30. syyskuuta 2010

Svengaako messu?




Meitä oli pöydässä kolme, yksi rikas, yksi kuuluisa, yksi lihava. Tuli puheeksi, että kaikkien pojat kuulemme virittelevät kitusiaan samassa kuorossa. Koska ruoka oli hyvää, tyydyimme leppoisiin puheenaiheisiin, kuten listaamaan, missä järjestyksessä eräät nimeltä mainitut vuorineuvokset olisi talutettava tallin taakse, ja ketkä viime vuosikymmenien kapellimestareista ja solisteista olivat olleet antaumuksellisia alkoholisteja.

Laseja täytettäessä (Vichy original, vuosikerta 1836) pääsin kuitenkin kysymään Jiipeeltä, miksi eräässäkin h-molli-messun kohdassa mennään kvinttiympyrää vastavirtaan, ja hän oli samaa mieltä, että Bach rakentaa jännitteitä D-duurin ja h-mollin eli rinnakkaissävellajien kesken taidokkaasti huokailevilla riitasoinnuilla.

Juuri niin olin ajatellutkin. Passioissa ja kantaateissa outo ääni on usein yhteydessä sanaan, jota juuri lauletaan. H-molli-messu on latinaa siksi, ettei kukaan pahemmin ajattele tai edes kuuntele sen sanoja. Toisille sanat (mm. uskontunnustus) ovat liian tuttuja, toiset eivät ymmärrä latinaa.

Itse teos on toisaalta pelkkää musiikkia, mutta samalla tunnetilojen varmaan täydellinen kuvaus. Bach jos kuka ymmärsi, etteivät suru ja huoli oli sama asia. Huoli (Sorge) nousi ajattelun keskeiskäsitteeksi oikeastaan Martin Heideggerin kirjoituksissa 1900-luvulla. Suru (Trauer) oli käsitettävästä syystä kuultavissa kaikessa kirkkomusiikissa.  Ja juuri messuista kuulee, että surun rinnakkaissävellaji on rakkaus. Kuka sellaista surisi, että puu palaa pesässä tai kivi vierii kalliolta, sammaloitumatta?

Toisaalta maailmankirjallisuus suunnilleen alkaa kilparakastamisesta (Ilias) ja uskollisesta luottamuksesta, jota siis nykyisin sanotaan rakkaudeksi (Odysseia). Viimeksi mainitussa esiintyy jopa vanha koira, joka suree kadonneeksi luultua isäntäänsä.

Olen selvillä siitä, että kaksikanavaiset valmisteet, kuten mirtatsapiini, ovat hyviä vaikeaan masennukseen, mutta myös h-molli-messu auttaa. Sielunmessuista Mozartin Requiem on minun makuuni hiukan rallatteleva ja Verdin Requiem on taas kuin vanhan ateistin viimeistä edelliset ajatukset – jaksossa ”Libera me” on luultavasti tietoisesti kuvattu fibrillaatio eli eli flimmeri eli eteisvärinä. Musiikilla on tunnetusti pulssi, jota sydäntaudeissa sanotaan sinusrytmiksi. Kun tuo pulssi muuttuu kaoottiseksi, kysymyksessä on kukaties harmitonkin flimmeri, tai sitten erittäin vaarallinen kammiovärinä. Se johtaa sydämenpysähdykseen, kuten Bach on kuvaillut ”Die Kunst der Fugen” viimeisessä osassa, kontrapunktissa nro 18.

Tuon messun kanssa olen nyt ihmeessä. Viimeksi sanoin, ettei John Eliot Gardnerin levytystä, joka ei ole uusi, panna paremmaksi. Tosin tunnustin Herreweghen molempien levytysten ansiot; itse pidän siitä vanhemmasta enemmän kuin tästä uudemmasta, koska uudemmassa levytyksessä tunne on jotenkin alistettu keinoälylle, artificial intelligence. Herreweghe on koulutukseltaan lääkäri ja lienee tutkinut mielen syövereitä paljonkin, ehkä liikaa.

Nimittäin Celibidachen elävä esitys, joka on taltioitu Münchenissä 1990 ja on saatavissa EMI:n levymerkin alta, on juuri niin sydäntä sykähdyttävä kuin odottaakin. Mutta toisin kuin Celibidachen Brahms-esityksissä tässä, Bachissa, olen kuulevinani myös elektrodit, joilla sydäntä sykähdytetään, in extremis, ja voltteja on paljon.

Kunnes muutan mieleni seuraavan kerran, vedän päälleni lukijoiden halveksunnan ja ilmoitan suosikikseni tässäkin Otto Klempererin levyn (1968). Agnes Giebel. Janet Baker, Nicolai Gedda, Hermann Prey, Franz Crass, BBC Chorus, New Philharmonic Orchestra.

Klemperer uskalsi tehdä ison orkesterin ja kuoron Bachiin crescendojen ja ritardandojen lisäksi paisutukset ja himmennykset, cresc. ja dim., usein tarkoin mietityn fraasin sisällä. Ja pulssi on kuin kynttelikkö, joka vie kirkossa seisovan Galilein ajatukset ikuisiin lakeihin – Galilein tapauksessa heilahdusliikkeeseen niin että jälleen askel kohti Newtonin myöhemmin laskemia liikelakeja tulee otetuksi. Bachin tapauksessa kysymyksessä on sama korkeakoulufysiikka: maapallon sydämellä, auringon lävistäminä, meihin vaikuttavat pystysuoraan painovoima ja vasemmalta oikealle armo, joiden tunnuskuva on risti, armo painovoimaa vasten.

Ja aurinkoa ja toisia tähtiä liikuttaa rakkaus (Dante - Paradiso XXXIII,145) Jumalan suunnattomassa yksinäisyydessä.

16 kommenttia:

  1. Sorge/Trauer ...

    Joskus Anno dazumal lukaisin Thomas Mannin kuuden esseen kokoelman Sorge um Deutschland (Fischer 1957; kiitti vaan Google, kirja jäi ex-vaimolle). Muistan miettineeni, onko suomeksi kyseessä huoli, murhe, suru, pelko - tai joku muu.

    Saattaa olla kaikkea. Ehkä en Kemppisen tavoin kristallinkirkkaasti osaa erottaa nyansseja.

    VastaaPoista
  2. Tajunnanvirrasta toiseen: Otto Klempererin lisäksi serkkupoika Victor tajuaa nyansseja. Hänen päiväkirjaansa "Haluan todistaa" on syytä lukea aina muutaman vuoden välein.

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: - tarpeellinen huomautus Victor Klempereristä, jonka muistelma myös tuhoamisleireiltä on siis ilmestynyt muutamia vuosia sitten suomeksi.

    Kapellimestari Otto Klempereristä on olemassa hiukan vaikeasti hankittava - Amazon tahtoo käytetyistä niteistä I-II 220 dollaria, mikä on paljon, vaikka kirja on erittäin hyvä. Eräässä mielessä se valaisee myös Victorin muistelmaa. Otto K.:sta voi sanoa hiukan liioitellen, ettei hän Saksassa erityisemmin käsittänyt itseään juutalaiseksi ja ihmetteli aikansa, mistä kenkä puristaa, kun Berliinin Filharmonikot ryhtyivät hankaliksi. Samalla tulee tietoa muusikkojen tavanomaisista ja epätavanomaisista selkään puukotuksista.

    Saksan virallisen musiikkielämän ykkönen oli vielä Hitlerin aikana Richard Strauss, ja kapellimestarien Wilhelm Furtwängler. Kykyihinsä nähden kovin unohdettu Mengelberger joko oli tai ei ollut natsien myötäilijä. Historia on rangaissut häntä unohduksella mm. riitaveljensä Toscaninin rinnalla, kun jälkimmäinen oli Mussolinin kiihkeä vastustaja.

    VastaaPoista
  4. "Saattaa olla kaikkea. .."
    saattaa olla olematta, ei tuollaistakaan armoalgoritmia ole olemassa.
    Egoistiset ihmiset riippivät messuissa pollansa täyteen energioita
    Kukas se sanoi, vapari, että taas yksi pää oli pehmennyt, kun kuuli vanhan vasemmistolaisen menneen mukaan ortodokseihin tai tuomamessuihin.

    VastaaPoista
  5. "meihin vaikuttavat pystysuoraan painovoima ja vasemmalta oikealle armo, joiden tunnuskuva on risti"

    Risti ei kuvaa painovoimaa, vaan ylhäältä alas laskeutuvaa Jumalan armoa ja sen eräänlaista jatkoa, ihmisten keskuudessa vaikuttavaa rakkautta, jonka Pyhä Henki vaikuttaa meissä.

    Tunnistin kyllä Simone Weilin ajatuksen, mutta hänelle armo ei ollut "vaakasuora" vaan nimenomaan ihmistä kahlitsevaa ja maahan painavaa painovoimaa vastaan suuntautuva ja sitä vastustava - ihmeellinen - voima.

    VastaaPoista
  6. "...vain musiikkia..." - hauskasti sanottu.

    Saisinko kuitenkin poiketa mundaanimpaan ja kysyä, että onko Hesari mielekkäästi luettavissa iPadilla? Olen nimittäin korviani myöten kyllästynyt siihen tajuttomaan paperimäärään, jota - ekologiset pointit sikseen - ei kuitenkaan tule viedyksi ulos tarpeeksi usein.

    Jokin muukin lähiverkon tai 3G-yhteyden kautta käytettävä elektroninen ratkaisu kelpaa, kunhan lukukokemus ja vessaan/sänkyynvietävyys-aspekti on kohdillaan.

    Sillä rajoituksella, että en rupea mihinkään iPod+iPhone+iSovitin+jne-appleiluun, helppoa ja yksilaitteista sen on oltava.

    Itse asiassa jos olisi tarjolla jokin ei-Apple-valinta, se olisi iPadia mieluisampi. Mikäs olikaan tämän Kindlen tilanne Suomessa? Entä käytettävyys aamun lehden kanssa?

    Kiitos avusta!

    VastaaPoista
  7. Mozartin sielunmessusta olen samaa mieltä. Toisaalta keskeneräistä työtähän ei saisi arvostella.

    Merkillistä miten monet säveltäjät ovat yltäneet parhaimpaansa juuri sielunmessuja säveltäessään. Ei myöskään tule mieleen yhtään tunnetumpaa säveltäjää, joka olisi säveltänyt niitä enemmän kuin yhden. 1500-1600-lukujen puolelta voi tietysti sellaisiakin löytyä.

    Yksi hienoimmista, joskin merkillisen vähän tunnettu, on Lisztin Requiem. Se poikkeaa muodoltaan ja kokoonpanoltaan täysin Bachin h-mollista, mutta on hengeltään ihmeen samankaltainen, harras. Uskon että pitäisit siitä.

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi: - kojeista ja Hesarista: - itse asiassa hesaria pystyy lukemaan kaikilla puhelimilla, joilla saa internetyhteyden, siis esim. Nokialla.

    iPodilla (kokeilin) värillinen 17 x 20 cm lehti on kolmen painalluksen takana ja nkyvissä 5 sekunnissa.

    Vielä nopeampi on uutissyöte, jossa ovat uutisaiheet ja keskeinen teksti.

    Etenkin vessassa pistämätön on iPod, joka on näistä halvinkin. Sekin siis ymmärtää Internetin päälle. Näyttö 5,5 x 8 cm tuntuu aluksi surkean pieneltä. Mielestäni siihen tottuu nopeasti ja kojeen helpokäyttöisyys - sivunvaihto sormella yyhkäisemäll tai kynnellä kopauttamalla - on iso asia.

    Mainituista iPadia ei saa vielä Suomesta. Omassa laitteessani ei ole SIM-korttia, joten se tarvitsee lähiverkon.

    Apps tarkoittaa slangissa yleensä ohjelmia - i-laitteissa tuo lehdenluku sujuu noutamalla apps Applen verkkokaupasta. Itse panen koneen sen mukana tulevalla piuhalla kiinni tietokoneeseen (USB-reikään), mutta toimii ilmankin.

    Hesarin tilaajille on tarjolla digilehti, joka on painettu lehti 1 : 1.

    VastaaPoista
  9. Nyymiölle:

    Tänä vuonna on vielä tulossa yli 50 laitevalmistajalta iPad-tabletin kilpailijoita.
    Dell, Microsoft/HP, Samsung jne...
    Useissa näissä enemmän laajennuksia kuin iPadissa, kuten hdmi, usb, kamerat, puhelin ym.

    Periaatteessa kannattaisi hieman aikaa odottaa ja vertailla ennen ostopäätöksen tekemistä.

    VastaaPoista
  10. Missa est - messu kuvaa tavoitettamme, jota emme ymmärrä, vaan jonne täällä vasta pyrimme. Siksi ymmärrän hyvin H-mollimessun latinan ja pääosin "absoluuttisen" sävelkielen: monimielisesti tour de force n

    Passio on Bachille myötäelämistä ja ymmärrettäväksi tekemistä, vaikka saksankieliseen tekstiin sopii nykyään meillä tismalleen sama mitä Kemppinen sanoi latinasta. Musiikki on kuvailevaa, kutsu mukaan: monikielisesti tour de cross!

    Requiemeista osa on em. mielessä messuja (vanhat mestarit, uusista mitä suurimmassa määrin Pärt), osa passioita (Verdi, Fauré).

    PS Kuten viimeksikin Verdin Requiemista puheena ollessa muistutan nytkin itseäni yllätteneestö faktasta: 1874 valmistuneen Requiemin aikoihin Verdi oli mies hyvissä voimissa, Aïdan mestari, mutta toistakymmentä vuotta Othella ja Falstaffia ennen. Aina muistetaan uskottava tieto kammioväristä, mutta mikään kuolinvuodeteos ei ole kyseessä (vrt Bachin Kunstiin).

    VastaaPoista
  11. Korjaus edlliseen: Pärtillä itse asiassa tarkoitin hänen Johannes-passiotaan, joka dikotomiassani on kylläkin niin messu kuin olla voi; taisi olla huono luokittelu kun heti menin itsekin sekaisin. Tosin onhan Pärtin teos erinomainen, vaikka siinä on sama ainoa vika kuin Saariahon Kaukainen rakkaus -oopperassa: liika pituus.

    VastaaPoista
  12. Kiitos, Kemppinen, vastauksesta Hesari-laite-kysymykseen.

    Itse asiassa vastauksesi ensimmäinen ja viimeinen kappale olivat hyvinkin tuttuja.

    Se, mitä itse etsin tai peräänkuulutin olisi juuri esimerkiksi NY Timesin kehittämän iPad-version kaltainen (koonti)liittymä HS:stä - näköislehden ulapalla on tylsää pyyhkiä ja zoomailla sormella ympäriinsä, jos näyttö on vaan liian pieni. Olen siis sitä kyllä kokeillut.

    Lisäksi silmäni ja mieleni ovat vain sellaisia, että esimerkiksi uutissyötteet eivät riitä, koska silloin en "sattumalta" näe, mitä kiinnostavaa viereisellä sivulla tai palstalla on. En siis ole sellainen rationaalinen, aiheeseen liittyvien linkkien perässä siirtyvä lukija, vaan silmäilyn takia tarvitsen isomman kuva-alan.

    Se on niin sattumasta kiinni, mitä lehdestä tulee oikeasti luettua. Silmän pitää saada vaeltaa.

    Mutta ilmeisesti ainakin Suomen Kuvalehdellä on jo oma Appsinsa, toivottavasti HS:lläkin kohta. Toivottavasti siinä on enemmän tolkkua kuin lehden vars. verkkosivuissa - varsinainen kuningasidea on täyttää suurin osa etusivusta juttujen kommenteilla...

    VastaaPoista
  13. Saanen kuitenkin huomauttaa koko renttueelle, että elämää on ilman Hesariakin. Oikein laadukasta sitäpaitsi.

    VastaaPoista
  14. Ad Reinzi: Verdi kirjoitti muistaakseni Requieminsä kaverinsa ja veriheimolaisensa runoilija Manzonin kuoleman johdosta.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - tähän tulee nyt asioita sekaisin - mm. PC Magazine esittelee nyt myynnissä olevassa numerossaan iPadin kilpailijoita + jo myynnissä olevan transformerin, joka on käytännössä iPadin USB-portti ja tekee laitteesta soveliaan mm. tiedostojen varmistamiseen (back-up).

    Pari asioista tavallisesti hyvin perillä olevaa piiria kiittää Samsungin uutta puhelinta joka suhteessa iPhonea paremmaksi. Näkemäni parusteella en ihmettele.

    i-tuotteiden erikoisuus on kuitenkin sovellusten valtava tarjonta ja yleensä huokea hinta. Esimerkki: suomalainen sienikirja, ihan hyvin tehty, voi ottaa metsään mukaan.

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkistä, JarMom.

    Kilpailu on tosiaan vasta alkamassa, ja maltti näemmä kannattaa.

    Valintani voi hyvinkin olla HP:n "slate", jonka pitäisi tulla vielä tänä vuonna. Näppärän kokoinen (identtinen iPadin kanssa), plus käyttiksenä Windows 7. Se miellyttää pc-käyttäjää, ja pysynpähän ulkona Jobbsin takataskusta.

    Tähän asti julkaistujen speksien perusteella se on parempi, paljon. Eikä se näytäkään pahalta - olisin tosin toivonut vähän kulmikkaampaa ilmettä, kun ei tällainen ruma kaveri viitsi Applen feminiinisiä vehkeitä ainakaan julkisesti räplätä.

    Jääköön ne siis hipstereille, juristeille ja muille tyyliniekoille.

    Dellin vempeleet taitaa olla vähän turhan pieniä, mutta kieltämättä kiinnostavia nekin. Android on varteenotettava vaihtoehto.

    VastaaPoista