30. lokakuuta 2013

Kuristakaa heidät





Intellektuellien petoksesta ovat kirjoittaneet useimmat intellektuellit. Mieleen tulee vaikka amerikkalainen Richard Posner, liian älykäs mies juristiksi. Harva onnistuu olemaan yhtä henkeäsalpaavasti väärässä kuin hän erinäisissä oikeudellis-filosofisissa kirjoituksissaan.

Jäin erään ajattelukuvion johdosta miettimän, missä on nyt, noin kymmenen vuotta kuolemastaan. G.H. von Wright. Katsoin; hänen kirjansa ovat kirjastossa, hyllyssä. Varauksia ei näytä olevan. Hän oli Suomen johtava, ehkä ainoa intellektuelli.

Erän aikalaiskirjoituksen (Mikko Juva) rivien välistä luin havainnon, jonka satuin itsekin tekemään päästessäni pari kertaa palvelemaan mestaria. Mietittyäni asiaa tulin tulokseen, jolla osallistun aika ajoin ryöpsähtävään keskusteluun. Intellektuellit ja sellaisina pidettyjen listat tulevat kyllä taas. Edellinen oli käsiteltävänä julkisuudessa vuonna 2008, jos muistan oikein.

Intellektuellin ykköstuntomerkki on mittasuhteiltaan epäterve turhamaisuus ja sen siivittämä huoli, mahtavatko kaikki muistaa, miten etevästä henkilöstä on puhe, kun asianomaisesta puhutaan.

Jos von Wrightiä, joka julkaisi aika suuren määrän aikaa ja vaivaa vaatineita esseitä ongelmallisista aiheista, kuten Dostojevskista, ei haluta vetää tähän yhteyteen, siinä tapauksessa Suomen viimeinen intellektuelli oli 1988 kuollut Matti Kurjensaari. Hän pohti omaa älyllis-sielullista etevyyttään useissa kirjoissaan. Se oli tavallaan vahinko, koska hänen ”Muotokuvia muistista” – kirjansa ovat edelleen oikein hauskoja lukea.

Kurjensaari oli kuin olikin erään intellektuellin perustyypin edustaja, kuin täi joka kodikkaasti ryömii itseään isomman olion takinsaumoissa ja ravitsee itseään toisen verellä.

Olen ainakin kaksi kertaa todennut tiedemiehen, joka on ilahtunut aidosti, kun joku toinen on tehnyt merkittävän oivalluksen, vaikka siitä ei asianomaiselle ilahtujalle ei ole ollut luvassa mitään välitöntä etua. Tämä on erotuskriteeri intellektuelleihin, joilla käyttövoimana ja motiivina on useammin kuin joskus aito, väärentämätön omanvoiton pyyntö.

He ovat siitä vaivaton biologinen laji, että jos heikäläisen haluaa ohjata hetkeksi muualle häiritsemästä, tehtäväksi voi aina antaa pikku esseevastauksen aiheesta ”miksi N.N. ei ole mikään intellektuelli”. Kirjainten ”NN” paikalle voi panna minkä tahansa nimen. Intellektuelli ryhtyy todistelemaan riuskasti, ja tuloksena on poikkeuksetta päätelmä, että N.N. ei toden totta ole intellektuelli. Ellei ole tarkkana, hän kirjoittaa aiheesta kirjan ja tahtoo sille kirjallisuuspalkintoa.

Vanhan älymystövallan keskeinen piirre oli arvovallan kasaaminen. Siihen auttoivat eräät reilut ja lukuisat epäreilut keinot. Ehkä von Wrightin edeltäjä ja opettaja Eino Kaila oli esimerkkitapaus. Kun hänen kirjojaan (esim. ”Persoonalisuus”) lukee nyt, jää vilpittömästi ihmettelemään, mitä niissä on aikoinaan nähty. Ihmettely voi olla aiheetonta. On vaikea eläytyä kahteen kompleksifunktioon – mitä aikoinaan ei tiedetty ja mitä nykyisin ei tiedetä.

En vihjaile, että asiassa olisi jotain mätää. Vihjailematta kysyn, onko aika muuttunut siinäkin, että nämä mahdikkaat hahmot ovat kuin haulitorneja maisemassa. Hienoja ne ovat, mutta kun korkeuksista ei enää tipahtele mannaa ja hunajaa maan tallaajille, tornikin rapistuu ja revitään, jottei se kaatuisi pikkuporvareiden varpaille.

Tutkiskelin myös erityisiä ja yleisiä tutkintovaatimuksia ja projektiopetuksen ohjelmia. Kovin tuntuu tervejärkisyys villiintyneen oikeusteoriassa. Nähdäkseni opiskelija voi vielä lukea malliksi vanhoja, hämäriä viisauksia, mutta oikeat opinnot on keskitetty tosiolioihin. Deonttisten propositioiden paikalla läpivalaistaan nyt muun muassa sellaisia kansainvälisen oikeuden käsitteitä, jotka vilisevät myös uutisissa taajaan.

Tässä on ihmetelty intellektuelleja. Vaihtaakseni aihetta Janne Virkkunen on selvitellyt muistelmateoksessaan (”Päivälehden mies”) myös kiinnostavia aiheita. Hän selvästi koettaa kuvata, millaiseksi sanomalehti on muuttumassa, ja kuvauksesta käy kyllä ilmi, ettei asiasta ole selvyyttä.

Näyttäisi että uhanalaisiin lajeihin olisi intellektuellin ja sanomalehdentoimittajan rinnalla mainittava arvostelija. Pekka Tarkka saa Virkkuselta vain lentosuukon, mutta Seppo Heikinheimosta ja Jukka Kajavasta kerrotaan vähän enemmän.

Onko meillä enää kriitikkoja? Heikinheimo ja Kajava olivat ajoittain ja kohdittain vihattuja miehiä, koska heidän pitämyksistään tuli äkkiä mieleen suurten tyrannien luonteenomainen oikullisuus. En heidän kuoltuaankaan menisi väittelemän heidän asiantuntemuksestaan. Sitä lajia oli.

Kun vihjaan, ettei kriitikkoja ole enää olemassa, tarkoitan kukaties, ettei yksisuuntaiselle, käytännössä ylhäältä alaspäin eli viisaammalta tyhmemmälle suunnattua arvostelutoimintaa ole nyt helppo löytää. On sanottu, ettei arvosteluista makseta oikein mitään. Se taitaa olla totta. Mutta mistä se sitten johtuisi? Esittäisin sen arvauksen, että juustohöylän suihkiessa kritiikeistä ei ole katsottu koituvan sellaista rajahyötyä, että niiden ylläpitäminen olisi ajateltu tarpeelliseksi. Niiden sijalla on hyödyllistä kulttuurivalistusta, joka varmaan tulee halvaksi, koska keskeisen aineiston saa tuottajalta / kustantajalta eli siis arvosteltavalra.

Luulen että uusia madonreikiä avaavalla kirjoittamisella on silti tulevaisuus. Sen tavat ja muodot on vain ensin keksittävä, ja sellainen vie aikaa. Näin, veljeni merellä myrskyävällä.



39 kommenttia:

  1. JK: "On vaikea eläytyä kahteen kompleksifunktioon – mitä aikoinaan ei tiedetty ja mitä nykyisin ei tiedetä."

    Tämä on viisaasti huomattu ja sanottu. Juuri noin se on ja sen toivoisi nykyisinkin monen menneisyydestä kirjoittavan ja puhuvan muistavan. Myös tuon loppuosan, joka on helmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeesus pelastaa. Tähän kiteytyy Kemppisläinen kompleksifunktio.

      /V

      Poista
  2. Miten joku voi olla todellinen intellektuelli, jos me pidämme häntä sellaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten joku voi olla todella anonyymi, jos käyttää nimimerkkiä Anonyymi?

      Poista
    2. Minuako tarkoitat?

      Poista
  3. Heikinheimon erityislaadun tunnistin, mutta Kajavan mahdolliset erityislahjat jäivät huomaamatta. Jälkimmäinen haukkui kerran lehdessä minutkin, varmaankin aiheesta. Hesari teki kieltämättä ovelasti, kun lähes samalla kertaa puolitettiin sekä sivukoko että lehden laatu.

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs vittuilu on hieno taiteen laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan.
      Ja tyylikäs varsinkin.
      Täälläkin saa nykyisin lukea ihan turhan paljon vähemmän tyylikästä sellaista.

      Poista
    2. ..ja hyvää jälkeä näkys tulevan!
      Treeniätreeniä, pain is gain.

      Poista
  5. Mitä tulee kriitikkoihin, siis kulttuurikriitikkoihin, on täälläkin niistä pula. Ajoittain tuntuu, että nykyään "kritiikki" on sama kuin "yhteenveto". Ja kaikki on aina niin positiivista, että diabetes on kulman takana. Ja sitten esintyy tapauksia, että läimäyttää kirjan ikkunasta ulos ja miettii, että miksei yhtään kukaan ole missään raportoinut että asianomainen kirja on lantaa.
    Katsottuaan vikipediasta mitä tuo deonttinen tarkoitaa, muistin, että mullakin on yksi deonttinen saavutus. Vuosi oli noin 2000 tai 1999 ja olin belgialaisen oikeustieteen professorin oikeusfilosofian luennossa Tartossa ja meillä oli hänen kanssa pitkä ystävällinen kiista, missä mä väitin, että kidutus voisi olla tietyissä tilanteissa nykypäivänäkin oikeudettu. Hän kuunteli minua silmät isot kuin hevosvaunun pyörät (virolainen sanonta) ja ilmeisesti näki minussa neandertalilaista perintöä. Mutta viisi vuotta myöhemmin joku tapasi hänet Belgiassa ja jotenkin mainitsi nimeni ja mies heti muisti minut ja lähetti terveisia ja sanoi jotain siihen suuntaan, että olin ollut selvänäkijä. Hän ei tiennyt, että mä vaan pidän verbaalisesta tappelusta. Sellainen deonttinen sankariteko vuosien takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se nyt selvä asia, että kidutus voi olla oikeutettua.

      Jos jonkun terroristin pään upottamisella muutaman kerran vesiämpäriin pelastaa esim. yhdenkin lapsen tai muuten viattoman hengen, niin siitä vaan. Olisi rikos olla kiduttamatta.

      Poista
  6. Lipposen intellektuelli-lista, jolle Kemppinenkin pääsi, oli lähinnä vitsi. Onko meillä enää ainuttakaan todellista intellektuellia, kun Erno Paasilinna ja Paavo Haavikko ovat poistuneet keskuudestamme?

    VastaaPoista
  7. Mistä löytyy muuten se Hesarin äänestämä lista suomalaisista intellektuelleista vuodelta -92 johon pääsi vain yksi kokoomuslainen, kymmenen parhaimman joukkoon? En löytänyt sitä netistä. Kuka voitti?

    VastaaPoista
  8. "...nämä mahdikkaat hahmot ovat kuin haulitorneja maisemassa. Hienoja ne ovat, mutta kun korkeuksista ei enää tipahtele mannaa ja hunajaa maan tallaajille, tornikin rapistuu ja revitään, jottei se kaatuisi pikkuporvareiden varpaille."

    Pispalan haulitorni on museoitu ja pidetään pystyssä julkisin varoin. Olisiko vastaavia muitakin - eläviä tai kuolleita?

    VastaaPoista

  9. Savonlinnan lyseosta, Joensuun jne kaupunkiensa komeimmista kivitaloistahan sen yhä lukee.Nimittäin Suomen sosiaalihistorian ajalta satoja vuosia ennen harjakaisia.

    Soturiesi-isät ja muut asianmukaisen siitosgenetiikan omaavat drotskit eli marskit hallitsivat kansaa (ja kirkkokansaakin Lutherin jälkeen) dynastioina. Kun sitten kapinakeisari Aleksanteri II hätäpäissään tarttui Saiman ohjelmaan tuli aika uus. Paronit pantiin sivuun ja konsistorisinetöidyt lukupäät vaihdettiin pystien nokkaan. Milläkö rahoilla lyseot ja oppikoulut nostatettiin? Kantorahoilla.

    Kotkan hampuusit satamissa, ryysyläiset sahoilla ja liikaväki uittotöissä ja Kalle Päätalo/Mikko Niskanen+näyttelijät savotoilla sen tekivät, rahasta mitä lyseoihin tulee -ja sitten opittuaan myös kaupunkien toiset komeat kivitalot, työväentalot, rahatta,talkoilla.

    No menee taas kurvi pitkäksi eli mopo irtoaa käsistä, on tämä postmodernin ajan intellektualismileikki vähän kuritonta ja paljon(huteja) iskevää. Mutta entisen yläluokan tilalle astuivat koulumiehet ja kohta luonnontieteiden voitelemat lääkärit. Nyt sitten tämä rään,kärsimysten,ulosteiden ja parun parissa elävä lahjakkuuden esimerkki-yläluokka on sentään vihdoin alkanut tajuta edes rikastua. Saas nähdä miten MedOne pitemmän päälle kantaa.

    Hesari on aina kommenttieni tasalla. Tänäänkin oikein kuvan kanssa. Graham Hill joka henkensä kaupalla voitti Grand Prixin, kerää kaunotarten suudelmia varikolla. Näin turnajaisissa. Ja kyllä lyseolainenkin ylioppilaslakki päässään,ainakin Leppäsen Aunelta sai, ja sahanomistajan tyttäreltäkin jahka tukkisuman uhkarohkeudellaan a la wrede setvittyään, persoonallisuutensa taikavoiman ilmiantaa eli metsänhoitajaksi paljastuu.

    Oikea sivistys olisi kai itseä varten, ihan ikiomien talentintynkien vaalimista ja aidantakaisen viheriän maistamista josko se minunjuttuni siellä itäisi. Ei se ainakaan kouluun peittavaksi hamuamisella kellekään aukea. Jos kuitenkin palkkaluokkaan pätevöityisi ?

    Ei auennut itsenäisessä Suomessa enää sekään, ellei nyt 2000-luvulla finanssipiirien laskemisesta sisään hallintoon ja lainsäädäntöjohtajiksi, olisi rahaakin ujutettu. Eikös se ole sellaiseksi voiteluaineeksi ihan peruskurssilla määritelty -ja siten kuitattu ja jätetty banaalina liikemiesten asiaksi ?

    Liikemiehet muuten sen kantorahan maahaan toimittivat. Ai puntia markoiksi vekslaten ja sitten helikopterilla levittäen (tai Volvon peräkontista,malliin Kai Mäkelä). Taas huti. Eihän ollut kopteria volvoa kun Vaasa Lehden osakeanti-joukkorahoitus toimitettiin, ja Poikalyseo samassa vallananastushuumassa. Ei mutta Liikepankit (Wiborg ja H:fors:ki) ja Säästöpankit olivat. Homma meni siten että metsätiloja ostettiin vartavasten kirjoitetulla pankkitilillä, joka musteen kuivuessa jalostui "talletukseksi" , riensi isännälle suomalaiseen säästöpankkiin, sieltä suomalaisen lyseon kivijalaksi.

    Tänään jauhetaan taas kestävyysvajetta OECD-Pekkarisen työryhmän tellimatematiikan loru- eli loitsurehtoriikkana. -Sen verran on silti Joensuun Lyseossa hengenvirtaa, että kaupunginjohto ehdottaa, että Keva eli kuntien eläkesysteemi lakkaisi keräämästä rahastoja kun niiden hoidosta ei (enää) näytä mitään tulevan eli liruvan, oliko HS uutisvahinko eli leak eilisessä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  10. G.H. von Wrightin tiivis logiikan historia, muistaakseni "Logiikka, filosofia ja kieli" on mielestäni aihettaan hyvin valaiseva ja miellyttävä lukea. Ehkei se ole hänen syvämietteisintä tuotantoaan, mutta uskoakseni uhmaa aikaa menestyksekkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on oikein hyvä eikä läheskään niin kuiva kuin otsikosta voisi päätellä. Kieleltään se on toki vähän vanhahtava.
      Eino Kaila kun tässä mainittiin .. Persoonallisuus-kirjalla on kieltämättä nykyään lähinnä historiallista arvoa mutta "Syvähenkinen elämä" on ihan kelvollinen.

      Poista
  11. Intellektuelli-sana otettiin käyttöön Ranskassa vuonna 1898 Dreyfus-jutun aikaan. Sartre kiteytti sittemmin, että intellektuelli on henkilö, joka sekaantuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Alallaan arvostettu kulttuuri-ihminen, joka ottaa kantaa suuriin kysymyksiin oman alansa ulkopuolella, käyttäen kulttuuripääomaansa jopa muita pelastaen (Zola ja Dreyfus). Tosi älykkö puolustaa ajatteluaan henkensä kaupalla (Sokrates). Intellektuelli voi olla joskus idiootti (Sartre ja Mao).

    Kulttuuri on ihmiselle elintärkeää ja kritiikki kulttuurille elintärkeää, kritiikin kaikki olomuodot. Se on syvällistä peilausta, tiedonvälitystä ja tuntijan antamaa palautetta. Elokuvakriitikko Robin Wood erotteli toisistaan tutkimuksen, kritiikin ja arvostelun: tutkimus on tiedettä ja arvostelu on päivän tarjonnan käsittelyä. Kritiikki voi olla laaja artikkeli tai essee, se on tavallisesti hyvin henkilökohtainen, se on kirjoittajalleen sydämenasia, se tutkailee minän suhdetta maailmaan. Kritiikki on myös itseisarvoista kirjallisuutta. Hyvä kritiikki on sellainen, joka ansaitsee tulla julkaistuksi antologiassa. Siihen kannattaa palata, ja sitä voi lukea ilokseen sekin, joka ei ole lukenut / kuullut / nähnyt käsiteltyä teosta.

    Jotkin Kemppisen blogiartikkeleista ovat kritiikkejä.

    Sellainen maailma on köyhä, jossa kritiikki ei kukoista.

    VastaaPoista
  12. Antti Tuuri kommentoi osuvasti Lipposen listaa:

    - Ainakaan Lipposen listalle, tuohon kauhukabinettiin, ei olisi hauska joutua.

    VastaaPoista
  13. Yrjö Ahmavaaara lainaa artkkelissaan "Kun filosofia hylkää tieteen ja palaa myyteihin" Lande Lindforsin mielipidettä von Wrighistä. Landen mukaan von Wrigtilllä on "varhaisseniliteetin maailmanennätys", tarkoitaen varhaista siirtymistä ammattifilosofin kunniakkaalta uralta populäärikirjoittajan halveksittavaan kastiin.

    Artikkeli on ilmestynyt Suomen Sosialidemokraatissa 5.3.1987, löytyy myös YA:n kirjasta "Esseitä tästä ajasta" (WSOY, 1987). Kevollinen kirja tässäkin ajassa.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  14. Idotit ei hujaa. t. Dotsojevski

    VastaaPoista
  15. Siinähän on muistisääntö:
    Intellect-duelli. Toisille hengenviljely on kamppailu-, toisille kuntolaji luokassa hyötyliikunta.

    Pari vuotta sitten Hesarissa oli Klingen haastattelu, jonka aluksi kuvattiin kuinka huolissaan haastateltava oli siitä, että nuori toimittaja tiesi kuka hän on. Ihan sympaattista sinänsä.

    VastaaPoista
  16. Heikinheimo ja Kajava olivat siitä hienoja, että olivat myös aktiivisia toimijoita: H kirjoitti, käänsi ja organisoi mm Mikkelin musiikkijuhlat, Kajava ohjasi.

    VastaaPoista
  17. Kun se just teki sen?
    Et taida ollakaan kirottu intellektuaali kahdesta joita vahtimaan on pantu kolmas. Vaikka osaatkin kirjoittaa. Älä tykkää kyttyrää, paa torvimusaa soimaan esim. Suppee, Kevyt Ratsuväki, se Hanski shown tunnari tai jotain reipasta. Joojoo! Ihan totta, hyvä mies.

    Yksityisajattelija, (seittemäs seinämaalari?).
    P.S.

    Perhantaa kun tailitiainen yritti muuttaa asumaan, olin jo vähällä adoptieerata :)

    Sama.

    VastaaPoista
  18. Kassa on kriitikko markkinataloudessa.

    VastaaPoista
  19. Jostain syystä suurimmat intellektuellit löytyvät enimmäkseen kulttuurin alalta. Muutamia mainitakseni:

    - Erno Paasilinna
    - Paavo Haavikko
    - Jörn Donner
    - Jouko Turkka
    - Esa-Pekka Salonen

    Joku saattaa ihmetellä Esa-Pekka Salosen nimeä mutta ainakin minuun mies on tehnyt syvän vaikutuksen. Kuunnelkaapa vain miehen haastatteluja niin huomaatte että kyseessä on suuri ajattelija, ja todellinen intellektuelli. Lahjakkaat muusikot, varsinkin pianistit, ovat usein myös suuria ajattelijoita. Ralf Gothoni on yksi hyvä esimerkki.

    Erno Paasilinnan mukaan oikeuslaitoksessa saatika eduskunnassa ei voi olla aitoja intellektuelleja. Jos Erno niin totesi niin pitää varmaan paikkansa. Jörn Donner tietty poikkeksena joka vahvistaa säännön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen sanonta tuo "poikkeus vahvistaa säännön". Asiahan on juuri päinvastoin: poikkeus ei vahvista sääntöä vaan kumoaa sen.

      Poista
    2. Kyseessä on roomalaisen oikeuden exceptio probat regulam in casibus non exceptis.

      Ajatuksena siis ei ole kauneuspilkkuajattelu, jossa sääntö paranisi poikkeuksen osoittamalla heikkoudellaan, vaan että ilmoitetun poikkeuksen perusteella voi päätellä säännön. Esimerkiksi "ei koskaan sunnuntaisin" voi antaa päätellä, että muina päivinä hyvinkin.

      Poista
  20. Kaikesta huolimatta Wrightin kirjoituset ovat hyvää ja mukavaa luettavaa...

    VastaaPoista
  21. Jotkut pitävät intellektuellina myös Jussi Halla-ahoa.

    Ruotsissa Halla-ahoa sen sijaan pidetään puhdasverisenä rasistina, kuten Expressen-lehden pääkirjoitustoimittaja Eric Erforsin kirjoituksesta tänään käy ilmi. Erfors ihmettelee kirjoituksessaan rasismia ja vanhakantaisia asenteita suomalaisessa politiikassa. E:n mukaan Halla-aho on palomieheksi ylennetty pyromaani.

    Hän kutsuu Halla-ahoa ”täysiveriseksi rasistiksi” ja ihmettelee, miksi puoluejohtaja Timo Soini nimesi Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäseneksi juuri Halla-ahon, joka on taannoin tuomittu uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    –Euroopan neuvoston tärkeimpiin tehtäviin kuuluu ihmisoikeuksien vahvistaminen ja tässä meillä on pyromaani, joka on ylennetty palomieheksi, Erfors kirjoittaa lisäten perään listauksen Halla-ahon kyseenalaisista blogikirjoituksista.

    E:n mukaan suomalaisessa politiikassa on yhtä paljon hulluuksia kuin järviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan rasistikin olla intellektuelli, ainakin jos termillä tarkoitetaan älyllisanalyyttisesti asioihin suhtautuvia vaikuttajia. Halla-aho itse kieltää olevansa rasisti - eli arvottavansa ihmisiä ns. rodun perusteella - mutta myöntää vastustavansa monikulturismia, koska pitää kulttuureja eriarvoisina.

      Onko sekin kiellettyä?

      Poista
    2. Klonkku (ja Halla-aho) saivartelee. Rasismia voi tietysti nimittää monikultturisuuskriittisyydeksi mutta kyse on samasta asiasta ja siitä mitä tekee eikä miksi tekemisiään nimittää. Samoin kansalliskiihkoa nimitetään nykyään hienostelevasti nationalismiksi.

      Poista
    3. Ja kulttuurirasismiko tuli käsitteenä täysin yllätyksenä?

      Poista
    4. Fiksumpi olisi huomannut, etten väittänyt mitään, ja jättänyt tölväisemättä.

      Opin nyt kuitenkin anonyymilta, että rasismi ja kulttuurin arvostelu ovat sama asia ja siten lain uhalla ankarasti kiellettyjä. Kiitos.

      Poista
  22. Kylähulluko lie intellektuellin vastakohta?

    Tähän väliin jäävä sakki on sitten lentomuurahaisia joiden mahdollisilla aivotuotoksilla ei pitäisi intellektuaalista sivistyneistön ilmaa pilata. Anteeksi siis.

    "Älymystö eli intellektuellit ovat joukko henkilöitä tai ryhmiä, jotka muotoilevat tai levittävät aatteita. Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena. Älymystön jäsenet määrittelevät aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa. Suomessa heitä on tässä mielessä ollut 1800-luvun puolivälistä asti, jolloin poliittinen julkisuus syntyi."

    Pitäisikö sanakirjaa korjata vai blogistia? Matti Kurjensaarta ei enää voida. Ja tarvitsisiko jos hän kerta kuvasi täin tavoin oman aikansa ”luonnetta”?

    Virallisen tiedon mukaan Kurjensaari oli toimittaja, kirjailija ja taustavaikuttaja. Yli 30. teoksen tekijältä löytynee epäonnistumisiakin.

    Vaikuttaa silti voi joko menestyksekkäästi tai ilman menestystä, tai jopa epäilyttävin konstein ja taustalla tai edessä, siihen antoivat Kurjensaarellakin asema, ammatti ja tittelit, mutta myös ajattelukyvyt luvan. Liekö hän edes intelektuellien listalla ollut? Tai sellaiselle itse ollut pyrkimässä? Nuoresta Pentti Saarikoskesta voisi niin epäilläkin.

    Kun viimeksi luin Kurjensaaren ”Syntynyt sivulliseksi”-päiväkirjakirjan, niin hyvin asialliselta tarkkailijalta hän niissä(kin) merkinnöissään vaikutti. Ujolta oikeastaan; ei miltään perseennuolijalta joksi äkikseltään Kemppisen täi-vertauksen voi kokea. Puolustan tässä siis kirjailijaa jonka ajatuksista olen itse löytänyt sopivaa pureskeltavaa ja joka nyt on vainaa.

    Tietenkin Kurjensaari voi olla juuri omien älynlahjojeni korkuinen älymystöintellektuelli vaikka sujuvasti ja mielelläni kyllä luen Kemppistäkin, tai vaikkapa von Wrightiä. Luetun ymmärtämisestäni en mene vannomaan yhtään mitään. Mitäs kirjoittavat niin, että tyhmätkin tykkäävät.

    Nykymaailmassa kun lueskelee kenenkä tahansa intellektuellin tai intellektuelliksi itseään väittävän blogeja kommenteineen niin huomaa kyllä, että täinsä heilläkin lauseista kudottujen vaatteiden saumoissa möngertää. ”Intellektuelli” J.Halla-aholla varsinkin jonka kirjoitukset määrittelevät erään, aina olemassa olevan suppean sektorin luonteen(t) ajassamme.

    Intellektuellina Jukka Kemppinen määrittelee vahvimmin aikakauttamme viimeisimpien sotatraumojen, syiden ja srategioiden selvittämisinä. Sotiemme varjot.., kuinka synkästi ne edelleenkin yllemme laskeutuvat.

    VastaaPoista
  23. Taattua latua, ´työn iloa Jukille!

    Yksityisajattelija

    VastaaPoista