10. kesäkuuta 2013

Kenttä



Nämä ovat hajamielisiä ajatuksia, joilla ei liene mitään käyttöä. Syypää on ehkä britti Peter Watson, jonka ”The Modern Mind” teki ilmestyttyään vuonna 2002 vahvan vaikutuksen. Se on tavallaan aatehistoria tai kulttuurihistoria ja käsittelee viime vuosisataa. Teoksen suuri erikoisuus on tieteen ja muun kulttuurin tarinan kuljettaminen rinnan, yhteyksiä osoittaen.

Watson tähdensi, että esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli kaksi Wienin piiriä. Ne istuivat kahdessa kahvilassa käytännössä vastapäätä toisiaan. Toisessa pulisivat aikakauden johtavat älypäät, joista kulttuurihistorioitsija Egon Friedellin nimi muistetaan meilläkin, mutta mukana oli myös muusikkoja, esimerkiksi Alban Berg, maalareita, kuten Kokoschka ja ties vaikka ketä.

Kadun toisella puolella istuivat filosofit ja matemaatikot – Schrödinger, Gödel, Carnap, ajoittain Wittgenstein, Schlick, Mach ja niin poispäin.

Hämmästyttävällä ja uskomattomalla tavalla näiden herrojen ajatukset ikään kuin kävivät samaan suuntaan, vaikka kukaan järkevä ihminen ei käsitä, mitä yhteyttä voisi olla Gödelin epätäydellisyyslauseella ja vaikkapa kaksitoistasäveljärjestelmällä.

Itse olen siinä uskossa, että yhteyksiä on. Ja molemmissa porukoissa kuulemme sellaista saksan kielialueen suurmiesten kuin Freudin (ja Jungin) sekä Einsteinin uudet ajatukset herättivät vilkasta mielenkiintoa.

Lukiessani eilen esittelemäni Martti Anhavan etevän esseen Tshehovin Aro-novellista jäin miettimään, että kirjoittajalta jäi enää sanomatta ratkaiseva sana. Sopi jäädäkin, koska ei sitä Tshehovkaan tuntenut, vaikka olikin luonnontieteellisesti suuntautunut ihminen, lääkäri.

Tuo sana on ”kenttä”. Tarkoitan algebrallista kenttää, sähkömagneettista kenttää ja tietenkin kvanttikenttää.

Kenttä varaa tietyn tilan. Se sisältää energiaa. Sen läsnäolo eliminoi todellisen tyhjyyden." Kenttä saa aikaan "olotilan avaruudessa", niin että kun sinne asetetaan jokin hiukkanen, siihen kohdistuu voima.

Tshehovin Aro, jossa yhdentekevät ihmiset liikkuvat lähes loputtomasti yksitoikkkoisella arolla turhilla asioillaan, eikä oikeastaan mitään tapahdu (paitsi lukijan) mielessä, on tässä mielessä täsmälleen kuin fysiikan kenttä. Hiukkaset (ihmiset, hevoset, ajopelit) liikkuvat, vaikuttavat toisiinsa, jatkavat liikettään. Siinä kaikki.

Ja tämä on fysikaalisen todellisuuden perusta, sen teoreettinen malli.

Saman henkinen ajatus tulee aina mieleeni Antti Hyryn novellista ”Junamatkan kuvaus”, joka sekin tuntuu olevan täysin joutavaa höpinää. Lähes tuntemattomaksi jäävä mies matkustaa junalla makuuvaunussa. Mitään mainittavaa ei tapahdu.

Jos olisin opiskelija, joka joutuisi tuskakseen kirjoittamaan pikku esseen tuosta Hyryn novellista, panisin kirjoituksen otsikoksi ”Perillä kaiken aikaa”. Novellissa matkustaja nimittäin miettii, miten outoa on, että ensin sitä on lähdössä ja sitten aikanaan perillä. Miksi ei voi olla molemmissa yhtä aikaa?

Koska Hyry on diplomi-insinöörinä suorittanut korkeakoulumatematiikan ja sähköinsinöörinä myös fysiikan perusteet, en osaa olla ajattelematta tuossa yhteydessä Youngin kaksoisrakokoetta ja aaltofunktion romahtamista.

Asia ei ole näin eikä kukaan ehkä ihan tarkkaan tiedä, miten se itse asiassa on, mutta perustasolla voi sanoa, että yksittäinen fotoni, jonka voi esittää joko hiukkasena tai aaltona, kulkee kahden eri raon läpi samanaikaisesti. Tämä on tietysti mahdotonta, mutta ainakin Bohrin Kööpenhaminan tulkinnan mukaan näin tapahtuu. Toisin sanoen tältä pohjalta voidaan laskea.

Jos valo voi olla samanaikaisesti kahdessa paikassa ja toisaalta kvanttikenttäteorian mukaan (epätarkkuusperiaate) sen paikkaa ja nopeutta ei voida ilmaista täsmällisesti, novellin kirjoittajalla on hyvät perusteet esittää ajatus, että matkalla oleva ihminen on perillä kaiken aikaa. Hän voi olla sekä lähdössä että tulossa.

Tätä Kirkkonummen tulkintaa en aio esittää Hyrylle itselleen. Tiedän mitä hän vastaisi: ”Kaikkia hulluja sitä ajatellaankin. Minä ajattelin, että sellainen juttu olisi mukava lukia.”

17 kommenttia:

  1. Kenttä varaa tietyn tilan. Se sisältää energiaa. Sen läsnäolo eliminoi todellisen tyhjyyden." Kenttä saa aikaan "olotilan avaruudessa", niin että kun sinne asetetaan jokin hiukkanen, siihen kohdistuu voima.

    Todellinen rakkaus varaa tietyn tilan. Se sisältää energiaa. Sen läsnäolo eliminoi todellisen tyhjyyden." Rakkaus saa aikaan "olotilan avaruudessa", niin että kun sinne asetetaan jokin hiukkanen, siihen kohdistuu voima.

    Kuinka moni julkisuuden henkilöistä on kokenut todellisen rakkauden voiman?Hyvin harva, sillä kaikesta päätellen elämme rumien naisten hallitsemassa vähemmistöjen paratiisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kauniisti aloitat, Kamuseni Kaunoiseni (Kaunaiseni?)! Sitten lämähdät "julkisuuden henkilöihin", "rumiin naisiin" ja "vähemmistöihin".
      Haloo ja terveisiä paratiisista!

      Poista
    2. Hyvin harvoin näkee saman henkilön kirjoittamana kaksi perättäistä kappaletta, joista jälkimmäinen näin täydellisesti romuttaa ensimmäisen aikaansaaman vaikutelman.

      Poista
    3. Jättäkäämme kauniit naiset miehille, joilla ei ole mielikuvitusta, kirjoitti homomies Proust.

      Poista
    4. Olen hämmästynyt ajatuksesta että vain "kauniisiin" naisiin voi rakastua. Kyllä maailma olisi aika yksitotinen jos näin olisi. Vaikkei kaikkien blondien tarvitse olla tyhmiä.

      Poista
  2. "Hän voi olla sekä lähdössä että tulossa".

    Aivan kuten henkilö, joka oleskelee lentokentän transit-alueella jatko- tai yhteyslentoa odotellen. Jostakin on lähdetty ja jonnekin ollaan menossa.

    VastaaPoista
  3. Voi että, Kamunen sen sanoi. Tästä tulee hyvä päivä!

    VastaaPoista
  4. sillä kaikesta päätellen elämme rumien naisten hallitsemassa vähemmistöjen paratiisissa

    Joko tuli täyteen sadas kerta kun postasit tämän aivopierun?

    VastaaPoista
  5. Nykyfysiikan kolme viimeistä sanaa, keskenään sovittamattomassa ristiriidassa:

    Brian Greene: The Hidden Reality. Alfred A. Knopf, 2011.
    Lawrence M. Krauss: A Universe from Nothing. Free Press, 2012.
    Lee Smolin: Time Reborn. Allen Lane, 2013.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  6. Hyryä en ole lukenut, mutta tuo toi mieleen Paul Valeryn "Herra Teste" kirjan sen kohdan, missä se pohtiskelee, että ihminen joka on matkalla tai jopa kun hän on päättänyt matkustaa, iso osa hänestä on jo siellä, minne hän matkustaa, tai siis hän onkin kahdessa paikassa yhtää aikaa. Mielissa yhä vähemmän siellä mistä on lähtemässä yhä enemmän siellä minne menee. Vaikka lähtöpaikassa toinen ihminen kättelee matkustajaa on se ihminen hänelle kuitenkin jo kaukana. Ja minusta hän puhuu myös kentistä vaikka ei suoranaisesti, että ihminen muuttuu jokaisella kilometrilla liikkuessaan mielissä paikasta toiseen. Jotain tämmöistä.

    VastaaPoista
  7. Kaksoisrako ilmiö on keskeinen David Deutschin monimaailmateoriassa, joka mielikuvituksellisesta hurjuudestaan huolimatta on nähtävä viimeisinä yrityksinä selittää kaksoisrako ja kvantti ilmiöt perinteisellä logiikalla.
    Kirkkonummelainen Tarja Kallio-Tamminen sen sijaan etsii kirjassaan "Kvanttinen todellisuus"(2006) Niels Bohrin hengessä ratkaisua ihmisen ajattelun muutoksesta.
    Olisi kehitettävä uusi paradigma jossa m.m "eri paikassa samanaikaisesti" hyväksyttäisiin ja ymmärrettäisiin.

    VastaaPoista
  8. Pohjanmaan poikia olisi pitänyt sitoa puihin kiinni etteivät olisi alaikäisinä lähteneet jatkosotaan. Poikien vaisto,paljonko siitä oli propagandan ohjaamaa ei tiedä, mutta varmaan kaukana laskelmoidusta filosofoinnista.




    VastaaPoista
  9. Niin pajon sanottavaa, niin vähän kirjoitettavaa. Puhumatta paras. Vinha kohisee korvissa. Knettäharmaa kenttäkeittiö, kokkina Lauri Kenttä. Takapihalla oli joskus sellainen aukio, jossa oli liukumäki, keinu ja hiekkalaatikko. Muistan vielä sen avajaiset. Leikkikentäksi sitä kutsuttiin. Nykyään leikkikentän käsite on laajentunut siten, että se kattaa likimain kaikki elämän alueet.

    VastaaPoista
  10. Ihminen voi ajatuksissaan olla yhtaikaa kolmessa paikassa; tässä hetkessä, menneessä ja tulevassa. Käsittämätöntä!

    VastaaPoista
  11. Bloginpitäjää mukaellen: hajamielisten, hyödyttömien ajatusten yhtenä johtopäätöksenä, asiaa syvällisesti tuntematta on syntynyt vaikutelma, että ihmislaji, muitten eliöitten tapaan, pyrkii havainnoimaan ympäristönsä olioista tunnistettavia piirteitä päätelläkseen onko olio tuttu vai tuntematon, vaaraton vai vihamielinen, syötävä vai myrkyllinen.

    Havaintovälineitten ja ajatuskoneiston rajallisuus lienee syynä, että tunnistus perustuu usein kohteen yksinkertaisiin toistuviin, jaksollisiin, symmetrisiin tai muihin tuttuihin vastaaviin ominaisuuksiin. Aina näitä ei löydy, ja silloin ihminen on enemmän tai vähemmän eksyksissä, yleensä torjuen tällaisen kohteen outona. Näin myös ihmisen luomat oliot, mukaan lukien kirjallisuus, musiikki, taide toistavat monella tasolla näitä ominaisuuksia.

    Matematiikan keinoin on pyritty analysoimaan esimerkiksi musiikissa esiintyviä samantyyppisiä ilmiöitä: symmetria, jaksollisuus, osien suhteet ja samankaltaisuus saavat uuden näkökulman perinteiseen musiikin ymmärtämiseen ja analyysiin, esimerkiksi tässä: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26236/onmusica.pdf

    Miksipä ei tätä voisi soveltaa myös Antti Hyryn teksteihin? Hajamielisten pohdintojen perusteella ”Uuni” alkaa nostaa esiin fraktaalista rakennettaan, monotonisten toistuvien yksityiskohtien ja rakenteiden loputonta rantaviivaa.

    Bloginpitäjän esiin nostama valon dualistinen luonne on tyypillinen ilmiö, jossa terveellä järjellä ei löydy selityksiä kaikille ilmiöille.

    Valoaallon ja valohiukkasen omalaatuinen kulku heijastavilla pinnoilla, ahtaissa rakosissa, linsseissä ratkesi vasta, kun Richard Feynman kollegoineen julkisti tunnetun , Nobelilla palkitun QED:n eli kvanttielektrodynamiikan teorian. Pitkää nimeä ei kannata pelästyä, aiheesta löytyy esim. Feynmanin itsensä kirjoittama mainio, jopa viihdyttävä jokamiehelle sopiva pieni pokkari :
    http://en.wikipedia.org/wiki/QED_(book)
    Tämä löytyy myös suomennettuna (Art House/Kimmo Pietiläinen)

    VastaaPoista
  12. Pahinta lajia mustaa kasvatusta on pakottaa koulupoika lukemaan Hyryn junakirjaa. Se vieroittaa Hyrystä ja pahimmoilleen koko kaunokirjallisuudesta. Hyryn lukemiselle pitäisi olla 45 vuoden alaikäraja. Sen jälkeen se "kolahtaa"!

    VastaaPoista