4. maaliskuuta 2006

Frakkeja

Viikon frakit ovat herrat Lauri ja Aarni, jotka käyvät nyt koulua Tintin kotimaassa, joka on Belgia. Kun isä kerran väitteli, niin pojille myös asiaankuuluvat vetimet!

Toisessa kuvassa on miehemme Kaliforniasta, nyt Suomessa, hymy ja palttoo Amerikkaa ja länttä. Gold Coast, you see.

Jos vanhoin merkkeihin on uskominen, ei kestä kauan ennen kuin alkaa tapahtua. Hyvä niin.

Karonkka, josta lupasin kirjoittaa, oli mainio, ja siitä tuli mieleen kaksi blogiin kirjoitettavaa asiaa.

1:o (primo) - saapuvilla oli muutamia kymmeniä henkilöitä, joista jokaisella on tai tulee olemaan mahdollisuus vaikuttaa keskeisiin asioihin paljon. Nuoria tietotekniikkainsinöörejä, juristeja, heidän kumppaneitaan ja opettajia.

Se ei ole liioittelua saati vale, että tämä joukko käsittää hyvin, ettei tekniikka ole koko maailma ja ettei bisnes ole ainoa arvo. Kun tässä ns. eliittijoukossa oli enemmänkin MIT:n, Berkeleyn ja Stanfordin tuntevaa joukkoa, niin kyllä se ero on suuri, kun vertaa noissakin paikoissa opiskeleviin Yhdysvaltain kansalaisiin ja heidän opettajiinsa.

Berkeleyssä vähemmässä määrin, mainituissa ja useissa muissa enemmässä määrin tulee viihtymätön tunne. Olin vierailevana professorina Berkeleyssä. Olen luennoinut UCLA:ssa ja Cornellissa. Opettajilla on selkä niin täynnä luodin reikiä, että viheltää, kun tuulee. Ne virat ovat niin himottuja, ettei ihmisestä ole paljon jäljellä, kun niihin pääsee.

Opiskelijoista tulee sellainen tunne, että heillä on partakoneen terä hihassa ja mattoveitsi kassissa ja he ovat valmiita hetkeäkään miettimättä viiltämään keneltä tahansa kurkun auki, jos siitä saa opintopisteitä.

Suomessa ei tätä ole, vaikka tietysti keskinäinen kilpailu on ajoittain kovaa ja kaveria lyödään kuin sikaa, seipäällä kärsään. Mutta on siinä suuri ero.

2:o (secundo): Tällainen tutkijaporukka - kaikki ovat siis tavalla tai toisella kiinni tieto- ja tietoliikennetekniikan ja siihen liittyvän infran tutkimuksessa - on itsekin verkosto. Luultavasti verkosto on tehokkaampi kuin sähköiset.

Uskon kahvinkeitinteoriaan. Oivallukset ja arvostelut eivät tule kokouksissa eivätkä väitöstilaisuuksissa, vaan kahvinkeittimen ääressä. Luonnekin tulee näkyviin keskusteluissa, joissa ongelmana on, kuka oli jättänyt keittimen päälle ja pesemättä.

Todellisuudessa kuva Cambridgen erään laboratorion kahvinkeittimestä oli ensimmäisiä Internetin tosiaikaisia kuvia.

Puhuessani kahvinkeitinteoriasta ajattelen kuitenkin Knut Pippingin suuren sotatutkimuksen "Komppania pienoisyhteiskuntana" sosiaalista yksikköä, pakkiporukkaa.

Keittimestä riittää useammalla kuin pakista. Juomakin on parempaa.

Frakki on virkapuku ja yliopistopiireissä keino näyttää, ettei kysymys ole henkilöstä vaan yhteisöstä. Viis siitä kuka minä olen tai kuka on Olli - olemme täällä tekemässä tiettyjä tehtäviä, sen takia että ne on tehtävä.

Kiitos ja hyvää jatkoa saapuvilla olleille ja terveisiä niille, jotka eivät päässeet paikalle.

8 kommenttia:

  1. Surullista että tuo huimiin mittasuhteisiin kasvava kilpailu ja siihen liittyvä selkäänpuukottaminen ovat ilmeisesti hiipimässä meidän kotoiseenkin akateemiseen maailmaamme. Minun tuttavapiirissäni on jokunen sellainen akateemisessa maailmassa uraa tehnyt/tekevä henkilö, joka on päättänyt siirtyä yksityiselle puolelle nimen omaan ko. syystä. Yritysmaailmassa kilpailun luulisi ainakin olevan itsestäänselvää ja (suhteellisen) avointa. Ei ole akateeminen maailma enää mielikuvien turvapaikka idealistisille ihmisille...

    VastaaPoista
  2. Lisäys vielä edelliseen kommenttiini; yksityisellä sektorilla myös rahallinen korvaus vastaa paremmin kilpailun kovuuden aiheuttamaa kärsimystä, ei ihan vähäpätöinen seikka edes idealisteille ;)

    VastaaPoista
  3. Vaatturina jatkan jauhamista näistä virkavaatteista.

    Minusta on mielenkiintoista ja suloista että meillä tohtorin hattu on silinteri. Kertoo jotakin meistä.

    Jossakin muualla se on baretti, sillä siellä oli tohtoreita jo silloin kun herrasmiehen päähine oli samettibaretti.

    Ja aikanaan turbaani http://www.ihmiskunta.org/wp/?p=15 oli oppineen merkki, minkä vuoksi mm. Voltaire esiintyy jossakin muotokuvassa rättipäänä. Tämä muistona ajalta, jolloin Salernon akatemiasta valmistui naislääkäreitä ja Palermossa opetettiin algebraa, kemiaa ja geometriaa, kun Pariisissa keskusteltiin enkelien istumisesta neulankärjellä.

    Tässä kohden minulla olisi houkutus laajentaa keskustelua siihen mitä reitit ja Palermon korkeakoulun rappio merkitsivät Euroopan villakaupalle, ja mitä se vaikutti sitten Voltaireen, 500 vuotta myöhemmin, mutta kyllähän te sen tiedätte.

    VastaaPoista
  4. Muistan kuinka prof. Timo Airaksinen irvaili kerran moraalifilosofian luennoillaan, miten väärässä ihmiset ovat luullessaan akateemisessa maailmassa menestyvien olevan jotenkin eettisesti korkeammalla tasolla verrattuna "tavalliseen" kansaan.

    Hän perusteli väitettään kertomalla, ettei ole missään kokenut harjoitettavan niin likaista peliä kuin professorien valintaan liittyvässä pelissä.

    *
    No - siteeraan kauniiksi lopuksi satiirisen ajattelun neroa - Erno Paasilinnaa.

    Häneltä kysyttiin (olisko ollut Maarit Tastula ja Punainen lanka?)televisiohaastattelussa, mitä mieltä on, kun akateeminen maailma eli tiedeyhteisökin suhtautuu hänen kirjaansa (Arndt Pekurisesta) hyväksyvästi.

    Paasilinnahan oli itseopiskellut tyyppi, jolle ei ollut "siunaantunut" yliopistollisia meriittejä.

    Vataus: "Mikä perkeleen tiedeyhteisö - tavallisia ihmisiä..."

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että tohtorit käyttävät nuohoojan (nokisutarin)päähinettä. Molemmat ovat päässeet korkeaan tehtävään, mutta katolta putoaa korkeammalta kuin katederista.

    VastaaPoista
  6. Ad Anon.

    Kyllä tohtoreilla ja nokikolareilla on yhteisiä piirteitä: molemmat luulevat olevansa huipulle. Samanlainen mösä sopii hyvin kuvaan.

    Nokikolareiden työ on kyllä hyödyllisempää. Professoreiden pitäisi pystyä samaa - avaamaan röörejä, mutta tahtoo jäädä tekemättä.

    VastaaPoista
  7. Ad Hestia:

    Ja ajattele, että minun toimintaympäristöni on siitä erikoinen, että akateemiselle uralle tulevien (tai palaavien) henkilöiden valinta on tietoinen. Useimmat ovat olleet Nokian palveluksessa, jotkut harvat Tietoenatorin tai IBM:n.

    Ainakin rahaa ajatellen siinä on tehty aito valinta.

    Itse olen pelkuriraukka. TKK:n professorina joutui todella opettamaan erittäin suuria ryhmiä - kaksi tai jopa kolmesataa kuulijaa luennolle. Hallinto vie ajasta 95 %. Niinpä Lappeenrannan muutamien kymmenien kauppatieteilijöiden ryhmät ovat taivaallisia tuohon verrattuna.

    TKK ja kauppakorkeakoulu joutuvat keksimään järkevää yhteistyötä. Toistaiseksi ei ole keksitty.

    Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta minulla on selkeä käsitys, jota en kuitenkaan kerro.

    VastaaPoista
  8. pääsevätkö parhaat professoriksi?

    VastaaPoista