Taideurheilu

Vaihtoehtoinen tapa ymmärtää maailmaa – urheilu onkin jotain muuta kuin silmä väittää.

Se ei ole muuttunut miksikään, että näkyvin kilpaurheilu on diktatuurien lemmikki. Sekään ei ole muuttunut, että urheilutilaisuuksissa liikkuu erittäin suuri määrä rahaa.

Haluaisin mielelläni tietää jotain todellisista kustannuksista ja tuotoista, mutta uskottavaa tietoa ei ole näkyvissä. En usko, että Venäjällä voisi ollenkaan tehdä tällaista laskelmaa. Lännen lehdet ovat osoittaneet Sotshin ahkerasti mainitun 51 miljardia alkujaankin heitoksi, joka ei ole välttämättä edes suuntaa antava.

En osaa olla mitään mieltä, olisiko esimerkiksi turvallisuuteen sijoitetut varat otettava huomioon. Suururheilu joka tapauksessa käy kaupaksi. Kisoja järjestetään ja niitä haetaan.

Minun sukupolvelleni kilpaurheilu tuo ensimmäiseksi mieleen krapulaiset aliupseerit e.v.p. ja tallipässin perusluonteella varustetut voimistelunopettajat. Mielleyhtymät eivät siis ole lainkaan miellyttäviä. Toisaalta ne ovat täysin virheellisiä.

Syytän valheellista amatööriurheilun ajatusta eräistä menneisyyden urheilun ongelmista. Suomessa politiikan ja urheilun suhteet olivat hyvin läheiset viimeistään vuonna 1920. Urheilu oli mainio keino ohjailla julkisuutta kaihtaen rahoitusta myös poliittisille puolueille ja ryhmille. Nyt esiteltynä TUL:n rahavirrat herättäisivät kummastusta. Mutta se on mennyttä aikaa.

Kirjoitan tätä tietysti eilisen jääkiekon pronssiottelun hämmästyttämänä.

Juuri kun on todisteltu yhteisten kokemusten pirstoutuneen ja osoitettu välineiden teknisen kehityksen vaikutus, Suomessa yli puolet kuvaruudun ääressä kestävästä kansasta seuraa ottelua, jonka tulos ei edes ole kansainvälinen uutisaihe. Jääkiekko on pieni laji ja talviolympialaiset eivät nostata laajemmin tunteita.

Teemu Selänne saa kaikkien – muun muassa minun – kunnioituksen ja suosion, ja sellaisen suosion, ettei omana elinaikanani kukaan toinen ole tavoittanut vastaavaa. Muuan sotilashenkilö, joka haudattiin 1951, ja hiuksensa varhain pudottanut valtakunnanjohtaja, joka kuoli 1986, kantoivat mukanaan parhainakin aikoinaan luonnonlakia muistuttavaa noin 10 prosentin vastustusta. Selännettä en ole kuullut koskaan väitettävän kansanviholliseksi enkä liioin rahanahneeksi rohmuksi. En ylimalkaan ole kuullut, että joku vastustaisi häntä.

Nyt joku voisi sanoa, että kalifornialainen miljonääri puhui pehmeitä suomalaisuudesta, ja ehkä sanookin – minä en. Minusta hän puhui asiaa, täysin uskottavasti ja lisäksi erittäin hyvin. Jos lausunto oli peräisin PR-toimistosta, mitä en usko, se oli sitten maailman paras mainostoimisto.

Nykyurheilun kaupallisuutta kauhisteltiin takavuosina. Kauhistelijat eivät nähneet huomautettavaa urheilun piilovaltiollisuudessa, jonka suuria edustajia olivat edesmenneet Neuvostoliitto ja DDR. He eivät yleensä edes huomanneet, että julkinen urheilu on amerikkalaisille korkeakouluille aivan erinomainen mainoskeino – samaan tapaan kuin Nobelin palkinnot niille kymmenelle huippuyliopistolle. Tätä nykyä myös Suomessa kaikki rehtorit ja kanslerit kiirehtivät tunnustamaan, että yliopiston on välttämättä oltava ”myyvä”.

Olisiko se nykyisin kilpaurheilun erikoispiirre, että juuri samoin kuin suurten joukkojen musiikin tekijät nämäkään supertähdet eivät herätä kateutta? Jos julkisuus on rahaa, poliittinen julkisuus herättää raivoa, ja siellä on pohjalla myös kateus: minä voisin olla tuossa, noilla palkoilla – miksi en ole? Musiikissa kai kukaan ei luule laulavansa yhtä hienosti kuin Michael Jackson eikä urheilussa olevansa itse asiassa parempi kuin Teemu Selänne.

Estraditaiteen tuominen esiin on tässä tahallinen rinnastus. Urheilu muuttui ensin kenen tahansa viihteeksi radion ansiosta ja osoittautui heti ensimmäisen luokan ohjelmasisällöksi televisiossa. Nyt nämä talviolympialaiset ovat luultavasti aiheuttaneet läpimurron verkkolaitteissa.

Ruotsissa kuuluu jo osoittautuneen virheeksi, että olympiakisat myytiin korttikanavalle (Viacom). Meillä Yleä on vaikea tunnistaa valtion laitokseksi. Se osoittautui kaikkein tehokkaimmaksi monipuolisen tekniikan käyttäjäksi – ja lähetti lisäksi tietoa Kievistä.

Urheilussa on muusta estraditaiteesta periytynyt kummallisuus – puhutaan siitä, missä määrin joku ”ansaitsi” voittonsa tai pronssin, kuten Suomi eilen. Venäjä ”ansaitsi” kolmoisvoittonsa. Hyvä, Putin!