17. heinäkuuta 2014

Hidastuksissa





(Kuva: taiteilijan – vasemmalla – muotokuva nuoruuden päiviltä, 1949.)

En lukenut kunnolla sitä verkkojuttua. Vahinko, kun nyt näen kirjoittavani aiheesta. Mielestäni merkittävät tahot antoivat ymmärtää, että olisi hankittava jostain vanhanaikaisia kirjoituskoneita. Syy oli urkinta. Toinen syy oli urkinnan pelko.

Ehkä näin ajattelevat johtavat poliitikot ja virkamiehet, liikkeenjohtajat ja yleisestä turvallisuudesta vastaavat tahot eli armeija ja poliisit.

Ajatus on oikea ja lisäksi hyvä. Kirjoituskone on kuitenkin huono ajatus. Sillä kirjoitetusta saa turhan helposti selvän samalla tavalla kuin näppiksestä, äänittämällä. Äänentaso ja näppäilyrytmi paljastavat kirjaimet. Todella tasaisesti naputtavat konekirjoittajattaret ovat kuolleet.

Rikospoliisi on sekin  osannut iät ajat lukea kirjoituksen kovakumitelalta kirjoituspaperin alta. Teksti säilyy myös värinauhalla. IBM:n pallokoneen nauha oli kertakäyttöinen, joten siitä kirjoituksen voi lukea suoraan avotekstinä.

Kynä ja paperi olisi kova juttu. Kunhan pitää paperit tallessa, tietoturva kohenee. Menneen ajan ”käsikirje” oli juoksupojan kuljettama viesti. Sodassa kynällä kirjoitettuja viestejä veivät myös sotakoirat. Tarkka-ampujat vaanivat niitä.

Vientikunta Munan juoksupojan toimesta inttiin lähtenyt isäni ei hirveästi edistynyt sotaurallaan. Pari jatkosodan vuotta hän muiden toimien ohella kuljetti lentokoneella viestejä. Olen nähnytkin jossain sellaisen metalliputken, jonka sisään sanoma käärittiin. Tyypillinen viestin saaja oli vihollisen selustassa toimiva kaukopartio. Väitetään että täsmälleen oikean paikan löytäminen ei ollut aina helppoa, koska uskottavat kartat olivat saanta saaliissa. Ilmakuvista niitä karttoja yritettiin kyhätä. Pari on tallessakin, eikä kehumisen aihetta ole.

Kauhavan rautatieasemalla ennen katselin, kun asemapäällikkö Ahola tai sitten Takamaan Ville uhkarohkeasti kurotti kepin nenässä olevaa rengasta kohti täyttä karkua lähestyvää pika- tai sekajunaa, ja miten veturinkuljettaja tai lämmittäjä koukkasi renkaan täydestä vauhdista kyynärkoukkuun. Pikkupojat saivat kiitosta ja kolikon, jos kipaisivat hakemaan veturista pudotetun renkaan ratavarresta.

Lumouduin jo silloin viestintäteknologiasta. Arvelin että veturiin annetussa viestissä luki ”jarruttele vähän – sieltä tulee Härmän mäessä toinen juna vastaan”. Tietääkseni vetureihin ei ollut langatonta lennätintä ja lällytinkin oli lapsuusvuosinani käytössä vasta U.S. armeijassa.

Näissä radiohommisa olenkin tekijämies. Tästä arviosta viisas veljeni saattaa tosin olla eri mieltä. Asevelvollisena sain kumminkin itse kunnian kantaa tulenjohtoradion akkua. Itse radiota, joka painoi kolmattakymmentä kiloa, katselin vain turvallisen välimatkan päästä.

Olisiko nyt oikea hetki kerätä lyijykyniä peltimukiin ja lähteä kaupoille esimerkiksi Aleksanterinkadun alkupäähän. Sen voisi tehdä. Jospa laittaisi vielä mustat silmälasit ja sonnustautuisi valkoisella kepillä. Oheistuotteena voisi tyrkyttää kengännauhoja, koska niitä tarvitaan jatkuvasti. Kun yritys epäilemättä menestyisi, firmaa voisi laajentaa tulitikkuihin.

Kokeilin äsken. Osaisin vingahtaa särisevällä äänellä: ”Ostakaa Jumalan rakkauden nimessä tulitikkuja…”

Nyt niitä entisiä viestinnän erikoisosaajia kaivattaisiin. Espoon tuomiokunnan kansliasta (Annankatu 12, neljäs kerros) muistan kaksi. Toinen, sellainen riskin oloinen vaalea ja keski-ikäinen neiti, oli varmaan kaupungin parhaita konekirjoittajia. Koska olimme rikkaan veljeni kanssa siihen aikaan hyvinkin innostuneita konekirjoituksesta, seisahduin notaariaikoinani usein kuuntelemaan.

Olen muistavinani, että valtiolla maksettiin nopeuslisä niille, jotka ylittivät 8 000 nettolyöntiä puolessa tunnissa. Lyöntiä tarkoittaa näppäystä ja netto tarkoittaa että vain oikeat eli virheettömät lyönnit laskettiin. Tuo neiti veti kuuloarvioni mukaan vähintään tuplat. Verkosta löytyvän hiukan epäilyttävän lähteen mukaan konekirjoituksen maailmanmestaruuskilpailuissa (totta!) kirjoitettiin puhtaasti yli 20 000 merkkiä puolessa tunnissa. Repikää siitä. Teoreettisesti siis 20 kirjan sivua tunnissa. Ehkä faktorisukulaiseni täsmentää – konelatojat olivat tietääkseni alan mestareita.

Toinen neiti oli vanha ruttu, joka ei koskaan vastannut edes ruotsinkieliseen puhutteluun. Kirjoitusvirheitä hänen ei tiedetä koskaan tehneen. Hän oli erikoistunut rasitustodistusten kirjoittamiseen. Tuon nuorempi neiti kirjoitti viiden kalkkeeripaperin kanssa kiinnitystodistuksia haltijavelkakirjoihin.

7 kommenttia:

  1. HS tänään:
    "1. Käsin kirjoittaminen parantaa oppimista. Princetonin ja Kalifornian yliopiston tutkijat vertailivat opiskelijoita, joista osa teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin sekä faktatiedoissa että käsitteiden ymmärtämisessä. Perinteisesti kirjoittaneet käsittelivät tietoa syvemmin. Indianan yliopiston tutkimuksessa kirjainten opettelu itse piirtämällä aktivoi lasten aivoissa lukemisen kannalta tärkeitä osia."

    VastaaPoista

  2. Haltijavelkakirja olikin sitten yksityistä rahaa.Ja rahan määrän kasvua koko yhteiskunnassa juoksuajakseen.Omalle kohdalleni ei sellaistakaan lajia osto- eli toimintavoimaa ole osunut.Kiva kun saa lukea ja kirjoittaa kuitenkin.Isomassa mitassa haltijavelkakirja olisi commercial paper ja suomeksi kai yritystodistus. Kellä on uskottava nimi saa sellaisia tehtailemalla tätä yhteisen rahvaan eurorahaa Ilmarisesta.(Sellaista minullakin välilä on.Isompana 50 kpl eränä se herättää kädessäni epäluuloa ja seteli pannaan värkin läpi tarkistukseen.Kai siinä vieressä sitten on hälytysnappi "rahanväärentäjä".)

    Ilmarisessa on sijoitusjohtajana tv-tuttumme Timo Ritokallio.Yliymmärrykseni mutta juuri siksi mieleen tuskaisesti takertuneita ehdotuksia tältäTimolta, oli ehdotuksensa tehdä Suomesta kansainvälisten yhtiöiden pääkonttorimaa.Että tosta vaan! Enpä itse tullut ajatelleeksi.

    Tänään sitten luin New York Timesista mitä Timo Ritokallio tarkoitti ja tajusin senkin etteikö ehdotusta oltaisi viety täytäntöönpanoakin kohti.Valmisteleva askel oli se yhteisöveron alennus, jonka taikakalun pitäisi elvyttää,sieltä KataisenUrpilaisen kehysriihestä. Asiat ovat näet niin että Amerikoissa on uusinta hottia päästä korkeahkosta yhtiöverosta ostamalla Irlannista Hollanista alan firma ja sijoitamalla
    veropääkonttori sinne Dubliniin ja Hollannissa sen kulta-ajan ulkosaariin.

    Kongressissa ja Valkoisessa talossa on tekeillä porsaanreijän tukkeamista.Voinkin nyt tästä suomalaisen eläkejohtajan aikeesta jotain ymmärtää, ja ymmärtää miksi en itse ollut sitä keksinyt. Siis miksikö en.No kun en ole mukana niissä pöydissä joissa amerikaksi ja City englanniksi symposiumia pidetään, isonmaailman ideoita kirkastetaan, kunnes vihdoin suomeksi päätetään.Valtiovarainministerin muististaan Sauli Niinistö tietäisi onnistuneita keisejä pitkän rivin.

    Näitä inversioiksi kutsuttua operaatioita ollaan tehty useita lääketeollisuuden alalla ja uskoisinpa Ritokallion tarjoittavan että Orion myytäisiin ja ostaja asettaisi pääkonttorin paperit Mankkaalle ja pääsisi sille 20 prosentin verolle, kun se Amerikassa on rutkasti isompi.
    Älä ota tätä osakeostovinkkinä.Sisäpiiriläiset ovat jo nostaneet hinnan.Ritokallio onnistui vaikka asia ei toteutuisikaan! Aito hedge.Hän puhua vihjasi kurssin jokatapauksessa ylös ja on Ilmarinen tehnyt tasevoitot.Sisäpiiriläiset ja rahasta tarkat ymmärtävät Ritokallion vinkkejä ilman että pitää odottaa kuukausikaupalla New York Timesia, jolloin tilaisuus on jo ohi.Kaveripiirillä on omia hedge fundeja tienaamassa vaivanpalkaa vaikka kuinka.

    Joskus korvissani kuulosti niin nokkelalta ja hauskalta kun Aimo Kairamo sanoa paukautti, että pitää lukea kielillä jos haluaa tietää mitä Suomessa tapahtuu.Nyt järkytyn näistä Kairamon sanoista.Sosiaalidemokraattinen intellektuelli, työryhmien mies ja pää-äänenkannattajan päätoimittaja ei päässyt sen vertaa sisälle siihen savusaunaan, misä päättömyydet tehdään, jotta olisi voinut kokea itsensä informoiduksi isänmaan asioista,vääristä voimamiesasioista työeläkeumpiossa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Onpa kokoa. Hauki puolestaan vaikuttaa kymmenkiloiselta.

    Miten se kynä- ja lyhyttavaraliike juuri Aleksanterinkadulle pitäisi?
    Onhan noita turisteja muutaman korttelin päässä kyllälti. Senkun painattaa mihin hyvänsä tuotteeseen Suomi - Finland, liimaa vaikka tikkuaskiin poronkarvoja niin jo myy kuin kahvi & pulla.

    Hirvivaara-liikennemerkkejä myisin minä, insuliitille liimaisin tarran, ettei tarvitse oikeita vohkiskella, turistien. Ovat vieläkin suosittuja.
    Mukaan laittaisin Kalevalan säkeitä ja uhkarohkeille näyttäisin pimennetyssä teltassa käsivaralta kuvattua poroerotusta THX- laatuisine äänineen. Hiilidioksidijäällä efektit, teltan liepeet kahlittaisiin sellaisilla kimpaleilla. Jo myisi, ja naurattaisi. Myös voisi ajatella tarjoavansa tuoretta lokkipaistosta. Näyttäisi olevan piisalta syöjiä ja syötäviä.

    Sillä nuoremmalla k-kirjoittajattarella oli varmasti lujat käpälät kun noin lujaa jaksoi painella. Sellainen esihistoriallinen konekirjoitin eli manuaaliprintteri on hyvä jos tekstiä tahtoo ryöpytä enemmän kuin ehtisi oikein ajatella. Lisäksi se ääni kertoo muille että työtä tehtäisiin, häiritä uskaltaminen omalla vastuulla, kirjoittaja tunnettu ja harrastanut mm. saappaanheittoa, kännykänheittoa ja kiukaankantoa.
    Että vähintään paiskaa koneen laukulla luovuuspäissään.

    VastaaPoista
  4. .. eikä sellainen VKT:n paperinrei'itinkään mukavalta tunnu ilman halki kohti viheltäessään.

    I. H.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: - kysymyksen johdosta - Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulman ohi kulkevat johtavat uusavuttomat työpaikoilleen. Vähän niin kuin S. Hiltusen antikvariaatti, jossa joskus omin silmin totean, miten toisensa kohtaavat kaupungin, lääninen (ent.), valtion ja yliopiston miehet, mutta eivät naiset.

    VastaaPoista
  6. Niin,

    Äitini kertoi minulle lapsena miten hänen lapsuutensa Aurassa asuessaan kylillä kiersi sama mies. Puhui aina saman värssyn ja keinutti itseään puheen tahdissa: "olen Ruovereltä sokkeitten yhristyksestä ja kuljen kuurauskummikaupoilla" Ihmettelen miten sokea saatoi kulkea oudohkoja maanteitä talosta taloon?

    VastaaPoista
  7. Konekirjoitus on täysin mekaanista toimintaa. Siinä ei vaadita ajattelua ollenkaan ja tuloksena harjoituksesta on kovia näppislukuja. Ei edes tarvitse oikeastaan harjoitella. Kun tarpeeksi työkseen kirjoittaa, niin pakosta oppii. Kun mekaanisista koneista siirryttiin sähköavusteisiin, niin monet old skool-fröökynät eivät enää pystyneet kykenee ymmärtään, että ei tarvitse hakata enää. Ja paniikki tuli kun tulivat tietsikat.

    VastaaPoista