakertakirjoittajana hänellä oli toki vaikutusvaltaa, mutta kirjoittihan noista moni muukin, ja Tolstoin Anna Kareninaa Koskenniemi muistaakseni jopa väheksyi. Jos jollekulle suomalaiselle tuollaisen elämäntyön mantteli sopii, niin pikemminkin J. A. Hollolle, joka sentään suomensi mainituista kirjailijoista kolmelta koko joukon pääteoksia: Goethen Tarua ja totta elämästäni ja Vaaliheimolaiset, Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, Tolstoin Sodan ja rauhan. Jo se riittäisi arvokkaaksi elämäntyöksi kenelle tahansa, mutta kuten tiedetään, Hollon klassikkosuomennoksista nuo edustavat vain murto-osaa.

    Tämä menee vähän asiasta sivuun, mutta itse en oikein ymmärrä, miksi Suomessa ollaan jatkuvasti kaivamassa unohduksista sekä runoilijana että varsinkin kriitikkona keskinkertaista ja ihmisenä vastenmielistä Koskenniemeä, ikään kuin kirjallisuutemme historiassa ei olisi ketään aiheetta unohdetumpaa ja kiinnostavampaa hahmoa. Mainittu Hollo esimerkiksi oli paitsi suomentajana myös esseistinä suomenkielisen proosan mestareita, mutta tätä nykyä täysin unohdettu. Runouden suomentamisen alalla Holloon vertautuva mestari oli tietenkin Otto Manninen, joka niin ikään on runoilijana jäänyt kummastuttavan vähälle huomiolle, muutamia antologiasuosikkeja lukuun ottamatta; kootuista runoista ei ole saatu aikaan uutta, paremmin toimitettua laitosta vuoden 1950 jälkeen, elämäkerrasta puhumattakaan. Lieneekö syynä Koskenniemen saamaan kohtuuttomaan huomioon sitten vain se, että hän kirjoitti niin paljon? Määrää laadun sijaan?

    Mitä Koskenniemeen ja "oikeistopopulismiin" tulee, niin kyllä hänet on niissä piireissä pantu merkille: ainakin nuorten traditionalistien Sarastus-verkkolehdessä julkaistiin hiljattain Heikki Länsisalon pitkä kirjoitus Koskenniemestä.

    VastaaPoista
  18. "Hitusen yllättävää, ettei oikeistopopulismi ole keksinyt nostaa Koskenniemeä ikonikseen."

    Kukapa olisi ottajana? Tämänhetkinen "vakava" oikeisto on järkähtämättömän internationalistista (raharaharaha - fyysisellä todellisuudella ei niin väliä), ja perusveikkosten komediateatteriin tuskin sopii sfääreissä liitelevä runoilu. Toki Zysse jaksaa vielä huudella - Stubban ei juurikaan. Krapulaisen näköiselle herralle suotakoon rauha.

    Viimeinen pakopaikka on se, joka sopii tilanteeseen parhaiten. Globaalissa kilpakapitalismissa se on raha, kansallissosialismissa isänmaa, marxilaisuudessa aate, heimolaisuudessa keisari (natsi-Saksa) ja uskonnollisessa tyranniassa lentävä spagettihirviö. Näitä voi yhdistellä, ja niin yleensä tehdäänkin.

    VastaaPoista
  19. Koskenniemen suomalaisuusajattelun arvioinnissa olisi syytä ottaa huomioon historiallinen konteksti. Ei ehkä ole kovin ihmeellistä, että suomenruotsalaisten suuntautumista Ruotsiin ja ruotsalaiseen kulttuuriin kritisoitiin aikana, jolloin Ruotsalainen kansanpuolue näki selvän identtiteettipoliittisen rajan Svenskfinlandin ja suomenkielisen Suomen välillä. Ks. esim postimerkkejä, joilla puolue keräsi varoja vuonna 1922:
    http://www.svenskacentralarkivet.fi/utstallningar/svenska__brevmarken/

    VastaaPoista
  20. Luin viime vuonna Koskenniemen koottujen teosten essee- ja kritiikkiosia. Kyllä Koskenniemi oli hyvä lukija ja ymmärsi kirjallisuutta monipuolisesti. Jossain kirjoituksessa vilahti kuitenkin täysin sokeana pisteenä Franz Kafka, ei ansainnut minkäänlaista esittelyä. En viitsi ruveta tuota kohtaa etsimään, kyllä se tulee vastaan, josesseeitä luet.

    Marja-Liisa Seppänen

    VastaaPoista
  21. "Äidinkielellä on kuitenkin oma omituinen merkityksensä."

    Äidinkieli on tunnekieli: vaikka ymmärrän vieraallakin kielellä, vain suomenkielinen kolahtaa, esim. runoudessa - taikka iskelmälyriikassa.

    VastaaPoista