15. elokuuta 2007

Tie Tampereelle

Pitää paikkansa, että olen jutellut Ylikankaan kanssa useampaan kertaan viime aikoina, mutta kehutaan hänen uutta kirjaansa sitten kun se ilmestyy. Kehumisen aihetta näet on.

Tampere on minulle jollain tavalla kuollut kaupunki, vaikka kuvituskuva kieltämättä ei ole aivan ajan tasalla, se kun kuvaa Tammelan kaupunginosaa eräänä kevätpäivänä.

Tampereessa ei ole vikaa, kuten ei Turussakaan. Vikaa on siinä, että tiheimmät muistot ovat neljänkymmenen vuoden takaa ja niitä on paljon. Oli menty naimisiin siinä kirkossa joka on siinä torilla ja sitten oli lapsi ja talvisin isoisä eli appi hiihti Reuharille ja takaisin ja muisteli, miten hauskaa oli matkustaa sisävesilaivalla Helsinkiin suorittamaan ylioppilastutkintoa ja millaista oli opiskella Saksassa väitöskirjaa valmistaessa.

Isoisä oli ruvennut jo Joensuun kuuluisan koulun oppilaana musisoimaan Väisälän poikien kanssa ja myöhemmin Hannikaisen veljessarjan. Hän piti viulunsoittoa yllä loppuun asti ja sanoi, että se sopi kirurgille harrasteeksi erikoisen hyvin.

Tunnettuja nimiä on mainittava, koska nämä noin 1896 syntyneet maaseutulyseoiden kasvatit jättivät vahvan jäljen suomalaisuuden toisena aaltona. Sen saattaa unohtaa Helsinki-keskeisyydessään. Tampere, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Vaasa. Hämeenlinnan ja Oulun koulut tuottivat jo suomalaisuuden ensimmäistä aaltoa.

Hiukan muistojen viemänä kuuntelin Naxos-levy-yhtiön uudelleen lanseeraaman Kreutzer-sonaatin, joka oli aikoinaan ainoa tietämäni levytys, nimittäin Yehudi Menuhin ja sisarensa Hephzibah, 1936.

Ei sytytä. Kreutzer-sonaatin tulkinnasta odottaa jotain sellaista, mikä on omiaan herättämään inhoa ja kauhua vakavasti ajattelevissa kansalaispiireissä. Tulkinnan on toisin sanoen oltava epäsiveellinen. Kukapa sellaista saisi aikaan pikkusiskonsa kanssa?

Ja vaikka Menuhin oli suuri muusikko, mikään hänessä ei enää oikein iske. Ja soitossa on jotain sattumanvaraisuutta. Ja elleivät korvani minua petä, siskon flyygeli oli viritetty huolimattomasti. "Oikein" viritetty piano ja viulu eivät soi yhteen likikään kauniisti. Ei se tasavireisyys ole pelkkää puhetta.

Jousikvartetti voi hakea kappaleen vaatiman virityksen. Kuuntelen välillä Beethovenin 131:tä (a) ja erikoisen raivokkaalla päällä ollessani 135:tä (F). Hyvistä levytyksistä ei ole puutetta.

Varsinkin viimeksi mainittu on harvinaisen hurja juttu, jossa todella tuntee - kuten entinen kansa tapasi sanoa - että kuolema raapii persettä.

13 kommenttia:

  1. "Isoisä oli ruvennut jo Joensuun kuuluisan koulun oppilaana musisoimaan Väisälän poikien kanssa ja myöhemmin Hannikaisen veljessarjan."

    Olen itsekin Joensuun lyseon kasvatteja. Koulun vinttikerroksessa oli Väisälöille perustettu pyhättö, jonne rehtori vei uudet oppilaat äänessään kunnioittavaa värinää. Eipä kyllä syyttä.

    Koulusta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Opettajat olivat ja ovat vieläkin ammattitaitoisia. Koulun ranskanopettaja osasi noin kymmentä kieltä. Opettajat loivat oppimiselle todella virikkeellisen ympäristön ja tuo aika olikin onnellisinta elämässäni.

    Sain päähänpiston lukea lukion pitkän matematiikan yksinäni toisen ja kolmannen lukiovuoden kesällä. Lyhyt matematiikka kun mahdollisti neljännen kielen ottamisen lukujärjestykseen.

    Matematiikan opettaja lämpeni ajatukselle välittömästi. Hän teki kurssikokeet, järjesti tenttauksen ja korjasi ne omalla ajallaan.

    Muutoinkin opettajakunta teki parhaansa. Koulussa oli näytelmäkerho ja musisointia ja monta muutakin ekstra kurrikulaaria toimintaa. Oppilaskuntaa tuettiin ja sen ideoille annettiin sekä henkistä että materiaalista tukea.

    VastaaPoista
  2. Ad Antti Kortelainen:

    Jännittävää mutta ei yllättävää. Kuvaamani henkilöt (puhe on Isoisästä eli vaimovainajani isästä) kirjoittivat ylioppilaaksi 1915. Eräs ikätoverini - Kukkosia, joita siellä kyllä riittää - on välittänyt aivan samanlaista tietoa lyseosta 50-luvun lopulla ja 60-luvun alussa.

    Lieneekö koulu mennyt piloille nyttemmin? Joidenkin provinssilyseoiden kohtalo kuuluu olevan surullinen, minkä totean hyvin tietoisena siitä, että peruskoulu oli kaiken kaikkiaan välttämätön asia ja että osa peruskoulun vihaamisesta johtuu erehdyksestä. Ei se kuulemma nykyisin edes muistuta 80-luvun peruskoulua. Kertovat eräät ammatissa nykyisin toimivat.

    VastaaPoista
  3. Tampereesta.

    Luulin lapsena Tamperetta kulisseiksi TV2:n tarpeisiin.

    Mummulaan mennessä yritin aina katsella missä ne telineet on ja sainkin asiaan varmennusta, kun näin erään kerran talon takasivulla olevat rakennustelineet.

    Selvä juttu. Feikki mikä feikki.

    VastaaPoista
  4. Menuhin

    Minulla on teoria: kehityksen myötä makumme tekee kaaren sekalaadusta tasalaatuun ja takaisin. Käsityössä ei ollut kuluttajalle mitään erityistä hohtoa ennen teollista kulutushyödyketuotantoa, koska muuta ei ollut. Teollinen tasalaatu vapautti laadunheilahduksista alas. Vasta ajan myötä turtumus ja myös normilaadun ylitysten ikävä toi imua käsin tehdylle.

    Sama musiikissa: aikakausi, jolloin puutteellinen tekniikkakoulutus, harjoitusaika ja/tai yksilöllisen hehkutuksen korostus takasivat esitysten rosoisuuden on lähellä, sen kertovat vaikkapa kertomukset parin harjoituksen kantaesityksistä ja myös levytykset. Menuhin oli teknisesti varma, soinnillisen tasalaatuinen loistoviulisti, josta ihmelapsuuden vauhdittama pitkä ura tekivät legendan. Nyt teknsiä tähtiä on levyhyllyt täynnä, ja olemme alkaneet hakeutua kohti rosoja (kuunnelkaapa Gideon Kremerin viimeaikaista soittoa).

    Karajan on toinen esimerkki. Tuoreena mersukuskina (HvK:n suosikkiauto!) olen liikenteessä alkanut epäillä, että tasavarma takuulaatu on alkanut autoissakin kyllästyttää, kun yhä useampi naapuri valitsee toisin. Vaikka en minä ymmärrä miten Audissa olisi edes sitä yksilöllisyyttä kuin Mercedeksessä, ei se mikään autojen Gergijev ole sekään.

    VastaaPoista
  5. Bonnin takkutukka eli Ludwig van Beethoven tutustui Wienissä vuosisatojen vaihteessa englantilaiseen George Bridgetoweriin jonka viulismista hän oli riemuissaan. Kreutzer-sonaatin hän kirjoittikin alunperin tätä viikaria silmälläpitäen, mutta omistus kariutui kuumapäisten muusikoiden ihastuttua samaan neitoon ja "Sonata mulattica Composta per il Mulatto Brischdauer/gran pazzo e compositore mulattico" sai uuden kantaesittäjän Rudolph Kreutzerista.
    Riepottelevan haastavaa, ihanan kuumottavaa musiikkia.

    VastaaPoista
  6. Ad Dr. Blind:

    Olipa tiiviissä muodossa kaikki olennainen.

    Onneksi on joitakin poikkeuksia. Samassa Naxoksen sarjassa on jokseenkin nuoren Rubinsteinin soittamana suuri määrä masurkkoja. Sanoisin tuntevani ja vallankin Rubisteinin peruslevytyksen. Nämä vanhat viehättävät, sillä soittaja on vielä riemuissaan vasta valmistuneesta tekniikastaan ja tulkinoissa on... viattomuutta.

    Henkilökohtaiseisista syistä Michelangelin Chopin-sekalevyllä (DGG) olevat masurkat silti pysyvät Suomessa pyhinä.

    VastaaPoista
  7. Ad Dr.Blind

    Karajanin Beethoven-intepretaatiot tuppasivat muistuttamaan eilistä hengitysilmaa Taka-Töölössä. Hän käytti valitettavasti samaa lihamyllyä sorttimentista riippumatta. Ehkä ysi toimii (-77) moisena jylhyilynä, mutta ei Beethovenia muuten saisi noin sössätä.

    Kremerin fasinoivista sonaattilevyistä saa kiittää myös Marta Argerichia.

    VastaaPoista
  8. "Tulkinnan on toisin sanoen oltava epäsiveellinen. Kukapa sellaista saisi aikaan pikkusiskonsa kanssa?" No, varmaan Jerry Lee Lewis. Hänen yhteislevytyksillään siskonsa kanssa ei tosin viulunsoittoa juuri kuulla.

    VastaaPoista
  9. Ne tekivät sen meidän aikanamme. Keskikoulu kuopattiin, mutta saimmepa lukea opin kunnianarvoisassa - suorastaan klassillisessa - Joensuun Lyseossa vielä vanhan koulukunnan mukaan.

    Syksyisin kylvetettiin lehtikasoissa ja keväisin vanhat räjäyttelivät pihalla koulukassejaan. Luokassa saatettiin pistäytyä jopa moottorisahan voimin.
    Kauniina kevätpäivänä ohikulkijat saivat tuon tuostakin nauttia raikkaista vesipussipiloista.
    O tempora o mores. Enää on vain hiiriä, ei ihmisiä.

    VastaaPoista
  10. Opiskelu ja kouluruoka vielä maksoivat. Kun jäätelökoju keräsi oppilaita keväisin koulun viereiselle jalkakäytävälle, saattoi vinttiluokan ikkunoista heilahtaa vedellä täytettyjä eväspusseja kaikkien riemuksi.

    VastaaPoista
  11. Aamunkoitteessa hosuen ulos sylkäisemälläni RUK:n johtajakommenttilla tarkoitin vallitsevaa nykysuuntausta jossa, samaan tapaan kuin Fahhrenheitissä kirjat jätetään lukematta, mutta

    pieni joukko tekee vastarintaa opettelemalla kirjoja ulkoa.

    ei uskalleta katsoa todellisuutta sellaisena kuin se ihmissilmälle välittyy vaan hoetaan yhdestä ainoasta Tuntemattomasta Sotilaasta ulkoa opittuja tokaisuja.

    Suomalaiset johtajat ovat siis päättäneet pitää päänsä pensaassa, sen sijaan että uskallettaisiin myöntää maailman muuttuneen peruuttamattomasti.

    VastaaPoista
  12. Olisiko niin, että samalla tavalla kuin sotilaat valmistautuvat aina edelliseen sotaan, valmistautuvat poliitikot aina edellisiin vaaleihin.

    Tästä mieleeni taulukkolaskenta.
    Minä pidän siitä ehkä liikaakin.

    Se on muuttanut maailmaa käsittämättömän paljon.

    Monen monta vuotta näytti talouskulkevan noin seitsemän vuoden aalloissa.

    Rahoituksen saaminen kesti viikkoja, kun pankin tai muun rahoituslaitoksen väki räknäsi paperit ja laskelmat. Nyt taulukkolaskenta tekee skenaariot muutamassa hetkessä ja rahoituspäätös on selvä ennen kuin hakija ehtii edes kirota.

    Kolmas nurkka.
    Tuttavani, keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja, kaipaili työvoimaa. Sanoi haluavansa lamasta selvinneitä täti-ihmisiä, jotka ymmärtävät että ne numerot on rahaa, joilla on vaikutusta ihmisten elämään, eivätkä vain pelimerkkejä.
    Merkillinen ihminen.

    VastaaPoista
  13. Tasalaatu ja samankaltaisuus (samankaltaistuminen) tappaa yksilöllisyyden, joten toki pitää olla erilaista. Valitettavasti etenkin teollisissa tuotteissa yksilöllisyydeltäkin puuttuu sisältö ja se on samaa tasapäistämistä kuin kaikki muukin. Tällöin tarvitaan paljon yksilöllistettyjä asioita, ja ongelmaksi muodostuu se, että yksilö hukkuu sinne jonnekin yksilöllisyyden keskelle...

    VastaaPoista