12. helmikuuta 2014

On oikein vaieta



Nostimme esiin avoimen kysymyksen. Muutamat sanoivat, että ei pitäisi kirjoittajan maallikkona levitellä omatekoisia taudinmäärityksiä kuolleista kirjailijoista.

Tässä on ongelma.

Lääkäreiltä ja hoitohenkilöiltä ihmisten tautien kuvaileminen, niistä kertominen ja ilman muuta taudinmääritysten paljastaminen on jyrkästi kielletty. Rangaistus on sangen kova.

Jos siis kirjailijat W-i ja S-pää olisivat joutuneet elämäntiensä varrella esimerkiksi sairaalahoitoon mielenterveyden ongelmien vuoksi, heistä olisi siellä laadittu asianmukaiset selvitykset. Ne ovat henkilörekisterilain mukaan salaisia myös kuoleman jälkeen.

Salassapitoaika ei ole pohjia myöten selvä. Itse olen opettanut – julkisesti ja vastuullisesti – että potilastiedot on pidettävä salaisina ainakin 50 vuotta potilaan kuolemasta. Tämä on myös käytäntö. Tosin 25 vuoden kuluttua kuolemasta tietoja alkaa joskus vuotaa.

Mutta jos mietitte, erittäin suurta mielenkiintoa herättäneestä presidentti Kekkosen eroon johtaneesta, henkisiä kykyjä nakertaneesta sairaudesta ja sitten kuolemasta ei ole ainakaan helposti löydettävissä häntä hoitaneiden lääkäreiden antamia tietoja. (Muistelen että ne kuitenkin löytyvät omaisten nimenomaisella suostumuksella julkaistuina.)

Käytän Kekkosta esimerkkinä, koska istuvan presidentin mielenterveys on asia, johon liittyy mahdollisimman suuri yleinen etu. Lääkäreillä nimittäin ei kuitenkaan ole oikeutta kertoa tällaisia tietoja.

Tässä voi tulla paha virhe. Jos toimittaja kirjoitti lehteen, että presidentti putosi mereen ja puhui aivan sekavia niin että dementoituminen tuntui kiistattomalta, tässä on tilanne, jota on harkittava aivan toisten lakien perusteella. Tuo tieto voisi olla kunnianloukkaus tai yksityisyyden loukkaus. Tuokin suoja on kohteen kuoltua epämääräinen. Se voi olla voimassa, mutta myös vainajan tautihistorian selvittäminen voi toisaalta olla luvallista.

Jos siis kirjoittaja pohtii toisen, vaikkapa kirjailija P-talon henkistä rakennetta tämän kuoltua, silloin puheena on asia, josta ei voi eikä saa olla luotettavaa tietoa vuosikymmeniin.

Paheksuminen on ehkä paikallaan. Itse arvelen, että elävän ihmisen terveystietojen esittäminen julkisuudessa on perusteltua vain tämän suostumuksella. Mutta kun ymmärsin vasta äsken katsoa Jyrki Virolaisen blogin kommentteja ja löysin sieltä hänen kirjoittamansa tiedon liukastumisesta ja kallovammasta ja kirjoittamisen keskeyttävästä sairaalahoidosta, joka päivämääristä päätellen jatkuu edelleen, en näe, miksi olisi sopimatonta toistaa hänen itse antamansa tieto tässä – ja toivottaa voimia ja toipumista.

Palaan romaanikirjailijoihin. Se on ongelmallista, että kirjailijan sairaalahoidosta kerrotaan henkisen tasapainon pettämisenä. Lääkäri X on hoitanut kirjailijaa ja tietää, että kysymyksessä oli hurjan työskentelyn aiheuttama uupumus, burn-out. Lääkäri ei saa oikaista julkisuudessa esitettyä vihjailua ”hulluudesta”.

Asiaa selvitettäessä olen käyttänyt tätä esimerkkiä korostaessani lääkäreille, että he eivät saa ryhtyä totuuden puolustajiksi. Lääkärin on puolustettava potilastaan myös tämän kuoltua. Omainen tai jopa ihailija voi ryhtyä taittamaan peistä, mutta vain sillä ehdolla, ettei hän ole lääkäri tai hoitaja.

En ole sitä mieltä, että ”totuuden on tultava esiin” enkä ihaile suorapuheisia ihmisiä. Oman ajattelutapani mukaan totuus voi olla liian armoton, ja lisäksi totuus on usein yllättävän monimutkainen. Se on taikauskoa, että oikea tieto olisi ilman muuta ymmärrettävä. Päinvastoin tieto usein vaatii lisää tietoa. ”Taitelija X sijoitettiin lapsena vieraaseen kotiin ja etsi vasta aikuisena biologisen äitinsä.” Syitä voi olla hyvin monenlaisia.

Kirjoitin tähän pari vuotta sitten katsauksen elämäkertateoksesta, jossa selvitettiin kuuluisan, kauan sitten kuolleen kirjailijan kuppaa eli syfilistä. Pidin asian esiin ottamista perusteltuna. Kirja oli tutkimus. Tutkimusetiikka on joskus ristiriidassa hienotunteisuuden ja jopa hyvien tapojen kanssa. Sen kuuluukin olla.


Yksi tutkimuseettinen ajatus ei esiinny julkaistuissa säännöissä. Tutkijakunta tai yliopisto eivät saa päättää sitovasti, ketä on pidettävä tutkijana. Tämä on vain pieni verkkokirjoitus. En yritä perustella, vaan viittaan mielestäni oikeaan tuomioistuinten ratkaisuun. Eräs kirja todettiin pääministeriä loukkaavaksi. Lisäisin omasta päästäni, että kuolleen pääministerin sukupuolielämä luultavasti on tutkijan esiteltävissä – mutta ei lääkärin.

19 kommenttia:

  1. Itse yllätyn jatkuvasti näistä homopaljastuksista. Enpä ikimaailmassa olisi uskonut että myös Richard Nixon oli homo. Lieneeköhän ollut ainoa USA:n homopresidentti? Suomessa on vihjailtu että Mannerheim olisi ollut homo mutta tuskin sentään?

    Sisäpiireissä tiedettiin yleisesti että Nixon oli homoseksuaali mutta se pidettiin visusti salassa. Ilmeisesti edes lehdistö ei tiennyt asiasta mitään. Tai jos tiesikin niin ei uskaltanut kirjoittaa siitä mitään. Homoseksuaalisuushan ei sinänsä ole mikään sairaus, eikä edes mikään salassa pidettävä asia. Jos joku tietää varmasti että joku julkkis on homo, niin saa kait sen kertoa koko kansalle, joutumatta syytteeseen kunnianloukkauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän lähteestä on tämä Nixonin homous tieto. Minä yllätyin lukiessani Tim Weinerin "Liittovaltion poliisi" kirjasta (2012) ettei J.Edgar Hoover- vastoin yleistä käsitystä- ollutkaan homo vaan Weinerin selvitysten mukaan seksuaalisesti kylmä.
      Kuuluisien valtiomiesten sairauksista ja niiden laajoista peittelytoimista ja lavastuksista on Jorma Palo kirjoittanut mainion kirjan "Kun vallanpitäjät vilustuvat".

      Poista
    2. Mannerheimista puheenollen homona ollen ei ole pienintäkään epäilystä asiasta.

      Poista
    3. Aika tuntuu olevan sellainen että noita homoja nousee vähän joka puolelta. Mitähän media nostaa seuraavaksi esiin kun tämä aihe on pöyhitty. Media torveaa että homous on normaalia ja silti taputtaa karvaisia käsiään kun uusi homo tulee kaapista. Ei kait siitä tarvitsisi numeroa tehdä kun se on kerran normaalia.

      Poista
  2. "Jos toimittaja kirjoitti lehteen, että presidentti putosi mereen ja puhui sekavia.." On vuosi 1981. Vanha mies hiihtää yksin Seurasaarenselän jäällä ja lähestyy Kaskisaaren sillan alla olevaa sulaa kohtaa. Sillalla ulkoilemassa ollut lääkäri tunnistaa hiihtäjän presidentiksi ja huutaa kauhistuneena tälle varoituksia. Presidentti pysähtyy, kääntyy ympäri ja alkaa hiihtää takaisin Tamminiemeä kohti.

    VastaaPoista
  3. Lääkärin vaikenemispakko ja tavallisen ihmisen itse tekemä edesmenneen ihmisen analysointi on täysin toinen toiselta puolelta maailmaa. Minähän tiedän lääkärien vaikenemisesta ja miten se toimii. Veljeni on muuten Suomessa psykiatri jo vuosia. En sano missä kaupunkissa. Olen joskus kysynyt kiinostavista tapauksista, utelias kun olen. Ei se ole koskaan mitään kertonut. Ja tarkoitan: ei yhtään mitään, nimistä puhumattakaan, se ei käsittele potilaitaan minun kanssa ollenkaan. Nyt en kysykään enää, että se ei tunsisi olonsa epämukavaksi Täsmälleen sama on ollut äitini kanssa. Äiti työskenteli kymmeniä vuosia sairaanhoitajana ja synnytyslääkärin avustajana. Viimeiset vuodet hän oli Viron tunnetuimassa yksityisessä synnytyssairaalassa. Mediasta luin, että puolet naisjulkikset saivat lapsensa siellä. Mut äiti ei sanonut yhtään mitään kun kysyin. Se hymyili ja sanoi: en tiedä Oli sellainen tapaus, että kaverini näki entistä pitkäaikasta tyttöystäväni (jjonka kanssa olisimme vieläkin ystäviä, jos se ei vaarantaisi sen avioliittoa, eli siis tärkeä ihminen minulle joka tapauksessa) jossain ja vatsa oli sillä ollut kuin kurpitsa syyskuussa. Kun näin äitini sanoin, että K on paksu. Äiti vasta sitten! sanoi, että se tiesi. Myöhemmin se sanoi vaan, että kaikki oli tytöllä ja lapsella kunnossa ja siinä kaikki!
    Tavallista ihmistä sellainen asia ei koske. Meillä on ajattelu ja sananvapaus. Olen kuunellut kirjallisuusluentoja yliopistossa. Kyllä kirjailijan mielenterveys ja muut sairaudet voivat olla osa hänen teoksistaan tai sitten on myös täysin mahdollista käsitelläkin niitä osana hänen teoksistaan. Venäläinen kirjallisuustiede, mitä minä opiskelin Tartossa, on just sellainen, mikä käsitelee kirjoja yhdessä kirjailijan biografian kanssa. Tiedän ketkä venäläisitä runoilijoista olivat homoja, ketkä joivat viinaa kuin siat, ketkä olivat juutalaisija. Sellainen yleensä ei ole tärkein asia kirjailijan kirjoja käsitellessä, mutta joissakin tapauksissa se saattaa olla myös tärkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijoiden teoksia käsiteltäessä (tai heitä itseään), on huomioitava yhtä sun toista, myös se, että sika jää kyllä viinanjuonnin määrissä häntäpään joukkoihin -joten kehno vertaus. Tämä oli ääni sikaparan puolesta vain, koska se otetaan turhan usein esimerkiksi ihmisen itsensä törkeillessä kaikilla sektoreilla niin, etteivät eläimet kuunaan.

      Poista
    2. Tämä on erittäin kiinnostavaa. Luin lisää vaitiolovelvollisuudesta. Ymmärsin, että vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä esimerkiksi sairaalassa, myös harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä jne. Entä keittiöhenkilökunta, siivooja ja toimistotyöntekijä, maalari, joka on tilapäisesti maalamassa ovea ja kuulee jotain salaista?

      Onko vankila, koulu tai perhepäivähoito vastaavia tilanteita?

      Koskeeko vaitiolovelvollisuus myös psykiatrin keittäjää, sisäkköä ja siivoojaa? Entä puolisoa ja lapsia, jotka sattuvat kuulemaan jotain?

      Entä mikä on tilanne rikosta tutkittaessa? Onko papin vaitiolovelvollisuus edelleen laissa?

      Ajatellaan nyt vaikkapa poliisikuulustelua. Saavatko psykiatri, psykologi, pappi tai sairaanhoitaja tai muut työntekijät paljastaa poliisikuulustelussa potilaita(/asiakkaita koskevia asioita?

      Poista
    3. Riippuu tapauksesta. Jos kyseessä on vakava rikos, vaikkapa murha, niin vaitiolovelvollisuus väistyy kaikilta muilta paitsi papeilta. Vähäisimmissä rikoksissa ei tarvitse kertoa kenenkään sairauksista. Tosin poliisilaki antaa nykyisin poliisille aika laajat valtuudet, lääkäri voidaan velvoittaa kertomaan esim. aselupaa tai ajokorttia varten hyvinkin yksityiskohtaisia terveystietoja. Jos poliisi sen katsoo tarpeelliseksi.

      Poista
    4. Käy yhä kiinnostavammaksi.
      Jukka Kemppinen kirjoitti:
      ”Poliisi ja sairaanhoitaja saavat [sic] selailla salaisia tietoja vain työtehtävissään. ”

      Voiko poliisi rikosta epäillessään haastatella/kuulustella sairaalan lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa ja tilapäisiä työntekijöitä ja hankkia näin tarvitsemiaan tietoja epäillyistä henkilöistä. Poistuuko silloin näiltä henkilöiltä myös aikaisempi vaitiolovelvollisuus? Ehkä he olivat sitoutuneet noudattamaan aikaisemman lain vaatimuksia.

      Entä jos potilas on vanhanaikaisen [!] nukutuksen aikana paljastanut salaisuuksia? Oliko salassapitovelvollisuus erilainen aikaisemmin, esimerkiksi sodan jälkeen?

      Anonyymi kirjoitti:
      ”Jos lääkäri on potilaan ominaisuudessa sairaalassa, niin salassapitovelvollisuutta --ei ole.”

      Ei kai muillakaan potilailla? Sairaalassa voi olla paljon potilaita ja näillä vieraita. Vain ohuet verhot ovat vuoteitten välillä. Sängyn päädyssä on potilastietoja. Salaisuudet eivät siis säily??

      Poista
  4. "Muutamat sanoivat, että ei pitäisi kirjoittajan maallikkona levitellä omatekoisia taudinmäärityksiä kuolleista kirjailijoista", ehkäpä ihan aiheellisesti.
    Vaikka joku liuskaotsa täällä jokaista matalamielistä tekstiä ylistää.
    itte olen joskus huomioinut niit post- & etädiagnooseja valtiomiehistä, etteihän se paasikivi ollut paljon mitään tällä ja tolla perusteella (jotenkin, tulikohan mieleen muuan F. Sinatraa kovin arvostellut keskinkertainen laulaja).


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa käytiin viimeisen vuoden ajan ällistyttävän julkista kalabaliikkia, sukulaisten ja ystävien kesken, Alice Babsin dementiasta. Ei se varmaan Alicea häirinnyt selvinä päivinä ja taisipa suorastaan virkistää niinä toisina. Kepeät mullat (niin ikään Alzheimerin viemää) Sinatraakin paremmalle laulajalle.

      vuorela, tampere

      Poista
  5. Siinäpä lääkärillä on miettimistä ruvetako "marttyyriksi" ja paljastaa tulevan presidentti- tai kenraali-ehdokkaan salatun mielisairauden salatut psykoottiset vainoharhaiset kohtaukset, ettei tämä pääsisi painelemaan ydinohjusten nappeja..

    Tulee mieleen tv-sarja Boss (Kelsey Grammer)

    M

    VastaaPoista
  6. On kaksi eri asiaa verrata julkisuuden ihmistä ja tavallista rahvaan edustajaa heidän yksityisyytensä rajoista. Asettautuessaan julkisuuteen, poliitikot, taiteilijat, tiedemiehet, he antavat samalla muille suuremman vapauden heidän henkilökohtaisiin asioihinsa, lehdistö, suuri yleisö, kuin omaa elämäänsä elävät kansalaiset.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitin taannoin varauksellisen kommentin. Sen ei ollut tarkoitus olla lainopillinen tai lääkintäeettinen vaan eettinen, kansalaiskeskustelunomainen kannanotto, jonka ydin oli se, että suurelle, maallikkoyleisölle suunnatussa blogissa osoittaisi MINUSTA hyvää etiikkaa - taikka makua - pyrkiä vailla lääketieteellistä koulutusta esittämästä halvennusta herättävällä tavalla leimaavia, diagnoosinomaisia lausumia kuolleista henkilöistä. Pahaa teki nimenomaan se, että kyse oli kuollut, jolla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse - tai olla sitä tekemättä. (Menettelyä ei voi puoltaa myöskään tutkijanetiikalla, koska tällainen blogi ei liene tutkimusta.)

    Arviointi on loukkaava ainakin siinä mielessä, että se selittää taiteilijan ainutlaatuisen taiteellisen ilmaisun sairauden - tai oireyhtymän - oireiksi.

    En siis pidä yhtä pahana

    - elävien, varsinkin yhteiskunnallista valtaa käyttävien arviointia. Presidentin "hulluus" pitäisi kyllä saada julki, tai ainakin asianmukaiseen tietoon. JK:n esimerkki oli hyvä: elävä kirjailija voi harkita, julkaiseekö hän itse sairaustietonsa burn outista vai onko hiljaa.

    - lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön kirjoittamaa arviointia, jos tämä perustaa kantansa julkisiin lähteisiin. Muistaakseni jouko psykiatri on tuollaisen kirjan tehnytkin A. Kivestä.

    VastaaPoista
  8. Karvalakkipsykologia on helposti tyhjäntoimittamista, joka harvaa kiinnostaa. Lääkiksen kursseilla varsinkin psykiatrian kurssilla opiskelijat oikeasti ovat vakuuttuneita itsessään ja kavereissaan olevista neurooseista, luonnehäiriöistä ym. diagnooseista sitä mukaa kun niitä opiskellaan.

    VastaaPoista
  9. Hyvin läheinen sukulainen tunsi pikkujukan ja voisin sit kai alkaa tuutata suuren yleisön tietoisuuteen kaikkea mitä tästäkin nassikasta aikoinaan ajateltiin ja minkälaiseksi änäs "diagnosoitiin". Ei ole kauhean hedelmällistä, ei kenellekään. Minulla on etiikkani ja sisäinen moraalitajuntani.

    VastaaPoista
  10. Potilasasiakirjoja säilytetään 10 v. kuolemasta, tai 100 vuotta syntymästä, ellei niitä ole määrätty pysyvästi säilytettäväksi. Kriteeri ei ole yhteiskunnallinen asema vaan syntymäpäivä tai sairaushistoria; ne eivät toteutuneet tohtori Kekkosen tapauksessa. Aineisto on siis tuhottu aikaa sitten. Mutta ainahan dokumentteja säilyy eri tahoilla, tavallisesti henkilön omissa papereissa. - Vrt. Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerta. Hänellä oli muistikuvia tarkempia tietoja sairaalajaksoista, muistelisin.

    VastaaPoista
  11. Kekkonen "julkaisi" omat terveystietonsa kirjaamalla ne ylös päiväkirjaansa. Julkiseksi nämä terveystiedot tulivat Juhani Suomen toimittamassa Kekkosen päiväkirjasarjassa.
    Verenpaine 140 - 90, Senkka 1. Maksa hyvä. Vanhaveritulppa poissa, kohta parantunut ennalleen. Sydän muuten hyvä ja sydämen toiminta normaalia, Virtsa ei mitään, keuhkot normaali jne. Kolesteroli normaali 17.5.1972


    Kiitos hyvästä kirjavinkistä. Lainasin juuri ensimmäisen osan näistä Juhani Suomen tiiliskivistä.

    VastaaPoista