29. syyskuuta 2010

Etsijä


”Hän oli väsymätön etsijä”, sanotaan muistokirjoituksissa ja elokuva-arvostelussa (J.Ford: The Searchers).

Milloin näen nekrologin, jossa sanotaan: ”Hän oli aatteen mies, väsymätön etsijä mutta parantumaton hukkaaja.”

Koska vietän hiljaista ja itkeskelevää elämää, erilaisten parsellien merkitseminen ei ole minulle ajankohtaista. Epäilyttäviä henkilöitä näkee harvoin kartanolla. Viimeksi se oli tuttu rouva, joka oli käynyt kampaajalla. Omassa pihapiirissä tunnen kaikki naapurit askeleista, seinien läpi.

Nuorempi poikani näyttää olevan alan lahjakkuus. Hän löysi autoni avaimen. Oli siinä ja siinä, ettei ruvennut harmittamaan, kun olin liukastua ja avain lensi kädestäni vasemmalle. Olin tulossa äitini luota, ja ne liuskakivet olivat sateesta liukkaita. Itse kävin todennäköisen putoamispaikan ja alueen sen ympäriltä läpi käsin, tuuman tarkkuudella. Apuun hälytettynä poikani mietti tovin ja raotti kaksin käsin piikkipensasta ja poimi avaimen sen sisältä. Ajatusrata – kun kerran maan pinta eli ruohikko oli käyty läpi ja multa pensaiden alta niin ikään, avain ei ollut maassa. Siis se oli pysähtynyt pensaaseen. Koulutan nyt itseäni ottamaan auton avaimen taskusta vasta autolla. Pikagallupini on paljastanut joukon tuttavia, jotka ovat talvella kaivelleet auton avainta tai kotiavainta lumesta tunninkin. Se menee käsittämättömän syvälle, lämmin kun on.

Mietin tovin kun harjoitin viime talvena suurriistan metsästystä ja sain keittiössä saaliikseni soman, aivan viattoman metsähiiren. Ajattelin että jos panisin vainajan piipputupakkapurkkiin ja asunnon vara-avaimen sen alle. En toteuttanut ajatusta mutta järkeilin, että paras säilö olisi avain paperiin käärittynä ja purkki täyteen jähmeää vaseliinia. Ei kolise ravistettaessa, eikä rupea rosvo ensi hätään kaivelemaan. – Tiedättehän itse, miten käsittämättömän vaikeaa on tonkia kahvin mittalusikkaa tölkistä.

Paperin – jopa maksamattoman laskun tai verottajan uhkauskirjeen – löydän käytännössä aina nopeasti. Riittää että harjoittaa luovaa epäjärjestystä.
Nyt otan kirjoituspöydän laatikosta ison, pehmustetun kirjekuoren. Säästän niitä. Rakastan kuplamuovia. Kun kiertelen näinä aikoina leuhkimassa iPadilla, käytän Lappeenrannan professuurini aikana junia ajatellen kehittämääni taktiikkaa. Mielestäni vihoviimeinen tapa kuljettaa läppäriä on läppälaukku. K-Kaupan muovikassi (Pirkka) ja nukkaamaton villapaita on kotimaan matkailussa mainio ajatus.

Hyvin tärkeä asiakirja – perinnönjakokirja tai vastaava – jota ei löydy siitä laatikosta, johon sen on aivan varmasti pistänyt, ei ole toisessa laatikossa. Se on laatikoston takana tai pohjalla. Loota vedetään kokonaan irti ja karannut paperi poimitaan neuvomastani paikasta ja puhalletaan puhtaaksi pölystä. Näin löysi kerran ylioppilastodistukseni. Eipä ollut häävi.

Annan itselleni tämän neuvon, josta voi olla teille hyötyä. Varhaisessa etsimisen vaiheessa on syytä istua alas ja ajatella. Tiedän, se on rasittavaa ja aiheuttaa syöpää, mutta suosittelen ajattelemista siitä huolimatta.

Sjöwallin – Wahlön rikosromaanien rakastettavia hahmoja on skoonelainen Månson, joka ihan sanoo olevansa hyvä etsimään. ”Kadonnut paloauto” on nokkela. Hieman yksinkertaisen rikostarkastaja Rönnin pikkupoika saa synttärilahjaksi paloauton, jossa on tikkaat ja kaikki. Kirjoittamisajankohtaa ajatellen arvelen, että tuotemerkki oli Matchbox tai Corgi. Meidän vanhemmalla pojalla oli sellainen. Lienee tallella?

Poliisin pojan paloauto katoaa melkein heti, ja se käy hirveästi isän kunnialle. Rikosromaanin tapahtumat vyöryvät, mutta Rönn palaa aina miettimään, missä se – noin 30-senttinen lelu – voi olla, kun hän on kammannut asunnon läpi moneen kertaan, ikkunoiden säppejä vekara ei saa auki ja laskisankokin on lapsilukon takana. (Kadonneet hopealusikat ovat aina roskapussissa.)

Månssonille tarjotaan maittava ateria, ja sen jälkeen hän miettii. Asunnossa ei ole käynyt oikeastaan ketään syntymäpäivän ja lelun katoamispäivän välillä. Kohta sankari on talkkarin ovella – lämpöpatterit oli kuulemma ilmattu. Ja paloauto löytyy talkkarin pakista. Kirjoittajat jättävät taidokkaasti kertomatta, oliko teneva pannut sen itse sinne vai talkkari siepannut epähuomiossa. Etsijämestari selvästi ajatteli, että kadonnut kapine oli saman kokoinen kuin jakoavain tai pienet putkipihdit: siis talonmies ja hänen putkitöiden pakkinsa.

18 kommenttia:

  1. Milloin nekrologit ylipäätään ovat muuta kuin kryptattuja kaavoja: esim. "kuoli pitkäaikaisen vaikean sairauden murtamana" = joi itsensä hengiltä.

    VastaaPoista
  2. Maailmassa on muutama opeteltava asia. Etsiminen, koska etsiessä löytää niin paljon muuta kuin mitä etsii. Odottaminen, koska muuten on kiire tai pännii. Uskominen, ainakin itseensä ja ajatteluunsa. Solidaarisuus, koska muuten ne tekee sulle sen saman ennen pitkää.

    Varmaan on muutakin, mut näillä voi varmaan ekat viiskyt vuotta aloitella.

    VastaaPoista
  3. Olisiko siis iso kuplamuovikuori paras kotelo läppärille? Sen voisi sujauttaa sinne muovikassiin tai ommella sille tyylikkään kangaspussin. Tyttäreni osti Longchamp-laukun läppärilaukuksi, sillä varsinaiset läppärilaukut ovat hyvin rumia. Näin kylläkin ulkolaisessa lehdessä kauniita muistitikkuja ja läppärilaukkuja. Niitä ei ole näkynyt vielä Suomessa.

    VastaaPoista
  4. Ad Omnia: Sediksen edellä oleva kommentti pitäisi maalata metrin kirjaimilla seinään.

    Aion kirjoittaa lähipäivinä Keltikangas-Järvisen uusimmasta kirjasta. Meitä on näet ainakin kolme, jotka olemme samaa mieltä. K.-J. puolestaan kirjoittaa uskomattoman viisaasti, vaikka on professori ja vielä psykologi.

    Kirjan nimi on vähemmän sarasvuomaisesti "Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot". Kun K.-J. käsittelee lyhyesti esim. työelämän huonontumista, siinä jää suuresti arvostamani Juha Siltala sinänsä mielenkiintoiseksi muistomerkiksi pelkän psykodynamiikan riittämättömyydestä selittämisen ja ymmärtämisen välineenä.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: - huomaan olleeni epäselvä. Vihjaisin siis, että kukn iPad ei mahdu taskuun, on oivallinen ajatus kuljettaa sitä mukanaan A 4 -kokoisessa, mielellään ulosottomiehen lähettämässä, kuplamuovilla pehmustetussa kirjekuoressa. Ovat kuulemma nämä padit hupaa tavaraa eli kannan tässä huolta varkaista.

    En tiedä, olenko neuroottinen, mutta en pidä auton navigaattoria näkyvissä enkä jätä kameraa auton penkille edes pysäköintihallissa, kännykästä puhumattakaan.

    Lähipiirini rataennätys kännykän menettämisessä varkaalle lukitusta autosta on 27 sekuntia, Yrjönkadulla.

    VastaaPoista
  6. Tulin junalla ja matkaseurana oli tuttu taiteilija, joka oli kesällä Italiassa. Totesi että Italian junissa tavarat pysyivät paikoillaan, mutta Suomen junissa tietsikka kannattaa pitää koko ajan mukana.

    En tiedä kumpi on muuttunut, Suomi vai Italia.

    Täällä poijan huushollissa pitää meteliä joku iPod, josta en ymmärrä mitään ja poijanlikka haukkuu minua tyhmäksi. Se kuulosti kyllä kehulta.

    VastaaPoista
  7. S:
    ...
    Etsiminen, koska etsiessä löytää niin paljon muuta kuin mitä etsii.

    Noihan nyt vähän on sellaisia truismeja. mutta tämä yllä on hyvä, oivaltava. se kannattaa muistaa esim. aina kun matkalla - millä tahansa -itsetuntemus tai muu sellainen - tömähtää sköndepaukku tuulettimeen.

    VastaaPoista
  8. Heti otsikon nähtyäni ajattelin Kadonnutta paloautoa. Mukavaa huomata, että meidän ihmisten ajatukset usein kulkevat samoja ratoja.

    VastaaPoista
  9. "Kadonnut paloauto" tai olla ensimmäinen lukemani parivaljakon kirja, ja näin jälkikäteen on kyllä aika mielenkiintoista että tähän sivujuoneen meni huomattavan paljon lukijan huomiota. Hämärästi muistan pääjuonesta jotain, mutta leikkimysteeri jäi vahvasti mieleen. Klassikko.

    VastaaPoista
  10. Auton avain käteen vasta autolla. Riskin minimointia. Ei vaadi ylivoimaista älyä luoda vastaavia rutiineja, vaan viitseliäisyyttä. Kyseessä ovat niin pienet asiat, että ei niitä moni jaksa muiden kanssa jakaa. Viisas jakaa pienenkin tiedon, hiljaisen tiedon, ja lisää siten hyvinvointia.

    Järkilistat on helppo sivuuttaa niiden "itsestäänselvyydellä", mutta löytyivätkö avaimet pensaasta itsestäänselvyydellä? Kyllä ja ei.

    Edellinen omaksumani "tarpeeton juttu" oli lanteelle käärityn pyyhkeen alle jääneen liepeen kääntäminen (epäesteettisesti?) ulkopuolelle. Seuraus: ei valahtavia pyyhkeitä vapaa-ajalla. Mitätöntä. Mutta jos odottaa elinaikaa 40v ja pari kertaa viikossa kulkee pyyhe lanteella... säästän itseltäni 4000+ mahdollisuutta joutua pieneen mielipahaan, vältän ne. Mitätöntä?

    Veitsi-, nyrkki-, ym. tappeluksen maailmassa mitättömät asiat jaetaan - jos jaetaan - kuolinvuoteella ja mielellään sukulaiselle: asian ydin siirretään seuraavaan sukupolveen yhdessä koruttomassa päälauseessa. Koska ei jaksa enempää selittää. Ja kun ei se suuremmallakaan selittämisellä aukene. Ydin on pieni.

    VastaaPoista
  11. Pitkän avioliittoni salaisuus, paljastettakoon se nyt tässä, on se että vaimoni on virtuoosi hukkaamaan tavaroitaan ja minä hyvä löytämään niitä.

    Joka ainoa päivä hän kysyy kiireissään, missä on hänen kännynsä, avaimensa, käsilaukkunsa jne. Minä vastailen samaa tahtia lehden luvun lomassa: kylppärissä, pianon päällä, sohvatyynyn takana... Ah, kuinka seesteistä. Ei paniikkia, ei kiljumisia, ei syyttelyä.

    Myönnän toki, että olen oppinut ikään kuin tiedostamattomasti rekisteröimään hänen tavaroidensa sijainteja - ne voivat olla mitä vain - mutta on se taito ja taipumus varmaan geeneissäkin.

    Omia tärkeitä papereitani sijoittelen varmalla periaatteella: mietin aina ennen sijoitusta pari senkuntia mikä on se paikka, mistä sitten myöhemmin tällaista paperia varmimmin alkaisin etsiä. Varma metodi, sillä sieltä se sitten melkein aina löytyykin.

    Melkein siksi, että vaimo on voinut tarvita samaa paperia ja sijoittanut sen sitten... hmmm... ihan minne vaan. Silloin sen etsiminen vaatiikin ankaraa aivotyötä ja terävää logiikkaa. Yleensä löydän ne.

    VastaaPoista
  12. Ad Ripsa: luen iPodin miellyttäviin laitteisiin. Kun en tiedä osaamistasi, kaikki on kiinni siitä, löydätkö sopivan apulaisen. Itse olen kopioinut tietokoneella pari tuhatta levyä ja erittäin suuren määrän kirjaston levyjä tietokoneeseeni käyttäen ilmaista iTunes -ohjelmaa, joka kopioi musiikin lisäksi esittäjiä koskevat tiedot ja hommaa verkosta levyjen kansikuvat. Tietokoneeseen kytkettyyn (USB-liitin) iPodiin on helppo siirtää "soittolista" (playlist) kerrallaan kopiot oman tietokoneen musiikista, jota voi sitten kuunnella nappikuulokkeilla tai myös kiinnittämällä iPod stereoihin. Vanhakin on hyvä mutta iPod Touch on yksittäisen sävellyksen löytämisen kannalta helpoin. Ei ole ihan halpa.

    Minulla on ollut kauan tapana kuunnella nimenomaan junassa esimerkiksi ooppera. Toisilla on tapana kuunnella matkustaessa esimerkiksi äänikirja (joita saa myös kirjstosta lainaksi).

    Yllyttäisin sanomalla, että on vaivannäön arvoista.

    Erään oppilaani äiti kuuntelee Puccinia aina imuroidessaan. Laite on essun taskussa.

    VastaaPoista
  13. Oletan, että porukka lukee Päätalon iJokisarjaakin näillä paljon meuhkaamillaan iLaitteilla.

    VastaaPoista
  14. Ripsan tarina italialaisissa junissa vartioimatta säilyvistä kannettavista on niin uskomaton, että toivon sen olevan totta.

    Ehkä siellä päin junissa matkustaa vain se sosiaaliluokka, joka on rehellinen. Eiväthän kaikki italialaiset taskuvarkaita ole.

    Tosin poikani joutui kesällä Roomassa käymään sairaalassa nilkan muljahduksen takia, ja sillä reissulla häneltä vietiin ranteesta New Yorkista ostettu kello.

    Suomessa häneltä tosin on viety (eli kadonnut) yöbussissa jo kolme kännykkää.

    Ajat muuttuvat ja kehitys tunkee päälle. Silloin kun olin lapsi, meillä ei lukittu ikinä oviakaan. Asuin kerrostalossa.

    VastaaPoista
  15. Jukka, iPodissako on induktiosilmukka kans?

    Suurin osa musiikkia on pelkkää meteliä ilman tuota suurenmoista keksintöä, siis induktiosilmukkaa. Kuulonapit eivät noin yleisesti sovi kuulokojeen kanssa yhteen.

    VastaaPoista
  16. Sedis paalutti tanakasti. Minulla on toinen jakso viiskymppisistä hyvässä menossa mutta mainitut treenit vielä vaiheessa.

    Kuplamuovi on sormivoimailuun kelpo tavaraa. Peukun ja etusormen välissä kun posahtaa, on näpit kunnossa. Veljenpoikani väänsivät kuplakalvoa kuin pyykkärit ennen lakanaa kuivaksi ja rätinää tuli kuin konepistoolista; kivaa!
    Syysillan tuulta kuunnellen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  17. "Tiedättehän itse, miten käsittämättömän vaikeaa on tonkia kahvin mittalusikkaa tölkistä."
    Tässähän Kemppinen itse antaa oivan neuvon avaimen säilöntäpaikaksi. Puoli kiloa kahvia vain tähän pyhitettynä ei paljoa maksa.

    VastaaPoista
  18. Sedis, kiitos- ihana!

    Keltikangas voisi olla ilman Järvistä (niitä nimittäin on ihan riittävästi, mutta Keltikangas on valaiseva, lämmin, ainutlaatuinen Tähti).

    Tapsa, monesko (hukkaava)?

    VastaaPoista