25. joulukuuta 2010

Jalo kilpa




Kirjoittaessani johtamisesta jätin jouluun keskeisen ominaisuuden, koska se on ikävä.

Jotta johtaja menestyisi, hänen pitäisi mielellään olla paha ihminen.

Katselemalla ja kuuntelemalla ja joskus tekeytymällä ihme hölöttäjäksi, jotka kaikki eivät ymmärrä varoa, olen saanut selville erinäisiä asioita kuluneiden yli 50 vuoden aikana. Lisäksi olen yrittänyt hankkia järjestelmällisesti tietoja ja jopa ajatella, vaikka se on kieltämättä vaivalloista ja ylittää usein edellytykseni.

Viimeksi kansallisbiografiaa selaillessani eli eilen olin näkevinäni taas kerran 80-20 säännön.

Älkää menkö väittämään, etten tietäisi, miten 20 prosentilla suomalaisistakin on asiat liian huonosti ja vielä syistä, joihin voisi vaikuttaa. En ollut hämmentämässä Pelastusarmeijan joulupataa. Olisi ehkä pitänyt olla. Sotavammasairaalassa olin.

Tuo on säännön amerikkalainen versio, joskus nimellä ”digital divide” eli digitaalinen kuilu.

Säännön Kemppisen versio on muuten sama, mutta päinvastainen. Sen mukaan 20 prosenttia ihmisistä voi aivan liian hyvin 80 prosentin kustannuksella. Tämäkin maa on suuri kennel, jossa ohjaajat syövät paremmin kuin koirat. Se kuulostaa asianmukaiselta. Silti valittelen, etteivät koirien suden vaistot ja kyky joukkona toimimiseen ota koskaan yliotetta. Silloin koiranvartijoista ei jäisi ihmeteltäväksi edes kengännauhoja, ainakaan jos ne ovat nahkaa.

Epäily nollasummapelistä on väärä. Talouden ja siis kulttuurin kasvu on jakovaraa. Jouluksi sitä päätettiin olla jakamatta enemmistölle, koska vähemmistö tarvitsee sen. Kavahtakaamme ruotsalaisten esimerkkiä voimavarojen jakamisessa, vaikka pidämmekin ruotsalaista. Sympaattisempia sadisteja saa hakea.

Kilpailu ja siis kilpailuoikeus on jalo aate, mutta se toimii vain, jos selviytymiskykyisimmät saavat survoa hengiltä vanhan uroksen eli aikaisemman johtajan. Jos pennut hävitetään saman tien, laji loppuu.

Tämä on joulun sanoma. Köyhien evankeliumi on haluttu sitkeästi painaa villaisella, myöhemmin puuvillaisella ja tätä nykyä Goretexillä®.

Siitä Kansallisbiografiata ja kaikista muista hakuteoksista tulen siis siihen tulokseen, että 80 prosentilla merkittävistä henkilöistä tie korkeuksiin on ruumiiden reunustama, ja kengänjäljet näkyvät selvästi.

Tätä ”aitoa kilpailuhenkeä” eli halua tehdä pahaa toisille ihmisille yritetään luoda ja lietsoa erilaisissa opistoissa. Jos ihminen sattuu olemaan sitä mieltä, että hänelle välttää vähempikin, saa olla suhteellisen varma, että toive toteutuu.

Tunnen kyllä joukon hyvin taitavia ihmisiä, joilla on kyky toimia puheenjohtajina vaativissa tilanteissa – on pysyttävä hereillä, mikä ei ole aina helppoa, eikä saa puhua mitään, vaan jakaa puheenvuoroja käyttäen katseita ja liikahduksia. Nuijaa ei tarvitse. Niitä on pöydän ympärillä. Osittain samat ihmiset osaavat muuttua seinäpaperin värisiksi aivan kuin etevät hyönteiset. Kun on sitten päätettävä, kenelle annetaan kaikki rahat tai kaikki valta, ellei taivaassa niin ainakin maan päällä, tämä seinäpaperi-ihminen liikahtaa sen verran, että erottuu taustasta. Silloin kaikki ilahtuvat ja sanovat yhteen ääneen, että tuossa on se mies (nainen).

Mutta nämä ovat poikkeuksia. Tie johtajuuteen on henkeäsalpaava röyhkeys, piittaamattomuus toisten tunteista ja asioista ja kyky selittää nämä ikävät käyttäytymispiirteet tavalla, joka menee täydestä. Perinteinen keino on heittäytyä suurmieheksi. Vielä vanhempi keino on nimittää vallanhalua esimerkiksi äidinrakkaudeksi. Täydestä menee. Pahin vihollinen on lähin, samankaltaisin.

14 kommenttia:

  1. Juhana Rossi kirjoittaa eilisen Hesarin kolumnissaan On Sovittu-nimisestä henkilöstä. Se on varmaan samaan suuntaan ookailtu kuin seinäpaperin väriset tässä jouluevankeljumissasi JK.

    "Jakovaraan" itseni siihen kaartiin, joka aina on sanonut, että mulle riittää vähempikin. On riittänytkin, koska hengitän vielä, vaikka kevyt tällaisella vähällä lastattu reppu ei olekaan kantaa.

    Näillä eväillä on pitänyt olla myös laumanjohtaja, sortua ei ole voinut. Eikä perhelaumaa johdeta kylmin tuntein, priorisoiden. Irtisanomaan olen myös joutunut ensimmäisen "perheyritykseni" toisen johtajan, äidin, koska lauman kestokyky ei mielisairautta olisi jaksanut hajoamatta sisällään pitää. Miltä se tuntuu ja pääseekö sellaisesta syyllisyydentunteesta eläessään irti, niin sen ajattelukin koristaa joulukuusen mustin enkelein. Oikeita jouluja ei sellaisen jälkeen osaa enää kokea. Jouko karviset eivät tällaisista tunteista tiedä yhtään mitään.

    Sellaisessa paikassa tarvittaisiin suurmieheksi ryhtyjän tunteettomuutta jonka kirkasjärkisyyttä eivät tunteet rasita.

    VastaaPoista
  2. Lohtua antakoon se, että demokratia toimii 100 vuoden tähtäyksellä. Eli olemme 100 vuoden päästä ehkäpä hyvin tasa-arvoisia. Joillain on isompi kivi, joillain ei kiveä ollenkaan, mutta vaikuttaneeko tuo itse asiaan?

    Hyvää joulumieltä kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kohottavasta kokemuksesta.

    Hyvän kotikasvatuksen hankkiminen on elintärkeää. Ilman sitä joutuu elämässään suuriin vaikeuksiin. Esimerkkeinä voimme mainita vaikkapa opettajan tai lääkärin uran. Kiusallisinta on, jos nämä molemmat yhdistyvät.
    Ihmissuhteet ovat myös tärkeitä; erityistä huolta on kiinnitettävä säännöllisiin tartuntatautiselvittelyihin ja rahoituksen ajan tasalla pitömiseen. Säännöllinen madotus ei myöskään ole pahasta.

    Jos herra vie daamia ulkokautta, paloportaiden kunto on hyvä tarkistaa ennen ikkunasta ulosmenoa. Siisti pukeutuminen ei aina vaadi muuta, kuin ylenantavan asenteen tilapäistä hylkäämistä. Nuuskattaessa suu kiinni ei sovi katsoa taivaalle ja huudahtaa: "Rakkaani, kurjet ovat tulleet!"

    VastaaPoista
  4. Viiltävän hyvä postaus, kiitos! Ja paljon onnea vähän myöhästyneesti syntymäpäivän johdosta.

    VastaaPoista
  5. Epäilemättä näin on kun näyttää - mutta ei aina. Lapsellisen koulukaverin, epärehellisen urakilpailijan tai nahjusmaisen naapurin - puolison lahjattomia sukulaisia edes mainitsematta - menestys on myös mukava selittää näin, että kallojen päälle astutaan ja selkään isketyillä puukkotikkailla kiivetään. Minä itse olen se tavallisimmin syrjitty rehti nero. Mitenpäin 80-20-jako mahtaa tässä toimia, siis mikä osa on tappiolle jääneiden itserakkauden satua, mikä tarkkanäköistä raporttia?

    VastaaPoista
  6. Maalta olen minä tullut, Paljon olisi tekemistä kylää suuremmissa keskuksissa. Jos sais päivän olla diktaattori Suomessa ja vähän laajemmalla alueella. Niin seuraavana päivänä olisi tyytyväinen - tai sitten ei. Voisin kyllä antaa duunin Kemppisellekin, aivotoiminta on omaa luokkaansa. Rahvaan Rauhaa vuodelle 2011.

    VastaaPoista
  7. On toisinaan hyvä palauttaa mieleen vanha suomalainen sananlasku: Viisaudenpelko on herran alku.

    VastaaPoista
  8. Lujittaakseen valtaansa uuden johtajan kannattaa tuhota entinen hovin ja valita uudet, itse kasvattamansa alaiset. Näin toimii menestyvä yritysjohtaja ja näin toimi Stalin, jonka tsaaritietä reunustaa totta tosiaan sellaiset ruumisröykkiöt, ettei ymmärrys riitä sitä käsittämään.

    On muuten mielenkiintoista, että Radzinskin Stalin-elämäkerrassa annetaan Isä Aurinkoisen johtamistavasta täsmälleen sama kuva, jonka Poika Tuominen antaa Kremlin kelloissa jo 1956. Tarkistin asian juuri.

    Me suomalaiset olemme siis olleet hyvin informoituja jo kauan. Tosin tämän tiedon suodattuminen edistyksellisen kansanosan, kulttuuriväen ja muiden nuoleskelijoiden päähän vei aikansa. Liekö siellä vieläkään?

    Stalin ei ollut hullu, eikä kovin vainoharhainenkaan, kuten mielellään annetaan ymmärtää, vaan viimeisen päälle looginen ja kylmähermoinen mies, oikea järkimies potenssiin sata. Hän imi piippuaan ja funtsasi.

    Hän tappoi kaikki potentiaalit uhkaajansa. Vain vanhoilla päivillään hän myöhästyi hieman ja Berija, toinen "ovela aasialainen", ennätti pelastamaan nahkansa. Hetkeksi.

    Berijalle pitäisi pystyttää rauhanpatsas, sillä todennäköisesti hän pelasti meidät samalla kolmannelta maailmansodalta.

    Rauhallista joulua.

    VastaaPoista
  9. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö piipullista ehtisi.

    VastaaPoista
  10. Totta. Eikä piippumies voi olla läpeensä paha.

    Stalinilla oli tapana kutsua tuhoon jo tuomitsemiaan viimeisinä päivinä datsalleen ja juoda heidän kanssaan veljenmaljoja ikuisen ystävyyden osoitukseksi.

    Seuraavana päivänä heidät sitten vietiin ja ammuttiin.

    Mutta tällä kauniilla eleellään Stalin halusi osoittaa, ettei kyse ole mistään henkiökohtaisesta, vaan välttämättömyydestä.

    VastaaPoista
  11. "Minä itse olen se tavallisimmin syrjitty rehti nero. Mitenpäin 80-20-jako mahtaa tässä toimia, siis mikä osa on tappiolle jääneiden itserakkauden satua, mikä tarkkanäköistä raporttia?"

    Kysymys on vaikea, mutta huomautettava toki on, että rehti nero ei yleensä jätä kyseenalaistamatta kilpailujen sijainteja eikä kallistuskulmia todellisuudessa, voitoista ja tappioista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  12. Kurssikaveri teki pari kuukautta sitten mestarinäyttönään minulle diagonaalikankaasta saapashousut. Turun verkatehtaan kangas.
    Nyt ei sitten parane 25 vuoteen lihoa tai laihtua.

    VastaaPoista