12. huhtikuuta 2009

Genesis



Sanomalehden maininta oli niin ylimalkainen ja ymmärtämättömästi kiittelevä, että pelkkä sattuma ja rouva kiinnittivät huomioni elokuvaan ”Elämän synty”, jonka lähetti yllättäen MTV3, aamupäivällä, perjantaina.

TVKaista oli pelastus.

Ohjaajat ja käsikirjoittajat Claude Nuridsany ja Marie Pérennou saivat palkintoja ja suosiota jo kymmenen vuotta sitten hyönteiselokuvallaan. Mutta tämä on uutta.

Tämä puolentoista tunnin filmi ei ole dokumentti, kuten MTV3 näyttää uskotelleen, vaan tässä on nyt seuraava askel BBC:n Attenboroughin dokumenteista.

Tuottaja on Alain Sarde. Hän taitaa olla aikakauden kovimpia nimiä Euroopassa. Mainitsen hänen tuotanoistaan vain kaksi elokuvaa, joista olen itse innostunut, Polanskin ”Pianisti” ja David Lynchin ”Mullholland Drive”.

Lukija, joka rientänee hankkimaan DVD:n (dollaria 8 Amazonissa ja kuka tietää, löytyykö ja milloin Anttilan alennusmyynnistä), ottanee huomioon, että nyt on irrottu dokumenttielokuvan opetustarkoituksesta ja tallentamisen ja arkistoinnin aatteesta.

Tämä elokuva on lyyrinen essee, joka viimeinkin käyttää vain elokuvassa mahdollisia keinoja. Kuva, puhe, ääni ja musiikki muodostavat leikkauksella yhtenäisen tarinan, joka soi.

Katsoja kiinnostuu kertojasta, joka on Malista syntyisin oleva Sotigui Kouyaté, jopa Peter Brookin kanssa työskennellyt näyttelijä. Niinpä hän onnistuu vaivattomasti kertomaan savimajassa pataa hämmennellen elämän ajatonta tarinaa. Hänen erittäin afrikkalainen eli murteellinen ranskansa on siis osa elokuvaa, tietoisesti tavoiteltua ilmaisua, tässä tapauksessa arkaaista tai ajatonta.

Hiukan väsyttää ajatellakin, mistä rahat tämän filmin tuottamiseen on hankittu. Mukana näyttävät olevan Unesco ja erinäiset järjestöt. Kuvauspaikkoja on Madagascarilta Galapagos-saarille ja Islantiin, mutta jättiläistyö on tehty filmiä leikattaessa ja ääntä montteerattaessa ja miksattaessa. Säveltäjä Bruno Coulais on suuri tähti; tästä filmistä ymmärtää miksi. Vaikka musiikki oli sävelletty alusta loppuun, kuvakerrontaa kytketään välillä Mahlerin synkkyyteen, välillä Messiainin pyhyyteen, ja aina viittein.
Eräässä jaksossa kaksi lukkia tanssii kosiotarkoituksessa, ja säveltäjä on luonut musiikin joka liikkeelle.

Näytelmäelokuvan hirmuvalta ei siis ole aukoton. Elokuvataidetta voi tehdä dokumentin keinoin. Ja niinhän se itse asiassa alkoi hyvin kauan sitten – Murnau ja Flaherty.

Kirjoitan tämän liputtaakseni, että kysymys ei ole elokuvasta, jota voisi katsella syöden voileipää ja ryystäen pilsneriä. Kun tämän katsoo, on syytä keskittyä, ja vetää verhot ikkunaan. Ponnistelua ei tarvita, koska kuvat imaisevat heti mukaansa.

Vertauskohtana tulee mieleen, syystä tai toisesta, Saint-John Perse, jonka runous jäi kielimuurin taakse, vaikka Anhava suomensi joitakin jaksoja (Vents, Amers). Ne ovat sellaista kirjallisuutta, jonka lukeminen tuottaa suurenmoisen koron. Vastaavanlaisia elokuvia ei ole olemassa niin hirmuisen paljon – Bressonin tuotanto ja osa Renoiria Ranskassa (ja J.-P. Melville ja ehkä Jacques Becker) – ja nyt tämä ”Luominen”.

Teksti, joka ei ole selostava, on lähes rikkeettömän hyvä ja aivan vailla oppisanoja ja viisauksia.

Ei sitten pidä kauhistua kuvakerronnan tiettyä disneymäisyyttä. Se johtuu siitä, että Disney oli nerokas, ja vaikka hänen firmansa luontojutut (Erämaa elää jne.) olivat kammottavia söpöstelyssään, niissä löydettiin kumminkin kuvallisesti jotain uutta.

Ja outoa kyllä, tästä luontoelokuvasta tulee ihmeellisellä tavalla mieleen myös Disneyn ”Fantasia”, yksi kaikkien aikojen suurenmoisimpia epäonnistumisia.

Joka elää, näkee. Alkaa vaikuttaa siltä, että animaatio (nykytekniikalla) on väline, joka voi johtaa samanlaisiin saavutuksiin kuin äänen jälkikäsittely musiikissa, ja nyt siis näemme, miten vanha mies katoaa soukalla venheellä tyyntä virtaa kohti merta. Romantiikka on ohi. Sankari poistui elämästä ulapalle punapurjein. Tai ei tässä ole sankaria, vaan ihminen, joka menee takaisin molekyylien kiertoon.

12 kommenttia:

  1. Huomasin oman kaistan - ja estin spotlightpääsyn koska taitaa sittenkin koneella olla joku ns. admin koska koneen adminilta on pääsy kielletty mm muuttamaan avainnippua. Jossain on siis oltava joku, joka on tämän ns. virallisen ulkopuoella ja kertoihan mieheni, ettei tätä konetta kuulemma edes "ole" heidän kirjanpidossa. Mutta ei se "ole" minullakaan, joten jossain täällä harrastetaan salaa jotain tiedostojen konvergointia äänen/kuvan/tekstin/näppäimistön osalta.

    Ja nuo vanhat tekstini, joista olisi tullut vaikka kuinka monta kirjaa - ovat täällä syöverissä ja niitten vieressä erilaisia monumentaalisia merkkejä, miten ollaan kopeloitu pitkin vuosia. Kummallisia ikoneja jättivät ja siitä eivät nyt - suu mutrussa kun piti olla vain normaali vittuilu for fun ja siitä tulikin suurempi juttu - tiedä enää mitä sanoisivat. Minä sanoisin, että lapsille ei saa antaa vastuuta. Jos ovat lapsia heidän kuuluu olla jossain kouluissa tai alhaisissa tehtävissä mutta admin-työ ei sovi kakaroille vaikka osaisivat sen.

    Ja Suomessa admintyö on annettu kriminaalisille joiden kyky valehdella on vain tyylikkäämpi ja härskimpi, että menee yli kaiken odotuksen ns. valheista. Ja täällä ei taida oikeat rehelliset haluta sellaista työtä tehdä - ja ymmärrän sen. Tylsää ja silti tärkeää. Huono palkka.

    Joten kriminaaliset, alhaiset mafiajäsenet ja muut loiset sitä saivat sitten junailla: ja näin kävi. Meinasi mennä maa tämän holtittomuuden ja lyhytnäköisyyden takia. Kukaan ei edes välittänyt kuulla; oli helpompaa herjata minua.

    Ja näin saamme todeta; että laiskuus on synneistä suurin; hitto minkälaista porukkaa ja kuitenkaan heitä ei voi juuri sen takia rangaista kuten svenskit meitä: laiskuus ei ole sellainen synti, että sitä kidutetaankaan pois vaan siihen tarvitaan oikeaa, rakastavaista, kaunista ja pitkämielistä kasvatusta kuten Ruotsissa aikoinaan kansanvalistuskin ja heidän guru (jonka nimeä en muista, Etelä-Ruotsissa - saatanan stressi vie muistin) joka pitkämielisesti auttoi dokaavat ja riehuvat svenskit paremmalle tielle. Heillä oli siis sama tausta, emme suinkaan olleet ainoat dokaavat.

    Mutta eivät siis käyttäneet viisaasti sitäkään tietoa ja kompetenssia vaan heti piti hyödyntää oma tietopohjaa ja vedättää suomalaisia samasta asiasta kun kerran oli etulyönti. Ja etulyönti oli tullut Kristiinasta Descartesin takia: joku joka ensin kuiskasi miten asiat voivat myös Olla.

    Potut pottuina. Parempi siis opiskella oikeita asioita ja jättää nuo mafiahommat pois.

    VastaaPoista
  2. Satuin näkemään siitä osan , vahingossa. Erittäin vaikuttava, jotenkin lohdullinen. Visuaalisesti koskettava.
    Oletko tutustunut Miyazakin animaatioihin?

    VastaaPoista
  3. ad hg.

    myyvissä salaliittoteorioissa on logiikkaa ja rahtunen maalaisjärkeä niin, että yksinkertaisimmat pysyvät perässä. kehitä tarinaasi siihen suuntaan, laita kansiin englanniksi ja rahasta koko anglosaksinen maailma... :)

    VastaaPoista
  4. Disney-yhtiö teki Fantasia 2000 -jatko-osan, joka meillä uppoaa lapsiin ensimmäistä osaa ajanmukaisempana ja aikuisiin tyylinmukaisempana.; Stokowskyn Bach oli aika karmeaa. Jimmy Levine hakkaa kaikessa muussa paitsi ulkonäön karismassa.

    Pitää hankkia tuo blogissa viitattu elokuva. Tuore elämys oli myös kaupallisen TV:n esittämä Maa ilmasta (sic!). Ja muutaman vuoden takainen elokuvateattereissa ja kirjakerhon laarissa ollut Siivekäs muutto osoittivat että elämää on BBC:n loistolinssien lisäksi muidenkin tavoitettavissa. Sitten on kummallinen Karhu-elokuva parinkymmenen vuoden takaa, minulla on se levyllä, mutta taisi tulla jouluna Yleltä.

    VastaaPoista
  5. Vai että (Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut) runoilija Saint-John Perse jäi "kielimuurin taakse".
    Olisikohan nimen oikea muoto:
    Saint-John von Perse

    VastaaPoista
  6. Muinaista Egyptiä käsittelevässä kirjassaan Holthoer sivuaa asiaa, joka taas tänään kävi korvalliseen: uskontunnustuksemme. Sen perusprinsiipit, kuten sanoisi ystävämme J. Tamminen, ovat ydinosiltaan suoraan Niilin mutkasta lähtöisin. Luxorissa kuolema ja ylösnousemus seurasivat toisiaan ja viimeinen tuomio odotti yhtaikaa sekä eläviä että kuolleita.
    Mooses kansansa kanssa toi ilmeisesti enemmän tuliaisia Egyptin maalta kuin meille raamatunhistoriassa opetettiin.

    Pääsiäisenä ulos päässeenä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Epätoivoista yrittää selvittää lehtien etukäteistiedoista, mitä mikäkin ohjelma sisällään pitää!

    Jos olisin tuon tiennyt mitä JK Elämän synnystä kirjoittaa, olisin ehdottomasti tallentanut ko ohjelman.

    Toinen ongelma on ohjelmapaikat: iltaisin, erityisesti viikonloppuina, kaikilta kanavilta tulee käsittämätöntä potaskaa. Oletusarvoisesti kansa on kuitenkin niin kännissä ettei tajua mistään mitään, vai mikä ihme viikonloppuiltojen ohjelmista tekee ala-arvoista tingeltangelia tai elokuvien uusintojen uusintojen uusintoja? Argh.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa teatteritilannetta edellyttävältä dokumentilta. Ehkä esittämistä pitäisi ehdottaa lajityypin omalle Docpoint-festivaalille tai alati aktiiviselle Arkadin-elokuvakerholle (nämä Helsingissä)?

    VastaaPoista
  9. "Olisikohan nimen oikea muoto:
    Saint-John von Perse"

    Kieltämättä tuon suomalaistettu muoto, Pyhä Johannes Perseestä, herättää varsin vähän kunnioitusta.

    VastaaPoista
  10. Rienzin ja muiden vinkkaamien lisäksi, samaa sarjaa:

    Legendaarinen Quatsi trilogia, avauksena Koyaanisqatsi, sekä jatkot Naqoyqatsi ja Powaqqatsi.

    Sekä upeat Chronos ja Baraka.

    Siis itselläni nämä ovat samassa pinossa kuin Microcosmos, Genesis, Le Peuple Migrateur, Karhu, Maa ilmasta, Passion of Christ (Mel Gibson), Dogora ja Pingviinien marssi.

    VastaaPoista
  11. Sekä tietysti Atlantis (Luc Besson).

    VastaaPoista