1. tammikuuta 2012

Uutta vuotta


En usko uutta vuotta onnelliseksi. Hyvän uuden vuoden toivottaminen on siis tekopyhää, mutta tekopyhyys toisaalta on hyvien tapojen äiti, joten toivotan.

Harkitsin huolellisesti, onko tällaisessa kirjoittamisessa mitään järkeä. Ei ole. Sen vuoksi jatkan.

Luin mielihalulla hiukan kummallisesti laaditun kirjoituksen kustannustoimittaja Harri Haanpäästä. Jutussa oli kuva. Emme ole koskaan tavanneet. Tuskin olemme kumpikaan siinä mitään menettäneet.

Tunsin kerran hullun – hän oli työssä antikvariaatissa – jonka varman vakaumuksen mukaan Suomen kirjallisuuden kaksi suurinta vihollista kautta aikojen olivat olleet Alvar Renqvist ja Jalmari Jäntti. Myöntelin ja sanoin, että entä lahjattomat pojat ja pojanpojat sitten.

Suomen Kuvalehden kirjoitus kuvasi ilmattomassa tilassa toimittavaa henkilöä. Viitteet WSOY:hyn ja Otavaan olivat tahdikkuuden huippu. Mieleeni tuli eräs tahdikas henkilö, joka kohotti liikehuoneistosta poistuessaan aidosta sähkökanista muotoiltua mannerheimariaan, sanoi ”onnellista uutta vuotta” ja kuoli. Massiivinen sydänkohtaus. Koska hän oli tahdikas, siinä oli paloasema eli siis ambulanssi sadan metrin päässä. Ruumis saatiin pyhiksi pois tuulikaapista.

Haanpään kirjoituksissa tuuli on paha, tunnoton luonto, joka kaiken virttää. Kiven teksteissä tuuli ja ilma ovat mahdollisuudet, vesi ja maa todellisuudet. Olen kaavaillut asuntooni tuulikaappia. Kaapin hyllyissä olisi sellaiset tekstit, jotka sellaiseen kaappiin tarvitaan, kuten 16 m/s. Tämä on kirjallisuutta. Monineuvoinen Odysseus sai kuolemattomilta siivekkäiltä nahkasäkkeihin neulottuja tuulia, jotka olivat hänen kaltaiselleen kirjailijalle meren aavoilla tarpeellisia. Perämoottoriproosaa, joka nyt täyttää kirjakauppojen alennustiskit, ei ollut vielä keksitty.

Silti innostuin Haanpään esittelystä. Tämä toinen Haanpää – ensimmäinen ja kiistaton kuningas oli Pentti, Piippolan pitäjästä Pulkkilan emäseurakuntaa – esitti repliikin, jonka luettuani olin myyty mies. ”Kirjallisuus on kaikkein tärkeintä.” En ole aivan varma, sanoiko hän näin, mutta kirjallinen ymmärrys rakentuu lukijan, ei kirjoittajan mielessä.

Mietin tuota asiaa nekin kuusitoista tuntia, jotka sähköt olivat meiltä poikki, vesi ei tullut eikä mennyt ja talo viileni hiljalleen kuin vainaja.

Mihin talot menevät? Muistan niin paljon taloja, joita ei yksinkertaisesti enää ole. Haavikko kiinnitti tähän huomioni. ”Mihin talot joutuvat kuoltuaan?” En tiedä. Taivas on olemassa vain niin kauan kuin on ihmisiä, jotka jaksavat kuvitella sen.

Toisin kuin ne tuhat kirjaa, jotka ovat sähkönappuloiden takana tietokoneeni levyillä ja ne yli 200 kirjaa, joita olisin voinut myös sähkökatkon aikana lueskella i-laitteista, hyllyssä olevat kirjat säteilevät elämää. Huomasin tämän vaikeasti mitattavan ilmiön kun kävin kerran mökillä maalla pakkasten aikaan. Sardiinirasiat ja ruokasuolatölkit olivat jotenkin kuin väärässä paikassa, jääkaappi värjötteli ovi auki ja sähköliesi tuntui sanovan: älä koske minuun. Menin ulos pakkaseen ja tiluksiani välillä tarkastettuani luin kirjaa, kuuluisia pakotarinoita. Minulla ei ollut pakenemisen tarvetta, koska olin seudulla, joka ei ole paikka.

Paluumatkalla päätin, että jos joskus kirjoitan muistelmani vankilassa, maanpaossa tai autiolla saarella – Saimaalla olisi sellaisia – en erehdy proosaan, vaan luon eeppisen runon. Sellainen on helpompi oppia kirjoittaessa ulkoa. Näin toimien ei tarvitsisi sähköä, kirjoituskonetta, tietokonetta eikä edes kynää tai paperia.

Odysseian pituisen tekstin voi oppia ulkoa. Se on tehty. Englannissa asiasta oli akateemista riitaa, ja eräs naisprofessori osoitti kantansa oikeaksi.  Temppu oli vaikeampi kuin tässä kaavailemani, sillä äidinkieltään oppii niin paljon nopeammin kuin vaikeaa muinaiskieltä, jonka merkityksiä joutuisi palauttelemaan jatkuvasti mieleen.

Muistutan myös Truffautin – Bradburyn teokesta ”Fahrenheit 451”. Hyvät kirjat on tarkoitettu ulkoa opittavaksi ja lapsille opetettaviksi. Täytyy ottaa selvää, tehtiinkö edesmenneen Neuvostoliiton alueella näin. Ainakin Ahmatovan runot säilyivät nimenomaan muistettuina. Se on oikea tapa suhtautua kirjallisuuteen.

18 kommenttia:

  1. Kiva kun olet taas paikalla, Kemppinen! :-) Jännä nähdä mitä tämä uusi vuosi tuo mukanaan ... toivottavasti Sinulle paljon mielenkiintoista ja kivaakin ...

    Buon Anno!

    Enneli

    VastaaPoista
  2. Suomessa Raamatun tekstien lisäksi varmaan Kivi on päässyt Seitsemällä veljeksellään kollektiiviseen muistiin ja tietenkin Tuntematon sotilas.

    Siis: "Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle." Teksti on kuin runoa lukisi.

    Linkki: http://www.gutenberg.org/cache/epub/11940/pg11940.html

    Hyvää Uutta Vuotta ja yritä pysyä voimissa edelleen, että saamme nauttia teksteistäsi myös ensi vuonna.

    terv. Pekka Nykänen ( 63 v)

    Muuta: TV:ssa ja radiossa tuli Bo Carpelanin haastatteluja vuosikymmeniltä. Hänen ajatuksenjuoksussaan oli jotakin ajatonta. Pitäisi ehkä kuunnella hänen ajatuksiaan ruotsiksi.

    VastaaPoista
  3. Runonomaista proosaa.

    terv. Pirkko A

    VastaaPoista
  4. Avaruusseikkailu 2001:stä voi puhua Clarken-Kubrickin yhteisteoksena, joka pohjautuu Clarken aiempaan novelliin; mutta Bradburyn novellistaan 1953 laajentamaa romaania ei minusta voi postauksen tavoin sekoittaa sen myöhempiin sovituksiin, joista Truffaut'n elokuva vuodelta 1966 ei edes ollut ensimmäinen eikä viimeinen.

    VastaaPoista
  5. Hyvä että jatkat kirjoittamista. Ilmaton tila pysyy siten loitommalla.

    VastaaPoista
  6. Sähkö on keksintö, ja kun sitä ei ole niin sen tarpeellisuuden huomaa. Pimeää on ilman.

    Tuosta ilmattomasta tilasta, lieneekö kirjallisuudella tekemistä sen torjunnan kanssa, tai voisiko joskus kirjallisuus olla jopa syypäänä sen syntymiseen?

    VastaaPoista
  7. Jukka, anteeksi mutta sain holtittoman naurukohtauksen kohdassa jossa ajattelet tuulikaappia 16 m/s, mutta vakavoiduin siinä kohdassa jossa ei tule lämpöä eikä vettä eikä sähköä.

    Meillä on mökki jossa on aurinkopaneli ja iso takka. Siellä tulee näillä ilmoillakin jo liian kylmä. Meillä on liikaa noita riippuvuuksia.

    Ainakin noita kaikkia kolmea toivotan sinulle täksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  8. Osuin kerran matkoillani Marrasjärvelle (Lapin lääni), jossa oli vanha tukkikämppä tuhoutumassa. Sen sisällä oli vakava terveysvaara, tyyten homehtunut kirjasto.
    Pelastin kirjastosta yhden ex libriksen (kirjaston omistajavainaan se oli).

    Kun nyt luen tohtori Tuikan raportointeja tuon tukkikämpän omistajasta (Kekkosen takapiru), taidan kaivaa tuon ex libriksen kätköistäni ja laittaa sen olohuoneen seinälle.
    Siihen Esko Tirrosen viereen.

    Wallenius, aikansa herra, hovinsa narri.

    VastaaPoista
  9. Minä yritän nyt lähettää Sinulle, Kemppinen anonyymin kommentin, niin kuin useat muutkin. (Nimellä kirjoitettuna kun sitä tuskin hyväksyisit.)

    Ei muuta asiaa kuin että haluan toivottaa Sinulle Hyvää uutta vuotta!

    (ja tuo toivotus tulee ihan oikeasti sydämestä, ei ollenkaan vain tavan vuoksi tai mistään itsekkäistä syistä)

    VastaaPoista
  10. Täältähän se todellinen uuden vuoden ilotulitus löytyi.

    VastaaPoista
  11. "Kel onni on, se onnen kätkeköön" Uutta Vuotta.
    Terveyttä ja voimia toivottaen, kiitäen teksteistäsi.

    VastaaPoista
  12. Hyvää uutta vuotta arv. blogistille sekä lämpimät kiitokset monista ajattelun aiheista menneeltä vuodelta.

    Pukki toi sitten vihjeen saatuaan Ikitien ja luin nyt uudelleen myös kirjoituksesi siitä aihepiiristä(31.10. ja 1.11.). Laittamattomasti sanottua.

    Monille Linnan kirjat ovat olleet niitä tärkeimpiä "Suomen historian" oppikirjoja. Uskon Tuurin menevän samaan kansalliskirjailija-kategoriaan.

    -osku

    VastaaPoista
  13. Itselleni Bradburyn Fahrenheit oli kirjallinen nuoruuteni tapaus, jonka ainakin viidesti luettuani en myöhemmin ymmärtänyt elokuvaa samaksi. Kirjan muuntaminen elokuvaksi onnistuu vain keskinkertaisista kirjoista. Fahrenheit, joka tuoksuu syksyn lehdiltä, kanelilta ja sytytysnesteeltä sekä kiiltää kuin öljykangastakki tai mekaanisen koiran neula muodostuu lukijan mielessä. Kuva rikkoo sen räikeästi kuin revan kuva romantiikan.

    VastaaPoista
  14. Vasta ilmestyneessä Venäläisen kirjallisuuden historiassa (toimittaneet Kirsti Ekonen ja Sanna Turoma) kerrotaan juuri mm. Ahmatovan runojen säilyttämisestä niitä ulkoa opettelemalla. Ja Fahrenheit 451 on luettava, katsottava kerran vuoteen. Niin tärkeä se on. Ja niin lohdullinen lopun kohtaus.

    VastaaPoista
  15. Mihin talot joutuvat kuoltuaan? Mina kun en osaa kunolla lukea, niin joudun jokaisen lainaamani kirjan sisallon kuvittelemaan kansikuvan mukaan - mihin sitten talot joutuvat kuoltuaa?Sellaisessa kirjassa ei ole kaiketi kansikuvaa ollenskaan, se on sitten vaantyneita rautanauloja vatsa tayna. ei sula.

    VastaaPoista
  16. "Mietin tuota asiaa nekin kuusitoista tuntia, jotka sähköt olivat meiltä poikki, vesi ei tullut eikä mennyt ja talo viileni hiljalleen kuin vainaja."

    Ja ihan vitun iso kiitos.

    VastaaPoista
  17. Blogi-isännälle kiitos myös Ikitien suosittelemisesta. Vuoden romaani. Suurimman päivälehden kirjoittaja aikoinaan julkaisi siitä arvion, josta jäi mielikuva, ettei hän ollut lukenut kirjaa, ymmärtänyt sen tyyliä eikä käsittänyt aiheen järisyttävyyttä.

    VastaaPoista
  18. Kun pääsin tämän kirjoituksen loppuun, en enää muistanut mistä se olikaan lähtenyt liikkeelle. Kuin juna se meni raiteita joita ei etukäteen olisi kai voinutkaan valaista. Mutta onko sen väliä: Viihdyin kovin hyvin matkalla ja ehkä onkin kauniimpaa, etten koskaan oikeastaan päässyt perille. Jos johonkin päädyin, niin ajattelemaan Sherlock Holmesin paluuta.

    VastaaPoista