7. marraskuuta 2024

Juovuksissa



Ainakin kaksi jälkeläistäni on ilmaissut ajatuksen, että tekisi mieli joskus lukea, miten ennen elettiin.

Rohkenen epäillä. Ennen kaikki oli huonommin.

Olen tehnyt juuri saman havainnon kuin joku toinen kirjoittaja - en nyt muista kuka - joka moitti epookkielokuvien näyttelijöille huolellisesti valmistettuja vaatteita epäuskottaviksi.

Itsekin muistan katukuvan. Vaatteet olivat huonolaatuisia, heikosti istuvia ja tuhannen rutussa.

Edistys kipitti vastaan esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Matti Piipposen muodossa. Hänellä oli yllään uutuustuote: äänekkäästi kihisevä bri-nailonista valmistettu sininen sadetakki. Piipponen oli kova kalamies. Hän saattoi suorastaan pysäyttää vastaan astelleen arvohenkilön, kuten esimerkiksi Heikki Boreniuksen, selatakseen isoista lompakostaan näyteltäväksi huonon valokuvan viimeksi perhoilemastaan lohesta.

Minun aikanani lohikalaa ei saanut enää alempaa Suomesta. Juhani Aho oli onkinut “mullosia” eli kaiketi taimenia Huopanankoskesta, joka on Viitasaarella.

Maailma muuttui. Lakimiespiireissä pudisteltiin päätä tiedolle, että muuan hovioikeudenneuvos kävi pelaamassa verkkopalloa Munkkiniemen takana Talissa. Pelistä käytetään nykyisin nimeä tennis. Pallon perässä vähissä vaatteissa juoksemista pidettiin joka tapauksessa täysin sopimattomana niin korkealle herralle.

Pentti Haanpää kirjoitti (tämä on ulkomuistista):” Miehet juoksivat mielettömän nahkakuulan perässä, ja se, joka ennätti sitä jalallaan potkaisemaan, luuli olevansa hyväkin sankari.”

Mutta oman aikuisuuteni alkuvuosina oli normaalia ja sopivaa kehuskella juopottelullaan. Olisiko olllut Pekka Parkkinen vai Leo Lindsten, joka röhisi Kosmoksen eteisessä:” Voi saatana että minä olin eilen perkeleen juovuksissa.” Kademieliset kuuntelivat.

Tänäkin päivänä muistan menneisyyden portsarit. Heillä käsi nousi herkästi. “On tullut vähän otettua.” Se tarkoitti, että anniskeluravintolaa pyrkivällä oli pohjia eli hän oli valmiiksi hiukan hutikassa. Jossain paremmassa paikassa, kuten Marskin Kellobaarissa, portieri saattoi ilmaista asiansa lyhyesti:” Toinen kerta”. Tuossa paikassa parveili etenkin Hymyn toimittajia. Muistikuvani vahvisti yksi maan merkittävistä lehtimiehistä, Jorse, joka tosin kyllästyi Urpo Lahtiseen ja Tampereeseen ja raitistui täysin. Hän kertoi ryhtyneensä yleensä kirjoittamaan lehteen “tositarinoita” Otavan Keuruun kirjapainon pihassa. Toimeen tarvittiin matkakirjoituskone ja ainakin yksi pullollinen Koskenkorvaa. - Lieneekö Jorsella tallella oikealla kullalla koristettu Ballograf-kuulakärkikynänsä? 

Minulla muuten on se itse ostettu Fisherin Space Pen vuodelta 1968. Tuossa se on nytkin. Vaikka se on täysmetallirunkoinen, kyljessä on pieni lommo. Kävin hakemassa sen takaisin Kirjallisen johtajan huoneesta, kun herrat (tulevat) akateemikot Meri ja Haavikko olivat keskustelleet rahasta, ja viimeksi mainittu oli iskenyt kynän kirjoituspöytäänsä pystyyn. Se oli uponnut noin tuuman syvyyteen.

Mutta juoppojutuista mieleeni jäi erikoisesti arvostettu kriitikko XX, joka purki kauhistuneisuuttaan.

Hän oli lähtenyt kerran talvella Sikalasta Korkeavuorenkadulta asiaan kuuluvassa kunnossa, ja tultuaan tajuihinsa jossain Hesperiankadun korkeudella luullut halvaantuneensa. “Kyllä helpotti. Minä olinkin vain sammunut siihen raitsikan kiskoille ja kussut housuihini ja jäätynyt kiskoon kiinni.”

Se ei todellakaan nirhannut miestä, että oli saattanut itsensä tuohon kuntoon. Päin vastoin.

Se ei ole keksitty juttu, että Jaskan snagarissa myyjä saattoi kysyä, pannaanko asiakkaalle ketsuppi ja sinappi suoraan rintamuksille.

Mutta virkavaltio oli ankara. Yhden kerran seisoin erään naishenkilön ja erään tulevan kasvatustieteilijän kanssa Helsingin Senaatintorin kulmalla Uudevuoden aattona vaikenemassa yhdessä kuuden tuhannen muun kansalaisen kanssa odottaen, että Teuvo Aura aloittaisi. “Kansalaiset, medborgare…”

Humalainen hoiperteli Aleksilta mölähdellen:”Elsa, olet kohtalon lapsi…”

Arvioni mukaan noin 1127 poliisia syöksyi humalaisen kimppuun ja retuutti hänet Sofiankadulle putkaan. Rikoksen nimi lienee ollut “pahennuksen herättäminen julkisella paikalla”.


94 kommenttia:

  1. Isäni harrasti nuoruusvuosinaan 1930-luvulla jalkapalloa pelaten jopa joissakin sarjoissa ja joitakin pokaalejakin taisi saada. Hiihtopokaaleja tuli myös jonkin verran. Niinpä hänellä oli pohjana siihen aikaan miehillä varsin tavallinen rautainen kunto sotaan lähtiessä. Se että hän oli siinä vaiheessa lakimies ei pelejään haitannut.

    VastaaPoista
  2. Siinä toimii kaari; vaatteet ovat taas paskoja.

    VastaaPoista
  3. Suoraan sanoen olisi mielenkiintoista kuulla lisää 60-70 -lukujen juomakulttuurista! :D Anonyymius säilyttäen, jos tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siinä ole mitään muuttunut. Suuri taiteilija on edelleen alkoholistimies joka juo koska hänen nerouttaan ei tunnusteta koska Janten laki...

      Poista
    2. Rakennusmiehistä moni (isäni mm.) kulautti kahdella ryypyllä kossupullon kitusiinsa, ähki vähän aikaa, yökkäsikin: "Jooh, nyt on telineet tehty, aletaan ryyppeemään!"

      Poista
    3. Kulttuuripuolen henkilöiden juomisesta on kirjoitettu paljonkin . Luin aikanani mm. kirjoja, jotka käsittelivät ko. asiaa. Hiukan vanhempaa aikaa käsitteli muistaakseni kirja Kyynärpäät (olisiko ollut Jussi Talvi kirjoittajana). Lisäksi myöhemmin ainakin kirjailijat Kejonen, Ojaharju ja Lindsten ovat perehtyneet asiaan. Lisäksi Mauri Sarjola on kuvannut asioita omasta näkökulmastaan. Omat kokemukseni perustuvat 1970-luvun ns. tuottavaan työelämään ja valmistumiseni jälkeen akateemiseen maailmaan ja myöhemmin virkamiesmaailmaan. Voin tarvittaessa tietyssä määrin valottaa aihetta Henri K:lle-

      Poista
    4. 60-luvulla tapahtui juomakulttuurissakin muutos, kun suuret ikäluokat alkoivat aikuistua ja keskiolut vapautui 1969. Kiihtyvä muutto Ruotsiin vaikutti myös juomakulttuuriin.

      Sen ajan eläneenä kulttuurin muutos 50-lukuun tuntui merkittävältä, osaksi ehkä myös television yleistymisen myötä. Sehän tapahtui 60-luvulla. Maailma aukeni.

      Poista
    5. "Kulttuuripuolen..." Juu, ja autenttisimpia alkoholisminsa kuvaajia olivat monet kirjailijat itse. Pentti Saarikoski ehkä lahjakkaimpana kärjessä.

      En ole kyennyt tuoreemman ajan Juha Vuorisen kirjoittamiin "Juoppohullun päiväkirjoihin" syventymään kuin joskus selaillen, mutta kai niissäkin asiaa lävistetään terävin kynin mikäli niiden suosiolla mitata sitä voi.

      Poista
    6. Kiitos Seppo! Lukuvunkkejä otetaan vastaan mielellään! Itsekin olen Ojaharjut ja Salamat ja Kejoset. Mielenkiintoisia juttuja, toleranssi kännäämistä kohtaan tuntui olleen korkea. Linstenin Istuja meni sitten jo enemmän traagisen puolelle. Sariola ehkä hieman koominen sen herraskaisen viskinjuontinsa kanssa... Etsin tuon Kyynärpäät, kiitos!

      Poista
    7. Kolme-neljä kossupulluoa/vrk vetävät tyypit olivat työelämässä. Lusivat välillä rattituomioita.

      Poista
    8. Vilkaisin Jussi Talven Kyynärpäät -teosta. Arvostelevassa kirjaluettlossa 10/1961 Kauko Kula määritteli sen:
      "Jussi Talvi, joka leipätyönään on pääkaupunkilaisen mainostoimiston johdossa, on uudessa romaanissaan antanut perusteellisen näytteen tämän elämänpiirin tuntemuksesta. Asiantuntijan ja luistavan kertojan voittaa kuitenkin eetikko, joka pohtii modernin mainoksen moraalia ja sen yksilöllistä ja yhteiskunnallista kantavuutta. Siinä hän nyt yltää syvimmälle: paljastaa ja havahduttaa. Psykologia jää vähemmälle ja kerronnan taiteellisten tehtävien ohi liu'utaan joskus liiankin luistavasti ja vauhdikkaasti. On kuitenkin kysymys Talven parhaista kirjoista, jolla on painavaa päivänkohtaista sanottavaa - ei vähiten meille kaikille, jotka nyky-yhteiskunnassa olemme enemmän tai vähemmän mainoksen uhreja."
      Eipä tuossa mainita liemihommista mitään, vai oliko se niin luonteva osa alan kulttuuria, ettei Kula vaivaudu edes noteeraamaan? - Kun, muuten, nuorena lueskelin arvostelevaa kirjaluetteloa, luulin että tuo ahkera Kula oli jokin ilmeisesti kollektiivinen nimimerkki. Sittemmin tutustuin paremmin hänen työkenttäänsä.
      Hänet esitellään mielenkiintoisesti Suomen Kulttuurirahastossa, jossa hänellä on oma nimikkorahasto:
      "Porissa syntynyt Kauko Kula aloitti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen teologian opinnot Helsingin yliopistossa, mutta
      hän opiskeli jonkin aikaa myös oikeustiedettä. Talvisodassa Kauko Kula toimi sotilaspastorina ja jatkosodassa valistusupseerina. Sodan päätyttyä Kauko Kula ”heittäytyi humanistiksi” ja valmistui filosofian
      maisteriksi ennätysajassa korkein mahdollisin arvosanoin."
      Mutta Kulan asiantuntemusta alkomahooliasioissa ei saateta asettaa kyseenalaiseksi: hän toimi päätyönään Alkon toimistopäällikkönä, tuotehankkijana ja Alkoholipolitiikka-lehden päätoimittajana.

      Poista
    9. Ekalle anonyymille: eivät uusimpien sukupolvien taiteilijat enää niinkään juopottele, he käyttävät ihan muita päänsekoittajia.

      Kuten muutkin saman ikäiset, ei sen puoleen. Jatkuvasti lisääntyvän huumeiden (viihde)käytön voi todeta vaikkapa hydrologisin keinoin kuntien jätevesiä analysoimalla. THL:n ylläpitämän jätevesitutkimuksen väestöpohja on laaja: melkein 60% koko maamme asujaimistosta.

      Poista
  4. Merkittävin kulttuurisaavutukseni tapahtui ravintola Hansassa. Ohi kulkiessani stumppasin röökini Saarikosken pöydällä olleeseen tuhkikseen. Notta.

    VastaaPoista
  5. Eräässä esitelmätilaisuudessa luennoitsija puhui melkoisen vaikeita ja monimutkaisesti maataloustukipolitiikasta. Paikalla ollut tukeva landepaukku keskeytti ja totesi, että kyllä Kekkosen aikaan kaikki oli paljon helpompaa ja selkeämpää.

    Aika moni vanhemman polven väki oli sitä mieltä, että Kekkosen aikaan melkein kaikki oli paremmin kuin nyt. Ehkä aika kultaa muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkonen ei koskaan ollut maatalouspoliitikko.

      Poista
    2. Kekkosella oli kuitenkin yhteen aikaan maatila Oulujärven rannalla. Sylvi höösäsi emäntänä. Tila on vaihtanut omistajaa, mutta kukoistaa edelleen.

      Poista
    3. Eihän edellinen kirjoittaja sitä väittänytkään. Kertoipa vaan, että puheenvuoron ottanut maalaisäijä (oletan omavaltaisesti sukupuolen) totesi Kekkosen aikana *kaiken* olleen paremmin, siis myös maatalouspolitiikan.

      Samoin ajattelee ilmeisesti myös moni USA:n presidentinvaaleissa Trumpille äänensä antanut: kaikki oli paremmin Trumpin ekalla kaudella. Jos joku kokee niin, mitäpä siitä kinaamaan, sehän on vaan ko. henkilön subjektiivinen kokemus!

      Poista
    4. Ainakin meillä kyllä ajatellaan, että ihmisten poliittinen muisti on lyhyt, puoli vuotta enintään.

      Poista
    5. Adolf Hitler sanoi: "Suurten massojen vastaanottokyky rajoittunut, ymmärrys vähäinen ja muisti lyhyt." Äskeisen USA:n presidenttivaalin yhteydessä vaikutti siltä, poliittinen muisti on jopa lyhyempi kuin kolme kuukautta. Ampuminen Trumpin päähän tuli vaalikampanjan aikana merkityksettömäksi asiaksi alle kolmen kuukauden ainakin valtamedian informaatiopaljoudessa.

      Poista
    6. Talouskasvu USA:ssa on pyörinyt parissa prosentissa vuodessa Obamasta nykyhetkeen, paitsi Bidenin ensimmäisenä vuonna jolloin oli jonkinlainen kasvupiikki viiden prosentin paikkeilla. Trumpin ensimmäisellä kaudella kasvu oli pikkuisen heikompaa kuin Obaman aikana. Mielipiteet siitä että ennen oli paremmin eivät yleensä perustu tosiasioille.

      Poista
  6. 60- ja 70-luvun juomakulttuuri tapahtui aika lailla Helsingin siltojen alla ja muu kulttuuri siinä, että jokainen sivistynyt tai tavis pilkkasi näitä sodassa tai sen seurauksissa sortuneita miehiä julkisesti ja häpeilemättä. Samoin maan koko lehdistö ja tv:n nassesedät, joita vielä tänään palvotaan kansakunnan suurmiehinä.

    Ystäväni mainitsee tästä pilkkaamisesta kirjassaan, mutta se ei sitä vähentänyt. Pilkkaaminen laajeni häntäkin koskevaksi.

    Juomakulttuuri näkyi myös murhina, pahoipitelyinä, työttömyytenä, nälkänä, osattomuutena, ryöstöinä, syyttömien kuten perheenjäsenten sairauksina ja luhistumisina, työpaikkahelvetteinä ja kaikenlaisena elämän tärveltymisenä.

    Mutta näin riittää menneestä hupia ja lystiä vielä tänään herrakansalle, joka tuo viinit maitokauppaan ja leikkaa lapsilta, perheiltä, yksinhuoltajilta, kouluilta, kirjastoilta, murhattujen omaisilta, alkoholistien ja nistien hoidolta ja omaishoitajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin siltojen alusia ryyppäämishistorian eri tasoja tarkasteltaessa ei kärkeen yksistään pidä nostaa. Traagisen kamalaa se on ollut aina ja kaikkialla olipa maisemassa siltoja tahika ei. Ja on yhä. Ehkä pian pahempana kun se niin piileväksi on äitymässä kansainvälisiä juomatapoja ihailevana viinilitkintäkulttuurina joka yhtä lailla rappeuttaa maksoja, vatsoja, aivoja ja mieliä. Käy köyhän perheen talouden kurjistamiseen entisestään samoin seurauksin kuin on aina ollut.

      "Lumihankikin" kutsuu äitejä lapsineen aivan samalla tapaa kuin menneinä vuosikymmeninä mikäli tilastoihin on uskomista. Miesten syyllistymiset pahoinpitelyihin ovat pysyneet tilastoissa lähestulkoon samana ja alkoholi on useimmiten käyttövoimana kun astaloon he tarttuvat.

      Poista
    2. Eikös siellä ollut kuitenkin kaikenlaista Marraskuun liikettä ja sen sellaista ? Vaikka totta vissiin on, että aika karua lienee katualkoholistin elämä tuolloin ollut...

      Poista
    3. Merkittävä osa siltojen miehistä olivat sotaveteraaneja, jotka olivat sodassa traumatisoituneet jouduttuaan siellä kokemaan hirveyksiä. Eivät he sodassa alkoholisoituneet vaan vasta 1950-1960-luvun puolella. He olivat yhteiskunnan pohjalla sodasta päästyään, vailla työpaikkaa ja asuntoa ja perhettä. Niinpä he joutuivat monet keikkatöihin ja parakkiasumiseen. Kaikki oli tilapäistä ja epävarmaa.

      Poista
    4. Nykyään on muista syistä masentuneita vapautta arvostavia nuoria aikuisia. Peräti 18 tuhatta 25-34-vuotiasta työkyvyttömyyseläkeläistä.

      Poista
    5. "Nykyään..,."

      Katso maailman suuntaan ja ympärillesi, avaa silmäsi ja korvasi ja kuuntele niin ehkä ymmärrät miksi näin on.

      Poista
    6. Eri huumeet aiheuttavat osan näistä skitsofrenia- ja psykoositapauksista. Keskeisiä aineita ekstaasi ja muut vastaavat tajunnan räjäyttäjät. Sellaisia ongelmia ei sodan jälkeen veteraaneilla ollut. Huumeiden käyttö oli silloin varakkaan eliitin puuhastelua pienessä mittakaavassa.

      Poista
  7. Epookkielokuvien näyttelijöiden vaatteista, Andrei Hvostov taisi mainita, että neukkuaikaan sijoitetun nykyvirolaisen sarjan puvustajat tekivät muuten hyvää työtä, mutta mistään ei enää saa niin kehnoja materiaaleja, että lopputulos näyttäisi aidolta.

    VastaaPoista
  8. Ajankuvia:

    Ennen saattoi pari jätkää tapella raivoisasti viinapullosta. Kumpaisellakin luonnollisesti kuvaamattoman siivottomat rytkyt yllään. Sanomattakin selvää, huonolaatuisia, heikosti istuvia ja tuhannessa rutussa. Odööreistä en virka sanaakaan, koska mahdollisten lukijoiden enemmistö, toisin kuin tämän kirjoittaja, lienee sivistyneistöä.

    Nykyään kaksi hienoa herraa, intellektuellia, kohtaa sattumoisin tieteen temppelissä, kupolin alla. Toinen, se ylettömästä arroganssistaan etc. etc. herostraattisen kuuluisa, rupeaa vaaleanruskeassa kamelinkarvaulsterissaan heti herjaamaan: - Mikä kaljasaavinpeitto sinulla on ylläsi? Toinen, se verrattomasti sivistyneempi, on hiljaa niin kauan ja - vaikenee. Miettii kuitenkin: - Minun takkini, prkle, on aito Burberry [?], mutta enpä viitsi pahoittaa tuon mieltä.

    Eikö tämä kaikki ole selvä todiste siitä, että tapojen ja aineellisen kulttuurinkin hienostuminen vääjäämättä etenee, olkoonpa sitten onnahdellenkin, voisiko sanoa dialektisesti.

    In summa, painokkaasti: Ennen EI OLLUT paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt vaan oli ennen paremmin.

      Aikoinaan sitä tuli oltua joka päivä tositoimissa. Nyt enää vaan joka toinen päivä - kaksi kertaa.

      Poista
  9. Arvoisa hovioikeudenneuvos on verratoin kertoja silloin kun aihepiiri on sopiva. Tästä tuli hiukan mieleen Heikinheimovainaan muistelmat, ne Mätämunan jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikinheimo kuvaa mm. viinoittunutta (hänen ilmaisu) diplomaatti Jussi Mäkistä.

      Poista
  10. 70-luvulla Suomi oli vaurastunut niin paljon, että tuotantolaitokset alkoivat tarjota asiakkailleen niin sanottuja pitkiä lounaita tai vaihtoehtoisesti illallisia, jotka alkoivat saunomisella ja saattoivat päättyä yökerhoon. Jonkun piti toimia isäntänä ja niin työpäivä saattoi päättyä yöllä kello kaksi ja alkaa taas aamulla kahdeksalta. Kuinkahan tehokkaita työtunteja ne olivat? Tampereella kerrottiin talousjohtajasta, joka oli rautatieasemalla muuttunut yhtäkkiä keltaiseksi ja sitten vajonnut kuolleena maahan. Jos ei tullut ihan kuolema, niin monelta meni terveys.

    Nykyisin ruoka- , juoma- ja työkulttuuri ovat aivan eri tasolla, mutta koulut ja yliopistotkin ovat alkaneet valittaa, että nuoria ei saada liikkumaan, sitä suurta enemmistöä. Kännykkäkö se on vienyt heiltä paitsi lukuilon myös liikuntahalun? Hyvä olisi juosta enemmän, pallon perässä tai ilman. Liikkuminenkin pitäisi kai aloittaa jo esikoulussa. Monet päiväkodit kyllä tekevät esimerkiksi metsäretkiä, joista lapset tykkäävät.

    VastaaPoista
  11. Beethovenin musiikki oli kriitikon mukaan juopuneen musiikkia. Juopunut ei ollut myönteinen sana. Mieluummin aina kuuntelee sävellyksiä kuin lukee arvioita niistä.

    VastaaPoista
  12. Kemppinen perusti oman marraskuun liikkeensä: juopottelu on kivaa ja mu/u/ista viis. Hänhän sanoikin että hänen mielensä liikkuu. Toivottavasti toisilla vain liikkuu mielessä. Ettei olisi kaikki munat samassa korissa ja Pispalan pojat loukkaisi jalkaansa kiveen kaatuessaan.

    VastaaPoista
  13. Seuraavaksi kehuskelee hän huumehörhöilyä koska heillä kaikilla oli niiin mukavaa.

    Kommentti: Onneksi en ollut koskaan mukana.

    VastaaPoista
  14. Nythän lasten ja aikuisten tekemät pahoinpitelyt, murhat ja ryöstöt ovat reippaassa kasvussa. Poliisin mukaan < huumeet eli päihteet. Siitä saakin leikkisiä blogijuttuja.

    VastaaPoista
  15. Nykynuoret siistejä, eivät juo kahvia eivät alkomahoolia. Sevottavat päänsä, elämänsä ja kaikkien kohtaamiensa elämät huumeilla. Se tapa kutinsa pitävi.

    VastaaPoista
  16. Trump on ylpeä saksalaisuudestaan ja amerikkalaisuudestaan. Hän on historia joka toistaa itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ei tiedä juuri mitään Euroopasta ja sen historiasta. Suomikin oli hänelle osa Venäjää.

      Poista
    2. Pankaas kattoen, mitä Touho ja Pelle Peloton kohta saavat aikaan Ankkalinnassa!
      Takkavalkealla tarkenee Kunnaksen Ilkka

      Poista
  17. Onko tullut kuunneltua Bachia? Pimeesti sitten. Enää siitä ei saa kirjoittaa saati suositella tai tulee rapsut.

    VastaaPoista
  18. Kiitos tästä blogista. Vain se antaa lukijoilleen muuten jo kadotettuja onnen hetkiä. Meiltähän on livenä evätty viini, laulu ja naiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet meistä ymmärtävät syvästi tämän blogin keskusteluosuuden suunnattoman arvon tänä päivänä. Tästä maasta ei löydy toista vastaavaa jossa voi avoimesti ilmaista mielipiteensä ilman että joutuu välittömästi kärsimään erilaisten eturyhmien ja kiihkoilijoiden jyrkästä tuomiosta ja sensuurista.

      Esimerkiksi Yleisradion vastaavien pitäisi kaiken järjen mukaan sellaisia olla mutta ne ovat irvokkaita, voimakkaasti sensuroituja ja täynnä kiihkoilijoiden raivokkaita kommentteja, järjen äänen puuttuessa. Siellä kaikki on valjastettu toimittajan/blogistin tarkoitusten mukaan.

      Poista
    2. "...voimakkaasti sensuroituja..."

      Kerrotaanko Ylen kommenttiosastojen toimesta miten paljon sinne lähetettyä palautetta/keskusteluyritelmiä/jne. kaikenkaikkiaan sensuroidaan? Jos joku yksittäinen, selvästi rienaava kommentti nakataankin tunkiolle, niin mitä välii? (Epäilen tälle kommentoijalle siellä käyneen niin koska ei ole toiminut annettujen kommentointiohjeiden/ehtojen rajoissa.)

      Jos nyt vaikka otettaisiin esimerkkinä Teemu Keskisarjaa koskevan Ylen uutisen jälkirimpsu, niin jos vaikka puoletkin vastaavasta toistosta (ei siellä paljoakaan kiihkoilla) nakataan sontaluukusta avaruuteen, niin eipä kukaan yhtään mitään siinä menetä. Vähiten sananvapaus.

      Poista
    3. Ei ainoatakaan havaintoa tueksi väitteelle, että YLEn palstoilla "kaikki on valjastettu toimittajan/blogistin tarkoitusten mukaan". Hyvä että raivoavien psykopaattien ja sadistien riehumista suitsitaan.

      Poista
    4. Lämmin joulutorttu huuleen mutta "toti" jääköön ristisanatehtäviin, se on onnellinen hetki.

      Poista
    5. Mielikuvilla on helppo sumuttaa kuten Raidilla.

      Poista
    6. Jokainen joka asiallisesti on yleisradion blogien ja uutisten kommentointia harrastanut tietää hyvin että vain murto-osa menee läpi. On ilmiselvää että jos kirjoitus on loukkaava tai sisältää kielletyjä sanoja, ei ole menestystä. Todellisuudessa estoon riittää se että on eri mieltä toimittajan tai blogistin väitteiden kohdalla. Sitä taas on erityisen vaikea käsitää että valtava määrä blogia myötäilevää vihapuhetta menee heittäen läpi eikä siivota pois. Tästä on lukemattomia esimerkkejä. Niitä on jälkikäteen erittäin vaikea löytää sillä yleisradio kätkee tämänkaltaiset blogit pois näkyviltä parin päivän sisällä. Tarkkailkaapa joskus jotain ajankohtaista tapahtumaa ja siihen liittyvää keskustelua.

      Poista
    7. > "Jokainen joka asiallisesti on yleisradion blogien ja uutisten kommentointia..."

      Todella hyvä kommentti. Tuon täsmällisemmin asian oikeaa laitaa tuskin voi ilmaista.

      Ylen kommenttipalstojen "moderointi" on siirretty STT:lle (näin ainakin vielä jokin aika sitten). STT:n puolestaan omistaa Sanoma-konserni...

      (Edellinen itse asiasta, siis Ylen edustajalta saatuna vastauksena.)

      Poista
    8. Ensikäden moderoijina toimivat älyrobotit ja mitä niiltä jäljelle jää, joku toimittaja vilkaisee ja julkaisee -jos julkaisee.

      Poista
    9. Kävinpä siis testaamassa ylen verkkouutisten keskustelussa ajankohtaisesta asiasta. Asiallinen ja perusteltu mielipide ei mennyt läpi koska se oli naistoimittajan kiihkeitä näkemyksiä vastaan.

      Poista
    10. "Kävinpä siis..." Mutta tässäkin on vain sinun sanasi todisteena. Arveletko, että täällä kukaan asioiden analyysiin kykenevä uskoo väitettäsi jos et raahaa lihaa väiteluittesi päälle?

      Kirjoita siis tänne sen uutisen/artikkelin nimi johon kommentoit ja kopsaa kommenttisi sen jälkeen arvioitavaksi niin katotaan porukalla, oletko vain niitä, joilla tahto on, että Yle yhteisenä hyvänä kampitetaan marginaaliin ja levität vain aiheetonta propagandaa kaikkialle jossa seilaat.

      Poista
    11. Vieläkö on tilaa Ylen saunan takana...

      Poista
    12. Olen toistanut testin useita kertoja kuukausien aikana ja melkein aina sama tulos. Olen jo painanut mieleeni kyseisten toimittajien nimet ja heidän kohdallaan asia toistuu. Jos epäilet asiaa, testaa itse! On kokonaan eri asia mitä ajattelen yleisradion kohtalosta, siitä en ole mielipidettäni kertonut.

      Poista
    13. Omalle tekstilleen on sokea, elikäs en usko sinua ennen kuin todistat väitteesi alkuperäisellä, muokkaamattomalla kommenttitekstilläsi jota koepallona viitit mainitsemallasi foorumilla heitellä. Ei siitä hyödy jokatapauksessa julkaistuna eikä julkaisemattomana yhtään mikään eikä kukaan.

      Kommentointipalstat ovat vain paineenpurkuventtiileitä vaikka nykyäänhän ei niitäkään tarvitsisi olla kun tämä ääretön internetti miljardeine alustoineen jokaisen käytettävissä on. Ja mitä hyötyä sitten tästäkään on, olisi eri tutkimuksen aihe.

      Ilmastonmuutostorjuntaan olisi nekin mahdollisuudet meidän kaikkien yksityistenkin käytettävä jättäytymällä kaikesta tästä pois. Netin käyttö syö esim. sähköä joka minuutti enämpi kuin maailman nälkäiset söisivät leipää vuodessa.

      Poista
  19. Tietääkseni tilastot kertovat, että tytöt ovat ottaneet loikkia ryyppäystasa-arvonkin tiellä ja lähestyneet kulutuksessa poikia. Siitä huolimatta en muista kuulleeni montakaan ketaa, että naispuolinen ihminen rehvastelisi jälkikäteen humalatilallaan. Miespuolisille se tarinatyyppi on edelleen sallitumpi.

    Eräässä kevätjuhlassa reilu kymmenkunta vuotta sitten nuori miesopettaja esitti Petri Nygårdin kappaleen "Märkää". Nyt kun googlaan sen sanat, kieltämättä ällistyttää, että sellaista sopi niinä vuosina vielä laulaa peruskoululaisille. Ei syntynyt kohua. Mutta olisiko syntynyt, jos laulun olisi esittänyt iäkäs naisopettaja? Tiedä tuota. Vitsinkerronnassa oleellista on sekin, kenellä on sopiva asema vitsin kertomiseen.

    Hyväksytyn vitsin rajat muuttuvat. Eivät muutu ehkä nopeasti, mutta muuttuvat kuitenkin. Hiljattain etsin lauseenjäsennystehtäviä lapsille ja tutkin itse tekemiäni tehtäviä reilun 15 vuoden takaa. "Pöppösen pappa poimi moponsa kyytiin hemaisevan neitosen", luki yhdessäkin kohtaa. Hetken nieleskelin. Tajusin, etten voisi monistaa enää niitä virkkeitä oppilaille. Woke, saattaisi joku sanoa sivusta. Minä sanon vain, että huvittavan rajat ovat muuttuneet 15 vuodessa. Hyvä ehkä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenelläkään ei ole "sopiva asema" vitsailla kenenkään sairauksista, kuten alkoholismista.

      Poista
    2. Entä seksuaalinen suuntautuminen, äly, varallisuus, sukupuoli, ihonväri - saako vitsailla?

      Poista
    3. Ei tietenkään, mm. aivot, keskushermoston ja maksan tuhoavan hermomyrkyn ylivaltaa "kulttuurissa" ei saa horjuttaa.

      Poista
    4. Ei hyvä ehkä - ei ehkä niin vaan just presiis hyvä. Sillä kas, päihtymyshakuisuus on homman nimi. Käsitellään sitä taiteen keinoin, ehdotan.
      Mikko Perkoila - Jos pappeja ei oisi

      Poista
  20. Olemme vaimoni kanssa kirjoitelleet siitä kuinka ennen elettiin. Optimisteja kun olemme, niin uskomme, että jälkipolveakin kiinnostaa. Ovat olleet jopa kannustavia, ehkä ajatuksella, että ovatpahan, mummo ja ukki, poissa muusta pahanteosta. Muiden tekemien sukututkimusten pohjalta yritämme valottaa nimilistojen takana olevaa todellisuutta. Paikallishistorioiden ja yleisten historioiden lisäksi huomasimme hyödyllisiksi myös esim. Ulla Koskisen Suomessa selviytymisen historian ja Ilmar Talven Suomalaisen kansankulttuurin.

    VastaaPoista
  21. Suomessa löytyy ainakin yksi äiti, joka pelkää, että Jeesus turmelee hänen lapsensa.

    Samaa mieltä on Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta, joka päätti viime viikolla, että Hämeenlinnan kaupunki joutuu maksamaan 1 500 euroa korvauksia lapselle syrjinnän takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomesta löytyy monta tuhatta persua jotka pelkäävät että Muhammed turmelee heidän lapsensa. Yritäpä viedä lapsia tutustumaan moskeijaan...

      Poista
    2. Mitä se tähän kuuluu? Pitäisiköhän sinun perustaa oma blogi.

      Poista
    3. "Suomesta löytyy monta tuhatta persua jotka pelkäävät että Muhammed turmelee heidän lapsensa. Yritäpä viedä lapsia tutustumaan moskeijaan..."

      Moskeijoihin tutustuminen ja sen todellisen viestin ymmärtäminen, mitä niissä jaetaan meitä höveleitä islamilaisen maahanmuuton vastaanottajia kohtaan, olisi mitä tärkientä kaikille. Ihannonti vaihtuisi realismiin, woketus ymmärrykseen.

      Poista
    4. Tarkoitus oli vain rinnastaa kristinuskon tuputtaminen ateisteille islamin tuputtamiseen kristityille. Paras olisi jos mitään tämmöistä ei saisi tuputtaa alaikäisille.
      Tavallaan ymmärrän sitten tätä seurannutta kohua. Jee-jee-Jeesus-humppa ja Händelin Messias rinnastuivat mutta molemmat ovat perimmältään jumalanpalvelusmusiikkia. Mihin raja vedetään? Onko virsi neutraali jos se on tarpeeksi vanha?

      Poista
    5. Arameankieliset ovat jo melko neutraaleja, joskin niitä kuulee harvoin.
      Ky-hym, niin - nykyisin on vielä sanoja jotka hiukan hm.. epäilyttäviä kuten armo, johdatus, kutsumus ja Jumala. Jeesus mitä meininkiä.
      Uskomattoman hienoa.

      Poista
  22. Seurasin parkista yhtenä lauantai-iltapäivänä 70-luvun alussa, kun viimeiset kiireiset hiippasivat Oulun Alkoon. Kello oli karvan vaille sulkemisajan. Myös eräs sorakuski tuli kuormurillaan hoitamaan viikonlopun tärkeää hankintaansa. Asiointi pitkäripaisessa kesti vain hetken. Ulos tuli tyytyväisen oloinen (ehdinpäs!) nuorehko mies kädessään valkoinen muovikassi, jossa mahdollisesti juuri ne sääntöjen sallimat kaksi kossua. Rivakasti mies hyppäsi kiinni kuormurinsa ovenkahvaan - ja teki juuri siinä kohdassa ratkaisevan virheen: tarttui kahvaan sillä kädellä, jolla piteli lastia. Ote kassista kirposi ja kuului posahdus kun sisältö tuhoutui asfalttiin. Mies katsoi katuun ja käsitti parissa sekunnissa, että tuho oli täydellinen ja lopullinen, ei tarvinnut astua alas tarkistamaan. Katu kaikui perkeleistä.

    Päättelin, että rahat olivat kiinni tuhoutunessa lastissa, koska uutta yritystä hän ei lähtenyt tekemään. Toisaalta, uuden lastin saaminen ei olisi ollut itsestään selvää. Tuohon aikaan Alkon kanssa säännöistä neuvotteleminen ei yleensä johtanut muualle kuin ulko-ovelle.

    Kahden kossun hinta oli iso tappio sekin, mutta mitä kaikkea hän olikaan suunnitellut viikonlopun varalle. Sitä hän voisi yrittää uudestaan ehkä viikon päästä - jos sattuisi tilipäivä osumaan kohdalleen. Tunsin empatiaa, vaikka sanaa en vielä tainnut tunteakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otapa kossua niin toivut siitä vempatiastas, saakeli.

      On sitä ennekin nähty ku isoo miestä itkettäisi.

      Poista
  23. Nykyaikaa (Modern Times):

    Händelin Messias-oratorion esittäminen koululaisille kielletään. Täysin sopimatonta. Joku voi saada vamman siel.. anteeksi psyykeensä.

    Toisaalla eteläisessä Suomessa: Lehtikuvassa luonnollisen kokoinen hirtetty hahmo pantu riippumaan koulun aulan katosta halloweenin kunniaksi. Rehtori: - Sehän on vain nukke! Nuoret itse ehdottivat. Sitä paitsi suunnittelivat juhlan hienosti.
    ...
    Minä: Olisikohan tämä nyt sitä valtion ylimmän tason siunaamaa "arvopohjaista realismia" (tai muuta stiiknafuuliaa) siirrettynä "arjen rakenteisiin"? Joka tapauksessa selvää on, että tällä kaikella, siis esimerkiksi juuri tällaisella, ei ole mitään yhteyttä yhtään mihinkään, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kliffaa, hei! hoettiin joskus.

    VastaaPoista
  24. Kirjailija ja tieteentekijä JK on saanut kirkollisia tunnustuksia ja julkaissut kristillisissä lehdissä jne. Miksi viime vuosien kova kritiikki ja pilkka kristillisyyttä kohtaan? Kulttuuri- ja henkilöhistoriassa on päin vastoin yleensä niin, että ihminen löytää uskonelämän vanhana ihan viisauttaan.

    VastaaPoista
  25. Miksi nuot sodan sisäisesti raatelemat eivät saaneet eivätkä saa samaa sotasankarin arvoa ja kohtelua kuin useimpia surmanneet ja johtoasemassa olleet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan jälkeen kansa tunsi suurta syyllisyyttä jonka Stalin oli langettanut suomalaisten päälle. Ihan syyttä. Kansa vain halusi puolustautua ja onnistui siinä paremmin kuin yksikään toinen.

      Sodan käyneet miehet saivat kaiken tuntea nahoissaan vaikka he olivat pelastaneet maan epäinhimillisillä uroteoilla. Stalinistit ja muu vasemmisto pilkkasi ja herjasi veteraaneja julkisuudessa, vaikka heillä oli varmasti omia sukulaisia mukana sodissa. Joidenkin sukulaiset pakenivat Ruotsiin, toiset olivat käpykaartilaisia ja jotkut istuivat vankilassa kaikessa turvassa kun muut miehet taistelivat, tuhannet henkensä antaen muiden puolesta, heidänkin. Sillä ilman tätä puolustusta, ei yksikään heistä olisi ollut kukkoilemassa 1960-luvulla. Eikä meistäkään.

      Kävi niinkin että itse Stalin kohotti maljan Suomen puolustusvoimien kunniaksi sodan päätyttyä arvostaen tavattomasti urheata taistelua.

      Poista
    2. Kiitos, veli.

      Erääseen seikkaan sananen, sallittaneen: Arndt Pekurisen puisto, Pasila. Jotensakin synkkä, yleensä.
      Ässäpuisto, fudiskenttä, Karhupuisto...

      Poista
    3. Kuules veli, minäkään en lainkaan hyväksy puolustusvoimien menettelyä, joka oli Venäjän armeijan perinteitä. Niiden mukaan aseista kieltäytyvät yksinkertaisesti ammutaan saman tien. Sitäkin tapahtui Suomessa mutta ei aivan yhtäkkiä vaan miehille annettiin usein kehotuksia toistuvasti muuttaa kantaansa. Joskus pelottelu auttoi, joskus ei. Jotkut joutuivat vankilaan mutta jos komentaja oli jyrkkä, tuomio oli kovin.

      Olisi ollut kaikkien etu keskittyä vihollisten ampumiseen, ei omien miesten. Muutoin omasta armeijasta tulee itsensä vihollinen.

      Poista
    4. Tässä oli kyse siltojen alle asutetuista sodat käyneistä.

      Poista
    5. Sotatuomarien muistiinpanoja ei - yleisölle - ole. Eräät tuomiot työnnettiin vihreän veran alle koska nuoret upseerit olivat niin suuresti tarpeen, käsky saattoi olla - huonosti muotoiltu - siis upseeri oli kovilla, jos oli vähäisintäkään epäilyä että kuri olisi ollut huono. Eräs seikka on erikoisempi, äärimmäisen vähän sitä ikävyyttä oli kaikki seikat huomioiden mutta sen muistamme että olot olivat hyperkriittiset.

      Poista
    6. Täällä keskustelu tuppaa haarautumaan kunkin senhetkisen mielenkiinnon ja tiedon ohjaamana.

      Poista
    7. Tässä oli kyse sotaveteraanien kohtelusta, heille kuuluvasta arvonannosta ja kunnioituksesta.

      Tässä ei ollut kyse siltojen alle asettuneista narkomaaneista eikä kotoaan väkivaltaa paenneiden kauniiden nuorten naisten päihdetyöntekijöiden määrän vähäisyydestä.

      Tässä on miehekäs työmaa, myös meille (rumille ja jonkin verran vanhenneille) miehille.

      Tervetuloa talkoisiin...

      Työjalkineisiin on syytä kiinnittää huomiota, urheilu- ja erävaatteet eivät ole työasun osia.

      Poista
    8. Tässä oli kyse siltojen alle 'asuntonsa' järjestäneistä sodat käyneistä miehistä.

      T. Oionlukusetä

      Poista
  26. Johan aiheeseen päästiin. Yritysmaailmassa ryyppääminen oli kai huipussaan joskus 1950-luvulla. Erään sanonnan mukaan ”hyvin ryypätyn yön jälkeen mentiin aamulla töihin”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50-luvulla kai ryypättiin, kun oli päästy sota-ajasta, 70-luvulla juotiin enempi sivistyneesti punaviiniä ja konjakkia päivällisellä. Eräs täysraitis, urheileva yritysjohtaja antoi kaataa kaikki samat juomat kuin asiakkaillekin, mutta oli vain maistavinaan niitä, juomaksi joi vettä. Ei halunnut "tehdä siitä numeroo", silloin kun piti vielä selitellä vesilinjaansa. Eräs ostopäällikkö kertoi, että jos joutui pitkään iltaan, hän tilasi vain lasillisen lakkalikööriä, joka oli niin ällöttävän makeaa, että se riitti koko illaksi.

      Poista
    2. Viinakäyttökokemukset, toistenkin, riippunevat siitä, millaisissa ympyröissä 1960-1980 luvuilla ja vielä -90 luvullakin on asiaa tarkastellut.

      Minun kokemusmaailmassani juontitahti vain kiihtyi 80-lukua kohden mentäessä. Mukaan tuli toki viininlitkut ja kaljat ja sehän tiesi vain litramäärien paisumista. Yhtä kaikki kuitenkin, humalahakuisuus oli se, joka sahtiammeiden ääreen laukotutti.

      Alkoholinkuluituksesta laaditut tilastot varmaankin vahvistaisivat havaintojani. Nyttemmin kaikkia juomia ryystetään ilmeisesti hartiavoimin, mutta sehän on keskieurooppalaistunutta, sivistynyttä ryyppäämistä kun viinaa saa jo Citumarketeistakin.

      Poista
    3. Kuulomuistinvaraisesti: 'sit voitas vaik käyä sittarista kyykkylaatikot ja mennä meille...'

      Oho, komeita aikeita mm.. nelikymppiset tätösethän tätä maata pyörittää.

      Poista
    4. Vuonna 1990 kävin ensi kerran Pariisissa ja tuli käytyä myös marketeissa ja tavarataloissa sekä kirpputoreilla. Kaupoissa oli aina pitkä seinähylly täynnä viinaa ja viinejä, halvalla ja laatua vaikuttivat olevan. Aivan yksin sain siellä katsella tarjontaa. Ranskalaisia ei asia kiinnostanut. Meidän pitäisi päästä samaan tilanteeseen.

      Poista
    5. "Meidän pitäisi päästä samaan tilanteeseen."

      Ehkä hyvää vauhtia ollaan menossa ranskalaiseen malliin, mutta kova hinta siitä pyrkimyksestä on jo maksettu eikä homma ole vielä puolessakaan. Että paree miettiä, onko se sen arvoista ollut tai onko tulevaisuudessakaan, että aina uhrataan muutaman sukupolven väkeä sodassa viinapirua vastaan kuin venäläiset hyökkääviä monnejaan eturintamilla takanatulevien siltoihin tykkitulien pirstomissa maastoissa.

      Poista
    6. 'Alkoholihan on sivuseikka.
      Ja niin sen tulisi ollakin!'

      eräs ranskalainen eversti venäjäksi

      Poista
    7. Niin kauan kun täällä pidetään alkoholia kuin pyhää lientä rajoitusten ja kieltojen kohteena, ei mikään muutu. Alkoholin pitää olla lähes joka paikassa saatavana (paitsi ei kersoille) eikä siitä saa tehdä suurta asiaa. Kun keskiolut vapautui muistaakseni 1969, ennustettiin kauheita tapahtuvaksi. Kovin paljoa ei tapahtunut. On selvää että ne joilla jo nyt käsi tekee tiettyä koukkaavaa liikettä ahkerasti, tekevät sitä joka tapauksessa omaan tappiinsa asti, oli alkoholin saatavuus mikä tahansa.

      Poista
  27. Keskellä ylhäällä lukee Juovuksissa, oikealla ylhäällä Selvä. Kumpi pitää paikkansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isovanhempien sanonta, jonka olivat saaneet ties miten vanhoilta sukupolvilta: Selvähän se, humalassahan se.

      Poista
  28. Ovatko Putinin hallintoporukat jatkuvasti juovuksissa?

    Nimittäin kolmas maailmansota uhkaa alkaa Ukrainasta, jos Trumpin hallinto osoittaa heikkouttansa Putinin suhteen. Semmoinen heikkous rohkaisee Putinin hallintoa ja siitä sotatoimet eskaloituvat entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miteppäi ne sulla on, kurret pihakuusessa? Aattelin van kysästä että miteppäi ne maalimmansotasienitaikametsänvartijan työt on niin paljon hölliä että tännekin ehtiit eräät....

      Poista