6. toukokuuta 2012

Frans G. Bengtsson


Valpas kommentoija huomasi, että alkuperäinen lähteeni Gertrude Belliin ei voinut olla mikään muu kuin Frans G. Bengtssonin essee pitkätukkaisista merovingeista ynnä muusta kertovassa niteessä.

Bengtssonin ”Orm punainen” on myynnissä joka suhteessa huoliteltuna niteenä, joka sisältää teoksen molemmat osat. Olsonin vanha suomennos on tarkistettu pieteetillä.

Bengtsson oli aika selkeästi demokratian vastustaja ja rasisti ja ihannoi romanttisesti kaikkea sotilaallista, etenkin Kaarle XII:ta. Hän sai jotenkuten tehdyksi lisensiaatintyön ruotsintamastaan Thoreaun ”Waldenista”, mutta tohtoria hänestä ei tullut, ja useat suuret käännöstyöt jäivät kesken.

”Orm” oli kuitenkin valtava menestys ja sitä luetaan ahkerasti edelleen, syystä. Myös esseeniteet ovat jatkuvasti myynnissä. Esseitä ei ole tietääkseni suomennettu. Tähän blogiin olen kerran kääntänyt lystäilyn Othellosta ja jalkapallotoimittajasta. Sitä useammin olen viitannut häneen tai käyttänyt hänen aineistoaan hyväksi.

Mielestäni hän oli Pohjoismaiden ylivoimaisesti paras esseisti, aivan omaa luokkaansa. Samantasoisia ei ole maailmallakaan monta. Vaikka hänen urastaan ei tullut akateemista, hän oli perehtynyt hyvin etenkin keskiajan kirjallisuuteen, sekä proosaan että runouteen. Antiikin tuntemus lankeaa luonnostaan.

Todellisuudessa Bengtsson ei liene osallistunut poliittiseen toimintaan. Hän osoitti jo 1930-luvulla olevansa raju ja kiihkeä natsismin vastustaja. Silti hän ei ole oikein Ruotsin kuningaskunnan vallitsevan mielipiteen suosiossa. Sitä voi ohimennen ihmetelläkin. Jan Myrdal, joka reportterina ja esseistinä lienee julkaissut kauhistuttavimmat kirjat mitä kuvitella saattaa (muun muassa Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Pol Potin juhlistamiseksi) on ruotsalaisten silmissä merkittävä henkilö. Bengtsson ei ehkä ole.

Nykyiset lukijat eivät oikein osaa arvostaa kirjoittajaa, joka ei ole kumouksellinen ajattelija eikä erityisen innostunut ajankohtaisista tai epäajankohtaisista teorioista. Hän teki suuren palvelun referoimalla moniakin kronikoita, jotka olivat kielen vuoksi käytännössä lukijoiden tavoittamattomissa (Joinville, Froissart, Villhardouin jne.) Hän löysi hurjia tarinoita. Toursin piispa Gregoriuksen ajoittainen epätoivo frankki-kuninkaiden seassa on tyypillinen tapaus. Bengtsson on puoliksi keksinyt omasta päästään ”helpotetut kymmenen käskyä” kuninkaille. (Olen verrannut alkuteoksen, joka on Historia Francorum). – Älä varasta – ainakaan ehtoollisastiaa. Älä tapa – ainakaan jumalanpalveluksen aikana niin että papin kasukka kastuu verestä. Älä tee huorin, siis alttarilla. Ja niin edelleen. Chilperikin, Guntchrammin ja piispoiksi korotettujen suurrikollisten Saloniuksen ja Sagittariuksen hahmot piirtyvät lähtemättömästi lukijan mieleen.

Merkinnöistäni päätellen hankin ja luin Bengtssonin esseet 1971, jolloin alkuperäinen ja oikea kustantaja Nordstedt julkaisi ne taskukirjoina. Siitä pitäen olen mietiskellyt, pitäisikö niitä suomentaa.

Olen kokeillut. Ehkä se mitenkuten onnistuisi. Kirjoitan tämän selvittääkseni ongelman. Vastaukseni on: ei. Ne ovat sidoksissa aikaansa ja kieleensä niin että niiden esitteleminen suomalaiselle nykylukijalle on samalla tavalla turha hanke kuin alan suurten brittien, Charles Lambin ja William Hazlittin. Harrastunut lukee ne alkukielellä.

Bengtssonin tapauksessa varoitan. Henkilö joka luulee osaavansa ruotsia hyvin työlästyy hyvin todennäköisesti näiden esseiden parissa. Kieli on sekä oikeasti vanhaa että arkaaisilla muodoilla ja käänteillä iloittelevaa, pitkäiskuista ja kaikin puolin jokseenkin kaukana tämän päivän asiaproosasta. Suomessa ei ole vertauskohtaa – paitsi ehkä paikoin Tuomas Anhava, joka muuten lienee neuvonut Bengtssonin Paavo Haavikolle, joka puolestaan sai sieltä melkein valmiina kuunnelman ”Audun ja jääkarhu” ja keskeisen aineksen oopperalibrettoonsa ”Kuningas lähtee Ranskaan”.

Bengtsson antaa kertomuksen valloittaa ja on parhaimmillaan kuin Topelius ilman tätimäisyyttä. Ja Topelius oli kertojana Suomen ja Ruotsin kirjallisuuden johtavia kykyjä – suositan esimerkiksi teosta ”Tähtien turvatit” (Stjärnornas kungabarn), joka etenee kuin hirvi alkukantaisessa metsässä Kristiina-kuningattaren ja älyllisesti hänen veroisensa torpantytön tarinana.

15 kommenttia:

  1. Turha ihmetellä. Sillä rehellisesti sanottuna Ruotsi lienee henkisesti tämänhetken marxilaisin maa maailmassa. Myrdal, Guillou, Mankell etc ovat julkisessa keskustelussa suuria esikuvia ja mielipide vaikuttajia. Ja vaikkapa Larssonin Millenium sarja oli sekin jännärimuotoon kirjoitettua poliittista tendenssikirjallisuutta. (Toki se karkea Apple-tuotesijoittelu oli hieman kökköä kapitalistista hapatusta siellä seassa)

    Esimerkkinä voi mainita vaikkapa Ruotsin poliittisen ylätason hyväksymät (ja rahoittamat) ns antifacisitiset ryhmittymät, jotka harjoittavat maassa säännöllisesti karkeaa poliittista väkivaltaa. Mikä erottaa niitä vaikkapa Kiinan kulttuurivallankumouksen punakaarteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Esimerkkinä voi mainita vaikkapa Ruotsin poliittisen ylätason hyväksymät (ja rahoittamat) ns antifacisitiset ryhmittymät, jotka harjoittavat maassa säännöllisesti karkeaa poliittista väkivaltaa. Mikä erottaa niitä vaikkapa Kiinan kulttuurivallankumouksen punakaarteista?"

      Olispa kiva tietää, mitä tai keitä nämä antifacistiset ryhmittymät oikein ovat?

      Poista
    2. Mikä erottaa niitä vaikkapa Kiinan kulttuurivallankumouksen punakaarteista?

      Tähän voi sanoa saman kuin Louis Armstrong kysyttäessä, mitä on jazz: jos sitä ei ymmärrä jo valmiiksi, on turha yrittää selittää.

      Poista
    3. Ja mikäpä ei keskiäkäisille breivikisteille olisi "marxismia"!

      Poista
    4. "Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman erityislähettiläs on vieraillut Malmössä perehtymässä kaupungissa sattuneisiin antisemitistisiin hyökkäyksiin, kertoo Expressen. Juutalaisvihaan erikoistunut lähettiläs Hannah Rosenthal on erityisen kiinnostunut Malmön yhdysvaltalaiseen rabbiin Shneur Kesselmaniin kohdistuneista hyökkäyksistä, johon kaupungin viranomaiset eivät ole kyenneet puuttumaan."

      Kummia nuo ruotsalaiset, kun vihaavat juutalaisia.

      Poista
  2. Jokaisen virkkeen lopussa on piste. Hyvä. Tässäkin pakinassa se tuli, oikeaan kohtaan.

    VastaaPoista
  3. On se, peijakas, lukenu miäs tämä blogisti, sano!

    VastaaPoista
  4. No eivätkös ruotsalaiset ole rotuoppeineen aina olleet hyvin lähellä kansallissosialisteja - kaikessa hiljaisuudessa? Nykyäänkin Malmössä saavat nuoret aivan rauhassa harjoittaa antisemitismiään valtiovallan hiljaisella hyväksynnällä. Ulospäin sitten ovat ah niin suvaitsevaisia, mutta eivät kerro kuinka valikoivaa se suvaitsevaisuus on.

    VastaaPoista
  5. Bengtsson näyttää olevan Ruotsissa taas ajankohtainen, kun Orm Punaisesta julkaistaan tänä keväänä uusi painos. Siinä yhteydessä esiin tulevat myös nämä esseet. Tässäpä taas linkki, jos aihe maittaa: Lars Svenssonin Om Frans G. BEngtssons essäer.

    VastaaPoista
  6. Topeliuksen teksti tuntuu taas tuoreelta. Talvi-iltain tarinat vievät mukanaan ja vaikka kertojanääni ei tyrkytä ihanteitaan, niin esim. ahneus saa suoraviivaisen armottoman käsittelyn ja teksti on kaiken lisäksi huumorin läpitunkemaa.

    VastaaPoista
  7. Tunnen joitakin perheitä, joissa pruukataan lukea jouluna ääneen Röde Ormista kappaletta 'kuinka Joulua juotiin Harald Sinihampaan hovissa'. Toimii teinien kasvattamisessa Gargantuamaiseen henkeen. Suosittelen. Nämät Bengtssonin esseet luin kirjastosta raahattuna, kun Tukholman divareissa tulee valitettavan harvoin liikuttua. Olen samaa mieltä esseismin ylivertaisuudesta. Pirullisen hauska ukko. Nyt olen Sofiankadulta löytänyt Kalle XII biografian ensimmäisen niteen ja metsästän toista.

    VastaaPoista
  8. "Tähtien turvatit" on kerrassaan verraton. Mythos kohillaan. -yksityisajattelija-

    VastaaPoista
  9. Bengtsson oli aika selkeästi demokratian vastustaja ja rasisti ja ihannoi romanttisesti kaikkea sotilaallista, etenkin Kaarle XII:ta... Hän osoitti jo 1930-luvulla olevansa raju ja kiihkeä natsismin vastustaja."

    Mikähän tämän - ainakin näennäisen - ristiriidan selittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki rasistit ei oo kato natseja.

      Poista
    2. Ihminen voi vastustaa demokratiaa ja olla rasisti, mutta vastustaa silti natsismia kiihkeästi. Sellaisia kutsutaan kommunisteiksi.

      Poista