29. marraskuuta 2024

Tiet



Tyhjiä ovat tiet, aivan kuin joku olisi juuri kulkenut niitä.

Aikaisempaan oikeuskäytäntöön perustuen Kimmo Kiljunen olisi pantava syytteeseen maanpetoksesta.

Rikoslaki 12 : 6: “Jos vakoilu

1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,

2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai

3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa

ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.”

Teon tunnusmerkistö on edellisessä lainkohdassa:” Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.”

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kiljusella oli tietoa Suomen puolustusvoimen hankkimasta tiedosta. Armeijamme on selvitettävä - sinänsä ehkä laittomasti - mitä Venäjän puolella tapahtuu eli paljoko siellä on liikennettä, joukkoja ja aseita. Tällainen sotilastiedustelu on rutiinia.

Itse en tiedä asiaa, mutta olisi uskomatonta, ellei Pietarin ja Vienanmeren Severemorskin ja Murmanskin ympärillä olisi erittäin merkittäviä, jatkuvasti vaihtuvia muodostelmia.

Useat ministerit ja jotkut kansanedustajat saavat tietoa tällaisista asioista. Kuinka moni saa - se on valtiosalaisuus sekin.

Kun kysymys on kymmenien tai satojen tuhansien suomalaisten turvallisuudesta, kysymys rajan sulkemisen aiheuttamasta vaivasta on vähäpätöinen.

Armeijan tehtävä on laskea esiin pahat ja erittäin pahat vaihtoehdot. Toivomme että suhteet Venäjään normalisoituisivat, mutta sotilaiden on otettava huomioon myös toiseksi pahin vaihtoehto eli toiminta itärajallamme. Pahin vaihtoehto lienee Kaliningrad.

Mediamme suhtautuu asiaan oudosti, inhimillisenä lipsahduksena. Mielestäni lakiin perustuva salassapitovelvollisuus on tiukka. Jos lääkäri kertoo, että hänen potilaallaan N.N. oli itse asiassa kolmannen asteen kuppa, kun hänet preparoitiin flunssapotilaana virkatehtäviin, lääkäri pannaan viralta.

Olen ollut panemassa.

Maailmanlaajuisesti - vieläkään ei yleisemmin tiedetä, että ruotsalainen matemaatikko Arne Beurling onnistui murtamaan Saksan armeijan maakaapelissa käyttämän salakirjoituksen ennen kuin Englanti Turingin joukolla paljon helpomman Enigman, jossa apua saatiin puolalaisilta ja uponneesta sukellusveneestä saadusta laitteesta.

Kukaan ei vieläkään tiedä - ei myöskään Englannin tiedustelun laaja historia, eivätkö Saksa ja Neuvostoliitto todellakaan aavistaneet tätä sotaa muuttanutta vuotoa. 

Suomen vuodoista länteen sodan aikana ja sen jälkeen ei ole vieläkään hiiskuttu.


71 kommenttia:

  1. Tietääkö joku, millainen uhka Suomelle on venäläisissämme, joissa on myös Virosta tulleita venäläisiä. Asiaa voi verrata Kiljusen herrasväkeen mutta ilmeisesti vaara on heiltä suurempi kuin herrain väen aiheuttama. Läheltä on joutunut huomaamaan, miten erilaiset arvot, mentaliteetti, tavat ja tavoitteet on tällä suurella, merkillisen suurella joukolla joka vaatii rajojen avaamisen lisäksi liian monia kuita asioita. Monenlaisissa työtehtävissä toimiessaan he korostavat omaa etevämmyyttään, jota heillä ei ole. Sekään ei ole hyväksi, jos venäläislähtöinen sairaanhoitaja pitää itseään oppineempana ja kyvykkäämpänä kuin suomalaista lääkäriä. Tämä ei ole yksittäistapaus, ja ikävä kyllä se vaikuttaa hänen suomalaisen perheensä kautta laajasti, sillä häntä uskotaan perheessä sokeasti.

    VastaaPoista
  2. En Kiljusesta muuta sano kun en tiijä, mutta mitään ei haittaisi, jos maan turvallisuutta vaarantamatta hän tai kuka tahansa päättävissä elimissä ja missä vain löisi iltapäivälehtiä niin rankasti snanasäilällä, että lopettaisivat joutavien lorsaamisen lööpeissään ja ns. uutisissaan.

    Ko. "journalismin" kahlisemisessa ei sananvapaus eikä mikään kärsisi karvan vertaa. Olen niin kurkkuani myöten täynnä niiden mellastamista näköetäisyydellä meni minne tahansa. Vertaan tätä "kohuun" siitä, kun jonkun onnettoman piti tahtomattaan joutua kuulemaan jeesuslaulun ja siitä vahingosta hänelle melkein maksettiin silkkaa rahaa kärsimyskorvaukseksi. Minä arvioisin itselleni koituneen, kymmenin vuosien aiheuttaman piinan, kärsimyksen ja mielipahan hinnaksi karkeasti puoli miljoonaa euroa kerrottuna kahdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kirjoittaa anonyymisti jos ajatuksen juoksu on tuollaista.

      Eli sinusta sananvapaus vain fiksuille jotka ymmärtävät pitää suunsa kiinni.

      Poista
  3. ’Venäläistaustainen’ vaimo. Mikä ihmeen tausta, hänhän on Venäjän kansalainen, siis venäläinen.

    VastaaPoista
  4. Siis jos joku on asemansa puolesta saanut tietoa turvallisuuteen vaikuttavasta asiasta, on jo syyllistynyt vakoiluun? Noinko se tosiaan menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloinhan kaikki varusmiehetkin syyllistyisivät vakoiluun.

      Poista
  5. Olihan onneton valinta jo alunperin.

    VastaaPoista
  6. Kiljusen jorina julkaistulla 48-minuuttisella videolla on paikoin oudohkoa, mutta vaikea siinä on nähdä salassa pidettävän tai muunkaan tiedon julkistamista. Luulonsa iltapäivälehdistön yhtenäisyydestä kansanedustaja kyllä paljasti, samoin yhden viiteen nollaan päättyvän puhelinnumeron. Jos jälkimmäinen pitää paikkansa, edustajatoverilla voisi tietysti olla huomautettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin päivän blogissa ihmettelin.

      Toki siis piti erota tuon jälkeen. Tavallaan hyvä että tuli kaapista niin saadaan luotettavampi tilalle.

      Poista
    2. Olen eri mieltä kuin Jari Vuorela - ei mikään pikkujorina.

      Kiljunen on vanha YYA-ajan pösilö, mutta tässä hän on KGB:n hybrdioperaation väline aivan oppikirjan mukaan.

      Venäjän/ Putinin hallinnon intressejä ajava - osin hyödyllisiä idiootteja hyödyntävä - Aleksanteriliitto saa näistä ulkoasiainvaliokunnan pj:n ulostuloista mainiota polttoainetta mielenosoituksiinsa, joista ensimmäiset on ymmärtääkseni jo ilmoitettu tuleviksi.

      Noiden mielenosoitusten tavoite on provosoida "Suomen laajat fasistiset piirit" hyökkäämään niitä vastaan ja saada näin perusteita vaatimukselle siitä, että Venäjän on alettava suojella venäläsiä Suomessa.

      Perinteiset Mainilan laukaukset siis (Ks. Osmo Jussila; Terijoen hallitus 1939 - 1940).

      Jos nyt sitten kävisi niin, että "Suomen laajat fasistiset piirit" eivät jaksa korvaansa lotkautta noille Aleksantereiden provokaatioille, Venäjällä on aina mahdollisuus itse organoisoida pari polttopullon heittäjää paikalle.

      Ikävä kyllä noita YYA-ajan kiljusia meillä on edelleen paljon niin poliitikoissa kuin virkakunnassakin.

      Poista
    3. Tämän joulun toivotuin kirjalahja on ”Kiljusen herrasväki rajavartijoina Vennäänmaalla”.

      Poista
    4. Hämmästelen kiivautta, jolla SDPn johto kolmasti kielsi olevansa sosialisteja. Kuitenkin heidän voimassa olevassa periaateohjelmassa lausutaan mm. näin:

      ”Demokraattinen sosialismi on pyrkinyt ja pyrkii edelleen paitsi talouden, myös työelämän ja muiden elämänalueiden jatkuvaan kansanvaltaistamiseen avoimuutta lisäämällä ja määrittämällä pelisääntöjä, joilla markkinat toimivat.”

      Sosialisti se on demokraattinenkin sosialisti.

      Poista
    5. Vaikka olisi kaikesta yllä samaa mieltä Matiaksen kanssa, en silti ymmärrä, miksi kyseessä olisi vakoilu?

      En puolustele Kiljusta, mutta ei pedofiiliäkään syytetä autovarkaudesta.

      Poista
    6. Minustakaan kyse ei ole vakoilusta, vaan siitä, että ulkoasiainvaliokunnan pj syöttää suoraan lapaan Venäjän provokaattoreille puhumalla ihmisoikeusrikkomuksista ja sitä rataa.

      Poista
    7. Olivatpa kiljusten herrasväen asiat miten tahansa, mutta nuo ärsyttävät jääkiekkokieliset "lapa" jutut ovatten jo asioihin syventymättömistä lööppitelineistä luettu ettei niitä tarttis enää jamata.

      Poista
    8. ..."ärsyttävät jääkiekkokieliset "lapa" jutut"...

      Älä puhu. Juurihan arvoisa ykköspuhemiehemme tyylikkäästi "tuoreutti" ilmaisua puhumalla "namupassista" sen yhden "lapaan". Ja ainahan voi välillä vaihtaa ilmaisun traditionaaliseen sen yhden "pussiin" pelaamisesta. Pelimiehiä.

      Poista
    9. A-studion keskustelijat ehdottivat rajan tulevaisuuteen käytännössä sanasta sanaan samaa kokeilua kuin Kiljunen. Ilmeisesti Kiljusen rikos oli mainita venäläisten ihmisoikeudet. Sinänsä Koskinen, Kumpula-Natri tai Skinnari olisi sopivampi valiokunnan johtoon.

      Poista
  7. Jo vuosikausia on eduskunnassa käytetty hellittelynimeä Kimmo Kiljusesta eli "maailman vanhin lapsinero". Nyt sitten nimi oli enne tulevasta.

    Kimmo Kiljunen on itse kertonut julkisuudessa pääsevänsä sellaiseen tietoon käsiksi, johon vain harvat ja valitut pääsevät. Mihin Kiljunen sitten katosi eduskunnasta, kun kukaan ei tiennyt minne hän häipyi. Menikö Tehtaankadun lähetystöön raportoimaan tilannettaan ja saamaan ohjeita ja lepäämään?

    Eduskunnassa sosialistit kieltävät loukkaantuneina olevansa sosialisteja. Elämme ihmeellisiä aikoja myös eduskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purran "sosialismi" on olkinukke-haukkumasana joka nykymaailmassa tarkoittaa lähinnä "ryssän kätyriä". Sosialidemokraattien "sosialismi" on samaa mitä Amerikan republikaanit kutsuvat haukkumasanalla "liberal". Suomessa liberaaleina tosin pitävät itseään kaikki persuista vasemmalla olevat.

      Poista
    2. Miksi me määrittelemme politiikkammekin Amerikan malliin Eurooppalaisen mallin sijaan?

      Poista
  8. Onneksi meillä - toisin kuin siellä Ameriikassa - on muitakin puolueita, kuin demari-kokkare ja kepu-persut. Vieraisiin/viereisiin pöytiin täällä kyllä osataan huudella ihan samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä ei ymmärretä että sikäläinen liberaalidemari on oikeammalla kuin synnin sinimusta iikolli.

      Poista
    2. Kuka ymmärtää ja kuka ei. Kannattaa katsoa se video - jos ei pelkää kommunismitartuntaa tai syytettä maanpetoksesta. Osoite löytyi ainakin la-ap ylen artikkelista. Ja kyllä persu tietää että namipussin sisällöksi käy ihan mikä vain, ulina alkaa kun vähän rapistelee.

      Poista
  9. Olemme palanneet Kekkosen aikaan ja hiljaiseksi pelotteluun. Neuvostoliitto on vain vaihtunut Yhdysvaltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvostoliitto on vaihtunut Putiniin. Onko unohtunut että Venäjä on sotaa käyvä naapurimaa joka nyt menettää tappioina yli 2000 sotilasta päivässä? Putin koettaa laajentaa sotaansa kaikkialle maailmaan saadakseen häärätä Ukrainassa haluamallaan tavalla jonka lopputuloksena olisi Ukrainan kansan joukkotuho. Venäjä kävi taas vaihteeksi pommittamassa Syyrian siviilejä jota harrasti enemmänkin, alkaen yhdeksän vuotta sitten. Satuin 2015 lokakuussa olemaan Israelissa lähellä Golanin kukkuloita ja selkeästi kuuluivat Damaskoksen pommien räjähdykset. Siviilejä kuoli siellä satoja tuhansia.

      Putiniin on syytäkin suhtautua täydellä vakavuudella jo senkin takia että hän ydinasevallan korkeimpana edustajana uhkailee lähes kaikkia valtioita ydinaseillaan. Suomeenkin Putinin kenraalit ja sittemmin hän itsekin tehnyt suoria uhkauksia toistuvasti. Tarkoitus on pelotella suomalaisia mutta Putin ei tunne meitä. Meihin eivät uhkaukset vaikuta siten vaan lujittavat meitä. Joten turpavärkkien joutokäynti pois.

      Poista
    2. Kuten huomaamme palottelu ja vainentaminen ovat palanneet suomalaiseen politiikkaan. Kyyditykset toistaiseksi puuttuvat.

      Poista
  10. Aamupäivä- ja iltapäivälehdissä tarvitaan laajaa uutisointia venäjänsuomalaisten mielenosoituksista, vaatimuksista ja räyhästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoit suomenvenäläisiä? Venäjänsuomalaiset on jo leireillä listitty.

      Poista
  11. Kun katsoin Kiljusesta muutamaa esillä ollutta klippiä niin hänen sykyilynsä eduskunnan istuntosalin tuolirivistöjen välissä näytti kohteestaan puolen, joka tulisi ottaa arvioitavaksi terveydellisessä mielessä. Vanha mies ja mahdollisuus voi olla näihin outoihin käyttäytymisiin ihan luonnollinen pidätyskyvyn (aivoissa) hapristuminen. Diagnoosia en yritä tämän syvemmälle tehdä kun se ei ole pelkän videonäkymän perusteella ammattilaisillekaan sallittua ennen kuin on tutkinut kohteen.

    VastaaPoista
  12. Sosialisti ET hyökkäilee päivityksissään Viroa vastaan ja pieksää suomalaisia. Historiankirja käteen vanhusparalle. Kansanedustajaksi en sentään voi häntä leimata, edes äksäksi, sillä hän on tehnyt herrasväen miehenä mitä on tullut tehdyksi. Hän tapaa norsunluutornissaan kansaa netitse ja ruoska viuhuen.

    VastaaPoista
  13. Tämä ei ole kansan- vaan herrainradio.

    VastaaPoista
  14. Mistä tunnetaan sosialisti, joka ei ole sosialisti, tässä varma tieto: Henkeen ja vereen tuki hän Teemu Aleksis Keskisarjaa, joka on huippusarjaa, luullessaan tätä sosialistiksi. Nyt halventaa hän tätä kuten ... no, senhän tiedämme joten ei tarvi uhreja avata.

    VastaaPoista
  15. Suomen puolustusvoimat mursivat jo talvisodan aikana venäläisten käyttämiä salauskoodeja ja sama toistui jatkosodan kuluessa. Venäläisille ei asiaa paljastettu vaan tietoja käytettiin hyväksi maksimaalisesti. Päämajassa oli matemaatikoita ja muita tieteentekijöitä murtamassa koodeja. Käsittääkseni suomalaiset saivat myös saksalaisten koodeja avattua mutta ilmeisesti Enigmaa ei. Pitää tarkistaa vielä dokumenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan aikana MI5 vuoti Neuvostoliittoon Enigman purkamistiedot. Vuotajana oli yksi Cambridgen viisikkoon kuuluva Anthony Blunt. Viisikon muut jäsenet vuotivat minkä kerkesivät NL:lle kaikkea tietoa ydinaseista alkaen vuosien ajan.

      Poista
  16. Persujen ajaman rajojen sulun tarkoitus oli estää muslimeja tunkeutumasta maahan. Rajasta pitäisi päästä läpi osoittamalla luotettavasti, että on kristitty. Pelkän ulkonäön perusteella sitä ei voi tehdä rasististisesti, koska Venäjä on monikulttuurinen kaikenkarvainen sekamelska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitaan henkien erottamisen armolahja.

      Poista
    2. Pahat henget kannattaa tosiaan erottaa tehtävästään.

      Poista
  17. Kiljunenko toimii siis "vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen"?
    Minusta arvon blogisti repii tässä pelihousujaan vähän samaan tyyliin kuin vaatiessaan aikoinaan korkeimman oikeuden presidenttiä eroamaan pysäköinninvalvonta-asian takia.

    VastaaPoista
  18. Nyt ovat taas tälläkin palstalla ajat entiset palanneet. Täysi rähinä ja uho päällä.

    Syytä ollakin, sillä parhaimmistomme lienee pian "tositoimissa", Thermopylaissa, ottamassa tulvan painetta vastaan. Efialteet saavat painua louisvuittoniin. Enää ei riitä helläkätisyys, kuten omaishoitaja taluttamassa. Nyt on vähintään tämmäytettävä käräjiin - ja sieltä suoraan turvasäilöön.

    Vielä löytyy maasta miehuullisuuttakin: Linnoissa herrojen pian juhlitaan, mutta Sven Tuuvaa siellä ei näy. Ei sellaista amor patriaen armolahjaa ole suotu kuin valituille, tiennäyttäjille: "parempahan se pyrki vain, jalohon rintahan".

    VastaaPoista
  19. Aivoissa on jäljet ja lopulta tie, esmes vallan ja siis julkisuuden tavoittelusta. Poliitikolle tärkeää on vain yksi: minä minä minä.

    VastaaPoista
  20. Blogit noin yleensä ja nettikirjoittelu on jo vuosia ollut ala-arvoista johtuen sen suuresta määrästä ja helppoudesta. Uutiset ovat myös romahtaneet laadullisesti. Määrä on korvannut laadun. Kirjoitetaan omaa agendaa tai ääritapauksissa harhoja tukevia päättelyketjuja jotka perustuvat mielipiteisiin ja mielikuvitukseen. Esimerkiksi joku kirjallinen dokumentti nollataan "en usko että kirjoittaja on tarkoittanut tätä, vaan" jne..
    Ukraina uutisoinnilla ja kirjoittelulla osa kansaa on jo psykoosissa. Saa nähdä mihin tässä vielä ehditään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotaan. Jos ei Ukrainaan tai Venäjälle niin sitten Taiwaniin jenkkejä korvaamaan.

      Poista
    2. Kuittaava anonyymi taitaa olla jotenkin sotahullu. Muut täällä eivät ole.

      Poista
    3. Älä yritä maalata valkoista mustaksi.

      Poista
  21. Ruotsalaisella lentokentällä istui päivittäin englantilainen Mosquito odottamassa kiireistä lähetystä Lontooseen. Geheimscreiberillä kulkivat kaikki johtotason viestit Norjaan ja pohjoiseen Suomeen. Radiotason viesteihin ei luotettu täysin (ja syystä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetys oli kuulalaakereita.

      Poista
    2. Nuo Mosquitot eivät muuten olleet Kuninkaallisten Ilmavoimien tunnuksissa vaan ne olivat siviilirekisterissä liikennekoneina (British Overseas Airways). Pystyivät tarvittaessa kuljettamaan pari matkustajaa. Liikenne alkoi 1943 kun ruotsalaiset alkoivat olla varmoja Saksan tappiosta.

      Poista
    3. Tuo lentoyhteys tunnettiin nimellä Stockholm Express. Kuuluisin matkustaja oli Niels Bohr joka lennätettiin Tukholmasta Lontooseen heti hänen paettuaan Tanskasta Ruotsiin vuonna 1943. Lontoosta Bohr toimitettiin edelleen Yhdysvaltoihin missä hän osallistui Manhattan-projektiin.

      Poista
  22. Erkon sota - Hesarin sota. Historia toistaa itseään. Vanha riidankylväjä James Bond tekee sitä mitä osaa - Ranskan vallankumouksen ajoilta lähtien. Richard Poe on kirjoittanut kirjan Venäjän vallankumouksesta. Se oli Britti-Imperiumin junailema. James Bondin roolissa sillä kertaa oli Trotski. Nyt on taas vauhti päällä. Ukrainan Lenin Zelensky alkaa olla nääntynyt ja rintamaa pitää levittää. Tarinan mukaan 'Venäjä hyökkää'. Näppärää syyttää toista siitä, mitä itse tekee. Raja pitää pitää kiinni, jotta viholliskuvan ylläpito on mahdollista. Lontoota myöten piti kysellä, että voiko Allegro liikennöidä... Njet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "You furnish the pictures, I'll furnish the war."
      William Randoph Hearst

      Poista
    2. Oletko todella sitä mieltä että Ukrainan Zelensky on aggressiivinen valloittaja? Zelenski on teidän venäläisten mielestä inhottava tyyppi kun muuttui koomikosta kansallissankariksi: "Give me ammo, not a ride". Hän ei paennut kuten Putin odotti vaan hän jäi puolustamaan kiihkeästi maataan ja tekee sitä edelleen joka päivä kuten kaikki ukrainalaiset sotilaat. Venäläiset sensijaan eivät enimmäkseen mielellään lähde enää Ukrainaa valloittamaan koska ovat liiaksi kuulleet siitä miten siellä käy. Harvat tulevat takaisin, enimmäkseen pahasti haavoittuneina. Itse asiassa, kaikki jotka Putin on sinne lähettänyt pidetään sopimuskautensa jälkeen edelleen siellä eikä heitä päästetä kotiin muuten kuin kirstussa.

      Poista
    3. Venäjä ei siis hyökännytkään Ukrainaan, vaan Ukraina Venäjälle?

      Joku raja se pitäisi olla valehtelussakin, mutta venäläisillähän sitäkään ei ole. Ryssää ei rajat pidättele.

      Poista
    4. Kannattaisiko pitää jotain rajaa tuossa ryssittelyssä. Sukulaisiasi haukut.

      Poista
    5. Taitaa olla, että rintamalinja tosiaan kulkeen Venäjän alueella. DonBass ja Krimihän järjestivät kansanäänestyksen ja ovat nyt osa Venäjää. Merkel ja Hollande ovat myöntäneet, että Minskin sopimuksilla ostettiin aikaa Ukrainan varustamiseen. Lindsay Graham totesi, että Ukraina on fantastinen sijoituskohde. Se on luonnonvaroiltaan maailman viidenneksi rikkain valtio. Lisäksi sota on hyvä business, mutta ruumiit on ongelma. Nyt ne jäivät Ukrainan murheeksi. Zelensky on vain sätkynukke. Aljazeera 23.8.2021 - Ukraine’s president pledges to ‘return’ Russia-annexed Crimea. Kokouksessa oli kaikki 30 NATO-maata läsnä. Ze lupasi tukea vastaan palauttaa Krimin Lännen kontrolliin. Venäjä lähetti kirjeitä Lännen päättäjille, joissa se kyseli turvatakuiden perään. Ei tainnut Niinistökään vaivautua vastaamaan. Sitten Lännen varustama ja kouluttama Ukrainan armeija ryhtyi helmikuun puolivälissä tulivalmisteluihin ja oli ryhmittynyt hyökkäykseen Krimin valtaamiseksi takaisin. Lännen historiankirjoitus 'Venäjän hyökkäyksestä' alkaa siitä, kun Venäjä avasi tulen torjuakseen hyökkäyksen. Nyt on miljoona ukrainalaista sankarivainajaa, Ukrainaa on avustettu 200 miljardilla ja NATOn aseet ovat romuna Pultavan vainioilla. Hyvä bisnes? Samaa on aiemmin yrittänyt Kaarle VII, Napoleon ja Hitler. Nyt listalle voidaan lisätä Sleepy Joe. Olisihan Venäjä voinut tietysti jättää DonBassin venäjänkieliset Kiovan joukkojen armoille ja vetäytyä Krimiltä. Se olisi ollut varmaan Putinin viimeinen päivä Presidenttinä.

      Poista
    6. "Se olisi ollut varmaan Putinin viimeinen päivä Presidenttinä. "

      Tästähän tässä juuri kysymys on: Putinin diktatuurin pystyssä pitämisestä.

      Ikivanha konsti: aloitetaan sota, jotta huomio saadaan siihen pois kotimaan hallinnon ongelmista ja kansan vaatimuksista suurempaan vapauteen ja demokratiaan.

      Mutta aina tuokaan ei johda toivottuun lopputulokseen.

      (Oikeinkirjoitushuomio: Voit kirjoittaa "presidentti" sanan pienellä myös silloin, kun se viittaa suuresti kunnioitettuun herra Putiniin.)

      Poista
    7. ”Venäjä avasi tulen torjuakseen hyökkäyksen”… kuulostaa tutulta… ai niin, noinhan Talvisotakin alkoi!

      Anonyymin täytyy olla itse dosentti B, ei kukaan muu noin härskisti kehtaa valehdella.

      Luen juuri ”Finljandijaa” eli Puna-armeijan Suomi-opasta 1939:. ”Neuvostokansan uljaat pojat auttavat suomalaista ystävyyskansaa karkottamaan tyrannit ja pyövelit - (…) jotka ovat imperialististen isäntiensä käskystä panneet pystyyn sodan Neuvostoliittoa vastaan”.

      Venäjä on vaipunut stalinistiseksi diktatuuriksi. Kansa katsoo apaattisena.

      Poista
    8. Venäläisiä kauhistuttaa ajatus että menettävät Krimin jonka ovat vastoin sopimuksia anastaneet väkivalloin Ukrainalta. Samaten ovat ottaneet Itä-Ukrainan alueita itselleen. Kerta toisensa jälkeen Venäjä tahallaan rikkoo kaikki tekemänsä sopimukset kun se hetkellisesti on heidän etunsa mukaista.

      Putin ja venäläiset yhdessä tuumin ovat yrittäneet valloittaa pian kolme vuotta Ukrainaa itselleen kasvattaakseen Venäjän mahtavaa imperiumia. Hinnalla ei ole mitään väliä.

      Viattomien ukrainalaisten veri huutaa...

      Poista
    9. Onko Bäckman nyt pesiytynyt tänne?

      Poista
    10. Entäpä kun Suomi hyökkäsi 1939 ja kilttien venäläisten oli ihan pakko puolustautua?

      Osa rauhantahtoisista venäläisistä yritti paeta Raatteen korpien kautta Ruotsiin, mutta piilossa väijyvät tsuhnat hyökkäsivät raukkamaisesti ja tappoivat kaikki.

      Jopa tunnetusti ihmisrakas Stalin järkyttyi ja herkkä Molotov purskahti itkuun.Samoin tippa linssissä lempeä Putinkin katselee hoholien julmuuksia.

      Poista
    11. "DonBass ja Krimihän järjestivät kansanäänestyksen"
      Äänestys, nimittäin se missä äänestettiin oikeasti, järjestettiin Neuvostoliiton hajottua kun rajoja vedettiin uusiksi. Krimillä ja muualla Itä-Ukrainassa Ukrainaan liittymistä kannatti noin 69% äänestäneistä.

      Poista
    12. Ryssittely on täysin asiallista nimitystä. He käyttävät itsestään samaa sanaa, samoin ruotsinkieliset maassamme. Miksi meiltä yritetään sensuroida sanoja suusta?

      Poista
  23. Millä tavalla sana "ryssä" olisi haukkumasana? Mikä siinä on muka kielteistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja mitä kielteistä muka olisi punikki-sanassa! Keskisarjahan sitä on teoksissaan ahkerasti viljellyt. Sen sijaan jotkut historian olemuksesta mitään tajuamattomat ovat joskus ehdottaneet myös lahtarin ottamista vastapainoksi uusiokäyttöön vuosia 1917 - 1918 käsittelevän kirjallisuuden terminologiassa. Voi kauhistuksen kanahäkki! sanottiin ennen vanhaan. Eihän sellainen nyt passaa alkuunkaan vaan osoittaa sattuneesta syystä täysin sopimatonta tyylitajun puutetta.

      Keskisarja on myös julkisissa esiintymisissään pohdiskellut (lue: ollut pohdiskelevinaan) "sopivaa" nimitystä Suomessa 1918 käydylle sodalle. Hän on käyttänyt ns. ulossulkemismenettelyä: esim. "kansalaissota" - noo miksei, mutta ei nyt ihan kuitenkaan... Ja löytyyhän se lopulta: "Vapaussota", koska molemmat osapuolet ilmoittivat taistelevansa vapauden puolesta. Siinä se! Tässä hän on hyvässä seurassa, sillä vuoden 2018 muistotilaisuudessa eduskunnan valtiosalissa kaksi silloista ns. huomattavaa yhteiskunnallista toimihenkilöä (kok) kysyttäessä vastasivat, että heidän nuoruudenkodissaan puhuttiin aina "Vapaussodasta". Siitä sopii meidän mallikoidenkin repiä.

      Poista
    2. Miksei sanota vaan suoraan, että kyseessä oli vallankumousyritys eli kapina - siis punakapina. Siihen ryhdyttiin nimenomaan Venäjän esimerkkiä seuraten.

      Poista
    3. Punakapina Suomessa alkoi Venäjän bolshevikkien projektina. He lähettivät kiihottajia tänne, rahoittivat toimintaa ja aseistivat paikallisia ryhmiä vallankumoukseen. Kaiken huippuna oli se että Suomen Sosialidemokraattinen puolue oli päällepäsmärinä suomalaisen vallankumouksen aktiivisessa ajamisessa. Tämä kauhistuttava historiallinen fakta on koetettu peitellä ja hämärtää mutta ei koskaan katoa.

      Lahtari oli punikkien haukkumasana vastustajille tarkoittaen teurastajaa. He itse kuitenkin käyttäytyivät nimenomaan teurastajan tavoin. Siitä on historian kirjoissa lukemattomia kuvauksia mitä he tekivät syyttömille ihmisille ihan vaan raakalaisen huvin vuoksi, koko sisällissodan ajan.

      Poista
    4. Jaa että Putinin diktatuuri punainen? Fasistinenhan se on.

      Poista
    5. Punaisten osalta ei kyse ollut vapaussodasta. He pyrkivät tekemään Suomesta bolshevikkisen neuvostovaltion ja liittämään Venäjään. Seuraukset olisivat olleet kauhistuttavat kuten useista Venäjän nykyisistäkin vasallivaltioista havaitaan. Ne ovat edelleen sorrettuja orjavaltioita joissa FSB ja armeija pitävät raakaa komentoa, vailla kansalaisvapauksia ja oikeuksia. Niitä käytetäänkin sitten Putinin sotakoneiston tykinruoan tuotantolaitoksina.

      Poista
    6. > "Punakapina Suomessa alkoi Venäjän bolshevikkien projektina..."

      Voisit kuitenkin sanatulvasi keskellä pysähtyä miettimään, mistä voisi johtua, etteivät Suomen sisällissodan historian ehdottomasti pätevimpien nykytutkijoiden kuten Pertti Haapalan, Marko Tikan ja jo edesmenneen Risto Alapuron, heidän muiden muassa, tulkinta vuoden 1918 sodan taustasta ja luonteesta vähimmässäkään määrin muistuta sinun löperryksiäsi. Vai olisiko niin, että olisit eläytyen tutkistellut 1920- ja 1930-luvun "vapaussodan historioita" hieman liiankin kanssa ja niin ollen sitten asiantuntemuksessasi kiilaisit mainittujen huippututkijoidenkin "edelle"?

      Poista
    7. Ovatko he huippututkijoita, siitä voi kiistellä. Esitin näkemykseni perustuen monenlaiseen tätä aikaa kuvaavan dokumentaarin ja aikalaiskuvausten lukemiseen ja jonkin verran historiikkeja on tullut lueskeltua. Ei siinä tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen mitä tapahtui.

      Bolshevikit tunnetusti lähettivät tänne merkittävän määrän aseita ja rahoitusta vallankumouksen aikaansaamiseksi. Täällä päässä taas SDP oli vallankumousta ajamassa voimalla. Nämä ovat historiallisia faktoja jotka eivät poistu olemasta vaikka kuinka väittäisit vastaan.

      Poista
    8. Selvä. Historiantutkimus voitaisiin siis niin muodoin lopettaa: paitsi hyödytöntä turhan kallistakin. Tilalle "dokumentaaria", "aikalaiskuvauksia" (esim. "Vapaussodan kertomuksia") ja vähän "historiikkejakin". Ja ainahan voi viime kädessä kysyä sinulta ja lukemattomilta kaltaisiltasi; heitähän esim. Helsingin keltaisen roskalehdistön kommenttipalstat ovat pullollaan.

      Poista
    9. Anonyymi meni raivon puolelle kun argumentit loppuivat

      Poista