15. maaliskuuta 2024

Terveisiä tynnyristä


 



Olen tavannut kokeneita ihmisiä, jotka ovat opetelleet pitämään silmänsä ja korvansa auki, liikkuneet maailmalla ja miettineet asioita. Itse olen kasvanut hyvinvoinnin ja ongelmattomuuden tynnyrissä ja tottunut kurkistelemaan tapinreijästä maailmaa. 

Tässä jo hyvin laajassa blogissa, tätä ennen useissa lehdissä, sitä ennen suuressa sanomalehdessä olen varoittanut lukijoita julkisista intellektuelleista. Usein olen käyttänyt esimerkkinä Jean-Paul Sartrea, jota osa omaa sukupolveani jumaloi. Muistaakseni hän totesi vielä viimeisillä voimillaan, että ihana Neuvostoliitto oli kukaties tehnyt merkitykseltään olemattomia pikku virheitä perustaessaan Vankileirien saariston jossa kai joku saattoi menehtyäkin. 

Paljon matalampi henkilö, ranskalainen Emmanuel Todd kuuluu väittensä mukaan tieteeseen nojaaviin intellektuelleihin, etenkin tilastotieteeseen ja antropologiaan. Hänen perustelujensa mukaan Englanti ja Yhdysvallat ovat jo toteutuneita esimerkkejä länsimaiden romahduksesta, mutta onneksi on toivoa: Putin ja Venäjä, jossa kaikki muu on kunnossa paitsi Ukraina, joka hyökkäsi rauhaa rakastavan naapurinsa kimppuun ja edelleen ammuskelee vastaan amerikkalaisten ja Naton tahdottomana työkaluna.

Ilkeät lehdet kirjoittavat, että hänellä on tapana valita väärät faktat, tehdä niistä virheellisiä johtopäätöksiä ja esittää tulos totuutena.

Miten minun tulee mieleeni menneiden vuosikymmenien Foucault. Hän teki mielenkiintoista tutkimusta selvittämällä muun muassa vankilan, kasarmin ja koulun syntyä. Sen jälkeen hän siirtyi esittämään totuuden vähän joka asiasta.

Kuka hyötyy Suomen jo epätavallisiin mittoihin kasvaneesta työmarkkinakriisistä? Uskallan sanoa, että ei hallitus, eivät työnantajat eivätkä työntekijät.

Putin hyötyy.

Venäjän judohenkinen strategia on horjuttaminen. Mielenkiintoista kyllä, Trumpin suuri taktiikka on juuri sama. Niinpä nilkkaan potkijat, sellaiset kuin Orban, nauttiva suurta suosiota.

Vaikka Todd kirjoittaa myös pohjoisista maista, Natoon mennessä Suomessa noussut uusioisänmaallisuus, jota saa sanoa myös maanpulustushengeksi, tuntuu perustelevan yhden hänen väitteistään. Ranskassa hän näkee “katolisten zombien” kaappaavan keskiluokkaa taakseen ja perustelee, että vielä itse uskonnon unohduttua “poliittinen piilotajunta” jää ja vaikuttaa. 

Suomessa Venäjä on joissakin kommenteissa taas sellainen “ikiaikainen vihollinen”, että sadan vuoden takaiset heimosotaintoilijat ilahtuisivat. Luulen Matti Klingen olleen jossain määrin oikeassa tulkinnassaan, että ryssäviha ei synynyt venäläisen sosialismin ympärille. Sellaisesta tuskin tiedettiin paljon tässä maassa. Kohde oli venäläisyys tsaari Nikolai II:n ja hänen ympäristönsä esittämässä muodossa. Tietenkin sortokausia on liioiteltu tasavallan historiankirjoituksessa ja unohdettu sopivasti, että kiitos suomalaisten todennäköisen epäluotettavuuden maamme välttyi ensimmäiseltä maailmansodalta ja vaurastui sotasuhdanteilla, kunnes Venäjällä alkoi 1917 varsinainen hulina ja Saksa hyökkäsi Suomeen, enemmän tai vähemmän kutsuttuna. Sotatoimen nimitys oli Itämeren divisioonan avustusoperaatio.

En usko, että Putin tai hänen toivottavasti pian kehiin astuva seuraajansa haluaisivat Suomelle mitään hyvää. En myöskään käsitä iäise ajattelun väitettyä ihanuutta.

Sitä vastoin mietiskelin, miksi osaamattomat laittavat nyt maan taloutta ja ihmisten välejä todella huonoon kuntoon, kun käsillä ovat huonot ja kalliit ajat. Voi olla, että täällä pitäisi miettiä taas aurojen takomista miekoiksi. Näin tynnyristä katsoen tuntuu, että lailisen halituksen koeponnistus osui kovin sopimatomaan aikaan.






76 kommenttia:

  1. Kuinka osaamattomia ja tietämättömiä nykyiset AY-liikkeen johtajat oikein ovatkaan?

    AY-liikkeelle eivät valtiontalouden sopeutustoimet käy ollenkaan. Poliittiset lakot kuitenkin aiheuttavat sen, että sopeutustoimia pitää kiristää entisestään. Eikö ne AY-johtajat ollenkaan ymmärrä mitenkä talouselämä toimii?

    Kun haalarikansan työnantajien palkanmaksukykyä ja toiminnan tehokkuutta heikennetään polittisilla lakoilla, niin valtion verotulot pienenevät roimasti. Sen seurauksena valtion on karsittava menojaan entistä enemmän.

    Voidaan tietenkin epäillä, että Putinin kätyrit ovat olleet opettamassa ja yllyttämässä sekä AY-liikkeen johtajia että vasemman laidan poliitikkoja oikein tehokkaasta rettelöinnistä koko Suomen raunioittamiseksi ilman laukaustakaan mistään asejärjestelmästä.

    Tästä sekoilusta ei selvitä, jos AY-liike ei kykene vaihtamaan johtoaan ihan lähitulevaisuudessa. Asiat ovat niin solmussa, että vain AY-porukoiden johtoa vaihtamalla päästään eteenpäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka osaamattomia ja tietämättömiä nämä nykyiset hallituspuolueet (EK:n ja Suomen Yrittäjien poliittiset siivet) oikein ovatkaan. Edellinen porvarihallitus tuotti aivan päin p-tä menneen "taksiuudistuksen" ja nykyinen sekoittaa vallantäyteydessään yhteiskuntarauhaa tahallaan.
      Voidaan tietenkin epäillä, että Putinin kätyrit ovat olleet opettamassa ja yllyttämässä aatetovereitaan äärioikeistossa (nk. persuissa) siitä miten yhteiskunta saadaan riitojen halvaannuttamaksi. Sitten kun maanpuolustus koetaan herrojen huviksi joka ei köyhää hyödytä on tavoite saavutettu.
      Asiat ovat niin solmussa että vain hallitusta vaihtamalla päästään eteenpäin.

      Poista
    2. Ennen vaaleja persut lupasivat että köyhiltä ei leikata.

      Poista
    3. Olet melkoinen AY-änkyrä, Toipila.

      Poista
    4. Ay-liikkeen "johdon vaihtamisessa" on vain yksi mutta: jäsenistö on heidät "demokraattisesti ja laillisesti", kuten nykyään sanotaan, tehtäviinsä valinnut. Pitäisikö siis myös jäsenistö vaihtaa?

      Jälkimmäisessä tapauksessa keinona voisi olla sama kuin suurena lapualaisvuonna 1930, jolloin SAJ lakkautettiin. Jaa mutta ketkäs työt sitten tekisivät? Ei hätä ole tämän näköinen: Pohjanmaalta kyllä kajahtaa ja Pihkalan kaarti redivivus hanskaa!

      Poista
  2. Miksi hallitus sekoilee juuri Ramadanin aikaan. Nyt on Islamin pyhä terrorismikuukausi.

    VastaaPoista
  3. Hallitus on laillinen mutta sen mandaatti on lähes heikoin mahdollinen. Jo muutama omilla aivoilla ajatteleva hallituspuolueiden rivissä riittää enemmistön menetykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mandaatti on suomeksi toimeksianto. Lukekaa hyvä hallitusohjelma, niin teille selviää, kuka toimeksiantaja on.

      Poista
  4. Kolumnisti taitaa katsella maailmaa pakkoenglannin tynnyristä käsin kun lähes kaikki paha on ranskalaista.

    VastaaPoista
  5. Blogisti kirjoittaa: "Uskallan sanoa, että ei hallitus, eivät työnantajat eivätkä työntekijät. Putin hyötyy."
    Nykyinen hallitus toimii juuri Putinin hyväksi, joka sen avitti myös valtaan. Kokoomus kehitti hyvän teeman valtionvelasta ja sen vastustamisesta. Putinin pienet trollit iskivät tähän ja saivat netissä ja muussa julkisessa sanassa liikkeelle vyöryn, joka siis avitti nykyisen hallituksen syntyä. Näin nykyiset hallituspuolueet voittivat vapaat vaalit.
    Tietenkin oikea johtopäätös on, että hallituksen synnyttämästä työelämän ja talouden sekamelskasta hyötyy vain yksi - siis Putin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kommentoida kirjoitusta mutta en pystynyt. Mitä oikein voi vastata ihmisille jotka näkee Putinin joka paikassa ?

      Poista
    2. Orpon päähän tuntuu tosiaan mahtuvan vain yksi ajatus: velka.

      Vai onko sittenkin niin että velkapuhe on kuin idänsuhteet ennen vanhaan - sillä voi oikeuttaa mitä tahansa.

      Ongelma on, että Suomessa työn tuottavuus ei kasva, ja siinä kohdin EK ja yritysjohtajat voi katsoa peiliin.

      Orpon menetelmillä velkautuminen ei kyllä korjaudu, mutta velkapuheella voi saada paljon vahinkoa aikaan.

      Poista
    3. Anonyymillä on siis taskussaan parempi ratkaisu jolla valtion heikko talous ja velkatilanne saadaan heti korjatuksi ilman leikkauksia. Kerro ihmeessä ja heti! Muutoin joudumme EU:n holhoukseen kuten Kreikka 2010 ja silloin menetämme hallinnan omiin asioihin moneksi vuodeksi.

      Poista
    4. Kreeikka-tyyppisessä holhouksessa, sosiaaliturvaa, etuuksia ja eläkkeitä aivan oikeasti leikataan.

      Ei riitä se, että indeksien korotusautomaatteihin puututaan, kun nyt.

      Poista
    5. Hohoijaa, olet sitten niellyt koko velkapropagandan koukkuineen päineen.

      Poista
    6. Missään skenaariossa Suomen velkatilanne ei korjaudu nopeasti, mutta Orpon myötäsyklinen politiikka tärvelee kansantalouden, eivätkä leikkaukset auta valtiontaloutta, kun tulotkin leikkautuvat.

      Vertaus Kreikkaan on halpaa propagandaa. Suomen velkatilanne ei ole kansainvälisessä vertailussa erityisen paha, mutta suomalaisen työn tuottavuuden heikosta kehityksestä on syytä olla huolissaan, eikä luddiittihallitus sitä ainakaan saa korjattua.

      Poista
    7. "Missään..": Todistit siis sanani. Suomen velkatilanne on huolestuttava juuri siksi ettei täällä ole kykyä tuottaa eikä valtio saa kassaansa rahaa. Syitä on monia, yksi niistä vähäinen yritteliäisyys verrattuna muihin Euroopn maihin.

      Poista
    8. Kumma miten näiden IMFien tms. puuttumista maamme sisäpolitiikkaan ei kauhistella yhtään, mutta ...

      Ehkä se on sitä seteliselkärankaisuutta.

      Poista
    9. Kappas kehveliä, velkapuheeksi luulin.

      Poista
  6. Nykyinen laillinen äärioikeistohallitus voisi toden totta lopettaa "koeponnistuksensa" ja tulla järkiinsä.

    Myös sillä tavalla, että esimerkiksi nykyisten terveysasemien ja muiden palveluiden takomisesta militaristiseksi räiskinnäksi itäisille maille tehtäisiin loppu. Monet suomalaiset ovat jo hyvän aikaa katselleet nykymenoa "jo riittää!" -tunnelmissa. Täällä sananvapauden mallimaassa ei monikaan vain tohdi nykyään virkkaa ääneen mitään sellaista, mikä ei ole niin sanotusti kirjan mukaan. Jos nykymeno jatkuu, tullee myös edes välttävä kansalaissopu, hienosti sanottuna "yhteiskunnallinen koheesio", olemaan mennyttä.

    VastaaPoista
  7. ”… En usko, että Putin tai hänen toivottavasti pian kehiin astuva seuraajansa haluaisivat Suomelle mitään hyvää …”

    Huono kysymys eli epäolennainen. Vertaus: en usko, että K-ryhmän kauppiaat haluavat mitään hyvää S-ryhmän kauppiaille. Tuskinpa varsinaisesti haluavat huonoakaan. Jos johtajat sotkevat tunteensa yrityskilpailuun, kompastuvat he kohta lillukanvarsiin.

    Hyvien ja pahojen maailma kuuluu lastensatuihin. Etujen tavoittelu ja tappion välttämäinen on sen sijaan viisasta ajattelua menestyjille; niin kauppiaille kuin poliitikoille kuin sotilaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin nimenomaan haluaa maksimaalisesti pahaa kaikille jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä tai sellaisesta voidaan epäillä. Kymmenet hänen läheiset oligarkkinsa ovat pudonneet ikkunasta. Poliittiset vastustajat on joko tapettu tai ajettu ulos maasta jonka jälkeen heidät koetetaan vielä sielläkin tappaa.

      Putin on uhannut ympäröiviä valtioita milloin tavanomaisilla, milloin ydinaseilla taipumaan tahtoonsa ja hyökkäsi Ukrainaan, uudestaan. Mitä vielä haluat näytöksi pahantahtoisuudesta ja väivaltaisuudesta?

      Poista
    2. ”… Mitä vielä haluat näytöksi pahantahtoisuudesta ja väivaltaisuudesta? …”

      Järkevä puhe ja älykäs argumentointi ei olisi pahitteeksi.

      Poista
    3. Putin on äärimmäisen kostonhimoinen. Hän aina kostaa kohtaamansa "loukkaukset" tai "vastustamiset" tavalla tai toisella, yleensä siten että henki lähtee. Putinilla on sama menettely kuin Stalinilla. Hänkin piti huolen että ketään ei jää todistajiksi veritöistä. Ensin teloitetaan ja sitten teloitetaan teloittajat ja murhamiehet ja loplta jäljelle jää vain päämurhaaja. Sekin viskataan kuolemaan sopivana hetkenä. Tämä on syytä jokaisen Kremlin virkamiehen muistaa, ketään ei säästetä.

      Poista
  8. Hallitukselta puuttuu moraalinen mandaatti. Vaaleissa vängättiin aivan muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansa on eduskunnan valinnut, pulinat pois. Eduskunta on enemmistöllä rakentamansa hallituksen takana, pulinat pois. Eduskunta on hyväksynyt kaikki hallituksen esitykset, pulinat pois. Tätä on demokratia mutta monen vasemmistolaisen on vaikea sulattaa asiaa.

      Poista
    2. Ainakin toistaseksi persuja äänestäneet ovat ainakin gallupien mukaan olleet varsin tyytyväisä hallituksen toimintaan.

      Poista
    3. Pulinat pois, sanoi A.Hitler 1933.

      Poista
    4. Tuo on orbanismia. Ehkä se on myös orponismia. Ei demokratia ole enemmistön diktatuuria. Juuri siksi on olemassa perustuslaki ja oikeusvaltio että enemmistöllä ei kävellä vähemmistöjen oikeuksien yli.

      Poista
    5. "Tuo oli..": Hallitus on toiminut täysin normaalilla tavalla eikä ole mitenkään estänyt oppositiota toimimasta eikä ryhtynyt muuttelemaan perustuslakia tai oikeusvaltioperiaatteita. Lausuntosi on irti todellisuudesta.

      Poista
    6. Pulinat ja pää pois, sanoi J.Stalin 1936.

      Poista
    7. Ruvetaans nyk kattoon ketä on oikeen kunnonpienellä mandaatilla vallan kahvaa lipomassa. Oikeen vaarassa, suarastaan uhan alainen etei tut tallottua sem päälle turhaan. Meinaan myähemmin.

      Poista
    8. Kyllä on kirpeän hapanta vasemmistolle kokoomuksen ja persujen vaalivoitto vaikka vuosi alkaa olla kulunut. Olette huonoja häviäjiä. Jos Marin olisi hoitanut kunnolla hommansa olisi SDP+Vas saanut suuren vaalivoiton. Kyllä kansa on nähnyt missä mennään.

      Poista
    9. Tuohon Stalin kommenttiin liittyen: se koira ...

      Poista
  9. Orpon hallituksen olemassaolo nojautuu persuihin. Heidän puheensa ja lupailunsa ovat ns. valovuoden päässä siitä, mitä nyt ajetaan. Ja lisää sellaista on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen hallitus nojautui demareihin. Nyt hallitus joutuu siivoamaan heidän sotkunsa ja kansa joutuu maksamaan laskut.

      Poista
    2. Edellinen hallitus joutui siivomaan sitä edeltävän hallituksen, joka nojautui kokoomukseen, sotkuja ja saikin asioita vähän paremmalle mallille, nyt sitten taas sotketaan ja perusteellisesti.

      Poista
    3. Olisi hyvä, että joku neutraali taho arvioisi, mitä ne edellisen hallituksen mahdolliset sotkut olivat. En ainakaan minä tiedä.

      Poista
    4. Marinin hallituksella oli vuosisadan tilaisuus tehdä merkittäviä asioita valtakunnan asioiden edistämiseksi. Juuri mitään ei tehty. Koronaa on turha syyttää, ei se estänyt hallitusta toimimasta ja tekemästä päätöksiä ja eduskunnan enemmistö oli takana. Hallitus eli pääasiassa naisviisikko keskittyi poseeraukseen ja julkiseen esiintymiseen lukemattomia kertoja kotimaassa ja ulkomailla.

      Poista
    5. Sotkut tulivat ulkoapäin, ja isoja olivatkin. Edellinen hallitus kohtasi uljaasti kaksi sodanjälkeisen historiamme pahinta kriisiä: koronapandemian ja Ukrainan sodan. Venäjä-pakotteet iskivät pahasti itseemme, etenkin Savoon ja Karjalaan, mutta riski otettiin yksissä tuumin, emmekä kadu.

      Poista
    6. Koronapandemian hoito, Ukrainan sota ja Venäjäpakotteet EUn itse aiheuttamia ongelmia josta nyt kärsitään. Lopputuloksena Suomen pysyvä köyhtyminen ja asemoituminen EUn Baltian ja Puolan joukkoon taloudellisesti, henkisesti. En ollut riskiä ottamassa mutta nyt joudun katumaan sitä että uskoin johonkin Suomen ideaan itsenäisenä, omaa polkua kulkevana lintukotona joka osaa ajaa omaa etuaan.

      Poista
    7. Mikähän se EU:n aiheuttama ongelma saattaisi olla? Tällaiset yleiset heitot eivät valaise asioita kellekään.

      Poista
  10. Tärkeintä on rohkeasti huudella tynnöristä ja puolustaa itseään, jos joku uskaltaa olla toista mieltä kuin tynnörissä kasvanut. Yhtä tärkeää on panna jengi samalle asialle, huutelemaan. Kaikkea on siinä sodassa pilkattava, Jumalaa ja Kekkosta mukaan lukien, mutta ei blogistia eikä hänen kavereitaan tietenkään. Yksissä tuumin tulee hätistää ilkeät erimieliset sinne minne he kuuluvat. Jos joku nainen olisi päässyt tänne, hänet on pakotettava pois, he ovat kaikki asiattomia ja huonoja.

    VastaaPoista
  11. Tiistain The New York Timesin etusivun ensimmäisenä juttuna oli konservatiivisen ajattelijan Christopher Caldwellin essee Emmanuel Toddin La Défaite de l'Occident -kirjasta. Se herätti kiinnostukseni. https://www.nytimes.com/2024/03/09/opinion/emmanuel-todd-decline-west.html?searchResultPosition=1

    Toddin pamfletit lienevät eksentrisiä. Olen vasta alkanut lukea uutuutta, ensimmäiseksi sieltä, missä "Suomi mainittu". Todd on väestötieteilijä, antropologi ja historioitsija, jonka opettaja oli viime vuonna kuollut Emmanuel Le Roy Ladurie. Toddin arvovalta julkisena keskustelijana perustuu siihen, että hän väestötieteellisen analyysin pohjalta vuonna 1976 ennusti Neuvostoliiton tuhon. Toddin ajatuksia globaalista väestökehityksestä, maahanmuutosta ja islamilaisen maailman kehityksestä on pidetty keskustelemisen arvoisina. Jos hän on Kremlin äänitorvi, se tietenkin kyseenalaistaa kirjan. Todd tuntuu kuitenkin väestötieteellisin perustein pitävän Venäjää haurastuvana mahtina.

    Todd oli oikeassa Neuvostoliiton suhteen. Yhdysvaltain tilasta saamme päivittäin kuulla. Suomessa ei käsitetä, miten vakava tilanne 6.1.2021 oli. Amerikkalaiset ystäväni nukkuvat huonosti. Heidän mielessään on Mussolinin marssi Roomaan. Toivottavasti Todd on väärässä Yhdysvaltain suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostradamus ennusti saman jo hieman aiemmin:

      "Maasta häädetty palaa valtaan.Salaliittolaiset joutuvat vihollisten käsiin. Hänen aikansa on ennenkuulumattoman voitokas. Seitsemänkymmentäkolmantena liiankin varma loppu."

      Sopii kuin nyrkki nenään Leniniin ja Neukkulan sortumiseen.

      Täytyisikin tarkistaa mitä Nostradamus povaa jatkosta. Löytyisikö säkeitä Pienestä Pelkurista, joka hyökkää hurttana aroille ja tappaa ja tappaa ja sortuu… (toivottavasti).

      Poista
  12. Lehtitietojen mukaan Ulkoministeriö perui huippukalliin lakifirman käytön.

    Eihän jollakin lakifirmalla ole virainomaisvaltuuksia kuulustella asianosaisia. Poliisilla on kuulusteluoikeudet. Todistajilla on totuudessa pysymisvelvollisuus, kun poliisi kuulustelee. Epäilty syytetty saa puhua ihan mitä huvittaa poliisille. Itsekriminointisuoja nääs...

    Korkeat virkamiehet siellä ulkoministeriössä taitavat olla aika osaamattomia ja ehkä jopa pelkureita, kun vastaan tulee valituksia työntekijöiden asiattomasta kohtelusta. Saman tien valahtaa heikki housuun, kun pitäisi toimia ripeästi ja määrätietoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heill ei ole mitään koulutusta eikä valmiuksia sellaiseen. Niinpä etsitään paikalle talonmies tai jopa lakimies.

      Poista
  13. Mahtavia nämä salaliittoteorioiden kehittäjät: "Nykyinen hallitus toimii juuri Putinin hyväksi, joka sen avitti myös valtaan." Voiko enempää olla itse Putinisti, jos tollaiseen uskoo. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta taas sanoo, että pelataan suoraan Putinin lapaan, jos estetään maahantunkeutujien pääsy Suomeen. Siis kaikki pitäisi päästää, niin sekös se vasta Putinia vituttaisi? Onko älyttömämpää ajatusta vielä kukaan muu keksinyt? Lopuksi nyt uusi Tuppuraisen kuolematon lausunto: "Ei nyt saivarella siitä", kun Ben Zyskowicz kysyi SDP:n varjobudjetin työllisyysvaikutusten salailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapeli: kummankaan osapuolen työelämätoimilla ei ole kummoisiakaan osoitettuja työllisyys- tai valtiontalousvaikutuksia.

      Poista
    2. Aivan niin mutta mikäli heittäisimme rahalla ja tulisi sanokaamme sadan heiton sarjaan ensin viisikymmentä klaavaa, mikä onkaan todennäköisyys että 51.s heitto tuottaisi kruunun?

      it's one royal fuck up IMHO

      Poista
  14. Onko meneillään oleva lakkoaalto onnenpotku metsäteollisuudelle: Venäjä kiinni puunkin tuonnilta? --> puupula --> puutuoteiden (paperi yms) kysynnän kasvu maailmalla --> tuotteiden hinnan nousu ? ? – JRi

    VastaaPoista
  15. ”… Kuka hyötyy Suomen jo epätavallisiin mittoihin kasvaneesta työmarkkinakriisistä? Uskallan sanoa, että ei hallitus, eivät työnantajat eivätkä työntekijät … Putin hyötyy …”

    Millähän tavalla Putin tästä hyötyy? Jos suomalaiset potkivat toisiaan nilkkoihin, niin siitä vaan. Vai pohtiko Kemppinen asiaa jo pitemmälle? Suomalaisten yksimielisyyttäkö?

    Katsoin Ukrainan sotatilannekarttaa netistä. (https://deepstatemap.live/en).

    Kun kurkistaa karttaa vähän pohjoisempaa, niin mitäpä sieltä löytyy: Suomen kohdalta punaisena merkittynä entisen Laatokan Karjalan rajat. Ja mitäpä siinä lukeekaan: "The temporarily occupied territory of Karelia", eli "Karjalan tilapäisesti miehitetty alue."

    Mitäpä miettivät Suomen ulkopolitiikan kaksi johtohahmoa; Aleksanterin ja Elinan häävalssin sanoinko:

    "Kauan katsoin sinua syvälle silmiin
    Kauan katsoin, katsoin ja ajattelin"

    Ja mitä he ajattelivatkaan: ”En pane miekkaani tuppeen, ennen kuin on vapaa kaunis Karjalan maa.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Karjalan tilapäisesti miehitetty alue."

      Omitusta hpötystä. "Ein komischer Kauz", sanoisi saksalainen moisesta puhujasta.

      "Dosentti" Bäckmania lukuunottamatta kukaan Suomessa ei ole Karjalaan menossa. Umpihullu ajatustkin. Ajatus, jota desantit yritävät levitää, jotta rajan takana päästään pöyristelemään ja saadaan aihetta tulla korjaamaan tilanne tänne.

      Poista
    2. ”… Omitusta hpötystä…”

      Olisin itse taipuvainen sanomaan samaa tuosta lauseesta. Mutta sinun, Matias, täytyy osoittaa moitteesi ja paheksuntasi Ukrainaan. Kas, kun ne ukrainalaiset itse ovat tuon lausahduksen kirjoittaneet omaan sotakarttaansa. Ja sotakartan tarkoitushan on osoittaa sotatilanne ja suunnitelmat.

      Kokonaisuudessaan karttateksti menee näin: ”The temporarily occupied territory of Karelia. Occupied in 1940 in result of Winter (Carelo-Finnian) war. Re-occupied in 1945. Area: 31113.39 km2”.

      “Umpihullu ajatustkin”. Sitä umpihulluutta näyttää tosiaan suomalaisista löytyvän. Ajattelepa, Matias, mitä arvostettu amerikkalainen Politico-lehti kirjoitti juuri vastikään:

      ”Don’t rule out troops to Ukraine, Finnish FM says.” Eli joukkojen lähettämistä Ukrainaan ei tule sulkea pois, Suomen pääministeri vakuuttaa. Eikö ole hienoa höpötystä! Kohta Suomen poika sotii Venäjää vastaan!

      ” … kukaan Suomessa ei ole Karjalaan menossa… ”. Mitä hemmettiä? Sodimme Venäjää vastaan vieraassa maassa, vaan ei vapauteta Karjalaa Venäjän ikeestä. Omituista höpötystä, Matias.

      Poista
    3. Venäjän valtiollinen hajoaminen on lähempänä päivä päivältä. Sinä hetkenä, kun Kiina lohkaisee oman osuutensa Venäjästä, on meidän tilaisuutemme aktovoitua ottamaan omamme takaisin.

      Poista
    4. Me suomalaiset olemme tyytyneet siihen, että Venäjän Imperiumi suuremman oikeudella ryösti meiltä Karjalan. Se on vääryys, josta surutyö on tehty jo aikapäivää sitten.

      Tarkoittaako tämä meidän pakollinen alistumisemme vääryyteen sitä, että Ukrainankin pitäisi alistua?

      Poista
    5. Toipila: ”… on meidän tilaisuutemme aktovoitua ottamaan omamme takaisin …”

      Siinä Suomen Miehen kelpo asenne!

      Tukea antoi eilen hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen: ”... Kestävätkö suomalaiset sotaa? Asiantuntijalta yksiselitteinen vastaus: Kyllä! …” ja ”… Suomi on kaikilla sektoreilla pysyttäytyneenä siihen, että sota tulee taas …”

      Poista
    6. Taas nämä Pietarin trillit vouhkaavat ja luulevat että suomalaiset olisivat sotaa hankitsemassa. Desantille tiedoksi ettei Suomen kansa ole mitenkään valmistautumassa mihinkään hyökkäyssotaan eikä edes sotilaserikoisoperaatioon. Meillä on vahvat puolustusvoimat ja nyt myös Nato on lisänä jos tarvitaan; maatamme puolustamme jos tarve syntyy.

      Poista
    7. Meitä on huijattu puolustusvoimien hyvyyden suhteen, NATO-kiire osoitti tämän.

      Poista
    8. Natoa tarvitaan. Katsopa mitä on tapahtunut Ukrainassa. Siellä on väkeä lähes 10-kertainen määrä suomalaisiin ja soviet-aseistusta oli runsaasti. Niistä ei ollut kovin paljon mihinkään kun Putin hyökkäsi ja ryhtyi valloittamaan Ukrainaa. Pitkän kantaman ohjukset murskasivat Ukrainasta lähes kaikki sairaalat ja koulut ja päiväkodit. Kun länsiaseita saivat, muuttui tilanne dramaattisesti.

      Poista
    9. Mitenkäs se venäläisten sovjet aseistus on taas niin tehokasta, väliin kun sillä ei yhtään mitään.
      Ukraina ei ollut valmistunut, eikä näemmä Suomikaan, kun tuli niin kamala kiire NATOon.

      Poista
  16. Ei hyvältä näytä, kirjoittaa Maakansa ja jatkaa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonta menee kylläkin näin: Ei syytä huoleen, kirjoittaa Maakansa ja lehti jatkaa...

      Poista
    2. Oikeasti tuo radion sanomalehtikatsauksen parodia meni näin:

      "Ja vitut, toteaa Maakansa ja jatkaa..."

      Samaa voisi muuten nyttemmin todeta myös Orpo-Purran jallituksen puheista.

      Poista
    3. Vitut sano Vatanen ja taas meni satanen...

      Poista
  17. AY-liittojen miljardiomaisuudet on kerätty verottomilla pääomatuloilla ja jäsenmaksuilla. Kyllä kaikki pääomatulot pitää saada normaalin verotuksen piiriin. Ei ainakaan AY-liike ole mikään yleishyödyllinen liike vaan yleisvahingollinen liike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten joo, mutta etelärannan ay-johtajat ei taho.

      Poista
  18. Yhtäältä - toisaalta, merkittävä suuraihe. Valistuneessa demokratiassa on perusvoima korkea koulutustaso ja tietoisuusaste omasta yhteiskunnasta ja siihen vaikuttamisen tavoista ja niiden antamista mahdollisuuksista, pikkuinen pioneerikin on tämän muistava, sielläpäin.

    Kaartilaisilla lomapuvun kaulahuivilla* oli lystikäs nimi, kiimaliina.

    Takapihan tietotoimiston tiedotus
    Vihreä* kuin mikä, se liina.

    VastaaPoista
  19. Hiljaa virtaa Don. Luin arvoisan Blokistin blokit ensimmäisenä Hesarista ennen kuin niitä olikaan. Nyt täytyy todeta, että tapin reikä, josta olette maailmaa tarkastelleet on ollut hyvin hallitun historiankirjoituksen vuoraama. Netti on raaputtanut siihen särön, johon olen törmännyt. Venäjän vallankumous olikin Britti-imperiumin juonima -Trotski brittiagentti ja Hitler oli aikansa jauhonenä Zelensky, jota Bushin klaani sponsoroi. Venäjän imperiumin rajoilla on ollut levottomuutta aikojen saatossa. Kaarle XII juuttui Pultavan mutaan, Napoleon teki ranskalaisen visiitin Moskovaan. Hitlerillä oli hyvät höökipulverit ja hän pääsi Stalingradiin, Bidenin projekti taitaa hyytyä Pultavaan. Moskovasta katsottuna ei mitään uutta. Hiljaa virtaa Don.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hiljaa virtaa Don."

      Tosiaan. Ukrainahan se hyökkäsi Venäjälle, alkoi silmitömästi tuhota venäläsitä kaupunkeja, tappaa kaikkea, mikä liikkuu, nasia, lapsia, vanhuksia, pakkosiirtää henkiin jääneitä lapsia omalle puolelleen aivopesuun, jne. Ukrainahan se oli, joka ilmoitti, että Venäjää ei oikeasti ole edes olemassa, ei ole koskaan ollutkaan ja siksi se on miehitettävä ja hävitettävä.

      Vai kuinka se nyt menikään?

      Poista
    2. Viittaakohan kuva Aku Ankkaan, kun Akulla ei ole asiat ihan hyvin? En kyllä muista millään itse juttua. Ja kommentti tuli ehkä väärään paikkaan kun en löydä oikeaa kohtaa.

      Poista
    3. ”… Kaarle XII juuttui Pultavan mutaan … Bidenin projekti taitaa hyytyä Pultavaan ...”

      Niin tässä näyttää käyvän. Ja historia ei muka toista itseään!

      Poista
    4. No mutta hyökkääjähän tuli nyt idästä!

      Poista
    5. On silkkaa Kremlin propagandaa esittää, että pultavalaisten mahdollinen juuttuminen hyökkääjän edessä Pultavan mutiin olisi jokin täysin toisenlaisen historian toisinto.

      Poista
  20. Jos palstalla kipinöivän kiihkeän arvosodan sekaan mahtuu, kyllähän etenkin ranskalaisia intellektuelleja voi varoa monillakin tahoilla. Sartre, Derrida, Foucault ja de Beauvoir aikanaan allekirjoittivat vetoomuksen seksuaalisen suojaikärajan poistosta. Mitä voitaisiin sanoa vaikkapa haluksi pedofilian laillistamiseksi. On ollut vaikea suhtautua heidän teoksiinsa sen jälkeen,

    VastaaPoista