13. marraskuuta 2013

Kirjallisuuden maalikamera


Lopsahti mieleen, miten lohduttomasti aika on runnellut myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984, jolloin palkitseminen onnistuikin viimeisen kerran hyvin. Saaja oli Erno Paasilinna, jonka ympärillä oli ollut epämääräisyyden tuntua, keskinkertaisia romaaneja, tutkitusti tilapäisiä kirjoitelmia ja muuta. ”Yksinäisyys ja uhma” mursi kerralla siihenastisen totuuden, jonka mukaan esseet ovat ikäviä ja niin turhia, ettei niitä pidä lukea, elleivät opinnot välttämättä edellytä sitä, eikä mielellään silloinkaan, koska niistä on vaikea saada hyviä pisteitä.

Kustantajat tietenkin panevat rahansa mihin haluavat, myös käyttäessään nimimerkkiä ”Suomen kirjasäätiö”. Onni että he arvioivat myyntinsä vaativan tätäkin. Nykyisessä ilmapiirissä huuto ”veronmaksajien rahojen” törsäämisestä olisi muutoin jokavuotinen, aivan siihen katsomatta, ketä ehdotetaan ja kuka nimetään.

Juuri noihin aikoihin, 30 vuotta sitten jouduin aste asteelta syvemmälle pohdintoihin viranomaisten ratkaisujen perusteluista. Ennen pitkää seisoskelin Keski-Euroopan yliopistoilla enimmäkseen kuuntelemassa viisaampia, jotka miettivät kuudella kielellä ennakkoratkaisujen tulkintaa (interpretation of precedents). Samaan aikaan ihmisoikeusajattelu alkoi tunkeutua minunkin tajuntaani. ”Ihmisoikeuksien” sijalle nousi monikollinen ”ihmisoikeudet”. Siihen asti juristi oli oppinut tarkistamaan, olisiko käsillä olevassa asiassa mukana esimerkiksi sananvapausnäkökohta. Nyt ihmisoikeudet, jotka tulivat vuodesta 1995 suoraan sovellettavaksi oikeudeksi, alkoivat näkyä järjestelmänä, joka tuli ottaa huomioon tulkinnassa ja ratkaisun harkinnassa, oli niihin vedottu tai ei.

Arkielämän puolella eli viihteessä oli alkamassa kehitys, jonka tuloksena oli nyt ehkä unohtumassa oleva ”urheiluoikeus” ja siis rahapalkinnot perinteisistä kansanhuveista ja jokseenkin automaattisesti huijaaminen noita rahapalkintoja tavoiteltaessa. Viittaan esimerkiksi Lahden kisoihin ja hiihdon dopingiin. Ajoitukseni johtuu siitä, että juuri 1984 Martti Vainio antoi näytteen, joka johti kiinni jäämiseen dopingista.

Finlandia-ehdokkailta ei tietääkseni oteta virtsanäytettä. Ehkä se olisi tarpeen. Ei kuitenkaan ole sellaista elintä, jolla olisi siihen oikeus ja uskottavuus tuloksi tulkittaessa. Ellei sitten Arhinmäki keksisi jotain. Jalkapallo näet on ihanteellista urheilua. Doping-tapauksia on vain muutama, ja jopa DDR:n Berlin Hertha antoi pelaajille ilmoituksen mukaan vain vitamiinipistoksia ennen suuria otteluita. Outoihin organisaatioihin kuten WADA:an ei kuuluta. Syyksi on arveltu sama, joka voisi hyvinkin koskea kirjallisuutta. Erilaisten aineiden, kuten kokaiinin, käyttöä pidetään viihteenä (recreational use).

Kirjallisuusjuhlista hieman vakavammin. Jos ajattelemme, että palkinnoilla pyritään edistämään kirjallisuutta, ehkä ottelun sääntöihin saisi syventyä nyt uudestaan. Televisiossa viimeiset – viimeisiksi ehkä jäävät – menestyvät ohjelmat ovat näitä tositeeveen tarinoita. Tutussa vanhainkodissa ”Tanssii tähtien kanssa” on kova juttu, vaikkei siellä juuri tanssita. Rollaattorin kanssa sellainen olisi vaikeaa.

Tuo ohjelma on kuulemme lisännyt suuresti seuratanssien suosiota. Väitetään, että se näkyy äänitteiden myynnissäkin. Sattuneesta syystä sävelmät ovat toisia kuin suurkuluttajilla eli nuorisolla. Jäin itse ihmettelemään, kun huomasin, miten runsaasti karaoke-äänitteitä markkinoilla on. Ala ei valitettavasti kuulu omiin harrasteisiini, mutta eräskin sukulainen kertoi, että heidän porukallaan on tapana käydä joskus vetäisemässä neliäänisesti jotain hauskaa alan baareissa.

Vaikeasti muotoiltavin perustein palkittavat suoritukset ja valinnan suorittavat raadit ovat puhtaasti autoritaarista kansakouluperinnettä, joka alkoi muutoin väistyä yhteiskunnassamme noin 50 vuotta sitten.  Katselin Tieto-Finlandian ehdokkaita, koska olin jo ehtinyt unohtaa, ketä siellä on. Tunnistin heti perustelutyylin. Menin suoraan armeijasta Otavan mainososastolle kirjoittamaan noita tekstejä vuonna 1964. Plingplangplong on Plingin verraton teos Plingistäplangista-ja-plongista, joka plingistiplangisti-ja-plongisti plingaa-plangaa-ja-plongaa. – Lisää nimet ja pudista hihastasi adjektiivit. Sanakirjan tarjoamista sopivia on noin 25 (mukaansatempaava, iki-ihana, puhutteleva, vastustamattoman hilpeä, sietämättömän jännittävä…)

En halua käyttää sanaa ”vuorovaikutteinen”. Riittää kun mainitsen, että osallistumisen harha, jonka voi luoda vaikkapa Twitterillä, saa ihmiset maksamaan paljon rahaa tai ainakin istumaan jumalan myllyjen ääreen.

Kirjailijat ovat sekä ikäviä ihmisiä että sangen heikkoja esiintymään. Siksi tarvittaisiin parvi pellejä ympäröimään heidät kuvassa ja täyttämään äänimaailma hölötyksellä, kun he miettivät sopivaa vastausta kysymyksiin. Tuohon toimeen tarjokkaita kuuluu olevan yhä sankempi joukko työttöminä työnhakijoina. Itse kirjallisuudessa epäonnistuneet sopisivat erikoisen hyvin tuomareiksi tai moderaattoreiksi. Heillä olisi valmiiksi alan tuntemusta. Musiikkikilpailuista tiedämme, että on vaarallista ottaa tuomaristoon ihmisiä, jotka todella tuntevat alaa, siis esimerkiksi kapellimestareita. He voivat hyvinkin päätyä vähemmän sopiviin valintoihin.

Auttava asiantuntemus on tarpeen, aivan kuten muillekin median toimijoille. Tilanne voi saada sivumakua, jos tuomaritoimittaja kysyy Paavo Lipposelta, onko tämä läheistäkin sukua Pekka Lipposelle, poika kukaties, tai Mauno Koivistolta, milloin tämä sävelsi sen hauskan polkkansa.

Tämän kirjoituksen kukaties hiukan riekkuva sävy johtuu siitä, että tulin katselleeksi kaunokirjallisuuden soidinmenoja nukkunein silmin. En voinut olla näkemättä, että tuollaista totisuutta ei tätä nykyä näe enää edes yliopistolla. Tai en ole aivan varma, ehkä sitä olisi tohtorinpromootioissa. En ole itse osallistunut, kun hain itse paperini luukulta, mutta pojan promootiossa olin, ja siellä oli juhlallista, ja samoin toisten lasten tutkintojuhlissa. Rakentava ehdotus: pakotetaan Finlandia-ehdokkaat marssiman juhlajumalanpalvelukseen Suurkirkkoon, torin puolen portaita. Ja otetaan aika!









13 kommenttia:

  1. Eiköön se sentään ollut Koiviston polska? Polkka vaatisi rivakampaa jalannousua.

    VastaaPoista
  2. Editointi on sitten dopingia. Kivi oli puhdas kirjailija, Väinö Linna vahvasti doupattu.

    VastaaPoista
  3. Bravo! Voin vain toistaa kommenttini viime lauantailta:

    Järjestelmäntoimittaja Himanen tarjoaa tuotetta "Arvokas elämä".

    Hån sanoo katsovansa asioita elämän ja kuoleman tasolta: ei se mitä sinulta kysytään, vaan se mihin vastaat, määrittelee ominaispiirteesi.

    Himanen pukeutuu mustiin ja valkoisiin, kuten Sofi Oksanen, toinen arvokkaan elämän ja kuoleman enkeli.

    VastaaPoista
  4. Ei höpsömpi idea mutta katsojia saattaisi kiinnostaa fanaattinen kiilto silmissä käyty pudotuspeli vielä enemmän. Järjestetään tohtoriksiselviytymisaarrejahti jossa kaikille ei riitä hattuja ja pannaan ne miekat heilumaan!
    Ajtella sen akateemisen kateuden määrää jonka Heidelbergiläisen oppisuunnan taisteluarpi kasvoissa saisikaan aikaan.
    Kuka enää väitöskirjan aiheesta piittaisi, rotanhännän pituuden verrannollisuus ravinnon määrään aiheena olisi täysin legitiimiä tiedettä.
    Akateeminen vapaus saisi oikeat ja sille kuuluvat mittasuhteet, kannattavuus ja tuotteliaisuus ratkeaisivat yksinkertaisesti takapihalla adjutanttien avustuksella.
    Moukkien ja kauppalopojen yleisöltä pääsyn estäisivät koreisiin uniformuhin tällätyt tarkk'ampujat piilukkomusketein sohimalla.
    Ratsuin rääsyläisiä lakoon ratsastavat joukot toisivat lisäpontta, kipinöiden sinkoillessa noppakivistä.
    Kyllä on vielä paljon oppimista vanhasta järjestyksestä!
    Ihmiset eivät osaa ottaa itseään todesta jos saavat arvonantonsa helpolla, se on vaan niin.

    VastaaPoista
  5. Erno Paasilinnan "Yksinäisyys ja uhma" on valittu kaikkien aikojen parhaaksi Finlandia voittajaksi jossain äänestyksessä. Sitä se varmaan onkin. Ajaton klassikko jota tulee lukeneeksi yhä uudestaan ja uudestaan. Vastaehdokkaina olivat tuolloin mm. Paavo Haavikko ja Veikko Huovinen teoksillaan. Kertonee jotain kilpailun tasosta.

    P.S. Oli jo aikakin päivittää blogi nykyaikaan. Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän lehti..

    VastaaPoista
  6. Finlandia- ehdokkaat vaikuttavat vuodesta toiseen olevan niin huonokuntoista sakkia, että lääkäriambulanssin pitäisi päivystää Tuomiokirkon portaiden juurella, kun marssi portaita ylös alkaisi.

    Tai oikeastaan paikalla pitäisi olla ainakin kaksi ambulanssia, kun kaikki kohtauksen saaneet eivät mahtuisi samaan tsirraan. Ehkä vielä yksi ruumisauto olisi syytä parkkeerata sinne jonnekin hieman sivummalle.

    VastaaPoista
  7. Paavo Haavikon kerrotaan ehdottaneen Finlandia palkintoa Kalle Päätalolle. Tuossa yllättää ainoastaan se että ehdottaja on Paavo Haavikko. En olisi uskonut että Haavikko on lukenut ainuttakaan Päätalon kirjaa.

    VastaaPoista
  8. Reality-TV saattaa olla taustalla auki niillä miljoonilla, jolla on käsittämätön tapa vilkuilla TV:tä kuin lapsi puristaa rättiä, mutta muuten minusta tuntuu että TV-sarjat elävät kultakauttaan - aivan viimeisimmistä esimerkiksi Silta, Vallan linnake, Rikos, Isänmaan puolesta, Game of Thrones, House of Cards ja Downton Abbey ovat lukuisille katsojilleen intensiivisen ilon lähde, joka pyörii mielissä aivan toisin kuin sinänsä ansiokkaat Finlandia-ehdokkaat.

    VastaaPoista
  9. Hertha Berlin oli kyllä jaetun Saksan aikaan nimenomaan länsiberliiniläinen seura. Sillä oli paljon kannattajia itäpuolellakin, ja heitä kuulusteltiinkin ahkerasti. Suuri tilaisuus itäkannattajille tuli jonain vuonna, kun Hertha pelasi jotain eurocuppia Unkarissa. Sinnehän itäläisetkin pääsivät matkustamaan helposti (?), ja vierasjoukkueen kannattajia olikin näin Unkarissa poikkeuksellisen paljon. Kannattajia joutui sitten taas vaikeuksiin kotiin palattuaan. Esko Heikkinen

    VastaaPoista
  10. No joo sori, pitää laittaa lisäkommentti varsinaisesta asiasta, kun olen aivan samaa mieltä tuosta ällövakavasta menosta. PItäisikö myös vaatia uutta arkipyhää ehdokkaiden julistuspäiväksi? Esko Heikkinen

    VastaaPoista

  11. Kurista lähimmäistäsi ikiomalla fiktiollasi rävähtää yhdestoista käsky. Mitä se on. Sopimusvapaus. Tai ei sittenkään. Voisinhan tietty sopia itsetykönäni, ettei sopimus nyt pädekään uusien seikkojen ilmaannuttua tms. sönkköä. Näitähän piisaisi. Tarvitaan perälauta. Se on pakko. Pakko taas on monopolisoitu kadulta ja nyrkkitappelijoita -ratsukkoritareilta tms.- valtiolle ja sen konstaapeleille ja tuomareille.

    Kamalaa kun yritän mennä tien koko leveyttä. Asia olisi yksinkertaisesti, että maan uusi perustuslaki on reunaton sopimusvapaus. Jos äärtä on, se venyy ja joustaa. Pankeilla on keinonsa, sanoi Björn Wahlroos kun kummasteltiin kuinka suu pannaan jos korkotaso nousisi ja kotitalouksilla olisi vaikeuksia moninkertaistuvan korkolaskunsa kanssa.

    Konsteja löytyisi kun Deloitte PwC headhunters sopimuslakitoimistot ja muu isokenkäisyysinfra innovoisi ja reformoisi herruusideologiaansa ja ruoskakättään. Kaikki tämä johdanto jotta pääsen sanomaan tähän kaunokirjallisen blogin kommenttina, että Eduskunnan suuri valiokunta on väärässä.

    On fiktiota ja hyväuskoisuutta vaatia huomisessa Ecofinin kokouksessa pankkiunionin rakenneosaksi sijoittajavastuuta. Universaali talletussuoja tuli tietysti Amerikasta. Se säädettiin meillekin ja rahamaailma pysyi aloillaan. Huomion silmässä pysyivät tehtaat ja kasvavat hyödykevolyymit. Sitten se muuttui.

    Tehtaat ja hyödykkeitten valmistuspaikat siirtyivät itään. Rahat tehtaiden siirtoihin saatiin palkansaajarahastoista. Sitten sinne myytiin tehtaiden jatkoksi pankeista niihin kertyneitä vuosikymmenisiä lainasaamisia, joista maksuksi saaduilla dollareilla maksettiin hyödykkeiten tuonti tänne länteen kuten tämä Apple minulle ja telkkarikin. Tajuan ettei minulla ole koko asiassa mitään arpaa eikä ansiota. Intellektuaalisen osattomuutensa tajuaminen -saman Applenetin outokäytön kautta- on vähänkin ymmärryksen perusehto.

    No jos mitään ymmärrän, suuri valiokunta sijoittajavastuun vaatimisessa (siis kuin talletusturvan poistamisessa) on pahasti pielessä joskin luulottelutodellisuudessaan oikeassa sekä moraalisesti että faktuaalisesti. Vaan kun ei ole.

    Pankkien lainananto toinen toiselleen ja lainanotto toinen toiseltaan on ikuista kuin koko käsittämätön luottamus Lyypekin ja Barcelonan välillä tuhat vuotta sitten. Ja niistä sitä rahaa on organisoida valutettu rohkeille ja hyville uudistajille, yleisön ihailemille ja tekemisistään kiitolliselle.

    Viimeisin loiskiehahdus oli 2007-8 ja sen pitkittämien loukaantuneen akatemian ja parlamentin ja median toimesta. Jos vielä hyväksyisikin että lainanantajan on vastattava myös lainan takaisinmaksusta, niin kenenkähän kädessä bondi tuolloin olisi. Jos panisi siirtokiellon? Sen wahlroosit kiertävät rakentamalla sen päälle eli tälle saamiselle seuraavan bondin 2. Tai derivaatan että rahan saa jahka bondi 1 tulee maksuun.

    Ei voi pidätellä ellei kaikkinaista sopimusten rakentelua kielletä. Ja jos kielletään mikään ei värähdä. Pysytään hienossa ja korkeajumalisessa keskiaikaisessa käsityöläisideaalin elossa katedraalin varjossa. Senhän oikeastaan mursivat vasta aseiden ja ruutien hurmauttavat ratsuilta laskeutuneet ja insinööreiksi ruvenneet upseerit, kun pyssytekniikkaa kopioitavaksi ja parannettavaksi tuli näytille marcopolojen kauppakasseissa.

    Jotain muuta pitäsi nyt Ecofiniin viedä kuin puhdasotsaisuutta -ja tyhjää takana.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Kemppisen upeat tekstit pitäisi koota ja julkaista, mutta niin pitäisi myös Jukka Sjöstedtin ihastuttavat juoksutukset. Tai ehkei koota, ehkä ne molemmat parhaiten toimivat juuri näiin?.
      Vielä kun JS opettaisi minulle ja Teemu Keskisarjalle sen, mitä emme Erehtymättömissä osanneet ja ymmärtäneet rahan luomisesta. Ja tämä ei siis ole vinoilua, vaan nöyrä pyyntö. markku kuisma

      Poista
  12. Jukka Sjöstedt-Kemppisen esseekokoelma: Juosten kustuja...

    VastaaPoista