28. joulukuuta 2008

Mitä emme näe



Kukaties Henri Poincarén yli sata vuotta vanha kirja ”La science et l’hypothèse” on ansaitsemattomimmin tuntematon kansamme keskuudessa. Englanniksi kirja on jatkuvasti kaupan.

Taleb tekee hänelle kunniaa. Kuten tavallista, olimme ajoissa liikkeellä – kirjoitin 29.9.2007 vihjanneeni Kimo Pietiläiselle, että ”Musta joutsen” kannattaisi suomentaa, ja kerroin hänen vastanneen, että on työn alla.

Tässä välissä Talebista on tullut maailmankuulu. Se mahtaa harmittaa häntä, koska hänen kuuluisuutensa johtuu osittain ”mustista joutsenista”, eli odottamattomista tapahtumista, jotka sotkevat pelin. Hänhän tuli kirjoittaneeksi vähän ennen syyskuuta 2001 lentokoneen syöksymisestä pilvenpiirtäjään, ja viimeistään tämän vuoden alusta hän on pilkannut rajusti entisiä virkaveljiään, nimitäin pörssivälittäjiä (etenkin johdannaisten puolella) ja ekonometristejä luvaten, että järjestelmä tilttaa ja pankit kaatuvat.

Toimittajat kysyvät, miten hän arvasi, ja hän vastaa sitkeästi, ettei hän arvanut. Hän vain kiinnitti huomion asiaan, jonka Poincaré, suuri matemaatikko ja yksi kaikkien aikojen hienoimmista kielenkäyttäjistä tieteen maailmassa, oli todennut edellä mainitussa kirjassaan.

Yksinkertaistaen: systemaattinen virhe ei korjaannut, vaikka sitä miten hajauttaisi. Toiseksi: satunnaiset virheet eivät välttämättä kumoa toisiaan eivätkä aina noudata Gaussin kellokäyrää.

Lisää yksinkertaistaen: järkevin järki yhdistyneenä kiihkottomaan mieleen ja moitteettomaan työskentelyyn tekee yllättävän usein tepposet. Todellisuus ei suostu noudattamaan laskelmia.

Ettei teidän tarvitsisi katsoa miestä Wikipediasta, Einstein siis piti häntä tieteellisenä edeltäjänään, aivan perustellusti. Hän tuli myös kehittäneeksi joukon sellaisia matemaattisia aloja, joiden käytännön merkitys paljastui vasta myöhemmin. Aina vai lisää yleistäen: laskettavuuden yleinen teoria ja erityisesti sellaiset tietokoneohjelmat kuin Auto-CAD näyttävät polveutuva Poincarén oivalluksista (topologia. lukuteoria).

Ajatellen edessä olevaa maailmanloppua ja siihen liittyen taloudellista ja poliittista suunnittelua, näistä lähtökohdista voisi puristaa epäselvän ajatuksen: on se pirua, kun emme tiedä, mitä emme tiedä.

Tiedekirjojen kirjoittajat toimivat yleensä samalla tavalla kuin taloustoimittajat ja valtiovarainministerit. He noudattavat ”riittävien perustelujen sääntöä”. Juristi koko ammattitaito perustuu tähän. Kun mitään ei voi todistaa, on todisteltava riittävästi, eli niin kuin jenkki sanoo, niin ettei ole enää järkevää epäillä lopputulosta.

Taleb menee liian pitkälle arvostellessaan taloudellisten ja poliittisten ilmiöiden ennustamista.

Ennusteet ovat tarpeellisia. Niiden käyttäjät eli me pakkaamme olemaan liian pöljiä. Emme jaksa pitää mielessämme, että tuollainen ennustus on oikea vain jos lähtökohdat ovat oikeita. Taloudessa, politiikassa, kirjallisuudessa ja itsessään fysiikassa lähtökohdat eivät ehkä ole aina oikeita.

Tällä kohdin Talebin esimerkki on hauska: laskettaessa biljardipallon suuntaa yhdeksän valliin törmäämisen jälkeen olisi jo pitänyt ottaa huomioon biljardipöydän ääressä seisovien henkilöiden vaikutus painovoimaan eli siis biljardipallon liikerataan.

Lisäisin tähän toisen, suosikkini, joka on Henning Mankellin poliisiromaanista: katsokaa tarkoin tämän matkalaukun sisältöä. Mitä ette näe?

Vaikka poliisin pöydällä olevan matkalaukun sisältöä olisi analysoitu fysikaalisten tieteiden hienoimmilla menetelmillä, niistä lähtökohdista ei olisi kyetty oivaltamaan, että matkalaukussa ei ollut kalsareita – josta Wallander päätteli, että se oli pakattu poliisille syötiksi. ”Ei kukaan ihminen unohda alushousuja, jos ylimalkaan pakkaa vaihtovaatteita laukkuun.”

Miten totta! Kun emme tiedä, mitä emme tiedä.

29 kommenttia:

  1. "Vaikka poliisin pöydällä olevan matkalaukun sisältöä olisi analysoitu fysikaalisten tieteiden hienoimmilla menetelmillä, niistä lähtökohdista ei olisi kyetty oivaltamaan, että matkalaukussa ei ollut kalsareita – josta Wallander päätteli, että se oli pakattu poliisille syötiksi. ”Ei kukaan ihminen unohda alushousuja, jos ylimalkaan pakkaa vaihtovaatteita laukkuun.”

    Miten totta! Kun emme tiedä, mitä emme tiedä."

    Ihanaa, että pääsit tähän. Aion jatkaa asiasta kunhan kinkunsyönnin aiheuttama henkinen ähky on ohi.

    Asiasta on sanottu jossain toisaalta, että etsimme kadonneita avaimiamme katulampun valaisemalta alueelta, koska muualta etsiminen olisi absurdia.

    VastaaPoista
  2. Mikä ihmisiä tulevassa/-isuudessa kiinnostaa? Taloudelliset seikat, kai. En tiedä. Itse jos tietäisin jonkun vaihdettavan osakkeen kurssin nousevan lähitulevaisuudessa noin 20-40%, pitäisin tiedon omanani.

    Ainakin, jos se olisi varma.

    VastaaPoista
  3. Kun emme tiedä mitään, mitä tiedämme?

    "järkevin järki yhdistyneenä kiihkottomaan mieleen ja moitteettomaan työskentelyyn tekee yllättävän usein tepposet. Todellisuus ei suostu noudattamaan laskelmia."

    Paraskaan management ei aina johda hyvään tulokseen. Silti, päätöksiä on tehtävä. Historiankirjoittajat arvostelkoot.

    VastaaPoista
  4. Hei, kyllä nä näkeväy ja osaavatpa jopa laskea, siis ne ennusteiden ja taloudellisten analyysien tekijät. Mutta luku- tai hahmotuskyky puuttuu. esim. kylla Suomen pankin Euro & Talous -lehden erikoisnumerossa 2006, joka oli nimeltään Rahoitusjärjestelmän vakaus on sivulla 46 mielenkiintoinen kuvio Suomalaisten pankkien etäisyys konkurssipisteestä indikaattorista (distance to default).

    Siitä näkyy hyvin, että vuoden 2006 lopulla pankit lähtivät hurjempaan syöksyyn kohden DD-pistettä kuin konsaan vuonna 1988. Ja jo vuoden 2007 vaaleissa olisi pitänyt hätäkellojen soida. Näin jo siis Suomessa, mutta samalla tavalla voidaan laskea esim. amerikkalaisten pankkien DD-pisteet.

    Sen lehden löytää muuten netistäkin, http://www.suomenpankki.fi/NR/rdonlyres/C6DE99F2-8ABD-4DA1-9BA3-9D350BA615F3/0/06Vakausraportti.pdf

    Mielenekiintoista kyvyvyttömyyttä hahmottaa asioita? Kalliiksi se vaan tulee tavallisella rahvaalle.

    VastaaPoista
  5. Hiljan sanoin toisaalla, että "varmasti ennustaminen on tärkeää, mutta vain hyvin uutisten kohdalta, huonoista maksetaan niin paljon heikommin"

    Ja tästä mieleeni.

    VastaaPoista
  6. Moni tuntematon on onneksi "laskettavissa" tunnetusta. On tärkeää oivaltaa että on äksä tai pari. Muuten ei tule rakentaneeksi mielen "yhtälöryhmiä".

    VastaaPoista
  7. Arvoisa Kemppinen!
    Apua pyydän täältä siksi, että vastaukset saattanevat olla epätavanomaisia.
    Mitä lyhyitä, hilpeitä, elämäniloa sisältäviä tekstejä sinä ja lukijasi suosittavat yli yhdeksänkymppiselle, nyt sairaalahoitoon kaatuneelle naiselle. Me lähelläolevat voisimme niitä lukea. Jos jollakulla on kokemusta parantavista sanoista, kertokaa.
    Tämähän on kai täysin ulkopuolella käsiteltävän asian. Tulin kysyneeksi.

    VastaaPoista
  8. Intellektualisointia se on kun ei älyä, että keskikohdaltaan pullistunut viiva on "Boa, joka sulattaa elefanttia" eikä hattu!

    VastaaPoista
  9. Kemppinen: "Tällä kohdin Talebin esimerkki on hauska: laskettaessa biljardipallon suuntaa yhdeksän valliin törmäämisen jälkeen olisi jo pitänyt ottaa huomioon biljardipöydän ääressä seisovien henkilöiden vaikutus painovoimaan eli siis biljardipallon liikerataan."

    Ja kätilöiden aiheuttama painovoima syntyvään lapseen on suurempi kuin kuun aiheuttama (mahdollisille astrologeille tiedoksi).

    VastaaPoista
  10. Mummoni pruukas sanoo näin: "Ahneella on paskanen loppu!" Ja eikös ahneus oo yks niistä kuolemansynneistä?

    VastaaPoista
  11. Luin Pietiläisen käännöksen, alkuperäistä en ole lukenut. Oli pettymys, mutta luin kai liian nopeasti, kun en ymmärrä miksi. Ehkä odotin, että ei vain olisi löydetty mustia joutsenia, vaan niistä olisi löydetty edelleen jotain muutakin kuin höyhenten väri, jos ymmärrän mitä tarkoitan.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Karannut tyttären perheen ajokoira ilmestyi pihaan juuri kun olin lähdössä toista tytärtä junalta vastaan. Piti varansa etten saanut ovea suljettua, vaikka pyörähti sisällä. Naapurin avulla saatiin se heidän koirahäkkiin, kun tuli minun minun perässä tarpeeksi perälle ja toinen sulki oven. Siinä hätäkässä auton avoimet tippui hankeen - katsotaan miten keväällä näkyvät. Myöhästyin, mutta eipä jäänyt luontokappale autojen alle juoksentelemaan.

    Katsokaas kun en tunne avaruuden kokoa enkä galaksien lukumäärää, se on ihan sama mitä kerron. Jos joku pyytää koputtamaan ikkunanaan aamuisin, koska hänestä on hauskempi herätä koputukseen kuin omia aikojaan, sen opin tekemään siellä Sabbatsbergillä Tukholmassa. Kädet ohimoilla näki lasin läpi hämärään huoneeseen ja sormimerkit sängystä tarkoitti että herätty on.
    Minkä takia tietäminen on niin arvokasta. Harold Pinter sanoi Nobelin kiitospuheessaan että Venäjän julmuudet on paremmin dokumentoitu mitä Yhdysvaltojen ja nyt sormet menevät ristiin Gazan tähden ja minkä muun, minkä muun...?
    Jotakin iloista ja lyhyttä luettavaa pyytää tänään anomyymi... jotakin mikä sairaalassakin tuo hyvän mielen. Äsken ykköseltä katselimme Aila Meriluotoa ja nyt paistaa matala aurinko keskipäivän lähestymistä. Tämän pimeän unohtaaksemme se tulee kuin samaan piiriin tarpeeksi matalalle... muistakaa näyttää sille sormimerkkejä, että olette hereillä! Jokaisen omat arvokkaat ajatukset se haluaisi. kuulla

    VastaaPoista
  14. etsimme kadonneita avaimiamme katulampun valaisemalta alueelta, koska muualta etsiminen olisi absurdia

    Vain mikäli se (väärä) oletus pitää, ettei muualta voi avaimiaan löytää. Näinhän ei juuri koskaan ole, joten olemme tyhmiä kun emme edes yritä.

    VastaaPoista
  15. Kuinka sattuikaan, että sain vinkin Talebin Black Swanista joulukuun puolivälin tienoilla ja nopeasti toiminut Amazon ehti sen jo toimittaa ennen joulua.

    Tämä vaan todistaa sen, että huomionarvoiset asiat kyllä kantautuu avoimin silmin kulkevan eteen useammastakin lähteestä.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi kirjoitti...
    "Mitä lyhyitä, hilpeitä, elämäniloa sisältäviä tekstejä sinä ja lukijasi suosittavat yli yhdeksänkymppiselle, nyt sairaalahoitoon kaatuneelle naiselle."

    Lehti - sit' kuulua printti_Lehteä en niin suosittele; se on täynnänsä enemmän sisäpiirin vittuilua (eiköhän taas? kohta jotain täältäkin).

    VastaaPoista
  17. Nyymiölle:
    87-vuotiaalle äidilleni luin 50-luvun Valittujen Palojen valikoituja elämänilon kertomuksia ja vitsejä.
    Nautimme kertomuksista hilpeinä.
    Myös Z. Topeliuksen Lukemisia Lapsille oli suosikkinsa.
    Kiitos Kemppiselle neuvosta lukea ääneen sairastuneelle.

    Mustan Joutsenen hankin tänään ja mietin miksi uskonto jää kirjassa niin vähälle.
    Jokin mielleyhtymä sai minut siirtymään Thiering: Jesus The Man kirjan pariin.
    Miksi *usko* vaikuttaa päätöksiimme niin paljon, oli sitten kyse jonkin Etu-aasialaisen
    vaelteleavan paimentolaisheimon uskosta Jumalaan tai uskosta pörssiin. Mikä vaikutus on uskonnolla muihin uskoihimme,
    vaikkapa uskoon kolesterolilääkkeisiin. Kuka meille uskottelee? Ja miksi uskomme?

    VastaaPoista
  18. Tämä oli ihastuttavan tiivistetty toteamus: on se pirua, kun emme tiedä, mitä emme tiedä. Joku muu tarvitsee saman esittämiseen kahmaloittain sanoja (esim. D. R.:
    Tiedot, että jotain ei ole tapahtunut, ovat minusta mielenkiintoisia, sillä kuten tiedämme, on olemassa tunnettuja tunnettuja; on siis asioita, jotka tiedämme tietävämme. Tiedämme myös, että on tunnettuja tuntemattomia. Se tarkoittaa, että tiedämme, että on asioita, joita emme tiedä. Mutta on myös tuntemattomia tuntemattomia - niitä, joista emme tiedä, ettemme tiedä.)

    VastaaPoista
  19. Lyhyttä hilpeää ja elämäniloista olen ikävillä reissuilla saanut John Mortimerin Rumpole-jutuista sekä tietysti Wodehouselta. Vuonna 1911 syntynyt isoisä piti - yllätyksettömästi - Ollin pakinoista aina vaan. Kemppisen Hesarissa julkaistuista kolumneista on toimitettu WSOY:llä tai -lle, en muista kummin, kokoelma Taistelu oikeudesta.

    VastaaPoista
  20. Oletko Kemppinen koskaan tehnyt listaa kirjoista, jotka tulisi lukea ennen kuin on liian myöhäistä? Tyyliin 1001 books you must read before you die? Kirjallisuus on tietty kovin monimuotoinen ilmiö ja olisi hassua esimerkiksi tehdä lista "1001 pilleriä, jotka pitää ottaa ennen kuin kuolet". Viittaan tässä tietoisesti kirjallisuuden lääkitseviin ominaisuuksiin.

    VastaaPoista
  21. Kirjassaan Musta Joutsen Taleb kertoo vertauksen kalkkunan 1000 päivästä.

    Kun kalkkuna syntyy tietämättömänä maailmaan ja sitä ruokitaan joka päivä ja sille järjestetään mukavat olot, sen luottamus hoitajaansa kasvaa päivä päivältä. Kalkkunan luottamus on suurimmillaan, kun tulee tuhannes päivä ja teurastajan kirves heilahtaa. Kalkkuna ei olisi voinut mitenkään ennustaa oman elämänkokemuksensa perusteella, mitä tapahtuisi tuhannentena päivänä.

    Taleb kehottaa välttämästä kalkkunan logiikkaa ja muistuttaa, että harvinaisia, ennustamattomia ja merkittäviä tapahtumia todellakin esiintyy.

    Talebin kritiikki ennusteita kohtaan tarkoittaa paljolti kritiikkiä sitä kohtaan, että harvalla on kanttia sanoa (vastuullisessa asemassa), ettei tiedä. Ihmiset kun arvostavat tietäviä kalkkunoita.

    T.

    VastaaPoista
  22. Miksi tämä maailmanlopun tunnelma?

    Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en vaan.

    Miten niin tämä pörssiromahdus/maailmanlaajuinen talouslama on jotenkin niinkuin "loppu"?

    Menkää sotaakäyvään maahan sitä loppua katsomaan, saamarin albatrossit/korppikotkat/bassubasukit.

    Vääntäkää tyhmälle rautalangasta: Mikä tässä on niin lopunalkua?

    Me kuollaan kyllä kaikki, aikanaan. Mutta jotenkin sitä eletään, siihen asti.

    Lähes sata sadasta työikäisestä, tai no, työkykyisestä, käy kuitenkin töissä ja laittaa liki puolet siitä ansiosta yhteiseen kassaan.

    Joskus ennen jätkät sanoi että tulis sota ja tappais.

    VastaaPoista
  23. Tuosta Jarin lopusta tulee mieleeni eilinen konduktööri täydessä junassa. Vaunussa oli kovaääninen nuorimies, värikäs tupsupipo päässä ja hyvässä nousuhumalassa. Tupsupipo siinä huuteli monenlaista, minusta ihan iloiseen sävyyn. Mutta kondari jähmettyi paikalleen, alkoi tuijottaa tupsupään suuntaan ja artikuloi sitten hämmentävän selvästi: "Tulis sota, niin ilmapiiri täälläkin muuttuis." Sitten kondari pyysi anteeksi, poistui hetkeksi Pasilan asemalaiturille tekemään jotakin, hyppäsi takaisin junaan ja jatkoi hommiaan niin kuin ei mitään.

    Loppumatkan mietin, oliko mahdollista, että kuvittelin koko repliikin.

    VastaaPoista
  24. Me tiedämme ettemme tunne tietävämme.

    Aallonharjalla horisontti etääntyy, vain 'likinäköiset' kokevat haaksirikon. Eteen työntyvä 'niemennokka' ei ahmaise meitä 'vaan' pelastaa.

    Asiansa osaava kippari ei lähde avomerelle 'uhmaamaan' vaan luottaa 'maaston' suojaan.

    Taloudessa eritoten.

    VastaaPoista
  25. Hei hyvä Jukka,


    Kiitos kirjoituksestasi Poincarésta ja siitä, mitä
    emme näe. Sehän juuri on
    tärkeää huomata. Mutta siitä
    olen kyllä eri mieltä, että vaihtovaatteita voi hyvinkin
    moni pitää salkussaan ja laukussaan;)
    Raamatun unitulkintojen lukemisella jo pääsee
    aika pitkälle näiden nousu-
    ja laskukonjuktuurien tunnistamisessa ja analyysissa.
    Mikään ei ole niin varmaa
    kuin epävarma.
    Mutta kun puhutaan, niin silläkin
    vaikutetetaan tapahtumiin ( truismi)
    Jatkuvan kasvun ideologia on
    loogisesti mahdoton ajatus
    rajallisten resurssien maalmassa.
    Melkein yhtä mahdoton kuin
    ateismi, joka kääntyy lopulta
    uskonnolliseksi, jopa "hengelliseksi" opiksi.
    Ateismi loisii teismiä ja näin
    ollen ilman teismiä sen kantovoima
    heikkenee merkittävästi.
    Maailman laajuinen kapitalismi
    on, jos mikä, myös ateistinen hanke,
    jolla ei ole "henkeä" ja johon
    myös sen "kannattajat" ennen
    pitkää pitkästyvät ja saattavat
    vetäytyä lepoon omaan bungaloveihinsa
    tai ainakin divaaneilleen ja heittävät
    todellakin "tittelit" sikseen.
    Ei vois talous ja ulkoinen
    menestys heitä vähemmän sitten enää kiinnostaa, kun kaikki on imuroitu liiveihin, mitä on ehtinyt ja kaikki muu on levällään, jos sitäkään. "Missä sydän" -kysymys on jopa tyystin
    vieras ja unohtunut lapsuuden
    maitoon.
    Kapitalismin kytkeminen uskontoon
    ( kalvinismiin)
    ei ole oikein tuottanut hyviä
    seurauksia, koska sellainen
    uskonnollisuus pelkistyy vain
    älylliseksi argumentaatioksi,
    so. filosiseksi opiksi, joka
    typistyy vaihdon välineeksi
    tai vain vaihdoksi, vaihdokkaaksi,
    joka on varjo, jos sitäkään,
    autenttisesta alkuperästään.
    Tämän takia "hengellistäminen"
    on parhaimmillaan maallistamista ( mutta kuitenkin henkevää)
    ja sen tuomaa lähimmäisen rakkautta
    sekä yhteisen jakamista ilman sääntöjä, jotka on kirjoitettu "vain" lakiin. Sydämen
    vallankumous ei voi tehdä ihmisestä
    vain vaihturia, joka on de facto
    kapitalismin suurin heikkous, siis
    sen hengettömyys, joka ei saa aikaan pysyvää ja todellista intohimoa edes kannattajissaan, koska sitä ei kukaan sillä tavoin voikaan kannattaa kuin aatteita ja vaatteita yleensä kannatetaan
    ja kannetaan. Kapitalismi todellakin vieraannuttaa ihmisen
    omasta itsestään ja työstään, siis
    myös kapitalistin, eikä vain
    proletariaattiin kuuluvaa.
    Marxilaisuuden heikkous taasen piilee muun muassa siinä, kun sen sympatiseeraajat kuvittelevat salaa, jopa osin itseltään, voivansa
    kukin tulla valtaapitäväksi. Näin
    käy, vaikka se onkin varsin ristiriitaista sen aatteen perusnäkemyksen
    kanssa.


    Ystävällisesti Matti

    VastaaPoista
  26. Omaiseni sanoi, silloin jo pitkälti yli kahdeksankymppisenä jokseenkin näin "Ai sää kysyt mitä mulle kuuluu? Mitä muuta vanhalle ihmiselle kuin että vituttaa...Ai mikä vai? Kuule ny, jos ihminen elää tarpeeksi vanhaksi, niin totta kai vituttaa, ja jos ei vituta, niin sitten on jotakin pahasti vialla, sillä kyllähän vanhaa ihmistä kuuluu vituttaa, kun jalat ei pelaa, ei tahdo nähdä mitään, ja jos jotain näkee, niin senkin saatana on jo nähny, tai sitten toivois ettei olis. Niin mää sanon suoraan, vituttaa, kaikki, mutta ennen muuta vituttaa olla tämmönen saatanan vanha ämmän gräffänä!"

    VastaaPoista
  27. ad ahneella on paskanen loppu

    Jaa palatsi, pari ökyautoa ja blondi. Shampanjaa aamiaiseksi? Kunnon pesue. Taottu rautaportti omaan valtakuntaan?

    Ahneudessahan ei ole mitään järkeä.

    Mielummin yksiö, Lada ja telaketjusuomalainen ilman muksuja.

    Ihan oikeasti. 2,5 miljardia palatsia? 2,5 miljardia blondia (-> 5 miljardia lasta -> jengiä on pian 10 miljardia)?
    5 miljardia rautaporttia? -> 5 miljardia blondia (-> 10 miljardia lasta -> jengiä on pian 20 miljardia) 20 miljardia ökyautoa...
    ja ne palvelijat palatseihin ja työntekijät autoteollisuuteen sekä takorautaporttien tuotantoon.

    Meilä kaikilla on paskainen loppu, jos yksikin alkaa kovin ahneeksi.
    Ihan tervettä tämä talouskriisi.

    Toisaalta - odotan jännityksellä, milloin Iran pamauttaa Israeliin.

    VastaaPoista
  28. Jari:
    "Joskus ennen jätkät sanoi että tulis sota ja tappais."

    Yhdysvalloissa on varattu talouskriisin laina- ja takuuohjelmiin tätä kirjoitettaessa reilut 8000 miljardia dollaria, josta käytössä on noin puolet. Yhdysvallat käytti koko II maailmansotaan (nykyrahassa) alle 4000 miljardia dollaria, mikä kertoo riskien mittakaavan.

    Käynnissä on siis hiljainen sota ilman ohjusten osumia ja pommien räjähtelyä.

    Presidentti Rooseveltin historiallinen ansio ei muuten ollut se, että hän liittyi maailmansotaan ratkaisevalla tavalla, vaan se, että hän esti Yhdysvaltojen muuttumisen fasistiseksi 30-luvun lamakauden aikana.

    T.

    VastaaPoista
  29. lainattu RR:n blogista. Vastaus naisen rooliin niin nainen on objektina mutta ei ihmisenä vaan dialogin osana (objekti on laukaisija siinä missä rintojen välinen vakokin on: jokin laukaisee jotain muuta ja nainen on kokonaisuudessaan objekti vaikka on kansalaisena tietysti yhtä paljon subjekti kuin mieskin (vaikka se ei näy missään juurikaan ja feministit eivät ole päästäneet minua edes puhumaan tai kirjoittamaan mitään: he hylkivät minua jo vanhasta tottumuksesta joka on väärin):





    RAUNO RÄSÄNEN: PÄREITÄ

    Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.

    December 29, 2008
    Filosofinen näytelmä
    Kommentti HG:n kommenttiin päreessäni Erään kuvitellun tapaamisen alkurepliikit.

    HG kirjoitti:

    Eipäs sekoiteta mielivaltaisesti mieltä: tietoisuus on objektiensa summa eikä mitään muuta (Sartre). Vaikka uskon, että linnun lailla en erota ääntä itseydestäni enkä sinusta niin en usko, että Merleau Ponty on ollut oikeassa.

    Ihminen, jolle mikään ei ole pyhää ei ole enää ihminen (ks. Iines postaus Kasvatuksesta 2007-1).

    I
    Ihmisen, jolle mikään ei ole pyhää, täytyy oppia nauramaan itselleen ollakseen ihminen. Hän on pyhään onnettomasti rakastunut ilveilijä (RR).

    Asiahan ei ilmeisesti minulle kuulu, mutta sanon vaan, että nyt tehdään näyttämötaidetta eikä filosofiaa.

    Ja jos minä päätän valita tietyn dramaturgian, niin minähän teen sen!
    Minä ohjaan tätä näytelmää. Minä käsikirjoitan sen. Minä legitimoin sen 'filosofian'.

    Loppuratkaisu - Jumala nähköön - ei ehkä kuitenkaan ole vallassani.

    Mutta tietenkin kriitikko saa ihan rauhassa istua oksallaan raakkumassa. Kunhan ei pasko päähäni.

    (Chris - se oli huumoria.)

    II
    'Tietoisuus on objektiensa summa'.

    No joo. Tämän sanoi kyllä jo Nietzsche - itse asiassa Hume. Se on perimmältään empiristinen väite.

    Entä miten ne objektit muuttuvat tietoisuudeksi siellä empiristin päässä? Opeta - rakas Diotima - minulle se temppu.

    Merleau Ponty oli enemmän oikeassa kuin Sartre, jos minulta kysytään.

    Minä olen tässä asiassa enemmän psykosomatiikkaan hurahtanut mystikko-fenomenologi kuin pelkästään ulkoisia objekteja havainnoiva empiristi.

    Mutta rationalismi se lopulta selittää meille nämäkin asiat ymmärrettävällä tavalla - olkoonkin, että rationalismi itsessään on rakennettu tyhjän päälle.

    Rationalisti on siten eräänlainen aksiomiinsa ja käsitteisiinsä rakastunut 'taikuri'. Mutta hän pystyy määrittelemään dialektiikallaan todellisuuden järkevällä tavalla.

    Siihen ei empiristi pysty ilman hänen apuaan. Ei myöskään Merleau Ponty.

    Labels: draama, dramaturgia, elokuva, Filosofia, huumori, käsikirjoitus, mystiikka, ohjaus

    posted by Rauno Rasanen at 11:09 AM
    4 Comments:

    Blogger ninni said...

    Rationalisti on siten eräänlainen aksiomiinsa ja käsitteisiinsä rakastunut 'taikuri'. Kzllà ettà, mutta todellisuuden mààritteleminen^_?
    ei taida sujua
    29/12/08 12:39 PM
    Blogger Homo Garrulus said...

    Lapsen (vastasyntyneen) geenit muuttuvat vielä syntymän jälkeen. Miten lapsesta tulee lapsi ylipäänsä? Miten siitä voi kehittyä niin valmis pieni ihminen vain 9 kk? Siksi, että tammenterhossa oli puu valmiina. Munassa oli ihminen valmiina: se vain suureni kun se sai ravintoa. Vauva siis tietää (huom. sanavalinta) jo vallan asioita mistä RR ei ole ehkä kuullutkaan jo ennenkuin tietää että on itse olemassa. Miksi? Siksi että geneettinen muisti säilöö tietoa, jonka latenttius tai ravinto on objekteissa; signaaleissa, laukaisijoissa. Jokin laukaisee jonkun ymmärryksen joka tuntuu olevan suurempi kuin empiri: sitä se onkin mutta ei tule ylhäältä vaan sisältä, itsestä.

    Diotima vain Hänelle. Tiedoksesi.
    29/12/08 1:10 PM
    Blogger Homo Garrulus said...

    Maailmassa on jo kaikki tieto sanoi Sokrates. Se on sinussa. Parmenides puhui jakamisesta; se on kyse siitä, miten tietoa annetaan monelle kuten kortteja, joita jaettiin monelle: sulle mulle sulle mulle eikä palasiksi laittaminen - puolet sulle ja puolet mulle vaan vieminen ulos kuten sanomalehdet vievät ja kirjat.

    Tämä bloggaaminen on siksi turhaa tai ajanvietettä kuten ns. dialogitkin ellei kyse ole systemaattisesta jakamisesta: jos se on sattumanvaraista lopputulos on sitä myös. Joku ymmärtää jotain ja joku toinen jotain muuta; kokonaisuuden ymmärtävät ne, joiden kammioissa on Nag Hammadin lailla scripti. Sinä et siksi käsikirjoita mitään - muuta kuin puuta heinää meidän kahden (muutaman lukijan) maailmassa.

    Sokrateeni?
    29/12/08 1:14 PM
    Blogger Homo Garrulus said...

    Näin pahasti en menisi uskomaan negaatioita:
    http://tietoisuudenvapautus.blogspot.com/
    29/12/08 1:45 PM

    Post a Comment

    VastaaPoista