21. tammikuuta 2011

Päivittelen päivääni




Lumen ja huurteen peittämä Rauman Pyhän Ristin kirkko on riipaisevan kaunis. Siitä ja pitämästäni luennosta varmaan johtui, että alkoi nukuttaa. Luennot nukuttavat minua myös kun pidän niitä itse. Pyhärannan tai Laitilan paikkeilla nukuin autossa istuallani. Ajokeli oli viheliäinen.

Tulin siihen tulokseen, ettei Kurtzweilin ajatus teknologian singulariteetista ole oikeasti mielenkiintoinen. Useimmat muut ovat jo tulleet samaan tulokseen jo aikaisemmin. Raakalaismaisesti yleistäen singulariteetti tarkoittaa tässä yhteydessä holtitonta, rojahtavaa kasvua.

Olen kyllä valmis uskomaan, että kuolemattomuus keksitään, joitakin vuosia kuolemani jälkeen. Jos se toteutuu laskennallisesti, ei taida olla vaivan arvoista.

Toivoisin että Bell Labs kehittäisi molekyylinvaihtimen. Sellainen esiteltiin sarjakuvassa Taika-Jim varmaan joskus 50-luvulla. Luulisin että julkaisu oli nimeltään Jännityslukemisto tai Seikkailukertomuksia.

Sankari oli päätynyt tulevaisuuden maailmaan, joka tuo jännittävällä tavalla mieleen Asimovin ”Säätiön” ympäristön. Kaikki oli keksitty. Silti Taika-Jimiä tarvittiin.

Erään tulevaisuuden henkilön huolena oli pahankurinen jälkeläinen. Vanhempien vaistomainen ajatus oli silloin kuten nykyisinkin lahjonta. Väkivalta oli sivuutettu esihistoriallisena käytäntönä kauan sitten. Mutta lahjonta ja kiristäminen eivät tulleet kysymykseen niin että kasvattaja oli neuvoton.

Tuossa tulevaisuuden maailmassa jokaisella oli kätevä kuppi, ikään kuin mortteli ja siihen liittyvä survin, joita käyttäen voi valmistaa tuossa tuokiossa aivan mitä tahansa manipuloimalla molekyylejä, siis esimerkiksi suklaanappeja tai lentävän lautasen.

Sarjakuvan episodi saa käänteen, joka perustelee taiteen ja käden taidot. Amerikkalaisilla on elokuva hevoselle kuiskaajasta ja televisio-ohjelma koirille kuiskaavasta miehestä, jonka nimi on Cesar Millan. Kirja on suomeksi. Televisio-ohjelmia on nähty täällä. Ajatus on yksinkertainen ja selkeä. On ihmisiä, jotka käsittävät eläimiä niin syvästi että kykenevät opettelemaan niiden omimman tavan ”lukea”. Koirakuiskaajalle ihmisen asennot ja eleet ovat erikoisen tärkeitä. Taustalla on kuitenkin valtava kokemus ja taito.

Muistamme, että sarjakuvasankari Taika-Jim oli sarjakuvassa siviiliammatiltaan varieteentaiteilija eli taikatemppujen tekijä. Tarinassa hänellä oli lisäksi yliluonnollisia kykyjä, jotka kieltämättä eivät olisi hullummaksi. Sankarin kyky hypnotisoida kuka tahansa rosvo yhdellä katseella ja käden liikkeelle tuntui varmaan seikkailukertomukseen sopivalta puoli vuosisataa sitten. Nyt me valitettavasti tiedämme, että hypnoosi on paljon hitaampi prosessi ja sillä on rajoituksensa.

Kirjoitin taannoin tästä taikurista ja muistelimme kommenteissa Olavi Hakasaloa (”Oliver Hawk”), jonka esitystä olin katsomassa Kauhavan nuorisoseurantalolla hyvin kauan sitten.

Muuan ystäväni rakastaa taikatemppuja ja kehuu olleensa mm. itsensä David Copperfieldin (David Seth Kotkin – kaikkien aikojen menestynein taikatemppujen tekijä sekä pääsylipputuloilla että tempuilla mitaten). Hän kertoi, että vaikka hän tietää oikein hyvin perustekniikan, tuo taikuri onnistu sujauttamaan ruusun hänenkin povitaskuunsa. Perustekniikkaan kuuluu hämäävä, ei hypnoottinen liike.

Taika-Jim ratkaisi kasvatusongelman opettamalla nulikalla muutamia taikatemppuja, luonnollisesti helpommasta päästä. Niitä ei saa aikaan minkäänlaisella molekyylin manipuloinnilla, vaan erittäin ankaralla harjoittelulla, taitavilla sormilla ja ihmisten ja materiaalien tuntemuksella.

Täsmälleen sama kaava kuin viulun soittamisessa, keramiikan muovailussa, kutomisessa ja neulomisessa tai koirille kuiskimisessa. Taito, ei tavara. Juuri sama ajatus kuin käsitykseni lapsenlasten opettamisesta: ensin annetaan lapselle puukko ja opetetaan hiukan vuoleskelua ja sitten kun lapsi saa haavan sormeensa, opetetaan häntä kiroilemaan.

12 kommenttia:

  1. juu... miksi pitäytyä leipäkoneeseen, kun molekyylimanipulaattorilla voi saada aikaan paljon jänskempää. Saattaisi osa koneista päätyä jopa c2h5oh:n tuotantoon. Hiukan hiilitabletteja, vettä ja imatranvoimaa... bensiiniin sekoitettuna ei saata raittiusliikettäkään barrikaadeille...

    VastaaPoista
  2. Jorma ja Aino Airaksisen ulkoilmaesitystä katsoessa välillä metrin parin päästä kaikki muu haihtui savuna ilmaan - noista Hawkeista nyt puhumattakaan.

    Katutaiteilijat jossakin Pariisissa jäivät myös mysteerioksi, mutta niinhän aikanaan myös kuikka-koponen.
    Epäilen, tokko tuo kuitenkaan on "täsmälleen sama kaava kuin ... " - kaikissa. Vaikka onhan se trivialisoinnin lumo sekin kyllä hirmuinen.
    Hmmm... "täsmälleen" kovr. koska ei ole käytössä vertailutaulukkoa: falskisti sama kaava kuin ...

    VastaaPoista
  3. Oppia kiroilemaan - siinäpä taito. Sättiä turhia ilmoille sanoja, silloin kun kansanviisaus kehottaisi katsomaan peiliin.

    VastaaPoista
  4. Joulupukkikoneella (Santa Claus Machine) homma hoituu. Lähitulevaisuudessa lapset teettävät joululahjansa itse. Tarvitaan vain iPhone, jolla laitetta ohjataan. Se ei toimi kuitenkaan Suomessa, koska täällä on kylmä, joulupukki ennestään ja Nokia. Kaikkiin kolmeen kuitenkin tulossa korjaus: ilmasto lämpiää, joulupukki muuttaa Ruotsiin ja Nokia USAan.
    3D printed flute

    Frank

    VastaaPoista
  5. JK: "Luennot nukuttavat minua myös kun pidän niitä itse."

    Tällaisen suvereenisuuden edessä takametsien mies mykistyy.

    Mutta asiaan: kai se niin on, että lasten kasvattamisessa tärkeintä on antaa heidän tehdä itse virheensä ja kokea itse löytämisen, osaamisen ja onnistumisen ilo.

    On virhe antaa kaikki valmiina.

    Muistan aina sen suunnattoman riumun tunteen, kun äiti kaupasta palattuaan antoi minulle siihen aikaan leipien sun muiden ostosten ympärille käärityn valkoisen paperin.

    Iso, tyhjä, puhdas valkoinen paperi! Kynä melkein tärisi kädessäni, kun mieleen hyökyi mahdollisuuksia, seikkailuja, linnoja, vuoria, ihmisiä, eläimiä, joita kohta paperille ilmestyisi. Olin viisivuotias.

    VastaaPoista
  6. Kummallista. Luin viime viikolla George du Mauriersin novellin Trilby, jossa lempihahmoni on Svengali.
    Yhteensattumana on lakitieteenopiskelija Derren Brown, jolla on parhaillaan menossa show Svengali.
    Miksiköhän Derren Brown on vetänyt aikoinaan hyödyllisiksi sanottuja kursseja lakimiehille... Hyöty käytännön elämässä on kuulema ollut suuremmoista.

    VastaaPoista
  7. Vähänkin, saati paljon, kokeneelle luennoinnin säihke ei tule sisällöstä - hyvä luentohan kysyy vaikuttavasti, ja vastaa vakuuttavasti, mikä temppu ei sanottavasti viihdytä puhujaa itseään - vaan yleisön ottamisesta. Yrittää voittaa puolelleen se takarivin vastahakoisin ville! Kun yleisö on iso/vieras/arvovaltainen, haaste on niin kova, että nukuttaa kovasti, mutta vasta jälkikäteen; jos pieni/tuttu/arkinen, haukotus toki voi yllättää jo lavalla.

    Yliopistolla vakituisen viran tyypit ovat ilmeisesti kaikilla em. mittareilla rentoja, eräskin proffa rapsutteli itseään estoitta. Olikohan Kemppinen silloin, juuri väitelleenä, jo dosentti Yliopistolla, mutta hän kyllä oli ja piti hereillä oikeuskulttuurin luennoillaan silloin.

    VastaaPoista
  8. Tapsan makulatuuripaperijuttu lämmitti tuttuudellaan. Olin siitä outo lapsi, että 20 markkasella (ns. vanha markka-aika) ostin kauppiaalta välitunnilla valkoista käärepaperia, jolle ei ollut hintaakaan, tai sitten kahden tuuman pärekattonauloja tarpeisiini. Toiset ostivat Rix-raxia tai halpaa lenkkimakkaraa muutaman sentin pätkän.

    VastaaPoista
  9. Joskus, ei usein mutta joskus, sitä istuu autossa ja miettii, kenen mielikuvitusta mikäkin asia on, ja pitäisikö mihinkään uskoa ja jos, niin miksi.

    VastaaPoista
  10. Ihania nuo taustalla olevat Paratiisit (Kaj Frank)!

    VastaaPoista
  11. … oli nimeltään Jännityslukemisto tai Seikkailukertomuksia. Toisessa seikkaili herrasmiesetsivä Maurice Leval, joka onnettomuudekseen joutui naispuolisen rikollisen vangiksi. Sidottunakin hän silmäili uhkaajansa yhä ylemmäksi nousevaa hameen helmaa. Polven paljastuessa etsivämme tunsi outoa väristystä.
    Minua tämä väristys askarrutti ja vaikka kuinka tarkkailin naapurissa asuvien serkkutyttöjen polvia, en tullut hurskaammaksi. Vasta myöhemmin.

    VastaaPoista
  12. Kurtzweil on mielestäni varsin ylioptimistinen, mutta teknologisen singulariteetin väittäminen mielenkiinnottomaksi on melkoista vähättelyä. Kuolemattomuus saattaa olla singulariteetin sivutuote, mutta sillä saattaa olla vieläkin merkittävämpiä vaikutuksia maailmaan.
    Jos koneista tulee älykkäitä, niin mihin silloin tarvitaan ihmisiä? Koneet tekisivät työt nopeammin ja halvemmalla kuin kukaan meistä. Ihmiskunnasta tulisi pelkkä taloudellinen taakka, koska emme pärjäisi kilpailussa niille. Ehkä meille löytyisi jokin ekolokero, mutta tuskin viettäisimme huolettomia elinvuosia robottien palveltavina. Ehkä ihmisten ainoa keino selviytyä singulariteetista on muuttua itse koneiksi.

    VastaaPoista