17. kesäkuuta 2012

Mieli nähdä


Mitä varten Schjerfbeck rupesi maalaamaan kummallisesti ja luonnosmaisesti, vaikka hän osasi maalata oikeinkin? ”Toipilas” lienee teos, josta maalaus ei enää parane?

Neurotiede on saanut selville, ettei ihminen todellisuudessa näe paljon mitään. Välähdyksiä ja sotkuja vain. Silmä ei ole kamera, joka poimisi pikselit kohteesta ja heijastaisi ne verkkokalvolle aivojen mussutettavaksi.

Cézannen vuoren, joka on yllä kuvassa, voi nähdä myös kuvauksena siitä tapahtumasarjasta, jonka tuloksena on näköaistimus. Se kuuluisa mies, joka on päässyt Oliver Sacksin kirjan nimeksi, luuli vaimoaan hatuksi. Hänellä oli vaikea aivovamma. Halutessaan ottaa hattunsa, joka lienee ollut musta, hän tarttui vaimoaan päästä. En tiedä, muistuttavatko vaimot hattuja. Mielestäni eivät. Mutta tämä mies näki vain värisotkua niin että ruusukin oli jotain epämääräistä punaista, kunnes hän sai haistaa sitä.

Tuo onneton mies oli taantunut näkemisen prosessin alkuun. Aivot ja siis hermosto täyttävät kuvan ja valuttavat siihen merkitystä, tavallisesti tuttuutta.

Hyvän taiteen, esimerkiksi eilisen Joycen ja tämänpäiväisen Cézannen teokset tuovat mieleeni sanat syvyys ja outous. Jälkimmäisellä en viittaa fysiikan kielikuvaan eli kvarkkeihin. Tosin Cézannea tuijottaessa kvanttiutuminen pyrkii kovastikin mieleen. Tarkkailun kohteet (informaatioksi muuttuvat sähköiset signaalit) eivät voi olla missä tahansa. Niillä on omat lakinsa. Sähkömagneettisessa kentässä niistä voi esimerkiksi laskea joko todennäköisen sijainnin tai nopeuden.

On sanottu, että aistimme ovat vajavaiset ja nyt näemme kuin kuvastimessa, hämärästi. Tämä on totta. Toisaalta näemme hämmästyttävän monimutkaisesti ja tarkasti.

Vanha naturalismi kuvasi vaikkapa omenan väitteen mukaan hyvin tarkasti sellaisena kuin se on. Tuskin sitä kukaan kuitenkaan ryhtyi jyrsimään taulun reunasta. Niin sanottujen modernistien taide esittää omenan myös sellaisena kuin se on – lähes kaksiulotteisena läiskänä, joka koostuu kaikenlaisista maaleista eli valoa eri tavoin heijastavia aineista.

Musiikin kuulemisen laita on sama. Kuuloelimistä mitatut signaalit eivät alkuunkaan vastaa kuulijan aistimia säveltasoja, yhtä vähän kuin silmänpohjaan tulevat aallot vastaavat vanhan kauniin tavan mukaan käytettyjä nimityksiä punainen, vihreä, sininen (RGB).

Koehenkilö ilmoittaa – jos hänellä on erinomainen korva – että nyt kuuluva sävel on A. Kadulta etsitty toinen koehenkilö, jahka löytyy sellainen, joka tunnistaa säveltason, ilmoittaa hänkin, että A.

Se on ihmeellistä, koska jo korvakäytävä muuntelee ja paiskoo ääniaaltoa. Tässäkin tapauksessa aivot rakentavat ärsykkeestä aistimuksen.

Rivakka solipsisti päätyy ehkä väittämään tästä, että maalaustaide ja musiikki ovat humpuukia, koska niillä ei ole tieteellistä pohjaa. Ajatus on muodikas ja sillä voi saada suosiota. Se ei liioin ole aivan perusteeton.

Yksi korkean ja matalan taiteen eroista on yllätys. Karhea kuusikko ja kovasti rähisevät metsokukot miellyttävät silmää ja virkistävät mieltä. Silmä poskella kääntää mieltä. Jokin jazz-kappale, esittäjänä Parker, Coltrane tai peräti Ornette Coleman, saattaa petollisesti lähteä liikkeelle kuten kuuluukin, huolellisesti laakeroidusta suosikkisävelmästä, ja käännähtää äkisti suuntaan, johon ei pitäisi. Ja jatko voi olla kauheaa…

Mieli rakentaa kuvasta ja äänestä kuvia, joiden edestä joskus kiskaistaan verhot tai takaa kaadetaan kulissit. Tyynnyttävän ulapan sijalla on kauhistuttava syvyys. Se on pelottavaa. Kysyin leikkaavalta lääkäriltä, joka siis oli käymässä polveni kimppuun, että oikeinko totta jotkut ihmiset pelkäävät verta, oman verensä näkykvistä. Hän vastasi että puolet. Bodarit ovat todella säikkyjä, hän sanoi. He pelkäävät ties mitä.

Tieto tuki käsityksiäni taiteesta, korkeasta ja matalasta.

22 kommenttia:

  1. Tunnistan tuon kokonaiskuvan luonnin liikkeen ja sijainnin käsitteistä pakottamalla, koska olen pelannut niin paljon jalkapalloa. Minusta Cézannella ja jalkapalloilulla on paljon yhteistä.

    Musiikin suhteen en tajua tuota samaa.
    Sävel on sävel, tekisi mieli sanoa. Silmän perusteella arvaan kuitenkin, että sävel ei ole sävel. Näin arvailemalla pelastun konservatiivisuudelta ja lainkuuliaisuudelta muissakin asioissa.

    VastaaPoista
  2. Kuvia ja musiikkia ei voi rinnastaa. Kuvilla jos eivät liian abstrakteja ei ole semantiikkaa. Musiikilla ei ole semantiikka muuten kuin onomatopoeettisten kliseiden kautta. Ja elokuvamusiikin kliseiden kautta. Duuri/molli erotteluon kovin laajalle levitetty valhe. Mitään universaalia musiikkia ei ole.

    Aihe-ehdotus: Virtualiteetin estetiikka?

    VastaaPoista
  3. Mitä taide on?
    http://pinterest.com/laurigrohn/what-is-art/

    VastaaPoista
  4. "Tieto tuki käsityksiäni taiteesta, korkeasta ja matalasta."

    Mitä on "korkea" tai "matala" taide? "Hyvä" taide?

    Makuja on monenlaisia..., ja kuka määrittää, mitä korkea, matala tai hyvä, huono taide on?

    VastaaPoista
  5. Ihminen näkee tai havaitsee vain sen mitä hän ennestään tietää ja tuntee. Tuntematonta tai käsittämätöntä ei kertakaikkiaan havaitse, vaikka aistit työntäisivät informaation aivoihin.
    'Yksi korkean ja matalan taiteen eroista on yllätys. '
    Se, että paradoksin avulla analysoi tai kehittelee asiaa, ei vielä sinänsä nosta tekelettä korkealle tasolle. Mutta uutta luovan oivalluksen edessä, tapahtuupa se vaikka vaikka jalkapallopelissä, nöyrtyy ja nostaa lakkia päästä.

    VastaaPoista
  6. Mröh, ei nopeuden vaan impulssin. Sähkömagneettisessa kentässä nopeus on aina valon nopeus.

    VastaaPoista
  7. Ihmisellä on 12 aivohermoa, jotka tuovat ja vievät tärkeimpiä viestejä pintaan ja ulos tai ulkoa ja pinnalta.
    Niistä kaksi - oculomotorius ja opticus - ovat sielun peili.
    Mutta kolmas - olfactorius - on syvällisin (haju).
    Kaikki ovat millien päässä siitä aivojen osasta (paleocortex), jonka äärelle neurotiede ei tunnu edes yrittävän.
    Komentosilta (frontaali-cortex) on neurotieteen alaa, konehuone (paleocortex) jää papeille ja huijareille.
    Siksi sieltä, "syvältä katkuista", onkin löydetty "Jumalan sormenjälki".

    VastaaPoista
  8. Jos ette tiedä kuka on ornette koleman , teidän pitää kornette oleman.

    VastaaPoista
  9. Taiteessa pitää olla särmää, muuten se ei kolahda.

    VastaaPoista
  10. Lääkärinne kertoi olennaisen asian.. "ulkoisesti isot ihmiset " ovatkin monesti heikkoja. Bodari (on muitakin), hakee tukea egolleen. Sisäisesti vahva ihminen ei ole koskaan paha lajitoveriaan kohtaan. Siispä nautimme musiikista, kirjoista, keskusteluista, ystävistämme, luonnosta..ja olemme nöyriä elämässä. Silmä on onneksi sellainen "kamera", joka myös unohtaa...

    VastaaPoista
  11. Kuva, musiikki, kirja
    avoin kyllin, että jää tilaa
    lukijan, kokijan mielleyhtymille.

    Abs sävelkorvaa on harvalla ammattilaisellakaan.

    Kaikki kohdallaan kuvassa: nope.
    Kaikki kohdallaan kirjassa: nope.
    Kaikki kohdallaan musiikissa: jess.

    Mikä kantaatti tänään ?

    VastaaPoista
  12. Cézanne, kopioin tuon nimen kun se on niin vaikea kirjoittaa, niin Cézanne lausui kerran: Jos näet puun sinisenä, maalaa se siniseksi. Tikkurilan väritehdas ihastui lauseeseen niin paljon, että kiinnitti sen tolppaan tehtaansa lähelle. Minä kyllä näen tuossa kuvassa Sfinskin, mutta näin se minun aivoista tulee tulkittuna. Ei väliä, mistä aivoista ajatus tulee, lopputulos ratkaisee.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen, kysyt: ”Mitä varten Schjerfbeck rupesi maalaamaan kummallisesti ja luonnosmaisesti, vaikka hän osasi maalata oikeinkin?"

    Teet tuon kysymyksen ilmeisesti ärsykkeeksi, sillä totta tietänet maalaustaiteen historiasta muitakin, jotka ovat alkuaikoina tehneet ”kunnollisia” töitä, joita voi ”ymmärtää”. Ja tiedät senkin, miten rajoittunut ihmisen ymmärrys on.

    Schjerfbeck taisi olla viimeisiä realismin edustajia Suomessa (taidehistoriaan kelvanneista) alkutöissään, jonka jälkeen hän siirtyi informalismiin, joka ei pyri ottamaan mallia luonnosta, vaan kuvaa hetken vaikutteita ja pyrkii tulkitsemaan usein huomaamattomaksi jääneitä asioita.

    Se, että hän vanhemmiten pelkisti pelkitsemistään esim. omissa kuvissaan, ei ole ”huonontuneen näön” syytä, vaan sisäistä prosessia. Ilmeisesti hän pyrki aina vain puhtaampaan taiteeseen, kuvaten sen, mitä piti kaikkein oleellisempana, kuvaamisen arvoisena. Tämä on tiedossasi, vaikka yrität leikkiä tietämätöntä. Osaat selitellä ilmiötä mm. Cézannen avulla.

    Puhut myös Oliver Sacksista, jonka kirja Musicofilia on tutustumisen arvoinen. Jos luonto yleensä on täynnä ihmeellisyyksiä, kyllä siihen kuuluva ihminenkin on. Jokainen ihminen kun on enemmän kuin oma ymmärryksensä.

    On harmi, että niin vähän puhutaan asioista, joista sinä, Kemppinen, nyt otat esille huitaisemalla tietolaaristasi annoksen, joka on pintakouraisu, mutta sellaisena jo mielenkiintoinen. Mitäpä blogissa enemmän voi olla, kun on pyrittävä lyhytsanaisuuteen. Muuten kukaan ei jaksa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tlkitset taroitukseni oikein. Luin tuon mielestäni naurettavan mielipiteen Schjerfbeckistä jostain, tässä yhteydessä ei kai väliä mistä.

      Poista
  14. Silmästä, ja sen yhteydestä aivoihin, eli tästä... sanotaan nyt vaikka biolgiasta, on joku (tai monikin, ja paljon minua fiksumpi ihminen) sanonut että tämä jo todistaa ettei jumalaa ole olemassa. Ihmisen okulaarihan on (tai pirustako minä sen oikeasti tiedän?) kehittynyt luonnonvalinnan kautta. Sen takia se on niin monimutkainen ja kömpelö ja moneen kertaan päivitetty (kuin Microsofin tuotteet). Jos joku olisi (siis jumala?) kertaheitolla tehnyt silmämme tällaiseksi, Hänellä olisi tosi huono huumorintaju.
    Tai oikeastaan hyvä.
    Darwin kun tutustui loispistiäisten elämäntapaan, hän ajatteli samalla tavalla (että jumalaa ei kerta kaikkiaan voi olla olemassa. koska sellainen elintapa ei voi olla mistään kotoisin. paitsi tietysti siis Saatanasta. hmhnyh). Loispistiäisen toukat kohtelevat isäntäeläintään aika "rankoin käsin"... no niin, elleivät he niin tekisi, he kuolisivat itse.

    Ps. "Kuin kuvastimessa" on yhtä hyvä elokuva kuin mitä nimikin.

    VastaaPoista
  15. Jaa, jaa. Taitoni sotkea asioita on merkillinen. Kun puhun tuolla kommentissani informalismista, tarkoitin tietysti impressionismia, joka on aivan eri asia. Sorry. Schjerfbeck liikkui realismin ja impressionismin raja-alueilla, tarkemmin sanottuna.

    VastaaPoista
  16. Fittu, kun Liisu on fiksu. Anteeksi, että sanon näin. Mutta tarkoitan tätä.

    VastaaPoista
  17. Bodarien täytyy säikkyherkempinä sitten olla useammin konservatiiveja. Ja todellakin - Schwarzenegger on republikaani ja Elomaa on PS ..

    MrrKAT

    VastaaPoista
  18. http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/06/kommentti-4.html

    VastaaPoista
  19. Muistaakseni blogi-isäntämme joskus kaipaili vinkkejä raskaamman nykymusiikin ihmeellisen maailmaan. Yle Puheelta tuli tämä ohjelma: Hitin kaava - AC/DC Thunderstruck (http://areena.yle.fi/radio/1551737)

    Tuossa ohjelmassa muusikko, musiikin tutkija, filosofian tohtori Olli Heikkinen sekä laulaja, musiikin tohtori Aija Puurtinen pohtivat mikä teki ao kappaleesta hitin aikanaan. Enpä tiennytkään, että tuota voi analysoida termeilä harmonia ja subdominantti.

    Aloittelijalle varmaan tuon tilutus-riffi on turhan haasteellinen. Nuoret tuntuvat aloittavan kitaransoiton harjoittelun mm sellaisilla kappaleilla kuin "Nothing else matters" (Metallica) tai "Iron Man" (Black Sabbath).

    VastaaPoista
  20. No jopas jotain. Ei kun ihan totta rauno... luin sinun päreesi. Ja nostin - äärimmäisen hienovaraisesti ja tulvillaan kamalaa noloutta - paskerini pois päästäni. (Ja pistin sen lämpöpatterin taakse.) Ai, että miksi? No siksi, että minua alkoi hävettää omat kannanottoni. (Vaan vittuako silläkään, loppujen lopuksi, mitään väliä on?)

    En tiedä.

    - huokaus -

    VastaaPoista