27. elokuuta 2010

Lukupiiri ad hoc


Itsekonfiguroituvat ad hoc –verkot tulevat merkitsemään paljon sosiaaliselle medialle ja vertaisryhmille.

Kun aloituslause on näin sievä, esityksen voikin lopettaa tähän. ”Ad hoc” tarkoittaa tilapäistä. Oma tilapäisverkkoni syntyy omia aikojaan milloin missäkin, viimeksi Hienostoiliike Anttilassa, kodin koneitten puolella. Asianani oli hankkia muovikupu mikroaaltouuniin, koska käytössä oleva on merkkiä ”pesussa” tai ”kateissa”.

Kun hairahduin synnin tielle ja näin riemukseni todella kiinnostavia DVD-uutuuksia, seisoin sitten siinäkin jonossa. Edellinen asiakas tarvitsi näppiksen, ja koska myyjät ovat ulkonäöltä tuttuja ja ystävällisiä, kuiskasin myyjälle: ”Onpa kallis”, kun näytti, että täti-ihmiselle oltiin myymässä sadan euron näppäimistöä. Myyjä otti ilmeen ja asiakas sai oivallisen 19 euron näppiksen ja maksua suorittaessaan kiitteli hankintaansa muun ohella sen pienestä koosta, hänellä kun oli ”niin ahtaat asuinsijat”.

Kuulostelin hetken ja puhuttelin sitten tuntematonta sanomalla, että nyt jäi vaivaamaan tuo sanonta, kun meni niin kohdalleen. Kirjan nimi, mutta kenen? – Maugham? Johon asianomainen vastasi että kyl-lä. ”Nuoruuteni suuri ihastus.”

Hän jatkoi kertomalla, miten hän tuli hiljan lukeneeksi uudelleen jonkin Maughamin teoksen, joka ilmestuessään 50-luvulla (”Elämältä se maistui” ?) viilsi kuin veitsi. ”Sitä ei olisi pitänyt tehdä.”

Keskustelimme muutaman minuutin menneisyyden kirjoista, joiden vanhaa lukuelämystä kannattaa vaalia, ja niistä toisista, jotka tuntuvat myöhäisessä iässä luettuina aivan eri kirjoilta, usein paljon paremmilta kuin ennen. Esimerkiksi kaivoin Waltarin historiallisest romaanit ja kiinnitin huomion etenkin ”Mikael Hakimin” kauhistuttavaan ajankohtaisuuteen, luopion problematiikkaan ja henkilöön kristikunnan ja islamin välissä.

Paikan huomioon ottaen jätin luennoimatta siitä, mitä Panu Rajalakaan ei näy noteeranneen – Waltarin tiedot islamista Turkissa ja tuon uskontopiirin erilaisista muunnelmista olivat käsittäämättömän hyvät. Tuohon historialliseen eläytymiskykyyn ja tarkkanäköisyyteen on kiinnitetty paljon huomiota Sinuhen ja Turmsin kohdalla, mutta tietääkseni ei mikaelien. Hurjin on kai ”Nuori Johannes”, jossa myös aikakauden vaikeasti avautuva teologia-filosofia on esitetty aivan oikein ja ymmärrettävästi, ja kaupunki ruton raivossa on pelottava kuin mikä.

Olin ymmärtänyt, että keskustelukumppanini oli jäänyt eläkkeelle jostakin rehellisestä ammatista eikä ollut uhrannut työelämäänsä esimerkiksi kielen- tai kirjallisuudentutkimukselle. Niinpä kerroi vielä jo jalkaa vaihtaessani esimerkkinä aikojen muuttumisesta, että äsken tuossa kahvilassa myyjänä oli kaikin puolin asiallinen tyttöhenkilö. Kun sain tuplaespressoni, sanoin: ”Kiitos, ei mitään tykötarpeita.” Myyjä hämmentyi ja oli hetken sen näköinen, että pitäisi soittaa poliisit tai vähintään vartijat paikalle. Siksi kiirehdin kysymään hyväntuulisella äänellä, että oliko tuo sana outo. Myyjätär sanoi, ettei ollut koskaan kuullutkan. Selvitin tarkoittaneeni vain, ettei sokeria, suklaata eikä vesilasia eikä siis muutakaan mahdollista tilpehööriä.

Jäimme keskustelukumppanini kanssa pohtimaan tätä avointa ongelmaa. Tykötarpeet?

Vakuutan vilpittömyyttäni. Kukaties ennen vanhaan myytiin paikallislehtien ilmoituksissa jopa hevosia ”kaikkine tykötarpeineen”, jolla tarkoitettiin vähintään päitsiä ja suitsia, kukaties myös länkiä. Mielestäni autossa tai polkupyörässä ei ole tykötarpeita, vaan varusteita tai lisävarusteita.

Kun isäni oli omin voimin liikenteessä, hänelle piti olla kahvin kanssa punaista maitoa ja kolme palaa sokeria sekä keksi tai pikkuleipä. Pullapuoli on meillä valitettavasti ollut aika huono vanhstaan. Mutta ovatko maito tai kerma ja pikkuleipä tykötarpeita?

Kun en tiedä.

Poistuimme esittäytymättä kumpikin tahoillemme. Sattumanvaraiset tuntemattomien kohtaamiset ilman kruusailua ja tykötarpeita pelastavat päivän.

29 kommenttia:

  1. Varmaan Jaan Kross rakensi romaaninsa samalla lailla kuin Mika Waltari (tai en minä Waltarista tiedä): Kross luki aikakaudesta kaiken mitä oli luettavissa, niillä kielillä mitä osasi (= n. kahdeksalla), kuvitteli sitten millaista oli elää 1400-1500 luvulla. Tai 1800 luvulla. Sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa...

    Fääriä vaktoja on varmaan vaikea häneltä löytää? En tiedä. (Koska en ole asiantuntija.) Mutta sen tiedän, että esim.

    "Kolme katku vahel I–IV" sisältää myös ihme sentimentissoja; luulen että kirjailija haluaa vinoilla lukijalle (?). (Samalla kuin koukuttaa hänet kuin kastemadon.) No, Krosshan oli aina luokkansa primus, ja koulutukseltaan lakimies, siis vittuilija... (joka kävi "auskultoimassa" Siperiassa).

    Pätevä pännänpyörittäjä.

    VastaaPoista
  2. Ammattimiehellä on tehtävänsä vaatimia tykötarpeita: kirurgilla veitsiä ja avustajia; Marskilla divisioonia ja armeijakuntia.

    VastaaPoista
  3. Tykötarpeista.
    Jostain on jäänyt mieleen, että räätäli tekee vaatteista tyköistuvia.

    VastaaPoista
  4. Samasta hämmästyin kolmisen vuotta sitten: kun heti Turmsin perään syvensin teemaa Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjalla, ei asiasisällöissä ollut juurikaan eroa!

    VastaaPoista
  5. Loistava kirjoitus, ilo lueskella taidokasta kuvittamista. Tykötarpeiksi riittää monesti"ei mitään", sillä sieltä kumpuaa paljon ja laadukasta.

    VastaaPoista
  6. Ihan vaan niuhotusta: latinaa koulussa lukeneena (ei hirrrrrrveän suurta menestystä, myönnän) minua ottaa päähän tämä AD HOC. Kemppinen käyttänee sitä oikein, mutta markkinointiväen kielessä sitä vilisee koko ajan, mitä kummallisimmissa yhteyksissä. Eikä suinkaan oikein äännettynä ad hooc vaan ämörikkalaisittain äd hoc.

    Waltarista nielä sen verran, että Lars SVedbergin lukema Sinuhe on ollut elämys, tosin kesti monta mökkimatkaa ja Lapin reissua ennenkuin se oli kuunneltu. Mutta oli se sen arvoista. Muitakin historiallisia Waltareita näyttää olevan äänikirjoina, pitääkin investoida. Jokainen sana tarttuu tajuntaan eikä Waltarilla turhia sanoja ole.

    VastaaPoista
  7. Teenpä itseäni tykö ja totean, että tässä se sukupolvien kuilu avautuu ja huomaan olevani väärällä puolella: minua sana "tykötarpeet" ei olisi hätkäyttänyt millään tavalla.

    VastaaPoista
  8. Karl May oli myös tarkkanäköinen ja eläytymiskykyinen kirjailija, joka sepitti tuotantonsa kotikaupunkinsa kirjastossa mielikuvitukseensa tukeutuen.

    Joku mainostoimisto voisi ottaa käyttöön näitä hienoja häviäviä tuntemus-sanoja, kuten tykötarpeet.
    Oliko se Jeesus, joka mainitsi "sallikaa lasten tulla tyköni ja tehdä tarpeensa".

    Petja voisi varmaankin neuvoa kuinka valmistetaan tyköistuva ihokas.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi: - kiitos tuosta "tehdä itseään tykö". Näitä voisi oikein listata. "On niin olevinaan." "Vaimoni on niin luulevainen." "Älkää lapset tuota setää pelätkö. Hän on sellainen, vähän... hauska."(Tarkoittaa höperö mutta vaaraton.) "Tällätty." "Tyyriin näköinen." "Mies on kuin tärpätinkeittäjä."

    Eikö olekin erikoista, että jotkut vanhan maailman sanonnan ovat kaikkien käytössä, kuten "tuppi heilummaan", "rukkaset naulaan", "paukutella henkseleitään", "astua remmiin".

    VastaaPoista
  10. Ad JarMom: - Totta. Karl May sattui syyllistymään pikku kavallukseen ja linnasta päästyään päätti kokeilla kirjoittamista. Ja hyvin onnistui.

    VastaaPoista
  11. Ad Omnia: - "Suuressa kaskukirjassa" mainitaan mainoskyltti "Räätäli Toropainen tekee teille saapashousut ja niihin tarpeet."

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: esimerkkejä latinastsa riittää lyhyellä latinalla status quo menee helposti väärin. Se ääntyy staatus kvoo. Status on muistaakseni IV deklinaation neutri, vaikkak -us tuo mieleen maskuliinin, jonka yhteydessä "quo" ääntyisi lyhyellä o:lla.

    Siis status, -us vrt. servus, -i.

    VastaaPoista
  13. Autot myydään nykyään "kaikilla herkuilla".

    VastaaPoista
  14. Listalle vielä "reppu pykälään" ja "ovi reikeliin". Olen pyytänyt myös "hyvää mokkaa" kahvilassa, mutta kiville meni se tilaus.

    VastaaPoista
  15. Ad hoc ei taida tarkoittaa tilapäistä oikein missään yhteydessä. Joskus ad hoc tosin saattaa osoittautua tilapäiseksi kuin kelkaksi keksitty kanootti silloin joskus. En kyllä ymmärrä, miksi halusin tämänkin sanoa. No, menköön.

    VastaaPoista
  16. Tällä hetkellä paras laajan sanavaraston säilyttäjä ja "vanhentuvien " ilmaisujen käyttäjä on Aku Ankka-lehti. Monet sen varmaan tietävätkin, mutta kehoitan muitakin tarkastamaan asian.
    Mikäli olette huolissanne lastenne kielen kunnosta, tarttukaa Disney-konsernin suomalaisten valopäiden tekstiin. Lähes numerosta kuin numerosta löytyy ilahduttavia ilmaisuja ja muistumia nuoruuteni Suomen raikkaasta kielenkäytöstä.

    VastaaPoista
  17. Kuopiossa yrityskaupassa sovittiin luovutettavaksi tietyn liiketoiminnan "vermeet". Hesalaisille piti selittää. Tuttu "tykötarpeet" on juristille tarkkuustermi, ikuisessa tarpeisto/ainesosa-keskustelussa tämä lähitarvike taitaa osua juuri keskelle.

    Tuttu Tampereelta kehui joskus juhlia "täpöhauskoiksi". En tiedä oliko se sanavitsi, hän on Talouselämän päätoimittajan tämän päivän (27.8) kolumnin hengen läpitunkema.

    Isälleni Maugham on läheinen. Pitää hän Greenestäkin, vaikka taitaa pitää jälkimmäistä liian korkeakirjallisena.

    Latasin jokin aika sitten Audible.co.uk:sta Maughamin novelleja äänikirjoina. Unabbridged, tietenkin, vaikkei sitä osaisi näiden tekstien osalta sanoa. Muutoin, varokaa lyhennelmiä, kv. äänikirjamarkkinoilla ne ovat sääntönä. Eilen lenkillä loppui Robert Harrisin aika mainion Cicero-trilogian kakkososa, kolmas kirja ilmestyykin kai vasta ensi vuonna; lyhentämätön ääniversio ensimmäisestä oli saalis.

    Sinuhen Yle-kuunnelma on kirjastoistakin lainattavissa CD:illä. Svedberg on hyvä, mutta Waltariin hieman liian hapokas. Useimmat muut Waltarin historialliset romaanit levyttänyt Veikko Honkanen on minusta sopivampi.

    VastaaPoista
  18. Kaikkihan me tiedämme että kyseesä oleva sana tarve on toimintaa kuvaava sana, jota hyödynnetään myös Maslow'n hierarkkisessa tarvejärjestyksessä. Ei mikään ihme, että kassatyttö kahvilassa ei tuntenut sanaa, koska se oli väärin käytetty väärässä paikassa. Kemppisen olisi pitänyt käyttää sana tarvike. Taas yksi syy olla käyttämättä murteellisia ja virheellisiä ilmaisuja asevelvollisuuden tapaan. Jos ovat joskus olleetkin ns. käypää kieltä, niin nykypäivänä pitäisi käyttää nykykieltä. Tosin milläänhän ei ole enää väliä. Sanoja saa käyttää miten haluaa ja miltä itsestä tuntuu.

    VastaaPoista
  19. Korjauksena kommenttiin: status-sanassa a on lyhyt. Se on johdos verbistä stare (pitkä a) 'seistä', eli status on 'seisominen', mistä kuvaannollisesti 'asema', 'tila'. Status ei suinkaan ole neutri, vaan maskuliini. (IV deklinaation neutrit päättyvät yksikön nominatiivissa u:hun, esim. cornu 'sarvi'.)

    VastaaPoista
  20. Pyyntikulttuurista on periytynyt sanontoja, joita ei enää yleisesti ymmärretä, ersimerkiksi "ei osaa eikä arpaa". Ne ovat kalansaaliin jakotapoja.

    VastaaPoista
  21. Kyllä nyt kuulkaa kannattaisi sijoittaa tykötarpeet, jos sijoitustarpeita on, pensasbusmanniin tai amatsooneihin.

    VastaaPoista
  22. Ad Anonyymi: - totta, IV deklinaatiossa ei ole kuin neljä neutria. Ja blatiivissa -us on pitkä.

    VastaaPoista
  23. Kauan sitten tentin Hgin yliopistossa latinan (Rooman kirjallisuuden) cumun, josta on ollut iloa, joskaan ei suoraan työelämässä. Juristien kanssa olen ollut paljon tekemisissä ja kuunnellut, miten he pääsääntöisesti ääntävät latinaa päin seiniä. Mutta että Kemppinenkin...

    Kiitos silti mm. hyvästä Catullus-käännöksestä.

    VastaaPoista
  24. Nuoruuteni ja alani yliopistona toimi Pörssiklubi. Piti aina muistaa ne vanhat pierut joille täydet ryypyt olivat kolmen sijasta kuusi. Samoin tyypit, joiden lounasaperitiivi oli vernetti. Joskus koko touhu vaikutti varsin tois´aikaselta.

    VastaaPoista
  25. Ad Anonyymi: Pörssiklubi on hyvin tuttu paikka. Oli kyllä hiukan rettelöitä, koska sinne piti olla solmio, Minulla oli vaimon Markimekon vyö taskussa noihin tarkoituksiin. Oli 60-lukua.

    VastaaPoista
  26. Osa 1023, jossa Kemppinen pelastaa neidon hädässä ja puolihuolimattomasti brassailee ilmiömäisellä muistillaan.

    Vitsivitsi, oikeesti. Yksi Loka-Laitisen vanha vakioaihe on vissiin se, että parhaat läpät kuulee denoilta ja vastaavilta. Tänään junassa oli pakko olla samaa mieltä - vaikka oli ne muutakin vetäneet - kun 10 minuutin matkan aikana käytiin läpi suhde Jumalaan, itsemurhaan, omaan lapseen ja övereihin. Se, mistä tämä tuli mieleen, oli kun yksi kaveri kertoi, miten sillä on tapana selvitä. Se kuulemma menee peilin eteen seisomaan ja katsoo itseään, kunnes alkaa naurattaa: "Naurattaa, miten saatanan tyhmä mä oon".

    80-luvun puolivälissä syntyneenä stadilaisena on pakko kyllä sanoa, että tykötarpeet, tällätty ym. on ihan tuttua kamaa, ja pitäisin vähän junttina, jos ei niitä tunne. Ihmiset ovat yksilöllisiä jne, mutta jokin vedenjakaja tuntuu menevän 90-luvun vaihteen tienoilla. Sen jälkeen syntyneet ovat usein aikamoista MTV-sukupolvea. Ja puhutaan siis Music Televisionista. Olisivatko lopettaneet Aku Ankan lukemisen, en tiedä.

    VastaaPoista
  27. Eilen illalla kävin ruokakaupassa hieman ennen sulkemisaikaa, Kassaneiti pläräsi jo seteleitä kassasta, joten kysyin :" Joko teit illan?" Neiti katsoo ihmeissään ja sanoo :" En ymmärrä, mutta voit sinä tulla tällekin kassalle."

    Selitin sitten että illan tekeminen tarkoittaa päivän lopettamista, mutta kuuroille korville se taisi mennä.

    t. Maajussi

    P.S Kirjoitin tämän ennen sianpieremää, mikä ymmärtääkseni lienee hieman ennen kukonnousua.

    VastaaPoista
  28. Eteläisessä pikkukaupungissa syntyneenä on "pootoori" tuttuakin tutumpi esim. torikahvioissa. Ei tarvitse kohdistaa kuin ulos rannikkomerikortilta - ei edes susirajan taakse tai "pönttövuoren" huipulle, niin eipä mene himaan.

    VastaaPoista
  29. Niin siis teit itsesi tykö sille kassalle

    VastaaPoista