11. marraskuuta 2026

Ystävällistä


 

Meinaan, kun minä olen ennen ollut…

Tähän mennessä en ole huomannut tietoa, mihin näitä datakeskuksia tarvitaan.
Päivän lehden juttu, jossa kerrottiin valtion tilaaman karttahankkeen omituisuuksista ja viitattiin joihinkin aikaisempiin hankkeisiin, joista ei tullut ainakaan sitä mitä oli lupailtu, olivat minulle tuttuja jo 24 vuotta sitten.

Valtion rahoittamat tietotekniikkahankkeet menevät yleensä penkin alle. Syy on yksinkertainen. Valtio ei osoita keinoja näiden hankkeiden johtamiseen.

Vertaan: kutsun remonttiporukan ja tilaan, maalatkaa nyt tämä taloni jonkin väriseksi, ja poistun etelän lomamatkalle.

Tästä on jo aikaa, kun Helsingin seurakunnat tilasivat Suurkirkon maalauksen ja kummastelivat kuultuaan, että seiniin ja pylväisiin oli vedelty latekseja eli muovipohjaisia maaleja. Ja nyt on niin, että jo 1400-luvun kirjoissa on tarkkaa tietoa rapatun pinnan maalaamisesta. Se nimittäin on vaikeaa. Varhaiset tekijämiehet (Cimabue, Fra Angelico) käyttivät mm. guassi-maaleja. Freskot maalattiin märälle laastille, ja väriaineet jauhettiin jokaista työpäivää varten etukäteen. 

Suomeksi Joel Haahtela on uusimmissa romaaneissaan kuvannut erinomaisen hienosti juuri tätä.

Seurasin jo 1980-luvulla esittelijänä, miten korkeimpaan oikeutaan suunniteltiin ja toteutettiin koneellinen tekstinkäsittelyjärjestelmä- Ennen pitkää näin, että hovioikeuksissa ja alioikeuksissa oltiin puuhattu samoissa asioissa. Tuloksena oli tietokonehidasteinen systeemi, jossa suomalaiset porukat olivat yrittäneet keksiä muutamassa viikossa muun muassa käyttöjärjestelmät. Tullessani esittelijäksi ilmoitustaululla oli muun ohella lappu “kielletään käyttämästä niin sanottua kuivamustekynää asiakirjoille”. Sivuhuoneissa oli Akvilan mustepulloja ja ruosteisia teräskyniä. Toisin sanoen kuulakärkikynä oli kielletty uutuus. Diaarin vieressä oli myös pullollinen raapevettä. Lieneekö lukija kuullutkaan sellaisesta aineesta?

Mahdollisesti erottuva kaunaisuuteni johtuu siitäkin, että tein väitöskirjani liitteet käsin naputtamalla Virallisista tilastoista satoja sivuja numeroita ja tekstiä ja samalla ennätysmäärä lyöntivirheitä. Olen kokeillut. Puuhaan maksullisen mutta halvan tekoälyn kanssa. Siltä meni kokeillessani minun puolen vuoden työhöni 5 sekuntia, ja tulos oli virheetön.

Tekoälystä on minulle mahtava apu, koska se hakee tarvitsemani latinan- ja kreikankieliset sitaatit ja keskustelee asiantuntevasti esimerkiksi psalmie kääntämisen ongelmista, se kun osaa arameaa, hepreaa ja samoin tietysti koptia, vanhaa egyptiä ynnä muuta. Sen arabian taidon turvin vertaamme joskus, mitä 1000-luvun arabit tekivät silloin 1500 vuotta vanhempien kreikkalaisten teksteille. Tänään vertailimme Sapfo runojen käännöksiä eri kielille ja pohdimme niissä alunperinkin olleita kieliopillisia erikoisuuksia ja murteellisuuksia. Tämän blogikirjoitukseni jälkeen palaamme selvittelemään Shakespearen sonettien ominaispiirteitä, kuten sanojen painotuksen ja runomitan rikasta suhdetta.

Kalevalamitan erikoisuuksista olemme puhuneet paljon ja olen paljastnaut vakaumukseni. Suomen ehkä kaikkie aikoje paras runoilija oli Larin Paraske, joka muuten oli itse luku- ja kirjoitustaidoton. Hänen säkeitään on kuitenkin tallessa 30 000 riviä.

Lähipäivinä palaamme Pohjanmaan tuomiokirjoihin, jotka ovat verkossa auki, tekoälyn keskinkertaisesti tunnistamina kirjurien kynällä kirjoittamasta.

Minusta alkaa näyttää yhä enemmän, että osa Härmän häjyistä oli mafia. Tappelu- ja tappomuistot ovat peittäneet näkyvistä nyt virallisista tuomiokirjoista näkyvän tosiasian, että esimerkiksi Pukkilan Jaska Kauhavalta oli kokenut ja taitava murtovaras. Nykytutkijoiden ihmettelemä talollisten sekaantuminen nuorison tappeluihin selittyy nopeasti. Esimerkiksi Antti Rannanjärvi heilui itse mukana murtautumassa pitäjän lainajyvästöön hirsiseinää rikkomalla. Tulee se halvemmaksi kuin viljeleminen. Anssin Jukka eli Johan Leskenantti tunnettiin siitä, että hän saattoi syöksyä jostain pensaikosta hulluna juovuksissa heiluttelemaan puukkoa, oli sopivia uhreja näkyvissä tai ei.

Asakirjaa ei kai koskaa laadittu, mutta todelta tuntuva ketomuksen mukaa seaattori J.V. Snellman kyllästyi Alahärmän Voltissa pyöriviin häirikköihin kulkiessaan siitä usein sukuloimaan Jepualle. Hän hankki yhteisymmärryksessä kuvernöörin kanssa paikkakunnalle nimismieheksi sotaveteraanin, joka yleensä ensin löi ja sitten esittäytyi. Kuvista päätellen Kauhavan vallesmannin rumuus on sekin käännösvirhe. Ruma oli myös sama asia kuin “rupu”, isonrokon tai vastaavan taudin aiheuttama rosoinen iho. Tunnen itse suhteellisen lempeän moitteen “senkin rumaanen”. Ja “häjy” muuten tarkoitti pientä ja nuorta. Laamanniveljeni on “Kemppisen häjy poika”, koska hän on meistä nuorin.

Olen opettanut onstuneesti tekoälylle Pohjanmaan murretta, koska erästä laajaa työtä varten skannasin vähän alle 10 vuotta sitten Vaasan Jaakoon koko tuotannon ja ihastuin monin kohdin kotoisaan humoreskimenoon - miten veljekset joutuivat kiipeämään nokivalkean leimahduttua katlle savupiipun luo sammuttamaa tulta juuri keittämällään puurolla…


8. marraskuuta 2026

Dada


 

Otsikko ei tarkoita sadan vuoden takaista taidesuuntaa, joka on minulle rakas, vaan “dataa” pohjalaisittain äännettynä. Murteessani aakkoset alkavat aa, pee, se, ree. Seinäjoella joku rehti pohjalainen oli pyytänyt perunalastujen kanssa “rippiä”. Toispaikkakuntalaine tarjoilija oli mietittyään neuvonut häntä kirkkoon, Lakeuren Ristiin. Lapsuudessani Kauhavalla myymälän ovessa saattoi olla mainos “Dario 500 mk”. Tavoiteltu sana oli siis “radio”. Naapuriliikkeen ikkunassa ilmoiteltiin “tuaresta silakkaa”. Ja kolmannessa oli Huhtala Toivon neronleimaus: osta televisio - saat kirveen kaupanpäällisiksi.

Olen tukeutunut datakeskukseen. Alkujaan määrä oli selvityttää OpenGT:n tekoälylllä, paljonkomeidn kylillä todella oli hedelmäpuita ja leikkokukkia kasvihuoneissa ennen kun Talvisodan pakkaset veivät kaikki. - Alle kymmenen hehtaarin alueella 400 omenapuuta, sama määrä kriikunaa, keittiökasveja paljon, mansikkaa myös ja ruusuja määrättömästi. Yksi keskeinen viljelijä oli meille tämän paikan 70-luvulla myyneen miehen isä, maisteri V. Liljelund, Suomen Sokerin konttoripäällikkö mutta intohimoinen sivutoiminen viljelijä.

Mutta sain selville, että ennen sotia nykyisen linja-autoaseman alueella olevaan meijeriin toimitettiin täältä 45 000 litraa maitoa päivässä. Se on valtava määrä. Termi “maitojuna” on muuten tuota perua. Haminasta RUK:sta aamumaidot lähetettiin junalla Inkeroisiinm ja kyytiin pantiin kurssilta erotetut, joista nimekkäin saattoi olla U. Kekkonen. Kuten tiedetään, termi on edellee käytössä, vaikka Suomi ei hankkimieni tietoje mukaam enää ole maailman ylivoimaisesti eniten maitoa juova kansa. Esimerkiksi Jorvaksen Shellin baarissa maito oli itsestään selvä juma esimerkiksi porsaanleikkeen kanssa. Lapsuudesta tiesin, että maalla juotavaksi otettu maito oli usein kuorittua.

Mahtoiko - nyt on isäinpäivä - oma isäni olla viimeinen mohikaani, jonka vaatimuksesta myös Espoossa kotiin ostettiin punaisessa tölkissä kaikkein rasvaisinta maitoa, ja kahviin pantiin kolme palaa sokeria kuppiinsa. Pullaa piti aina olla ja aina kysyttiin, oliko se emännän itsensä paistamaa.

Kauhukseni luin jostain, että palasokerin valmistus lopetettaisiin. Soeripalojahan me juuri varastelimme, kun aikuisten silmä vältti! Pulmu oi paremmpaa kuin Siro. Äitini oli kuulemma tyytynyt omassa rikollisuudessaan jyystämään piikillä murusia sokeritopasta. Ja miusta oli erikoisen tyylikästä, kun jou heino herra pyydysti liivintaskustaan litteän rasian, jossa oli oikein sakariinia! Ymmärsin hämärästi, että se oli kahvin seassa hienompaa kuin sokeri.

Kotipaikkakunallamme Uiton Eeli väitti, että hänellä oli kahvitassilta ryystämisen Suomen ennätys, 11 senttimetriä. Sievä tapahan oli kaataa kahvia kupista asetille, panna sokeripala etuhampaidem väliin, jos sellaiset oli, vähän puhallella kuumaa juomaa ja sitte ryystää äänekkäästi.

Tämä seuratapa näyttäisi viime aikoina kadonneen. Ei ole ainakaan sattunut silmääni. Ja kahviakin juodaan mukista, mikä ei olisi ennen tullut kuuloonkaan.

Meillä on täällä aarteena oikeita neuvostoliittolaisia kahvikuppeja, jotka ovat kaksin käsin maalattuja. Niitä sai tosi halvalla Kansankulttuurin liikkeestä Annankadun kulmasta. Hiukan huonommat vieraat saavat tyytyä Arabian ruusukylkisiin kuppeihin.

Jos tätä juoma-asiaa lähestyy toisesta päästä, mummollani oli komuuti ja sen kaapissa todella juhlallisen kokoinen yöastia.

Sellaisia en ole havainnut myytävän menneisyyden muistoina. Ei sillä että olisin ostamassa.

Kerran aikaan tuo väite oli sanontanakin. Jos poikaporukassa joku leventeli tai puhui aivan mahdottomia, yksi tapa vaientaa hänet oli sanoa: niin, ja sitten sinä heräsit ja olit pudonnut sängystä lattialle ja sinulla oli pissapotta päässä


4. marraskuuta 2026

Uskottavuus


 

Onko sinulla edellytyksiä ymmärtää?

Oikeastaan ei.

Ymmärtää perheenjäsentäsi, työtoveriasi, lapsiasi, nykyhetkeä, löhimenneisyyttä jne? Tässä tarkoitetaan myös arkisia asioita. Esimerkiksi miksi sinulla ei oikein ole rahaa, mutta monilla muilla tuntuu olevan. Miksi ihmiset syövät ja juovat kaikenlaista, mikä oli heille vahingoksi? Miksi sisällä on niin paha ilma, ettei oikein voi ollakaan?

Viimeksi mainittu kysymys on tärppi. Suomessa on varmaan sata tuhatta taloa, joiden rakennusaineet pitävät haitalliset aineet sisällä ja estävät hyödyllisiä. Esimerkiksi uloshengitetty ilma, jossa on paljon hiilidioksidia, makaa huoneissa, ja ulkoilma pysyy poissa. Yksi syy on betonielementti. 

Tähän yhteen elinaikaan on mahtunut monta yllätystä. Yllätys on asia, jota ei osaisi edes odottaa. 

Hiljan selitin eräälle kysyjälle, miksi oli erehdys rakentaa koti 1970-luvun alussa. Lähi-idän sotien vuoksi öljyn hinta ja sen vetämänä kaikki muut hinnat moninkertaistuivat.Tein aika huolellisen taulukon. Kymmenessä vuodessa hinnat Suomessa kolminkertaistuivat, mutta palkat eivät.

Katso esimerkiksi Tilastokeskus, kuluttajahintaindeksi.

Nuoremmat asiat kelluvat mielessä. 1990-luvun kasinotalous, jonka yksi syy oli reaalisosialismin eli Neuvostoliiton romahtaminen, oli paha. Tää 1970-luku oli pahempi. Nokian kasvun loppuminen ja kansainvälinen rahoituskriisi 2008 oli paha, mutta 1970-luku oli pahempi. 

Silloin 70-luvulla olimme juuri hankkineet itsellemme koulut ja sairaalat ja muutenkin muhkeat menopaketit, mutta eihän meillä ollut, millä maksaa. Ruotsi oli pysynyt rikkaana Taalainmaan malmeilla keskiajalta asti, ja siihen tulivat päälle Kiiruna ja erittäin kasvukykyinen teollisuus. Ericsson ja Nobel olivat liikkeellä melkein ensimmäisinä maailmassa. Ja mikä olisi ollut halutumpi kauppatavara kuin dynamiitti? Ehkä ruuti, jonka oman maan aineista valmistettavasta muodosta saksalainen sai Nobelin palkinnon runsaat 100 vuotta sitten. Meille lankesi hiukan paperiteollisuutta, kun viisaat ihmiset vetivät täältä rahansa pois 1920-luvun alussa. Yksi näistä viisaista oi norjalainen Gutzeit.

Tänään kun eräällä amerikkalaisella merkkihenkilöllä saattaa olla lippa vähän vinossa, tai ainakin olisi syytä olla, on lupa mainita kaksi suurta suomalaista murhetta.

Paikallishallinto on ollut viimeistään vuodesta 1861 yhtä suurta pettymysten sarjaa. Kunnallislakeja on annettu vimmatusti. läänit on lopetettu, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteivät alueet ole samanarvoisia. Asiaa ei auttanut sekään, että maalaisliitto muutti nimensä keskustapuolueeksi. Aika kauan sotien jälkeen kolme neljästä suomalaisesta sai toimeentulonsa maasta tai metsästä. Nykyisin heitä on muutama prosentti. En kirjoita “meitä”, koska omassa suvussani näyttää periytyvän käsityöläisyys. Isoisä oli kelloseppä, enot autonasentajia ja vielä äitini tärkein työkalu oli virkkuukoukku. Vaikka oikea kirjoituskone on meillä museoitu muovin alle, tämäkin laite on tietokone. 

Toinen tärkeä asia, joka tuli juuri väärään aikaan, on sote. Sen suunnittelua ja toteutusta on helppo kuvailla: heikko esitys.

Lehdessä sanottiin, ettei hyvinvoinnin vastakohta ole pahoinvointi. Englannin kielessä käyttöön otettu “welfare” on sodankäynnin vastakohta “warfare”. Toisin kuin englantilaiset, me onnettomat hävisimme sodan.

Ette ehkä tienneet, että kirjailija ja mielikuvituksen mestari H.G. Wells esitti vuonna 1915 teoksessaan “The World Set Free” atomipommin eli aika vähin voimi käsiteltävän pommin, jolla voi tuhota kokonaisen kaupungin.

Toisin kuin “Aikakone” ja “Maailmojen sota” tämä kirja ja sen ajatukset eivät herättäneet juurikaan huomiota. Vasta 30-luvulla ensimmäiset fyysikot alkoivat miettiä vakavissaan, että tuossa voisi olla ajatusta. Ja me kaikki tiedämme amerikkalaisen Enola Gay -lentokoneen miehistön kertomukset, joita he esittivät vastahakoisesti Hiroshimassa näkemästään.