20. joulukuuta 2013

Sopertelen



On itsestään selvän johdonmukaista kirjoittaa Tannerin työväenliikkeestä ja Jouluoratoriosta samaan hengenvetoon. Musiikkiasioihin perehtyneet tietävät, että noin kymmenvuotias Väinö Tanner lauloi Helsingin tuomiokirkon, silloisen Nikolainkirkon parvelta poikaäänenä, kun solistina oli Aino Ackté. Yhteisesiintymisestä on jäänyt kirjallisuuteen mainontoja, vaikka Ressun kunnialla päättänyt Tanner tunnetusti siirtyikin toiselle alalle.

Nyt Antti ja Mikko olivat samoissa tehtävissä enkelikuorossa. Cantores Minores lauloi ehkä paremmin kuin koskaan. Tuomiokirkon kaikuisuus lienee pulmallista. Jopa solistit saivat nopeat rytmiset kuviot hiukan puuroutumaan. Kuoro ymmärsi olla niitä yrittämättäkään, mutta pitkä-ääniset täyden polyfonian kipaleet urkupisteineen tietenkin kuuluvat kahta komeammin. Mutta kuorossa oli sitä soinnin syvyyttä, jota useimmissa levytyksissä jää kuitenkin kaipaamaan.

Jouluoratorio puolestaan on kökkö teos, niin Bachin kuin onkin. Sen sisältö, kolme kantaattia, ei ole kokonaisuus. Bachin kantaatit ovat lyyrisiä; passiot ovat draamallisia. Mutta niille jotka eivät ehkä ole huomanneet asiaa – meillä on maassa suuri määrä erittäin hyviä kuoroja. Ne muut sitten esiintyvät televisiossa kai sellaisin ajatuksin, että himmeä huhuileminen olisi sinänsä taiteellis-tunnelmallista.

Muistelen tehneeni jonkin ammatillisen palveluksen kauppaneuvos Lindbergille tai Toivo Kärjälle. Pyysin ja sain palkkioksi Jouluoratorion levytyksen, LP:n siis. Johtaja oli Karl Münchinger ja soittokuntana Stuttgartin työväen palloilijat. Olisin pitänyt silloin enemmän Karl Richteristä

Otsikko on oratoriosta. Bachin käyttämät tekstit ovat aika useinkin kömpelöitä. Kolmannen osa alussa kuoro pyytelee Herra kuuntelemaan soperteluaan (lallen).

Siltala-kustannus, jonka sukulaisuus Sakari Siltalaan on minulle epäselvä, voisi tällä puheella toimittaa luettavakseni tämän Metsä-Valiota koskevan kirjan vedokset. Nähdäkseni vasta väitöskirja on julkaistu, enkä löytänyt sitäkään sähköisessä muodossa. Himoitsemani teos on Teemu Keskisarjan, Markku Kuisman ja Sakari Siltalan  ”Paperin painajainen – Metsäliitto, metsät ja miljardit Suomen kohtaloissa”. Ellette lähetä, ruinaan pdf:t Kuismalta.

Väitöksen yhteenvedossa sanotaan:” 1900-luvun Suomi eli metsistä, kartelleista ja osuustoiminnasta. Näiden peruselementtien pönkittämä talousjärjestelmä ja satavuotinen yhteistyön kulttuuri murtuivat 1990-luvulla. Uusliberalismi, globaali kilpailukapitalismi ja Euroopan integraatio kiristivät kilpailulakeja. Osuustoiminta hajotti liike-elämän yhteistyötä sisältäpäin. Vanha yhteistyön perinne suomalainen yhteistyökapitalismi murtui ja murrettiin. Kartelli oli nyt salaliitto, suhmurointia ja kähmintää, jolla suuryritysten liike-eliitti riipi rahaa kuluttajan selkänahasta. Hyvä Veli -verkostot repeilivät. Globaalin kilpailukapitalismin ajassa maaseudun mullasta nousseet osuuskunnat näyttivät aikansa eläneiltä. Pellervolaisuus tuntui pörssimaailmassa vieraalta. Osuustoiminta reagoi muovautumalla sijoittajavetoisen, yhtiömuotoisen yritystoiminnan suuntaan. Tutkimus tarkastelee yhteistyökapitalismin murtumista, kilpailukapitalismin läpimurtoa sekä osuustoiminnan roolia tässä prosessissa 1982 - 2004. Teos on tapaustutkimus, jossa fokus on eräässä Euroopan suurimmista metsäkonserneista ja tuottajaosuuskunnista, metsänomistajien omistamassa Metsäliitto-ryhmittymässä (nyk. Metsä Group). Tutkimus antaa uutta tietoa viennistä riippuvaisen maan historiallisesti tärkeimmän teollisuudenalan ja vahvan osuustoimintaliikkeen sopeutumisesta koko talousjärjestelmän perusteita ravistelleeseen lähiajan mullistukseen, jonka jälkiä setvitään oikeussaleissa vielä 2010-luvulla. Tutkimus osoittaa, miten osuustoiminta pyrki sulauttamaan kapitalistisen järjestelmän itseensä, mutta tulikin itse sulautetuksi kapitalismiin.

Eilisen kirjoituksen kommenttien johdosta täsmennän, että vaikka kilpailunrajoitusten käsite tunnettiin vanhastaan, lainsäädäntö oli korkeintaan viitteellistä. Ehkä vertikaalikartellit olivat kiellettyjä. Muutos oli siten erittäin raju, kun EU oli omaksunut erääksi periaatteekseen kilpailun kaikinpuolisen edistämisen ja kilpailun rajoitusten poistamisen. Siis rajoitusten, ei ”haitallisten rajoitusten”.

Historiallisesta Aikakauskirjasta havaitsin mieltymyksen tuntein, että Alfred D. Chandlerin ”Scale and Scope: The Dynamics of Industrial Capitalism” oli luettu ja ymmärretty. Se on paljon parempi kuin saman kirjoittajan kuuluisampi ”The Visible Hand”. Chandler selostaa erittäin havainnollisesti Saksan järjestelmän, joka lienee todellisuudessa edelleen olemassa. Suuryhtiöiden hallituksissa istuu pankkien miehiä ja naisia ja asiat ”sovitaan” myös kilpailijoiden kanssa. Tätä ”sopimisen” kulttuuria on ajettu EU:ssa läpi tarmokkaasti. Vain englantilaiset eivät tunnu ymmärtävän sitä. Venäläiset ymmärtävät asian erittäin hyvin harjoittaessaan itse pakon edessä eräänlaista sotasosialismia.

Eilisissä kommenteissa kiihtymystäni herätti suora viittaus rahan valtaan. Sellaisia näkee harvoin. Alkoiko demarien näivettyminen punapääoman eikä punatyövoiman huimausta herättävästä laskusta? Metsäteollisuusjutun selvä sivuajatus on Keskustapuolueen rahoitus ja rahan yleensäkin nostattama kansansuosio. Demareilla ei taida oikein olla isokokoisia ystäviä maailmassa. Kommunistit – kansandemokraatit hajosivat ennen Neuvostoliiton hajoamista. Olen sattumalta ollut itse tuomarina setvimässä kommunistien suorittamien pääomaliikkeiden seurauksia. Ne olivat heille surullisia. Siinä menivät, kuten ennen sanottiin, omat ja varastetut.

Kukaties puoluetuki ja erilaiset lehdistötuet ovat pieni, näkyvä osa. Olisi outoa, jos poliittista toimintaa voitaisiin harjoittaa nykymaailmassa ilman tukevaa rahoitusta. Tarkoitan laillista rahoitusta.

Tämä ajatusrata viittaisi sellaiseen, ettei perussuomalaisilla olisi varsinaisesti tulevaisuutta, ja herättäisi kysymyksen, mistä kokoomuksen malja täyttyy. Suomalaista poliittista taloustiedettä miettiessä ei voi ”mennä metsään”.


On mentävä metsään, kirjaimellisesti.

19 kommenttia:

  1. Miksei SMP:n perillisillä perussuomalaisilla olisi tulevaisuutta?

    Kansan syvät rivit antavat kannatuksensa. Olihan legendaarinen Eino Poutiainenkin SMP:n puolusihteeri vuodet 1961-1970.

    Poutiainen koulutti aikoinaan SMP:n eduskuntavaaliehdokkaita yleissivistävillä aiheilla. Oppitunilla Poutiainen sanoi, että veten kiehumispiste on 90 astetta. Yksi oppilas sanoi, että hänen tietääkseen veten kiehumispiste on 100 astetta. Poutiainen vilkaisi kelloonsa ja sanoi, että nyt alkaa ruokatunti ja että hän selvittää asiaa.

    Kun seuraava oppitunti alkoi, niin Poutiainen sanoi, että todellakin 90 astetta onkin suorakulma ja vesi kiehuu 100 asteessa. Sitten Poutiainen kysyi, että mistä päin näin lahjakas etuskuntavaaliehtokas on kotoisin?

    Sälli vastasi, että Turun ja Porin läänistä.

    Siitä Poutiainen riemastui ja sanoi, että nyt meni ainakin väärin. Eihän sama mies voi olla kotoisin kahtesta eri läänistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näet tuntuu, että kansansuosion vaikutusaika on korkeintaan kaksi vaalikautta. Enempään tarvitaan kiinnitys rakenteisiin.

      Poista
    2. Venäläinen versio vitsistä on parempi. Siinä "suora kulma kiehuu 90 asteessa".

      Poista
  2. Tuottajien osuustoiminnalliset yritykset pantiin mielellään rahoittamaan monenlaisia maaseudun yhteishankkeita. Metsäliittoa enemmän maalaisliittoa ja keskustapuoluetta rahoitettiin meijereiden kautta. Isännän ja emännän luvalla kohtalainen määrä maitolitroja lypsettiin minunkin kotonani maalaisliiton toiminnan tueksi. Sitä perua kaikista perheenjäsenistä tehtiin vielä puolueen jäseniä.
    Rakennemuutos hävitti pienet meijerit ja kuivatti puolueen rahalähteitä. Uusi aika vaatii uudet konstit.

    VastaaPoista
  3. Mykistävän upea on metsä, tuo salo, korpi, suo.
    Tapion vakka.
    Sinne käy,
    poimi,
    ota.
    Tyydy ja toivo, kasva kuin puu ja huokaa kuin kanervikko sateella.
    Huuda lisää! Huuda kiire! Huuda tahdon!

    Metsä vastaa itse.

    IH & inspiraatio mereltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... ja huokaa kuin kanervikko sateella."

      Är det liksom en rolig sak
      om man har ett rövöga, som vill sucka?

      Poista
  4. "Tämä ajatusrata viittaisi sellaiseen, ettei perussuomalaisilla olisi varsinaisesti tulevaisuutta,"

    Joulun alla moisia loitsuja - vaikka hyvää tulee toivottaa jokaiselle persujalkaiselle tantalle ja rasvaiselle sisupanssi-neitokaiselle. Ne mua niinku eniten säälittävät, eivät niinkään josjonkin sortin sahurit ja veturimiehet.
    Me olemme elämänkoulussa, ja jokainen kulkee omaa rataansa.

    VastaaPoista
  5. Minunkin lapsenlapsi lauloi Jouluoratoriota. Lauloi ensimmäistä kertaa. Ja tänään Pirkanpojilla oli perinteinen joulukonsertti, sekin Tampereen tuomiokirkossa. Jostain syystä Jouluoratorio on jäänyt minulle tuntemattomaksi, toki olen kuullut, kuunnellutkin, mutta ei siitä ole tullut tuttua, joka kohdassaan elävää kokonaisuutta niinkuin on Matteuspassio. Ennen Pirkanpoikien konserttia yritin tutustua Jouluoratorioon YouTuben kautta. Sir John Eliot Gardiner ja Monteverdi Choir - varmasti upea esitys, mutta minua häiritsi samankaltaisuus Matteuspassion kanssa. Pirkanpoikien esityksessä ei sellaista häiritsevyyttä ollut, oli mukava kuunnella poikien ainutkertaista laulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen Pirkanpoikien esitystä tutustuin Jouluoratorioon, kuten yllä kerroin. Etsin saksalaiset sanat saadakseni selvää Gardinier-esityksestä, mitä YouTuben englanninkielinen tekstitys häiritsi. Ja kun katselin lauletunkielisiä sanoja, tekstin todella kuuli hyvin. Sana lallen tuntui niin oudolta, että hain sen käännösmerkityksen. Ja mainiota kohdata se nyt tässä Kemppisen tekstissä!

      Poista
  6. Halla, hukkakaura ja Hankkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin siinä luulossa että Hankkija-lippiksen kolme vinksotinta symboloivat auransiipiä? No, Auran olut on hyvää, kuitenkin. Siipiä siitä ei saa, ainakaan ei merkittävässä määrin. Saunatonttu on Aura-oluen ystävä, syystä tai toisesta tuo mainio juoma tulee yhä ainoastaan lasipulloissa ja niitä näyttää kertyvän saunalle, tyhjinä. Kova olutta juomaan, se tonttu. Oluen hankkijaa se pakkaa huvittamaan. Lauteiden alla on epäilemättä reipas meno.

      Poista
  7. Sekä kommunistit että fasistit kuuntelivat päätöksiä tehdessään sydämen ääntä. Sydän oli heille poliittinen elin, kuten Sven Tuuvalla.

    VastaaPoista
  8. Kökkö on mestariteoksesta sanottuna erikoinen sana. Kantaattejakin on kuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluoratorio ei ole Bachin teos. Se on kolme perättäisinä päivinä esitettyä kantaatteja. Puhe oli kokonaisuudesta, oikeastaan sen puutteesta.

      Bachin kantaateista on tässä blogissa ollut kymmeniä kirjoituksia ja pari raporttia keskusteluistani John Eliot Gardinerin ja Ton Koopmanin kanssa.

      Poista
    2. En nyt haluaisi jankata, mutta ehtaa Bachia se on ja kantaatteja on jokaisessa levytyksessä mitä lhyllystä löytyy kuusi. Eikä gardinerin uusi Music in the castle of heaven Bach-kirjakaan muuta väitä.

      Poista
  9. Minulla on yksi lapsenlapsi. Sekin laulaa Cantiksessa.Ihmettelen pikkupoikien valtavaa valtavaa taitoa ja kovaa urakkaa.Viikot harjoituksia ja joka päivä keikka. Mahtaisko onnistua aikuisilta?

    VastaaPoista
  10. Simskolan, har Ni varit? Roliga historier? Jag har några.
    IH

    VastaaPoista
  11. Teoksen tausta ei tainnut vieläkään tullut selväksi; jos Dürr tai vanha Schweitzer ei ole ulottuvilla, kuten minulla nyt ei, KVG-metodi todistaa nopeasti muistikuvat oikeiksi. Bachin itsensä koostama parodia=kierrätyslokokaisuus, jossa on taustalla useita teoksia, mm kolme maallista kantaattia. Osia on kuusi ja niitä tavataan sanoa kantaateiksi. Tavataan ennen joulua esittää kolmea ensimmäistä, muuten menisi pitkäksikin.

    VastaaPoista
  12. "Lallenista": en tiedä, olisiko tässä yhteydessä 'jokellus' osuvampi käännös. Ainakin pitäisi sisällään sopivia merkitysvivahteita: Jumalahan on "der himmlische Vater" ja me hänen "Kindleinejaan". Ja kukas se siellä seimessä jokeltelikaan..?

    VastaaPoista