17. heinäkuuta 2007

Rajapinta

The blogger claims that the trivial technical term "interface" can help to understand certain non-representative, but possible very profound meanings of images, and uses as an example old Russian icons.

Sanoin eilen kirjoittaessani Andrei Rublevista, etten pidä elokuvista.

Olipa kerran ranskalainen runoilija, joka sanoi, että kirjoittamisen on oltava musiikkia, ennen kaikkea musiikkia. Ellei se ole... se on vain kirjallisuutta. Et tout le reste est littérature.

Ja oli toinen, tämän ystävä, joka puhui linnoja ja vuodenaikoja. "Kenen sielu olisi viaton?

Kuuntelin kuuliaisesti Amazonin avokätiset näytteet Glenn Gouldin ihmeellisellä tavalla uudelleen konstruoidusta nuoruudenlevytyksestä, Bachin Goldberg-sarjoista, joista pidän erikoisen paljon.

En edelleenkään pitänyt tästä esityksestä. Kun ei Gould soita Bachia, vaan Gouldia (paitsi parissa varhaisessa konsertossa). Olen siis eri mieltä kuin vanha kaverini J. Isopuro ja moni muu.

Elokuvaohjaaja Robert Bressonin fimeistä ainakin Au hazard, Balthasar kuuluu samaan ryhmään kuin Rublev ja pari Bergmania (Kuiskauksia ja huutoja on ehkä sittenkin hienoin). Katsoin kerran Pariisissa kaikki Bressonit ja Resnaisit ja suuren määrän 30-luvun Renoiria, Ophulsia ja Abel Gancea ja Jean Vigon kaikki kaksi elokuvaa Vasemman rannan pienissä teattereissa ja jatkoin siitä Jean-Pierre Melvilleen, joka on jotenkin parempi kiuin Uuden aallon isot nimet.

Kuolemaantuomittu on karannut on kai kuuluisin Bressoin elokuvista, mutta Balthasar, merkillinen tarina aasin kärsimyksistä, on järkyttävin.

Bresson julkaisi ohuen kirjan ajatuksia elokuvasta. Minulla on sellainen muistikuva, että olisin kääntänyt niitä Parnassoon.

"Debussy soitti itseään pianon kansi kiinni."

Juuri niin se on.

Andrei Rublevin maalaamat freskot, Tarkovskin elokuva ja kaikki nyt mainitut teokset ovat rajapintoja.

Teknillinen korkeakoulu sanoo, että rajapinta (interface, Schnittebene) on laite, joka yhdistää periaatteessa yhteen sopimattomia kojeita tai järjestelmiä, kuten siis esimerkiksi ihmisen ja koneen.

Kuva yhdistää katsojan johonkin, jos kuva on todella hyvä. Onko se liikkuva kuva tai liikkumaton, sillä ei ole suurta merkitystä.

Huomenna katson taas kerran Ranskan television vanhan dokumentin Cézannesta, joka etsi maisemaa kunnes löysi sen. Ehkä hän oli uuden ajan suurin maalari. Onneksi hän oli niin sitkeä ja niin vähän kiinnostunut maineesta, että eli vielä, kun muutkin alkoivat ymmärtää.

Cézannen kuvassa vuori tulee katsojaa lähelle ja sitä ympäröivä taivas on taivas kahdessa mielessä. Väreistä on poistettu kaikki tarpeeton ja viivoja ei ole juuri ollenkaan.

13 kommenttia:

  1. Yamahan Disklavier Pro eli tietokoneohjattu flyygeli on saatu soittamaan Glenn Gouldin vuoden 1955 taltionti Goldberg-variaatioista yhdysvaltalaisen Zenph Studiosin kehittämällä menetelmällä. Se rekisteröi äänitteestä kosketuksen voimakkuuden ja muut äänen laatuun vaikuttavat tekijät. Näin ilmeisesti saataisiin aikaan live-konsertti pelkästä äänitteestä. Jos Gloud eläisi hän olisi varmaan innoissaan (arkusta päästyään olletikin). Hän ei elämäkertojen perusteella alkuunkaan kestänyt live-konsertin jännitystä vaan väitti, että vain äänitysstudiossa saadaan paras lopputulos. Nyt parempaa lienee sitten odotettavissa, kun äänite ei kuitenkaan saa akustisesta äänestä kaikkea talteen.

    VastaaPoista
  2. Vilkaisin tuonne Amazonin sivuille. Tuo äänite mihin viittasit on näköjään edellä mainitulla tavalla tehty. Tunkkaisen kuuloista. Johtuneeko Amazonin näytteisen tarkoituksellisen huonosta laadusta? Joka tapauksessa voisi ajatella, ettei Zenphin tekniikalla kaikkea kuitenkaan pianosta irti saada, joten äänitettävä akustinen lopputulos olisi huonompi kuin se mitä Gould itse tarjoili.

    VastaaPoista
  3. Robert Bressonin Au Hazard Baltazar on sietämättömin elokuva ikuna. Viikonloppuna nähty ja kauhisteltu Rantasalmen sulttaanikin on katsottavampi elokuva. Muista näkemistäni Bressonin elokuvista olen kyllä pitänyt. Mutta J. Vigon L'Atalante on kyllä jo ihan omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
  4. Ad Ville:

    Minulle sietämättömin on Antonionin Ammatti - reportteri. Kun pidin hänen mustavalkoisistaan niin paljon, ja Punaisesta erämaasta.

    Bressonin tuotannossa Lancelot du Lac käy hermoilleni, koska en lopultakaan näe siinä paljon muuta kuin tuijottelua.

    Balthasar on uskonnollinen - jansenistinen tulkinta (Pascali tapaan), ja päähenkilöt ovat se aasi, jolla Jeesus ratsasti, Maria Magdaleena ja Katumaton ryöväri.

    Lopun kuva aasista ja lampaista on kuin ikonin joulu.

    Koleat ihmiset on Bressonin kuva kristityistä eli uskovaisista.

    VastaaPoista
  5. Rajapinta määrittää sallitut yhteydet kahden järjestelmän välillä eli kertoo, mitä toinen pääsee näkemään toisesta. Sen lisäksi että rajapinta yhdistää, se myös erottaa. Tässä mielessä suomenkielen sana on parempi kuin englannin interface.

    Kuva lienee siis rajapinta tässäkin mielessä: teoksen tekijä näyttää katsojalle jotain, mutta jättää jotain näyttämättä.

    VastaaPoista
  6. 'The blogger claims that the trivial technical term "interface" can help to understand certain non-representative, but possible very profound meanings of images, and uses as an example old Russian icons.'

    *
    Loistava aloitus - mutta kuka on vastuussa näistä väitteiden kaltaisista 'itsereflektioista'?

    VastaaPoista
  7. Cezanne vaan poisti kuvasta minuuden, joka toki on tarpeeton.

    VastaaPoista
  8. Pardon.Tämä ei mitenkään liity
    päivän aiheeseen,mutta haluan pa-
    lata Orwelliin.30. kesäk. kirjoitin
    G.Orwellin teoksesta "Puilla pal-
    jailla Pariisissa ja Lontoossa"
    /Down and out in Paris and London.
    Väitän,että etenkin Pariisi-osuus
    on osittain fiktiota.Juttu on liian
    sujuva ja viihdyttyvä ollakseen
    totta.Taisi Orwell panna omiaan.
    Mutta h-tin hyvä juttu joka tapauksessa.
    terveiset Pariisin 5. arrondisse-
    mentista!

    VastaaPoista
  9. Ad Frank Finatra:

    Hyvin luettu. Muistikuvani ovat hataria, mutta luin suomentamisen aikaan todella paljo Orwellista ja olen elänyt siinä käsityksessä, että hän oli kirjailija ja pani siis omiaan. Muistelisin, että Lontoon "köyhyys" oli siinä mielessä itse keksittyä, että hänellä olisi ollut parikin rikasta tätiä käden ulottuvilla.

    Pariisin kuvaus on upea ja perustuu omiin kokemuksiin, mutta tietääkseni kukaan ei ole pitänyt tarpeellisena tsekata faktoja.

    Tiedämme niin hyvin - esimerkiksi Henry Millerin Pariisi-kirjoista, joihin myös "kääntäpiirit" kuuluvat, että "omien kokemusten" kirjaaminen lyö yleensä lähipiirin ällikällä.

    Klassinen kuppilakikka on huomauttaa Hemingwayn "Nuoruuteni Pariisista" (Movable Feast) verrattuna Gertud Steinin tarinaan puritaanisesta ja säikystä pikkupojasta, jonka nimi oli Hemingway (Alice b. Tklasin omaelämäkerta).

    Luuloi mukaan myös Orwellin Homage to Catalonia on jopa poliittisesti epäluotettava. Hän toisin sanoen suurentelee oman porukkansa POUMin aikaansaannoksia ja vähättelee systemaattisesti etenkin kansainvälisen prikaatin panosta.

    So it goes.

    Meillä olisi Suomestakin esimerkkejä, mutta en kerro.

    VastaaPoista
  10. Taistolaiset?
    Tai sen puoleen mitkä tahansa julkisuudessa toimivat poliittiset tai ideologiset ryhmittymät?

    VastaaPoista
  11. Ymmärrän ihastuksesi, mutta m'en pysty katsomaan Balthazaria kovinkaan pitkään, koska olen ns. monimediasukupolven kasvatteja ja mielestäni tietyt tarinat sopivat paremmin kirjoihin (jotka voidaan pitää sitten suljettuina).

    Antonionia vihasin parikymppisenä, mutta vanhemmiten olen oppinut ihailemaan hänen harhailuelokuviaan. Itseasiassa ostin kyseisen Ammatti: Reportterin reeveereeversiona ja olen sitä mieltä, että se on sekä ajankohtainen että myös hieno tarina. Ajankohtainen siksi, että se käsittelee yksilön identiteettiä, ja sitä kuinka yksilö itse, valtio ja markkinat yrittävät kukin määritellä sen (ehkä).

    Muuten: tuijottelu ei ole mielestäni niin paha kuin päättymätön keskustelu. Tätä esim. Godard ei ymmärrä mielestäni. Toisaalta kumpikaan ei yksin tai yhdessä riitä.

    Asiasta viimeiseen: olisi hienoa, jos Suomessa olisi laadukasta, ei-akateemista ja ajankohtaista elokuvaKESKUSTELUA ylläpitävä keskustelufoorumi ja lehtijulkaisu. Tällä hetkellä leffakeskustelua dominoivat eräs nimeltämainitsematon suomalainen cinefiilien napanöyhtäuutiskirje, akateeminen snobismi tai nuorten vihaisten, videovuokraamojen kasvattamien miesten ylläpitämät hyvää/huonoa/niinhuonoaettäonjohyvä -tyyppiset julkaisut.

    VastaaPoista
  12. Asiasta viimeiseen: olisi hienoa, jos Suomessa olisi laadukasta, ei-akateemista ja ajankohtaista elokuvaKESKUSTELUA ylläpitävä keskustelufoorumi ja lehtijulkaisu.

    Satuin tuossa joskus törmäämään suomalaiseen länkkäriyhteisöön netissä. Linkkiä ei ole eikä laadustakaan ole tietoa, koska en semmoista yrittänyt etsiä. Ainakin Teeman länkkäreitä arvosteltiin.

    Voithan aina perustaa haluamasi kaltaisen yhteisön.

    VastaaPoista
  13. Rauno Rasanen kirjoitti...

    'The blogger claims that the trivial technical term "interface" can help to understand certain non-representative, but possible very profound meanings of images, and uses as an example old Russian icons.'

    *
    Ai että minä kirjoitin näin - no en varmaan?

    Hmm...ehkä vähän tuohon suuntaan kyllä, mutta Kemppinen oivalsi verbaalisesti paremmin kuin minä, että kyseessä todella on rajapinta - rajahan yhäaikaa aina yhdistää sekä erottaa ...

    Jotain tällaista kyllä tarkoitin...

    VastaaPoista