16. joulukuuta 2012

Syvyys, tarkkuus






Otsikkokuvan rajaus on hiukan omaperäinen. Syy ei ole minun, koska olen tuo henkilö, joka nojaa isänsä autoon. Kuvanottopäivä on jokseenkin tarkkaan 30.5.1963 ja paikkakunta on Kauhava.

Seuraavana päivänä saatiin ylioppilaslakit ja elämä lähti peruuttamattomasti oudoille teille. Lakki on kateissa, autosta ei ole minkäänlaista tietoa, mutta kuvassa esiintyvän henkilön ajatuksista ja kokemuksista minulla on muistikuvia.

Muistikuvat eivät ole syvyystarkkoja.

Mielessä on yksityiskohta tai korkeintaan jokin pinta. Etuala ja tausta ovat epäselviä. Oikeastaan emme katsoessamme tiedä emmekä oikein saa selvää. Suunnilleen sama asia on yleensä tapana ilmaista vetoamalla muistin valikoivuuteen. Mutta oikeastaan se ei ole aivan sama asia.

Ihminen luulee muistavansa, mutta samalla tavalla kuin aistimukset myös muistikuvat kehittyvät, silmukoituvat ja muuttuvat toisten kokemusten vaikutuksesta.

Tiedämme nyt kokeellisesta tieteestä, että ääni, kuva, maku, haju ja tunto eivät tule luonnosta eli niin sanotusta todellisuudesta. Ne tulevat aivoista ja muusta keskushermostosta.

Syvästi lukutaidoton ihminen ei välttämättä näe kuvassa muuta kuin suttua, vaikka se olisi valokuva hänestä itsestään. Sävel, esimerkiksi A eli 440 hertziä sekunnissa, ei välttämättä tule edes kuuloelimiin eli keskikorvaan tuon taajuisena. Silti niin sanottu teollinen maailma on täynnä ihmisiä, jotka tunnistavat sävelkorkeuden, ja jotkut harvat osaavat jopa nimetä sen. Aistimus poikkeaa ärsykkeestä. Tässä tapauksessa korvakäytävän kaiut ja yksilölliset muodot vääristävät signaalia.

Meillä on pitkä tie kuljettavanamme. Arkiviisauden mukaan kaikki on sitä, miltä näyttää. Totuus on toinen. Musiikkia, kuvaa, tekstiä, maisemaa on opittava lukemaan ja tulkitsemaan. Prosessi kestää koko ihmiselämän. Joistakin tulee hyvin taitavia mutta ei välttämättä taiteilijoita.

Latteuksien sanakirjaan kuuluu kunniapaikalle väite, että makuasioista ei voi kiistellä. Hyvänen aika – mistä muusta me kiistelisimme? Tosiasioista kinaaminen on jotenkin pöljää. Makuasioista inttäminen saattaa tuoda esiin aitoja eroja ja joskus nuo erot ovat innostavia.

Jos joku ei pidä John Coltranen jazzista, esimerkiksi pidemmästä versiosta kappaleesta ”A Love Supreme”, se voi johtua siitä, että tuo joku on käsittänyt kappaleen kelvottomaksi. Luultavammin se johtuu kuitenkin siitä, että hän ei ole harjoitellut tarpeeksi sellaisen musiikin kuuntelemista. Hän ei ole virittänyt korviaan.

Ei kenenkään tarvitse ryhtyä sellaiseen vaivannäköön. Jos pitää todella (Seppo Heikinheimon usein mainitsemasta) haitarista, miksi vaivautua kuuntelemaan viulua tai kerrassaan jousikvartettoa. Ei siihen ole mitään todellista syytä.

Henkilökohtaisia syitä on. Oma syyni on kokemus, että aluksi vastenmielinenkin ponnistelu saattaa palkita, joskus jopa ruhtinaallisesti.

Otsikon syvyysterävyys askarruttaa minua yleisemminkin valokuvailuni yhteydessä. Nyt on pelit ja vehkeet hiukan toisenlaisiinkin kuviin kuin suoraan nappia painamalla syntyviin.

Katsokaapa piruuttannekin vielä hiukan leluasteella olevaa värkkiä, jkonka nimi on Lytro. www.lytro.com ja sieltä galleria ja sitten muistatte klikata kerran, odottaa latautumista ja sitten klikkailla eri puolille kuvaa.

Kiehtovaa. Kuvan syvyystarkkuusaluetta voi siis muuttaa jälkeenpäin. Ensin koko kuva on epäterävä, mutta kotvan klikkailemisen jälkeen tarkasti piirtyviä alueita löytyy edestä ja takaa. – Todellisuudessa ”kuva” on tietenkin kooste hyvin monista kuvista, mutta silti – mielenkiintoista!

17 kommenttia:

  1. "Ihminen luulee muistavansa, mutta samalla tavalla kuin aistimukset myös muistikuvat kehittyvät, silmukoituvat ja muuttuvat toisten kokemusten vaikutuksesta."

    Nästan samma ord, denna gång bara på rikssvenska, använder vår gode författare Torgny Lindgren; "vi inbillar oss att vi minns oerhört mycket, och i själva verket är det konstruktioner, och det är sånt som jag har ärvt av andra, det är bilder och fotografier som vi har råkat se osv. ..."


    http://areena.yle.fi/tv/1285074

    Så det måste vara sant på något neurologiskt-kulturellt sätt, om det råder en så stor överensstämmelse om saken.

    VastaaPoista
  2. Otsikkokuvan rajaus on tietenkin omaperäinen mutta silmääni täsmällisen oikea. Suomaalaiset ovat suuria symmetrian ystäviä ja tykkäävät sijoittaa aiheen keskelle kuva-alaa. Näin on tehty tässäkin, mutta osattu päättää mikä on pääaihe. Se on tuo hieno ranskalaisauto. Sen vaakasuorien linjojen jälkeen kuvan pystysuorat -- puut ja tuleva advokaatti -- rakentavat silmälle seurattavaa, kunnes vinossa oleva pyykkiseiväs täydellistää.

    Valokuva on hetken vangitsemista sellaisenaan. Se ei koskaan ole sattumaa.

    VastaaPoista
  3. Illalla voimakkaana kokemani aistioire, jota en ole erikoisesti halunnut oppia, on keski-iässä voimakkaasti kehittynyt eli pahemmaksi tullut korkean paikan pelko.
    Yllykkeenä toteamiseen oli Laurel & Hardyn pieni suurteos Liberty, jossa heilutaan rakennustelineillä. En olisi nuorempana uskonut, että sellaisen katselu voi huimata tiukasti kyljellä maaten, mutta vaikea näköjään järjellä sitä ohittaa, vaikka kuinka muistaa ajatella kyse olevan kuvista, jotka sangen turvallisesti on tallennettu vuosikymmeniä sitten.
    Olen aikani kironnut uudempaa tuotantoa, jossa kärjistetysti haetaan tällaisia huimaannuttavia jännitystilanteita, tajuamatta oman pään muuttuneen niin, että lapsesta lähtien sujuvan hilpeästi katsellut korkean paikan kohtaukset eivät enää kelpaa nautittaviksi. Nyt odottaa Vertigo kovolla, uteliaisuuttaan pitää kai siinäkin muuttunut pää testata. Kai se testaus melko vaaratonta on, kun varmistaa ettei tuolia korkeammalta putoa, jos liikaa sumenee silmissä.

    Tällaiset muutokset antavat aihetta epäillä muitakin kulttuurin ja taiteen näkemisiä, kuulemisia ja uusiokokemisia. Yksi esimerkki on nuoruuden rock- ja pophitit, jotka usein kuulostavat paarissa nykyään olennaisesti erilaiselta kuin muistikuvissa. Mikä mahtaa olla osuus tallennusmuodon, laitteiden ja äänentoiston muutoksissa ja mikä taas ulkokorvien välissä. Vaikea arvailla.
    Vastaanottovälineetkin ovat jo selvästi rapistuneet, jostain kuulin silmän kaipaavan keski-iässä moninkertaisesti valoa näkemiseen nuoruuteen verrattuna. Apukonsteja tarttuu matkan varrella, että arvailee etevämmin ja oikaisee turhaa toistoa vaikkapa tekstissä, elokuvassa ja musiikissakin. Vaarana on kadota omiin ajatuksiinsa harvakseltaan mielenkiintoa ruokkivan teoksen äärellä, mistä juontuu ajatus, että ylimalkaisen kohtelun jälkeen teoksen ansiot voivat olla hutiloiden punnitut.
    Enemmän silti kiinnostaa, kuinka omat vastaanottovälineet ovat kalibroituneet. Mikä osa on rappeutunut, mikä taas optimoitunut erilaiseen vastaanottoon kuin nykyään on tarjolla. Esimerkiksi mainostuksen möykkä tai liiallinen pikselitarkkuus tuntuvat hajottavan keskittymistä pahastikin.
    – Varapygmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänipuolella kaikkialla on käytössä ns. "kompressointi", äänestä poistetaan dynamiikka, jotta kaikki volyymit saadaan "koko ajan täysille". Täten kaikki 90-lukua vanhemmat levytykset tulevat ilmeisen vääristyneinä ulos, oli tv tai radio tai nyky-CD. Vanha kompressoimaton dynamiikka on ollut jäljellä vielä klassisella radio-kanavalla. (Vai onko enää sielläkään?)

      Tämän itsekin järkytykseksi huomasin Youtubessa olleesta vertailusta, jossa vanha äänite oli mukavan rytmikäs äänidynamiikaltaan mutta siitä tehty uusi myynnissä ollut CD oli tasapaksua tympeää melua, koska kompressoidut ääniaallot. Koska volyymillä nykyään kilpaillaan niin ei uskalleta jättää hiljaisempia kohtia sekuntiakaan ja kompressoidaan piloille ..

      Poista
    2. Luullakseni eli muistaakseni Ylen ykköstä kompressoidaan hieman, vähemmän kuin kanavia yleensä. Ylen Klassinen -nettikanava on kompressoimaton.

      Poista
  4. No tama on taas tata Kemppisen viisausoppia, mita on viime aikoina nahty runsaasti.

    Eikos jo olisi aika palata asiaan-- vaikka edes valiin. Kemppinenhan on hyva kirjoittaja oikeuden alalta,sotajutuista jopa politiikasta, [kunhan ei Manua mollata]!

    VastaaPoista
  5. Hienoja ajatuksia makuasioista kiistelemisestä, Love Supremesta ja korvien virittämisestä!
    Liitän ne motoksi yksityisen musiikkikerhomme 25-vuotismuistioon 29.1.2013. Ollaan tuona päivänä arvioitu neljännesvuosisadan ajan toisemme lähettämiä musiikkikoosteita, joista viimeisimmän järjestysnumero on 177. (Siinä minun huonoin kappaleeni oli kaverilla ykkönen, joten jatketaan virittelyä.)

    VastaaPoista
  6. "Latteuksien sanakirjaan kuuluu kunniapaikalle väite, että makuasioista ei voi kiistellä. Hyvänen aika – mistä muusta me kiistelisimme? Tosiasioista kinaaminen on jotenkin pöljää."

    Irtohuomio tästä: erottelisin itse makuasiat ja mielipideasiat. Ensiksi mainituista kiisteleminen on varsin hedelmätöntä; "tuo mekko on kaunis" vs. "tuo mekko on ruma". Keskustelua voi yrittää viedä hyvinkin korkealentoisille, filosofisille tasoille tuosta lähtökohdasta, mutta sillä ei kummankaan makunäkemyksen esittäjän näkemystä muuteta. Mielipideasiat sitten taas ovat ainakin periaattessa johdettavissa faktoista ja niiden tulkinnasta; "Onko yksityistäminen ja kilpailuttaminen oikea tapa kehittää julkista terveydenhuoltoa?" Tähän kysymykseen voi samojen faktojen eri painotuksilla ja tulkinnoilla esittää täysin päinvastaisia mielipiteitä, ja periaatteessa argumentoinnin keinoin voi yksi kanta nousta voittajaksi, mikä ei ole mahdollista puhtaissa makukysymyksissä.

    Rajanveto ei ole täysin selkeä, ja maun kultivoimattomuus voi johtaa yleistäviin mielipiteenomaisiin virhearvioihin, jotka ovat ainakin periaatteessa korjattavissa, mutta yksinkertaistavakin jako maun ja mielipiteen välillä on silti nähdäkseni hyödyllinen. Latteus tarvitsisi toki päivitystä; makuasioista *voi* kiistellä, mutta ei ehkä kannata?

    VastaaPoista

  7. 50 milj. on pikkurahaa. Sellainen kertyy kunakin työpäivänä työelälaitostemme tileille jaettavaksi heti eläkkeinä ja rahastoitaviksi loput. Viikossa tulee sisään reippaasti yli tuo 50 milj. lainattavaksi ja muutoin sijoitettavaksi. Että se siitä STX risteilijätilanteesta. Kertokoot aktuaarit tarkemmin. Minä katson Albaniaan.

    Siellä itsenäisyyttä tulee 100 vuotta, pois Turkin alta -ja Kiinahan oli kaukana.
    Keskuspankin johtaja avasi valuutan lek, ja muun rahan vaiheita näyttelyssä ja mainitsi kuinka raha yhdistää kansalaiset sosiaalisessa kanssakäymisessään, kuulumisessa Albanian kansan yhteiseen elämänkohtaloon. Hän viittasi britti William Camdenin korostukseen 1500-luvun lopulta kuinka raha on viides elementti joista maailmamme kostuu, ilman,veden,tulen ja maan rinnalla. Tai kuten tekisi mieleni sorkkia, ihmisten päissä,mielissä ja yhteisaikeitten toteuttamisissa.

    Keynes kirjoitti Rooseveltille avoimessa kirjeessä 1933, että finanssiopissa oltiin sallittu sotien oloissa valtiopolitiikalla enentää työllisyyttä. Mutta että nyt demokraattisesti valittu presidentti ja asetettu esivalta, voisi käyttää tätä tekniikkaa rauhan ja vaurauden kohottamiseen, tekniikkaa jota tähän asti on saatu käyttää vain sodan ja tuhon tarkoituksiin.

    Jos siis STX asia on liikesalaisuus, niin minkähänlaisen jengin ? Olisiko tämän uusimman entisen talousdogmin, joka kulkee nimellä arvoketju ? Oivalluksella perustellaan firmojen pikkomista ja kombinoimista eri puolilla maanäärtä. Se on Euroopan unionin reformivaatimuksia Kreikalle ja Italialle, mihin tietty ei sovi ensinkään työnantajavastuun ottaminen työntekijöistään ja heidän kohottamista elämässä. Työtuntiyksiköiden kantaminen verolle on toinen uusargumentti kansakunnan asioiden hoitamisessa. -Oikeasti kaikki on salasälää ja vain jotta rahan ylimykset -luottolaitoksen väärinkäyttäjät- eivät tulisi näkyviin ja joutuisi tilille. Kuuntelepa ensi kevään uutta insinööriluokkaa ja ekonomeja, se on arvoketjua ihan vimmatusti ja "järkevästi".

    Kemppisten valuuttalisenssiluvalla (?) hankittuun prameaan autoon huomioni kytken totamalla, että paitsi muistaa nurin ja muitten syötteitä, niin yksi iso juttu olisi ettei tiennyt asiosta, joiden keskellä eli. --Itse olin poissuljettu esimerkiksi itselleni kiehtoviksi ja älyä kutkuttaviksi muuttuneista rahan elvävöittävistä ja poljetuksi tukahduttavavista -organisoidusta valtakerrostumista. Joissa kai toimijatkin ovat kuin hämärään joutuneita ? Ja viattomia, ymmärtämättäminä kuin pikkumattti maailmalla.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. "Tiedämme nyt kokeellisesta tieteestä, että ääni, kuva, maku, haju ja tunto eivät tule luonnosta eli niin sanotusta todellisuudesta. Ne tulevat aivoista ja muusta keskushermostosta."

    vrt. Kant

    VastaaPoista
  9. Lytrosta on netissä ja lehdissä ollut paljon juttua. Vaikka kuva on todella ikäänkuin monien "kuvien" muodostama, on se käsittääkseni oikea *kuva* sikäli, että se otetaan kerralla (käsittääkseni vieläpä varsin vauhdikkaasti) ja fokusointi tehdään yhdestä ja samasta tiedostoata.

    VastaaPoista
  10. Kuvan rajaus on siinä mielessä omaperäinen - tai pikemminkin omapäinen - että siinähän on kaksi puupäätä samassa varressa täsmälleen kultaisessa leikkauksessa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut kuulla omaperäisen kielikuvasi ennenkin...

      Poista
    2. Kemppisen kuvat ovat melkein yhtä hyviä kuin kirjoitukset. Jos päivän sana jää epäselväksi, niin aina voi katsoa kuvaa. Vuosien varrella Kemppisen kuvat ovat opettaneet myös katsomaan Helsinki sekä ympäristö hieman uudesta näkökulmasta.

      Kun kuvia mahtuu tähän formaattiin rajallisesti, niin Kemppinen voisi lisätä ylimääräiset tuonne Flickriin...

      Poista
    3. Viestini sisältö oli se, että vaatimatonta esittävä kirjoittaja oli tällännyt itsensä keskelle kultaista leikkausta. Vanha piippuvitsi oli vain loppukevennys.

      Poista
  11. Hukkaan menee, jos sinulle asiasta kirjoittaa

    VastaaPoista
  12. Puoli vuosisataa piippua...

    VastaaPoista