16. heinäkuuta 2007

Kolokol

Andrei Rublevin ihmettelijät eli useimmat katsojat ja kriitikot eivät huomaa, että tämä elokuva on ikonitaidetta. Se on hyvin tarkasti sommiteltu ja se liittyy hyvin tiukasti perinteeseen.

Todellinen Andrei Rublev oli ikonimaalareista suurin. Tästä asiasta on virallinen päätös 1500-luvulta, ja se taitaa olla sisällöltään oikea.

Elokuva Andrei Rublev ei suinkaan sisällä viittauksia esimerkiksi Kurosawaan, vaan sikäli kuin ymmärrän kaikkiin elokuvan suuriin suuntauksiin ja useisiin kymmeniin tekijöihin, kuten Langiin ja Pabstiin, Griffithiin ja von Sternbergiin, Antoioniin ja Felliniin ja niin edelleen. Alun ja lopun ilveilijä ja narri sisältää monia elementtejä mykkäelokuvan koomikkoihin, Chaplinista alkaen.

Ei ole ihme, että suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli ihmeissään tämän elokuvan kanssa, jonka valmistaminen lienee maksanut mielettömiä. Sehän sisältää selvän kertomuksen vallanpitäjien julmuudesta ja kansan kärsimyksestä, ja koska sekä ikoni että kirkonkello puhuttelevat suoraan Jumalaa, elokuva oli sen – ja nykyisen – ajan valtiollisen johdon kannalta sopimaton.

Niinpä ne elokuvan versiot, jotka luulemme nähneemme, ovat hyvin erilaisia kuin tekijän tarkoittama. Jo vuosia DVD:nä myynnissä ollut 205 minuutin eli 3 tunnin 25 minuutin versio on täysin johdonmukainen ja käsitettävä. Se kannattaa tosin katsoa yhtäjaksoisesti, mielellään sateisena heinäkuun päivänä.

Erikoista, että filmi sai 1970-luvulla kiitosta ja palkintoja, koska ensin Neuvostoliiton ja sitten Yhdysvaltain leikkaamana puolitoistatuntisena se oli varmaan käsittämätön. Omat mielikuvani, varmaan Mannerheimintien elokuvateatteri Capitolista, sekoittuu Iivana Julman toiseen osaan, joka on tunnetusti keskeneräinen. Olen katsonut tätä ennekin DVD:ltä, mutta koska en pidä elokuvista enkä harrasta niitä, en silloin paneutunut asiaan.

Tarkovskille kävi toisin kuin Bergmanille, jonka uusimmat elokuvat ja televisioelokuvat ovat ihastuttavia, etenkin se, jonka suomenkielistä nimeä en muista, Larmar och gör sig till – metelöi ja on ollakseen. Tarkovskin Nostalgia oli sillä tavalla yksityinen, ettei se ottanut mukaansa, toisin kuin Rublev.

Oudon hienosti elokuvan aikakausi on rakennettu ja tutkittu. Se joukkio, joka viettää pakanallista juhannusta riehuen alastomana humalassa, muuten viittaa melko varmasti suomalaisiin. Tuohon aikaan eli 1400-luvulla slaavit olivat saamassa aikaan ruhtinaskuntia myös Moskovan itäpuolelle eli sinne, jossa tarina näyttää tapahtuvan. Elokuvassa puhutaan vain ”pakanoista”. Ketkäpä olisivat olleet pakanallisempia kuin heimoveljemme ja esi-isämme?

Kellon valaminen on myös mahdollista. Tuo vaativa taito oli Venäjällä noussut aika pian Italian ja Bysantin jälkeen, ainakin 1100-luvulla. Kello on venäjäksi Kolokol. Tsaarin suunnaton kolokol tuli Moskovassa tulipalon takia alas ja särkyi, mutta maailman suurin kirkonkello on edelleen samassa kaupungissa.

Nyt olen itsekin varauksitta sitä mieltä, että tämä on selvästi yksi kymmenestä kaikkien aikojen hienoimmasta elokuvasta. Sen sielullisesti läheisin kumppani on Ingmar Bergman. Valitettavasti en osaa sanoa, mikä hänen elokuvistaan. Seitsemäs sinetti? Kuin kuvastimessa?

Asiantuntijat eivät tunne Raamattua. Elokuvan alkupuolella esiintyjä lukee ulkoa korinttolaiskirjettä, vihkikaavan jaksoa rakkaudesta. Katsoja voisi muistaa, miten tuo elokuvassa esittämättä jäävä jakso päättyy – Tarkovskin ja Bergmanin elokuvien avain:

”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”

10 kommenttia:

  1. "Olen katsonut tätä ennenkin DVD:ltä, mutta koska en pidä elokuvista enkä harrasta niitä, en silloin paneutunut asiaan."

    Jaa-a. Mitenkähän tuohonkin lauseeseen pitäisi suhtautua???


    Maistelen juuri nyt viimeisiä tanniineja elokuvasta "Cat on a hot tin roof" ja täytyy kyllä todeta, että hyvältä maistui.

    On vaikea löytää elokuva, jonka dialogin jokaisen repliikin voisi poimia aforistiseen kokoelmaan. Melkein.

    Elokuva taidemuotona on muuten myös hyvä indikaattori mittaamaan ajan juoksua ja yhteiskunnan henkistä ynnä psykososiaalista muutosta.

    Hektisen aikamme lapset kokevat esim. Tarkovskin kuvallisen kerronnan luultavasti äärimmäisen hitaana, puuduttavana ja yksitotisena. Eläväksi esimerkiksi käy allekirjoittanut, joka harjoittelijaelokuvafriikkinä yriti kahdesti ja urheasti katsoa T:n "Peilin". Taisin molemmilla kerroilla nukahtaa.

    Anteeksi Andrei...

    Lisäksi Riitta Nelimarkan 7 veljestä animaatio kuivui sanan mukaisesti käsiin eräässä alakoulun luokassa parisen vuotta sitten.

    No. C`est la vie.



    t. catulux (oman salasanansa unohtaneena)

    VastaaPoista
  2. Larmar och gör sig till (1997):
    Klovnin seurassa Finland
    Dabei: Ein Clown Germany
    En présence d'un clown France
    En presencia del payaso Argentina
    I klovnens nærvær Norway
    In the Presence of a Clown (undefined)
    Na Presença do Palhaço Portugal
    Vanità e affanni Italy

    Suomenkieliset nimet löytyvät useimmiten helposti osoitteesta
    http://akas.imdb.com

    VastaaPoista
  3. 20 vuotta sitten ensi kerran nähtynä Andrei Rublev herätti kaksi voimakasta ajatusta: Tasa-arvoa ei ole olemassa ja taiteilija ei tiedä mitään, vaan vaistoaa.
    Sen vaiston selittäminen ihmisille, jotka lukevat vasemmalta oikealle, on mahdoton ja hyödytön tehtävä.

    VastaaPoista
  4. Hei hyvä Jukka Kemppinen,

    Kiitos kiintoisasta elokuva-ana-
    lyysistäsi.
    (Ernst) Ingmar Bergman (89 v.) on aina ajankohtainen. Hänen uskonnon-
    kritiikkinsä osuu usein kohdalleen,
    kun hän paljastaa institutionaallistuneen kristinuskon,po. tässä mieluummin kristillisen uskonnon,
    "mädännäisyyksiä" ilkikurisen nerokkaalla tavallaan. Bergmanilla
    on hyvät "pohjat" ottaa kantaa
    perimmäisiinkin kysymyksiin. Kylmäkiskoisen, ankaran pappi-isän
    ja hellän tai ainakin isää hellemmän, rakastavankin äidin intellektuelli-Ingmar vuoroin
    hybristelee vuoroin kirotenkin ylistää piinavaa Herraa, joka antaa
    rakkaille lapsilleen kuolemankoulun elämää
    sääteleväksi, kontrolloivaksi
    "lahjaksi", josta ei voi pyhässä
    vihassaankaan irtautua liimautumatta aina uudestaan ja entistä
    lujemmin amoraaliseen jumalasilmukkaan.


    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  5. Tässä merkinnässä oli asiaa.

    VastaaPoista
  6. Ad Mattitaneli:

    Totta. - Hämmästelen tässä sitä, että Tove Janssonilla oli jokseenkin sama tausta. Hänen äidinisänsä oli myös hovisaarnaaja Tukholmassa.

    Kun Bergmanin toinen rakkauden ja vihan kohde on teatteri kaikissa muodoissaan, rinnastan hänet Tarkovskiin: representaatioiden maailma.

    Jotenkin "Fanny a Alexander" oli suuri sovitu, kun isän (piispan) julma kristinusko ja mummun poikaystävän teatteri ajetaan vastakkain.

    Rublevin (DVD) kaunein kohtaus on ehkä loppu, jonka aidon Rublevin värilliset ikonitovat jollain käsittämättömällä tavalla esittävyyden tuolla puolen. Ne eivät ole kuvia, vaan ne ovat aivan itse.

    VastaaPoista
  7. Bergmanille Tarkovski oli se kaikkein paras ohjaaja, joka parhaiten oli oivaltanut, että (elo-)kuva itsessään voi olla paitsi kertomus myös peili, joka heijastaa - 'jotain' - tai 'ovi', joka johtaa - 'jonnekin'.
    (Tämä ei ole sanatarkkaa siteerausta vaan omaa tekstiä.)
    *

    Hienostipa ilmaisit JK tuon Rublev-elokuvan lopun.

    Kun ne ikonit ilmaantuivat kankaalle nähdessäni kauan sitten ensi kerran Andrei Rublevin, tuntui kuin itse taivas olisi auennut.

    Sellaista - suorastaan ylimaallista kauneutta ja rauhaa en ollut koskaan aiemmin nähnyt.

    Olen joskus sanonut, että Nietzsche ja Dostojevski löivät minua henkisesti nyrkillä päähän, niin että taju meni, enkä 'herättyäni' ollut enää aivan sama mies kuin aikaisemmin.

    Andrei Rublev oli samanlainen kokemus.

    Ilman näitä kokemuksia/elämyksiä olisin varmasti vielä paljon suurempi moukka kuin, mitä nyt olen...

    VastaaPoista
  8. Kemppinen kirjoitti: "- -elokuvan versiot, jotka luulemme nähneemme - -"

    Filmien, varsinkin klassikkojen, DVD-julkaisuissa on huikeita eroja, ks. esimerkiksi teknistä vertailua Rublevin osalta (jonkun pitäisi kertoa meille maallikoille, miten tänne kommentteihin saa lisättyä kunnon linkkejä!):

    http://www.dvdbeaver.com/film/
    DVDCompare5/andreirublev.htm

    Itse suosin Criterionia, mutta jos multiregion soitinta ei ole saatavilla, seuraavaksi paras on usein BFI, British Film Institute.

    Kellojen valamisesta ja paljosta muustakin oli muuten juttua vuonna 2006 YLEn "Kellojen yössä". Menkää ihmeessä lataamaan ja kuulemaan Elävään Arkistoon tai suoraan:

    http://www.yleradio1.fi/id5300.shtml

    Kemppinen kirjoitti: "Olen katsonut tätä ennenkin DVD:ltä, mutta koska en pidä elokuvista enkä harrasta niitä, en silloin paneutunut asiaan."

    Muistanko oikein, Jukka Kemppinen sivutoimitti aikanaan MTV:n elokuvia, vai onko eroa Kemppisellä ja JK:lla?

    VastaaPoista
  9. dr.blindille:
    Korkeita hintojaaan lukuunottamatta
    minullakin on vain hyvää sanottavaa
    Criterionista.Esim. W.C.Fields -ko-
    koelma on makoisa.
    "Vaimoni on niin hemmetin huono
    kokki,että meillä ruokarukous lau-
    sutaan aterian JÄLKEEN!"
    (Rodney Dangerfield)

    VastaaPoista
  10. jonkun pitäisi kertoa meille maallikoille, miten tänne kommentteihin saa lisättyä kunnon linkkejä!

    <a>-tageilla se onnistuu:
    http://www.w3.org/TR/html401/

    Jos ei lukeminen kiinnosta niin yksinkertaisesti näin:
    <a href="linkki">teksti</a>

    VastaaPoista