4. tammikuuta 2008

Kuvainraastajat

Kerran toisensa jälkeen kuulee puhuttavan Kansallisteatterin ”Tuntemattoman” kohtauksesta, jossa ammutaan kuvia ja koneita.

Pääministeri puhui ripeästi läpiä päähänsä paheksumalla tätä, asiayhteyttä tuntematta. – Senkö takia hänelle tuli uusi avustaja? Nuoren avustajan tärkein tehtävä onkin antaa ilmeillä tai sormimerkeillä avustettavalleen tieto, että nyt turpa kiinni.

Soininvaara, josta pidän henkilönä enemmän kuin kirjoittajana, kertoi saaneensa ministerinä tärkeimmät oikaisut Communicatoriin tekstiviesteinä – ”miljardi, ei miljoona”, tosiaikaisesti eli esimerkiksi kesken puhetta.

Avustaja on ehkä kertonut jälkeenpäin, että kuvain raastaminen eli ikonoklasmi on tunnettu asia. Historian opiskelijoiden tulee jopa tietää Bysantin ensimmäinen ja toinen ikonoklasmi.

Englannin in effigy on tunnettu käsite ja tapa. Poltetaan Setä Samuli olkinukkena tai maan lippu.

Juuri tästähän on kysymys Muhammed-pilapiirroksissa.

Kuvan esittävyys on mutkikas asia, eikä kukaan meistä ole vapaa kuvien kunnioittamisesta.

Minä kunnioitan kuvia niin, että mielestäni esimerkiksi korkeimman oikeuden täysistuntosalista olisi siirrettävä muualle presidenttien pelottavat muotokuvamaalaukset, eikä tuomareiden pitäisi mielestäni sijoittaa seinälle tasavallan presidentin kuvaa.

Virkamiehillä se kuuluu asiaan – he tunnustavat väriä ja maata eli osoittavat olevansa valtion tehtävissä.

Tuomari on tarvittaessa myös valtion vihollinen, vaikka saa siltä palkkansa.

En tiedä, mitä näytelmän ohjaaja on ajatellut, mutta tietysti sodassa miehistöllä oli eri kuvat kuin päällystöllä ja poliitikoilla ja tietenkin välirauha 1944 – se oli aselepo eikä antautuminen jota oli vielä talvella vaadittu – aiheutti tunteen ja tarpeen vaihtaa kuvat.

Jokainen lapsi ymmärtää piirtää oppikirjojen äijille viikset ja silmälapun.

Kansakunnan kaapin päällä on aina kuvia. Tällä hetkellä ne eivät ole kipsipäitä.

Esimerkkejä kuvien suunnattomasta merkityksestä ovat Tallinnan venäläisten kaatuneiden patsas ja siitä aiheutunut jupakka sekä lehdissä aika pitkään kierrellyt juttu Lenin patsaan pystyttämisestä Helsinkiin. Putin-nuoret olisivat varmaan kiinnostuneita asiasta, koska Leniniä ei ole poistettu kipsi- eikä pronssipäänä kansan kuvista samalla tavalla kuin Stalinia.

Todellisia kuvien kumartajia ovat ne, jotka kaatavat öisin hautakiviä.

Kun siis on kuvia, joitten häpäiseminen tuntuu pahalta, miksi sitten moitin pääministeriä?

Koska teatteri on perinteisesti se paikka, jossa kuvia ravistellaan ja on ravisteltava. Teatteri on kokonaisuudessaan in effigy. Kukaan ei saa luuvikaa eikä ruumiinvammaa, mutta ehkä ajattelemista, jos on sellaiseen taipumuksia.

3 kommenttia:

  1. Ei varmaan pitäisi kommentoida, kun en ole Kansallisen Tuntematonta nähnyt, mutta toisaalta, mitä yleensä olisi keskustelu, johon vain kokeneet saisivat osalistua? Sulkeutunutta, flegmaattista ja kitkerää, tiedän kokemuksesta.

    Hesarista tai Tuomas Enbusken keskustelusta muistan saaneeni tietää, että näytelmän lopussa esitettävät kuvat vaihtuvat illoittain eikä niitä oikeastan ammuta, vaan lasertähtäin kulkee niissä. Ero ei ole mielestäni mitätön, on eri asia näyttää, kuka on tähtäimessä, kuin esittää teloitus. Raflaavasti liioitellen: erossa on samaa kuin koulukriitikon ja Gerdtin vertailussa.

    VastaaPoista
  2. Minua häiritsee todella tämän kulttuurikeskustelun se seikka, että lähes kaikki kriitikot arvosteluissaan kiirehtivät julistamaan ja vakuuttelemaan että tämä ei olekaan kuvainraastantaa.

    Mitä markkinamiehiä konsensuskriitikot luulevat olevansa? Taide-eliitin etiketin tiedostavia sisäpiiriläisiä?

    Sekö on kriitikolle moraalinen tai taiteellinen helpotus että tämä on sittenkin sympaattista ikonien silittelyä?

    Sekö tekee taiteesta vakuuttavaa että Suomen taidekaanonia ja pyhiä arvoja yhtenäiskulttuurin "perinnöstä" ei sitten "oikeasti" pilkata?


    "Smedsin ylitajunta"


    .

    VastaaPoista
  3. Kuvainraastamisesta ja Muhammedista

    Oliko tanskalaisen oikeistolehden rahapalkkiota vastaan tilaamissa Muhammed-pilapiirroksissa ollenkaan kysymys kuvainraastamisesta tai sananvapaudesta?

    Tanska on Irakissa arabeja vastaan sotaa käyvä maa. Kuvissa oli perimmältään kysymys perinteisestä sotapropagandasta.

    "Silmien välliin ryssää, juu" -rallia voisi ilmeisesti pitää samalla tavalla puolustettavana sananvapauden etulinjan esimerkkinä.

    Miksi sotapropaganda sekoitetaan sananvapauteen? Muhammed-kuvia käytettiin yksinomaan psykologisena keinona loukata sodan toista osapuolta.

    Menikö Tuomioja tanskalaiseen halpaan?

    VastaaPoista