29. toukokuuta 2008

Hopeaporsas

En ole kuulunut koskaan kultapossukerhoon, tai jos olen, ilo on ollut lyhytaikainen. Syystä tai toisesta hymypoikapatsaskin pääsi livahtamaan toisille; en muista, mahdoinko olla edes vakavasti otettava ehdokas.

Espoon tuomiokunnan auskultantit oli kyllä eräänlainen hopeasikaklubi minun aikanani.

Vanhan järjestelmän mukaan kihlakunnantuomari ei saanut kehuttavaa palkkaa, mutta sen sijaan pöytäkirjoista ja todistuksista niin sanotun lunastuksen. Maan lihavimpien tuomiokuntien tuomareiksi hakeuduttiin korkeimmasta oikeudesta ja yliopiston oppituoleista, ja kun oma prinsipaalini, Espoon tuomiokunnan tuomari, meni erääseen virkamieshallitukseen oikeusministeriöksi, hän suhtautui asiaan kuin verenluovutukseen, kansalaisvelvollisuutena, joka nyt ei ole varsinaisesti häpeällinen.

Hän oli kohonnut normaalilta uralta eli Turun hovioikeudesta, maan himoituimpaan tuomiokuntaan istumalla sotaylioikeuden puheenjohtajana asekätkentäjutun niin tehokkaasti ja taitavasti, ettei kukaan ole ehtinyt vieläkään edes hätkähtää. Siihen juttuun oli todella vaikea saada tuomaria.

Hyvältä alituomarilta edellytettiin siihen aikaan oivallisten tietojen lisäksi epätavallista todellisuudentajua.

Kun virkasivutuloista siirryttiin kiinteisiin palkkoihin, tuo etu menetettiin, ja alituomareiksi alettiin nimittää tavallisia pulliaisia, ja myös hovioikeustuomarit tunsivat menettäneensä aiheen olla eteviä.

Auskultoiminen tarkoitti tuomioistuinharjoittelua eli käräjien istumista ja kihlakunnantuomarin viransijaisena toimimista. Siihen meni kaikkineen noin vuosi. Tuloksena oli varatuomarin arvo. Tehtävä oli hyvin työläs ja siitä maksettiin vain nimellinen palkka.

Nuoren ammattilaisen oppiaikana tuomioistuinharjoittelu oli korvaamaton – jos sen suoritti vakavissaan. Siinä joutui tekemisiin hyvin monenlaisten asioiden kanssa ja oppi tietämään esimerkiksi, ettei Leppävaaran kartanoon voitu myöntää edes kuulutuslainhuutoa, vaan af Heurlinien ”saanto oli notorinen” eli asia lakaistiin maton alla. Siinä ei ollut mitään hämärää, mutta tämä demari-aatelissuku oli tullut hukanneeksi papereita niin pahasti, ettei asia olisi ollut autettavissa ilman realismia tuomioistuimessa.

Käräjillä oppi tietenkin ensin, miten asioita ei pidä ajaa. Hyvin nopeasti tutustui myös erilaisten asioitsijoiden ja asianajajien pohjasakkaan.

Nykyisen termin mukaan ”verkostoituminen” nuorten juristien kesken oli olennaista. Seppo Riski jää uutisten mukaan nyt eläkkeelle. Hän oli kolmanneksi etevin työmarkkinajuridiikkaan suuntautuneista auskultanteista minun aikanani. Ne kaksi etevämpää ovat ajat sitten läkähtyneet omaan mitättömyyteensä tai kuolleet viinaan.

Yliopistolla sitä ei vielä hoksannut, mutta käräjillä kyllä: eteviä henkilöitä oli syytä varoa. Tarkoitan itseään etevinä pitäviä. Muistan erään, joka lensi kuin leppäkeihäs vielä korkeimmasta oikeudesta, kun olimme samaan aikaan ekstroina eli ylimääräisinä esittelijöinä. Hän oli mielestään niin etevä, ettei hänen tarvinnut tehdä töitään, ainakaan kunnolla.

Mutta kyllä me vähemmän etevämmät opetimme näitä kansakunnan toivoja. Teimme heille lunttilappuja ensimmäiseksi käräjäpäiväksi. Ennen juttulistan laatimista oli käytävä katsomassa, oliko puliukko Sutinen tänään oksentanut ullakkotasanteelle, ja jos oli, haettava ämpäri ja luuttu. Jos asioitsija X ilmoittautui valvomaan testamenttia, paperit voi työntää saman tien takaisin, koska ne eivät olleet koskaan kunnossa; ainakin sukuselvitys oli liian vanha. Jos asiamieheksi ilmaantui keski-ikäinen, punottava ja änkyttävä henkilö, joka kompasteli kengännauhoihinsa, häntä oli syytä kohdella kunnioittavasti, koska hän oli luultavasti hovioikeudenneuvos, joka luuli osaavansa ajaa yksinkertaisempia asioita.

Eli first things first.

Bottan Manalan miestenhuoneessa eräs hiukan vanhempi kollega kusi kerran kenkääni. Häntä itketti hirveästi, kun hänelle oli taannoin selvinnyt, että maailmassa on muitakin mainioita ihmisiä kuin hän.

Espoon tuomiokunnassa auskultoi nuoria, joiden suuntaus oli Yhdyspankki, ulkoministeriö tai jotka olivat tuttavien lapsia. Koska firma oli suuri, mukaan mahtui tyynnyttävä määrä tavallisia pöljäkkeitä. Järjstelmä oli epädemokraattinen, joten se sosialidemokratisoitiin pian. Aatteen miehet ja naiset eivät muuten hankkineet tuomioistuinkokemusta eivätkä varatuomarin titteliä, vaan käyttivät aikansa ”paremmin”.

Väittäisin että nuoruuteni huippuvälkyistä suurin osa on sammunut tai sitten he ovat kaikessa loistossaan matkalla kohti jotain etäistä tähtisumjua, jota edes radioastronomia ei tunne.

Niin kuin kuulemma armeijassa enimmäkseen hyödylliseksi tämän maan kansalaisiksi ovat osoittautuneet hiljaisen puoleiset tyypit, jotka olivat kiinnostuneempia ympäristöstään kuin itsestään. Kanslian rouvilla ja neideillä oli pettämätön silmä. He vaistosivat hyvin nopeasti, ketkä tekivät uskottavaa työtä.

Kerran kanslianhoitajan (jokaisen tuomiokunnan salainen voima oli kaiken osaava, tuiki tavallisen näköinen naisihmisen) pokka petti. Tuleva professori N.N. oli saanut auskultointinsa kasaan nuorempien kollegoiden suosiollisella avustuksella, mutta vielä piti kihlakunnantuomarin viransijaisena vihkiä muuan pariskunta kansliassa. ”Virkani nojalla julistan teidät mieheksi ja naiseksi…”

17 kommenttia:

  1. mut on kyllä sitäkin, että joku kuvittelee, että tuo ja tuo pitää itseään etevänä, vaikka asianomainen ei itse niin tee. Itsenäisyys herättää sellaista vaikutelmaa, perustuipa se sitten ujouteen, nerouteen tai tyhmään röyhkeyteen. Tarttis tutustua paremmin. Länkkäreistä tuttua on että vielä tulee vastaan se, joka vetää nopeammin. Kintuille pissijä lienee väistänyt tex willerit lapsuudessaan.

    VastaaPoista
  2. Kun possu tulee uuteen kotiin (varsinkin, jos se on muovinen ja sen isäntäväki istuvat rahojen päällä):
    http://www.geocities.com/minipossut/hoito.html

    VastaaPoista
  3. "Kun virkasivutuloista siirryttiin kiinteisiin palkkoihin, tuo etu menetettiin, ja alituomareiksi alettiin nimittää tavallisia pulliaisia, ja myös hovioikeustuomarit tunsivat menettäneensä aiheen olla eteviä."

    1970-luvun alun kansanterveyslaki teki saman tempun lääkäreille. Sitä ennen saattoi päivystyrupeamalla käydä tienaamassa auton tms. Mikäs siinä - hyvät olivat olleet ajat! Mutta jos käy niin että noihin tuohiin tottunut ex ei suostu ottamaan huomioon uuden lain vaikutusta, vaan pommittaa vaatimuksilla, jotka olisivat olleet realistisia ennen kansanterveyslakia. Kuullostaa järkeenkäyvältä ja kuitenkin yksilöitä jää jyrän alle, jos kukaan ei suostu erottamaan jyrää kottikärryistä. Vain tanssijat havainnoivat ominaispainojen vaikutuksen dynamiikkaan - ja sehän ei meidän systeemissä ole päättelykykyä. Paitsi elävässä elämässä!

    Risto Ahti kirjoittaa:
    "Minä olen valmis antamaan kenelle tahansa luvan kirjoittaa." (Kriittinen minä 2006)
    Monikohan kuka tahansa on koulutettu odottamaan sitä häneltä.

    Jos nyt menisin ulos, en jaksaisi laskea montako kukkaa luumupuussa on auki. Kyllä kelpaa elää!

    VastaaPoista
  4. Kun armeijaa ja älykkyyttä sivuttiin, niin muistuttaisin, että siellä älykkyys on suoraan luettavissa kauluksesta tai viivakoodina hihansuusta. Yksinkertaista ja dynaamista.

    Taitaapi olla kaikissa virastoissa sama meininki. Viisautta ja taitavuutta osoittaa ennen isojen asioiden käynnistämistä selvittää vaikuttavien päällikön sihteerin ajatusmaailmaa.

    Esimieheni pienessä siviilivirastossa oli juristi, evl evp. Hänen mottonaan oli, että kaksi tuntia päivässä esimiehen kehumista ei mene koskaan hukkaan ja korvaa monta puutetta. Hölmöyksissäni menin kertomaan tämän aikanaan toisessa virastossa esimiehelleni, niin tälle tuli tavaksi osastolaisten kerääntyessä neuvotteluhuoneeseen iltapäiväkahville julistaa kuuluvasti, että " kuule Jaska olet kehunut minua tänään vasta puoli tuntia, jos aiot saada kiintiön täyteen, sinulla alkaa olla kiire, aion nimittäin poistua kello 15 työpaikalta."

    VastaaPoista
  5. Tapani Ruakanen on kirioottanu kirian "Turja, Kriivari, Reportaasi 1900-luvun Suomesta". Paitti Turiasta siinon palio miälenkiintoosta taustaa monestakin viime vuasisaran asiasta. Ja sitte siinä kerrothan hauskasti, kuinka Turia ja Kekkonen oli auskultoomas eli käräjätrenkiinä samalla tuamarilla, "Ukko Tenjuksella" Kajaanis. - Epäälemättä Kemppinen on kirian lukenu. - Turjalle ukko Tenjus sanoo:"En tiijä mikä sinusta tulloo, Turjake-poeka, mutta kyllä siitä Urhosta Helsingin herroille vielä riesa koetuu." - Niin kun sittemmin käyykin.

    VastaaPoista
  6. En tiedä, miksi laulaa lintunen, esimerkiksi musta korppi ja keltainen naakka. Kaikki kuitenkin kuulevat, sekä Jupiter että härkälauma.

    Tiedät kuuluvasi moneenkin kultapossukerhoon, ja hymypoikapatsasta Sinulle kaksin käsin tarjotaan joka päivä. Mitähän tämä johdanto siis tarkoittaa, olisi opittava lukemaan.

    Aloin lukea kaikkea kirjoittamaasi tulistuttuani murskakritiikkiisi eräästä nuoresta älyköstä ja ilmoitettuani vastalauseeni suorasukaisesti Sinulle. Sain hyvin perustellun ja sivistyneesti itsetietoisen vastauksen.

    Jonkun pitää nähdä, tietää ja sanoa ääneen hyvä ja huono, oikea ja väärä.
    Intellektuellien ja tuomareiden tehtävä.
    Jään mietteliääksi ja vähän mielipahaiseksi.

    VastaaPoista
  7. Kertausharjoituksissa eräs kommodori kertoi opettavaisen tarinan esimiehen tärkeydestä:

    Majuri ja eversti olivat virkamatkalla virka-autolla. Majuri ajoi. Oli jo myöhä ja melko pimeätä. Erään mutkan takana vilkutti iloluontoinen nainen komeat turkikset päällä. Eversti käski pysähtyä. Hetken neuvoteltiin ja sovittiin, että homma hoidetaan siinä mukavalla ojanpenkalla.

    Eversti määräsi majurin näyttämään taskulampulla valoa, kun hän itse käy tositoimiin. Hommasta ei tahtonut tulla yhtään mitään, vaikka eversti ähelsi ja ähelsi. Lopulta siitä ei tullutkaan yhtään mitään.

    Nyt eversti määräsi, että majuri käy tositoimiin ja hän näyttää taskulampulla valoa. Kaikki meni nyt hyvin ja niinkuin tarkoitus oli.

    Tarinan opetus oli kuulemma se, että ilman esimiehen ohjaavaa otetta tämäkin homma olisi jäänyt tekemättä.

    VastaaPoista
  8. Leenan'lle:

    Tulin tänne vajaa vuosi sitten jolloin rapunpielen papaija oli 30 cm korkea. Nyt se on nelimetrinen ja tuottaa monenkiloisia ilonaiheita meille ja muille.
    ------
    Harmi, vain kuukausi ja on palattava Aasian ympärivuotisesta kesästä pikkukesäiseen Suomeen.

    VastaaPoista
  9. Tuosta Männistön muorin kommentista tuli mieleeni tämä:

    Jostakin syystä on peräti yleistä, että Sinua, Kemppinen, täällä blogisi kommenttiosastossa nimitellään tavalla tai toisella kultapossukerholaiseksi. En aina tiedä miksi. Sivistyksesi tähden? Hienon sukusi tähden? Asemasi - mikä lienee - tähden? Rahojesi tähden? (Onko Sinulla sellaisia?) Luultavasti tiedän maallisesta vaikuttavuudestasi liian vähän ymmärtääkseni tätä asiaa. Hyvä niin.

    Mutta nyt kerron yhden havainnon Martti Mäntylästä. Siis radio-ohjelmanne perusteella; muuten en tiedä hänestäkään mitään. Usein, kun Sinä sanoit jotakin hauskaa ja minuakin täällä kotona hymyilytti, hän ei nauranut jutullesi, niin kuin useimmat vieraasi tekivät. Se saa minut uskomaan, että teillä on teeskentelemätön suhde. Ja että MM on jotenkin rehellinen ja mielistelemätön ja siksi miellyttävä henkilö. Tai jotakin. Hän ei himmene vieressäsi, ja epäilen Sinun pitävän hänestä siksi. Voi tietysti olla, että puheenne on sataan kertaan harjoiteltu ja sillä viimeisellä kerralla ei enää viitsi nauraa. Mutta en oikeastaan usko, että asia on niin.

    VastaaPoista
  10. "Aloin lukea kaikkea kirjoittamaasi tulistuttuani murskakritiikkiisi eräästä nuoresta älyköstä ..."
    Haluaako männistön muori kertoa kenestä on kyse... Josko muitakin näkökohtia saattaisi tulla esiin.

    Elämä näyttää eriarvoiselta ja onkin, mutta jokaisen kohdalle on annettu myös kärsimystä. Kaikki kantavat ristiään. Pohjalainen naiskirjailija kertoi erään papin tästä muistuttaneen Seinäjoen tangomarkkinoilla. Kuka tahansa siitä voisi muistuttaa - ei
    vain kerholaiset virka-asemalla.

    Loistava oli Abu Islakin sormuksen jalokivi, mutta se loisto oli lyhytaikainen.

    Tyttö lähetti Zürichistä DVD:n flamencokoulunsa esityksestä. Pienin ei soolokohdassaan vielä polkenut jalkaa, mutta heilutti helmojaan tahdikkaasti. Flamenco on vuorille karkotettujen itsetunnon tulkki. Mistä meidän nuortemme terve itsetunto saa ravintoa ja missä sen kehitymistä seurataan ja vastaan otetaan rakastaen.

    Mummo kertoi, miten kaikki olivat hiljaa. Eikö se ollut surun hiljaa.
    En hetkeäkään epäile, etteivät opettajat yrittäisi parastaan.

    VastaaPoista
  11. Etevyydestä muistuu mieleen Kemppisen vanha toteamus ylioikeuskollegioista: ei ole tarpeen mainita kenenkään mahdollisesta kyvyttömyydestä, sen kyllä nopeasti huomaa muutenkin, myös asianomainen itse. Sen verran on kokemusta juridiikan baanasta sekä tuomioistuinlaitoksen kaikilta tasoilta että liike-elämän kuvioista, jotta myönnettävä on. Sanottu pätee myös etevyyteen,

    Väitetään ammattiorkesterin huomaavan jo puolessa minuutissa onko harjoittamaan tullut vierailijakapellimestari ns. alan miehiä vai ei. Tilanteesta riippuen sama pätee päätös- tai sopimusneuvottelussa juristeihin, aikaa vain saattaa mennä puolikin päivää, erikoistumisalojen vuoksi voi hämätä tai hämääntyä siksi aikaa.

    Varatuomarin titteli on kyllä etunimeni jälkeen paras osa henkilötiedoissani, yhä. Suurin uhrauksin (palkka ei ehkä enää ole nimellinen, mutta huono se on; viime vuosituhannelle lomat olivat niinikään tuntemattomia) ja ponnistuksin saatu - jatko menisi intttityyppiseksi revittelyksi, annetaan nyt olla kun Kemppinen sen päivän tekstissä jo osaltaan teki.

    Asianajajat ja varsinkin liikeasianajajat tuntuvat nykyisin vain harvoin auskultoineen, en oikein tiedä onko nykyisin mitään selkeää linjaa. Meitä ainakin oli vuosikymmen sitten uusimaalaisessa kantatuomiokunnassa sekalainen joukko taustaltamme ja myöhemmiltä vaiheiltamme. Monet jäivät syyttäjä- ja/tai tuomioistuinlaitoksen määräaikaisuuksien riippusillalle heilumaan kuin sen yhden Indiana Jonesin lopussa, krokotiilit alla.

    Ehkä auskultointi on nyt kuten jatkotutkinto tai Turun oikiksessa opsikeleminen - joillekin se on hätäratkaisu, joillekin kutsumus, joskus (harvoin, luulen) kyseessä voi olla punnintaan perustuva laskelmoitu ratkaisu. Minulle se oli kutsumus; piti tulla pappi, tarkoitus oli sukeutua tuomariksi, tulikin...

    PS1 Kemppisen oman rmyöntämisen mukaan Mäntylä on hänen esimiehensä HIIT:ssä

    [Ymmärrän hyvin, jos seuraavaa ei julkaista:]

    PS2 jos joku ei ollut äsken Kulttuuritalossa The King's Singersin, mielessäni maailman parhaan lauluyhtyeen konsertissa, tulkaa huomenna Johanneksen kirkkoon klo 19.30

    VastaaPoista
  12. Mummo ja Leenan,
    Huolenne kommentoinnistani on liikuttavaa, mutta turhaa. Kiinnostukseni kirjoituksiin ja kirjoittajaan siis alkoi vastauksesta, joka tuli vastoin odotuksia silmien tasalta.
    Tasoituspisteet ja päänsilitykset liitetäänkin kärkkäimmin hoivatoimiin. Ja naisiin. Kaikella kunnioituksella.

    VastaaPoista
  13. Minä sain hymypoikapatsaan 8-vuotiaana ja pidän sitä edelleen aika suurena kunnianosoituksena. Onhan se sentään ainoa kerta elämässäni, kun olen voittanut avoimen ja rehellisen vaalin.

    Voitin toki raittiuskilpakirjoituksiakin, mutta ne olivat harkittuja murhia - siksi en pidä niitä niin arvossa. No, samalla alalla olen toki edelleen.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia:

    Kai minullakin lukee puhelinluettelossa "varatuomari".

    Martti Mäntylä on esimieheni mutta toisaalta olemme läheisiä ystäviä ja opetelleet monessa pahassa paikassa sen, kumpi lyö ja kumpi pitää kiinni.

    Luin päivällä kovan tason porukan käsityksen Martin johtamasta tutkimuslaitoksesta.

    Impressive.

    VastaaPoista
  15. Impressive.

    Kuuluuko tämä lausua Vader-kehräyksellä?

    VastaaPoista
  16. Laamannin muistelmissa oli muistaakseni mainittu nimeltä tämä Espoon KO:n laamanni. Valitettavasti en enään muista nimeä, eikä edes kuukkeli kerro oikeata vastausta, joten; kuka tämä sotaylituomari oli?

    Toivottavasti Kemppinen Jr julkaisee joskus tiiliskivimuistelmat! :)

    VastaaPoista
  17. Ad Sattuma.Omega
    Puhe on laamanni Arvo Helmisestä.

    VastaaPoista