Mitä emme näe

Kukaties Henri Poincarén yli sata vuotta vanha kirja ”La science et l’hypothèse” on ansaitsemattomimmin tuntematon kansamme keskuudessa. Englanniksi kirja on jatkuvasti kaupan.

Taleb tekee hänelle kunniaa. Kuten tavallista, olimme ajoissa liikkeellä – kirjoitin 29.9.2007 vihjanneeni Kimo Pietiläiselle, että ”Musta joutsen” kannattaisi suomentaa, ja kerroin hänen vastanneen, että on työn alla.

Tässä välissä Talebista on tullut maailmankuulu. Se mahtaa harmittaa häntä, koska hänen kuuluisuutensa johtuu osittain ”mustista joutsenista”, eli odottamattomista tapahtumista, jotka sotkevat pelin. Hänhän tuli kirjoittaneeksi vähän ennen syyskuuta 2001 lentokoneen syöksymisestä pilvenpiirtäjään, ja viimeistään tämän vuoden alusta hän on pilkannut rajusti entisiä virkaveljiään, nimitäin pörssivälittäjiä (etenkin johdannaisten puolella) ja ekonometristejä luvaten, että järjestelmä tilttaa ja pankit kaatuvat.

Toimittajat kysyvät, miten hän arvasi, ja hän vastaa sitkeästi, ettei hän arvanut. Hän vain kiinnitti huomion asiaan, jonka Poincaré, suuri matemaatikko ja yksi kaikkien aikojen hienoimmista kielenkäyttäjistä tieteen maailmassa, oli todennut edellä mainitussa kirjassaan.

Yksinkertaistaen: systemaattinen virhe ei korjaannut, vaikka sitä miten hajauttaisi. Toiseksi: satunnaiset virheet eivät välttämättä kumoa toisiaan eivätkä aina noudata Gaussin kellokäyrää.

Lisää yksinkertaistaen: järkevin järki yhdistyneenä kiihkottomaan mieleen ja moitteettomaan työskentelyyn tekee yllättävän usein tepposet. Todellisuus ei suostu noudattamaan laskelmia.

Ettei teidän tarvitsisi katsoa miestä Wikipediasta, Einstein siis piti häntä tieteellisenä edeltäjänään, aivan perustellusti. Hän tuli myös kehittäneeksi joukon sellaisia matemaattisia aloja, joiden käytännön merkitys paljastui vasta myöhemmin. Aina vai lisää yleistäen: laskettavuuden yleinen teoria ja erityisesti sellaiset tietokoneohjelmat kuin Auto-CAD näyttävät polveutuva Poincarén oivalluksista (topologia. lukuteoria).

Ajatellen edessä olevaa maailmanloppua ja siihen liittyen taloudellista ja poliittista suunnittelua, näistä lähtökohdista voisi puristaa epäselvän ajatuksen: on se pirua, kun emme tiedä, mitä emme tiedä.

Tiedekirjojen kirjoittajat toimivat yleensä samalla tavalla kuin taloustoimittajat ja valtiovarainministerit. He noudattavat ”riittävien perustelujen sääntöä”. Juristi koko ammattitaito perustuu tähän. Kun mitään ei voi todistaa, on todisteltava riittävästi, eli niin kuin jenkki sanoo, niin ettei ole enää järkevää epäillä lopputulosta.

Taleb menee liian pitkälle arvostellessaan taloudellisten ja poliittisten ilmiöiden ennustamista.

Ennusteet ovat tarpeellisia. Niiden käyttäjät eli me pakkaamme olemaan liian pöljiä. Emme jaksa pitää mielessämme, että tuollainen ennustus on oikea vain jos lähtökohdat ovat oikeita. Taloudessa, politiikassa, kirjallisuudessa ja itsessään fysiikassa lähtökohdat eivät ehkä ole aina oikeita.

Tällä kohdin Talebin esimerkki on hauska: laskettaessa biljardipallon suuntaa yhdeksän valliin törmäämisen jälkeen olisi jo pitänyt ottaa huomioon biljardipöydän ääressä seisovien henkilöiden vaikutus painovoimaan eli siis biljardipallon liikerataan.

Lisäisin tähän toisen, suosikkini, joka on Henning Mankellin poliisiromaanista: katsokaa tarkoin tämän matkalaukun sisältöä. Mitä ette näe?

Vaikka poliisin pöydällä olevan matkalaukun sisältöä olisi analysoitu fysikaalisten tieteiden hienoimmilla menetelmillä, niistä lähtökohdista ei olisi kyetty oivaltamaan, että matkalaukussa ei ollut kalsareita – josta Wallander päätteli, että se oli pakattu poliisille syötiksi. ”Ei kukaan ihminen unohda alushousuja, jos ylimalkaan pakkaa vaihtovaatteita laukkuun.”

Miten totta! Kun emme tiedä, mitä emme tiedä.