14. kesäkuuta 2011

Kaksitoista Saksaa




Epäluuloisimmat teistä ovat huomanneet, että kirjoitan tähän itse asiassa aika pitkiä artikkeleita, joita joku voisi sanoa jopa esseiksi.

Saksa-aihe on sellainen. Olen kauan sitten menettänyt uskoni ihmiseen. Jos haluaa kirjoittaa piireissä tunnettuja totuuksia ja vähälle huomiolle jäänyttä jonkin maan historiasta sekä sirotella sekaan itse keksimiään mausteita, ei niitä juttuja kukaan lue. Täytyy kieroilla.

Keskeinen kieroilun muoto on romaanitekniikka. Lukija on saatava kiinnostumaan ja sitten mielenkiintoa on pidettävä yllä.

Olen siis korostanut, että 1800-luvun Saksa on henkinen isäsemme, jonka muistoa meidän pitäisi palvoa. Asian toinen puoli tulee tässä: osa henkistä painolastiamme ja pahoja tapojamme on niin ikään saksalaista perintöä.

Se on ehkä yleismaailmallista, että omaa maata, maakuntaa, pitäjää ja kylää pidetään toisia verrattomampana. Mutta saksalaiset alkoivat ottaa tuon ajatuksen tosissaan keisariaikana (1871-1918). Jo vuosisadan vaihteessa vakavat professorit olivat tulleet siihen tulokseen, että Raamatussa on painovirhe – Jumalan valittu kansa on saksalaiset, ja kun näin on, heillä on sitten lupa ja oikeus tehdä mitä haluavat.

Saksalainen siviili oli meiestään ”sisäistynyt” toisin kuin kukkoilevat ranskalaiset, valjut britit ja rahanahneet amerikkalaiset, siivottomista slaaveista ja lähinnä lapamadosta polveutuvista juutalaisista puhumattakaan – antisemitismi oli aika väkevää jo 1800-luvun puolella.

Wagner ja Nietzsche olivat nerokkaita ihmisiä, mutta tuskin kumpikaan osasi arvata, että miljoonat ottaisivat heidän keksityn mytologiansa ja vallantahtoa tähdentävät päähänpistonsa toimintaohjeina.

Saksa aloitti myös I maailmansodan.

Historiantutkija Fritz Fischer sai käsiinsä yleisesikunnan ja keisarin kabinetin salaiset asiakirjat 1960-luvun lopulla ja löysi niistä selvät sotasuunnitelmat, joihin sisältyi myös ”elintilan” hankkiminen idästä. Jokin naapuri, mielellään Venäjä, oli saatava näyttämään hyökkääjältä. Saksalaisen vainoamisharhan yksi ilmentymä oli tunne, että maa on piiritetty ja että sydämensä syvyydessä kaikki nuo muut maat olivat heitä vastaan, joten ne oli kukistettava. Ja siksi he keksivät ”torjuvan hyökkäyksen” eli sen sotilaallisen keinon, jota noudatetaan edelleen (”preemptive strike”).

Fischer julistettiin myös ammattipiireissä maanpetturiksi ja hänen passinsa takavarikoimista ehdotettiin, ettei hän pääsisi likaamaan omaa pesää ulkomaille. Toki hän liioitteli suuntaansa, mutta kyllä totuus on asiakirjojen mukaan selvä. Ymmärrämme kaikki, ettei mikään sota johdu yhdestä asisasta, mutta Saksan keisarikunnan lisääntyvä sotaisuus on vakuuttavasti todistettu.

Ensimmäinen maailmansota ei ollut onnettomuus tai onnettomien olosuhteiden summa, kuten Saksassa oli vakuuteltu koulukirjoja myöten, eikä myöskään Hitler ollut ”työtapaturma”, kuten jotkut halusivat uskoa. Hän peri uskollisen armeijan ja marsalkka Hindenburgin viran. Jatkuvuuden kiistäminen tuntuu oudolta.

Usea poliitikkojen sukupolvi kasvoi Suomessa ja Ruotsissa tähän uskoon. Paasikivi oli kova saksalaisen ”reaalipolitiikan” harrastaja ja Svinhufvud kaikkinaisessa Saksan ihailussaan lähes arvostelukyvytön. Ainoa joka oli kemiallisen puhdas saksalaismielisyydestä oli Mannerheim. Ja silti hän myönsi saksalaisille läpikulkuoikeuden välirauhan aikana ja oli johdattamassa Suomea Saksan rinnalle 1941. Myönteisiä selityksiä on kaksi: usko että Saksa tuhoaa Neuvostoliiton tai pakkotila eli ajatus, että Neuvostoliitto tulee joka tapauksessa silmille.

Itse uskon, että maailmanaika on muuttunut ja että saksalaiset ovat oppineet paljon. Kun korostan yhteyksiä siihen suuntaan, minusta tuntuu välttämättömältä sanoa julkisesti, että voin olla väärässä. Jos Saksa selvittää nyt meneillään olevan Euroopan talous- ja finanssikriisin, kuten näyttää tapahtuvan, se on sitten Euroopan herrakansa. Miten se tuon asemansa tällä kertaa ottaa, sen näkee ken elää.

30 kommenttia:

  1. Nostan hellehattuani (käyttöpäivä vanhentui) ja sanon, että laitoitpa ajattelemista.

    Vielen Danke.

    VastaaPoista
  2. Muistelen lukeneeni jonkun tunnetun historioitsijan kirjoittaneen suurin piirtein näin: Titus Livius kuvaa laajassa teoksessaan, miten Rooma laajentui kyläpahasesta maailmanvallaksi käymällä jatkuvaa puolustussotaa.

    Voisiko Kemppinen melkein kaikkitietävänä kertoa mulle, kuka historiankirjoittaja oli kyseessä.

    VastaaPoista
  3. Edes Saksa ei selvitä tätä VELKAkriisiä.

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi: Titus Livius (59 eKr-17 jKr). Ab urbe condita ("Rooman historia"). Löytyy kirjastoista kaikilla muilla kielillä paitsi suomeksi. Oikein lystillinen kirja. P. Saarikoski piti siitä niin että antoi yhdelle tyttäristään nimeksi Anna Livia.

    VastaaPoista
  5. Ad Harri Mölsä: ehkä ei, mutta Saksa on käyttänyt kolme kertaa samaa keinoa veloista suoritumiseen, tappaa velkojat.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa siltä, että tekeillä on Viertes Reich. Tällä kertaa toivottavasti melko rauhanomaisesti rahan ja talouden voimalla.

    Suomi on taas mukana "ajopuuna" eliitin innokkaalla ja määrätietoisella, mistään piittaamattomalla johdolla.

    Nähtäväksi jää, tekeekö harjoituksen lopputulos yhtä kipeää kuin viime kerralla. Vai kipeämpää. Sotakorvaukset ovat jo nyt maksussa, vaikka kahina on vasta alussa.

    Itsenäisyys on katkolla. Sen säilyttäminen liittovaltiopaineessa voi olla lopulta vaikeampaa kuin neuvostodivisioonien paineessa.

    Elämme historiallisia aikoja. Taas kerran. Missä on se Väinö Linna, joka kirjoittaa auki tämän taistelun sankaritarinat ?

    VastaaPoista
  7. Titus Liviuksen Rooman synty (Ad urbe condita I-II) löytyy kyllä minun hyllystäni suomeksi ja varmaan kirjastostakin. WSOY 1994. SUom. Marja Itkonen-Kaila.

    VastaaPoista
  8. Arvoista professori, sotilaiden virkavelvollisuus on suunnitella parabelllumin käyttöä. Suunnittelu ja sotasuunnitelman olemassaolo ei todista minkään valtion "pahuudesta" tai "hyvyydestä". Etukäteen hyökkääminen, ennen vihollisten voimistumista on toimiva strategia. Samaa menetelmää on käytetty runsaasti ja käytetään edelleen. Esimerkiksi Israelilla on tuosta hyvät kokemukset. En pidä valtioiden välisten suhteiden moraalista arviointia historian argumentein oikein toimivana. Ne ovat eri maailmasta.

    Siinä lienemme samaa mieltä, että sota on kauhistus, olivat sen perusteet tai menetelmät mitkä tahansa.

    Ups. ei herrasmies.

    VastaaPoista
  9. Saarikoskea lie Titustakin enemmän miellyttänyt muuan myöhempi roomalaishistorioitsija nimeltä James Joyce, jonka historiateoksessa Finnegans Wake esiintyi henkilö nimeltä Anna Livia Plurabelle, hence the name.

    VastaaPoista
  10. Katselin Voddlerin (Saunalahti, Elisa) kautta kolmiosaisen dokkarin "Survivors of Stalingrad, jossa henkiinjääneet saksalaiset kertoilivat kokemuksistaan.
    Viimeisessä osassa, dokkarin päätteeksi, eräs lääkäri kertoi: "... Venäjälle edetessä havaittiin, että suunnitteilla oli (venäläisten) hyökkäys joka oikeuttaa hyökkäyksemme Venäjää vastaan. Hyökkäys oli velvollisuutemme.
    Olisiko tuollaista mielipidettä uskallettu julkaista 20 vuotta sitten. Itse pidän jo todistettuna, että näin asia oli.

    Voisi myös ajatella millainen takapajula Suomesta olisi kehittynyt ilman että sivustoillamme olisivat olleet sotaisat Ruotsi ja Venäjä.
    Jos pohjoisessa ja etelässä olisi ollut pari sotaisaa kansaa, olisi Suomesta luultavasti kehittynyt maailmanvalta.
    No, kiitos ehkäisypillereiden ja laillistettujen aborttien, jotta euroopan syntymättömälle liikaväestölle ei enää tarvittu lisää elintilaa, vaan meistä tuli pyörre, joka imee itseensä kansoja ympäriltään.

    VastaaPoista
  11. Ohoh. Olin oletellut, että innovatiivinen nimeäjä Saarikoski poimi Anna Livian Joycelta. Plurabelle sentään oli jätetty nimestä pois, suomeksi ilmeisesti Monikauno. Odysseusta puolestaan kuuluivat haukkuvan Monineuvoksi. Nykysuomeksi varmaan juuri "innovatiivinen".

    VastaaPoista
  12. Kiinaan on pitkä matka mennä tappamaan velkojat. Ja EKP:n tappaminen olisi itsemurha.

    VastaaPoista
  13. Karl Kraus:”Wenn die Sonne der Kultur niedrig steht, werfen selbst Zwerge einen langen Schatten.” Ja kun aurinko on näin alhaalla, on pakko suomentaa: Kun kulttuurin aurinko on matalalla, kääpiötkin heittävät pitkän varjon. Miksi meidän pitäisi hävetä saksalaista perintöämme? Juridisesti täydellisenä maallikkona hämmästelen aina anglosaksista common law-käytäntöä: Kun kirjoitettua lakia ei ole, vanhatestamentillinen tuomari tai pässinpäinen jury voi päättää oikeusistunnossa ihan mitä tahansa. (Oikeusmurhia voi toki tapahtua roomalais-saksalaisessa perinnössäkin.)

    Saksan ja Venäjän ikiaikaiseen vastakkainasetteluun tuo kiinnostavan lisänsä niiden välillä sijaitsevien maiden ajatteleminen. I maailmansodan aikaisen maanmittarin ja kenraalimajurin Karl Haushoferin mukaan näiden maiden väliin ei mahdu muita valtioita. Tästä puolestaan seurasi se, että a) Neuvostoliiton miehitettyä Baltian 1940 kaikki tehtaat muutettiin kombinaateiksi, b) Saksan tehtyä saman 1941 mikään ei heidän Ostlandissaan muuttunut, paitsi ehkä työteho hieman ja c) puna-armeijan tulon jälkeen 1944 vain tehtaiden kyltit vaihdettiin.

    Sama ajatus on esiintynyt kaunokirjallisuudessa. Jaan Krossin ”Kolme katku vahel” eli Uppiniskaisuuden kronikka tuo päähenkilönsä Balthasar Russowin (Rissan Pallen) 1500-luvun Danzigin yliopiston rehtorin puheille. Kun tämä kyselee Pallelta myös slaavilaisella kielellä opiskelun tarkoitusta, Palle häkeltyy, koska ei osaa. Hän on aikaisemmin todennut hyvällä saksan kielellä pärjäävänsä Amsterdamista Narvaan asti. Rehtori ei ymmärrä, että Preussista itään asuisi joitakin muitakin kuin slaavilaisia kansoja.

    Michael Jonas osoittaa hyvässä väitöskirjassaan ”Kolmannen valtakunnan lähettiläs”, että niin Wipert von Blücher kuin Mikkelin päämajassa toiminut kenraali Erfurt tekivät voitavansa Suomen erikoisaseman hyväksi. Ulkoministeri Ribbentrop ei antanut maallemme yhtään enempää arvoa kuin mille tahansa Saksan miehittämälle maalle. Tuolloin Saksa uskoi vielä asiansa oikeutukseen. Vahingollista oli ihmisten sokea tottelevuus. Guido Knopp mainitsee oivan esimerkin teoksessaan ”Wehrmacht. Eine Bilanz”: Ensinnäkin tuhoamissota ”Vernichtungskrieg” oli myös armeijan yleisesti hyväksymä, ei vain SS:n. Ja kuinka korkealle kuuliaisuus ulottuikaan. Antautumissopimuksen allekirjoittanut marsalkka Keitel tunnettiin nimittämisestään lähtien pilkkanimellä ”Lakeitel”, palvelija.

    Paasikivi totesi leppoisasti: ”Ehkä Suur-Saksan sateenvarjon alla suomalaiset voivat rauhassa hoitaa kaalimaitaan ja sikojaan.” Eikä Suomen asema Wilhelmstrassen suunnitelmassa ollut juuri protektoraattia kummempi. Sitä en Jonaksen kirjasta usko, että Ryti ei olisi osannut saksaa: se vähä, mitä Immolassa 4.6.1942 salaa nauhoitetusta Hitlerin puheesta kuuluu Führerin monologin lisäksi on Rytin sujuvaa saksaa. Ja Mannerheimin ”kemiallisen puhtauden” perään voidaan ainakin kysellä hänen käytyään vähintään viisi kertaa metsästämässä Göringin kanssa (joka puolestaan suhtautui Suomeen ystävällisesti).

    Saksa on todella tehnyt tiliä oman historiansa suhteen ja varmasti oppinut jotain. Voimme vain odottaa, että Venäjä lakkaa joskus näkemästä pelkkiä vihollisia ympärillään. Vuonna 2000 uponneen sukellusvene Kurskin turma todettiin heti amerikkalaisten tai brittien teoksi, kunnes asia selvisi. Omat venäläiset pilkkakirveet määrittelivät välittömästi samaan aikaan syttyneen Ostankinon TV-tornin palon syyksi lähistöllä liikkuneet amerikkalaiset ja brittiläiset TV-tornit!

    VastaaPoista
  14. Livius, Titus: Rooman synty. (Ab urbe condita, kaksi ensimmäistä osaa.)Löytyy kyllä kirjastoista.

    VastaaPoista
  15. "...tappaa velkojat"

    Tällä kertaa velkojat tosin ovat (ei-juutalaisia) saksalaisia.

    VastaaPoista
  16. Helmet: "Rooman synty / Titus Livius ; latinan kielestä suomentanut ja nimihakemistolla varustanut Marja Itkonen-Kaila ; [kartat: Erkki Kukkonen]
    Porvoo : WSOY, 1994

    ISBN
    951-0-19615-0 (sid.)
    Alkuteos
    Ab urbe condita 1-2 "

    VastaaPoista
  17. Harri Mölsälle:

    Eihän Saksan tarvitse mitään selvittää. Tuleva FinCapitan pääministeri, tunnettu asiakirjaväärentäjä Jykä Käteinen, alias Jyrki Katajainen kaiken selvittää.

    Nytkin Jykä huutaa: "Kreekkalaeset, oottakee, oottakee, Jutta just seteleit säkkilöihin pakkailee. Elekee viel töhilöihin mänkö, rahhaa tulloo. Siästäkää yks säkkilö, kun Gaj-Görän tulloo korkoloit takasin hakemaa.

    VastaaPoista
  18. Mites se oli. Victor Hugo sanoi kerran: Preussi on saanut voiton, Ranska kunnian. Eli kai tässä jutussa on kyse myös mielialasta. Siis kun mieleen tulee se, että kun Bismarck halusi riisua Pariisin aseista, ja Favre ei siihen suostunut - ja minkä seurauksena valittiin kunnanneuvosto - Commune de Paris, jolla oli se tietty suhteensa niihin omistaviin kaupunkilaisiin. Eli mitä se Saksa tekee, jos jotakin sen suuntaista tapahtuu vaikkapa ensin Krekassa.

    Eikö Saksa ole aina ollut myös yksinkertaisten pikkuporvarien maa - ja ties mistä uneksivien upseereiden ja professorien maa, paikka jossa iso osa porukkaa jo Wagnerin aikaan yhtäkkiä rikastui. Vai mistä se Nibelungenring sitten kertoo?

    Ja luulihan Goethekin olevansa realisti, vaikka oli ennen kaikkea saksalainen. Ja kuka se sanoikaan, että Euroopan kansojen syntymähetkellä Jumala lahjoitti. Englantilaisille menestyksen kyvyn, tanskalaisille muodon lahjan, mutta saksalaisille kaipauksen. Eli sitä finanssikriisin selvittämistäkö ne saksalaiset pelkästään nyt kaipaavat?

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia: - taisi tulla uusi ennätys, kaksi pahaa asiavirhettä (Titus Livius ja Anna Livia). Ja molemmat tunnen ja toisen olen tavannutkin!

    Ei kai tässä voi muuta kuin levitellä käsiään.

    VastaaPoista
  20. Kemppiselle täydet pisteet virheen tunnustamisesta. Hiljattain muuan blogisti möläytti tosi pahan mokan ja kun hänelle siitä huomautettiin, sanoi, että "sehän oli vain ironiaa."
    Jos poliitikkomme tietäisivät, kuinka paljon heille annetaan tarvittaessa anteeksi, he tunnustaisivat heti kaikki saamansa lahjukset ja mutkan kautta tulleet vaalirahat. Myös urheilijat olisivat päässeet doping-skandaalista ajat sitten vain kertomalla kuinka kaikki kävi. Oma syynsä, kun roikkuvat vuosikaudet löysässä hirressä.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  21. Saapa nähdä miten ne saksalaiset Italian ongelmat selvittää.

    http://liten.be//LwgcP

    Maaliskuusta velka on noussut 22 miljardilla eurolla ja viime vuoden lopusta 2,5 prosenttia. Vuoden 2010 lopussa velka oli 1843 miljardia euroa, eli viidessä kuukaudessa maa on ottanut lisää velkaa 47,6 miljardia euroa.

    Huhtikuusta 2010 kuluvan vuoden huhtikuun loppuun uutta velkaa on hankittu 75,2 miljardia euroa, kertoo Bollettino Statistico di Banca d'Italia.

    VastaaPoista
  22. No sweat, Jukkis - every now and then happens to the best of us.

    VastaaPoista
  23. Livius: Ei ole suomennettu kuin 2 ensimmäistä kirjaa (reilut 200 sivua). 142-kirjainen Ab urbe condita kattaisi ehkä 8000 painosivua, mutta vain n. 2000 sivua teoksesta on säilynyt. Vielä siis riittää suomentajille työtä.

    VastaaPoista
  24. jo vain kannattaisi revalvoida euro, maksaa dollari ym- lainat pois ja antaa sen jälkeen euron devalvoitua kohti absoluuttista nollapistettä. Ottaa sitten käyttöön juan (RMB)... ja suositella samaa jenkeille :)

    VastaaPoista
  25. Kun ajattelee Suomen tilannetta talvisodan jälkeen, niin siinä oli vitsit vähissä. Neuvostoliitto uhkaili tosissaan, Ruotsi käänsi peloissaan selkänsä, Englantia ja USAta ei tämä maankolkka kiinnostanut pätkääkään ja Saksa käyttäytyi korostetun kylmästi - sanan sanaa ei sieltä tullut myötätuntoa.

    Kun sitten Saksa alkoikin vuoden 1940 lopussa hieman livetä "ikuisesta ystävyydestään" Neuvostoliiton kanssa, niin totta helvetissä suomalaiset tarttuivat siihen kuin hukkuva oljenkorteen.

    Pitääkö näin yksinkertaista asiaa edes tämän enempää vatvoa?

    VastaaPoista
  26. Ad Omnia: - common law on mielivallan vastakohta. Lakien puuttuessa ratkaisujen on tukeuduttava tiukasti prejudikaatteihin ("case-law"). Silti järjstelmä on joissakin asioissa toimivampi kuin meidän kirjoitettuun lakiin tukeutuva versiomme.

    Jos prejudikaattia ei ole, tuomari joutuu kirjoittamaan sellaisen pitäen silmällä jatkuvuutta ja jopa sivuuttaen käsiteltävän asian erikoisuudet.

    VastaaPoista
  27. Liviusta on tietääkseni monikin suomentanut mutta ei yksikään kustantaja julkaissut mainittua kahta ensimmäistä kirjaa lukuunottamatta. Marja Itkonen-Kaila on selättänyt niin loisteliaasti Liviuksen partisiippirakenteet ja ablativus absolutukset ettei millään uskoisi miten vaikeaa Liviusta on kääntää sujuvalle suomelle.

    VastaaPoista
  28. Kylläpä kirjoitin harhaanjohtavasti kysymykseni (olen siis kommentoija nro 2). Toki tiedän, kuka Titus Livius oli, mutta yritin kysyä, kuka historioitsija/antiikintutkija tiivisti Liviuksen teoksen teeman puolustussodaksi. Luultavasti se ei ollut Mommsen tai Wilamowitz-Moellendorf, vaan ehkä joku tunnettu brittitutkija. Kirkas muistikuvani on noin 30 vuoden takaa, mutta nimi vaan on unohtunut.

    VastaaPoista
  29. Olen tainnut pariinkin otteeseen kehua kirjoituksia esseiksi montaignelaisessa hengessä. Jatka vaan samaan rönsyilevään malliin! Tämä, ja muut Saksa-aiheiset kirjoituksesi ovat antaneet ajattelemisen aihetta tuoreen henkilökohtaisen Saksa-kontaktini vuoksi.

    VastaaPoista
  30. "Ja silti hän myönsi saksalaisille läpikulkuoikeuden välirauhan aikana ja oli johdattamassa Suomea Saksan rinnalle 1941." Eiköhän pakkotilan todisteeksi riitä 1940-41 kartta, joka osoittaa, että Suomi oli Saksan hallitsemien alueiden ja NL:n saartama sekä vailla elintarvikeomavaraisuutta: ainoat vaihtoehdot olivat antautuminen Baltian maiden tielle tai liittoutua Saksan kanssa: Talvisodan jälkeen valittu vaihtoehto oli itsestään selvä. Jos sitten bonuksena toivottiin Saksan voittoa (ja osaa voittosaalista), so what?
    Se, mihin pohdiskelu olisi mielenkiintoista laajentaa on EU:n (ent. EEC) vaikutus Saksan rauhoittamisessa ts 1500-luvulta alkaneen Saksan (maantieteell. merkitys) ja Ranskan välisen sotilas-poliittisen konfliktin, joka oli maailmansotienkin yhtenä perimmäisenä syynä, poistamisessa.

    VastaaPoista