1. joulukuuta 2013

Tanner





Otsikon takia tämän kirjoituksen jättävät monet lukematta. Aihe on Väinö Tanner, valtiongeologi, professori ynnä muuta (1881-1948). Aihe ei ole täsmälleen saman niminen, samana vuonna syntynyt professori. Kirjoittamisen syy on ihmetys, miten tietämätön ihminen (kirjoittaja itse) voikaan olla. Ei kai sillä ole mitään rajoja.

Arvelin että pohjoisimmista tunturialueistamme ei ollut paljon tietoa ja vielä vähemmän karttoja. Niitä olisi ryhdytty vakavassa mielessä laatimaan vasta sotien jälkeen, minun elinaikanani. Luuloni perustui siihen, että isäni Kullervo haeskeli 1950-luvulla kiivaasti kartta-aineistoa kuljeskellakseen tunturissa. Hän sai käsiinsä vain yhden karttarungon, jossa ainakin vesistöt olivat oikein mutta muu sitten ei.

Nyt luulen, että erinomaisia karttoja on olemassa. Syistä jotka saattavat olla sotilaallisia tuota aineistoa ei olisi koskaan julkaistu. Asia selviäisi arkistoista; en kyllä itse lähde tutkimaan.

Jutun kuvassa näkyvät tunturien nimet Sokosti ja Vuomapää. Se on päivätty 1908 ja näkyy olevan Tannerin suunnattoman tutkimuksen toisen osan liite. Karttoja on kymmenkunta muutakin. Itse teosta odottelen. Siinä on puhe kvartäärimaantieteestä. Tutkija on selvitellyt jääkauden jälkeen tapahtunutta mannerjään vetäytymistä, mitannut ja kartoittanut jään jäkiä kallion pinnassa, todennut lukemattomia päätemoreeneja ja kartoittanut soistumajärviä. Yksi niistä oli Saariselän tunturialueen Luirojärvi.

Näihin tietoihin voisi vielä suhtautua rauhallisesti. Eri lähteistä käy kuitenkin ilmi, että Tanner vietti erittäin runsaasti aikaa lapissa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja maastonmuodot oli selvitetty ja kartoitettu ennen Suomen itsenäistymistä. Tämä on suoraan sanoen uutta minulle. Saariselästähän ei kukaan tuntunut suuremmassa julkisuudessa tietävän mitään, paitsi Wallenius.

Ongelmani on siis Suomi-kuvan syntyminen. Oletukseni on, että tuo käytännössä kansakoulun ja keskikoulun oppikirjoihin perustunut kuva oli varsin väärä. Epäilen että virhe oli tahallinen, poliittisista ja sotilaallisista syistä. Sen tiedämme, että maanpuolustussuunnitelmissa rajaseudun väestö arvioitiin poliittisesti epäluotettavaksi, ja arvio oli oikea. Epäluotettavuus tarkoitti kysymystä, asettuvatko paikalliset sodan sytyttyä puna-armeijan vai Suomen armeijan tukijoiksi.

Jatkosotakuvauksissa sivuutetaan usein vähällä sekin, että Kiestingissä ja Uhtuan suunnalla suomalaisten toiminta oli hidasta ja hankalaa myös siksi, että puna-armeijassa eli vastapuoiella oli paikan paljon ihmisiä, jotka taistelivat kotitanhuvillaan ja lähimetsissään ja siis tunsivat seudun yksityiskohtaisesti. Suomalaisten ajatus Karjalan vapauttamisesta oli perinpohjaisen väärä, siis virheellisiin päätelmiin ja puutteelliseen tietoon perustuvaa.

Saariselän seudulla partisaanit syyllistyivät siviilien joukkomurhiin. Heitä kulki kuin kotiseuduillaan. Sanan ”kuin” voi jättää pois. Tunturiseudulla ainakin koltat olivat kotonaan, ja suomalaisten puolella taas esiintyi sellaistakin suhtautumista, että koltan saa tappaa tavatessa kuten muutkin vahinkoeläimet.

Tannerin uran vaiheita katsellessa huomaa, että hän jätti arkistonsa Tromssan yliopistolle muutettuaan sitä ennen pysyvästi Ruotsiin Kansallisbiografian henkilöartikkelin kirjoittaneen professori Kalevi Rikkisen mukaan Suomen hallituksen natsimyönteiseen politiikkaan pettyneenä.

Tämä maaperägeologi ei ollut millään muotoa ainoa Perä-Pohjolan tuntija. Maamittaustoimia, jotka lienevät olleet alamaista tulleille mieluisia, suoritettiin välttämättömine kolmiomittauksineen jopa Enontekiöllä 1800-luvun puolella. Etevät metsätutkijat selvittivät maaston sotien välisenä aikana tarkasti. Jo kauan aikaisemmin eräät johtavat kasvitieteilijät olivat kulkeneet kesäkaudet tunturissa ja selvitelleet muun muassa sammalia.

Välillä tuntuu että Paasilinnan poikien välittämä käsitys Lapista ja etenkin Petsamosta Suomen siirtomaana on hyvinkin oikea. – Tämä Tanner oli mukana selvittelemässä Petsamon malmivaroja. Hakuteosten mukaan nikkeli löydettiin 1920-luvun alussa. Näyttäisi siltä, että asiasta oltiin selvillä jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Tanner oli tuohon aikaan ulkomaanedustuksen palveluksessa, myös suurlähettiläänä. Tarton rauhanneuvotteluissa hän ei ollut mukana. Toisen maailmansodan aikana Petsamon nikkeli oli neljäsosa koko Saksan kulutuksesta. Sitä tarvittiin välttämättömästi teräksiin, joita tarvittiin yhtä välttämättömästi kranaatteihin, panssarivaunuihin ja moniin muihin kohteisiin.

Tannerin edeltäjä valtiongeologina oli ollut Otto Trüstedt, Outokummun kupariesiintyjän löytäjä. Outokumpu lienee ollut kansainvälisestikin huomattavasti tärkeämpi kuin Petsamon Kolosjoen nikkeli.

Tanner kävi tutkimuksissaan reippaasti maantieteen puolella ja harjoitti myös kansantapojen tutkimusta ja jopa kielitiedettä keräämällä paikannimistöä.

Suomalaisen hengenviljelyn suurmiehillä oli viimeisinä tsaarinvallan vuosina kuin kokous Altailla, Keski-Aasiassa. Siellä pyörähtelivät seudun selvittäjän, J.A. Granön lisäksi tutkimusmatkailijat Ramstedt ja Sakari Pälsi. Karuista elämäkertatiedoistakin päätellen herrat olivat käsittämättömän lahjakkaita ja lisäksi värikkäitä. Granö – Turun yliopiston myöhempi kansleri – oli viettänyt osan nuoruusvuosistaan Siperiassa, jossa hänen isänsä oli erilaisten suomalaissiirtolaisten pappina.  Jonkun pitäisi kansalliskiihkoilun nimissä julkaista tällaisista henkilöistä tarinoita. Muuten he voivat unohtua, kuten tämä toinen Väinö Tanner.


4 kommenttia:

  1. "...Suomen hallituksen natsimyönteiseen politiikkaan pettyneenä..."

    Suhteellisia ovat herrojenkin käsitykset ajankohtaisista tapahtumista.

    Tanner siirtyi Ruotsiin vuonna 1944. Samana vuonna Suomen hallitus veti Saksaa höplästä pahemman kerran sekä ryhtyi sen jälkeen ajamaan saksalaisia pois maasta asevoimin.

    Moni siirtyi niihin aikoihin Ruotsiin venäläisten ja sosialismin pelossakin, häviön uhatessa, mutta en tietenkään väitä, että Tanner teki niin, kun en tunne asiaa. Voihan olla, että hän oli vain tietämätön hallituksen toimista ja aatoksista. Eihän niitä voinut paljastaa, vaikka toki silloinkin vuotoja tapahtui.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn lämpimästi bloginpitäjän toiveeseen saada talteen tarinat suomalaisista tutkimusmatkailijoista.

    Jotakin on jo toki painettu ja sanottu, kuten matkailijoitten omia kirjoituksia, elämänkertoja ja viimeisimpänä kai Rauli Virtasen lyhyet dokumenttiohjelmat Ylellä. Nämä olisi mukava nähdä taas uudestaan.

    Matkailijoitten useimmat muistiinpanot retkistään ovat vaikuttavia , kuten Ramstedtin ”Seitsemän retkeä itään” (tätä löytyy hyvin antikvariaateista). Siinä huimiin seikkailuihin liittyvät tieteentekijän havainnot ja ajankohdan maailmanmullistukset, kuten 1905 tapahtumat Venäjällä ja Mongolian irrottautuminen Kiinasta 1911, jossa kirjoittajalla oli mielenkiintoisia sivurooleja. Taitavat jäädä toiseksi muut suomalaisten seikkailut aina Mannerheimin Aasian matkasta päätyen myöhempiin Madventures -poikien retkiin.

    Mongoliassa Ramstedt näki pyhiinvaeltajien kulkiessaan poikkeavan pieniin kojuihin, joissa oli pysty sylinteri. Tätä piti pyöräyttää aina ohi kuljettaessa. Tynnyrissä oli pyhiä kirjoa, joita kulkijoitten katsottiin lukeneen, kun tynnyriä pyöräytti.

    Näinhän se on nykyäänkin: kirjaa ei ehditä tai jakseta lukea, mutta näytöltä pyyhkäistään näkyviin puheena olevan kirjan arvostelu tai jonkun bloginpitäjän kommentteja, jonka jälkeen kirja voidaan katsoa luetuksi ja siitä voi esittää selvän mielipiteensä.

    VastaaPoista
  3. Tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun hevoset nai...

    VastaaPoista
  4. Julkaisen kesän 14 aikana Google Playssa Tannerin Antropogeografiska studier...
    Linkin takana epub -tiedosto - kommentteja ja kritiikkiä toivotaan.
    Linkki:
    https://dl.dropboxusercontent.com/u/1806441/TANNER/Tanner_epub/tanner_petsamo.epub

    VastaaPoista