18. kesäkuuta 2013

Espoo



Pentti Karhulahti eli Bengt Björnvik näkyisi päätyneen aikakirjoihin Tapiolan ensimmäisenä nimeltä tunnettuna asukkaana 1497 ja kolmen vuoden kuluttua seurasi Hans Otaniemestä.

”Espoo” on merkitykseltään vähän monimutkainen käsite, kuten espoolaiset itse tietävät. Liikennettä ja kukaties vauraitakin kyliä oli nykyisen kaupungin alueella varhaiskeskiajalla, rautakaudella ja myös kivikaudella, kuten löydöt todistavat. Pitäjän halkaisi pakanuudenaikainen maantie, jota sanotaan kuninkaantieksi, aliseksi Viipurin tieksi, Turun – Viipurin maantieksi jne. Itse käytän sitä päivittäin. Meidän kohdalla se on Masalantie.

Vanhempieni Westendin asunto on tyhjä. Siinä asiassa ovat geenit menneet haaskeille, että sellaista johdonmukaista järjestystä, joka asunnossa vallitsi, en ole osannut edes kuvitella. Skannaan huomenna tänne rintaperintönä raahaamaani arkistokaappia koskevan asiakirjan. Se on isäni laatima kaksisivuinen yhteenveto kaapin riippukansioiden sisällöstä: omat veroasiat, vakuutukset, asunto-osakeyhtiö, koulutodistuksia jne.

Äidin käsitöistä vein mm. peitteen, johon oli hakaneulalla kiinnitetty lappu: tämän tein Jukalle 1945. Peitto on minulle liian pieni, mutta koruompeleet ihastuttavia.

Mielenkiintoisten pienpainatteiden joukossa (yhtenä tuhansista) oli vallan mainio esitys Tapiolan historiasta. Siitä on kai ollutkin puhetta, että Westendin nimi on sellaista perua, että eräät rahamiehet aikoivat perustaa sinne parempien ihmisten asuntoalueen ja kopioivat nimen Lontoosta. Sota tuli väliin sota.

Hagalundin kartanon päärakennus Teknillisen Korkeakoulun (nykyisin nimeltään jotain muuta) alueella on paikallaan, ja navetta vesitornin juuressa samoin. Tapiolassa yllättäen Mäntyviita oli kartanon torpan nimi. Muu nimistö onkin sitten lähinnä satukirjoista ammennettua.

Mutta tämän 1960-luvulla laaditun historiikin ansiosta tiedän viimein, miten tämä lääkäri Arne Grahn, jonka siis joskus tapasin kiinteistöasioissa ja tiesin verkkopallomestariksi ja tennishallin rakennuttajaksi, oli päätynyt perimään nuo maat. Hänen tätinsä oli Fanny Sinebrychoff. Tuo kuuluisa perhe oli ostanut molemmat kantatilat, Hagalundin ja Otaniemen, kun von Numersit ja Wrightit siirtyivät toisiin toimiin.

”Tapiola” nimenä lienee hauska päähänpisto, josta voisi epäillä Heikki von Herzeniä eli Asuntosäätiön suurta miestä. Sekä Kalevalaa että Aleksis Kiveä. Ei hullumpaa. Tosin siellä asuessani käytimme muotoa ”Tappiola”, mutta nulikoitahan me olimme.

”Hagalund” on tyypillinen paremman puutteessa maanjaon yhteydessä otettu nimi – vaikka onhan siellä sekä niittyjä että lehtoja. Tapiolassakin erotti vielä parikymmentä vuotta sitten vanhat pellot muusta tantereesta. Niitä oli tiettävästi viljelty vielä ennen sotia. Ja kartanoiden päätuote oli maito.

Mainitsemassani historiikissa on taitavasti kierretty kielikysymys. Espoossa oli ennen tätä metropoliaikaa sekä vanhastaan ruotsinkielisiä että suomenkielisiä seutuja. Kirkkonummi oli toista. Tämä oli umpiruotsinkielinen kunta lukuun ottamatta pohjoisosan Kylmälää, Veikkolaa ja Haapajärveä.

Oikaiskoon minua kuka haluaa. Erään käsityksen mukaan Helsingin seudun paikannimet olisivat kääntynyt useaan kertaan. Täällä olisi todella vanha suomenkielinen paikannimistö, joka on myöhemmin käännetty ruotsiksi ja sitten takaisin suomeksi – Haapalahti, Hoplaks, Huopalahti ja Outaniemi, Otnäs, Otaniemi. Lahti muuten oli suomeksi ’laksi’ vielä joitakin vuosisatoja sitten. Jopa ’Töölön’ takana kummittelisi etelä-hämäläinen ’Tölö’, niin kuin töllö.

Historian lukeminen tuottaa nytkin saman ajatuksen politiikan sattumanvaraisuudesta. Otaniemeläisille valkeni hyvin myöhään, että lähettyvillä on kaupunki, suorastaan pääkaupunki. Lauttasaaresta kuuluu myönnetyn pari asutustilaa 1940-luvulla, se kun oli niin kaukana.

Nykyinen Otaniemi – Keilalahti on melkoinen teknologian kertymä. Nokia, Microsoft, Kone, Elisa, Rovio jne. Espoota. Kun istuin käräjiä, esiin kääntyi jatkuvasti vanhempia varsinaisasiain pöytäkirjoja, joissa luki ”Espoon kunnan, Helsingin pitäjän, Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan, Haagan kauppalan, Oulunkylän kunnan ja Kulosaaren Huvilakaupungin kihlakunnanoikeuden pöytäkirja”. Kaikki Suomen silloiset kuntamuodot yhdessä kasassa.

Tuomarina taisi tuohon aikaan toimia Eskil Palmén. Nyt olen kuullut kuuluvani itse Raaseporin käräjäoikeuden komentoon, hallinnollisissa asioissa maistraatin, joka kuuluu majailevan Lohjalla. Ja maistraatin johtava taho on henkikirjoittaja. Minun mielestäni se oli kunnallispormestari…


23 kommenttia:

  1. Kielikerrostumat näkyvät koko etelärannikolla. Hanko, Hangö, on hyvä esimerkki.

    Sillä on vanhastaan kaksikin nimeä: Hangethe, joka on svenskien ilmaus ja Kumianpää, paikallinen.

    Hanko on ase. Se oli ainutlaatuisesti suomalainen värkki, pitkä keihäs puoliksi metristä ohutta rautavartta päässä väkäterä ja puoliksi paksumpaa kepoista puuvartta heittämisotetta varten. Silloin sen nimi oli anko -- toisenmurteiset lisäsivät hoon alkuun. Anko heitettiin kiinni vastustajan (puiseen) kilpeen haittaamaan sen käyttöä; sitä ei voinut lyödä poikki koska rauta oli niin pitkä. Jos sitä ei onnistunut saamaan kiinni kilvellään sai angon suoliinsa.

    No, Kumianpäätä lähestyttäessä nousi siis mereltä näkyviin pitkä niemi josta nimitys Hangethe. Suomen puhujat taas käänsivät termin itselleen Hankoniemeksi; paikka heille oli paikka maalla nimeltään Hanko. Svenskeille taas jostakin syystä Hangö -- hangon saari.

    Myöhemmin anko-hanko näkyy sittemmin kaksipiikkisessä heinäntekoaseessa. Pidempänä se on hanko, lyhyempänä talikko.

    Otan toisen esim erkin. Kotipaikkani Virolahti oli ruotseille Vederlaks, koska he olivat merta airoilla hakkaavia soutumiehiä. Vederlaks tarkoittaa paikkaa, jonne mennään pahaa ilmaa pitämään. Rautalanselkä on Suomenlahden rauhallinen sisälahti; lähetysmunkit rakensivat sen suulle nykyisen kirkon paikkeille kivestä saksalaiseen tyyliin muuratun pikku suojahuoneen, nykymäärein sakastin. Paikan asujaimet taas nimittivät sitä Virolahdeksi (Würlaks) sen läheisten Tallinnan-yhteyksien takia. Vuonna 1336 Viipurin linnan päällikkö myönsi Tallinnan porvareille oikeuden käydä kauppaa Virolahden "civitaksessa" eli kaupungissa. Ajan kuluessa kauppamatka keikahti toisinpäin, ja varsinkin Tammionsaaren asukkaat alkoivat käydä Räävelinkin reissuja hankkien Virumaalta seproja eli kauppakavereita.

    Kaiken aikaa oli siis nimitysdialogia maakansan ja vesikansan välillä; nimet olivat seurausta siitä mistä päin maisemaa katseltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvipöytätietokilpailussa voi myös kysyä, missä sijaitsee paikka, jonka nimi on äännettynä ja kirjoitettuna Gangut. Intia on yleinen vastaus. Venäjäksi ja neuvostoliittolaisille siis Hangö udd eli Hankoniemi hahmottui näin. "Gelsinki" on kuulemme kyyrillisin kirjaimin kirjoitettuna väärin äännetty. Sananalkuinen G pitäisi silti ääntää h-kirjaimeksi. Tätä kai eivät kai venäjää äidinkielenä puhuvat tiedä.

      Josta ajatus rönsyää sananalkuisen h-kirjaimen vaikeuteen mm. saksaa ja englantia puhuvilla - ja espanjassakin X tarkoitta joskus h:ta (Xerez - Jerez).

      Poista
    2. Niin,

      Lapsuuteni Latovainiossa hanko oli kaksipiikkinen (kerran näin kolmipiikkisenkin pitkällä varrella) ja talikko oli meillä nelipiikkinen, (näin kolmipiikkisenkin, lyhyellä varrella)
      Hankmo oli äes. Kultivaattori myös tavallaan. Kultivoituneita ei Latovainiossa ollut.

      Poista
    3. "'Gelsinki' on kuulemme kyyrillisin kirjaimin kirjoitettuna väärin äännetty."

      Tuosta syystä olen sen nähnyt transliteroituna kirjoitetun muotoon "khelsinki". Silloin kuulemma venäläinen tietää ääntää oikein.

      Poista
    4. Hankoniemen eli Riilahden meritaistelun 1712 muistoksi keisarillisen Venäjän laivastossa oli aina Gangut-niminen taistelulaiva. Yksi viimeisimpiä taisti painua pohjaan Tsusimansalmeen 1905.

      Poista
    5. Muinaisespanjassa tuo x ääntyi vielä [š], mistä itse asiassa selittyy matematiikan tavallisin muuttujan merkki x, mutta se on kokonaan toinen juttu.

      Historiasta tuttuja ovat nimien venäjännökset Gitler ja Gimler; aikaisemmin Helsinki oli venäjässä Gel'singfors, mutta nykyään jo Hel'sinki.

      Sana *laksi tosiaankin taipui kuin "kaksi" (lahden : lahta : laksissa), mutta outo taivutus yksinkertaistui tässä melko harvinaisessa sanassa.

      Poista
    6. Hienoa - muistelinkin että sherry on sama sana kuin tuotantoseutu Jerez, aik. Xerex.

      Edellä mainittu Hankmo on Koivulahden (Kvevlax) kunnan kylä Vaasasta koilliseen. Eräät amerikankävijät keksivät ruveta rakentamaan siellä rullaäkeitä, jotka minun tietoni mukaan on kopioitu suoraan Michiganista.

      Tuloksena on nykypolvelta kyllä unohtunut esimerkki geneerisestä nimityksestä. Äes oli yhtä kuin "hankmo", noin äännettynä.

      Poista
  2. Mutta miksi Хе́льсинки (фин. Helsinki, Гельсингфо́рс швед. Helsingfors)?

    Siis h ja g?

    VastaaPoista
  3. Varhaisin paikannimien esitys etelärannikolta on "tanskalainen itineraario" eli venereittikuvaus 1200-luvulta aina Tanskasta alkaen Nevan suulle. Huomaammehan, että "Neva" on suomea. Reittiä on Oolannin ja Porkkalan välillä vaikea tarkasti hamottaa paikannimin -- tässä eräs ajatelma:

    http://www.nba.fi/fi/Image/3872/ege-reitti.gif

    Itineraariossa välimatkat on mainittu soutuvuoroina: hugia siö, hakata merta airolla. Kuvittelen, että tästä muistuttaa vielä lausahdus "se on ny sun huki".

    Porkkalasta reitti meni Viron edustan vesille. Suomenniemenpuolen vedet olivat sokkeloisia ja karikkoisia, ja "balagårdssida" eli merkkitulien kirjomaa. Lakavalkeat olivat viestitysjärjestelmä kokolta toiselle. Laku, savu eli tässä tapauksessa hälytyslippuna liehuva savupatsas on antanut myös tuvan välikatolle nimen lakeinen.. mutta se on sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  4. Jag tycker mycket om denna bild.

    VastaaPoista
  5. Tämä G tai H venäjäksi sanojen alussa on mutkikkaampi teema. Varmaa lakia ei ole. Eri itä-slaavilaisilla kansoilla se on erilaista ja jopa esimerkiksi pohjois- ja etelä-venäjän välillä on tässä asiassa erot. Asian mutkikkuudesta saa käsityksen kun ajatelemme, että venäjäksi on kaksi tunnettua G-kaltaista ääntä, molemmat ovat soinnilisia, toinen niistä on muun ohella pitempi ja melkein kuin vokaali. Kumallakin on erilainen ei-soinnilinen vastine, yhdellä se on K, toisella H. On ei-venäläiselle aika mahdotonta arvailla, milloin on sanan alussa G ja milloin H. Se voi riippua muun muuassa kontekstista (tyylistä), puhujasta, paikkakunnasta, etymologiasta. Esimerkiksi etelä-venäjässä on G-H vaihtoa enemmän. Neuvosto aikana oli helppo arvailla mistä uusi tärkeä puoluejohtaja oli kotoisin - jos H-ta oli enemmän, niin se varmasti oli etelästä (Brezhnev, Gorbachev). Helsinki on muuten 'Helsinki' myös venäjäksi, mutta Helsingfors on niillä Gelsingfors. Voin vain arvailla miksi ne on eri kirjaimilla. Uskon että tässä on syy siinä, että sanojen paineet ovat erilaiset. Mutta se on vain arvailu. Venäjää puhumaan oppii vain puhumalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän liittynee luultavasti virheellinen tieto, että alun perin slangisana "kiva" olisi venäläinen ääntämisyritys sanasta "hyvä" > hjuva > hiva / giva.

      On se niin huissin kivaa (tyttökirjan kieltä 1920-luvulta). Puukkobulevardilla sanottiin samaan aikaan "vilt kiva". Samanlaista slangia kuin "litski nietua" (litet / njet). Isäni veljet viljelivät näitä sanontoja.

      Poista
    2. Kaisa Häkkinen kertoo, että sanalla kiva on murteissa monia eri merkityksiä ('kova, rivakka, vihainen, nopea, raju' ym.). Selvää on, että kiva, kipakka, kivakka ja kiivas ovat samaa sanapesyettä. Tällainen deskriptiivinen sanamaalailu on kielessä hyvin yleistä (juurikin tyyliin ripeä, rivakka, kivakka, kiivas). Sana lienee balttilaina, vrt. nykyliettuan gývas 'eloisa'.

      Tuon hjuva-selityksen olen myös minä kuullut, ja se jääköön hupaisaksi kuriositeettiselitykseksi.

      Poista
    3. Onko se niin hupaisa... Kiva on selvästi slangisana esiintymishistorialtaan, muistan, eikä tuota "hjuva"-välimuotoa ole, kun "y":n luonteva tulkinta venäläiselle on taka-ii ы eikä ю. Kiva-sanaahan ei edelleenkään kuulu taivuttaa, siksi kipakka-selitys on höhlä.

      Poista
  6. Ei "kyyrilliset" vaan kyrilliset kirjaimet.

    VastaaPoista
  7. Suomen kunnista Espoo on kokenut sotien päättymisen jälkeisenä aikana, luultavasti suurimman rakennemuutoksen. Asukasmäärä on monikymmenkertaistunut.
    Mielenkiintoista että pääkaupungin toisella puolella Sipoo onnistui-tai joutui-säilymään lähes rakentamattomana ja ruotsinkielis enemmistöisenä 2000-luvulle saakka.

    VastaaPoista
  8. Ja Hamlet venäjäksi on Gamlet. Elokuvakerhoaikoina kun esitettiin Kozintsevin Gamlet (käännös: Boris Pasternak), kokousjuoma oli tietenkin gimlet, jonka resepti oli poimittu Raymond Chandlerin Pitkistä jäähyväisistä. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  9. Poikani suunnittelee parempaa Espoota...

    VastaaPoista
  10. Westend onkin hauska nimi. Kun kartasta katsoo, niin se näyttää ihan itä-Espoolta. (Eikä siis länsi-Espoolta, kuten nimi viittaisi.)

    Nämä nimipohdiskelut ovat tosi mielenkiintoisia, kiitos niistä oallistujille.

    PS. Hesarissa kerrottiin tänään, kahdesti, että siinä keskiaikaisessa espoolaisessa kylässä puhuttiin vuonna 1200 ruotsia. Voi ollakin, mutta mistä se tiedetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteinen vitsi oli, että Westend on hesalaiselle läntisin kuviteltavissa oleva asuinpaikka.

      Poista
  11. Suomenkin tunnetuin ulkomaalainen poliitikko oli Jeltsin Boris, ja isännimi. Kun sitten avasin sanomalehden etelä-eurooppalaisessa maassa, aivulla piti puhetta saman näköinen Eltsine. Ei se mitään, mutta premiääri Hrustsovilla, sillä Nikitalla, vasta monta sukunimeä olikin, useimmat K-alkuisia. Ja tattari syödään puurona. Kun sanoo sitä kashaksi, niin kuin kirja voi opettaa, kuulija ei jummarra, ei jummarra. R-jo.

    VastaaPoista
  12. Nimen aloittavan H:n kohtalo venäjässä on laaja aihe, täällä pilkahti kovaa asiantuntemustakin jo. G-aloitusta ei voi selittää pois miljoonille Герман-nimisilöe tai lausuvatko kaikki oppaat ja asukkaat "väärin" Улица Герцена:n?

    Klassiset nimet Oleg ja Olga lienevät varjaageilta/ruseilta saadut Helge ja Helga hoottomiksi omaksuttuina.

    VastaaPoista