22. syyskuuta 2007

Kauniisti kirjoittamisesta


Puhumme tästä asiasta Heikki Kaukorannan kanssa ”Aristoteleen kantapäässä”, nimittäin nimien oikein väärin ääntämisestä. Toisin kuin Heikki ja minä, asiallisella pohjalla taitavat olla ne, joille Tintin tekijä on Herge. Meille hän on erdšee.

Ranskaa ei tarvitse osata.

Huvituin silti, kun tänään samaisessa radio ykkösessä oli laajahko ohjelma juuri ilmestyneestä kirjasta, jonka toinen kirjeiden kirjoittaja oli radiotoimittajan mukaan flobert. Siis flobert. Minulle ei ole koskaan juolahtanut mieleen, että flobäär ja bodleer voisivat olla jotain muutakin, siis Flaubert ja Baudelaire. Hm…runo-ohjelma rimbaudista (rämboo)…

Pienten kielten nimiä saa ruhjoa vapaasti. Ei Amerikassa kukaan tunne elokuvaohjaaja bärimania, mutta böögmän tunnetaan oikein hyvin. Joskus sama henkilö vilahtaa saksalaisittan nimellä bergmän.

Tämä siis on OK englannin ja ranskan puhujille – mutta ei Suomen radiotoimittajille. Eräänä päivänä siellä mainittiin elokuvamies klaes olson (klaas uulsson). Odotan kiihkeästi, milloin saan kuulla kirjallisuusohjelmassa kihlmanista tsiilmanin sijaan. Se päivä ei voi olla kaukana.

Tämä on jatkoa sähköpostin pohdinnalle.

Väärä ääntäminen tuo joissakin tapauksissa samoja terveisiä kuin tökerö kirjoittaminen. Tuo flobert herättää minussa epäilyn, että kulttuuritoimittaja on kuullut Flaubert’sta ensi kertaa elämässään noin kaksi viikkoa sitten. Tämä epäily ei ole kovin mairitteleva, ja toistan vielä kerran, ettei mieleeni ole juolahtanut ajatella vaihtoehtoisia ääntämyksiä.

Aitoja vaihtoehtoja on esimerkiksi venäjässä, jossa puhun kirjailijoista dostojevski ja tolstoi, mutta painan tietysti pääni, kun kuulen mainittavan herrat dastojévskii ja talstói. (Nyt aksentti tarkoittaa sanakorkoa.) – Eli miten vain, vaikka suoraan sanoen olen itse joskus hermostunut siitä, että suuret sankarini T’ang kauden kiinalaiset runoilijat kirjoitetaan niin monella tavalla ja nyt näemmä virallisesti esim. Li Bao eikä enää Li Po. Mutta viis siitä. En osaa kiinaa enkä usko oppivani.

Ajattelemattomasti kirjoitettu sähköposti tai kirje voi aiheuttaa sen vahingon, että kirjoittaja tulee lipsauttaneeksi totuuden – että hän on pöljä ja auttamaton tunari.

Moni ihminen haluaisi oikeastaan pitää tällaiset tiedot omana pikku salaisuutenaan.

En harrasta oikeakielisyyttä enkä myy mitään, en edes käytettyjä autoja. Tehkää miten tykkäätte. Mutta sähköpostissa on sama ongelma kuin kirjevalikoimissa silloinkin kun kirjoittajina ovat Gustave Flaubert ja George Sand. Kirjeet ovat aina proosana puolitekoisia, koska ne yleensä täytyy lähettää. Ja blogissa on siis sama ongelma.

Ainakin itse haudon ja pyörittelen tekstejä, joihin koetan panna parastani, viikosta toiseen ja muutamissa tapauksissa kuukausia ja useita kertoja vuosia. Painettu versio saattaa olla kymmenes tai viideskymmenes. Eräät runot ja runokäännökset ovat yhdeksänsiäkymmenensiä versioita, joista siis ensimmäiset kymmeniköt on kirjoitettu kynällä.

Vale-kirje puolestaan on nokkela pienproosan muoto – siis Persialaiskirjeitä tai Vanhan puutarhurin kirjeitä jne.

Sähköpostissa pieni ystävällisyys ja henkilökohtaisuus ei ole pahaksi. Olen joskus tullut huomanneeksi, että työtoveri ilahtuu, jos kysyy, onko lapsen korvasärky ohi tai tuliko se peltikolari kalliiksi.

Sähköpostissa voisi käyttää samaa keinoa kuin käytävillä: katsoa silmiin ja hymyillä.

Harjoitusesimerkki – vanha asianajovitsi. Advokaatti palkkasi apulaista ja pyysi hakijaa laatimaan kokeeksi kirjeen hyvin tärkeälle asiakkaalle, joka ei ole maksanut laskuaan. Sanoma oli saatava perille mutta päämiestä ei saanut missään tapauksessa ärsyttää.

Kokelas teki ensimmäisen ja toisenkin version, joita rekrytoija piti ihan hyvinä mutta kukaties hitusen kulmikkaina ja pyysi vielä vähän pehmentämään. Kolmas versio kelpasi ja työpaikka järjestyi. ”Kaksi kirjoitusvirhettä vain – roisto kirjoitetaan lauseen keskellä pienellä alkukirjaimella ja kuritushuone on yhdyssana.”

28 kommenttia:

  1. Pohdiskelin saman suuntaisia viime yönä.
    Minulla on kaksi tuttua, joilla on sama, ulkomaalaistaustainen etunimi.
    Kumpikaan heistä ei ole kovin miellyttävä mies, mutta kun toinen tuli puheeksi, haukuin hänet toisen synneistä, vaikka hänellä olisi ollut omiakin ansioita vaikka kuinka.

    Hävettää. Ei siksi että tulin puhuneeksi pahaa, vaan että tein sen väärin perustein. Pitää korjata asia mitä pikimmin.

    Ääntämisestä taas.
    Olessani ensimmäisellä luokalla olin kovin huvittunut, kun minulle selvisi miten naapurin lasten nimet kirjoitetaan; Yvonne ja Kerstin.

    Tajusin vasta muutama vuosi sitten, että lausuessani erään etäisen sukulaiseni kaksiosaista sukunimeä, olen lausunut sen väärin, kun olen ääntänyt sen niin kuin hän on sen minulle lausunut.

    Sitten erään kerran kun puhuin hänestä yhteiselle tuttavalle, tämä ei tunnistanut nimeä, ja minulle selvisi että toinen kirjain lausutaan "e" eikä "a".

    Huomautin asiasta tälle etäomaiselle ja hän sanoi lausuneensa sen minulle kuin väärin, kun arveli että minun kielitaidottomana on helpompi kirjoittaa se jos hän lausuu sen minulle väärin.
    Ja sitten hän valitsee tavan, jossa ensimmäinen osa on väärin ja jälkimmäinen on oikein.

    Tuo ärsytti minua tavattomasti. Olen 15 vuotta puhutellut hänen miestään väärin.

    VastaaPoista
  2. Olin aina luullut tosiaan, ettei ranskaa tarvitse osata ja keskittynyt suomalaisille läheisempiin kieliin, saksaan ja venäjään. Paha virhe, jälkiviisaus on aina hienoa.

    Ranskaa (korvaa millä tahansa kielellä) oppii kyllä kun on pakko oppia ihan arjen sujumisen ja jonkinlaisen elämänlaadun kannalta.

    Mutta sitten törmää uuteen ongelmaan. Kun kielen oppii siltä pohjalta että on muuttaa töksäyttänyt yhteiskuntaan jossa kaikki sitä puhuvat, ei opikaan kirjoittamaan. Erityisen kivuliasta tämä on ranskan suhteen. Kärjistäen siis flobäär on tuttu, mutta äijää ei kyllä mitenkään osaisi yhdistää kirjoitusmuotoon Flaubert.

    Englannissa minulla oli tapana nolata itseni säännönmukaisesti törmäämällä oviin joissa vielä useimmiten luki että vedä.

    Nyt taas tuntuu jotenkin lukutaidottomalta moukalta.

    VastaaPoista
  3. Moni halua pitää omana pienenä salaisuutenaan, että kirjeen vastaanottaja on pöljä ja auttamaton tunari.

    Vanhoja asiakirjoja silmäillessäni olen ihaillut joskus sanankäytöä, mutta erityisesti käsialaa ja erityisesti anfangien taidokkuutta. Joskus tapaa myös hienoja graafisia, suorastaan sinfonisia sivunlopettamisrituaaleja. En kylläkään tarkoita Smetanan Vltavaa.

    VastaaPoista
  4. Jos muistan venäjän fonetiikn kurssini oikein, Dostojevskin toistakaan o-kirjainta ei lausuta o:na vaan sellaisena a:n, e:n ja o:n tienoilla soivana likaisena vokaalina, vain painollinen o soi suunnilleen meidän o-äänteenämme. Sinänsä hankalaa, että myös vaikkapa m ja t ääntyvät eri kielissä ja murteissa erilaisina, minkä kyllä huomaa suomenkin puhujissa: "vaikeasti" savolaiset tai ruotsinkieliset paljastavat kielitaustansa jo yksittäisilläkin tavuilla.

    Translitterointien erot haittaavat netin käyttöä merkittävästi. On oikeastaan ihme, etteivät kaikki netin musiikki- tai tietosivustot sisällä tunnistusta edes tavanomaisille varianteille. Slaavilaiset musiikkiaarteet tai aasialaiset kirjallisuushelmet jäävät turhan vaikeasti kaivettaviksi.

    Petja manasi lausumissääntöjen epäloogista soveltamista saman sanan sisällä. Sukulaisilmiö on sanojen perusmuotojen hahmottamisen vaikutus taivuttamiseen: kolmosen ratikalla ei vastoin yleistä luuloa ajeta Töölööseen vaan Töölöön.

    VastaaPoista
  5. Onneksesi et asu Radio Savon luuluvuusalueella. Siellä on ymmärrettävistä syistä aika uein juttua von Wright-veljeksistä. Kerta toisensa jälkeen uudet toimittajapolvet ääntävät "von vraigt", ennen kuin kokeneemmat ilmeisesti opastavat.
    Samassa talossa ruotsalaiset nimet äännetään pieleen seitsemässä tapauksessa kymmenestä. Ei ole pakkoruotsi pysynyt päässä.

    VastaaPoista
  6. Blogin kunkulle: Kiitos avoimmuudesta! Tuo helpotti!
    Joudun itse uurastamaan aivan hillittömästi, saadakseni edes jotain hovikelpoista kentälle. 50 kierrosta... tuntuu tutulta, enkä edes runoile.

    VastaaPoista
  7. En ole nyt aivan varma, mutta muistelen että Amerikan itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja John Morton oli Delaware'sta ja suomensukuinen, joka Taalainmaalta tai Suomen Suomesta.

    Onhan tuolla vaikutusvaltaisia ihmisiä, Benjamin Franklin ja Thomas Jefferson.

    Minkähännäköinen Suomen itsenäisyysjulistus on? En muista ikinä missään nähneeni.

    Todella hienoa kaunokirjoitusta. Mutta se olikin oma ammattinsa silloin, oli ihminen sihteeri tai kirjanpitäjä tai kirjailija, piti osata kaunoa.

    VastaaPoista
  8. Ad Anna Mikkola:

    Minulta ei onnistu "vedä" ja "työnnä" edes suomeksi, saatika push / pull. Jostain syystä Tirez / Poussez on helpompi.

    VastaaPoista
  9. Xittu siinä Hergéssä mitään suhuässää on. Se on soinnillinen eli pitäisi kirjoittaa suhuzeta, jota ei Suomessa mistään löydä. Virossa se kyllä on vakiokamaa.

    VastaaPoista
  10. Ruotsalaisten sanojen ääntämyksessä yleinen virhe on lausua -kt- kuten -k- siis aktie lausutaan [aktshie] po [aktsie]. Tällä blogilla jo aiemmin on todettu, että Aktia tulee kreikasta (rannikkoa tarkoittava sana), joten sitä ei lausuta [aktsia] vaan kuten suomeksikin.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi:

    Ei niin. Minun korvaani se on sama äänne kuin nimen Jacques alussa, mutta kun en viitsi opetella foneettisia translitterointeja.

    Hergé muuten on nimikirjamet G.R. (Georges Remi) nurin käännettyinä ja ulos äännettynä - er [ž]e.

    Kun tapasin hänet muinoin, häntä puhuteltiin Monsieur Hergéksi, eli taiteilijanimi oli niin vallitseva, että oikea nimi olisi kukaties kelvannut tietokilpailukysymykseksi.

    VastaaPoista
  12. Eivät suomalaiset ihan kaikkea kunniaa väärinääntämisestä voi itselleen ottaa.

    Pitkään hämmästelin, että kenestäköhän on kyse, kun tukholmalainen ystäväni puhui laulajasta nimeltä "tomjuuns" ennen kuin hoksasin, että kysehän on "tom tsounssista" [tom jones].

    Useimmat saksalaiset taas järjestelmällisesti lausuvat englanninkielisissä sanoissa toisena kirjaimena olevan a:n e:nä, ja niinpä esim. saksalaiset pienokaiset käyttävätkin hyvin yleisesti"pempöös"-merkkisiä vaippoja [Pampers].

    VastaaPoista
  13. Suomen itsenäisyysjulistus on esillä mm. Porvoossa.

    Teksti kuuluu

    ME ALEXANDER I.

    Jumalan Armosta, Kejsari ja Itzewaldias yli koko Ryssänmaan
    etc. etc. etc.
    Suuri Ruhtinas Suomen maasa
    etc. etc. etc.
    Teemme tiettäwäxi: Että sitte kuin ME Sen Korkeimman edeskatzomisesta olemma ottaneet Suuren Ruhtinan-maan Suomen hallituxemme ala, olemma ME tämän kautta tahtoneet wahwistaa ja kiinittää Maasa olewan Christillisen Opin ja perustuslait niin myös niitä wapauxia ja oikeuxia, kuin kukin Sääty nimitetysä Suuresa Ruhtinan-maasa erinomattain, ja kaikki sen Asuwaiset yhteisesti, niin ylhäiset kuin alhaiset tähän saakka Constitutionin eli säättämisen jälkeen owat nautineet: Lupaamme myös pitää kaikkia niitä etuja ja asetuxia wahwana ja järkähtämättömänä heidän täydellisesä woimasansa. Suuremmaxi wisseydexi olemma ME tämän Wakutus-Kirjan MEIDÄN omalla kädellämme ala kirjoittaneet. Annettu Bårgåsa sinä 15. (27.) päiwänä Maalis-Kuusa 1809.

    Pääkirja on korkiammasti omalla kädellä alakirjoitettu.

    ALEXANDER

    Että tämä on meidän kieleemme oikein käätty, wahwistaa Armollisimman käskyn jälkeen
    Rob. H. Rehbinder Palwelusta tekewä H. M. Kejsarin tykönä
    Suomen Asioisa.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia:

    Suomen 1917 itsenäisyysjulistus löytyy kuvana osoitteesta
    http://www.jyvaskyla.fi/ksmuseo/haloo/harrastukset/itsenaisyys2.htm

    Useimmat nimikirjoituksista ovat luettavissa.

    - - -

    Ihailen erikoisesti Elisa Lönnrotin ja Eino Leinon käsialaa. Molemmat kirjoittivat lievästi sanottuna paljon ja järkkymättömän sujuvanselkeällä käsialalla.

    Leinoa ihmettelen.

    VastaaPoista
  15. Ad Pluribus:

    Muistakaamme, että pakkosinuttelu oli sekoitus Ruotsin matkimista ja rähmällään oloa. Minun sukupolveni osoitti joskus harkittua epäkunnioitusta sinuttelemalla sellaisia vanhempia henkilöitä, joiden arveltiin pahastuvan.

    Näistä fiksuimmat pareeraasviat sinuttelemalla takaisin. Tapa on tallella.

    Ruotsissahan kuningas sanoo kaikille "du". Poliittinen kerma päätti joskus 70-luvun alussa, että Ni on tasa-arvon vastaista, ja siitä syntyi pakkosinuttelu.

    Muistelen että esimerkiksi Yleisradiossa mm. Eino S. Repo olisi ollut tämän aatteen esitaistelija. Monilla muillakin työpaikoilla tehtiin kollektiivisa sinunkauppoja.

    Itse kuvittelisin, että ainakin eräät ammattiryhmät ovat viran puolesta pakko-sinuja - lääkärit, professorit. Taustalle olisi siis muinoinen puhuttelu "veli", jota voitiin käyttää vieraastakin, jos hän oli kollega.

    Tästä on muistona H.V., hyvä veli.

    VastaaPoista
  16. Joskus 1980-luvulla kansainvälisessä seminaarissa akateemikko esittäytyi ja sanoi, että nimi normaalisti äännetään von vrigt, onhan hän Suomessa.

    VastaaPoista
  17. Olen elänyt sellaisessa kuvitelmassa, että suhuzeta on vallan Suomessa virallisestikin aakkosiin lisätty.

    Venäjän painottomat o-kirjaimet tosiaan lausutaan a:ta muistuttavana äänteenä, Dostojevskissä sen e-kirjaimenkin kohtalo on useasti kadota jonnekin i:n tienoille. J on vahva ja hieman venyy ja sointuu, siinä ei esiinny suomalaista laiskottelua.

    Muttapa niin, eihän sillä siis varsinaista väliä ole. Suomalaisittainkin paukauttamalla se on ihan ymmärrettävä sana. Venäjän ääntämyksen rakenteesta oppii mielestäni parhaiten tarkkailemalla teksteistä miten he translitteroivat länsimaisia nimiä. Itse olen Shaan Konneri -fani.

    Olen päättänyt mennä kurssille opettelemaan miten ranskaa kirjoitetaan. Siitä olisi apua museoissa käydessä.

    Minua on muuten pitkään ihmetyttänyt se, miksi kieltä ihan hyvin osaavista ihmisistä saa sähköpostilla lähinnä jonkinlaisen raivoisan yhdyssanaongelmaisen ja hahmotuskyvyttömän kuvan. Kenties se meillä humanistisemmilla on niinkin, että tekniikan ihmeiden kuten tekstieditorin kanssa taisteleminen vie kaiken huomion, ja sitten ollaan vain tyytyväisiä kun jonkinlainen raapustus saadaan lähetettyä.

    Tai nopeus sokaisee: koko ideahan on nopeus, kommunikoi kaikki sekunnissa, joten muodolla ei enää ole väliä.

    Jos ihminen opettelisi kirjoittamaan tikulla hiekkaan ja sitten sille jonain kauniina päivänä tuupattaisiin paperi ja kuulakärkikynä eteen, mitähän syntyisi.

    VastaaPoista
  18. Suomalaiset ovat turhankin arkoja ominpäinääntäjiä. Muistan kavahtaneeni pystyyn, kun riikinruotsalainen uutistenlukija lausui "mäksikku sitty"

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi:

    Se kaupunki on nykyisin poliittisesti korrektisti thiudad de mehiiko - suomea puhuttaessa.

    Mexico City on imperialistien kieltä.

    VastaaPoista
  20. Miksiköhän sana Yhdysvallat on kanonisoitu tarkoittamaan Amerikan yhdysvaltoja, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua Meksikosta kun maan nimi on oikeastaan Meksikolaiset yhdysvallat (Estados Unidos Mexicanos).

    No vitsailu sikseen. Amerikkalaiset ovat isompia ja vahvempia joten ne määräävät 50 - 31.

    Mutta kyllä harmittaa kun hyvät ns. sovinnaisnimet kadotetaan valikoivasti poliittisen korrektiuden nimissä. Wikipediassa suomalaiset wikinatsit mm. ovat hävittäneet hyvin suomalaiseen äätämiseen sopivia vanhoja sovinaisnimiä. Tilalle on tullut heidän omasta mielestään oikeita. Kornia on tietenkin se, että pc ei koske johdonmukaisesti kaikkia nimiä vaan valikoiden.

    Kun tarpeeksi asioita sotketaan, niin niiden väliltä katoaa yhteys ja sivistys kärsii.

    VastaaPoista
  21. хороший брат

    Kiitos hyvästä blogista.
    Kaikki mitä venäjän lausumisesta kirjoitettiin pitää sinänsä paikkansa. S - kirjain vain on se erittäin tärkeä.

    Sen erottamiseen lausutaanko jokin ooona vai aaaana tarvitaan sävelkorvaa ja sen hoksaamista, että paino ei yleensä ole ensimmäisellä tavulla.

    Esimerkki: Maito eli молоко, lausutaan translitteroituna malakoooo.

    monia esimerkkejä olisi, mutta tässä nyt yksi.

    Venäjän lukemista ja lausumista helpottaa se, kun tajuaa kielen pohjaavan indoeurooppalaisiin sukukieliinsä, saksa, englanti, jopa ruotsi. Ranska on monien sanojen pohjana tai sanoja on taivutettu ranskasta tai ranskalaisittain. Eli monissa sanoissa on pohjana latina.

    Esimerkki: лидер,lausutaan translitteroituna Liider, eli todella suuri päällikkö, joka vain johtaa, pohja englantia.

    Nimet kirjoitetaan venäjäksi juuri niin kuin ne lausutaan, myös ulkomaiset paikannimet. Helsingistä tulee Хелсинки.

    Esimerkki latinan vaikutuksesta: nähdä on venäjäksi видит, viidit. Kemppinen tietää miten tämä taipuu latinaksi.
    Veni, vidi, vici (lainattu Asterixista).

    Venäjän on suhteellisen lyhyttä kirjoittaa, olla - verbiä ei käytetä kovin paljon, joten se tekee kielen puhumisesta nopeaa ja aloittelijalle, kuten yours truly -kin on.

    Aakkoset on kaiken pohja ja ne oppii kirjoittamalla, aloitin niin että kirjoitin suomea venäjäksi. Ensimmäinen sana jonka muistan kirjoittaneeni kyriilisesti oli Илта - саномат, eli Ilta - sanomat. Kun löysi oikoteitä opiskeluun, kuten venäjän pohjalta suomeen otetut sanat, kuten: kassa, palttoo, tuumata, kitara, siisti (eli puhdas voidaan periaattessa johtaa sieltä myös).

    Venäläisen kaunokirjoituksen tai koneella kirjoitetun kursivoidun tekstin lukeminen on aivan oma haasteensa, koska kirjaimet muuttavat ulkomuotoaan hurjasti.

    Kiitos hyvästä blogista.

    VastaaPoista
  22. Itse olisin sanonut siudad - Latinalaisessa Amerikassa e:tä ja i:tä edeltävä c äännetään ässänä. Ellei sitten Meksiko ole poikkeus muista Lattareista? Helpolla ei pääse näiden ääntämisten kanssa... mutta kiinnostavaa on.

    VastaaPoista
  23. Olen harkinnut siirtymistä sähköposteissa kuvatiedostoihin.
    Kirjoitan paperille ja napsaan tuloksesta kuvan kameralla, joka on kiinni kirjoitustilan yläpuolella. Siihen voi vaivattomasti piirrelläkin vaikka hämähäkin kuvia, jos on tarpeeksi riettaalla tuulella.

    Sähköposti on riistänyt jotakin tavallisen kirjeen ilmaisumahdollisuuksista.

    Tosin tuokaan ei pelasta minua olemasta auttamattoman pöljä. Ihminen on.

    VastaaPoista
  24. Venäjän painoton o

    Kauppakorkeakoulun syntyperäisen venäjän apuopettajan oppien mukaan painoton o ääntyy eri tavoin painollista tavua edeltävässä tavussa kuin kauempana painosta. Siitä ero aiemmassa kommentissa mainitsemiini Dostojevskin eri o-äänteisiin.

    Vieraat nimet suomen kielessä

    Varsinkin sähköposteissa on villi vaihtelu nimien taivuttamisessa. Suurta muotia on käyttää '-merkkiä joka paikassa, siis esim. Proust'n po Proustin. Olen yrittänyt seurata tätäkin asiaa kielioppaiden eri painoksista ja täytyy todeta ohjeistus sekavaksi. Testisanoina tehokkaat ovat Versailles ja Bordeaux, koska niissä ääntämys ja kirjoitusasu erkanevat sopivasti (edellisessä äänneasua päättynee konsonanttiin j...)

    .

    VastaaPoista
  25. Anna Mikkola:

    "Dostojevskissä sen e-kirjaimenkin kohtalo on useasti kadota jonnekin i:n tienoille."

    Itse asiassa ei ole, sillä e on painollinen. Kemppisen ääntämisenmukaiseen transkribointiin on sen verran huomauttamista, että myös e:tä edeltävä o on redusoitunut, eli dastajévskii on lähempänä tosiasiallista ääntämystä kuin dastojévskii.

    VastaaPoista
  26. Ad Pluribus:

    Olenko koskaan kertonut, että neuvostokasvatti V. Orlov on hyvä ystäväni ja kollegani Lappeenrannassa. Vaivaan häntä silloin tällöin kyselemällä venäjän ääntämisestä. Rouvansa Vappu O. toimittanee edelleen Tammen keltaisia ja lienee kovan tason tietäjä kummalisten nimien tranlitteroinnissa ja transkriboinnissa.

    Ellen erehdy, Vladimir O. ääntää pitkän Suomessa asuneena ja suomeksi väitelleenä äidinkielensä nimet "suomalaisittain".

    Dr. Blindin mainitsemasta nimien taivutuksesta suosittaisin pöljä-sääntöä eli siis Rabelais'n, Camus'n jne. Jos viimeinen tavu päättyy äännettynä vokaaliin, tarvitaan heittomerkki. Sievästi sanottu tuo Versailles, koska tarkka viimeinen fonemi lienee i:n ja j:n sekamuoto. J:tä sanotiin joskus puolivokaaliksi. Kuten tunnettua, latina ei tunne eroa - Julius = Iulius = IVLIVS.

    VastaaPoista
  27. Kemppinen:

    [i]Dr. Blindin mainitsemasta nimien taivutuksesta suosittaisin pöljä-sääntöä eli siis Rabelais'n, Camus'n jne. Jos viimeinen tavu päättyy äännettynä vokaaliin, tarvitaan heittomerkki.[/i]

    Silloin ei kuitenkaan taivuteta "Flaubert'n", kuten teit jutussasi, vaan "Flaubertin". Flaubert-nimessä viimeinen tavu ei pääty äännettynä vokaaliin, vaan sorautettuun ärrään. "Flaubert" äännetään [flobɛʁ].

    VastaaPoista
  28. Veikko Suvannolle:

    Voin aivan hyvin olla sen e:n kanssa ihan väärässä, kun sääntöjä en ole koskaan tainnut opetella turhan sitovasti. Perustui siis vain siihen miten sen itse sanoisin (lienee jonkinlainen muistikuva siitä miten olen kuullut sanottavan).

    Joskus suunnilleen vuosikymmen sitten latinaa opiskellessani (olin siinäkin laiska) tutustuin mainioon alkeiskirjaan, jossa sanasto annettiin paitsi latinasta suomeen, myös englantiin, ruotsiin, saksaan ja venäjään muistaakseni.

    Sähköpostikulttuurin hymiöt ovat alkeellisia, mutta universaaleja. Atk-keskuksen Jean-Philippekin leppyi yhteistyökykyiseksi ascii-taiteella, vaikka kuinka olin rasittava ja teknologisesti ottaen kädetön, sekä barbaarisesti yritin kaiken lisäksi kommunikoida väärällä kielellä.

    Virtuaalin olotiloja ilmaisevat kirjainyhdistelmäthän ovat jo siirtyneet puhekieleen. Se ei ole kaunista, mutta se on tehokasta.

    VastaaPoista