9. maaliskuuta 2009

Suku



Tuo talo on kuollut. Vanhus joka katsoo minua (vas.) murhaavasti lippansa alta, oli isänisäni Juho eli Jussi. Hän kuoli samana tai seuraavan syksynä kuvan ottamisesta.

Mieleeni juolahti, että olen nyt pari vuotta vanhempi kuin hän tuossa kuvassa.

Hän oli vanha mies. Tuskin olen koskaan tuntenut vanhempaa. Hän oli kyllä saman ikäinen kuin äidinisäni, mutta silti.

Hänen puolisonsa eli Helsingin mummu eli vielä 35 vuotta, vaikka ei ollut juuri nuorempi.

Hänen kantavanhempansa olivat Hiitolasta, paimenpoika ja kerjäläistyttö. Lähiomaisten haudat ovat Nifontjevon lepikossa, joka kuuluu oleva Jenisein rannalla, ja tietysti Levashovon teloituspaikalla Haapakankaalla.

Olen välillä haeskellut häntä heimoretkien ja Viron vapaussodan luetteloista; ne pakkasivat nuo muutamatkin operaatiot 1918-1922 mennä ryyppäämiseksi. Ei hänelläkään ollut varmaan mitään sitä vastaan.

Rajan pinnassa tiukasti kommunismin vastaisilla mutta Pietarissa koulua käyneenä täysin kielitaitoisilla henkilöillä lienee ollut kysyntää. Talvisotaan hän näet meni ilman mainittua suomalaista sotilasarvoa, mutta oli kohta vääpeli.

Nimitykset ovat hämääviä – nämä Kemppiset olivat Pietarin seudun suomalaisia, eivät siis inkeriläisiä. Siellä oli ennen maailmansotaa eri aikoina 100 – 200 000 suomalaista, mutta kun matka suuriruhtinaanmaahamme oli lyhyt, siirtolaisuus on määrittelykysymys.

Isänisästä ei muisteta eikä tiedetä kovin paljon. Hän oli ainakin omasta mielestään monipuolinen ja etevä henkilö, mutta sitä ei sivullinen hevin huomannut. Hän oli vetäytyvä, helposti äreä ja toraisa – rikkinäinen ihminen. Ei hän totta puhuen viitsinyt kaikin ajoin edes panna parastaan elättääkseen perheensä. Viina kuului maistuneen, mutta ei hän siinäkään ylettynyt mainittaviin saavutuksiin.

Nyt, ikätoverina, alkaa ymmärtää, että kun kohtaa hankalaa ja rähisevää käyttäytymistä, se on merkki, että asianomaista sattuu johonkin. Ilkeys ja rettelöinti on siksi vaivalloista, ettei sellaiseen tule antautuneeksi ilman hyvä syytä, joka on usein menneet kokemukset.

Katkeruus on huono kaveri.

Sitä en tiedä, laittautuiko hän itse kaatuneiden evakuointikeskuksen tehtäviin jatkosodan asemasodan aikana, mutta sen tiedän, että ajatukset hyvityksestä menivät tuuleen 1944. Hän oli ollut heimopataljoonassa, joten arvaan, millaisia ajatuksia osittain vapaaehtoisina tulleiden inkeriläisten ja virolaisten palauttaminen Neuvostoliittoon herätti.

Ei hän näistäkään puhunut paljon.

Kun nyt katselen kuvaa, muistan monien juutalaisten järjenvastaisen mutta ymmärrettävän syyllisyyden tunteen hengissä selviytymisestä.

Muistan William Styronin romaanin ”Sofian valinta” painokkaan lauseen, joka sekin on järjenvastainen mutta täysin ymmärrettävä: kun Sofien odotti kahden lapsensa kanssa Auschwitzin asemalaiturilla, minä söin jäätelöä Brooklynissä.

Jäätelöä tässäkin kuvassa syödään.

Ei se ole kenenkään vika.

13 kommenttia:

  1. Elämä vain on sellaista.
    Muutama vuosi sitten, istuin bussissa.
    Käytävän toisella puolen oli nuoria, iloisia ihmisiä, kertoivat siinä mitä tekivät edellisenä viikonloppuna.
    Minä sain kaverilta tekstarin, jossa hän kertoi että hoitojen lopettamisesta.

    VastaaPoista
  2. "Ilkeys ja rettelöinti on siksi vaivalloista, ettei sellaiseen tule antautuneeksi ilman hyvä syytä"
    joku uskaltaa sen sitten sanoakin. on niitä hymyileviä vastoinkäymisten nielijöitäkin. tietävät, että torailu vie vain syvemmälle. elokuvassa mosku oli kiinnostava kateellinen mies. niitä on. menevät syvemmälle.

    VastaaPoista
  3. K: "Ei se ole kenenkään vika."

    Näinhän se on, syyllisten etsintä johtaa liian helposti tuomitsemiseen.

    Syiden etsintä voi hyvässä lykyssä johtaa asiain ymmärtämiseen.

    VastaaPoista
  4. meillähän se on ollut suvun opetus, että perhettä vasta kun on vakityö ja varaa. muutaman kerran törmäsin työelämässä siihen, että ura urkenee vasta kun on perhe... ihan lainoppineiden suusta. eivät olleet lukeneet kaikkia lakeja.

    VastaaPoista
  5. Jäl(r)kiruokaa . . .


    "- Lapsuus on jättänyt tässäkin pysyvät jäljet. Kun minua pyydetään luennoimaan, mietin mitä pitäisi ottaa palkkioksi: otanko sangollisen puolukoita vai niin kuin kirjailijaliitto määrää." HT

    VastaaPoista
  6. Kiitos JK. Toteat: "Ilkeys ja rettelöinti on siksi vaivalloista, ettei sellaiseen tule antautuneeksi ilman hyvä syytä". Kun kolme vuotta sitten sydämen proteesia laitettaessa meni myös aivoista kolmas puhekeskus ja piti opetella äidinkieli puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan uudelleen, niin samalla tuntui kuin minäni olisi muuttunut. Ei se tuntuvaa kipua ole ollut, mutta äksyisyyttä, kärttyisyyttä, rettelöintiä ja ehkä jopa ilkeyttäkin, siis entistä enemmän. Nyt tunnistan itseni, ja sinä annoit siihen avaimia.

    VastaaPoista
  7. Veri on vettä sakeampi. Suku-yhteydellä on kaksi puolta (niinkuin kaikessa nähtävästi):
    - ylläpitää turvarenkaan
    - toitottaa omia totuuksiaan

    Joskus turvarengas tulee taakaksi sille, joka kantaa muiden elämää ja muut eivät kanna mitään. Toisaalta piti joku aina irtaantua perheen sisäisestä uskomuksesta ja tallata uusia polkuja; muuten ei kehity. Joku pitää olla musta lammas - sillä on tärkeä menestys sen geeniperimän kannalta. Jos kaikki jää faijan huostaan juomaan perheen tilan maitoa ja kutomaan sisäisiä uskomuksia ollaan Korsnäsissä. Paidat eivät kuosiltaan muutu: samat virkkaukset vuodesta 1500 aina vuoteen 2000. Sen sijaan niissä perheissä missä joku otti ja lähti ja kenties palaa rupeaa tapahtumaan. Näin viereisessä kylässä Pohjanmaalla missä salmiakkikuosinen Jussipaita
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussipaita
    on muuttanut monenlaista asiaa ja silti säilyttänyt oman tunnuksensa. Niitä löytyy jopa hihattomina t-paitoina nuorisolle tai tatuointikuvioina. Ollaan siis muodissa ja silti perinteessä. Älykäs tapa olla lojaaleja ja silti uusiutumiskykyisiä.

    Korsnäs on kaunis pikku kunta joka on lähes historiallinen itsessään. Ehkä sille pitäisi hankkia suojelusta museoviranomaisilta; ovat kyenneet ylläpitämään niin staattisena lähes kaiken. Pitäisi saada kunniamerkin siitä. Mutta onneksi koko Suomi ei ottanut mallia koska siinä olisimme porstualla polttamassa piippua ja nauramassa muille, joiden edistys myös tietäisi kolhuja. Tekeville sattuu mutta sitä ei ymmärretä jos ei ikinä nouse porstualta. Jos vain lukee miten muut hankkivat tietoa ja itse lukemalla oppii miten voi kääntää ja vääntää - myös historiaa -jotta kukaan ei ruususenunta häiritsisi.

    Life goes on. Suku jatkaa suvun kuvioita. Sain itselleni vuokra-faijan (kun oma on varattu muualla) jolla Jokapoika-paita, ja hänellä on kolme sormea katki - koska hän on tehnyt asioita koko elämänsä eikä vain lukenut, että muut ovat tehneet.

    On minulle esikuva (mutta sormiani en halua katkaista silti). Sukulaisuus on se suomalaisuuskin.

    VastaaPoista
  8. Jukka, tarkoittanet Osasto H:ta eli SissiP 5:ttä? Seppo Pernun mukaan "Vapaaehtoinen SissiP. 5 on ollut luultavasti jo kansalaisuuksiltaankin erikoisin rintamalla talvisodassa toiminut yksikkö" (1987, Vapaaehtoispataljoona Os.H. eli SissiP 5 talvisodan taisteluissa). Tässä "heimopataljoonassa" äidinisäni yleni isänisäsi lailla vääpeliksi, mutta ei sitten selvinnyt ukkihommiin. Onpahan edes valokuva ja Pernun kirja muistona.

    VastaaPoista
  9. Mitapa tuo Kemppi ja
    Kemppinen tarkoitti Karjalan puolessa?

    VastaaPoista
  10. Yliarvioimme iän merkitystä. Persoonatasolla se, tai edes muodollista ikää tärkeämpi matkamittari "elämävaihe", on kuitenkin yllättävän pieni osa kokonaisuutta. "Ymmärrät tämän sitten kun sinulla on omia lapsia", äiti tapasi usein sanoa. Niin ymmärränkin nyt, mutta paljoa muuta äitini silloin aikanaan olemaa en edelleenkään käsitä. Ikää ja kokemusta on silti aiheellista kunnioittaa, ja niiden puutetta ohimennen ylenkatsoa; mutta ei enempää kuin natsoja hihassa. Minusta ei koskaan tullut samanlaista kuin alokkaana esikuvanani pitämä kokelas oli. Valitettavan onneksi.

    VastaaPoista
  11. "Näinhän se on, syyllisten etsintä johtaa liian helposti tuomitsemiseen."

    Jotenkin tuntuu siltä, että nykyaikana kaikkeen täytyy aina löytää syyllinen, jota sitten viedään narussa raastupaan - vaikka kyseessä olisi onneton sattuma, tapaturma, oma vika, huono onni, mikä tahansa, johon ei oikeasti ole olemassa ulkopuolista syyllistä. Onko nykyihmisiltä kertakaikkiaan mennyt taju siitä, että shit happens, ilman yhtäkään syyllistä?

    VastaaPoista
  12. "Ei sinun pidä kuunteleman harmaapään lorinoita" sanoi Pälsi.
    Roomalaiset järjestivät muinoin vuosittain Quirinalia-juhlan helmikuun 17. päivä ja se osoitettiin erityisesti vanhuksille ja hajamielisille. Elvytetäänkö hyvä perinne?
    Kysyy Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  13. Isäkö toi jäätelöt - kaksi pikaria ja kaksi tuuttia ja otti hyvästä teostaan kuvan. Vai isänisäkö toi, itse ei tainnut välittää imelästä.

    Viiskytluvun taitteessa kävin vanhemman siskon kanssa Heinolassa vapputorilla. Linja-autolla mentiin ja kaikilla rahoilla ostettiin herkkuja ja jäätelöpuikot kädessä lähdettiin kävelemään kuutta seitsämää kolometriä Lahteen päin. Kun jäätelöt loppui alkoi väsymys ja hirveä jano. Joku tuttu meidät laahustajat oli korjannut kyytiin, en muista kuka, mutta montakaan askelta en enää olisi jaksanut.

    Seisoviltaan syöjä on tuossa kuvassa silloista minua vanhempi.

    VastaaPoista