1. kesäkuuta 2013

Paimen ja professori



Isäni oli paimenpoikana Joutselässä Kivennavalla, minä en.

Toisaalta työllistyimme molemmat ongelmattomasti.

Viittaus kohdistuu kuvan kirjaan, joka on vuodelta 1966. Sen mukaan vähiten arvostettu työ Suomessa oli paimen, joka hävisi selvästi kengänkiillottajalle, asiatytölle ja rännipojalle.

Professori oli kolmas, edellä vain korkeimman oikeuden presidentti ja pääministeri, mutta jälkeen jäivät ministeri, piispa ja maaherra. Lakitieteen ja filosofian tohtori sekä hovioikeuden jäsen kuuluivat nekin 15 kärjessä ryhmään tavattomasti edellä ”suuren yhtiön johtajaa”.

Tämä vitsikkyydestä. Yliopistokoulutus ei tahdo enää johtaa mihinkään. Uutisissa puhutaan katastrofista. Mielestäni se on hiukan lievästi sanottu.

Vitsailu aivan viisaan ja aikoinaan arvostetun sosiaalipsykologisen tutkimuksen turvin johtuu syystä. Meillä yritystoiminta on ollut ainakin sata vuotta aliarvostettua, kohdin jopa halveksittua.

Sanaa ”byrokratia” käytetään enimmäkseen väärin. Se tarkoittaa virastovaltaa ja toimi etenkin Preussissa erittäin hyvin vuoteen 1914. Voi olla, että se vähän hallinto ja vallankäyttö, jota Venäjän keisarikunnassa saatiin aikaan, oli byrokratiaa. Siten sanalla on sijansa myös Suomessa vuoteen 1917.

Tuosta termistä lähtee purkautumaan Suomen ja Ruotsin suuri ero. Ei se Ruotsin malmi niin valtavan suuri tekijä ollut, ja oli meilläkin Outokumpu. Ruotsi suuntautui selvästi elinkeinoelämään 1900-luvun alusta ja sai aikaan ammattiyhdistysliikkeen ja siihen liittyvän työväenpuolueen, jotka olivat käytännössä aivan samaa mieltä siitä, mistä raha tulee.

Suomessa jalostusasteeltaan heikko metsäteollisuus tukeutui pätkätyöhön eli pientilallisten ja tilattomien työpanokseen. Nuo sanat tarkoittavat jätkää eli metsätyömiehiä. Ruotsilla oli vuonna 1900 5 – 10 maailmanlaajuisesti menestynyttä innovaatiota AGA:n majakoista ja Ericssonin puhelinkeskuksista dynamiittiin ja Primus-keittimeen. Suomessa ensimmäinen lienee olut Nokian GSM noin vuonna 1998. Emmekä me koskaan keksineet mitään sellaista kuin Clas Ohlsson ja Ikea tai Abba tai Peppi Pitkätossu tai Ingmar Bergman.

Suomessa nuoren ihmisen asiat olivat kaikin puolin hyvin, jos hänestä tuli lääkäri tai sairaanhoitaja valtion sairaalaan, lakimies valtion tai kunnan virkaan tai opettaja nopeasti kasvaneeseen koululaitokseen. Luultavasti akateemisten tutkintojen ylikorostus on tuota perua.

Minun piti mennä Amerikkaan asti ennen kuin ymmärsin, että parhaat tutkijat eivät ole itsestään selvästi professoreita. Professorit kouluttavat tutkijoita ja nämä perustavat firmoja. Jopa Saksassa jollain kumman tavalla kuului olla tohtori tai dosentti, mutta oliko sitten professorikin, se ei kiinnostanut. Ranskassa taas kieli hoitaa asian. ”Professeur” on oppikoulun opettaja, yliopiston luennoitsija jne. Meikäläisittäin käsitetty oppituolin haltija on ehkä ”professeur agrégé”. En ole viitsinyt kysyä keneltäkään suomalaiselta professorin arvonimen kantajalta, kuinka usein ulkomaalaiset kysyvät, missä he opettavat.

Ainakin 50 vuotta sotien jälkeen merkittävä osa kansaa uskoi, että ongelmia aiheuttavat kapitalistit. Sitä ei selitetty kovin tarkoin ennen 1970-luvun stalinistien esiinmarssia, ketä nämä kapitalistit ovat. Siinä vaiheessa alettiin sanoa, että heihin kuuluvat pankkiirit ja rahamiehet ja ennen kaikkea yrittäjät eli työnantajat.

Nyt kun kaiken kaikkiaan ei ole paljon työtä, mitä antaa, ihmetellään tilannetta. Sosialisointi on kadonnut sanana kielestä mutta yksityistämisellä on huono kaiku. Kun vaikein kysymys on, mistä saada rahaa, meillä keskustellaan vain siitä, miten jakaa rahaa, jota ei ole. Tämä viittaus tarkoittaa etenkin kuntauudistusta.

Tämä alkaa nyt kuulostaa hälyttävän oikeistolaiselta, joten on aika sulkea suunsa. Yksi virike motkottamiseen oli lukemani lause: kirjallisuus on demokraattinen taide. Minun korvissani ”demokraattinen” johonkin villiin asiayhteyteen siirrettynä kuulostaa edelleen kansandemokraattiselta ja tuo mieleeni ajat, jolloin ajettiin demokratiaa työpaikoille ja kouluihin, joissa työntekijät ja koululaiset tunnetusti eivät ole vastuussa toimintansa tuloksellisuudesta. Ajatus on mielestäni edelleen kummallinen.

Mutta nostakoon myös anarkismi päätään: tähdennämme ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia ja vaikenemme visusti siitä, että niitä oikeuksia ei ole osakeyhtiöillä eikä oikeushenkilöillä. Ne eivät niitä tarvitse. Niiden vain on otettava huomioon toisten, käskyvaltaansa kuuluvien oikeudet.







12 kommenttia:

  1. Työnantajan, yrittäjän, rooliin voi vapaasti ryhtyä kuka haluaa, jos osaa. Sosialistikin, mitä se sitten tarkoittaakin, ymmärtää hyvin, että työt ja työpaikat organisoi ja pitää pyörimässä yrittäjä. Itse asiassa yrittäjä lienee tarkemmin ajatellen työnottaja ja työntekijä on työnantaja, kun hän antaa työnsä sen vastaanottajalle.

    Kaiken pitää kannattaa, joten ei sen toisen työsuoritusta kannata "ottaa" vastaan, ellei siitä saa hyötyä.

    Yrittäjyys kunniaan - nimittäin rehellinen sellainen.

    VastaaPoista
  2. Eikö ihmisoikeuksia julmasti riikkovien kiinaisten ja kiinalaisfirmojen tarvitse välittää mitään maansa karkeista ihmisoikeusrikoksia? Eikö myöskään Kiinassa toimivien tai Kiinan kauppaa harjoittavien suomalaisfirmojen?

    VastaaPoista
  3. Niin,

    Lenkkarien yleistyminen on aiheuttanut työttömyyttä. Kun minun ikäluokkani ihmiset tulivat junalla Helsinkiin, heitä vastassa oli venäläinen emigrantti kengänkiilloitustuoleineen.

    Hän päivysti asemalla yhden pylväänvieressä ja viittoili asiakkaita istuutumaan korkealle palveltavaksi. Useammankin kerran näin nuorehkon humalikon istuvan tuolilla ja aivankuin sadistisen omahyväisesti nauttivan siitä että mies touhuili kenkiensä parissa, selkä kyyryssä ja nöyränä.

    Sitten ilmeisesti miehestä aika jätti ja työtä jatkoi joku nuori mies. Hänestä ei ole kuulunut enää mitään, ilmeisesti yrityksensä meni konkurssiin. En keksi muuta syytä kuin että nahkakenkäihmiset ovat vähemmistönä. Kaikenlaiset kangaskengät, sandaalit ja etenkin lenkkarit tappoivat tämän elinkeinon.

    Tilalle uutena ammttina on tullut kynsien koristelijat ja pidentäjät. He tosin toimivat omissa ateljeissaan, joten asemalla heitä ei taida ohikulkiessaan palvelukseensa saada.

    Jos saisin veikata, ja saanenhan minä. Jossakin vaiheessa asemalle tulee näykkijäkala-akvaario. Matkalaiset voivat pysähtyä, ottaa kengät pois jaloistaan ja laittaa ne altaaseen. Kalat näykkivät kuollutta ihoa ja symbioosi toimii.

    VastaaPoista
  4. Paimenen ammattikunnassa sikopaimen taisi olla pohjimmaisena. Sukututkijoiden teksteistä voi päätellä, että isäni puolelta sukuhaaraan kuului Pirkanmaalla nuijasodan jälkimainingeissa asunut talollinen nimeltään Suurkurkku, joka viranomaiskirjojen mukaan oli maksanut kruunulle veroa x taaleria. Mentäessä 1600-luvun puolelle sama herra esiintyy kirjoissa, mutta tituleerataan tällä kertaa sikopaimeneksi eikä talosta tai veronmaksusta ole mainintaa.

    Pohtimaan olen jäänyt vanhoja sanontoja, onko nimi enne ja onko omena pudonnut kauas puusta.

    VastaaPoista
  5. Vaikka "Persuissa" onkin paljon yrittäjiä niin itse puolueena se ilmentää parhaiten palkkatyöläisen ja yrittäjän dilemmaa sitoutumisesta ja vapaudesta. Ideologista umpikujaa toiveiden ja tavoitteiden välillä, kykyä repiä julkisia instituutioita alas mutta toisaalta osoittaa uskollisuutta sitoutumalla niihin.

    Yksilöityvät työmarkkinat luovat yrittäjyyteen rinnastettavan motivaation toimia itsellisenä pärjääjänä ilman suurempia taloudellisia riskejä. Sitoutuminen yrittäjyyteen on kollektiivisempaa kuin nykyinen palkkatyöläisyys, puhumattakaan poliittisesta individualismista joka suo yrittäjyyttäkin paremmat henkilökohtaiset tavoiteasennat.

    VastaaPoista
  6. Erinomainen teksti. Kiitokset siitä.

    VastaaPoista
  7. Joskus, aikoja sitten, tuli vastaan äiteen sanat pojalleen, josta ei ollut oikein eläjäksi: Poikani poikani, tässä sinulle markka, mene kaupunkiin poliisiksi.

    Tässä ajattelin amerikkalaista "time is money" todellisuudessahan tuo pätee ainoastaan jos joku on halukas, tavalla tai toisella, korvaamaan kuluttamasi ajan?
    Asiaan kautta rantain liittyvänä voisi vielä todeta: on parempi katsoa mihin astuu kuin astua mihin katsoo...

    VastaaPoista
  8. "Demokratia"-sanaa kannattaa tosiaan kavahtaa. Ei tarvitse kuin muistaa DEMLA, "Demokraattiset lakimiehet", niin oikein sydäntä kylmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö blogisti ojentanut sinua tästä demlahölynpölystä aivan vähän aikaa sitten? Siinä olkinukessa ei ole enää oljen olkea nyhdettäväksi.

      Poista
  9. Luultavammin Preussin maakunnasta, Ruotsinmaalta lähti runsaasti nuoria miehiä oppiin Preussiin, Königsbergiin, Berliiniin, tai Leipzigiin, Dresdeniin. Ehkä jostain ruotsalaisesta taloushistoriasta löytyisi luettelo ruotsalaisten teollisuusmiesten opinahjoista.

    Venäjän maakunnasta, Suomesta ainakin utajärveläinen Strömberg haki sähköopit Saksasta, hänen sähköfirmastaan on aika moni suomalainen suuryritys saanut alkunsa.

    VastaaPoista
  10. "Kun vaikein kysymys on, mistä saada rahaa, meillä keskustellaan vain siitä, miten jakaa rahaa, jota ei ole."

    Kyllä sitä rahaa jonnekin on kertynyt, että suuromistajille ja vähän heidän palkkarengeilleen (toimitusjohtajat tms.). Siitä vaan pitäisi verottaa kohtuullinen siivu jaettavaksi meille muille yhteiskunnan palveluksina (sote).

    Sote-uudistuskeskustelussa on kyllä minusta ollut kyse siitä, mikä on tehokkain tapa käyttää tuo raha eli organisoida asia. Pelkään, että Kepu - ja Ruotsi - ovat oikeassa: pitäisi olla maakuntamalli.

    VastaaPoista
  11. Lueskelin ruotsalaista päivälehteä Dagen Nyheteriä, jossa oli etusivulla video ehkä seuraavan fysiikan Nobel-palkinnon saajan esitelmästä. Kannattaa painaa mieleen nimi Jacob Barnett, ikää vain 14 vuotta! On jo kumonnut Einsteinin teoriota. Autisti, mutta älykkyysosamäärän väitetään olevan lähes 200, enemmän kuin Einsteinilla...

    VastaaPoista