Ah eikö se ole

Vuosikymmeniä olen yllyttänyt tässä blogissa kakkia lukemaan mieluummin huonoja kirjoja kuin hyviä kirjoja. Koska minulla on kielivika eli se painuu poskeen, 3ehdottaisin nyt Armas J Pullaa. Muutkin kuin Ryhmy-kirjat ovat erittäin hupaisia ja eräät jopa ylösrakentavia.

Joskus ennenkin olen maininnut, että ollessani renkina korkeimmassa oikeudessa tulin kerran käymäesteiden vuoksi sisään Espalta, vaikka se ovi olikin varattu suomalaisille suurmiehille, joita siellä oli silloin 23 + kansliapäällikkö. Meneillään oli portaikon remontti, ja pinkopahviin li naulattu firman nimi “Entisöinti Pulla Oy”. 

Tunsin kirjailijan, koska toimitin pari hänen kirjaansa Otavassa vuonna 1965. Hän oli sitä lajia erikoinen viipurilainen, että hän jutteli rauhallisesti ja hauskasti, vailla halua hukuttaa kuulijaa sukkeluuksiinsa. Itse hän mainitsi, että hyvin usein hän joutuu vastaamaan kysymykseen, mikä hänen oikea nimensä on. Se oli Armas J. Pulla, ja suvulla oli Viipurissa maalarinliike. 

Muistelen että varhaistuotannossaan hyvin etevä Jari Tervon hänkin maalausliikkeen tai maalikaupan poika, Rovaniemeltä. Jos joku ottaa vastatakseen, kertokoo minulle samalla, oliko “Olli” (Väinö Nuorteva) edes väärän puun kautta sukua neuvostokasvatti Kerttu Nuortevalle, josta on elokuvakin.

(Lähellä oli Viipurin Romu ja Lumppu, josta tuli omistajan muutettua sukunimensä edelleen täysillä toimiva Kuusakoski Oy, erikoisalana ongelmajäte.)

Pulla arveli, että suosittu väärinkäsitys johtui naapurihuoneessa Otavassa istuneesta Viljo Marttilasta, ystävien kesken vain “johtaja Marttila”, joka käytti nimimerkkiä Jukka H. Puntari ja sommitteli lehtiin kilpatehtäviä. 

Hänen veljensä, Heikki Marttila, käytti Hesarissa nimimerkkiä Arijoutsi ja talvisin kamelinkarvatakkia. Nimimerkki oli almanakassa etunimenä vuoteen 1949 ja voi perustua keisarin nimeen Hadrianus. Siitä on johdettu huomattavasti suositumpi nimi Ari. “Agapetus” ,uuten on kreikkaa ja tarkoittaa “rakastettu”. Yrjö Soinille se sopi hyvin, oska henkilönä hän ei ollut lainkaan rakastettava. Sen sijaan hän kirjoitti maan parhaisiin kuuluvat humoreskit (“Aatamin puvussa ja vähän Eevankin”, “Asessorin naishuolet”, Hilman päivät”. Erään kirjan nimikin on mainio, “Kaikkien pappien täti”. Kukaties Koneen rahoittama Sursillien suku-tutkimus sai virikkeen juuri tästä? Ainakin puolet suomalaisista on uumajalaisen Sursillin (suomeksi “hapansilli) jälkeläisiä 1500-luvun alusta. Vihje kotouttamisen vastustajille - maahanmuuttajalle voitaisiin esitellä hapansilli. Jos hän kestää sen, hän kestää paljon muutakin.

Kun ihmettelin, että venläisiä klassikkoja kuitenkin suomennettiin pari sotien välisenä aikana, Heikki A. sanoi, että piti keksiä Veli Giovannille töitä. Tuo nimimerkki oli Hj. Viherjuuri (etunimet Hillari Johannes), joka puolestaan houkutteli kustantajan kelpuuttamaan painokoneisiin turhan ja ikävystyttävän A. Tšehovin neljä näytelmää, kun hänen tuttavansa Eino Kalima oli ne suomentanut piilotellessaan ystäväänsä K. Stansilavskia Grankullan kylpylässä, joka oli vielä muutama vuosi sitten Kaunialan sotavammasairaala, jossa isäni vietti viimeiset vuotensa.

Ilmari Kianto, Vaasan Jaakkoo ja mikäli mahdollista vieläkin oikeistolaisempi Hurja-Hilja Riipinen muuten olivat Moskovan maistereita eli opiskelleet yliopistolla venäjää onnistuneesti.

Ihastuin kovasti, kun löysin näitä blogeja järjestellessäni (nyt 0,7 gigatavua) kommentin, jonka kirjoittaja sanoi harrastavansa ja oikein etsivänsä vanhentuneita tietokirjoja. Siinä vasta mies! Tosin hän mainitsi Ilmari Jäämaan “Nuoren kokeilijan ja keksijän kirjan”, joka oli meille kaikille rakas. Itse harmittelin vieläkin, että päästin kaatolavall vanhempieni kodista suurenmoiset “Uusin tieto I-IV” ja “Tietojen kirjan I- VIII”. Onneksi minulla on omta takaa “Tekniikan käsikirja” vuodelta 1937.  Matematiikka · mekaniikka · lujuusoppi · konetekniikka · lämpö · mittaus · statiikka.

Otsikko on kirjastaa, joka teki minuun lähes yhtä syvän vaikutuksen kun Dale Carnegien “Miten saan, ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Nimittäin Lin Jutangin “Maallinen onni”.

“Leikata punaista melonia terävällä veitsellä… Ah, eikö se ole onnea!”