27. helmikuuta 2012

Käy koukkuun


Kommentoija kirjoitti luultavasti tietoisen koomisesti alkoholin addiktoivasta vaikutuksesta. Keskustelulle hän teki palvelun, koska tuon jälkeen on perusteltua kysyä, mitä addiktio tarkoittaa.

Itse olen pahasti addiktoitunut piimään ja ruisleipään. Ensimmäisiä kemiallisia vierotusoireita ovat lievät vatsavaivat. Koukkuuntumisen psykologinen puoli on aivan selvä. Alan hätääntyä, jos käy ilmi, että jälkiuunileipä ja piimä ovat huvenneet.

Termi näyttää sopivat alkoholismiin ja huumeriippuvuuteen. Se taitaa olla myös kotoisin noista yhteyksistä. Sen merkitys viittaisi elämäntapaan, nimenomaan tuhoisaan vaikutukseen. Jotta se olisi terminä muutakin kuin kuvailu eli keskustelua helpottava lauseen lyhennys, sen pitäisi toimia laajemmin. ”Addiktoituminen alkoholiin aiheuttaa tuhoisia seurauksia” on kehäpäätelmä. Se tuntuu tyylikkäämmältä kuin yleiskielen ”alkoholi voi aiheuttaa tuhoisia seurauksia”.

Addiktoitumisen raja eli sen määritelmä ei ole fysikaalinen eikä lääketieteellinen ilmiö, vaan myös kulttuurin ja sosiaalisten suhteiden värittämä. Euroopassa lienee tälläkin hetkellä kymmeniä miljoonia ihmisiä – tai merkittävästi enemmänkin – jotka ovat jonkin määritelmän mukaan suurkuluttajia, mutta joiden elämään tai ympäristöön ryypiskely ei vaikuta.

Voi olla, että tietoni ovat vanhentuneet, mutta tunnen itse Välimeren alueella asuvia ihmisiä, esimerkiksi professoreita ja pankinjohtajia, jotka ovat vuosikymmeniä nauttineet noin pullollisen viiniä päivässä, puolet lounaalla ja puolet päivällisellä. Tietoon ei ole tullut, että heidän tai heidän läheistensä tai alaistensa elämä olisi ollut toisenlaista, jos asianomaiset olisivat pidättäytyneet vesissä.

Mainitsemani määrä tekee suomalaisen käsityksen mukaan henkilöstä suurkuluttajan, mutta ei taida aiheuttaa maksakirroosia eikä muita tyypillisiä alkoholisairauksia.

Olen addiktoitunut myös kirjoihin ja nukkumiseen, ulkoilmaan ja totta kai kahviin. Jätän piippuni mainitsematta, koska tässä on kysymys oikeastaan addiktiosta eikä minusta.

Minusta elämän tarkoitus on addiktoitua. Sitä pitäisi edistää kaikin keinoin. Keskustelua voi sitten käydä koukkuuntumisen kohteesta. Itse suhtaudun epäluuloisesti sekä rahaan että ylettömään työntekoon addiktoitumiseen ja katselen hiukan pitkään myös sitä vahvaa kulttuuripiirrettä, että ihminen käyttää liikenevän aikansa ja voimansa oman itsensä tarkkailuun eli ns. kuntoiluun, liikuntaan, ruokavalionsa pohtimiseen, terveystemppuiluun. Tuollainen tuo mieleeni lievän psykoosin. Ravintopuolella puhutaan syömishäiriöistä, jotka voivat johtaa hengenvaarallisiin tiloihin. Toivon että jossain vaiheessa alettaisiin puhua liikuntahäiriöistä. Viisi kertaa viikossa salilla ja juoksu- tai hiihtolenkit päälle viittaa mielestäni sielullisiin ongelmiin, ja luulen että sairaan perheenjäsenet ovat samaa mieltä.

Suosittelisin mielelläni juopottelevaa elämäntapaa ja ylistäisin vetelehtimistä yksin tai ystävien seurassa. Ihan sitä en ilkeä tehdä, koska sellainen ei sovi kaikille.

Aikakautemme keskusteluissa erottaa ilmankin oudon piirteen. Liukuva skaala on unohtumassa ja väitetty ”selkeys” on suosittua. Kreikkaa on avustettava tai ei ole avustettava. Miksi useampi ei sano, että Kreikka on iso ongelma (ei ”haaste”), josta on hyvin vaikea sanoa sitä tai tätä.

Minusta maailma on täynnä tuollaisia asioita. Oliko oma sankarini Chruchill hyvä mies? En oikein tiedä. Vaikka koko sydämestäni kannattamani ”lännen” pelastuminen natsismilta ja kommunismilta oli hämmästyttävän suuressa määrin hänen ansiotaan, hän teki myös kaameita virheitä ja toimi epäjohdonmukaisesti ja epäoikeudenmukaisesti lukuisissa tilanteissa.

Syyttäisin vaihteeksi liikemiehiä. Ehkä juuri he ovat luoneet sen harhan, että asiat, esimerkiksi liikeyrityksen toiminnan tulos, voisi esittää tyydyttävästi numeroin, siis rahana. Ei voi. Taloustiedekin tuntee ”eksternaliteetit”, jollainen on vaikkapa ilmasto. Se voi vaikuttaa paljonkin eikä ole kvantifioitavissa. Itse olen sitä mieltä, että ihmisen elämä on väistämättömästi kelvoton yritys. Joka päättyy poikkeuksetta konkurssiin, Näkemykseni on optimistinen. Toisten vastoinkäymisiä on aina hauska muistella.

26 kommenttia:

  1. Olen alkoholistin lapsi. Kemppinen vaan ei tiedä lainkaan mistä kirjoittaa kun addiktiosta kirjoittaa.

    Sanattomaksi tekee.

    VastaaPoista
  2. "Toisten vastoinkäymisiä on aina hauska muistella."

    So true, 'tis the only - and simply the best - pastime we mortals are ment to have.
    And also note, (almost) says The Bard:

    We are such stuff
    As the best jokes are made on; and our little life
    Is rounded with a laughter and a sleep.

    VastaaPoista
  3. En oikein tieda, mita tuo liukuva skaala tarkoittaa tassa yhteydessa. Eras ikivanha tapa selittaa tallaisia asioita on ollut asioiden ja ihmisten kaksipuolisuus. Kaikkeen liittyy hyva ja huono puoli. Jos joku henkilo tai asia nayttaa pelkastaan hyvalta, se johtuu huonosta havaintokyvystamme. Se huono puoli on jaanyt meilta pimentoon. -- Monasti tama tuntuu aivan sopivalta selitysmallilta, ei yksin Churchilliin nahden. Ajatellaan vaikka suurmiestemme toppayksia: Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto jne.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kunnon känni silloin tällöin, vaikkapa vain kerran viikossa, tekee poikaa myös aivo- ja ajatustoiminnalle!

    Ehkä blogisitkin kirjoottelisi vielä nokkelampia, jos hänen nauttisi vaikkapa vain pullon viiniä pari kolme kertaa viikossa. Asennoitumisensa voisi muuttua entistä vielä suvaitsevaisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi.

    VastaaPoista
  5. Koska en tiedä lääketieteestä juuri mitään, uskallan rinnastaa alkoholismin ja diabeteksen tyypit keskenään. Luulen, että aikuisiän alkoholismi ja diabetes ovat helpommin hallittavia verrattuna niihin, jotka puhkeavat varhain.
    Kaikki nuorina alkoholisoituneet kaverini - niitä oli valitettavan monta - ovat olleet nurin jo vuosia. Nykyään tunnen monta kovaa ottajaa, jotka ovat addiktoituneet vasta myöhemmällä keski-iällä, ja jotka hoitavat päivittäiset asiansa mallikelpoisesti. Se ei siis vaikuta lainkaan niin vaaralliselta sairaudelta kuin nuorena puhjennut alkoholismi.
    Ovatko nämä sitten alkoholisteja vai "vain" suurkuluttajia? En tiedä, mutta autoilua vaativat asiat hoidetaan jo aamupäivällä, koska puolilta päivin pitääkin jo saada ensimmäinen olut ja toinenkin. Kuvaavaa on myös ahdistus, joka iskee heti, kun ei ole varmuutta, mistä saisi seuraavan lasillisen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä kai Kemppinen nyt joutaisi vierailemaan jonkun addiktio-tutkijan kamarissa (heitä Suomessa on oikein taitavia).

    Kyse on "dopamiini"-kortista (sama kuin "Mies joka luuli vaimoaan hatuksi" tai "Viinanen-Seppänen dual" armomurhasta).

    Maksakirroosien määrä on Ranskassa, Espnajassa, Portugalissa ja Italiassa oleellisesti vähentynyt, kun "pullo päivässä"-kulttuuri on taantunut (maksakirroosiin, niinkuin addiktioon ja parkinsonin tautiinkin tarvitaan toki myös geeni- ja epigeeni-osiot).

    Addiktiot ovat yli 90-%:sti ihmisen elämänlaatua ja pituutta parantavia, siinä Kemppinen on oikeassa.

    Välttämättämyydestä siis voi valikoiden tehdä myös hyveen.

    VastaaPoista
  7. Historiaan addiktoitunut alkaa ajatellakin takaperin.

    Hippusellinen toimintaa on arvokkaampaa kuin säkillinen teoriaa.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: ad Kamunen: jos hippusellinen toimintaa on parempi kuin säkillinen teoriaa, menepä kuokkimaan suota. Vai oletatko tunnistavasi mielekkään toiminnan ilman oppimaasi eli historia?

    VastaaPoista
  9. "Suosittelisin mielelläni juopottelevaa elämäntapaa ja ylistäisin vetelehtimistä yksin tai ystävien seurassa." Ilmaisu loihti mieleeni kiinalaisen runoilijan istumassa seesteisenä syysiltana lämmitetyn viinipullonsa aeurassa.
    Sen sijaan sanottuun ei assosioitunut uusi muoti-ilmiö nimeltä hidas elämä (tai jotakin sinne päin).
    Liian monta kertaa sanotun vastaanotto riippuu sanojasta. Blogistin monisärmäinen lahjakkuus yhdistyneenä kadehdittavaan tehokkuuteen antaa sanotulle yhdenlaisen sisällön. Sisältö olisi ollut toinen, jos suosituksen olisi päästänyt suustaan sitä murrosiästä lähtien elämässään toteuttanut sosiaalihuollon asiakas. Tämä toimii samalla esimerkkinä siitä, miten huonoa tietoa tämä uusselkeys tuppaa tuottamaan. Blogistin suusta kuultuna tykkäätä hakkaa 99% kuulijoista, sosiaalipummin ilmaisua eitykkää 99%. Mihin kysymykseen oikeastaan vastattiin?

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: - ihmettelen, mistä jotkut kommentoijat luulevat tietäväni kokemuksistani, tässä siitä, miten läheltä ja miten pitkään olen joutunut seuraamaan alkoholismia.

    En edelleenkään puhu itsestäni. Muistutan vain, että on alkoholistien isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria ja etenkin puolisoita.

    Onnettomuuden ja asorron uhriksi joutuminen johtaa joskus omituiseen kapeakatseisuuteen.

    VastaaPoista
  11. Ad Omnia: addiktiotutkijoiden kanssa olen ollut kiinteässä yhteistyössä yli 20 vuotta ja osa heistä on tunnetusti alan huippuja. Osa on henkilöitä, joiden tutkimustuloksia en pidä merkittävinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piimään ja ruisleipään addikoitumisen rinnastaminen päihdeaddiktioon osoittaa joko loistavaa huumorintajua tai sen puutetta. Jos Kemppinen kiinteän yhteistyön tuloksena on oppinut mitään päihderiippuvuuden kustannuksista yhteiskunnalle, kyseessä lienee siis hyvä huumori. Vakavikkoja, jotka eivät pysty tarkastelemaan päihteiden käytön yhteiskunnallisia ja etenkin inhimillisiä kustannuksia huumorilla, tämä tietysti ärsyttää kovin.

      Nimetön vakavikko tässä yhteydessä.

      Poista
    2. Piimään ja ruisleipään sekä kaikkeen muuhun sellaiseen suuhunpantavaan addiktoituneet taitavat olla yhteiskunnallisesti kaikkein suurimmat kustannustenaiheuttajat. Asia vain vaietaan enemmistön tahdon ja mielenrauhan mukaisesti.

      Poista
  12. Minulla on hyvin vähän lisättävää tai kommentoitavaa Kemppisen todistukseen omista kokemuksistaan (olemme saman ikäisiä ja samoissa liemissä - siis suomalaisessa yhteiskunnassa - keitettyjä ja molemmat selvästi rakastavat itseään niin paljon, että kirjoittavat joka aamuyö erinomaisia havaintojaan muidenkin ihmeteltäväksi).

    Yksi lisäys kuitenkin olisi ja se liittyy "tekeillä olevaan" Tonava-kirjan (Magris) elämiseeni.

    http://anttiliikkanen.blogs.fi - Röslein, Röslein, Mengele.

    VastaaPoista
  13. Joka päivä olen ryypyn ottanut, eikä ole tavaksi tullut, sanottiin meillä päin.

    VastaaPoista
  14. Vaan on se tämä blogisti-setä oikea ihmemies! Tuntee kaikkien tieteen ja taiteen alojen kaikki huiput - no, urheilua lukuun ottamatta - 20-40 vuoden ajalta Välimeren maita ja Amerikkoja myöten ja on ollut näiden kanssa kiinteässä yhteistyössä! Minne ehtii vielä, kun elää saa!

    VastaaPoista
  15. Alkoholia olen ottanut yli 40 vuotta, mutta enää ei oikein maistu, kun ei ole kavereita kuin satunnaisesti. Määrittelen itseni siis sosiaaliseksi juopoksi.

    Vuosina 1967-2008 pidin aina huolen siitä, että join eniten, olipa ryyppysakki millainen tahansa. Vuonna 2009 jäin eläkkeelle. Työnantajan kustantamat ryyppytilaisuudet ja työmatkat jäivät. En ole saanut uskonnollista tai elämäntapojen muuttamiseen liittyvää herätystä. Sopeuduin tilanteeseen.

    Muuten olen sitä mieltä, että viinan pitää maistua viinalta. Halveksin limuviinojen ja sidukan lipittäjiä.

    Muista 30 vuoden takaa, kun tulin Helsinkiin töihin, ja pomo sanoi: "Krapulassa saa olla, mutta töistä ei saa olla poissa." Näin tein

    VastaaPoista
  16. Viina, vittu ja vapausmaanantaina, 27 helmikuuta, 2012

    Suomalaisen wikipedian hakusana 'addiktio' johtaa hakusanaan 'riippuvuus' (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan). Riippuvuuden ja jonkun valtaan jäämisen vastakohtina ovat riippumattomuus ja vapaus, vallitsevan teiniytyneen maailmankuvan tärkeimmät arvot. Onkin paradoksaalista, että vapauden nimissä vaaditaan laajempaa oikeutta käyttää alkoholia ja muita huumeita, mikä monen kohdalla johtaa addiktioon. Vapaus ymmärretään siis vain ensimmäisen kertaluvun käsitteenä: ihmisellä on oltava vapaus menettää vapautensa. Ota tästä nyt sitten selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mukakansanedustajat itkevät, kuinka suvaitsemattomia ei suvaita. Ja jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata jumalaa.

      Poista
  17. Kun tein viitisen vuotta sitten Pyhän Jaakobin vaelluksen Pohjois-Espanjassa söin joka ilta jossakin paikallisessa ravintolassa tuhdin kolmen lajin ”menu del dia” -illallisen, joka sisälsi pullollisen punaviiniä. Ateriakokonaisuuden hinta oli noin kuusi euroa. Kuukauden taivalluksen jälkeen en ollut enää varma virtasiko suonissani veri vai punaviini. Elossa olin kuitenkin. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen vastaavaa parhaillaan hieman eri paikassa, mutta Espanjassa kuitenkin. Jo etukäteen suren palaamistani siihen alkoholikurjuuden (ja kalleuden) maahan.

      Poista
  18. Kommentit osoittavat hienosti miten termi addiktio jo aikoja sitten ladattiin täyteen herkästi syttyvää tavaraa; perheväkivaltaa, "pullo kerrallaan" itsemurhia ja veroeuroja. Ymmärrän siis kommentojia joilla ruutu muuttui punaiseksi blogistin hengentuotetta lukiessa. Blogisti on kuitenkin oikeassa; kaikki addiktio ei ole väärinkäyttöä.

    Tälläkin kommentoijalla addiktioiden lista on pitkä; Aamukahvi, uutiset, olut ja/tai viini hyvässä seurassa. Miksei listaan voisi lisätä vaikka seksin ja tarpeen rakastaa. Monet parhaista muistoista ovat näiden addiktioiden parista. Addiktio on ihmisyyttä parhaimillaan ja monet ihmisten parhaista puolista näyttäytyvät addiktioina.

    Väärinkäyttö on kuitenkin asia erikseen; addiktion paha kaksoissisar.

    Steve McQueenen uusin elokuva, Shame, valoittaa mainitsemieni kahden addiktion seksi ja rakkaus väärinkäyttöä todella koskettavasti.

    "Viina se ol kaiken pahan alku meijän perreessä”. (Kahdeksan Surmanluotia)

    VastaaPoista
  19. Alkoholismi on vakava asia. Ihmisen tahdonvoimalla ei ole merkitystä. Mikään rationaalinen syy ei saa juomista loppumaan vaan useimmilla on edessä ennenaikainen kuolema. Hitaaksi itsemurhaksi alkoholismia on sattuvasti kutsuttu.

    Ainoastaan kertakaikkinen havahtuminen, herääminen voi vapauttaa alkoholistin juomisen pakkomielteestä.

    VastaaPoista
  20. Tahdonvoimasta ei tosiaankaan näytä olevan apua alkoholismin tai muun addiktion voittamisessa. Monella alkoholistilla on erittäin vahva tahto muissa asioissa.

    Addiktion hallinta tahdonvoimalla kuormittaa prefrontaalikorteksia, samaa aivojen aluetta, jossa tapahtuu tietoinen ajattelu sekä impulssikontrolli. Tämä alue kuluttaa runsaasti glukoosia ja väsähtää helposti. Kaikki tietoinen ajattelu ja impulssikontrolli kilpailevat samoista vähäisistä resursseista ja ennemmin tai myöhemmin tulee tilanne, jossa prefrontaalikorteksista on puhti loppu ja viina vie. Tällaiset kokemukset vakuuttavat vähitellen addiktoituneen siitä, että hän on tuomittu.

    Pitäisi siis löytää jokin muu ratkaisu. Uskoon tulo voi olla ratkaisu joillekin. Toisille toimiva tapa on oppia näkemään addiktio jostain uudesta näkökulmasta. Esimerkiksi niin, että lakataan keskittymästä addiktion haittoihin ja aletaankin pohtia addiktion hyötyjä. Tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta haittoihin paneutuminen saa addiktoituneen vain vakuuttumaan parantumisen mahdottomuudesta: "Tiedän kuinka haitallista tämä minulle ja läheisilleni on ja silti juon. Tällä aineella täytyy olla aivan ylimaallinen ote minuun". Alun alkaenhan juominen aloitettiin sen hyötyjen takia: hyvät fiilikset, rentoutuminen, rohkeus, hyvä seura ym. Voi pohtia, mitkä noista hyödyistä toteutuvat ja tätä kautta oppia näkemään, että kyseessä on huijaus: alkoholi lupaa paljon mutta pettää aina.

    VastaaPoista
  21. Runollisia vapauksia puheessamme aina on, mutta addiktio (riippuvuus) on myös virallinen tautiluokitus. Vakava addiktio aiheuttaa tuhoa ja kärsimystä addiktille ja hänen ympäristölleen niin kotona kuin työmaailmassa. Addiktiosta voi parantua, mutta helppoa se ei yleensä ole.

    VastaaPoista
  22. Olen ymmärtänyt, että addiktiolla tarkoitetaan sellaista riippuvuutta, joka aiheuttaa haittaa muista elämän alueista selviytymiselle (esim. perhesuhteille, työstä selviytymiselle, taloudelle).

    Tuosta syystä esim. riippuvuutta ilmasta tai vedestä ei lueta addiktioksi.

    VastaaPoista