18. joulukuuta 2011

”Sivistyksen turha painolasti”


Ainakin yksi kärsivällinen ja kärsivä kommentoija tuskailee hyppelehtivää ja epäjohdonmukaista kirjoitustyyliäni.

Mieleeni tulee esittelijäkollega, joka tosin on kuollut. Ehkä hänestä on tullut rauhaton sielu. Ennen sellaista sanottiin kummittelevan autioissa rakennuksissa ja rikosten tapahtumapaikoilla. Kukaties meillä on nyt blogissa kotikummitus.

Tämä kollega kertoi ruvenneensa eläkkeelle siirtymisen jälkeen lukemaan, mutta oli harmistunut siitä, että hänen urakaksi ottamansa kirja oli tyylillisesti sekava ja sisällöllisesti omituisen hyppelehtivät. Asiasta siirryttiin toiseen ilman aihetta, ja joka tapauksessa hyväksi havaittujen resiitin eli kertoelman laatimismallien vastaisesti, joista katso esim. A. Käpy, Hovioikeuden tuomio- ja päätöslauselmia, pöytäkirjanotteita, kirjeitä ja äänestyspöytäkirjoja (1928).

Kollegani oli ryhtynyt lukemaan kirjasarjaa, josta hänellä oli käytettävissään nide ”Märssy – Öölanti”.

Hyvä ystäväni Minna Lindgren, jota en kai ole koskaan tavannut, on vailla syvällisempää juridillista perehtyneisyyttä, joten kirjassaan ”Sivistyksen turha painolasti” hän toteaa mutkattomasti lukevansa kannesta kanteen Karisto 1920-luvun tietosanakirjaa, jonka laati V. Hämeen-Anttila.

Tuolla merkillisellä miehellä, josta muistelen myös Erno Paasilinnan etäisenä  edeltäjänään kirjoittaneen ja Tuomas Anhavan kehuskelleen, on ”Fennicassa” 235 nimikettä, joista suuri osa on suomennoksia. Onni kirjastokorvausrahojen kannalta, ettei hän ole enää keskuudessamme.

Suomentajana hän oli kaikkien aikojen etevimpiä maassamme. Kariston tottumuksista ja liiketoimintaperiaatteista jotain tietävänä luulen, ettei kirjallisen johtajan työkään (1911-1942) ollut herkkua.

Hänen pojanpoikiaan on tämä islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila. Poika oli tähtitieteen professori. Humanisti Hämeen-Anttilan työtä jatkoi mm. Partio-lehdessä ja WSOY:n kustannustoimittajana tekniikkaan kallistunut Ilmari Jäämaa, hänkin unohtuva suomalainen suurmies (”Nuoren kokeilijan ja keksijän kirja”, 13 painosta).

Kustantaja (Teos) on onnistunut pinoamaan lyhyen esittelytekstin täyteen virheitä. En ole keksinyt kirjasta mitään sellaista, että sana ”parodia” olisi paikallaan.

Useatkin entiset herrasväen koulutytöt ovat julkaisseet muisteloita. Kirjat ovat varman muuten hyviä, mutta niitä ei tahdo jaksaa lukea. Luen Lindgrenin kirjaa roimahousuissani kuin hyväkin Osmin tai muu ottomaanikko, ja olen hyvin mielissäni nähdessäni, että meitä on muitakin katkoajattelijoita.

Ehkä kouluopetus ja Minna Lindgrenin syystä kauhistelema fysiikka uskottelivat meille, että kirjoitusten ja kirjojen täytyy olla keskenkasvuisille soveltuvia yhtälöitä, joista sievällä käsialalla suoritettu laskutoimitus hävittää tuntemattomat, sellaiset kammotukset kuin x:n ja y:n.

Kuuluisan mutta ilmeisesti Otavan toimesta kaupallisista ja kilpailullisista syistä pilkatun tietosanakirjan ottaminen malliksi on aivan loistava oivallus. Lindgren näet kirjoittaa erittäin taitavasti yhteen herrastytön (hänen isänsä oli germaanisen filologian professori ja suku väärällään vastaavaa väkeä) muistelmia, joiden mahtihenkilöksi kohoaa Puujalka-mummo, sekoittaa joukkoon nykyhetkeä ja tarinaa ”konttorista” (Yleisradiosta).

Tosi elämyksellisyys tulee kai siitä, että kirjoittaja kieltäytyy ottamasta itseään ja kuvattaviaan erikoisen juhlallisesti. Toden sanoen hänellä olisi siihen toimintansa vuoksi varaa. Artikkeli isän kuolemasta ja palvelutalojen puistattavuudesta sai suuren journalistipalkinnon.

Nyt näennäisen kevytmielisesti poimituista langanpätkistä syntyy sukuryijy, jonka lukeminen on suuri huvitus. Tämän kirjoituksen luokkakantainen sävy johtuu varmaan siitä, että itse en ole herrasväkeä, mutta lapseni ovat. Kuulemani mukaan tuohon luokkaan pääsee vasta kolmannessa alenevassa polvessa jostain joutavasta väitellyt tai muutoin vastaavat tiedot hankkinut.


19 kommenttia:

  1. Jos nyt sellainen lähestymiskulma, joka noudattelisi tässä blogissa taiten, alleviivaamattomasti - ja siten tietenkin hyvin alleviivatusti - esiinmanattua maakuntarajoja noudattelevaa miellettä, ja, vaikkei Minna Lindgren jatkosodassa lienekään komppanianpäällikkönä, lottana tahi muunakaan aktiivisena toimijana vuoden 1944 ratkaisutaisteluissa esiintynyt, antaisi periksi, olisi kohtuulista nostaa esiin lakeuksien mieheksi myös ponnekkkaasti julistautuneen Matti Mäkelän samaisesta tässä nyt puheena olevasta kirjasta taannoin HS-julkaisuun kirjoittama arvio, joka meidän lukijoiden hereäksi mielihyväksi poiki myös HS:n paperiversion mielipideosastolle peräti kahden (numeroin: 2) professorin (vai oliko vain kyseessä tohtoreita: numeroin tri, muisti on hapero) titteliä käyttävän henkilön allekirjoittaman kirjoituksen, jossa puhuttiin kunnianloukkauksesta tai vastaavasta, oikeudellisia toimia kenties vaativasta tosiseikastosta.

    Herrasväki muletana tai herrasväki Cordobana - pampaksen miehillä valinta tapahtuu ilmeisesti näiden välillä.

    VastaaPoista
  2. Kun tuota tietosanakirjan lukemista kannesta kanteen tuli sivuttua, en malta olla kommentoimatta, että tietokirjan ja romaanin lukemisessa on se ero, että romaanista lukijan ei siihen tarttuessaan tarvitse tietää, onko se hyvä ja uskottava, koska sen ei tarvitsekaan olla, sen voi lukea tai jättää kesken, jos siltä tuntuu, kun taas tietokirjasta ja sen tekijöistä olisi hyvä tietää jo ennen lukemaan ryhtymistä luotettavuuden taso, ettei haaskaa aikaansa väärien tietojen omaksumiseen. On olemassa tällöin vaara ajautua luotettavuuden tason tarkistamisen noidankehään, josta ei ehkä olekaan ulospääsyä.
    Mutta tämä ongelma koskee tietenkin ainoastaan ennestään tietämättömiä, jotka lukevat vain alentaakseen hiukkasen yleissivistymättömyytensä tasoa.
    Toisaalta, tietoa se on vääräkin tieto, ja siihen perehtyminen saattaa olla hyvinkin antoisaa asiasta kiinnostuneelle.
    Summa summarum. Aateluus velvoittaa. Koettakaamme kestää tämä velvoittavuus.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: - mielestäni Ma<tti Mäkelällä on päässä vikaa. HS:n juttu on yksi monista esimerkeistä. Arvostelijoiden erehdykset saavat suhteettoman painon.

    Tietääkseni emme ole kumpikaan lakeuksien miehiä. Mäkelä näkyy syntyneen Ilmajoella mutta arvelen hänen siirtyneen sitten mmuille tantereille.

    Sääli miestä. Hän kirjoitti nuoruudesaan hyvin.

    VastaaPoista
  4. Tietokirjat voivat tuottaa mojovia yllätyksiä: E. Paasilinna kertoilee (Tähänastisen elämäni kirjaimet) kaikenlaista Hämeen-Anttilasta (”omapäinen liikemies ja kielinero”). Pitäneekö seuraava paikkansa: ”Hänen omasta tietosanakirjastaan kuulemma kuitenkin putosi pois jopa sellainenkin hakusana kuin Ruotsi, kun hänelle kirjan loppupäässä tuli tulinen kiire saada urakkansa valmiiksi.”

    Norjassahan julkaistiin taannoin Pohjoismaiden kartta, jossa Itämeri oli laajentunut Ruotsin verran, kun he saivat nolla mitalia joissain talvikisoissa...

    VastaaPoista
  5. Suosittelen lämpimästi, melkein tulisesti, että Mr. Lawyer, historian, author, translator,independent blogger Jukka Kemppinen kelpuuttaisi lukemistoonsa Martin Walserin kirjoittaman, Otto Lappalaisen 2011 suomentaman (originally published under the title EIN LIEBENDER MANN, 2008) fiktiivisen romaanin Muuan rakastava mies.

    Se kertoo kolleeganne, siis myös lakimiehenä toimineen, monitaitoisen runoilija-kirjalija Johann Wolfgang von Goethen kuvitteellisesta elämästä. Se on hyvin kirjoitettu ja innoittaa lukijan perehtymään tarkemmin mainitun lakimiesrunoilijakirjailijasalaneuvos J.W. von Goethen elämänkertaan todetakseen, mikä teoksessa on totta, mikä kuviteltua.

    Tutustuttuani mainittuun kirjaan uskallan suositella sitä.
    "Il y quelque chose dans l'air."

    Aion puolestani lukea Minna Lindgrenin teoksen Sivistyksen turha painolasti. Se kiinnostaa jo nimenä.

    VastaaPoista
  6. Hajanaisena lukijana (postimyyntikatalogit, raamattu, tietosanakirjat, taianomainen realismi, Haavikko tai Mark Twain, muun muassa) uskon että kunnon kierrätys eli vanhasta uuden tekeminen onnistuu vain silmäilemällä näitä ajatuksellisia rojukasojaan ja ottamalla sieltä täältä saaden taivutelluksi niistä hyödyllisiä kapineita.

    Opettelemalla asioita säädetyssä järjestyksessä saadaan aikaan vain säädyllinen murhenäytelmä.

    VastaaPoista
  7. Tein töitä parikymmentä vuotta Lakeuden Kutsu-nimisessä kulttuurilehdessä ja asuin maakunnassa. Sitten vaasalaiset rupesivat havittelemaan itselleen toimitettavaksi suhteellisen työlästä lehteä - työläys ei johtunut hankaluudesta saada juttuja, vaan niiden paljoudesta. Myös ruotsista piti olla suomentamassa tavaraa jatkuvasti.

    Mielihyvin siis annettiin lehti vaasalaisille. Semmoista sitten kuului että keskustelevat lehden nimestä. Se ei voi olla Lakeuden Kutsu koska Vaasassa on meri. Lehti sitten koki hitaan kuoleman.

    Lakeuden miehistä on vaikea sanoa mitään. Niissä on hyviä ja huonoja kirjoittajia. Se on lähinnä se asia joka jotain merkitsee. Kyllä kuviakin saa tehdä, valokuviakin, grafiikkaa, ja saa musisoida. Mutta kirjoittaminen vaatii kärsivällisyyttä aivan erityisesti, niin olen kuullut.

    VastaaPoista
  8. Myönnetään, käsite "lakeus" täältä metsästä katsellessa kattaa koko sen maankolkan, jossa painitaan, pelataan pesäpalloa ja käytetään ulkopuolisen korvaan samalta kuulostavaa puheenpartta; paikan päällä erottelu lienee hienojakoisempaa.

    Tuo Matti Mäkelän kirjoittama arvostelu on jäänyt mieleen ensisijaisesti siksi, että en muista, milloin edellisen kerran kirjallisuusarvostelu olisi herättänyt julkisuudessa ehdotuksia kunnianloukkaussyytteen nostamisesta. Laimean kirjallisuuskeskustelun maassa lienee jonkinmoinen meriitti sekin.

    VastaaPoista
  9. Kun ajatuksen on tässä ketjussa annettu hyppelehtiä, annan puolestani leffavinkin, jonka uskoisin kelpaavan Kemppisellekin: NADER JA SIMIN: ERO. Kytkeytyy blogin suuriin teemoihin moninaisesti mm. siksi, että kyseessä on omaperäinen oikeudenkäyntitarina. Päähenkilöihin kuuluu ikivanha, omaishoitoa vaativa isä. Elokuva, joka jää askarruttamaan siinä missä useimmat muut unohtaa melkein jo katsoessaan.

    VastaaPoista
  10. Luin Lindgrenin tämän kirjan hyppien ja vasta kun olin tutustunut Matti Mäkelän siitä kirjoittamaan kritiikkiin Hesarissa (muitakin arvosteluja kirjasta on helppo löytää Kritiikkiportista, niitä kun ehdittiin julkaista ennen mainion sivuston jäädyttämistä 23.6.). Molemmat tekstit voi minusta tiivistää Mäkelän viimeiseen virkkeeseen: "Ollaan kiukuttelun kehässä, josta ei pääse minnekään." Olen nimittäin lukenut suuren osan Lindgrenin tuotannosta, siis isot pinot kolumneja ja Segerstam-elämäkerran. Jälkimmäinen oli rasittava kohteensa vuoksi, uusin kirja harmittoman piipuntuoksuisesta näennäisaiheestaan huolimatta.

    Kirjan idea on sen oman ilmoituksen mukaan lainattu Yhdysvalloista. Omaa on kuitenkin - ja jotenkin jaan Mäkelän arvelun ja käytän tätä sanaa: kaunaisuus.
    Tämä ei silti pilaa kirjaa, tunne on ymmärrettävä ja sen voimalla on syntynyt vallan kiinnostava kirja. En vain ehtinyt lukea sitä kyllin hyvin erottaakseni ryijyn langoilta.

    Kemppisen määritelmä herrasväelle jättää hänet kai itselleeb sopivalle kaistalle. Paljon usemmin törmää "buddenbrookilaiseen", monissa kaupungeissamme peräti vallitsevaan tai ainakin vallinneeseen käsitykseen, että herrasväellä on muutama polvi aiemmin hankittu kivitalo tai vastaava omaisuus sopivassa (usein lähellä omaa) osoitteessa tai kohteessa. Myös "karjaton muttei kirjaton" mies voi päästä herrasväkeen, mutta eihän meillä pitkään harvinaisena säilynyt väittely - tarpeettoman ikävä sana jo sävyltään - ole siinä se pointti, vaan sopivat virat ja asemat: kirkon tai valtion keskeiset virat, apteekki tai 1900-luvulla lääketieteen ja jopa tekniikanlin tauata on alkanut kelvata. Publiikissani oli aikanaan jäsen suvusta, jossa oli katkeamaton sarja juristeja vuodesta 1802. Eikä se pappissuvusta olevan dekaanin mielestä kai ollut tavattoman kummallista, mutta otti kuitenkin mainitakseen.

    VastaaPoista
  11. Miehillä ei ole kovin paljon vetoa itseironiaan historian ja politiikan saralla. Tuskin Lindgrenilta riittävää tietoa kirjoittamiseensa puuttui, hänellä on kenties miestä suurempi kyky naisena heittäytyä säätyläismiestä lapsenomaisemmaksi hulluttelijaksi. Olisiko isoisä Hämeen-Anttilalla ollut kuitenkin samanlainen kyky "hullutteluun" ja väärien asioiden yhdistelyyn, epäjohdonmukaisuuteen, kuten "neroilla" on tapana. Pojanpoika on samalla humaanilla linjalla, vaikkakin "Mare Nostrum" ei yllä samoihin svääreihin kuin Päiviö Latvus, Miksi tiede on länsimaista? -kirjassaan, jota ei ainakaan voi syyttää yllätyksettömyydestä, vaan "Miesten vuoro" (ko. dokumentti) mentaliteetin ylistämisestä. Naisten ei tarvitsekaan tulla miesten "kaltaisiksi" – vaan päinvastoin.

    Siis, turha painolasti pois!

    VastaaPoista
  12. Anteeksi poisjäänyt sana: en tehnyt töitä parikymmentä vuotta Lakeuden Kutsussa (LaKu) vaan parikymmentä vuotta SITTEN, työrupeamaa ei ollut viittä vuotta kauemmin.

    VastaaPoista
  13. Tuohon kysymykseen "Miksi tiede on länsimaista?" voi israelilainen tutkimus äidin ja lapsen (vauvan) lyyrisestä vaikuttavuudesta "Äidin ja vauvan sydämet lyövät samaan tahtiin" tuottaa euroopan tulevaisuuden kannalta merkittäviä sovelluksia.

    VastaaPoista
  14. Täällä lisää sivistyksen painolastia, Julian Barnesin artikkeli Sibeliuksesta ja Ainolasta. En ole tiennyt aikaisemmin, että Venäjän keisarikunnan ja Suomen valtion erikoinen tilanne copyright-asioissa piti Sibeliuksen köyhänä juuri hänen tuottoisimpana kautenaan.

    Where Sibelius fell silent

    http://moreintelligentlife.com/content/arts/house-sibelius-fell-silent?page=0%2C0

    VastaaPoista
  15. Sauli Niinistö kijoitti merisotakoulun kursikirjaan:

    "Älymystöstä ja taloudellisesti menestyneistä lukeutuvat eliittiin siis vain ne, jotka tunnustavat eliittiajattelun ja näin tuntevat olevansa aivan erikoisasemassa. Tämän ryhmän tunnusmerkkejä ovat: Yleensä vanhaa säilyttävä poliittinen kanta, yltiöisänmaallisuus, käyttäytymisnormien ehdoton noudattaminen jne. Sellaiset ilmaisut, kuten ylioppilas, reservin upseeri, akateeminen loppututkinto, historian opetukset, tuottava liikeyritys yms, yhä muodostavat eliitille perusteen ihmisarvon mittaamiseen."

    Eli kolmas sukupolvi ei välttämättä kuulu "herrasväkeen".
    Jo "ensimmäinen sukupolvi" käyttää mainintoja "tavallinen kansalainen", "arjen ihminen" ja niin edelleen, luullen näin kuuluvansa ja korostavansa elitistista erikoisasemaansa.

    VastaaPoista
  16. Bravo Jarmom! Muu on kateudesta johtuvaa kiukuttelua. Herrasväki tulee räystään alle pitämään sadetta mutta muuten on toivottavaa, vaan ei omissa käsissä olevaa, maailamalle avoin mieli.

    VastaaPoista
  17. Ounastelen "tieteen juurien" joskus olevan luokkakantaisuutta yksilöllisempi ja niinkin henkilökohtainen kuin "Isän kuolema", meille kaikille pitäisi olla.

    VastaaPoista
  18. Kun nyt puhe kääntyi eliittiin, lainaan tuoreen Voima-lehden pääkirjoitusta, jossa siteerattiin
    Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittajaa Matti Virtasta: "Viime eduskuntavaalien jälkeen on voimistunut samantyyppinen 'kansan' demonisointi kuin vuoden 1907 vaalien jälkeen. Sata vuotta sitten kohteeksi kiteytyi kansan sivistymät tömyys, nyt siksi on noussut kansassa pesivä rasismi. Rasismi on ns. hyvä vihollinen, koska se vastaa eliitin omia ennakkoluuloja ta viksia kohtaan - ja johtaa samalla pois eliitin omista poliittisista harharetkistä."

    Mielestäni tuo oli aika etevästi sanottu. En sano, että välttämättä oikein, mutta etevästi.

    Vuonna 1907 sosialidemokraatit saivat 80 paikkaa,Suomalainen puolue 59, nuorsuomalainen 26, Ruotsalainen kansanpuolue 24, Maalaisliitto 9 ja Kristillinen työväki kaksi paikkaa. Vuonna 1918 vasemmiston vaalivoitto tuli sitten maksuun.

    Vuonna 1918 sitten ka












    ● kristillinen työväki 2

    VastaaPoista
  19. Helsingin Sanomien kirja-arvostelut ovat erinomaisia. Itse noudatan päätössääntöä:

    HS kehuu kirjaa -> älä lue.
    HS haukkuu kirjan -> lue.

    Yleisellä tasolla olen oppinut, kirja-arvostelut ovat markkinointia, valitettavasti.

    Luen vuodessa yli sata kirjaa, valtaosan olen poiminut tämän blogin joko suorasta tai epäsuorasta suosituksesta.

    Onko Emu toivottava?
    Varsinkaan pienellä valtiolla ei ole varaa sankarilliseen kansalliseen itsemurhaan, ei edes Euroopan yhdentymisen sinänsä oikean päämäärän takia. (Olli Rehn, Pieni valtio Euroopan unionissa, 1996, sivu 68)

    Vertaa ** Kekkosen ”sankarillinen itsemurha” on tietysti poliittista inhorealismia.**
    http://kemppinen.blogspot.com/2011/06/bismarckin-puhelinyhtio.html

    VastaaPoista