29. toukokuuta 2014

Kuvat ja koneet



Arkipyhä… Siis hopeanhohtoa ja emulsioita. Eilinen ja tämä valokuva ovat isäni 1941 – 1943 ottamia. Filmi oli Agfa Isopan ISS (20 DIN) ja kamera Zeiss Ikon Super Ikonta III (tallella).

Aunuksessa yhdessä muutaman saman henkisen lentäjän kanssa he kehittivät ja kopioivat omat kuvansa armeijakunnan tykistötoimisto laboratoriossa. Rullien lähettäminen johonkin kehitettäväksi sotatoimialueelta tai vuoroloman odottaminen olisivat olleet hupsuja ajatuksia. Harraste saattoi silti olla hitusen laitonta.

Saman Nurmoilan lentokentän tuntumassa majaili Tiedotuskomppania 1. Kuulemani mukaan komppanian valokuvaajista eräät olivat persoja viinalle, jota sitten hankittiin. Hinta oli kuvaamisen opetusta kädestä pitäen. Tuossa vaiheessa ilmavoimilla oli enemmän lentäjiä kuin lentokoneita, joten aikaa oli.

Tuossa yllä olevan valokuvan nimi voisi olla ”sota”. Nainen kyntää. – Naiset eivät koskaan kyntäneet. Siinä oli rahtu taikauskoa ja enemmän kuin hyppysellinen järkeä. Kyntäminen on raskasta työtä. Nainen auran kurjessa merkitsee poikkeustilaa. Miksi hänellä oli valkoinen leninki eli työhön mahdollisimman soveltumaton asu, sitä en tiedä.

Kompositio – viljan korret etualalla – aiheuttaa yllättävän optimistisen tunnelman. Teknisesti temppu on vaikea toteuttaa, ja syvyystarkkuuden hallinta varsinkin vaatii taitoa. Etualan täyttämisestä tuli isäni valokuvien ”nimikirjoitus”. Hänen Lapin kuvissaan on hyvin usein ihminen tai reppu edessä lähellä kuvaajaa. Se on yksinkertainen ja edelleen toimiva keino. Kuvaan saa syvyyttä.

Kokeilin itse tänään uusinta laitettani, joka on Panasonicin aika halpa Lumix DMC-FZ72, kiinteä objektiivi ja hirviö-zoom (20 mm – 1200 mm. Kuvasin äsken syreenin kukkia pihan yli. Pakko myöntää, että jälki hämmästyttää. Niitä kuvia aion tiputella näiden kirjoitusten yhteyteen, ettekä tule arvaamaan kulloistakin polttoväliä. Laajakulma-asennossa kamera tarkentuu muutamaan senttiin. Kysymys on syvyystarkkuuden hallinnasta ja tietenkin kokeilusta. Haaveeni on kuvata muuan puu, joka joutessaan kasvaa keskellä peltoa. Ehkä maailma on nurin, rungot roikkuvat taivaalla ja neulaset imevät valoa, ja todellinen elämä on maan alla pimeässä?

Referenssinä on DMC-G2 ja Lumix (Leica) f 1.7 20 mm., josta ei objektiivi paljon parane. Kiinteän polttovälin linssit tahtovat olla halpoja; niin tämäkin. Eikä kannata neuvoa minulle kunnon kalustoa, eikä kehua FX–sensoreita. En ole valokuvaaja enkä muutenkaan halua roikutella painavaa kalustoa enkä maksaa niin paljon. Tämä Panasonicin ja Olympuksen neljäkolme vastaa hyvin mieltymyksiäni.

Isäni piti yllä valokuvauksen taitojaan mutta ei koskaan viehtynyt Hasselbladeihin eikä edes Rolleihin. Hänen hyllystään löytyi kaikenlaista lystiä, kuten ”uusilla” kinofilmikameroilla kuvaavalle osoitettuja oppaita. Filmien kehittäminen ja kopioiminen kotitalon kellariin varustetussa pikku laboratoriossa jatkui noin vuoteen 1960. Silloin menestys Lapin kuvaajana kai käänsi huomion pelkästään väridioihin. Hiljan kyllä sain serkultani 50-luvun mustavalkoisia negatiiveja, joissa on kuvattu arkisia asioita.

Myös äidinisä piti oikein jonkinlaista valokuvaamoa muiden kauppaliikkeittensä ohessa, ja hänen kuviaan 20- ja 30-luvulta on säästynyt jokunen määrä. Hauskoja nekin ovat, mutta ei hänestä varsinaisesti ollut kuvaamaan ulkona.

Isäni oli ilmeisesti saanut erittäin hyvää opetusta ennen sotia, ehkä NMKY:n toiminnassa. Eräissä kuvausasioissa hänestä tuli joka tapauksessa ammattilainen. Hänhän ei ollut ilmavoimissa ohjaaja eli pilotti. Hän päätyi tähystäjien kurssille Kauhavalle puoliksi sattumalta, aivan samoina päivinä, kun RUK:n talvisodan aikainen kurssi keskeytettiin. Siltä kurssilta kaatui noin puolet. Isäni yritti Kauhavalla myös ohjaajakurssille, mutta vastaus oli, ettei yhdelle miehelle anneta kahta koulutusta. Lisäksi hänen toinen harrastuksensa, kilpasuunnistus, oli auttanut niin paljon, että ennen pitkää hän opetti lentonavigointia Ilmasotakoulussa. Se oli tarkkaa puuhaa, kun radioilla ei ollut tapana toimia.

Ilmavalokuvaus oli hänen leipälajejaan – tykistön tulenjohtolennot oli tapana valmistella käymällä kuvaamassa kohteet etukäteen. Muistelmakirjan (FK-lentue) mukaan eräät valokuvauslennot hitaalla kaksitasolla olivat erittäin hengenvaarallisia, pahimpana Sortavalan kuvaaminen taistelun aikana. Jotta kuvista olisi saatu todellinen apu maataisteluihin, oli ajettava ”jono” eli lennettävä kuin juna kiskoilla ja kuvattava koko ajan, ja sen vihollinen tietenkin yritti kaikin keinoin estää.

Suomen paras ilmakuvaaja muuten oli Lauri Äijö, joka sai Mannerheim-ristin. Hiukan epäilen, että hän saattoi olla joku niistä, jotka lensivät kuvaamassa maanteitä ja Muurmannin rataa Neuvostoliiton ilmatilaa loukaten välirauhan aikana.

Mutta tuo on tausta, jollaista me nykyiset emme osaa helpolla kuvitella. Jokaisen otetun valokuvan on onnistuttava, ja etenkin viistokuvien suuntaaminen oli tarkkaa. Hintana on oma ja kaverin henki.



19 kommenttia:

  1. Isäsi oli siis Erik Blombergin kanssa samoissa tehtävissä sodassa, ehkä tunsivatkin toisensa? Blomberg suoritti asepalveluksensa ilmasotakoulun valokuvalaboratoriossa, ja hänestä tuli keskeinen rintama- ja tiedustelukuvaaja. Kun teimme Erik Blomberg -retrospektiivin, esitimme siinä myös Blombergin tiedusteluelokuvia. Edellisenä päivänä kuvattiin maasto, ja seuraavana päivänä pommitettiin.

    Ymmärsin silloin, miksi filmi oli sodassa strateginen tuote. Pearl Harborin jälkeen Yhdysvallat pani Kodakin filmin vientikieltoon vastapuolella oleviin maihin, ja Suomi tuli riippuvaiseksi saksalaisesta Agfan filmistä. Saksa yritti painostaa suomalaisia kieltämään amerikkalaisten elokuvien levityksen ehtona Agfan saammiselle, ja seurauksena Suomen elokuva-ala hajosi sodan ajaksi kahtia: niihin, jotka tarvitsivat Agfan filmiä elokuvien tekemiseksi, ja niihin, jotka jatkoivat hyvällä menestyksellä amerikkalaisten elokuvien esittämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni tunsi, mutta isäni toimi jatkosodan alkuvaiheen tiedustelulentolaivueessa. Tehtävistä kai kaikkein tärkein hyäkkäysvaiheessa oli tulenjohto. Etenkin Tuuloksen suuri hyökkäys oli iso operaatio.

      Isäni tunsi hyvin kaverin, jonka nimeä en nyt kykene palauttamaan mieleeni - kaveri lensi maailman ympäri, tai melkein, ja teki dokumenttielokuvan matkastaan (väri). Sen elokuvan olen nähnyt muinoin.

      Poista
    2. Väinö Bremer ?

      Poista
    3. Taisipa kuvausten ja pommitusten tahti olla koko joukon kiivaampi heinäkuulla 1944!
      Vai kuvattiinko ollenkaan esimerkiksi Vuosalmella 12-14 heinakuuta 1944?

      Poista
    4. Erkki V. Oksanen: Yli merten ja mannerten (1956)?

      Poista
    5. Yli merten ja mannerten -infoa:
      http://www.elonet.fi/fi/elokuva/125284
      Siinä siteeratun vuoden 1989 Suomen kansallisfilmografian esittelyn mukaan elokuva olisi tuhoutunut, mutta se on sittemmin löytynyt ja esitettiin Orionissakin syksyllä 2005 Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin Dokumentin ytimessä -sarjassa.

      Poista
    6. Kiitos, Alanen. - Tuota filmiä esitettiin sukuni elokuvateatteri Kolmiossa 1050-luvulla, ja Eki Oksanen oli meillä kylässä. Väittäisin että hän oli isäni luokkatoveri. Nyt yllättäen muistin, että silloin kuulemani mukaan hän oli ennen sotia huikea syöksylaskija, luultavasti ensimmäinen Suomessa. Pallaksen Taivalkerolta suoraan alas.

      Poista
  2. Isäsi ottamia kuvia olisi hienoa nähdä täällä enemmänkin

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva. Ehkä turhaa analysoida sitä puhki, niin paljon siihen latautuu Kemppisen huomioimaa optimismia. Toivo on aina elinehto. Entistä ekomiestä mukaillen: Lisää näitä ja maailma pelastuu!

    VastaaPoista
  4. Itse lopetin digitaalikameroilla kuvaamisen viitisen vuotta sitten lähes tykkänään ja siirryin kuvaamaan traditionaalista mustavalkofilmiä, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta juuri laisinkaan. Sillä tiellä olen edelleen enkä aio kuunaan vaihtaa pois. Käsillä itse tekeminen voittaa aina tietokoneen ruudun tuijottamisen.

    VastaaPoista
  5. HIENOA SOTAHISTORIAA kaikki tama mitä bloginpitäjä kertoo isästään ja muista.

    Onkohan Kauhajoen Äijön jäljiltä vastaavia muisteloita?

    VastaaPoista
  6. Kuva on tosiaankin tarkennettu edustan viljakorsiin ja optiikkaa on himmennetty aika reilusti - luulisin että aukko on luokkaa f/16. Tuon aikaisilla hitailla filmeillä suljinnopeus onkin mennyt aika hitaaksi ja luulen että kuva on otettu joko tuelta tai ehkä jopa jalustalta. Naisen epäterävästä profiilista voi nähdä, että sulkimen nopeus on luokkaa 1/15s. Lisäksi optiikan edessä näyttäisi olleen keltasuodatin, joka tummentaa taivaan ja korostaa pilvien valkoisuutta. Hyvin napattu kuva!

    VastaaPoista
  7. Hieno valokuva. Tuli ensin mieleen I.K.Inha, mutta sitten kiinnitin huomioni tuohon valkopukuiseen kyntävään naiseen. Ajatukset Inhasta kaikkosivat ja tekstistäsi löytyivätkin selvitykset. Olisikohan kyntäjättärellä ollut ainoa asunsa päällä?

    Mustavalkoinen kuva on vieläkin ylivertainen. Voi pojat sitä tunnetta, kun suurennuskone Opemuksen
    kanssa kuvia tehtiin ja uusi valokuva alkoi näkyä kehitteessä. Itäsaksan ihmeessä Opemuksesssa oli ilmeisesti Koskenkorvapullon pohja linssinä, mutta kuvia syntyi.

    VastaaPoista
  8. Etualalla muutama rukiintähkä jäänyt korjaamatta. Lienee alkusyyskesä ja ehkä elokuun puoliväli-loppu. Aikainen satovuosi ja saatu rukiit talteen hyvissä ajoin, kohta kylvetään uusi sato ja kiire on, sillä muuten menevät siemenjyvätkin sotilaiden suihin. Kyntäjä-naisen ja vetohevosen varustus näyttävät kantasuomalaisilta, mutta tuo näreinen kuusikko on jotenkin norsun tallaaman näköinen, onko tämä ollut sotatoimialuetta? Paluumuuttajaevakko-nainen, jonkin kunniaksi valkoisissa? Mies kaatunut juuri, demonstraatio: ”Kyllä perkele selvitään!”

    Naisista sodassa ja taisteluissa. Isävainajani jättövanassa on muutaman kymmentä kuvaa rintamalta, käsittääkseni jatkosodasta ajalta ennen haavoittumistaan Krivillä elokuussa -42. Yksi kuva on kahdesta nuoresta Puna-armeijan kaatuneesta naissotilaasta, makaavat rinnakkain syysmärän kuusennäreen alla, toiselta povi osin (tietysti!) paljastettuna. Isän sotatie alkoi Karjalankannaksella JR 46:ssa ja muuttui sitten 3. Prikaatiin (”Sininen”), joka toimi pääasiassa Itä-Karjalassa. Ymmärtääkseni nuo kuvat ovat siltä suunnalta. Ja nyt kysymys: millä lohkoilla ja milloin suomalaiset kohtasivat kokonaisia naisista koostuvia taistelujoukkoja tai joukkoja, joissa oli naisia taistelutehtävissä?

    Tuosta Tuuloksestakin. Kuljin viime kesänä Tuntemattoman teitä bussissa, jota komensi sotahistorioitsija, eversti ja mainio mies vaikka tykkimies onkin, Ilmari Hakala. Tuuloksessa hän mainitsi, tuohon tulenjohtoon niin kuin liittyen, että mukana ollut saksalainen divisioona ei kyennyt osallistamaan tykistöään offensiiviin millään hyödyllisellä tavalla, koska heidän ampumamenetelmänsä eivät mahdollistaneet hajautettujen tuliyksiköiden toimintaa siten kuin suomalaisten. Ampuivat sitten mitä ampuivat.

    Ja vielä Petroskoin-Syvärin tien varresta: mikä on se paikkakunta (ehkä niitä on useampiakin), jossa on se vaivihkainen kalmisto lähellä tietä. Stalinin vainottuja, siis. Aunuksen suomalaisia tiettävästi paljon siellä myös. Ja keitä kaikkia.

    VastaaPoista
  9. Äijön Lasse ei paljon puhunut sotakokemuksistaan niin kuin eivät useimmat muutkaan tositoimissa olleet. Joskus tutussa porukassa hän arveli nähneensä Neuvostoliittoa ilmasta enemmän kuin Suomessa kukaan. Huimia reissuja miehet silloin tekivät ja monta kertaa selviytyivät vain täpärästi takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan sota-aikaa tuolla Neuvostoliitoa ilmasta katselleista. Uskoisin, että Finnairin lentäjistä löytyy ne eniten ilmasta Neuvostoliittoa nähneet.

      Poista
  10. Ensimmäisen "oikean" kameran, Yashican (Agfa-pokkarin jälkeen) minulle hankki luokkakaveri-rukkilainen haminalaisesta (nykyään rehtorina vantaalaisessa lukiossa) valokuvausliikkeestä -71. Hän sai "tukkualennusta", kun osti sellaisen myös kolmannelle kaveruksellemme. Raportoin sillä opiskeluvuosieni ensimmäisen ulkomaanmatkan, Puolan-kierroksen -74. Erinomainen kamera. Nykyiset digit eivät ole vertailukelpoisia.

    En muista, kuvasinko juuri ko. kameralla paavi (nyk.pyhimys) Johannes Paavali II:n Turun Piispankadulla ja Venäjän presidentti Jeltsinin Turun rautatieasemalla, ehkä myös Kalle Kustaan. Niillä kuvilla voisi olla arvoa? Heidät kuitenkin ikuistin jollakin laitteella Turkussa.

    VastaaPoista
  11. Setäni kertoi vähän ennen kuolemaansa yllättyneensä kuultuaan , että kauhajokelainen sukulaismiehemme oli osoittanut sodissa sellaista sankaruutta, että oli palkittu Mannerheim-ristillä. Itse en suoriutunut edes armeijasta sairastumisen takia...

    VastaaPoista
  12. Yashica Lynx oli hyvä kamera. Luotan japanilaiseen laatuun edelleen.

    VastaaPoista