Ilmari-eno on kuollut.
Menetystä kevetään hiukan se, etten tuntenut enoa enkä ole
varma siitäkään, onko häntä ollut olemassa. Kysymyksessä on kuitenkin köyhä
sukulainen ja puheenparsi. ”Pidätkö sinä näitä uimahousuja vai annetaanko
Ilmari-enolle.” Vanhainkodissa tämä muinainen kaivosmies olisi varmaan ollut
hyvillään uikkareista, ainakin jos hän olisi ollut olemassa.
Sukulaisissa on se erikoinen puoli, ettei heistä pääse
eroon. Lakikirjassa on käyttökelpoiset säännöt avioerosta eli keinoista päästä
eroon tarpeettomaksi käyneestä puolisosta, ja esimerkiksi ottolapsisuhteen
purkamisesta.
Sellaista sääntöä en ainakaan minä tunne, että voisi erota
äidistään tai veljestään tai sisarestaan. Sekään ei valitettavasti ole
oikeudellinen järjestely, tämä jota olen itse joskus ehdottanut, nimittäin
sinunkauppojen purkaminen. ”Olemme vieraantuneet toisistamme kovasti. Ehdotan
teitinkauppoja ja siis sinunkauppojen purkamista. Kemppinen.”
Projekti pätkii. Osa puhutelluista ei tunne käsitettä ”sinunkaupat”.
Olin kyllä suunnitellut myös elvyttää 1800-luvun miesten
kielenkäyttöä ja tapoja. Heitetään tittelit pois! Otetaan tittelit takaisin! Olin
joskus elämässä nimenomaan varatuomari, ja se on oikea titteli. Tarkoitukseni
on uskotella, että tuon painavan toimen jälkeen alkaisin olla ”herra Kemppinen”,
koska pelkkä ”herra” oli oman muistini alkaessa aika loukkaava liite nimen
edessä. Silloin näet käytettiin ahkerasti myös ammattinimikettä, ja kun herra
ja rouvaa ei hyväksytty oikeisiin asiakirjoihin, ne olivat hyvin saman henkisiä
kuin ”joutomies” tai vuonna 1970 oppimani ”toimeton sekatyömies”, joka
tarkoitti puliukkoa eli rappioalkoholistia. Sitten ”sekatyömies” kiellettiin.
Muistan kun etevä kansanrunouden tutkija ja monivaikuttaja
Matti Kuusi astui alas oppituolistaan ja jossain televisio-ohjelmassa ilmoitti
nimikkeekseen ”eläkeläinen”. Se aiheutti, kuten varmaan oli tarkoituskin,
paniikkihäiriöitä toimittajissa ja muissa. Kuuselle hankittiin kiireesti
akateemikon titteli, joka oli hänen tapauksessaan erittäin osuva.
Totesin tätä kirjoitusta varten, että Kansallismuseon
kokoelmissa on jokin määrä samoja esineitä, jollaisten kanssa tässä on
ponnisteltu vuosi. Tämä ei tarkoita, että nämä tavarat kelpaisivat museolle.
Kokoelma on kaupunkikulttuuria ja ”esineellistä kulttuurihistoriaa” ajatellen
hiukan viitteellinen. Silti rinnassa läikähtää, kun vastaan tulee kuva
esimerkiksi leskarista eli leiskeristä eli imupaperilla varustetusta
välineestä, jota oikeasti tarvitsin, kun urakoin allekirjoituksia sataan
paperiin päivässä täytekynän aikakaudella.
Haluan osoittaa sormella ihmisiä, jotka henkäisevät
harkitsemattomasti: ”Tuo on museotavara” ja osoittavat sormellaan leskaria tai
sokeripakkausta tai minua. Museotavara ei ole sellaista, joka ei kelpaa
muualle. Museoon korotetaan esineitä, joilla on kertomus ja menneisyys kuin
huonolla naisella.
Tiedän kunnan, jonka vaakunaan on kuvattu tukkisakset.
Tiedän talon, jonka ulkoseinälle on kiinnitetty samainen laite. Noita kai
enimmäkseen sepän takomia työkaluja tarvittiin välttämättä metsätyössä etenkin
talviaikaan tukkikuormaa tehtäessä. Välineen puuttuminen saattoi maksaa
välilevyn luiskahduksen.
Tarkemmin ajatellen oman entisen kotikuntani vaakunassa oli
puukko, joka oli siellä päin erikoisen monikäyttöinen työkalu. Ei kai se ole
pelkkää romantiikkaa, että tietääkseni mikään kunta, kuntainliitto tai maakunta
ei ole ottanut tunnuksekseen linkkuveistä, vaikka sellainen sopisi monenkin
itsehallintoyksikön ja ryhmäkunnan tunnukseksi (”kuin linkkuveitsi” tarkoittaa
alttiutta ylettömään kumarteluun).
Haluaisin täten perustaa uuden oppiaineen. Sen nimi on
kotiarkeologia. Tutkimuskohde on oma kotisi. Ehdotan ettet kuitenkaan
osoittaisi puolisoasi kohtaan näkyvää tieteellistä mielenkiintoa. Jos tiede on
juuri arkeologia, jotkut voivat panna pahakseen, varsinkin naiset.
Tausta-ajatus on Michel Foucaultin aikoinaan esittelemä,
osaksi jo unohdettu ”tiedon arkeologia”. Sain siitä pysyviä vaikutteita. Aivan
selvästi nykyisistä Bruno Latour jatkaa samoja ajatuksia. – Unohdetaan hetkeksi
tietosisällöt ja tutkitaan tiedon säilyttämisen, välittämisen ja muokkaamisen
säännöllisyyksiä ja epäsäännöllisyyksiä. Foucault siis keksi viimeistään 1962
informaatioteorian sovelluksen ja tavallaan tietokoneen. Ei konekaan kysy, mitä
ne bitit tarkoittavat. Se sen kuin laskee kuin hullu herneitä.
Kodin arkeologiasta eli esineiden asujista ja ajasta
kertomasta on lyhyt matka virastoarkeologiaan. Mielestäni nyt on korkea aika
kytkeä tavarat arkistointiponnistuksiin. Digitointi kuitenkin vaatii
mallintamista.
Muistanko kokonaan väärin, kun minusta tuntuu, että Huovinen, Veikko, pohti sinunkauppojen purkamista jossain kirjassaan.
VastaaPoistaTukkisaksikunta on vielä itsenäinen Keski-Suomen ja Savon rajamailla, saa nähdä kumpaanko liitetään. Tukkisakset pitävät pölkystä kiinni sitä lujemmin, mitä painavampi puu on, ja mitä kovemmin vedetään - nerokas keksintö.
VastaaPoistaToisessa keskisuomalaisessa kunnassa - siinä mistä O.W.Kuusinen oli lähtöisin - on vaakunassa kuvattu hertta ja kuusonen.
Mielestä Laukaan vaakunassa on kyse punajuuresta.
PoistaPs. Tiedän tästä asiasta äärimmäisen paljon. Koska tyttöystäväni on Laukaasta kotoisin.
Tuosta herroittelusta palautuu mieleeni eduskunnasta radioitu keskustelu 60-luvun puolivälin paikkeilta. Hertta Kuusinen oli päässyt vauhtiin ja paukautti: "Ei mikään hallitus ole niin paljon munannut kuin teidän hallituksenne, herra Karjalainen!"
VastaaPoistaHerttaa taas kaivattaisiin.
Kuulolla Kunnaksen Ilkka
Minulla on kummallinen muisti. Mä nimittäin muistan mistä olen jonkun esineen ostanut ja milloin. Siksi ei ole ihme, että muistan Eppu Normaalin "Valkoisen kuplan" ostamisen Helsingin vanhojen levyjen kaupasta keväällä 1993. Se oli ensimmäinen matkani myyttisten venäläistenvoittajien maahan. Muistan kuitenkin myös muita, jotka eivät ole niin ilmiselviä: "Chicago" New Yorkista 1993, Kim Wilde, Varsova 1992, U2 - Cardiffin ja Bristolin väliseltä bensaasemalta, 2007,, MIdnight Oil - Tours, Ranska 2006, Emily Loizeau 2006 Brüsseli, ja jopa Valmieran kirkon urkumusiikkilevy - Valmieran kirkko, Latvia syksy 2013.
VastaaPoista1980-luvun alkupuolella opetettiin notaarille:
VastaaPoista- poliisi saa kirjoittaa "toimeton", mutta tuomioistuin "vailla ammattia"
- sekatyömies on hyvä ja kunniallinen ammatti
- kotiäiti tai työtön eivät kelpaa sen enempää arvoksi kuin ammatiksikaan
Muistan kun yhteen ministeriön tilaisuuteen kutsuttiin tippunut SDP:n naiskansanedustaja. Kysyin, miten häntä tituleerattaisiin ja hän vastasi "toimittaja". Häpesi suuresti työttömyyttään.
PoistaUnohtikohan se demari sanoa etuliitteen "tyhjän-".
PoistaEi siis päässyt "sopeuttamiseläkkeelle" ?
PoistaKuten päivän media kertoo eronneen ministeri H. Hautalan, 58 v. heti kiiruhtaneen: yli 4000 e br/kk. Kymmenien alle kuusikymppisten entisten kansanedustajien tapaan.
Sinänsä toimittajien ammattikuntaa voisi suojata nykyistä paremmin -juristikunnanko tapaan. Kerrankin maanviljelijältä saamassani käyntikortissa luki: viljelijä, toimittaja.
Kun kysyin missä mediassa , niin mumisi kotiseutulehteen jotain joskus naputtaneensa. Yleistävissä ammattiarvostuskyselyissä olemme toki samaa pohjamutaa poliitikkojen kanssa.
Valtaeliitti suojelee omiaan. Hautala olisi saanut edes pienen käsityksen tavallisen ihmisen elämästä, jos olisi mennyt TE-toimistoon ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi ja katsonut, mitä siitä seuraa ja kuinka paljon on työmarkkinatuki.
PoistaToisaalta luin, että hänellä on yritys. Onko hän siis yrittäjä? Sellainen epeli ei tietenkään saa mitään tukia, ei Kelasta eikä sossusta. Yrittäjä ei voi olla työtön.
Epävarmuuttani luin ja snobina luen edelleen erilaisia käytös- ja tyylioppaita. Niistä voi oppia objektiivisen hyödyllistäkin, kuten sen valitettavasti harvojen huomaaman ohjeen kierreportaissa ohittamiseen: ylöskiipeävä väistää sisä- ja alaspäin ryntäävä ulkokaarteeseen. Pieni kokeilu vaihtoehdosta saa vakuuttumaan.
VastaaPoistaOlin siis teoriassa hyvin valmistautunut kun nuorena miehenä eräs hyvin merkittävässä asemassa oleva setä ehdotti sinunkauppoja. Ymmärsin heti hylätä kirjaviisauden syvään kumartamisesta (kuten seurapiirin salongissa) tai ylioppilaaksitulovuoden mainitsemisesta (akateemisen karonkan tyyliin). Erehdyin kuitenkin sanomaan "kiitos", mikä vastaus tapaoppaissa nimenomaan kielletään. Tyylinmukainen kauppa menisi niin, että arvokkaampi tekee ehdotuksen ja mainitsee miten häntä uudessa tilanteessa puhutellaan (nykyisin kai aina etu- tai lempinimi) johon juniori vastaa kiitollisella hiljaisuudella tai erityisen lempinimen ilmaisten, jos seniori ei sitä jostain syystä vielä tuntisi.
Sinunkaupasta irtaantumista luulin aina mahdolliseksi yksipuolisestikin, ikäänkuin kauppakaaren purusta mallia ottaen (kauppalaki on jo mutkikkaampi ja kuluttajansuojalain systeemi saisi epätoivoon). Toisaalta teitittely alkaa olla monille jo niin vieras ja verbiopiltaan ylivoimainen, että erityinen teitinkauppa on erinomainen ajatus; jos vain mahtaa kauppa käydä.
Ranskalaisilla on mukava tapa teititellä etunimellä, jos ollaan kavereita, muttei sydänystäviä.
Poistavuorela, tampere
venäjänkielessa on vielä parempi ilmaisu etunimi + isännimi, jota voidaan käyttää puoliläheisissä suhteissa (työtoverit jne). Varsinainen sinuttelu jää sitten sydänystäville ja rakastavaisille.
PoistaKun teittely jää pois, suomen kieli köyhtyy ts muuuttuu vähemmän ilmaisuvoimaiseksi. Se on sama kuin olisi yksi ainoa värinnimi: harmaa.
Eikös mikrohistoria ole aika lähellä tällaista toimintaa?
VastaaPoistaKodin arkealogia on kyllä hyvä termi. Ajattelin itsekin ryhtyä siihen (toki vaimon kehotuksesta) eli siivoamaan nurkkia. Olisihan niitä muitakin vastaavia hyödyllisiä hankkeita, esim. kodin psykologia, kodin mytologia, kodin metafysiikka ja kodin kriisiviestintä (viittaan edelleen vaimooni).
Kun en koskaan ole sinunkauppoja tehnyt, vaikuttavat nämä ehdotukset vanhemman polven yrityksestä erottautua kuin pitkätukat konsanaan. Ei voi tajuta eikä edes korva kerro miten puhutella. Yritä siinä sitten kapinoida kun ei noteerata. Mihin muuten ovat kadonneet viirit ja arvomerkit joita vaarinkin jäämistöstä löytyi. Tittelit tuskin ovat koskaan kadonneet, tosin jossain organisaatioissa on jo sovittu, ettei voi kutsua itseään päälliköksi ellei ole yhtään alaista. Paitsi englanniksi.
VastaaPoistaTosielämän tapaus omasta lähipiiristäsi, sir, osoittaa, ettei sinunkauppojen jäykkä, virallinen purkamiskaava sentään ole tarpeen. Asian voi hoitaa lupsakastikin:
VastaaPoista"Ihan tavallisen näköinen mies hyppi ylös ja alas, ja sanoi, että kohta alkaa lätty lätistä. Tilanne selvisi viileästi uhkaamalla, että se on hyvä kuulla ja minäpäs soitan poliisin. Siirryin teitittelemään,
ja sanoin että ette varmaan tiedä laittoman uhkauksen olevan rangaistava teko. Ja samalla
voidaan toimittaa verikokeeseen, sillä vaikuttaa kuin kaikki ei olisi aivan kunnossa. Hetken
puhistuaan mies syöksyi autoonsa ja poistui paikalta renkaat ulvoen."
"Ehdotan teitinkauppoja ja siis sinunkauppojen purkamista."
VastaaPoistaVaan mitäs teet kun KELA:kin alkaa kirjeissään sinutella, minkä koen asiakkaiden vähättelynä. Saisiko sitten vastauksessa huoritella, KELAn virkailijoita meinaan...
Autojobbarit sun muut kauppasaksat ovat "kivoja". Ne alkavat heti kutsua etunimeltä kun astut liikkeeseen.
VastaaPoista