18. helmikuuta 2014

Taitoisuustieto




Sanomalehti ja sen käyttämä psykiatri kilpailevat kanssani. Aion valittaa joko Turun hovioikeuteen tai Jurvan kuntaan.

Pyrkimykseni on tarjota lukijoille aivotonta viihdettä.

Lehden selostus ei herätä mielenkiintoani. Jokohan ystäväni on antanut anteeksi, kun suhtauduin 20 vuotta sitten ilkeästi transsendentaaliseen meditaatioon ja sanoin, etten aio tulla lasten kanssa koululle harjoittelemaan sitä. Voi olla että tämä oli virhe. Kaikki tuosta yhteydestä mieleen tulevat henkilöt ovat edelleen täysijärkisiä ja viihtyvät omissa nahoissaan. Silloiset lapset ovat nyt keski-ikäisiä eivätkä tietääkseni asu puussa.

Olisi lopetettava tuo ”puussa asumisen” käyttäminen kielikuvana. Se on jokin ikivanha herja. Itsellään Chestertonilla on Isä Brown –tarina, jossa muuan tavoiteltu henkilö asuu puussa, oikeastaan puiden latvukseen rakennetussa koijassa. Myönnän todeksi arvostelijoiden ajatuksen, että nuo tarinat ovat vanhentuneita, alun perinkin typeriä ja lisäksi huonosti naamioitua kristillistä, jopa katolista propagandaa. Yksi näistä kielteisistä arvostelijoista oli Orwell.

Jos ihminen on erittäin älykäs mutta tyhmä – toisin sanoen vailla tietoisuustaitoa (mindfulness) – hänen haudalleen ei rakenneta muistomerkkiä.

Chesterton istuskeli mielellään kahden muun huijarin kanssa, nimittäin H.G. Wellsin ja G.B. Shaw’n. Toverukset viihtyivät mainiosti, koska kaikki pitivät itseään ja toisiaan neroina. Myös he arvioivat olevansa vuosisadan läkähdyttävimpiä kirjailijoita.

Arvaan että nuo kaksi muuta on unohdettu ja ettei nimikään sano välttämättä mitään. Shaw muistetaan elokuvan ”My Fair Lady” skenaristin apulaisena. Pygmalionin tarina on kirjallisuuden ja mytologian käytetyimpiä. Joku mies väsää veistoksen ja ottaa ja rakastuu siihen. Näytelmässä, musikaalissa ja elokuvassa mies ”veistää” prekariaatin edustajasta seurapiirinaisen.

Hyvin kauan sitten tunnustin tällä verkkopaikalla katsoneeni tuon elokuvan ennalleen saatetun version ja mieltyneeni siihen suuresti. Tunnustaminen ei ollut helppoa, koska olin oppinut aikojen alussa Petteriltä ja muilta, että amerikkalainen musiikkielokuva on roskaa. Tarkoitimme ”Sound of Musicia”, jossa en edelleenkään näe sanottavia ansioita. Muuten mielipide on äkkisuora. Käviköhän siinä niin, ettemme nähneet edes ranskalaisessa melkein uuden aallon ohjaajan Jacques Demyn pysyvään maineeseen nousseessa ”Cherbourgin sateenvarjoissa” elokuvallisia ansioita? Kiistäisin tässä vaiheessa. Tuo Demyn elokuva (ja Catherine Deneuve) vaikutti maailmaan. Muistan itse ystäviä ja tuttavia, jotka juoksivat Helsingin rautatieasemalta elokuvateatteriin, joka mielestäni oli Rea. Mieleeni ei ole jäänyt, että kukaan olisi ottanut juoksuaskeleita Godardin, ainakaan alkuvaiheen filmien jälkeen.

Sulautettu vaikuttaja (uusi termi) on kirjallisuudessa sellainen henkilö kuin Wells ja tieteessä sellainen kuin Bertrand Russell. Heidät voi uskottavasti leimata mitättömiksi poropeukaloiksi. Chesterton ja Shaw kuuluvat tietenkin samaan joukkoon.

Russell tungettiin tähän siksi, että tämän hetken filosofiassa hänen tieteelliset ansionsa eivät ehkä paina paljon, ja samalla osa hänen yleistajuisista kirjoistaa, joita on paljon, tuntuu aikansa eläneiltä. Epätavallisen röyhkeät henkilöt, kuten minä, tunnustavat ”Länsimaisen filosofian historian” vaikuttaneen suuresti suuntautumiseensa. (Aspelinin ”Ajatuksen tiet” oli sitten seuraava taitoisuustietoon vaikuttanut yleisesitys.)

Wells oli ”darwinisti”. Lisäksi hän oli sosialisti, pasifisti ja journalisti. Hänen isänsä oli ollut ”vapaa-ajattelija”. Tuo antikvaarinen nimike liittyy erittäin vahvasti myös Bertrand Russelliin.

Minulle asialla on merkitystä, mutta ehkä olen väärässä. Etenkin Wells elää kertomuksistaan. Aikakone. Näkymätön mies. Maailmojen sota. Hänen tilityksensä ensimmäisen maailmansodan syistä ja seurauksista kiinnostaa kulttuurihistorioitsijaa mutta ei historioitsijaa.

Keskusteluistamme näemme, että ”darwinismi” ja ”ateismi” ovat mielen hyllykössä näkösällä. Sosialismi ei sattuneesta syystä ole suosiossa – muta mihin katosi pasifismi?

Luulisin että kansanliikkeiden tasoinen ”vapaa-ajattelu” (kriittisyys etenkin vain arvovaltaan tukeutuvia käsityskantoja kohtaan; usein vahva vastarinta kirkkoa tai kaikkea uskontoa kohtaan; rationalismi) osittain sulautui parlamentaariseen sosialismiin ja osittain joutui valtiollisen sosialismin (Stalin) ja ”fasismin” (Hitler) uhriksi. Nähdäkseni vapaa-ajattelu lainausmerkeissä on vahva, edistettävä hengenlaatu, vaikka sillä ei ole tällä hetkellä nimeä. ”Bright” ei kelpaa. En kannata myöskään vapaa-ampujia. Hopealuoteja ei ole olemassa.



28 kommenttia:

  1. Kiitos, saa esitella mita tyyppia kuvan kukin luoti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvauksia heitän ma, oikealta 308, 30-06 , en arvaa, 300 Win mag ja 9.3*63

      Poista
  2. Tästä tuli mieeleen, että näin eilen tai päivän aiemmin Suomen televisiosta haastattelun Suomen kommunistisen puoluen pääsihteerin kanssa. En tiennyt että tällainen puolue Suomessa ylipäänsä on. Pääsihteeri Väisänen muistutti ulkonäöltään ratkaisevasti meidän anarkistista runoilijaa Sven Kivisildnikkiä joka on onnistunud yksityisen kustannusliikkeen perustettua jäänyt vaiti. Muttei siitä halunnut mä puhua. Jäin katsomaan sitä haastattelua siksi että minut lumosi miten haastattelija kunnioitti haastatteltavaa täsmälleen kuten ilmeisesti jokaista muuta joskus toiste. Päätin että tämä valtava demokraattinen ihmisen kunnioitus on avain miksi Suomi on niin hieno ja vahva maa. Ja vahva myös viroksi, koska täällä se sana tarkoittaa - iloisesti rohkea, hauska.

    VastaaPoista
  3. Televisiosta tuli dokumentti oikeasta von Trappin perheestä. Siinä toistettiin epäsuorasti vanha viisaus, että jos teos jatkuvasti sykähdyttää ihmisiä, sen täytyy olla hyvä. Vaikka Sound of Music ei ehkä kestäkään analyysiä, se koskettaa yhä uusia katselijoita.

    VastaaPoista
  4. "mihin katosi pasifismi"

    Eiköhän se kadonnut II maailmansotaan: suhteessa Hitleriin pasifismi ei ollut toimiva vaihtoehto, se taisi myöntää jopa passiivisen vastarinnan sankari Gandhikin.

    Toisen maailmansodan jälkeen on riittänyt niin paljon tärkeitä Asioita (Rauha, Vapaus jne) puolustettavaksi, että klassiselle pasifismille ei ole jäänyt tilaa.

    VastaaPoista
  5. Aivoton viihde on hyvää. Aivoista ei ole muuta kuin harmia.(hymähtää itsekseen) Jos nuorempana olisin mennyt viettieni mukaan, olisin tällä hetkellä jossain erittäin Kummallisessa Tilanteessa jossain erittäin Epätodennäköisessä todellisuudessa. (Haapasalo potenssiin 2?) Mutta kun minä en mennyt! Aivoni sanoivat että "älä lähe, Mikis", tai "no tonne nyt et ainakaan lähe, Mikis". - Niinpä sitten en lähtenyt.

    Kauan mietin, liian kauan, mikä mielestäni on paras elokuva. (Niitä on niin paljon! Tukahduttavasti!) Sitten päätin että se on de Sican "Polkupyörävaras". Siinä elokuvassa ei ole yhtään turhaa efektiä, ei mitään muutakaan turhaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvin kirjoittaminen ja hyvän tarinan keksiminen ovat eri asioita. Hyvää tarinaa lähelle pääsee, jos keksii edes hyvät henkilöt. Henkilöiden keksimisellä saattaa tuottaa kestävämpää kuin hyvillä tarinoilla, mutta silloin on vaara, että kirjailijan nimi jää unholaan tai sankariensa varjoon. Arthur Conan Doyle ja parivaljakko Holmes ja Watson hyvänä esimerkkinä. Wells keksi hyviä aiheita ja tarinoita, joiden idean kertoo helpommin kuin Dostojevskin kuuluisiempienkaan kirjojen ja genren vuoksi ne vaikuttavat "erilaisilta", jopa origenelleilta.

    Shaw kenties halusi olla kuin Wilde, irlantilaisedeltäjänsä. Mutta Wilde oli alkuperäisempi ja vähemmän piikikäs, vaikka varmasti osasi olla sitäkin. Wilde taisi välttää ryöstöviljelemästä nokkeluuttaan, Shaw ehkä ei. Shaw´n näytelmien elinkelpoisuutta tuskin pystyy päättelemään Suomen perspektiivistä, mutta epäilen, että hän on jäänyt kielialueelleen merkitykselliseksi, muttei onnistu nousemaan universaaliksi. Lope de Vega ym toisilta kielialueilta.

    Kun aikaa kuluu sopivasti, saattaa kirjailijasta itsestään tulla samanlainen hahmo kuin kirjallisista hahmoistaan. Wilde taitaa olla yhtä tunnettu karikatyyrinä kuin Dorian Gray tai Sherlock Holmes. Shaw, Wells, Conan Doyle eivät.

    VastaaPoista
  7. Russelia puolustaisin hiukkasen. Hänen tieteelliset ansionsa muistetaan kyllä, mutta Russel on matemaatikkojen ja loogikkojen pyhimys, ei niinkään filosofien. Ongelmana näet on se, että Russel ja Gödel kehittivät filosofiaa perinteiseen tapaan: toisaalta luotiin uusia tieteenaloja, matemaattinen logiikka sekä tietojenkäsittelytiede, mutta samalla filosofit luopuivat noiden tieteiden harrastamisesta.

    Toinen suurehko ongelma on se, että matemaattiset loogikot tuhosivat oman tieteensä ainakin filosofian kannalta vähän samaan tapaan kuin David Hume tuhosi englantilaisen filosofian. Hume ja Berkeley osoittivat erinomaisesti, ettei loogisella päättelyllä voi todistaa edes omaa olemassaoloaan.

    Russel ja hänen kollegansa puolestaan osoittivat, että looginen päättely ei toimi täydellisesti edes matematiikassa. Russel vielä yritti, mutta vaipui todella syvälle joukko-opin pyörteisiin eikä sieltä päässyt pois. Lopulta tuli Gödel ja näytti vastaansanomattoman selvästi (ja jopa yksinkertaisesti), ettei mikään mielenkiintoisen laajuinen aksiomaattinen järjestelmä voi todistaa kaikkia järjestelmässä mielekkäitä lauseita oikeiksi tai vääriksi. Sen jälkeen matemaattinen logiikka ei ole enää ollut filosofisen ajattelun kannalta kiintoisa ala. Käytännön sovelluksia se on poikinut paljon, mm. tämän tietoverkon, jonka kautta kommunikoimme. Filosofit taas ovat valinneet toisia polkuja pyrkiäkseen lähemmäs ymmärrystä, joka kuitenkin aina jää ihan kulman taakse.

    VastaaPoista
  8. Minunkin kulmakarvani kohosivat lukiessani ilmeisesti samaa lehteä. Pelästyin - tähän asti se on yleensä suhtautunut täysjärkisesti kaikenlaiseen huuhaahan. Pitäisikö lopettaa tilaus? Luultavasti, jos tuo jatkuu.

    Länsimaisen filosofian historian jälkeen on ollut vaikea suhtautua vakavasti aika moneen ihailtuun aatesuuntaukseen. Niiden kannattajat tietysti väittävät heitä ymmärrettävän tahallaan väärin, mutta minkäs teet.

    Jotenkin Russell ja Orwellissa on mielessäni jotain samaa - ehkä juuri sitä "vapaa-ajattelua", jota tuosta saarivaltiosta on silloin tällöin laajemminkin löytynyt.

    AW

    VastaaPoista
  9. Valitettavasti kirjoitus viittaa johonkin, mitä ei ole ilmoitettu, eikä se kerro, mistä konteksin voisi löytää. Lukija ei tee tällaisella mitään. Suututtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaus on kirjoituksessa - "mindfulness". Sitä opetetaan ja markkinoidaan.

      Konteksti löytyy esimerkiksi Googlaamalla.

      Miksi en sano suoraan mitä tarkoitan? En halua Googleen "mainostamaan" sanaa "mindfullness", tietotaito, kun tarkoitukseni on päin vastoin muistuttaa, että sanoja tulee ja menee sivu sisältöjen.

      Poista
  10. Aloin kirjoittaa kommenttia, mutta sitten alkoi tuntua tutulta: Chestertonista olen täällä jo sanani sanonut vuodesta 2006 alkaen useamman kerran, kai viimeksi vasta 2010 (muutkin kommentit olivat hyviä silloinkin):

    http://kemppinen.blogspot.fi/2010/05/jos-silta-nayttaa.html?m=1

    Shaw'sta sen verran, että hän on Wagneria harrastavien joukossa hyvin muistissa, mm kirjanen The Perfect Wagneriate (http://www.gutenberg.org/ebooks/1487)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän hyvinkin muistan. Käytyäni joulun jälkeen läpi kaikki blogikirjoitukseni olen muuttanut mieltä. Toistaminen onkin hyvä asia. Lukijakunta muuttuu.

      Lisäksi Englannin kristilliset apologeetat, joista useasta nyt oli puhe, näyttäisivät juuri nyt toisella tavalla ajankohtaisilta.

      Jos tuntisin oikeasti Tolkienia, minulla olisi kova kiusaus miettiä kirjoittamalla uskontojen yhteydestä tuttuja mytologioita. Myös Chestertonin, Lewis ja muiden (jopa T.S. Eliot) kristillinen kytkeytyminen tuntuu radikaalista toisenlaiselta nyt kun (luullakseni) nuoremmat lukijat eivät välttämättä tunnista esimerkiksi vapahtaja-tematiikkaa (kuollut puolestamme). Vaikka se on esimerkiksi minulle keskeisesti rippikouluperinnettä, itse ajatus on valtavasti nykyisiä valtauskontoja vanhempi.

      Poista
    2. Lewis on ollut itselleni aivan keskeinen aikuisen uskon tiellä. Kuten Kemppinenkään, en pidä Paholaisen kirjeopistosta, mutta esimerkiksi Mere Christianity tai The Abolition of Man ovat chestertonismeineenkin loistavia. Hänen scifinsä tai Narniansa eivät kolahda muuta kuin mustelmille: älyn raskassarjalainen ei muutu viehkoksi ballerinaksi vaikka vähän latotansseja yrittäisi.

      Uskon ja vieläpä tarkemmin tunnustusten välinen jännite oli keskeinen yllättävän monelle viime vuosisadan britille, niinkin jännittävälle kuin Graham Greene tai pinnasta kiiltävälle kuin Waugh.

      Menköön vanhasta muistista uusille lukijoille täällä aiemminkin siteeraamani, Lewisin kautta vastaantullut pätkä, joka kuvaa omaakin mielenmaisemaani.

      Robert Browning:

      "Our interest's on the dangerous side of things.
      The honest thief, the tender murderer,
      The superstitious atheist, demi-rep
      That loves and saves her soul in new French books -
      We watch while these in equilibrium keep
      The giddy line midway."

      Poista
    3. Pidän Lewisin Narnia- saduista. Lewis luuli kirjoittavansa ne lapsille, jotka joutuvat pian uuteen entisiä hirvittävämpään sotaan. Näin uskoivat monet tuohon aikaan! Ja onhan noita sotia maailmassa riittänyt.

      Hänellä on myös kiinnostava romaani Till We Have Faces. Tarut ja mytologia kiinnostivat häntä kuten Tolkieniakin.

      C. S. Lewisia vastustettiin jo hänen elinaikanaan kiivaasti ateisti- ja marksilaispiireissä. Häntä ei valittu vuonna 1951 kirjallisuuden professoriksi Oxfordin Yliopiston Magdalen Collegeen. Viran sai Cambridgen yliopiston luennoitsija runoilija Cecil Day-Lewis, papinpoika, joka oli omaksunut nuorena kommunismin, taistellut Espanjan sisällissodassa ja kuulunut kommunistiseen puolueeseen, jota hän myöhemmin kylläkin muistelmissaan arvosteli. On kiinnostava yhteensattuma, että kesällä 1951 loikkasi kaksi ns. Cambridge Five -vakoilijaryhmään kuuluvaa englantilaista kaksoisagenttia Neuvostoliittoon.

      Cecil-Day-Lewisin läheiseen tuttavapiiriin kuului mm Anthony Blunt, joka paljastettiin myöhemmin yhdeksi Cambridge Five-ryhmän jäseneksi, Neuvostoliiton vakoilijaksi. Ymmärrän suomalaisen vasemmiston vihan Lewisia kohtaan, mutta mistä se on tarttunut muihin, kun Lewis on erittäin arvostettu muissa länsimaissa?

      Tyypillistä on, että Helsingin Yliopiston estetiikan ja kirjallisuustieteen professori ei hyväksynyt Narnia-kirjoja graduni aiheeksi. Siirryin opiskelemaan englantia, ja englannin laitoksella Lewis oli erittäin arvostettu.

      Poista
    4. Amnellista tuli mieleen:

      Ennen tällaiset listat olivat kovan vaivan takana, mutta nyt on onneksi helppoa

      https://en.wikipedia.org/wiki/C._S._Lewis_bibliography

      Poista
  11. vasemmalta
    9.3x62mauser suur-riistapatruuna viime vuosisadan alusta
    8x57 sakujen vanha sotapaukku
    30-06 jenkkien vanha sotapaukku
    6.5x55 ruottalaisten sotapaukku
    308win tai 7.62nato jenkkien vanha sotapaukku on edelleen käytössä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiesin, etta joukossamme on tamankin alan asiantuntijoita.

      Poista
    2. Kuvan keskimmäisessä patruunassa on mahdollisesti sodassa sallittu luoti, sininen merkkiväri on muissa jotensakin harvinainen.

      Poista
  12. Antikvariaatista löytyi näköispainos Yrjö Leinon kirjasta "Kommunisti sisäministerinä" Tammi 1991 (1958). Mitä tarkoittaa kirjassa oleva copyright-ilmoitus "Osittainenkin lainaaminen kielletty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annas kun arvaan: Ei mitään. Sitä voi kirjoitella kirjaan kaikenlaista, mutta lain mukaan kuitenkin mennään. Ei sido meitä.

      Poista
    2. Ai niin: Lainasit jo, Kirjan nimen, kustantajan, painovuoden, tekijän nimen...

      Poista
    3. Tuo kysymäsi lause, jonka poistamiseksi olen tehnyt töitä, ei merkitse mitään. Lainaus- eli sitaattioikeus ei ole kiinni sallimisesta tai kieltämisestä. Se on lain säätämä tekijänokeuden rajoitus.

      Nuo lauseet, kuten myös tekstikirjassa täysin turha copyright-merkki, ovat luullakseni tartuntaa mm. Valittujen Palojen amerikkalaisesta käytännöstä.

      "Kaikki oikeudet pidätetään" saattoi tarkoittaa jotain eräissä maissa 100 vuotta sitten.

      Poista
    4. Olen hyvin kiitollinen vastauksesta. Luulin kysyväni niin tyhmiä, etten ilennyt laittaa nimeäni kysymykseen. :)

      Poista
  13. Hollywood-musikaalin kulta-aika oli 1920-luvun lopulta 1950-luvun loppuun, jolloin suurilla studioilla oli erityiset musikaaliyksiköt (tuottajat, koreografit, ohjaajat, tähdet), noin The Love Paradesta Funny Faceen. Studiojärjestelmän romahdettua tehtiin yhä ison budjetin yksittäisiä suurmusikaaleja, joskus parempia (My Fair Lady / George Cukor: Pygmalion-teema oli Cukorille koko uransa ajan muutenkin rakas), joskus irrelevantteja möhkäleitä. Jean-Luc Godard kokeili monia genrejä, myös musikaalia (Nainen on aina nainen). Kulta-ajan musikaalit Lubitschista Minnelliin ovat aina olleet korkeassa kurssissa. Ilman huippuunsa öljyttyä studiojärjestelmää moisia on todella vaikea saada aikaan.

    VastaaPoista
  14. Minä kerran, kun olin pikkupoika, ammuin 9 millisellä ÄfÄnnällä. Jumankauta kun tärähti. Mutta osuin silti, koska tähtäsin liiteriä.

    Ps. Sain sen pistoolin lainaksi eräältä teurastajan pojalta kymmeneksi päiväksi + 10 kutia. Se poika, joka keräsi postimerkkejä, oli vohkinut sen isältään. Minä taas leikkasin Gillette -partakoneteräpaketista sen ukonkuvan, hyvin syvänsinisen ja hienoviiksisen, ja sanoin sille pojalle että "tässä on erittäin harvinainen ranskalainen postimerkki. sitä paitsi hammastamaton. kuten varmaan olet pannut jo merkille". - Se usko. Sen takia sain lainata sitä pistoolia 10 vrk:tta. Plus kymmenen patia.

    VastaaPoista
  15. Paroni puussa on kuitenkin hieno kirja!
    EG

    VastaaPoista
  16. Vainfullness, turhaisuustieto?

    I. H.

    VastaaPoista