28. marraskuuta 2012

Perko ja Kaartin seitsikko







Menin sanattomaksi.

Tulevalla viikolla järjestämme Kullervo Kemppisen muistokonsertin. Muuan hitti tulee olemaan Jorma Hynnisen Jouko Laivuoren säestämänä esittämät viisi Kilpisen Tunturilaulua – kuvitettuina isäni 50 vuotta vanhoilla valokuvilla. Kun lauletaan Jänkä, näytetään jänkä. Kun lauletaan Vanha kirkko, näytetään Pielppajärven erämaakirkko. Kun lauletaan Tunturille, näytetään K. Kemppinen sangen nuorena Vasanlyömäpäällä katsomassa Sokostin suuntaan.

Ja on Beethovenia, on kuoron soolokvartetti ja muuta.

Tämän jutun valokuvassa ovat muuten vanhempani Saariselällä vuonna 1947, äiti vasemmalla ja isä oikealla. Vasemmassa reunassa on isäni ehkä kehittämän rinkan ensimmäinen prototyyppi, jossa kehikko on siis puukolla veistetty.

Kovin olivat nuoria – oikeastikin.

Mutta tuota tilaisuutta varten neuvottelin Kaartin soittokunnan kanssa ja tänään sain levyn, joka ilmestyy tällä viikolla – Jukka Perko ja Kaartin seitsikko soittavat rauhanajan marsseja.

Nuijamiesten marssi oli pohjalaiskuoron tavallinen lopetuskappale. Isäni johti sen sata kertaa, ainakin. Lopussa toinen basso veti niin että ikkunaverhot heiluivat.

En ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että sotilasmarssit voisivat olla musiikkiakin. Ja väärässä olin.

Perkon käsittelystä ja Kaartin miesten soitosta tulevat heti mieleeni modernit, merkittävien säveltäjien sovitukset parista pohjalaisesta kansanlaulusta. Ainakin YL on levyttänyt ne, ja jopa Iso Antti ja Rannanjärvi soi kuin uutena, kun bassolinja onkin nostettu aluksi melodian paikalle eikä tutusta renkutuksesta ole tietoakaan; itse asiassa se on erikoisen septiminsa kanssa mielenkiintoinen, historiaa kantava kappale.

Ja nyt Sibeliusta, Kuulaa, Collania ynnä muuta jazzina tai ainakin hyvin jazzin kaltaisena, saksofonin johtaessa.

Tiedä sitten, keksiikö kukaan pahastua. Fundamentalistit ovat aina keskuudessamme. Heistä varmaan isänmaalliseen marssiin ei saisi lisätä fermaattiakaan.

Minusta tämä on hämmästyttävä taidonnäyte ja suuri kunnianosoitus. ”Jazz-versio” on väärä nimitys. Onhan useimpien kappaleiden tyyli selvästi siihen suuntaan kallellaan, mutta vertauskohtana tulee mieleeni Aulis Sallisen ”Aspekteja Peltoniemen Hintriikin surumarssista”, jossa pelimannisävelmä puretaan osiinsa ja niistä rakennetaan uutta musiikkia, joka on yhtä aikaa samanlaista ja toisenlaista.

Sama koskee näitä. Kuten Perkon virsissä nytkin on pakko tunnustaa, että nuotteihin jäädytetty musiikki tai vahva esitysperinne ei ole riittävä syy valehdella, että musiikki eli yksittäinen teos olisi aina sama. Hyvänen aika – esitetäänhän teoksia jatkuvasti sekä hyvin että vähemmän hyvin. Jokainen tosissaan musiikkia seuraava muistaa tapauksia, joissa hyvin tutuksi luultu teos saakin aivan yllättäviä aspekteja.

Minulle kävi noin Sarasteen ja Helsingin kamariorkesterin Beethovenin Eroican kanssa. Sieltä löytyi loputtomasti asioita, joita ei olisi niin tutusta teoksista uskonut.

Sekä sovittajan (oikeastaan säveltäjän) että soittajan kannalta loistava osoitus siitä, että musiikki on jotain, joka on sekä nuotteja että mitä tahansa kuuntelukertaa syvemmällä ja laveammalla.

24 kommenttia:

  1. On olemassa se jazzin syvin olemus.

    VastaaPoista
  2. Isoisäni oli sotilassoittaja, sovittaja ja kapellimestarikin .. oli kuulemma ollut mieltä, että siinä riittää loputtomasti matskua kaikkeen, sotilasmusiikissa - kun aika mihestä jätti, pojiltansa lipsahtivat torvet lekan ja alasimen väliin vielä saman vuorokauden aikana. kieli jolla oppia istutettiin sai mennä ja.
    Marssi vaatii - paitsi lahjakkuutta esittäjältä - määrätyn orientaation; se on usein rytmikästä ilon musiikkia.


    VastaaPoista
  3. kuvasta päätellen metsäkämpässä on taidettu harrastaa seksiä. tai siis ihan kivan näköinen typykkä. olivatkohan kyseisen naisen ajatukset kuinkakin syvällisesti vihreitä tai motivoidun naisellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pätelmiä voit tehdä siitä, että typykkä on äitini ja meitä on viisi lasta. Yksi taisi syntyä noin 9 kuukautta tuon kuvan ottamisen jälkeen...

      Mummoni huokaisi joskus perhekuvia katsoessaan, että kyllä on maate menty mutta onko nukuttu?

      Poista
    2. Äitinne on kaunis. Oma äitini on myös, vaikka tekohampaat piti äsken teettää.

      Poista
    3. Minullakin ollut tuon mallinen rinkka. Isäsi kehittämä siis. Ehkä? Monipuolisuus näyttää joka tapauksessa olevan periytyvää.

      Poista
  4. Tuosta nuottien takana olevasta, mikä ilmenee kun soittajan kokemusmaailma yhdistyy nähtävillä olevaan nuotitukseen. Viime kesänä Mikkelin musiikkijuhlilla Gergijevin mukana oli viulisti Sergei Khachatryan, jonka Tsaikovski-tulkinta oli aivan verraton. Tulin sitten hankkineeksi hänen levytyksensä Sibeliuksen viulukonsertosta. Sen kuuntelu olikin sitten yhtä juhlaa. En ollut voinut kuvitellakaan, että Sibelius oli näin romanttinen säveltäjä. Eikä tietysti ollutkaan, mutta Khachatryan oli.
    Toinen yhtä mullistava kokemus oli Samuli Edelmanin ensimmäinen virsilevy. En saata sanoin kuvailla sitä tunteiden myrskyä, joka siitä aiheutui, enkä ole lainkaan uskonnollinen henkilö, tai en ainakaan tiedä olevani... Mutta koskettavaa, erittäin koskettavaa musiikkia tuo oli, mitä kelloja sitten lie soitellut. Ainakaan niitten olemassaolosta en ennen tuon levyn kuuntelemista tiennyt mitään.
    Molemmat kokemukset olivat, paitsi mieltä liikuttavia, myös maailmaani melkoisesti avartavia.

    VastaaPoista
  5. >>kehikko on siis puukolla veistetty<<

    Kiinnitin huomiota juuri tuohon "repun kehikkoon" eli puiseen kehykseen ja leveisiin kantohihnoihin. Taitaa olla ihan tavallinen reppu, johon on laitettu puinen kehikko tavaroiden kiinnittämisen helpottamisksi ja kuorman tasaamiseksi.
    Reppurinkassa (itselläni vanha putkirunkoinen Savotta) on parasta se, ettei selkä hikoa litimäräksi kävellessä repun kanssa. Tämän tekee se putkien väliin pingoitettu kangas, joka erottaa vesitiiviistä materiaalista tehdyn repun selästä irti.

    Sivumennen sanoen: Kirveellä veistetään ja puukolla vuollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppuosa oli kotona ommeltu. Samoin useagt seuraavat versiot. Kangas selkää vasten näkyy valokuvasta, joka on siis vuodelta 1947.

      "Keksinyt" on suhteellista. Tuohon aikaan - 40-luvulla - ei saanut helpolla edes kangasta. Muistelen kuulleeni, että retkeilijät rakentelivat erilaisia virityksiä.

      Näistä rinkoista on joitakin kymmeniä kuvia eri vusoikymmeniltä. Itse muistan tarkoin, että ensimmäisessä rinkassani 1955 oli putkirunko ja makuupussille tarkoitettu yläosa oli irrotettava. Hiihtäessä korkea pakkaus on liian hutera.

      Veistämisen ja vuolemisen ero on oma keksintösi. Onneksi olkoon.

      Itse olen asiantuntemattomuuuttani viilätneeksi ja pistäneeksi sekä puukolla että veitsellä (joiden ero on minulle epäselvä). - Kirjoitin näistä asioista kerran kirjan.

      Poista
    2. >>Kirjoitin näistä asioista kerran kirjan.<<

      Puukot. Kuvitus: Mikko Kemppinen. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02469-8.


      Joopa se joo, sanoi pojat päissään, eikä ne paljon muuta puhuneetkaan.

      Kyllä ainakin meidän isäukko kävi aikoinaan 1920 -luvulla veistokoulun ja sen "tuotoksia" toki tehtiin muillakin työkaluilla kuin kirveellä.

      Aattelin vain, että kuulostaa selkeämmältä tuollainen jako. Minä ainakin veistän tai "vestän" kirveellä ja vuolen puukolla. Veitsellä leikkaan vaikkapa leipää. Toki teen vaikkapa leivänleikkuuta tms. ruokajuttuja joskus puukollakin, etenkin metsästysreissuillani.

      Veitsen mieltäisin jotenkin keittiökalustoon kuuluvaksi "kädenjatkeeksi", jossa on yleensä ohuempi ja taipuisampi, usein pitempikin, terä kuin puukossa.

      Poista
    3. Ei se ehkä ihan anonyymin oma keksintö ole, veistäminen ja vuoleminen, vaan kyllä siihen suuntaan viittaa suomalainen kielikorvakin.

      Jos teitä joku pyytää veistämään, otatte kirveen, ja jos vuolemaan, hamuatte puukkoa. Näin rohkenen olettaa.

      Voihan puukolla vaikka hakata, vääntää tai hoonata, mutta se on eri asia. Eli Kemppinen saivarteli. Se sallittakoon.

      Poista
    4. En minäkään ikänään ole kuullut ammattimiehen rakennuksilla vuolevan kirveellä kuin huumori mielessä; "vuolasempa tuosta vielä vähäsen" (iskee kirveellä hirmuisen sälön lankusta) ja vielä pahempi etikettivirhe on, jos puukolla alkaa vestämään (noi retkeilyihin kuuluvat harrastehommat voivat tosin sisältää poikkeuksen...). Ja sentäs ammatissakin toimin aika kauvan ja olen "vestänyt" kannolta harjaan muutaman hirsikömmänänkin; moottorisahaa tosin isoimman osan urakoihin käyttänyt.

      Vuolurauta on sitten erikseen, ja se enämpi käypi sitten puukon kaveriksi vuoleskeluihin.

      Poista
  6. Tulee myös mieleen Rrrranskan vastarrrrintaliike, miksi lie, baskereistako johtuen?

    VastaaPoista
  7. "Sivumennen sanoen: Kirveellä veistetään ja puukolla vuollaan.

    Veistämisen ja vuolemisen ero on oma keksintösi. Onneksi olkoon."

    Kyllä tuo ylempi pitää paikkansa. Näin ovat sanoneet monet vanhan koulun kirvesmiehet.


    Ei olisi ensimmäinen kerta kun kirjaan väärää tietoa laitetaan. Onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kuva. Tuleepa mieleen myös runon tynkä, sellainen kuvaan sopiva. Haikea.



    "Oi nuoruus, oi nuoruus
    kuin kirsikkapuu! Hetken
    kukkii, pitkään lakastuu."

    Eikös näin ole? Veljet, varmistakaa asia katsomalla peiliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata, että joku näkee kuvan "oikean" sanoman.Kun oma elämän-varjo on pitempi,kuin edessä siintävä horisontti ja on tullut taivallettua lapin kairoissa kymmenien vuosien aikana, niin kuvan sanoma on minulle aivan pysäyttävä.Ilo, nuoruuden raikkaus, eräkämppä ja lapin luonto,tuo vanhalle kaipuun kaikessa kauneudessaan.

      Poista
  9. Hyvät ihmiset! En malta olla veistelemättä teille pilkun vuolijoille, kun itsekin sitä harrastan: Länsi-Suomessa me kyllä veistämme puukolla, vaikkette itä-suomalaiset antaisi lupaakaan. Ja jos katsoo oikein kirjasta, vaikkapa etymologisesta sanakirjasta, veistäminen tarkoittaa vuolemista ja piiluamista. Se on samaa kantaa kuin veitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpähän se kyllä on kun nämä murteet ovat "sotkemassa" kaikkia totuttuja käsityksiä arjen kutsumanimiä myöten.

      Oppikirjoista työmiehet eivät ole tainneet puhekieleensä isosti mitään ammentaa. Korkeintaan "Tuntemattomasta" toistavat joulukuun alussa Rokan lasauttelemisia, ja nekin ne ovat oppineen E.Laineen elokuvasta (jonka minun puolesta saisivat jo kanaviltaan muutamaksi vuodeksi poistaa).

      Muutaman vuoden olin raumalaisten, uusikaupunkilaisten ja sen suunnan miesten kanssa "lauteilla" niin tuli sitä näistä kielellisistä eroavaisuuksista huulta heitettyä niin, että vielähin on kielj´ kippee.

      Laitilasta oleva mestari meinasi kieleensä tukehtua kun kysyin työmaalla, että vieläkö niitä ruvelautoja taapelista löytyy. Ruodelautoja tarkoitin.

      Jos sanot idän timpurina lännen timpurille, että haepas niitä soiroja niin se tuopi kakkosnelosta tarjolle vaikka tarkoitit "ihan jottaen laavanräeppee...". Meilläpäin soiro on aina tarkoittanut lautataapelin välirimoja tai yleensä jotain ohutta puutavaraa; mittääntekemätöntä lauvansyrjee. Vaikka taitaa olla niin, että virallinen RT-kortistokin väittää soiron olevan kakkosnelosta.

      Ja entäs "tylttä"! Eivät meinanneet millään uskoo vaan tuputtivat tilalle tönäreit!

      Länsirannikon miehet ihmettelevät myös, kun itäsuomalainen sanoo tuvankattoa laipioksi koska laivoissa se tarkoittaa ihan muuta.

      Ja miten miljoonasti näitä lieneekään sillä kielemme on niin rikas, niin rikas kautta rantain ja tunturien kupein...

      Poista
    2. Veitsihän taas tulee sveitsiläisestä linkkarista, eikä puukkokaan tule puusta, kuten monet luulevat, vaan muinaisgermanian pook-sanasta, joka tarkoittaa kuulemma jotain puukon tapaista.

      Toisin päin se laina ei voi olla, koska onhan ihan päivän selvää, kiertämätön fakta, että muinaisgermaanit olivat fiksumpia kuin muinaistsuhnat, herra jumala sentään.

      Poista
  10. Kylläpä täällä taas vuolaasti veistellään. Kuuluuko vuolukiveä veistää vai pitääkö vain vuolla ja onko vuolla hyvä vuolla?

    VastaaPoista
  11. Onko se muistokonsertti suljettu tilaisuus? Missä se pidetään? Entä milloin?

    VastaaPoista
  12. Tuleepa mieleen K.Kemppisen eräretkeilyä käsittelevä kirja, jonka isäni aikoinaan osti. Emme kylläkään eräretkeileet muualla kuin Saimaalla, mutta kirja oli hyvin mielenkiintoinen...Se on vieläkin jossain kirjastoni uumenissa tallessa sillä en koskaan ole antanut pois tai myynyt yhtään kirjaa joka on joskus on tullut hankittua...Arvelisin niitä olevan noin 2000...

    VastaaPoista
  13. Tervehdys.
    Käsittääkseni tuo kuvan eräkämppä on ns. Rajan kämppä ja kuvaus hetkellä vielä alkuperäisellä paikallaan. Se siirrettiin Luirojärven etelärannalle ja muohemmin se purettiin nykyisen kelokämpän tieltä.
    http://www.patikka.net/Tupaluettelot/koilliskaira/tuvat/rajan-kamppa.htm

    Olisin kovin kiinnostunut löytämään tuon alkuperäisen rakennuspaikan Vasanlyömäpään rinteeltä.
    turhankavelija@luukku.com

    VastaaPoista