7. heinäkuuta 2014

Etäkohteliaisuus





Otsikko on eilen mainitsemani Maunun kirjoituksesta sosiologian alan lehdestä. Näkökulma on tervetullut: raittiuskilpakirjoittaminen elää. Onko se hyvä asia? ”Kännissä olet ääliö.”

Käytin eilisen päivän miettiäkseni, yrittäisinkö kirjoittaa lyhyen, 70-sivuisen yhteenvedon mieliaiheestani, historianfilosofian ryydittämän metodin omaksumisesta tutkimukseen käyttämällä tuomioistuinaineistoa. Tuo oli väitöskirjani aihe. Pitäisikö siitä jatkaa.

Foucault ja hänen seuraajansa esittivät painokkaita huomautuksia todellisuuden omistamisesta. Heidän mielestään paras tutkimus, etenkin akateeminen historiantutkimus, keksi omat sääntönsä perustelemisesta ja todisteista ja siis siitä, mikä on totuus. Kun totuuden tavoittaminen ei teoriassa eikä käytännössä onnistu, me professorit ajamme omaa totuuttamme. Tuomarit puolestaan tarkoittavat itseään kirjoittaessaan oikeudenmukaisuudesta tai ”yleisistä käsityksistä”.

Samat kirjoittajat arvioivat, että tuo oman tykkäämisen naamioima ”yleinen käsitys” on vain ikiaikaisen valtataistelun ase. Esimerkiksi heikkoja ja hinteliä on hauska kiusata. Siispä arvioidaan heidät hulluiksi tai sairaiksi tai sotilaiksi ja ”kohdistetaan toimenpiteitä” heihin esimerkiksi lyömällä rautoihin tai käyttämällä koppivankeutta.

Tuomiot ovat aineistona poikkeuksellisen hyviä. Toisin kuin muu kielenkäyttö ne ovat suoraa vallankäyttöä. Tuomioistuimen kirjoittaman ja allekirjoittaman taustalla on tekojen uhka: menetät rahaa tai saat sitä, menetät vapautesi tai saat nauttia siitä. Tekstin rivien välistä erottuu pyövelin kirves tai voudin pohjattomaksi tiedetty rahamassi.

En oikein päässyt kehittelemään ajatustani, kenen on katsottava, kun korkein oikeus kirjoittaa ”on katsottava”. En onnistunut, vaikka panin sen väitöskirjan nimeen ”tätä kaikki asianomaiset noudattakoot”. Tuo sata – kaksisataa vuotta viattomana röyhtäyksenä pidetty lause, jolla tuomio lopetetaan, on sekä käsky että uhkaus. Ei pidä luulla, että harjoittaisin tässä haikeutta. Tehty mikä tehty. Kukaan ei ole ottanut onkeensa edes sitä väitettäni, että tuomioista voisi lukea merkittäviä asioita elämänmenosta ennen. Nuoret, erinomaiset tutkijat kirjoittavat vain poikkeuksellisista jutuista. Mielestäni poikkeamattomat olisivat kiinnostavampia, esimerkiksi perintöriidat Pohjanmaalla 1840 – 1880. Asiakirjat löytyisivät Kansallisarkistosta. Tosin oikeudellisen epäkielen oppiminen ottaa aikansa.

Valitettavasti pelkään itsekin humalaisia enkä viihdy sellaisessa seurassa. Uskon silti nuoria sosiologeja, kun he sanovat, että bilettäminen ja porukalla dokaaminen on ennen kaikkea halua pitää kiinni omista kavereista ja keskittyä hauskanpitoon. Kootkaapa itse neljä tai neljätoista kaveria ja sanokaa kahvia kaataessanne, että seuraavat kaksi tuntia pidetään hauskaa. Luuleeko kukaan, että siitä seuraisi muuta kuin kiusaantunut hiljaisuus?

Nyt on siis haluttu häpäistä diskokuningatar, joka kai tarkoittaa nuorta, kaunista naista, oksentamassa käsilaukkuunsa. Olen tuntenut useitakin henkilöitä, jotka osasivat oksentaa ohimennen, tekemättä asiasta numeroa. He ovat kaikki kyllä kuolleet viinaan. Olen tuntenut muutaman, joilla oli taipumus laskea housuihinsa hauskanpidon huipulla. Yksi heistä oli nainen. Näky oli kieltämättä mieleenpainuva.

Mutta virallinen mielipide on kuitenkin vallankäytön kaunokirjoitusta. Ranskalaiset käyttivät sanonta ”vallan mikrofysiikka” ymmärtämättä, että vasta kvanttifysiikassa lait muuttuvat. Siis: vallan mekaniikka (energiatilat).

Luen Jari Tervon Rovaniemi –kirjoja katseltuani äskettäisin juoppoja kaupungin kaikilla rannoilla. Yritän selvittää, miksi ne ovat niin hyviä. ”Juoppojen hölinäksi” kuvattu kerronta näyttää olevan erinomainen kuvaus alistamisen monista mekanismeista. Mielestäni Tervo, joka ainakin sivarina oli ujo poika ja punastui, jos joku sanoi päivää, on parhaimmillaan näissä, ja mitä enemmän hän lipsuu satiiriin, niin ikään lappilaisten Paasilinnan poikien lajiin, sitä huonommin menee.

Suuri Suomalainen Sankaritarina oli Haanpään kertomus ruskealyyssisestä jätkästä, joka otti puukon kanssa viinansa takaisin isoilta jätkiltä, jotka olivat ne oikeudettomasti vieneet, eikä siihen poliisi tarvittu, ruumiinkantajat vain.

Olen nyt selvittänyt, miksi Aku Ankka on Suomessa ja vain Suomessa niin mahdottoman suosittu. Aku Ankka on – oli – osa jokaisen lapsen ja nuoren kokemuspiiriä, humalainen. Aku joutuu aina oudoille poluille, eikä hänen elämänhallinnastaan maksa vaivaa puhua. Hän ei hallitse itseään, ei varsinkaan malttiaan, vaan räjähtelee käsittämättömistä syistä ja aiheuttaa siten yhä lisää ongelmia. Hän on pysyvästi pätkätyöläinen. Käytännön asiat jäävät lasten vastuulle. Tyypillinen komedia: hirvittävä murhenäytelmä muunneltuna hauskaksi. Pullot on piirretty piiloon. [Jatkuu…]

10 kommenttia:

  1. Tervo on muistaakseni kiitellyt kuinka hyvältä tuntui kun Kemppinen Tänään maanantaina ymmärsi hänen kirjojaan pintaa syvemmältä. Hänhän ei kirjoita kovinkaan helposti luettavaa tekstiä, joten massasuosio on yllättävää. Kirjallista aristokraatiaa varmaan sieppaa jatkuva jippoilu, arvokkaaseen kirjaanhan kuuluisi rakentaa yksi iso clou ja sellainen Tervolta usein puuttuu tai niitä on turhan monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kirjoitus on tallella. Vuonna 1992 Tervo oli itsensä hiukan puhki kirjoittanut runoilija, joka Pohjan hovilla maitti klassisen rahvaankuvauksen ja ranskalaisen romaaniteorian - ja onnistui. Nyt katsellen hämmästyttää se sama proosan epätasaisuus, joka on kirjailijan ammattia.

      Kerran piirsin täysin katteettoman murtoviivan Rintalan, Meren, Salaman hyvistä ja huonoista romaaneista. Tulos oli kuin EKG sepelvaltimon tukoksen tullessa.

      Poista
  2. Huh huijaa, puuskahti Alex Santeri Stömps, tämän maan pääministeri. Käydessään sitomassa kenkänsä nauhat, kokee konkreettisesti, kuinka kaukana maanpinta on, hän jatkoi pohdiskeluaan kiitollisena siitä, ettei ollut pudonnut. Minun täytyykin muistuttaa avustajaani, järjestämään joskus aikaa viipyä siellä pidenpään, nähdäkseni kuinka tavalliset ihmisset alhaalla elävät, hän päätti mahdollisia irtopisteitä mielessään laskeskellen.
    Niin on kaukana lattia, että sinne kun putois, kävisipä tosi kehnosti, Stömps jäi vielä pohtimaan...
    ...jatkuu
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  3. Sesonkikauden juttuja: viime viikonloppuna tapettiin mies Limingassa, toinen Hämeenlinnassa, kolmas Polvijärvellä. Liikenteessä meni vielä useamp, eikä läheltä piti tapauksia kukaan ehdi laskea.

    Meillähän on näitä "lemminkäisiä", sanoo korkkimies-korkmanit.

    VastaaPoista
  4. Kehuja: tulin lomalta ja luin viikon Kemppiset. Hyvässä kesävedossa mies on, ei tarvitse pylväille selostaa.
    Tervosta - Rovaniemi-sarjan jälkeen en ole oiken jaksanut innostua.

    VastaaPoista
  5. Joskus kauan sitten luin Häänpään kootut putkeen, siis yhtäjaksoisesti, kaikki jutut.
    Minusta se oli lumoava lukuhetki pimeän talven ajankuluna odotellessani kevättä ja kausitöiden alkamista.
    Tietenkään tällaiseen lukurupeamaan ryhtyvällä ei ollut elämä yksyhteen kohdillaan, mutta jäipä mieleen se talvi.

    VastaaPoista
  6. Hauska havainto tuo Akun alkoholismi. Joskus vuosikymmeniä sitten luin psykiatrin arvion k.o. nokkaeläimestä ja hän puolestaan diagnosoi tälle jonkin vaikean henkisen häiriön, en nyt kuolemaksenikaan muista minkä.
    Mutta kyllähän Aku on aivan selvä tapajuoppo. Sekin, että hän jatkuvasti kinuaa rahaa rikkaalta Roope-sedältään, viittaa samaan. Pullorahat on saatava vaikka kerjäämällä. Ilmeisesti rikas ja hyväsydäminen (sekä taatusti raitis) setä kuitenkin maksaa Akun vuokran ja osan ruokalaskuista. En ole koskaan nähnyt Akun ansaitsevan edes vuokrarahaa.
    Jotenkin Akusta tulee mieleen Matti Nykänen.Sama ennalta-arvaamattomuus, äkkipikaisuus ja himo mallas- ym juomiin. Akun ystävätär Iines sietää häntä vuodesta toiseen, vaikka miehellä ei ole koskaan rahaa (tuskin haluakaan) ostaa sormuksia. Mutta ehkä hän ajattelee kuten Matti Nykäsen kuusi vaimoa, että on se sentään aika jännä tyyppi.
    Toivon hartaasti, että Kemppis-setä jatkaa Akun analysointia. AQnkka on sen ansainnut.

    VastaaPoista
  7. Sekalaista sepustelua!

    VastaaPoista
  8. Aku Ankan erikoisuuksiin kuuluu sekin, että hän on joko täydellinen epäonnistuja tai uskomaton virtuoosi. Kun hän on mestari asiassaan, tulee kuitenkin pieni häiriö (Tiku ja Taku tai jotakin vieläkin pienempää), joka saa kaiken sortumaan. Vaistoni sanoo, että Disneyn veljekset loivat Akusta myös isänsä kuvan. Kasvattajana fiasko, ja pojat oppivat varhain pärjäämään omillaan. Olisiko tässä yksi selitys salaisuuteen, miksi Aku on Suomessa suosituin? Suomen toisen maailmansodan jälkeinen aika on isättömyyden historiaa.

    VastaaPoista
  9. ipsos custodiet etc.

    Tuomarin omatunto, tämäpä se on että jos rohkeaa on mikään niin tämä.
    Kaikki kuin vesi joka pisaran kerrallaan täyttää valtameriä mutta jonka pinnalla hiihtää riemukseen vaapsahainen. Oppsan, anteeksi. Kuinkas kun on sekä herkkyys että voima?
    Ei kai siinä muuta kuin tasapaino...

    Tähän voisi päättää.

    Vain kaksi vaakakuppia? Höh. Ei se voi niin olla.
    Ei käämiydy pään ympärille eikä pysy päässä. En saata uskoa todeksi.

    Ihmisiltä, ihmisestä, ihmisille. Rakkaudella, aina, sillä se on suurin.
    En minä muuten mutta ettei pääse unohtumaan että on myös yksinkertaisia karhuja.

    I. H.

    VastaaPoista