20. tammikuuta 2011

Kankkula H.l.




Gronowin kirjassa ei puhuta paljon sota-ajan radiosta, koska siitä on hyvä kirja, Lasse Vihosen ”Radio sodissamme 1939-1945” (SKS 2010) maininnoin esimerkiksi sellaisista täysin tuntemattomista DJ-yleismiehistä kuin Olavi Virta ja Tapio Rautavaara. Vähälle jää myös viihde, etenkin ”rillumarei”, koska siitä on Paavo Oinosen väitöskirja ”Pitkä matka on Tippavaaraan… Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945-1964” (SKS 2004).

Tiedän ettette te, korkeasti oppineet ja jalosukuiset lukijat, huomaa edes otsikon vitsiä. Ennen oli esimerkiksi Pyhäjärvi O.l. ja Lappi T.l. Kunnan nimeen liittyi virallisesti, väärinkäsitysten välttämiseksi, viittaus lääniin.

Koska Kankkulasta ei todellisuudessa tiedetty muuta kuin kukaties alkusoinnun vuoksi keksaistu ”Kankkulan kaivo”, se paikka mihin rahat menivät, ”H.l.” on vitsi, mutta luullakseni myös piikki Hella Wuolijoen käsikirjoittamaa ”Työmiehen perhettä” kohti suunnattuna, puhumatta Niskavuori-sarjasta. Hämeen lääni ja jotenkin hämäläisyyteen vivahtava puhetapa tai nuotti on käsitetty maassa vanhastaan arvokkaaksi.

Tuo viihdeohjelma – poikavuosieni ihastus – ei aukea keski-ikäisellekään kuulijalle, joten sitä Areenasta löytyvää näytettä on turha ihmetellä. Parodiointi näytti kohdistuvan suomalaiseen iltamaperinteeseen mutta kohdistui todellisuudessa Yleisradioon itseensä. Mukana oli naurettavan rikkiviisaita esitelmiä sangen omituisista aiheista ja tyyliin Martti Silvennoinen tai Unto Miettinen tehtyjä ”vanhan kansan muistihirviöiden” haastatteluja ja niihin yhdistettynä ”kuulokuvia” paikkakunnalta.

Mukana oli myös sitä, missä Pekka Tiilikainen oli loistava ja Hannu Taanilakin kohtalainen – mitä radioselostaja puhuu, kun ei ole mitään kerrottavaa. Tiilikaisen sanotaan opettaneen nousevia radioselostajia avaamalla studion ikkunan ja käskemällä selostaa näkemäänsä. Ulkona ei tietenkään ollut mitään varsinaista nähtävää. Tiilikainen osasi. Viidenkympin hiihto merkitsi siitä huolimatta, että kilpailijat starttasivat minuutin välein, jopa puolen tunnin odottelua, eikä käytettävissä ollut edes väliaikatietoja.

Juttelin taannoin taksissa. Kuljettaja oli palveluhenkinen ja haarukoi rupattelun aiheen, joka tuntui kiinnostava asiakasta eli minua, ja sellaiseksi osoittautuivat radio-ohjelmat. Vaikka olin pipopäisessä kuosissani, kuljettaja vaistosi oikein ja valehteli kuuntelevansa itse mielellään Ylen ykköstä.

Jaarittelun lomassa taisin mainita, että Hannu Taanila oli voimansa päivinä koko peto tekemään sujuvia esityksiä vaikeista aiheista, kuten kirkkomusiikkipäivistä Leipzigissa. Kuljettaja toisti kysyvästi nimen ja sanoi: ”Nyt täytyy sanoa, että ei soita mitään kelloa.”

Niin se käy.

Oinonen toteaa hiukan epämääräisesti, väitöskirjan kun täytyy olla tieteellinen, että sodanjälkeinen hiukan punaisempi Yleisradio epäonnistui, koska Hella Wuolijoki yritti valistaa kansaa sosialismin ihanuudesta aivan samoin äänenpainoin ja samalla koulumestarimaisuudella kuin kansaa oli yritetty sivistää sosialismin hirmuteoista ennen sotia. Kävi ilmi, etteivät kuulijat perustaneet kummastakaan. Kuulijat eivät halunneet valistusta, joten radion ja sitten television tehtävä muutettiin. Eino S. Repo ja hänen henkensä lapset, kuten juuri Taanila, tekivät parhaansa luodakseen valoa pimeyteen, mutta arvioisin tuloksen jääneen heikoksi.

Olen ennenkin sanonut, että Eljas Erkko pelasti Suomen länsimaaksi hankkimalla oikeudet ja ryhtymällä julkaisemaan Valittuja Paloja 1945 ja 1952 Aku Ankkaa. Lisäisin kolmannen nimen, joka ei tiettävästi ollut Erkon, vaikka ei liioin Erkosta riippumaton – O.Y. Suomen Gallup, 1945.

Sitä kukaan ei ole minulle kertonut, mahtoivatko filmimogulit Särkkä ja Orko käyttää mielipidetutkimuksia. Ei heidän varmaan tarvinnut, koska Reino Helismaa oli jo keksitty ja Esa Pakarinen myös. Särkän ei tarvinnut ”itkeä koko matkaa pankkiin”, koska hän entisenä liikepankin konttorinjohtajana taisi asua pankin huoneistossa.

Yle käytti tutkimuksia. Viime vuosikymmenet niistä on vastannut Finnpanel. Tarkastin kerran gradun sen toiminnasta ja vakuutuin. Tarkkaa on, enkä keksinyt metodisia virheitä. Nämä tietävät ja ovat panneet verkkoonkin tiedot, mitä kuunnellaan ja katsellaan, ketkä ja milloin.

14 kommenttia:

  1. (Lähes) unohtumaton muisto lapsuudesta. Taanila oli kuin pimahtanut. "Nyt saatte ryssitellä oikein kunnolla.." Puheohjelma, sensuroimaton, johon kuuntelijat sai soittaa ja sanoa Neuvostoliittolaisia ryssiksi. En tiennyt miten päin olisi ollut. Niin oli outoa.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  2. "Tuo viihdeohjelma – poikavuosieni ihastus – ei aukea keski-ikäisellekään kuulijalle, joten sitä Areenasta löytyvää näytettä on turha ihmetellä."

    Miten niin ei aukea? Meillä oli aina radio auki ja parhaimpien ohjelmien sarjaan vannon juuri Kankkulan kaivon jota kuunneltiin kuin jumalanpalvelusta. Olen syntynyt 1958 ja en ollut kummoinenkaan pojannatiainen koko ohjelman olemassaolon aikana.

    Radio-ohjelmat yleensäkin olivat, ja ovat yhä edelleen hyvin tärkeä osa arjessa. Paitsi nykyisten kaupallisten kanavien tärinät, eivätkä maakuntaradioidenkaan toimitustyöskentelyt hyvin paljoa mieltä ilahduta.

    Jos Hannu Taanila ei ole mitään yhteiskunnallisesti mitattavaa valaistustehon lisäystä aikaan saanutkaan, oli häntä aina ilo kuunnella hyvän ulosantinsa vuoksi. Ja ehkäpä hän joskus sattui parodioimaan oikeinkin, paljon kun töitä huhki suullaan.

    Yle 1 täytyy säilyttää lauantain toivotuineen ja kaikkine puheohjelmineen. Ei elämästä muuten selviä edes hengissä.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: - kuriositeetti - anoppini, 94 v., arvelee kuulleensa kaikki Lauantain toivotut levyt kautta aikojen, vuodesta 1935, jokaisen lähetyksen. Sotavuosina oli kuulemma muutaman kerran tipalla.

    Tuo Gronowin mukaan puoliksi vahingossa syntynyt tapa kuuluttaa kappaleet niiden jälkeen on monelle rakas.

    Erään maininnan mukaan isoissakaan kerrostalossa eivät Toivottujen ajan saunavuorot tahtoneet kelvata kenellekään.

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs huomasin, tosin en korkeastikoulutettu enkä jalosukuinen ole.

    Hannu Taanilan ja Paavo Noposen kanssa satuin kerran samaan pöytään Jyväskylän Ilokivessä.

    Paavo selosti siinä jonkun urheilukilpailun ulkomuistista ja Hannu hekotteli. Vissyä joivat.

    VastaaPoista
  5. Jos Eljas Erkko pelastikin Suomen länteen, niin nyt pitäisi Ylen hypätä tälle vuosituhannelle purkamalla aluksi "Pönötystä 6/12"- "Oman veren päällä -18"- festivaaleja.

    Löytyisikö ketunhäntä Ylen kainalosta jos vastaisi kysymykseen mitä yhteistä on nimillä - muutakin kuin että ovat lähtöisin Vaasan seudulta:

    Yle:n johtaja Lauri Kivinen, samoin ex-johtaja Mikael Jungner, sdp:n pj. Urpilainen ja ex-pj.Heinäluoma, EVA:n Korkman, EK:n Fagernäs, kuten myös Melinien pappissuku (Ingvar S.)

    Vaasan ulkopuolelta mukaan kuuluvat ilman muuta sdp:n piispat Ilkka Kannisto ja Mitro Repo.

    No vastaus on tietenkin lapsenusko siihen, että näkymätön voima on määrännyt Suomen kansalle jonkin erityistehtävän.

    VastaaPoista
  6. Jouluna 1956 yleisradion viihdetoimitus teki sketsisikermän "Haastattelussa oiva pukki" jossa esiintyy Tippavaaran vanhanisännän esikuva.

    Kankkulan kaivon Johan Erik Högdahl taas oli juontajien (spiikkerien) "esi-isä. Toisen kirjoittajan, Aune Haarlan, monipuolisuudesta ja lahjakkuudesta kertovat jotain 44 laulun sanoitusta. Ja jotain koko ohjelman välittämästä "ronskista" sisällöstä kertoo tarina:

    Aune pääsi kerran Urkin kanssa samoihin pippaloihin.
    Esittely tapahtui näin:
    Aune Alatuuhonen - Urho Yläkaljunen

    JR50

    VastaaPoista
  7. Minusta Taanila oli aika omituinen höpöttäjä.

    VastaaPoista
  8. Meitähän on monia, lukijoinasi siis, jotka muistavat esim. Spede Pasasen lupaavana radiohupailijana.

    Myöhempinä vuosinaan hän valitettasti siirtyi näköradion ja elävien kuvien puolelle, ilman merkittävää menestystä, mikäli arvostusta katsotaan.

    VastaaPoista
  9. Tuo mainitsemasi tapa mainita läänin nimi taisi koskea vain eri läänien samannimisiä kuntia, se on: Koski T.l. ja Koski H.l., poikkeuksena mainitsemasi Lappi T.l., jonka verrokki oli tietysti Lapin lääni.

    VastaaPoista
  10. Kuinka sopivasti tähän kirjoitukseen liittyen aamupäivällä tuli radiosta Joonas Kokkosen esitelmä vuodelta 1965 musiikin kuuntelusta radiossa. Hän hämmästeli sitä, että ihmisillä radio oli auki jatkuvasti eikä esimerkiksi musiikkia kuunneltu keskittyneesti. Kokkonen kertoi nähneensä hiihtäjän, jolla oli matkaradio auki selässään. Hän toivoi, että Luoja olisi luonut paitsi silmä- myös korvaluomet, että pääsisimme pakoon ainaista äänisaastetta. Mitähän arvo akateemikko ajattelisi nykyisistä MP3:sta ja niiden kuuntelusta?

    Mitä tulee Finnpanelin tulosten luotettavuuteen, niin tilastotieteen emeritusprofessori Seppo Mustonen kertoi joskus ottaneensa selvää paneelin muodostamisesta. Mustosen mielestä paneelin tulokset ovat hitusen paremmat kuin kaikenkarvaisten nettikyselyiden, mutteivät vastaa läheskään parhaiden gallupien mielipidetiedusteluja.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  11. Eri tutkimusten perusteella me suomalaiset emme osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Olemme ahkeria ja tunnollisia, emmekä vietä koskaan rauhallista vapaa-aikaa. Teemme ja suoritamme vähintään kolmea asiaa samanaikaisesti.
    Ainakin jos tutkimuksiin on uskominen.

    Ei ihme, että tutkimusten mukaan työajastamme kolmasosa kuluu muuhun kuin työntekoon. Ei ihme, että nukumme liian vähän. Ei ihme ettei lapsia kasvateta, tai vanhuksia hoideta.

    Ajankäyttöä tutkitaan:

    Radionkuuntelu
    Televisionkatselu
    Työaika
    Työmatkat
    Aikakauslehtien.lukeminen
    Sanomalehtien lukeminen
    Internetin käyttö
    Siivoukseen kuluva aika
    Kodin ulkopuoliset harrastukset
    Ruuanlaittoon kuluva aika
    Kirjastot ja kirjallisuuden lukeminen
    Rakastelu
    Sairastuminen
    Työnteko kotona
    Ylityöt
    Kyläily
    Lastenhoito
    Kännykänkäyttö

    Mutta. Kuluttajatutkimuskeskus on tehnyt omat tutkimuksensa suomalaisten ajankäytöstä. Eurostat: How Europeans spend their time.

    Jokin mättää ja pahasti. Uskoako erillisiin tutkimuksiin vai yhteenvetoihin ajan kokonaiskäytöstä.
    Humpuukia.

    VastaaPoista
  12. Taanilan ansiosta aloin radion ajansiirron 1990-luvun alussa. Opiskelijana en ollut koskaan radion ääressä vielä kun hänen ohjelmansa (nimet vaihtuivat, tyyli ei) tai enää kun niiden uusinnat tulivat ulos. Stereoiden viritin päällä, vahvistin kiinni, piuhat VHS:n auxiin, niin ajastus ja korkealaatuinen nauhoitus, äänelle riitti hyvin videon puolinopeuskin, oli helppoa.

    "Vauhtia metsätöihin" oli Minna Lindgrenin ja Taanilan vuoroviikkoinen show. Silloin Taanila jo taantui, Lindgren ei silloin vielä. Molemmat soittivat hyvää musiikkia, mutta koska Minnan jutuilta odotti vähemmän, ne onnistuivat ilahduttamaan paremmin. Sitten Taanila keksi soittaa ohjelmassaan uusintana Svedbergin lukeman Synkän yksinpuhelun. Aivan loistava veto, vaikka taas tästäkin tekstistä olin yhtä usein erimieltä kuin Taanilan omistakin sanoista.

    VastaaPoista
  13. Kaivolan kankku katosi kankkulan kaivoon samalla tapaa kuin suomen joutsen lipui autereisena iltana näköpiiristä kuin hohtimet kaivoon... muistan minäkin sen ohjelman. jos en oikein väärin muista niin marja nokinenä korhonen esiintyi ohjelmassa usein. Voi miksi aina ei voi olla per... ei kun lapsuus.

    VastaaPoista
  14. Taanila saattoi joistakin ihmisistä vaikuttaa "lyömättämältä". Mutta olin itse aikoinani Kuopiossa todistamassa miten Jouko Tyyri takoi aika rumat pesäpallolukemat taululle nuijiessaan Taanilan eräässä keskustelussa/väittelyssä.

    VastaaPoista