Rautatie

Että osuikin Juhani Aho aiheeseen, vaikka luultavasti hänen tarkoituksensa oli vain ilveillä tyhmien maalaisten kustannuksella kuvailemalla, millainen se kuuluisa rautatie (Savon rata) heidän mielestään oli.

Kun joku kysyi hiljan kommentissa suomen kielen menneisyyttä, on paikallaan ihmetellä ääneen, että Juhani Aho toi kielen ja kirjallisuuden jokseenkin valmiina käyttöömme.

Papin tytär (1885) on mainio kirja, enkä jaksa uskoa, että sen kielikään kummastuttaisi erikoisemmin nykypäivän lukiolaista.

Aholla muuten on liuta huonoja kirjoja. Lukija varokoon.

Hänellä oli rohkeutta. Nuorena miehenä hän kellisti tai ainakin yritti kellistää kaverinsa mutsin, joka oli häneen ilmiselvästi pihkassa. (Puhe on Elisabeth Järnefeltistä ja hänen pojastaan Arvidista, jotka kahteen pekkaan sepittivät Arvidin nimissä vuosikymmenien jälkeen ”Vanhempieni romaanin”, joka on hyvä kirja ja aivan läpikotaisin valheellinen.)

Ihailen rautatien ottamista uuden valtion symboliksi. Tarinassa tai Ahon tuotannossa ei ole mitään tekniikan tai edistyksen esittelemiseen viittaavaa. Aho vain arvasi, että ne ovat nuo komeat kiskot, jotka merkitsevät Valtiota ja Vallankumousta.

Hyvin sopivaa, että Tolstoi kuolla kupsahti pienelle rautatieasemalle. Hän oli karannut kotoaan.

Arvid Järnefelt muuten kävi jutskailemassa Tolstoin kanssa – kaksi venäläistä aatelismiestä, sama äidinkieli (ranska).

Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard, joka viime vuonna kuoli, menetti tunnetusti aika suuren osan mainettaan Sokalin jutun yhteydessä (q.v.). Miten se nyt meni - "Transgressing the Boundaries: Towards a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity." (KVG Sokal Hoax.)

Ihan hyvä että joku fyysikko lopulta sivalsi ranskalaisten kulttuurifilosofien käsittämättömiä kielikuvia. Tiedän mistä puhun. Olen lukenut jopa Lacania, josta en saanut lainkaan selvää, ja Althusseria, josta suutuin.

Baudrillardin ensimmäisessä kirjassa puhutaan symbolisesta vaihdannasta ja kuolemasta.

Hänestä maantie on ylimielisen ja kopean valtion äärimmäinen symboli. Ihminen ei voi enää muuta kuin ajaa äärimmäistä ylinopeutta ja päänsä halki.

Niin se on, paitsi nyt maantiet ovat muuttumassa kannattamattomiksi, ja jälleen vilkuillaan rautateiden suuntaan.

(Pitäisikö minun kirjoittaa huomenna aiheesta Linnuntie, kun tässä on nyt jo rautatie ja maantie?)

Baudrillard arveli Marxin lyöneen kätensä kyynärpäätä myöten paskaan lisäarvoteoriassa. Hänen mielestään kulmakivi ei ole tuotanto, vaan kulutus, ja niinpä hän ryhtyi tutkimaan kulutusyhteiskuntaa ja symbolien vaihdantaa.

Hänen tulkintansa 2001 terrori-iskusta on vahva – kysymys ei ollut uskonnosta eikä sotilaallisesta voimasta, vaan häpäisemiestä. Löysin (kiitos Total Commanderin, Power Pack) erään zipin sisältä Baudrillardin sepittämän artikkelin, jossa hän ”haastattelee” bin Ladenia ja George W. Bushia. Toisin sanoen hän kommentoi näiden lausumia.

Halusin ottaa asian esiin, koska Kiina rakensi rautatien Tiibetiin ja koska näyttää siltä, että samainen Kiina ja suuri ja mahtava Venäjä eivät pelkää mitään niin kauheasti kuin kasvojen menettämistä eli häpeää.

Toinen näyttää keksineen olympialaiset uudestaan (symbolinen vaihdanta) ja toinen on ottanut asiakseen niuhottaa joka asiasta.

Kiina ja Venäjä yhdessä ovat nyt suurempi ympäristön eli maapallon säilymisen uhka kuin Yhdysvallat. Pekingin savusumu esitetään uhkana juoksukilpailuille, ei uhkana maapallolle. Venäjän pelaaminen eri energialähteiden, kuten ydinenergian, öljyn ja maakaasun kanssa on maailman huolestuttavimpia asioita, mutta siitä puhutaan hyvin vähän.

Venäjä ei koskaan rakentanut kunnon maanteitä. Jo Gogol vertasi synnyinmaataan tientapaista kulkevaan ajopeliin.

Profeetallinen vertaus.